Kansalainen voi
            vaikuttaa


Esitys on laadittu ”Näin toimii kansanvalta” selkoesitteestä
http://papunet.net/selkokeskus/fileadmin/tiedostot/muut/kansanvaltaesite.pdf
Kuva:
www.rakennusliitto.fi
Kansalainen voi
Omilla teoillaan voi   vaikuttaa
 vaikuttaa
                        Kuva:
                        www.fenixsolutions.fi



Olemalla yhteydessä
 kansan valitsemiin
 edustajiin
Keskeinen osa
 suomalaista
 kansalaistoimintaa
 tehdään järjestöjen
 kautta
Kansalainen voi
Puolueet                           vaikuttaa
 demokratian vahvimpia
  toimijoita ovat poliittiset
  puolueet
 Kokoavat yhteen kansalaisten
  mielipiteitä ja näkemyksiä
 Tavoittelevat päätösvaltaa
 Pyrkivät saamaan vaaleissa
  mahdollisimman monta
  ääntä/paikkaa
 Pyrkivät hallitukseen, koska se
  on maan tärkein
  toimeenpaneva voima
 Ovat poliittisessa vastuussa
  päätöksistään
Kansalainen voi
Työmarkkinajärjestöt              vaikuttaa
 Työnantajia ja työntekijöitä
  edustavat työmarkkinajärjestöt
  ovat merkittäviä vaikuttajia
 Ammattiliittoihin kuuluu kolme
  neljästä työntekijästä
 Laativat työehtosopimuksia,
  joissa sovitaan mm. palkoista
  ja työajoista
 Neuvottelevat hallituksen
  kanssa
 Sopivat esim. työelämän
  kehittämiseen ja verotukseen
  liittyvistä asioista
Kansalainen voi
Kansalaisjärjestöt                   vaikuttaa
 Yli 100 000 yhdistystä
 Yleisimpiä ovat urheiluseurat,
  kulttuuriyhdistykset,
  harrastuksiin liittyvät
  yhdistykset ja esim. paikallisiin
  asioihin keskittyvät yhdistykset
 Sosiaali- ja terveysalalla
  järjestöjen tekemä työ on
  ensiarvoisen tärkeää
 Eri alojen järjestöjä kuullaan
  myös valtion ja kuntien
  päätöksenteossa

Kansalainen voi vaikuttaa

  • 1.
    Kansalainen voi vaikuttaa Esitys on laadittu ”Näin toimii kansanvalta” selkoesitteestä http://papunet.net/selkokeskus/fileadmin/tiedostot/muut/kansanvaltaesite.pdf Kuva: www.rakennusliitto.fi
  • 2.
    Kansalainen voi Omilla teoillaanvoi vaikuttaa vaikuttaa Kuva: www.fenixsolutions.fi Olemalla yhteydessä kansan valitsemiin edustajiin Keskeinen osa suomalaista kansalaistoimintaa tehdään järjestöjen kautta
  • 3.
    Kansalainen voi Puolueet vaikuttaa  demokratian vahvimpia toimijoita ovat poliittiset puolueet  Kokoavat yhteen kansalaisten mielipiteitä ja näkemyksiä  Tavoittelevat päätösvaltaa  Pyrkivät saamaan vaaleissa mahdollisimman monta ääntä/paikkaa  Pyrkivät hallitukseen, koska se on maan tärkein toimeenpaneva voima  Ovat poliittisessa vastuussa päätöksistään
  • 4.
    Kansalainen voi Työmarkkinajärjestöt vaikuttaa  Työnantajia ja työntekijöitä edustavat työmarkkinajärjestöt ovat merkittäviä vaikuttajia  Ammattiliittoihin kuuluu kolme neljästä työntekijästä  Laativat työehtosopimuksia, joissa sovitaan mm. palkoista ja työajoista  Neuvottelevat hallituksen kanssa  Sopivat esim. työelämän kehittämiseen ja verotukseen liittyvistä asioista
  • 5.
    Kansalainen voi Kansalaisjärjestöt vaikuttaa  Yli 100 000 yhdistystä  Yleisimpiä ovat urheiluseurat, kulttuuriyhdistykset, harrastuksiin liittyvät yhdistykset ja esim. paikallisiin asioihin keskittyvät yhdistykset  Sosiaali- ja terveysalalla järjestöjen tekemä työ on ensiarvoisen tärkeää  Eri alojen järjestöjä kuullaan myös valtion ja kuntien päätöksenteossa