Vyöhykkeisyysasioita

1. 2.6. VYÖHYKKEISYYS MAAPALLOLLA
Kurssimme sisältämistä aiheista laajin on maapallolla esiintyvien luonnonilmiöiden
vyöhykkeisyys. Oppimisen kannalta on kuitenkin onnekasta, että kaikkinainen
vyöhykkeisyys aiheutuu aina yhdestä ja samasta asiasta: auringon säteilyenergian
epätasaisesta jakautumisesta maapallon pinnalle. Aurinkoperäistä vyöhykkeisyyttä
muokkaa maapallon pyörimisestä aiheutuva Coriolis-voima. Aloitamme urakkamme
katsauksella Coriolis-voiman olemukseen.
Coriolis-voima
Coriolis-voima estää tuulia ja merivirtoja liikkumasta suoraviivaisesti. Kyseiset virtaukset
kääntyvät pohjoisella pallonpuoliskolla omaan menosuuntaansa nähden oikealle ja
eteläisellä pallonpuoliskolla omaan menosuuntaansa nähden vasemmalle. Ilmaisu
"omaan menosuuntaansa nähden" on tässä tärkeä. Kun kuvittelet tuulten ja merivirtojen
kaartumista, ajattele silloin aina itse olevasi tuuli tai virtaava merivesi. Tällöin kaartuminen
tapahtuu omalle oikeallesi tai omalle vasemmallesi pallonpuoliskosta riippuen.
Liikeratojen kaartuminen perustuu ns. kehänopeuden eroihin napaseutujen ja
päiväntasaaja-alueen välillä.
Kehänopeuden käsite ja sen merkitys
Navan yläpuolelta katsottuna kumpikin pallonpuolisko näyttää ympyrältä. Ympyrä pyörii
keskustansa ympäri yhden kierroksen vuorokaudessa. Eri etäisyydellä navalta olevat
pisteet liikkuvat kuitenkin samassa ajassa eri pituisen matkan (kuvat 24 ja 25). Yksittäinen
paikka päiväntasaajalla liikkuu yhden tunnin aikana 1666 km (paikan kehänopeus on siis
1666 km/h). Samaan aikaan navoilla olevat paikat liikkuvat 0 km (niiden kehänopeus on 0
km/h).
Koska jokaisella leveyspiirillä on eri suuruinen kehänopeus, vallitsee kahden eri
leveyspiirin välillä aina kehänopeusero. Navan ja päiväntasaajan välinen kehänopeusero
on huimaavat 1666 km/h.

2. P
0 km/h
1666 km/h
24. Maapallon pyörimissuunta pohjoisnavan yläpuolelta
katsottuna. Navalla ja päiväntasaajalla sijaitsevien pisteiden
nopeudet.
E
0 km/h
1666 km/h
25. Maapallon pyörimissuunta etelänavan yläpuolelta
katsottuna. Navalla ja päiväntasaajalla sijaitsevien pisteiden
nopeudet.

3. Jos nyt ajattelet, että napa-alue olisi rautatieasema ja päiväntasaaja olisi juna, niin ilma- tai
vesimassan siirtyminen navalta päiväntasaajalle vastaisi tilannetta, jossa ihminen hyppäisi
paikallaan olevalta asemalaiturilta täyttä vauhtia liikkuvaan junaan (tai pikemminkin
Concorde-lentokoneeseen). Tällöin juna olisi kuin matto, joka vedettäisiin hyppääjän
jalkojen alta. Tilanne päättyisi kaatumiseen ja kierimiseen junan lattialla kohti junan
peräpäätä..
Vastaavasti ilma- tai vesimassan siirtyminen päiväntasaajalta navoille vastaisi tilannetta,
jossa ihminen hyppäisi täyttä vauhtia liikkuvasta junasta paikallaan olevalle asemalaiturille.
Tilanne arvatenkin päättyisi kaatumiseen ja kierimiseen maata pitkin samaan suuntaan,
mihin juna oli menossa (tästä olet varmaankin nähnyt esimerkkejä lännenelokuvissa)..
Se, että liikeradat kaartuvat pohjoisella pallonpuoliskolla eri suuntaan kuin eteläisellä,
johtuu maapallon pyörimiseen sisältyvästä kummallisuudesta. Jos katsot maan pyörimistä
etelänavan yläpuolelta, pallo pyörii myötäpäivään (kellon viisareiden pyörimissuuntaan).
Jos katsot maapalloa pohjoisnavan yläpuolelta, pallo pyörii vastapäivään. Juna-analogiaan
sovellettuna tämä tarkoittaa, että mallissamme esiintyvien junien kulkusuunta muuttuu
päinvastaiseksi aina pallonpuoliskon vaihtuessa (kuvat 26 ja 27).

