SlideShare a Scribd company logo
1 of 2
Download to read offline
YHTEISKUNNALLISEN AIKAKAUDEN TULKINTA                                                Kooste 5.11.2010




Mervi Pasanen
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
ammatillinen opettajakorkeakoulu

Yhteiskunnallisen aikakauden tulkinta tehtävässä tavoitteena oli tarkastella yhteiskunnallisten
muutosten vaikutusta opinto-ohjaajan työhön kirjallisuuden sekä sanomalehtien palstoilla käytävän
keskustelun pohjalta. Olette nostaneet tehtävissänne keskeisiä yhteiskunnallisia muutoksia ja pohtineet
niiden merkitystä ohjaustyöhön, mihin kaikkeen opinto-ohjaajalla tulisi olla valmiuksia, jotta hän osaisi
vastata muutokseen ja tunnistaa muutosten mukanaan tuomat haasteet. Osa oli tarkastellut
yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia laajemmin, osa esimerkiksi oman alan näkökulmasta.
Molemmissa tarkastelutavoissa esiin nousi kuitenkin hyvin samanlaiset teemat, kuten työkulttuurin
muutos (kiire, työn pirstaleisuus, työn henkilökohtaistuminen, odotukset, sukupuoliroolisidonnaisuus,
vaihtuvat työnkuvat, tiimityö), valinnaisuuden ja oman vapauden lisääntyminen mm. koulutuksessa,
globalisaatio / kansainvälistyminen, koulutuspoliittiset linjaukset, yhteistyön ja verkostoitumisen
korostuminen, epävarmuuden ja ennustamattomuuden sietäminen, erilaisten oppijoiden ja
maahanmuuttajien huomiointi, nuorisotyöttömyys ja koulupudokkaiden määrän lisääntyminen.

Työkulttuurissa tapahtuneet muutokset tulevat esille monissa tehtävissä. Työ on tänä päivänä ja
tulevaisuudessa yhä pirstaloituneempaa, kiireistä ja epävarmaa. Myös työnkuvissa tapahtuu muutoksia
ja työtä saatetaan tehdä monissa eri tiimeissä, verkostoidutaan ja tätä verkostoitumista edellytetään
lähes jokaisessa työtehtävässä.

Nuorilta opiskelijoilta odotetaan nopeaa kouluttautumista, pikaisesti työelämään siirtymistä ilman
keskeytyksiä. Opiskelusuunnitelmien tulisi olla henkilökohtaisia, omaan osaamisen vahvistamiseen
vahvasti kytköksissä olevia, jotta siirtyminen työelämään oman osaamisen alueelle olisi luontevampaa ja
helpompaa. Mutta mitä nuoret sitten etsivät valmistumisen jälkeen? Nuoret etsivät työmarkkinoilta
jotain sellaista, mitä ei ole edes tarjolla. Nuori kokee oman elämänsä juuri siinä hetkessä positiiviseksi
kun taas tulevaisuus ja työ koetaan usein ahdistavaksi. Työn merkitys nuorelle ei ole enää niin suuri kuin
yli 56 -vuotiaille. Herää myös kysymys, miksi koulutus ja työelämä eivät kohtaa? Onko niin, että
työelämä ja sen vaatimukset edellyttävät työntekijältä monitaitoisuutta ja samalla erikoisosaamista, jota
perus- ja tutkintokoulutukset eivät välttämättä mahdollista? Esiin nostettiin myös erilaisten oppijoiden
sekä maahanmuuttajien määrän lisääntyminen yhtenä yhteiskunnallisena muutoksena. Miten ohjaajana
huomioin erilaiset oppijat ja esimerkiksi oppimisvaikeudet koulutusvalintoja pohdittaessa?

