SlideShare a Scribd company logo
1 of 19
Download to read offline
Valio Oy – seuraavatkin 110v
kansainvälisillä maitomarkkinoilla
Valio 110v juhlaseminaari
Elli Siltala, Liiketoimintajohtaja, Tuoretuotteet
30.09.2015
© Valio Oy
VALIO PERUSTETTIIN
VUONNA 1905
EDISTÄMÄÄN
LAATUVOIN VIENTIÄ.
Kun maitotuotteiden suosio kasvoi,
alkoi Valio valmistaa vuosien
varrella myös maitoa, juustoa ja
muita maitotuotteita, kotimaahan ja
vientiin.
© Valio Oy*) Valio Oy:n ja tytäryhtiöiden liikevaihto sisältää konsernin sisäisen myynnin.
Valio Oy
Suomi
1714
3570
Valio
Venäjä
258
354
Valio
Baltia
92
371
Valio
Ruotsi
97
50
Valio
USA
58
23
Valio
Kiina
48
7
Liikevaihto *, Milj. €
Henkilöstö
31.12.2014
Vienti muodostaa 25 % Valion liikevaihdosta
- 5 tytäryhtiötä + 60 vientimaata + 20 lisenssimaata
© Valio Oy 4
Valion johtokunta perusteli 1916 Valion
laboratorion perustamista seuraavasti:
”Vain sellainen maa, jonka koko
talouselämä perustuu tieteeseen, voi
saavuttaa ja säilyttää ensimmäisen
sijan kansojen välisessä
taloudellisessa taistelussa.”
Rima on
korkealla.
Valion tuotekehitys kulkee nobelisti
A.I. Virtasen jalanjäljissä.
VALION
ARVO ON:
TEEMME
PARASTA.
• Maidontuottajille
• Kuluttajille
• Asiakkaille
• Henkilökunnalle
© Valio Oy
Parhauden elinehto: perustuotteista erikoistuotteisiin
30.9.2015 7
v. 2001 v 2002 v 2003 v 2004 v 2005 v 2006 v.2007 v.2008 v.2009 v. 2010 v. 2011 v. 2012 v. 2013 v.2014
Yht Milj l
FIN DK
SWE
Valion erikoismaitojen valmistus 2001 - 2014
Kehitys jatkuu, maito venyy moneen
Kansainvälinen
kilpailukyky on
yhdistelmä puhdasta
maitoa, innovatiivista
tuotekehitystä sekä
houkuttelevaa
kuluttajabrändäystä
© Valio Oy
Tulossa…
#sokeritalkoot
Suoliston
hyvinvointi
Heraproteiini
Helppo
ruoanlaitto
Rahkan uudet
muodot
30.9.2015 10
#SOKERITALKOOT
50 % vähemmän
sokeria Valion
välipaloissa vuoteen
2020 mennessä
11
© Valio Oy
Liiallinen sokerin saanti on suurimpia
yhteiskunnallisia terveyshaasteita
• WHO:n virallinen sokerinsaantisuositus
on 10 % energiasta, tavoite 5 %. USA
tällä hetkellä 20 %, Suomi 10 %.
• Sokerista saatavat kalorit ovat
yhteydessä metaboliseen oireyhtymään,
millä on enenevässä määrin vaikutuksia
niin yksilöterveyteen kuin
terveydenhuollon kuluihin ympäri
maailmaa . Esim. USAn
terveydenhoitokuluista 75 % liittyy
metaboliseen oireyhtymään, ja olisi
suurelta osin ennaltaehkäistävissä.
30.9.2015 12
NHS= National health service UK
© Valio Oy
Suomalaiset saavat keskimäärin suositusten