4. Kuva 26. ”Junaryöstö” eteläisellä
pallonpuoliskolla, kaatuminen
sekä junaan hypättäessä että
junasta poistuttaessa.
ryöstäjän omalle vasemmalle.
E
Päiväntasaaja

5. Kuva 27. ”Junaryöstö” pohjoisella
pallonpuoliskolla, kaatuminen
sekä junaan hypättäessä että junasta
poistuttaessa.
ryöstäjän omalle oikealle.
P
Päiväntasaaja
Edellä mainitsemastani asiasta löysin kivan karusellianimaation eräältä nettisivulta. Sen
löydät klikkaamalla osoitetta http://ww2010.atmos.uiuc.edu/(Gh)/guides/mtr/fw/crls.rxml
Se havainnollistaa liikeratojen kaartumista tilanteessa, joka vallitsee eteläisellä
pallonpuoliskolla.
Vyöhykkeisyys maapallolla
Katsauksemme tulee käsittelemään seuraavat maapallolla vyöhykkeisesti esiintyvät asiat:
säteily, lämpö, tuuli, kosteus, ilmanpaine ja kasvillisuus. Urakkamme huipentuu

6. vyöhykkeisyydessä ilmeneviin vuodenaikaisvaihteluihin. Tällöin törmäämme uudelleen
munakarttapallosta nyt toivottavasti tuttuun koordinaattijärjestelmään.
Säteily-, lämpö-, kosteus- ja ilmanpainevyöhykkeet
Aloittakaamme yksinkertaistuksesta, jossa oletamme, että aurinko paistaa kohtisuoraan
päiväntasaajalle. Samaan yksinkertaistukseen kuuluu, että napa-alueita auringosta tuleva
säteily pyyhkii vain hipaisemalla. Kunakin hetkenä saapuva säteilyannos leviää napa-
alueilla laajemmalle alueelle kuin päiväntasaajalla. Siksi päiväntasaajalla on paljon napa-
alueita lämpimämpää.
Kuumailmapallo kohoaa, koska pallossa oleva lämmin ilma on harvempaa (=kevyempää)
kuin sitä ympäröivä viileämpi ilma. Samasta ilmiöstä johtuu, että päiväntasaajalla ilma
kohoaa ja napa-alueilla se virtaa alaspäin. Jos maapallo ei pyörisi akselinsa ympäri,
ilmakehän virtausjärjestelmä muodostuisi kuvan 28 mukaiseksi.
Kuva 28.
Ilmakehän pystyvirtausjärjestelmä planeetalla, joka ei pyöri
oman akselinsa ympäri.
P
E