Opinto-ohjaajan työhön nämä yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat monin eri tavoin. Lähes jokaisen
ajatuksista nousee esille tärkeimpänä asiana, että ohjausta tarvitaan. Henkilökohtaisen ohjauksen tarve
on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Opiskelijat toivovat ohjausta aikaan tai paikkaan sitoutumattomana,
myös kokonaisvaltainen näkemys omasta tulevaisuuden alasta on hakusessa. Opolta edellytetään
tulevaisuudessa yhä enemmän jämäkkyyttä myös siinä suhteessa, että opiskelijalle annetaan
mahdollisuus tehdä omia valintoja ja ratkaisuja. Yhteiskunta antaa tälle toiminnalle kuitenkin rajat,
miten voidaan toimia. Mahdollisuuksia on avattava, mutta toisaalta niitä on myös rajattava. Työelämä
muuttuu ja tässä muutoksessa mukana pysyminen tuo omat haasteensa. Opon työnkuva laajenee
entisestään, jolloin esiin nousee myös kysymykset resurssien riittävyydestä. Mahdollistaako nykyiset
rakenteet hyvän opinto-ohjauksen?

Pysyvätkö oppilaitokset tämän muutostahdin mukana? Miten saada opinto-ohjauksen piiriin ne, jotka
ohjausta todella tarvitsisivat? Miten saada nivelvaiheen ohjaus toimimaan? Sillä työttömyys ei saisi olla
vaihtoehto koulutukselle. Koulutukseen sijoittumattomien määrät ovat todellisuudessa kuitenkin karua
luettavaa. Koulupudokkaita ja nuorisotyöttömiä on paljon. Onko opojen ohjattava tietoisesti
uravalintoja tiettyyn suuntaan, jotta voisimme vastata tiettyjen alojen työvoimatarpeeseen tai toisten
alojen työvoiman kasautumiseen ja työttömyyteen? Edellyttääkö muutokset yhä enemmän neuvovaa
opinto-ohjausta? Toisaalta tulisiko nuoria ohjata väärien valintojen välttämisen sijaan alituisen
epävarmuuden sietoon? Siirtymävaiheeseen oppilaitoksesta työmarkkinoille on kuitenkin panostettava
yhä enemmän. Nuorten tulee oppia työnhaun taidot ja osattava etsiä työpaikkoja ja hyödyntää suhteita.
Tähän opon on myös ohjattava.

Entäs aikuisten opinto-ohjaus ja sen merkitys tulevaisuudessa. Tämä yhteiskunnallinen muutos ei tullut
tehtävissänne esille, mutta on keskeinen yhteiskunnallinen haaste. Nyt ja tulevaisuudessa vieläkin
enemmän edellytetään kouluttautumista ja oman osaamisen ajantasaistamista. Tämä tulee näkymään
yhä enemmän myös aikuisopiskelijoiden lisääntymisenä, ohjauksen tarpeena. Aikuiselle opiskelun
aloittaminen voi olla uudenlainen tilanne, mikäli aikaisemmista koulutuskokemuksista on aikaa ja kynnys
koulutukseen lähtemiselle on korkea. Toisaalta elinikäiseen oppimiseen kannustaminen on myös yksi
opinto-ohjaajan tehtävä jo nyt ja tärkeä tehtävä tulevaisuudessakin.

Kuten nostitte esille, opolta edellytetään hyviä yhteistyötaitoja ja sosiaalisuutta. Opinto-ohjaaja ei pärjää
yksin. Ammatillista yhteistyötä ja verkostoitumista tarvitaan. Nuorten erilaisiin ongelmiin puuttuminen
edellyttää opinto-ohjaajilta lisätaitoja ja lisätyötä. Opo kohtaa yhä enemmän koulutus- ja uravalintaan
sekä nuorten identiteettikehitykseen liittyviä ongelmia ja perheiden pahoinvointia. Toisaalta herää
kysymys siitä, missä menee opinto-ohjaajan ammatillisuuden raja tulevaisuudessa kun tiedämme, että
ongelmat moninaistuvat? Yhtenä tärkeänä asiana opon työn muutoksessa nostettiin esille myös kodin ja
koulun välisessä yhteistyön kehittämisessä mukana oleminen. Ongelmia ilmenee etenkin nuoren ja
vanhempien yhteisymmärryksen löytymisessä. Opolta edellytetään laajaa näkemystä yhteiskunnan
tilasta ja erityisesti perspektiiviä tulevaisuuteen. Tässä riittää haastetta.

Yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat siis väistämättään opinto-ohjaajan työhön monilla eri alueilla.
Pelkkä opiskelijan kohtaaminen ei enää riitä, on myös tiedostettava reunaehdot joiden varassa
toimitaan ja tulevaisuuden visiot joihin suuntaudutaan.