mukaiset 10 % energiasta sokerista, mutta puolet
suomalaisista ja 40 % ruotsalaisista saa liikaa sokeria
19.8.2015 Tuula Tuure
Sakkaroosin saanti suomalaisten aikuisten
ruokavaliossa. (Finravinto 2012)
Suositeltu määrä
Lisätty sokeri (energia%)
Sakkaroosin saanti ruotsalaisten
aikuisten ruokavaliossa. (Riksmaten
2010-2011)
Suositeltu määrä
Energy%
13
© Valio Oy
SOKERIN TUOMA
MAKU ON PARAS
MUTTA
MAKEUTUSAINEETKIN
OVAT OK “
30.9.2015
Source: NEPA Snacking and Cooking Product Tree Study, 2014 N=3526
14
29 %
22 %14 %
20 %
15 % SOKERI OK, MUTTA
MIELUUMMIN VÄHEMMÄN
LUONNOLLINEN SOKERI ON
PARASTA, EI KEINOTEKOISIA
MAKEUTUSAINEITA
VÄLTÄN KALOREITA JA
SOKERIA,
MAKEUTUSAINEET OK”
Sokeria halutaan vähentää moninaisin
keinoin
EN HALUA SOKERIA
ENKÄ
MAKEUTUSAINEITA
Sokeri on hyväksyttävämpää
herkuttelussa,
sokeria vältetään
peruselintarvikkeissa.
Sokerista 15 % saadaan
maitotuotteista.
© Valio Oy 15
Mitä tarkoittaa 50 % vähemmän lisättyä sokeria?
Tavanomainen jogurtti 50 % vähemmän lisättyä
sokeria sisältävä jogurtti
© Valio Oy
Kolmannes Valion välipalatuotteista*
sisältää vähemmän sokeria
16
Vähempisokerisista tuotteista löytyy vaihtoehtoja erilaisiin tarpeisiin
Valion verkkosivuilta löydät Vähemmän lisättyä sokeria tuotevalikoiman
* jogurtit, viilit, vanukkaat, maustetut maidot ja piimät, rahkat ja proteiinijuomat
Makeutettu vähemmällä
sokerilla.
Sokeroimattomat, makeutettu
makeutusaineilla.
Makeutettu sekä sokerilla
että makeutusaineilla.
Aamupala
Valiojogurtti®
Rahkainen
juotava 2 dl
Kahvihetki
Valio Eila® forte
maitokahvijuoma
2,5 dl
Välipala
Valio PROfeel®
sokeroimaton
päärynärahka 175 g
Iltapala
Valio Kefir LGG®
mustikka 2 dl
Säästö vuodessa
= yli 13 kg sokeria
= n. 52 000 kcal
= n. 8 kg rasva-
kudosta
Vähemmän lisättyä sokeria valinnoissa lisättyä sokeria
yhteensä 21,5 g (Suositus 2000 kcal energiatasolla 50 g /vrk)
Vaihda vähemmän lisättyä sokeria sisältävään välipalaan
17
- 37 g
sokeria
päivässä
Punaiset pylväät kuvaavat vastaavan
tavanomaisen tuotteen sokerimäärää
0,0
2,0
4,0
6,0
8,0
Lisättyä sokeria
g/100 g
1,4
5
0
4
8
5
88
 Valio Oy
© Valio Oy
Valion innovaatioilla välipalojen
sokeria voidaan lähitulevaisuudessa
vähentää merkittävästi
30.9.2015 18
9/2015 2016
Vähemmän
sokerisia välipaloja
lapsille ja nuorille
2017
Riihimäen
uuden
välipalatehtaan
teknologia
yhdistettynä
Valion T&K
osaaminen
innovaatioiden
takana
2018
© Valio Oy
Kiitos!
30.9.2015 19