7. Virtaustilanne kuitenkin monimutkaistuu Coriolis-voiman vaikutuksesta. Ilmamassat, jotka
pyrkivät kohti napoja, eivät pääse navoille suoraan. Sama epäonnistuminen kohtaa
tuulia, jotka pyrkivät kohti päiväntasaajaa.
Auringon lämpö työntää kaiken aikaa ilmaa liikkeelle päiväntasaajan seudulta. Näin
syntyvät yläilmakehän tuulet suuntautuvat aluksi kohti napoja. Coriolisvoiman
vaikutuksesta nämä tuulet kuitenkin jo suurin piirtein kääntöpiirien kohdalla kääntyvät
puhaltamaan kohti itää. Itään virtaavat ilmamassat alkavat vuorostaan painua takaisin
kohti maata, sillä päiväntasaajan lämpöpumppu toimii taukoamatta työntäen
yläilmakehässä olevaa "vanhaa" ilmaa edellään.
Maan pintaa vasten törmäävät laskevat ilmavirtaukset jakautuvat kahtia. Osa ilmasta
suuntautuu maan pinnan myötäisesti takaisin päiväntasaajalle (ei tosin suoraan, vaan
Coriolis-voiman mukaisesti kaartaen). Osa alailmakehän virtauksista suuntautuu kohti
napoja. Nämä jälkimmäiset tuulet kääntyvät puhaltamaan kohti itää suurin piirtein 50 - 60
asteen kohdalle sijoittuvilla leveyspiireillä.
Kun nämä ja navoilta puhaltavat tuulet kohtaavat, on tuloksena kahden lämpötilaltaan
hyvin erilaisen ilmamassan sekoittuminen. Törmäysvyöhykettä kutsutaan polaaririntamaksi
eli polaarivyöhykkeeksi. Toisinaan vyöhykettä kutsutaan polaaririntaman matalaksi. Sen
kohdalla syntyy paljon sateita, koska lämpimään ilmaan varastoitunut kosteus tiivistyy
pisaroiksi lämpimän ilman alkaessa jäähtyä sen kohotessa kylmien napatuulten
yläpuolelle.
Polaaririntama on siis yksi maapallon sadevyöhykkeistä. Sadevyöhykkeeksi luetaan myös
päiväntasaajan seutu. Sielläkin sateet syntyvät lämpimän ilman jäähtyessä. Ilmakehän
siinä osassa, missä sääilmiöt tapahtuvat, lämpötila on sitä alhaisempi mitä korkeammalla
ollaan. Tästä saammekin yksinkertaisen sateisuusmuistisäännön: sadevyöhykkeet
sijaitsevat alueilla, missä ilmamassat ovat kohoavassa liikkeessä. Peilikuva edellisestä
muistisäännöstä on, että kuivuusvyöhykkeet sijaitsevat siellä, missä ilmavirtaukset
suuntautuvat alaspäin. Tämä on ymmärrettävää, sillä alas painuva ilma samalla lämpenee,
jolloin sen kosteudenpidätyskyky vain kasvaa entisestään.
Kuva 29 havainnollistaa edellä kuvaamaani ilmakehän ns. pystyvirtausjärjestelmää.
Järjestelmän osia, jotka edellä kuvasin, kutsutaan pystyvirtaussoluiksi. Niitä on
kummallakin pallonpuoliskolla kolme. Numerolla yksi merkitty solu on nimeltään Hadleyn

8. solu. Hadleyn solujen väliin jäävä kohoavien ilmavirtausten vyöhyke tuntee nimen
päiväntasaajan matala. Sitä kutsutaan myös nimellä ITC. Lyhenne tulee englannin kielen
sanoista Inter Tropical Convergence (kääntöpiirien välinen törmäysvyöhyke). Tropic on
muuten kääntöpiiri englanniksi ja käsite tropiikki tarkoittaa kääntöpiirien väliin jäävää
aluetta. Kuvassa 29 näkyvät myös maapallon sade- (pilvien kohdalla) ja
kuivuusvyöhykkeet (alaspäin osoittavien nuolien kohdalla).
S
N
Kuva 29. Pystyvirtaussolut ja niihin liittyvät
peruskäsitteet.
1 = Hadleyn solut
a = polaaririntaman matala
b = hepoasteiden korkea
c = päiväntasaajan matala eli ITC
S ja N = napakorkea
b
c
a
a
b
3
2
1
1
2
3