Tehtävän tavoite toteutui tuotoksissanne hienosti. Olitte nostaneet monipuolisesti ja eri näkökulmista
asioita esille, pohtineet, kyseenalaistaneet ja toivon mukaan myös oppineet. Lähdemateriaalia olitte
hyödyntäneet hienosti ja myös lähdeviittaukset olivat lähes kaikissa tehtävissä erinomaisesti omilla
paikoillaan.

More Related Content

Similar to Yhteiskunnallisen aikakauden tulkinta kooste mervi

Osaava ammatillinen opettaja nyt ja tulevaisuudessa - Aila Paaso
Osaava ammatillinen opettaja nyt ja tulevaisuudessa  - Aila PaasoOsaava ammatillinen opettaja nyt ja tulevaisuudessa  - Aila Paaso
Osaava ammatillinen opettaja nyt ja tulevaisuudessa - Aila PaasoOtavan Opisto
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)SYL
 
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...anita rubin
 
Futura 3/2014: oppimisen tulevaisuus
Futura 3/2014: oppimisen tulevaisuusFutura 3/2014: oppimisen tulevaisuus
Futura 3/2014: oppimisen tulevaisuusHannu Linturi
 
Pitääkö jo juosta vai ehtiikö vielä kävellen? Oppimisen tulevaisuusbarometri ...
Pitääkö jo juosta vai ehtiikö vielä kävellen? Oppimisen tulevaisuusbarometri ...Pitääkö jo juosta vai ehtiikö vielä kävellen? Oppimisen tulevaisuusbarometri ...
Pitääkö jo juosta vai ehtiikö vielä kävellen? Oppimisen tulevaisuusbarometri ...anita rubin
 
Oppimisen ja vähän opetuksenkin organisointia
Oppimisen ja vähän opetuksenkin organisointiaOppimisen ja vähän opetuksenkin organisointia
Oppimisen ja vähän opetuksenkin organisointiaHannu Linturi
 
Toimintakulttuuri OPS2016
Toimintakulttuuri OPS2016Toimintakulttuuri OPS2016
Toimintakulttuuri OPS2016Mikko Jordman
 
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissaBossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissaSuomen eOppimiskeskus ry
 
Työkykyaamiainen_tiivistelmä
Työkykyaamiainen_tiivistelmäTyökykyaamiainen_tiivistelmä
Työkykyaamiainen_tiivistelmäHeidi Partanen
 
OPS-seminaari Siuntio 11/2015
OPS-seminaari Siuntio 11/2015OPS-seminaari Siuntio 11/2015
OPS-seminaari Siuntio 11/2015Mikko Jordman
 
Opettajuus ja tulevaisuuden haasteet
Opettajuus ja tulevaisuuden haasteetOpettajuus ja tulevaisuuden haasteet
Opettajuus ja tulevaisuuden haasteetHeikki Ervast
 
Elinikäisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkistustilaisuus_7.2.2019
Elinikäisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkistustilaisuus_7.2.2019Elinikäisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkistustilaisuus_7.2.2019
Elinikäisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkistustilaisuus_7.2.2019gopaivi
 
Esitysmateriaali: Elinikaisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkaisutilaisuus...
Esitysmateriaali: Elinikaisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkaisutilaisuus...Esitysmateriaali: Elinikaisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkaisutilaisuus...
Esitysmateriaali: Elinikaisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkaisutilaisuus...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Aikuislukion tulevaisuus, opettaja ohjaajana
Aikuislukion tulevaisuus, opettaja ohjaajanaAikuislukion tulevaisuus, opettaja ohjaajana
Aikuislukion tulevaisuus, opettaja ohjaajanaTiina Airaksinen
 
Oppimisen tulevaisuus 2030, lukion uudet teesit
Oppimisen tulevaisuus 2030, lukion uudet teesitOppimisen tulevaisuus 2030, lukion uudet teesit
Oppimisen tulevaisuus 2030, lukion uudet teesitTiina Airaksinen
 

Similar to Yhteiskunnallisen aikakauden tulkinta kooste mervi (20)

Osaava ammatillinen opettaja nyt ja tulevaisuudessa - Aila Paaso
Osaava ammatillinen opettaja nyt ja tulevaisuudessa  - Aila PaasoOsaava ammatillinen opettaja nyt ja tulevaisuudessa  - Aila Paaso
Osaava ammatillinen opettaja nyt ja tulevaisuudessa - Aila Paaso
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
 
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...
Mennäänkö käsi kädessä vai juoksetko sinä edeltä? Koulu ja osaaminen puntaris...
 