More Related Content

More from Valio

Ilma Tapio, LukeFunctional role of rumen microbiome linked to methane product...
Ilma Tapio, LukeFunctional role of rumen microbiome linked to methane product...Ilma Tapio, LukeFunctional role of rumen microbiome linked to methane product...
Ilma Tapio, LukeFunctional role of rumen microbiome linked to methane product...Valio
 
Enyew Negussie, Luke: Methane emission from Ruminants: what genetics and can do?
Enyew Negussie, Luke: Methane emission from Ruminants: what genetics and can do?Enyew Negussie, Luke: Methane emission from Ruminants: what genetics and can do?
Enyew Negussie, Luke: Methane emission from Ruminants: what genetics and can do?Valio
 
Alireza Bayat, Luke: Feeding alternatives to reduce methane emissions
Alireza Bayat, Luke: Feeding alternatives to reduce methane emissionsAlireza Bayat, Luke: Feeding alternatives to reduce methane emissions
Alireza Bayat, Luke: Feeding alternatives to reduce methane emissionsValio
 
MethaneHACK launching
MethaneHACK launchingMethaneHACK launching
MethaneHACK launchingValio
 
Anu Kaukovirta‐Norja, Valio and Johanna Buchert, Luke: Valio methane seminar ...
Anu Kaukovirta‐Norja, Valio and Johanna Buchert, Luke: Valio methane seminar ...Anu Kaukovirta‐Norja, Valio and Johanna Buchert, Luke: Valio methane seminar ...
Anu Kaukovirta‐Norja, Valio and Johanna Buchert, Luke: Valio methane seminar ...Valio
 
Pekka Huhtanen, SLU: Dietary and animal factors influencing methane productio...
Pekka Huhtanen, SLU: Dietary and animal factors influencing methane productio...Pekka Huhtanen, SLU: Dietary and animal factors influencing methane productio...
Pekka Huhtanen, SLU: Dietary and animal factors influencing methane productio...Valio
 
Sami Siikanen, VTT: Using gas finder infrared camera in detecting landfill me...
Sami Siikanen, VTT: Using gas finder infrared camera in detecting landfill me...Sami Siikanen, VTT: Using gas finder infrared camera in detecting landfill me...
Sami Siikanen, VTT: Using gas finder infrared camera in detecting landfill me...Valio
 
Juha‐Pekka Pitkänen, VTT: Conversion of methane through gas fermentation to v...
Juha‐Pekka Pitkänen, VTT: Conversion of methane through gas fermentation to v...Juha‐Pekka Pitkänen, VTT: Conversion of methane through gas fermentation to v...
Juha‐Pekka Pitkänen, VTT: Conversion of methane through gas fermentation to v...Valio
 
Juha Nousiainen, Valio: Strategies to improve resource and climate efficiency...
Juha Nousiainen, Valio: Strategies to improve resource and climate efficiency...Juha Nousiainen, Valio: Strategies to improve resource and climate efficiency...
Juha Nousiainen, Valio: Strategies to improve resource and climate efficiency...Valio
 
Sari Luostarinen, Luke: Manure management and emission control
Sari Luostarinen, Luke: Manure management and emission control Sari Luostarinen, Luke: Manure management and emission control
Sari Luostarinen, Luke: Manure management and emission control Valio
 
Kovakaan data ei korvaa intuitiota – tiedon ja tunteen liitto markkinoinnin j...
Kovakaan data ei korvaa intuitiota – tiedon ja tunteen liitto markkinoinnin j...Kovakaan data ei korvaa intuitiota – tiedon ja tunteen liitto markkinoinnin j...
Kovakaan data ei korvaa intuitiota – tiedon ja tunteen liitto markkinoinnin j...Valio
 
Why is the gut our second brain? Robert-J M Brummer
Why is the gut our second brain? Robert-J M BrummerWhy is the gut our second brain? Robert-J M Brummer
Why is the gut our second brain? Robert-J M BrummerValio
 
Johanna mäkelä: Maku ja muuttuva Ruokakulttuuri
Johanna mäkelä: Maku ja muuttuva RuokakulttuuriJohanna mäkelä: Maku ja muuttuva Ruokakulttuuri
Johanna mäkelä: Maku ja muuttuva RuokakulttuuriValio
 
Hyvinvointi tuotekehityksen ohjenuorana
Hyvinvointi tuotekehityksen ohjenuoranaHyvinvointi tuotekehityksen ohjenuorana
Hyvinvointi tuotekehityksen ohjenuoranaValio
 
Tuomas Salusjärvi - Innovaatio, jonka voi syödä
Tuomas Salusjärvi - Innovaatio, jonka voi syödäTuomas Salusjärvi - Innovaatio, jonka voi syödä
Tuomas Salusjärvi - Innovaatio, jonka voi syödäValio
 
Täytyykö aikuisen juoda maitoa?
Täytyykö aikuisen juoda maitoa?Täytyykö aikuisen juoda maitoa?
Täytyykö aikuisen juoda maitoa?Valio
 
10 vinkkiä ikääntyvän ravitsemukseen - Valion ravitsemusluento
10 vinkkiä ikääntyvän ravitsemukseen - Valion ravitsemusluento10 vinkkiä ikääntyvän ravitsemukseen - Valion ravitsemusluento
10 vinkkiä ikääntyvän ravitsemukseen - Valion ravitsemusluentoValio
 
Hyvä ravitsemus lapselle - Valion ravitsemusluento
Hyvä ravitsemus lapselle - Valion ravitsemusluentoHyvä ravitsemus lapselle - Valion ravitsemusluento
Hyvä ravitsemus lapselle - Valion ravitsemusluentoValio
 
Siilotilasäiliöt ja maitohuoneratkaisut
Siilotilasäiliöt ja maitohuoneratkaisutSiilotilasäiliöt ja maitohuoneratkaisut
Siilotilasäiliöt ja maitohuoneratkaisutValio
 
Responsible valio
Responsible valioResponsible valio
Responsible valioValio
 

More from Valio (20)

Ilma Tapio, LukeFunctional role of rumen microbiome linked to methane product...
Ilma Tapio, LukeFunctional role of rumen microbiome linked to methane product...Ilma Tapio, LukeFunctional role of rumen microbiome linked to methane product...
Ilma Tapio, LukeFunctional role of rumen microbiome linked to methane product...
 