9. Ensimmäisen ja toisen pystyvirtaussolun välinen laskevien ilmavirtausten vyöhyke tuntee
nimen hepoasteiden korkea.
Korkea- ja matalapaineella tarkoitetaan suuntaa, mihin ilma liikkuu. Korkeapaineisen
ilman "paino" on korkea, joten ilma vajoaa alas päin. Matalapaineisen ilman "paino" on
matala, joten ilma virtaa ylöspäin.
Tuulivyöhykkeet
Samalla, kun edellä kuvasin pystyvirtaussolujen synnyn, tulin kuvanneeksi myös
maapallon tuulivyöhykkeet. Tuuliksi arkikielessä kutsumme ilmavirtauksia, jotka
puhaltavat siellä, missä me ihmiset elämme, siis maan pinnalla. Tuulivyöhykkeitä on
kolme (pasaatituulet, länsituulet ja itätuulet) ja ne ilmenevät kuvasta 30.
Kuva 30. Tuulivyöhykkeet
P
E
Pasaatituulet
Länsituulet
Itätuulet
Länsituulet
Itätuulet

10. Merivirrat
Merivesi siirtyy paikasta toiseen tuulten ajamana. Virtoja tehostavat napa-alueilta alkunsa
saavat syvänmeren virtaukset, mutta niihin emme puutu vielä tässä. Merivesi virtaa
pääasiassa pasaati- ja länsituulten vaikutuksesta. Napa-alueiden itätuulivyöhyke on niihin
verrattuna pinta-alaltaan pieni. Merivesi on suojassa napatuulten vaikutuksilta myös
jääpeitteen ansiosta.
Tuulivyöhykkeiden ajamana merivesi virtaa päiväntasaajan lähellä kohti länttä ja virtaa
napa-alueiden tuntumassa kohti itää. Mannerten itärannikoilla lämmin merivesi siirtyy kohti
napoja. Mannerten länsirannikoilla kylmä napavesi siirtyy takaisin päiväntasaajaa kohti.
Näin merivirrat tasaavat napojen ja päiväntasaajan välisiä lämpötilaeroja (kuva 31).
Kuva 31.
Lämpimät (valkoinen) ja kylmät (musta) merivirrat.
Harmaalla on merkitty kuvitteellisia manneralueita.
P
E
Merivirrat vaikuttavat rannikkoalueiden kosteusolosuhteisiin. Kylmä merivirta jäähdyttää
yläpuolellaan olevan ilman, jolloin ilman sisältämä kosteus tiivistyy sateeksi jo merellä.
Tästä syystä olosuhteet muodostuvat erityisen kuiviksi mannerten länsirannikoilla
hepoasteiden kohdalla. Tänne kuivuusvyöhyke syntyisi pelkästään hepoasteiden

11. korkeankin vaikutuksesta. Kylmä merivirta tekee muutenkin rutikuivasta vyöhykkeestä
vieläkin kuivemman. Tunnettuja esimerkkejä ilmiöstä ovat Chilen Atacama ja Eteläisessä
Afrikassa sijaitseva Namibian aavikko.
Mannerten itärannikoilla lämmin merivirta vaikuttaa päinvastaisesti. Täällä sademetsät
leviävät kauas päiväntasaajalta aina savannivyöhykkeen leveyspiireille asti. Lisäksi
sademetsät vaiheittuvat savannikasvillisuuden kohdalla kovasti sademetsiä muistuttaviksi
monsuunimetsiksi. Kun savannilla koittaa kuiva kausi, monsuunimetsät pudottavat
lehtensä. Monsuunimetsäasioihin palaamme uudelleen kuvassa 35.
KASVILLISUUSVYÖHYKKEET
Aavikot ja metsät
Sivusimme kasvillisuusvyöhykkeiden syntyä jo merivirta-asioita käsitellessämme.
Pääpiirteissään kasvillisuusvyöhykkeet syntyvät kuitenkin ilmakehän pystyvirtaussolujen
vaikutuksesta. Koska kasvit ovat täysin riippuvaisia kosteudesta, on luonnollista, että
kasvillisuus on vähäisintä alueilla, missä vallitsee pysyväluontoinen kuivuus. Tällaisia
alueita ovat hepoasteet ja navat. Kumpainenkin vyöhyke on aavikkoa. Metsäiset
kasvillisuusvyöhykkeet sijaitsevat sadevyöhykkeiden kohdalla. Näitä ovat ITC ja
polaaririntama.
Ruohostot
Jos lähdemme päiväntasaajan sademetsävyöhykkeestä kohti kumman tahansa
kääntöpiirin kohdalla olevaa aavikkovyöhykettä, on ilmeistä, että kasvillisuustyyppi ei
vaihdu toiseksi hyppäyksellisesti. Sademetsän ja aavikon välinen vaiheittumisvyöhyke on
nimeltään savanni. Savanni on aavikon ja sademetsän välimuoto.
Jos lähestymme samaista aavikkoa polaaririntaman metsävyöhykkeestä käsin, tilanne on
samankaltainen. Nyt metsän ja aavikon välimuotoa kutsutaan aroksi (tai preeriaksi,
pustaksi tai pampaksi). Kuivimmilta osiltaan arot ovat ruohostoja. Ruohostoja ovat myös
savannit kääntöpiirien puoleisilta osiltaan. (Kuva 32.)
Huomaa, että kuva 32 (myöhemmin myös kuva 35) esittää nimenomaan kuvitteellista
suurmannerta. Maailmankarttoja oppitunnilla piirtäessäsi oletkin ehkä havainnut, että