Futura 3/2014: oppimisen tulevaisuus
Futura 3/2014: oppimisen tulevaisuusFutura 3/2014: oppimisen tulevaisuus
Futura 3/2014: oppimisen tulevaisuus
 
Pitääkö jo juosta vai ehtiikö vielä kävellen? Oppimisen tulevaisuusbarometri ...
Pitääkö jo juosta vai ehtiikö vielä kävellen? Oppimisen tulevaisuusbarometri ...Pitääkö jo juosta vai ehtiikö vielä kävellen? Oppimisen tulevaisuusbarometri ...
Pitääkö jo juosta vai ehtiikö vielä kävellen? Oppimisen tulevaisuusbarometri ...
 
Oppimisen ja vähän opetuksenkin organisointia
Oppimisen ja vähän opetuksenkin organisointiaOppimisen ja vähän opetuksenkin organisointia
Oppimisen ja vähän opetuksenkin organisointia
 
Yhteenveto työpajasta 4.12.2014
Yhteenveto työpajasta 4.12.2014Yhteenveto työpajasta 4.12.2014
Yhteenveto työpajasta 4.12.2014
 
Toimintakulttuuri OPS2016
Toimintakulttuuri OPS2016Toimintakulttuuri OPS2016
Toimintakulttuuri OPS2016
 
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissaBossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
 
Työkykyaamiainen_tiivistelmä
Työkykyaamiainen_tiivistelmäTyökykyaamiainen_tiivistelmä
Työkykyaamiainen_tiivistelmä
 
Nuorisotyö koulussa
Nuorisotyö koulussaNuorisotyö koulussa
Nuorisotyö koulussa
 
Oppimisen tulevaisuus
Oppimisen tulevaisuusOppimisen tulevaisuus
Oppimisen tulevaisuus
 
26012016yhteisopettajuusnettikahvila
26012016yhteisopettajuusnettikahvila26012016yhteisopettajuusnettikahvila
26012016yhteisopettajuusnettikahvila
 
Ryhmatyo
RyhmatyoRyhmatyo
Ryhmatyo
 
OPS-seminaari Siuntio 11/2015
OPS-seminaari Siuntio 11/2015OPS-seminaari Siuntio 11/2015
OPS-seminaari Siuntio 11/2015
 
Opettajuus ja tulevaisuuden haasteet
Opettajuus ja tulevaisuuden haasteetOpettajuus ja tulevaisuuden haasteet
Opettajuus ja tulevaisuuden haasteet
 
Elinikäisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkistustilaisuus_7.2.2019
Elinikäisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkistustilaisuus_7.2.2019Elinikäisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkistustilaisuus_7.2.2019
Elinikäisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkistustilaisuus_7.2.2019
 
Esitysmateriaali: Elinikaisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkaisutilaisuus...
Esitysmateriaali: Elinikaisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkaisutilaisuus...Esitysmateriaali: Elinikaisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkaisutilaisuus...
Esitysmateriaali: Elinikaisen oppimisen yhteisen tahtotilan julkaisutilaisuus...
 
Aikuislukion tulevaisuus, opettaja ohjaajana
Aikuislukion tulevaisuus, opettaja ohjaajanaAikuislukion tulevaisuus, opettaja ohjaajana
Aikuislukion tulevaisuus, opettaja ohjaajana
 
Oppimisen tulevaisuus 2030, lukion uudet teesit
Oppimisen tulevaisuus 2030, lukion uudet teesitOppimisen tulevaisuus 2030, lukion uudet teesit
Oppimisen tulevaisuus 2030, lukion uudet teesit
 