Enyew Negussie, Luke: Methane emission from Ruminants: what genetics and can do?
Enyew Negussie, Luke: Methane emission from Ruminants: what genetics and can do?Enyew Negussie, Luke: Methane emission from Ruminants: what genetics and can do?
Enyew Negussie, Luke: Methane emission from Ruminants: what genetics and can do?
 
Alireza Bayat, Luke: Feeding alternatives to reduce methane emissions
Alireza Bayat, Luke: Feeding alternatives to reduce methane emissionsAlireza Bayat, Luke: Feeding alternatives to reduce methane emissions
Alireza Bayat, Luke: Feeding alternatives to reduce methane emissions
 
MethaneHACK launching
MethaneHACK launchingMethaneHACK launching
MethaneHACK launching
 
Anu Kaukovirta‐Norja, Valio and Johanna Buchert, Luke: Valio methane seminar ...
Anu Kaukovirta‐Norja, Valio and Johanna Buchert, Luke: Valio methane seminar ...Anu Kaukovirta‐Norja, Valio and Johanna Buchert, Luke: Valio methane seminar ...
Anu Kaukovirta‐Norja, Valio and Johanna Buchert, Luke: Valio methane seminar ...
 
Pekka Huhtanen, SLU: Dietary and animal factors influencing methane productio...
Pekka Huhtanen, SLU: Dietary and animal factors influencing methane productio...Pekka Huhtanen, SLU: Dietary and animal factors influencing methane productio...
Pekka Huhtanen, SLU: Dietary and animal factors influencing methane productio...
 
Sami Siikanen, VTT: Using gas finder infrared camera in detecting landfill me...
Sami Siikanen, VTT: Using gas finder infrared camera in detecting landfill me...Sami Siikanen, VTT: Using gas finder infrared camera in detecting landfill me...
Sami Siikanen, VTT: Using gas finder infrared camera in detecting landfill me...
 
Juha‐Pekka Pitkänen, VTT: Conversion of methane through gas fermentation to v...
Juha‐Pekka Pitkänen, VTT: Conversion of methane through gas fermentation to v...Juha‐Pekka Pitkänen, VTT: Conversion of methane through gas fermentation to v...
Juha‐Pekka Pitkänen, VTT: Conversion of methane through gas fermentation to v...
 
Juha Nousiainen, Valio: Strategies to improve resource and climate efficiency...
Juha Nousiainen, Valio: Strategies to improve resource and climate efficiency...Juha Nousiainen, Valio: Strategies to improve resource and climate efficiency...
Juha Nousiainen, Valio: Strategies to improve resource and climate efficiency...
 
Sari Luostarinen, Luke: Manure management and emission control
Sari Luostarinen, Luke: Manure management and emission control Sari Luostarinen, Luke: Manure management and emission control
Sari Luostarinen, Luke: Manure management and emission control
 
Kovakaan data ei korvaa intuitiota – tiedon ja tunteen liitto markkinoinnin j...
Kovakaan data ei korvaa intuitiota – tiedon ja tunteen liitto markkinoinnin j...Kovakaan data ei korvaa intuitiota – tiedon ja tunteen liitto markkinoinnin j...
Kovakaan data ei korvaa intuitiota – tiedon ja tunteen liitto markkinoinnin j...
 