12. etenkin eteläisellä pallonpuoliskolla maa-alueita ei ole napa-alueiden lähelläkään. Jos
Afrikan eteläkärki siirrettäisiin pohjoiselle pallonpuoliskolle, se sijoittuisi Välimeren
etelärannikolle. Jos sama temppu tehtäisiin Etelä-Amerikalle, se ei ulottuisi juuri Lontoota
pohjoisemmaksi.

13. P
1
1
2
2
3
3
A
B
B
C
C
D
D
E
E
F
F
Kuva 32. Kasvillisuuden päävyöhykkeet.
A = Sademetsä
B = Polaaririntaman metsävyöhyke (Havu- ja lehtimetsää)
C = Aavikko
D = Savanni
E = Aro
F = Tundra
E

14. Nahkealehtinen eli Välimeri-tyyppinen kasvillisuus
Välimeren kasvillisuus on sopeutunut ilmastotyyppiin, joka syntyy mantereiden länsiosiin
n.30 - 40 leveyspiirin väliin kummallakin pallonpuoliskolla. Välimeren kasvillisuutta on
Välimeren ohella Australian eteläosissa, Chilessä, Afrikan eteläisimmässä kärjessä
Kapkaupungin ympäristössä sekä Californian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kyseisen
luettelon löytäisi myös lähimmän Alkon viinihyllyistä. Tämä on luonnollista, sillä
viiniköynnös on peräisin juuri Välimeren ilmastotyypistä. Kyseisen ilmastotyypin
ominaispiirteiden ymmärtämiseksi luomme silmäyksen kuivuus- ja sadevyöhykkeiden
sijaintiin eri vuodenaikoina.
Kuivuus- ja sadevyöhykkeet eri vuodenaikoina
Palauta mieleesi pystyvirtaussolut (kuva 29 ja 32) ja niiden vaikutuksesta syntyvät
kuivuus- ja sadevyöhykkeet. Kuivuusvyöhykkeet näkyisivät satelliittikuvissa pilvettöminä,
sadevyöhykkeet pilvisinä vyöhykkeinä.
Kuvittele sitten olevasi Ufo, joka jostakin linnunradan toiselta laidalta kurkistelisi maapalloa
radallaan. Kaukaakin havaitsisit, että päiväntasaajan sadevyöhyke sijaitsee maan
ratatason kohdalla, paikassa, missä maan ja auringon välinen etäisyys on lyhin.
Katsellessasi maapalloa eri vuodenaikoina sinusta näyttäisi siltä, että kaikki muutkin
kuivuus- ja sadevyöhykkeet sijaitsisivat avaruuden näkökulmasta katsottuna ikuisesti
samoilla kohdilla (Kuva 33).