Yhteiskunnallisen aikakauden tulkinta kooste mervi

  • 1. YHTEISKUNNALLISEN AIKAKAUDEN TULKINTA Kooste 5.11.2010 Mervi Pasanen Jyväskylän ammattikorkeakoulu ammatillinen opettajakorkeakoulu Yhteiskunnallisen aikakauden tulkinta tehtävässä tavoitteena oli tarkastella yhteiskunnallisten muutosten vaikutusta opinto-ohjaajan työhön kirjallisuuden sekä sanomalehtien palstoilla käytävän keskustelun pohjalta. Olette nostaneet tehtävissänne keskeisiä yhteiskunnallisia muutoksia ja pohtineet niiden merkitystä ohjaustyöhön, mihin kaikkeen opinto-ohjaajalla tulisi olla valmiuksia, jotta hän osaisi vastata muutokseen ja tunnistaa muutosten mukanaan tuomat haasteet. Osa oli tarkastellut yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia laajemmin, osa esimerkiksi oman alan näkökulmasta. Molemmissa tarkastelutavoissa esiin nousi kuitenkin hyvin samanlaiset teemat, kuten työkulttuurin muutos (kiire, työn pirstaleisuus, työn henkilökohtaistuminen, odotukset, sukupuoliroolisidonnaisuus, vaihtuvat työnkuvat, tiimityö), valinnaisuuden ja oman vapauden lisääntyminen mm. koulutuksessa, globalisaatio / kansainvälistyminen, koulutuspoliittiset linjaukset, yhteistyön ja verkostoitumisen korostuminen, epävarmuuden ja ennustamattomuuden sietäminen, erilaisten oppijoiden ja maahanmuuttajien huomiointi, nuorisotyöttömyys ja koulupudokkaiden määrän lisääntyminen. Työkulttuurissa tapahtuneet muutokset tulevat esille monissa tehtävissä. Työ on tänä päivänä ja tulevaisuudessa yhä pirstaloituneempaa, kiireistä ja epävarmaa. Myös työnkuvissa tapahtuu muutoksia ja työtä saatetaan tehdä monissa eri tiimeissä, verkostoidutaan ja tätä verkostoitumista edellytetään lähes jokaisessa työtehtävässä. Nuorilta opiskelijoilta odotetaan nopeaa kouluttautumista, pikaisesti työelämään siirtymistä ilman keskeytyksiä. Opiskelusuunnitelmien tulisi olla henkilökohtaisia, omaan osaamisen vahvistamiseen vahvasti kytköksissä olevia, jotta siirtyminen työelämään oman osaamisen alueelle olisi luontevampaa ja helpompaa. Mutta mitä nuoret sitten etsivät valmistumisen jälkeen? Nuoret etsivät työmarkkinoilta jotain sellaista, mitä ei ole edes tarjolla. Nuori kokee oman elämänsä juuri siinä hetkessä positiiviseksi kun taas tulevaisuus ja työ koetaan usein ahdistavaksi. Työn merkitys nuorelle ei ole enää niin suuri kuin yli 56 -vuotiaille. Herää myös kysymys, miksi koulutus ja työelämä eivät kohtaa? Onko niin, että työelämä ja sen vaatimukset edellyttävät työntekijältä monitaitoisuutta ja samalla erikoisosaamista, jota perus- ja tutkintokoulutukset eivät välttämättä mahdollista? Esiin nostettiin myös erilaisten oppijoiden sekä maahanmuuttajien määrän lisääntyminen yhtenä yhteiskunnallisena muutoksena. Miten ohjaajana huomioin erilaiset oppijat ja esimerkiksi oppimisvaikeudet koulutusvalintoja pohdittaessa? Opinto-ohjaajan työhön nämä yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat monin eri tavoin. Lähes jokaisen ajatuksista nousee esille tärkeimpänä asiana, että ohjausta tarvitaan. Henkilökohtaisen ohjauksen tarve on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Opiskelijat toivovat ohjausta aikaan tai paikkaan sitoutumattomana, myös kokonaisvaltainen näkemys omasta tulevaisuuden alasta on hakusessa. Opolta edellytetään tulevaisuudessa yhä enemmän jämäkkyyttä myös siinä suhteessa, että opiskelijalle annetaan mahdollisuus tehdä omia valintoja ja ratkaisuja. Yhteiskunta antaa tälle toiminnalle kuitenkin rajat, miten voidaan toimia. Mahdollisuuksia on avattava, mutta toisaalta niitä on myös rajattava. Työelämä muuttuu ja tässä muutoksessa mukana pysyminen tuo omat haasteensa. Opon työnkuva laajenee entisestään, jolloin esiin nousee myös kysymykset resurssien riittävyydestä. Mahdollistaako nykyiset rakenteet hyvän opinto-ohjauksen? Pysyvätkö oppilaitokset tämän muutostahdin mukana? Miten saada opinto-ohjauksen piiriin ne, jotka