Why is the gut our second brain? Robert-J M Brummer
Why is the gut our second brain? Robert-J M BrummerWhy is the gut our second brain? Robert-J M Brummer
Why is the gut our second brain? Robert-J M Brummer
 
Johanna mäkelä: Maku ja muuttuva Ruokakulttuuri
Johanna mäkelä: Maku ja muuttuva RuokakulttuuriJohanna mäkelä: Maku ja muuttuva Ruokakulttuuri
Johanna mäkelä: Maku ja muuttuva Ruokakulttuuri
 
Hyvinvointi tuotekehityksen ohjenuorana
Hyvinvointi tuotekehityksen ohjenuoranaHyvinvointi tuotekehityksen ohjenuorana
Hyvinvointi tuotekehityksen ohjenuorana
 
Tuomas Salusjärvi - Innovaatio, jonka voi syödä
Tuomas Salusjärvi - Innovaatio, jonka voi syödäTuomas Salusjärvi - Innovaatio, jonka voi syödä
Tuomas Salusjärvi - Innovaatio, jonka voi syödä
 
Täytyykö aikuisen juoda maitoa?
Täytyykö aikuisen juoda maitoa?Täytyykö aikuisen juoda maitoa?
Täytyykö aikuisen juoda maitoa?
 
10 vinkkiä ikääntyvän ravitsemukseen - Valion ravitsemusluento
10 vinkkiä ikääntyvän ravitsemukseen - Valion ravitsemusluento10 vinkkiä ikääntyvän ravitsemukseen - Valion ravitsemusluento
10 vinkkiä ikääntyvän ravitsemukseen - Valion ravitsemusluento
 
Hyvä ravitsemus lapselle - Valion ravitsemusluento
Hyvä ravitsemus lapselle - Valion ravitsemusluentoHyvä ravitsemus lapselle - Valion ravitsemusluento
Hyvä ravitsemus lapselle - Valion ravitsemusluento
 
Siilotilasäiliöt ja maitohuoneratkaisut
Siilotilasäiliöt ja maitohuoneratkaisutSiilotilasäiliöt ja maitohuoneratkaisut
Siilotilasäiliöt ja maitohuoneratkaisut
 