15. S
N
3
2
1
1
2
3
N
S
1
1
2
2
3
3
Kuva 33. Kuivuus- ja sadevyöhykkeiden sijainti eri
vuodenaikoina avaruudesta katsottuna. Ratataso, jota pitkin
maapallo kiertää aurinkoa, on merkitty kuvaan katkoviivalla.
Päiväntasaajan sadevyöhyke (paksujen nuolten osoittama
musta pilvi) sijaitsee ratatason kohdalla. Myös muiden
kuivuus- ja sadevyöhykkeiden sijainti määräytyy ratatason
sijaintipaikan perusteella.
Me maalaiset kuitenkin tiedämme, että maapallon ilmasto-olosuhteissa ilmenee
vuodenaikaisvaihteluita. On vuodenaikoja, jolloin ilmastotyyppi on kylmempi/lämpimämpi,
kuivempi/kosteampi, valoisampi/hämärämpi kuin jonakin toisena vuodenaikana.
Selityksenä on asia, jota Ufo ei välttämättä kaukaa kurkistellessaan havaitsisi.
Päiväntasaaja ei ole maan ratatason suuntainen, vaan poikkeaa siitä 23,5 astetta. Luku
kertoo kääntöpiirien sijaintipaikan. Luku on myös sinun osattava, mutta se on helppo
muistaa seuraavan muistisäännön avulla: 2+3 = 5. Päiväntasaajan vinoudesta seuraa, että

16. myös maapallon akseli on yhtä paljon vinossa ratatasoa vasten asetetusta kohtisuorasta
(kuva 34).
S
N
3
2
1
1
2
3
N
S
1
1
2
2
3
3
Kuva 34. Vyöhykkeisyys eri vuodenaikoina.Ratataso, jota
pitkin maapallo kiertää aurinkoa, on merkitty kuvaan ohuella
katkoviivalla. Päiväntasaaja on ratatasoon nähden vinossa 23,5
astetta. Siksi aurinko paistaa yhtenä päivänä vuodessa
kohtisuoraan 23,5 astetta päiväntasaajan pohjois- ja
eteläpuolella. Kyseisiä leveyspiirejä kutsutaan pohjoiseksi ja
eteläiseksi kääntöpiiriksi (paksu pisteviiva). Päiväntasaajan
sadevyöhyke (paksujen nuolten osoittama pilvi) sijaitsee aina
ratatason kohdalla. Etäisyys ratatason ja napojen välillä
vuoroin lyhenee ja pitenee. Siksi navimmaiset
pystyvirtaussolut venyvät ja supistuvat vuodenaikojen
mukaan.
Etelän kesäPohjoisen kesä
Kun maa kiertää aurinkoa, on päiväntasaaja kallellaan aina samaan suuntaan muuhun
avaruuteen nähden. Tästä seuraa että, auringon zeniittiasema on vuoden aikana vain
kahdesti (keväällä ja syksyllä) päiväntasaajan kohdalla. Enimmäkseen se on jossakin

