2. TUHANNEN KILOMETRIN SÄTEELLÄ 790 MILJOONAA KULUTTAJAA
Pohjoismaisilla elintarvike- ja
käyttötavaroita valmistavilla
yrityksillä on rajoittuneet
kasvuedellytykset paikallisilla
markkinoillaan
Kiinassa on isot markkinat ja
mahdollisuudet. Yrityksillä ei ole
juurikaan välineitä, joilla he
voisivat tehdä kontrolloidun
laajentumisen Kiinan markkinoille
Kiinalaisilla kuluttajilla ja
jälleenmyyjillä on kasvava
kiinnostus korkealaatuisia
eurooppalaisia ja erityisesti
pohjoismaissa tuotettuja tuotteita
kohtaan
3. KIINAN VALTIO ON LUONUT XI’AN ja ZHENGZHOUN ERITYISKAUPPA-ALUEITA
Tämä tarkoittaa:
• Suppilog on tehnyt sopimuksia Xi’Anin ja ZhengZhoun
liike-elämän, logistiikan ja valtion- sekä
maakuntahallintojen edustajien kanssa. Suppilog toimii
konseptissa vientituotteiden myynti-, tilaus- ja
ostokanavana.
• Kouvola Innovation Oy toimii konseptin
A. Paikallista sekä valtiollista vahvaa tukea näille
valtaville hankkeille
B. Keski-Kiinan ja Euroopan välille viikottaisia
juna- ja lentorahtiyhteyksiä
C. Pian myös nopeampi Kouvola Innovation Oy:n
RailGate Finland -raideyhteys Suomesta suoraan
Kiinaan
Roolit:
Nämä Keski-Kiinan kaupungit ovat logistiikan ja kansainvälisen kaupan keskiössä jo lähitulevaisuudessa
4. MILLAISIA TUOTTEITA KAIVATAAN KIINASSA?
Pohjoismaisista tuotteista kaivataan Kiinaan erityisesti elintarvikkeita sekä juomia. Myös
paikallisesti tuotettuja käyttötavaroita kohtaan on kiinnostusta.
5. Kustannukset tuottajille:
• Kielenkäännöstyöt (noin 50 eur / A4)
• Konsolidoitujen toimitusten rahdit Saksaan (arvio 50
eur / EUR-lava)
• Tuottajille Suppilogin 50 €:n peruskuukausimaksu ja
Suomen nettomyyntikomissio max 2,7 %
• Lisäksi Kiina-kanavan nettomyyntikomissio 2,1 %, joka
maksetaan järjestelmän kautta tapahtuvasta Kiinaan
suuntautuvasta kaupasta
SUPPILOGIN KIINAN TOIMITUSPUTKI
Toimitusputki käyntiin talvella 2017
• Kiinalaisille ostajille esitettävät tuotteet
syötetään Suppilogiin
• Tuotteet hinnoitellaan Suppilogissa
kiinalaisille ostajille
• Kiinalaiset ostajat (retailerit ja distributorit)
tilaavat kootusti Suppilogista ja maksavat
tuotteet koontilaskutusmallilla Suppilogille
• Suppilog tilittää myynnit tuottajille
• Tuotteet toimitetaan Suppilogin toimesta
koontitoimituksin Kiinaan
7. Kiinan toimitusputki perustuu Suppilogin
kaupankäyntialustaan
Suppilogin toimintamalli lyhyesti
• Tuottajat tekevät myyntiä suoraan ostavien asiakasyritysten
kanssa
• Tuottajat informoivat mm. tuotteista, hinnoittelusta,
tarjouksista ja saatavuustiedoista näkyen vain niille
myyntikanaville ja ostajayrityksille, joille haluavat
• Ostajayrityksille on omat asiakaskohtaiset tilausnäkymät
• Kauppaa voidaan tehdä kaksisuuntaisesti – ostajayritykset
voivat tilata itsenäisesti ja myyjäyritykset voivat syöttää
tilauksia haluamilleen asiakkaille
• Logistiikkaa konsolidoidaan sekä laskutusta yhdistetään eri
tasoilla
• Laajat hallintatyökalut, jotka sisältävät mm. reaaliaikaiset
raportit eri osapuolille
• Yhdistää toimialoja sekä markkinoita (maita) toisiinsa
• Ostajayrityksille käyttäminen on ilmaista
• Myyjäyritykset maksavat pientä komissiota Suppilogin
kautta aikaansaamistaan nettomyynneistään
8. Oletteko kiinnostuneita Kiinan toimitusputkesta?
1. Rekisteröitykää myyjäyritykseksi www.suppilog.fi
2. Olemme yhteydessä teihin seuraavana arkipäivänä
3. Luokaa tuoterekisteriin tuotesarjat ja tuotteet (suomeksi)
4. Aktivoidaan yhdessä teille Kiina -myyntikanava
5. Esitellään tuotevalikoimaa kiinalaisille ostajille
Lisätiedot: info@suppilog.fi
Marko Jäppinen 0400 170 147 Harri Eskelin 050 363 2643