  • 2. ohjausta todella tarvitsisivat? Miten saada nivelvaiheen ohjaus toimimaan? Sillä työttömyys ei saisi olla vaihtoehto koulutukselle. Koulutukseen sijoittumattomien määrät ovat todellisuudessa kuitenkin karua luettavaa. Koulupudokkaita ja nuorisotyöttömiä on paljon. Onko opojen ohjattava tietoisesti uravalintoja tiettyyn suuntaan, jotta voisimme vastata tiettyjen alojen työvoimatarpeeseen tai toisten alojen työvoiman kasautumiseen ja työttömyyteen? Edellyttääkö muutokset yhä enemmän neuvovaa opinto-ohjausta? Toisaalta tulisiko nuoria ohjata väärien valintojen välttämisen sijaan alituisen epävarmuuden sietoon? Siirtymävaiheeseen oppilaitoksesta työmarkkinoille on kuitenkin panostettava yhä enemmän. Nuorten tulee oppia työnhaun taidot ja osattava etsiä työpaikkoja ja hyödyntää suhteita. Tähän opon on myös ohjattava. Entäs aikuisten opinto-ohjaus ja sen merkitys tulevaisuudessa. Tämä yhteiskunnallinen muutos ei tullut tehtävissänne esille, mutta on keskeinen yhteiskunnallinen haaste. Nyt ja tulevaisuudessa vieläkin enemmän edellytetään kouluttautumista ja oman osaamisen ajantasaistamista. Tämä tulee näkymään yhä enemmän myös aikuisopiskelijoiden lisääntymisenä, ohjauksen tarpeena. Aikuiselle opiskelun aloittaminen voi olla uudenlainen tilanne, mikäli aikaisemmista koulutuskokemuksista on aikaa ja kynnys koulutukseen lähtemiselle on korkea. Toisaalta elinikäiseen oppimiseen kannustaminen on myös yksi opinto-ohjaajan tehtävä jo nyt ja tärkeä tehtävä tulevaisuudessakin. Kuten nostitte esille, opolta edellytetään hyviä yhteistyötaitoja ja sosiaalisuutta. Opinto-ohjaaja ei pärjää yksin. Ammatillista yhteistyötä ja verkostoitumista tarvitaan. Nuorten erilaisiin ongelmiin puuttuminen edellyttää opinto-ohjaajilta lisätaitoja ja lisätyötä. Opo kohtaa yhä enemmän koulutus- ja uravalintaan sekä nuorten identiteettikehitykseen liittyviä ongelmia ja perheiden pahoinvointia. Toisaalta herää kysymys siitä, missä menee opinto-ohjaajan ammatillisuuden raja tulevaisuudessa kun tiedämme, että ongelmat moninaistuvat? Yhtenä tärkeänä asiana opon työn muutoksessa nostettiin esille myös kodin ja koulun välisessä yhteistyön kehittämisessä mukana oleminen. Ongelmia ilmenee etenkin nuoren ja vanhempien yhteisymmärryksen löytymisessä. Opolta edellytetään laajaa näkemystä yhteiskunnan tilasta ja erityisesti perspektiiviä tulevaisuuteen. Tässä riittää haastetta. Yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat siis väistämättään opinto-ohjaajan työhön monilla eri alueilla. Pelkkä opiskelijan kohtaaminen ei enää riitä, on myös tiedostettava reunaehdot joiden varassa toimitaan ja tulevaisuuden visiot joihin suuntaudutaan. Tehtävän tavoite toteutui tuotoksissanne hienosti. Olitte nostaneet monipuolisesti ja eri näkökulmista asioita esille, pohtineet, kyseenalaistaneet ja toivon mukaan myös oppineet. Lähdemateriaalia olitte hyödyntäneet hienosti ja myös lähdeviittaukset olivat lähes kaikissa tehtävissä erinomaisesti omilla paikoillaan.