17. päiväntasaajan ja kääntöpiirien välisellä alueella. Zeniittiasema vaeltaa pohjois-
eteläsuunnassa peräti 47 asteen (23,5 + 23,5) levyisen matkan yhden vuoden kuluessa.
Teoriassa jokainen kuivuus- ja sadevyöhykekin voisi vaeltaa saman 47 asteen pituisen
matkan. Oikeasti kuitenkin päiväntasaajan sadevyöhyke seuraa hieman jäljessä auringon
zeniittiasemaa. Vaikka zeniittiasema siirtyykin kääntöpiirien kohdalle, ei sadevyöhyke juuri
milloinkaan ehdi siirtyä sinne asti, vaan pysähtyy jo savannivyöhykkeeseen. Tästä syystä
kääntöpiirien kohdalla sateet ovat poikkeusilmiöitä. Samasta viiveestä johtuu, että
muidenkin vyöhykkeiden kulkema matka lyhenee 20 -30 asteen tuntumaan. Meille
suomalaisille vyöhykkeiden siirtyminen on tuttua. Talvisin nautimme (hyvällä onnella)
napailmastosta, kesällä parhaimmillaan Välimeren luokkaa olevasta lämmöstä.
Arkipäivän vyöhykkeisyyttä
Kiinnostavaa on pohtia suomalaisen ja argentiinalaisen tangolaulajan maailmankuvien
eroavaisuuksia. Syksyisissä suomalaistangoissa "on muuttolinnut lentäneet jo kauas
etelään". Keskellä päivää aurinko on suomesta katsoen etelässä. Päivän mittaan se liikkuu
vasemmalta oikealle.
Keskipäivän aurinko Argentiinasta katsottuna näyttäytyy pohjoisessa ja päivän mittaan se
liikkuu oikealta vasemmalle. Myös muuttolinnut lentävät argentiinalaisissa tangoissa kauas
pohjoisen lämpöön. Jos matkustat joskus päiväntasaajan toiselle puolelle, sinulle tulee
edellisten näkökulmaerojen vuoksi helposti kohtalaisen epätodellinen olo. Muistathan
vielä, että silloin kun meillä on kesä, on Argentiinassa talvi ja päinvastoin.
Kuivat ja sateiset kaudet Välimeren ilmastossa
Välimeren alue (ja vastaavat leveyspiirit muualla maapallollamme) sijaitsee suurimman
osan vuodesta hepoasteiden korkean ja polaaririntaman matalan välissä (tätä voit yrittää
uumoilla kuvasta 34). Kesäaikaan hepoasteiden suorastaan aavikkomainen kuivuus
ylettyy tavallisesti tähän ilmastovyöhykkeeseen asti. Sää on kuuma ja aurinkoinen usein
toukokuusta syyskuun loppuun asti. Tuulet ovat enimmäkseen heikkoja ja meri-/maatuuli-
tyyppisiä.
Talvisaikaan Välimeren ilmastoa luonnehtivat polaaririntaman sateet ja läntiset
rintamatuulet (tätäkin voit yrittää uumoilla kuvasta 34). Ne vaeltavat alueelle navoilta
käsin. Talveksi saapuvien sateiden ansiota on, että Välimeren ilmastotyypissä menestyvät

18. hyvin etenkin tammen, plataanin ja oliivin kaltaiset puutkin. Alueen nykyinen
metsättömyys on ihmisen aikaansaamaa. Metsien epäonneksi vyöhyke on ollut ihmisen
suosiossa kautta aikojen. (Kuva 35)

19. = Välimeren kasvillisuus = Monsuunimetsät
Kuva 35. Kasvillisuuden päävyöhykkeet Välimeren kasvillisuudella
täydennettyinä. Kuvaan on merkitty myös monsuunimetsät
mantereen itärannikolle.
A = Sademetsä
B = Polaaririntaman metsävyöhyke (Havu- ja lehtimetsää)
C = Aavikko
D = Savanni
E = Aro
F = Tundra
P
1
1
2
2
3
3
A
B
B
C
C
D
D
E
E
F
F
Läm-
min
meri-
virta

20. Kauempana sisämaassa, minne länsituulten kuljettamat talvisateet eivät ylety, näillä
leveyspiireillä on ruohoaroa. Se on samoille leveyspiireille sisämaassa vallitseviin
olosuhteisiin kehittynyt kasvillisuustyyppi.
Talviset sateet ovat tyypillisiä Välimeren ilmastolle kaikkialla maapallolla. Siksi
ilmastotyypin nimeksi suositellaankin talvisateiden ilmastoa.
Kuivat ja sateiset jaksot savanni-ilmastossa ja Suomessa noudattavat samaa rytmiä
Sateet savannilla ja Suomessa (=länsituulten vyöhykkeessä) saadaan suvena. S-kirjain
on siis tässä kätevä muistisääntö. Savannivyöhykkeet saavat sateensa päiväntasaajan
sadevyöhykkeen siirtyessä kohti kääntöpiiriä asianomaisen pallonpuoliskon kesällä.
Samaan aikaan polaarivyöhykkeen sateet siirtyvät talvisijainnistaan 30-40 asteen
leveyspiireiltä (Euroopassa Välimeren alue) kesäsijaintiinsa 50 -70 asteen leveyspiireille
(Pohjois-Eurooppa).