Responsible valio
Responsible valioResponsible valio
Responsible valio
 

Seuraavatkin 110 vuotta kansainvälisillä maitomarkkinoilla

  • 1. Valio Oy – seuraavatkin 110v kansainvälisillä maitomarkkinoilla Valio 110v juhlaseminaari Elli Siltala, Liiketoimintajohtaja, Tuoretuotteet 30.09.2015
  • 2. © Valio Oy VALIO PERUSTETTIIN VUONNA 1905 EDISTÄMÄÄN LAATUVOIN VIENTIÄ. Kun maitotuotteiden suosio kasvoi, alkoi Valio valmistaa vuosien varrella myös maitoa, juustoa ja muita maitotuotteita, kotimaahan ja vientiin.
  • 3. © Valio Oy*) Valio Oy:n ja tytäryhtiöiden liikevaihto sisältää konsernin sisäisen myynnin. Valio Oy Suomi 1714 3570 Valio Venäjä 258 354 Valio Baltia 92 371 Valio Ruotsi 97 50 Valio USA 58 23 Valio Kiina 48 7 Liikevaihto *, Milj. € Henkilöstö 31.12.2014 Vienti muodostaa 25 % Valion liikevaihdosta - 5 tytäryhtiötä + 60 vientimaata + 20 lisenssimaata
  • 4. © Valio Oy 4 Valion johtokunta perusteli 1916 Valion laboratorion perustamista seuraavasti: ”Vain sellainen maa, jonka koko talouselämä perustuu tieteeseen, voi saavuttaa ja säilyttää ensimmäisen sijan kansojen välisessä taloudellisessa taistelussa.”
  • 5. Rima on korkealla. Valion tuotekehitys kulkee nobelisti A.I. Virtasen jalanjäljissä.
  • 6. VALION ARVO ON: TEEMME PARASTA. • Maidontuottajille • Kuluttajille • Asiakkaille • Henkilökunnalle
  • 7. © Valio Oy Parhauden elinehto: perustuotteista erikoistuotteisiin 30.9.2015 7 v. 2001 v 2002 v 2003 v 2004 v 2005 v 2006 v.2007 v.2008 v.2009 v. 2010 v. 2011 v. 2012 v. 2013 v.2014 Yht Milj l FIN DK SWE Valion erikoismaitojen valmistus 2001 - 2014
  • 8. Kehitys jatkuu, maito venyy moneen
  • 9. Kansainvälinen kilpailukyky on yhdistelmä puhdasta maitoa, innovatiivista tuotekehitystä sekä houkuttelevaa kuluttajabrändäystä
  • 11. #SOKERITALKOOT 50 % vähemmän sokeria Valion välipaloissa vuoteen 2020 mennessä 11
  • 12. © Valio Oy Liiallinen sokerin saanti on suurimpia yhteiskunnallisia terveyshaasteita • WHO:n virallinen sokerinsaantisuositus on 10 % energiasta, tavoite 5 %. USA tällä hetkellä 20 %, Suomi 10 %. • Sokerista saatavat kalorit ovat yhteydessä metaboliseen oireyhtymään, millä on enenevässä määrin vaikutuksia niin yksilöterveyteen kuin terveydenhuollon kuluihin ympäri maailmaa . Esim. USAn terveydenhoitokuluista 75 % liittyy metaboliseen oireyhtymään, ja olisi suurelta osin ennaltaehkäistävissä. 30.9.2015 12 NHS= National health service UK
  • 13. © Valio Oy Suomalaiset saavat keskimäärin suositusten mukaiset 10 % energiasta sokerista, mutta puolet suomalaisista ja 40 % ruotsalaisista saa liikaa sokeria 19.8.2015 Tuula Tuure Sakkaroosin saanti suomalaisten aikuisten ruokavaliossa. (Finravinto 2012) Suositeltu määrä Lisätty sokeri (energia%) Sakkaroosin saanti ruotsalaisten aikuisten ruokavaliossa. (Riksmaten 2010-2011) Suositeltu määrä Energy% 13
  • 14. © Valio Oy SOKERIN TUOMA MAKU ON PARAS MUTTA MAKEUTUSAINEETKIN OVAT OK “ 30.9.2015 Source: NEPA Snacking and Cooking Product Tree Study, 2014 N=3526 14 29 % 22 %14 % 20 % 15 % SOKERI OK, MUTTA MIELUUMMIN VÄHEMMÄN LUONNOLLINEN SOKERI ON PARASTA, EI KEINOTEKOISIA MAKEUTUSAINEITA VÄLTÄN KALOREITA JA SOKERIA, MAKEUTUSAINEET OK” Sokeria halutaan vähentää moninaisin keinoin EN HALUA SOKERIA ENKÄ MAKEUTUSAINEITA Sokeri on hyväksyttävämpää herkuttelussa, sokeria vältetään peruselintarvikkeissa. Sokerista 15 % saadaan maitotuotteista.
  • 15. © Valio Oy 15 Mitä tarkoittaa 50 % vähemmän lisättyä sokeria? Tavanomainen jogurtti 50 % vähemmän lisättyä sokeria sisältävä jogurtti
  • 16. © Valio Oy Kolmannes Valion välipalatuotteista* sisältää vähemmän sokeria 16 Vähempisokerisista tuotteista löytyy vaihtoehtoja erilaisiin tarpeisiin Valion verkkosivuilta löydät Vähemmän lisättyä sokeria tuotevalikoiman * jogurtit, viilit, vanukkaat, maustetut maidot ja piimät, rahkat ja proteiinijuomat Makeutettu vähemmällä sokerilla. Sokeroimattomat, makeutettu makeutusaineilla. Makeutettu sekä sokerilla että makeutusaineilla.
  • 17. Aamupala Valiojogurtti® Rahkainen juotava 2 dl Kahvihetki Valio Eila® forte maitokahvijuoma 2,5 dl Välipala Valio PROfeel® sokeroimaton päärynärahka 175 g Iltapala Valio Kefir LGG® mustikka 2 dl Säästö vuodessa = yli 13 kg sokeria = n. 52 000 kcal = n. 8 kg rasva- kudosta Vähemmän lisättyä sokeria valinnoissa lisättyä sokeria yhteensä 21,5 g (Suositus 2000 kcal energiatasolla 50 g /vrk) Vaihda vähemmän lisättyä sokeria sisältävään välipalaan 17 - 37 g sokeria päivässä Punaiset pylväät kuvaavat vastaavan tavanomaisen tuotteen sokerimäärää 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 Lisättyä sokeria g/100 g 1,4 5 0 4 8 5 88  Valio Oy
  • 18. © Valio Oy Valion innovaatioilla välipalojen sokeria voidaan lähitulevaisuudessa vähentää merkittävästi 30.9.2015 18 9/2015 2016 Vähemmän sokerisia välipaloja lapsille ja nuorille 2017 Riihimäen uuden välipalatehtaan teknologia yhdistettynä Valion T&K osaaminen innovaatioiden takana 2018