SlideShare a Scribd company logo
1 of 14
Download to read offline
Viranomaisvaatimukset
elintarvikeviennissä
Työpaja Seinäjoella 28.4.2017
Mistä, miten ja kenen kanssa lisää kasvua viennistä?
Saara Pietilä, Evira
 Evira osaltaan edistää ja mahdollistaa elintarvikkeiden vientiä
Suomesta EU:n ulkopuolelle.
 Elintarvikkeiden viennissä Eviran erityisosaaminen ja
asiantuntijuus liittyvät ensisijaisesti suomalaisten elintarvikkeiden
turvallisuuteen sekä eläin- ja kasvitauteihin.
 Evira on tunnettu, tunnustettu ja luotettava
viranomaiskumppani niin Suomessa, EU:ssa kuin EU:n
ulkopuolellakin.
 Eviran vientitiimi toimii suomalaisen elintarviketeollisuuden
kanssa avoimessa yhteistyössä.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran
rooli viennin mahdollistajana
 Kauppa EU-maiden välillä = sisämarkkinakauppaa
 Sisämarkkinakaupassa laillisesti EU-maassa markkinoilla oleva
tuote saa olla markkinoilla myös muissa EU-maissa
 Vienti = EU:n ulkopuoliset maat
 Viennin lähtökohta: elintarvikeyritys ja vientielintarvike täyttävät
– EU:n ja Suomen lainsäädännön vaatimukset
– mahdolliset kolmannen maan asettamat lisävaatimukset
3
Elintarvikeviennin periaatteet
Kuva: Scanstockphoto
Lähtökohta: tuote täyttää EU:n ja Suomen lainsäädännön vaatimukset +
mahdolliset kohdemaan asettamat vaatimukset
Huom! Kohdemaan vaatimukset voivat olla ensin mainittuja tiukemmat
Pääsääntö: viejän tehtävänä on selvittää viennin vaatimukset ja varmistua
ehtojen täyttymisestä (eläintautilaki 441/2013 61§; MMM:n asetus 17/08 36 §)
 Vientilupa voi olla mikä tahansa asiakirja, prosessi tai
vakuutus, jonka avulla vienti kohdemaahan mahdollistuu
 Ei ole olemassa yhtä ainoaa vientilupa-asiakirjaa tai -
todistusta, vaan vientilupa tarkoittaa eri asioita
vientituotteesta ja kohdemaasta riippuen – kohdemaa
määrittelee!
4
Viennin vaatimukset – vientilupa?
 Kohdemaan kauppakumppanin kautta
– maahantuojalla usein tärkeä rooli, ja on eduksi, että hänellä on kokemusta ja
verkostoja elintarvikealalla
 Suurlähetystöjen kautta
 Kohdemaiden elintarviketurvallisuus-, eläin- ja kasvinterveys-,
standardointi- tai tulliviranomaisten kautta
 Eviran vientisivut www.evira.fi/vienti
 EU-komission Market Access Database madb.europa.eu/madb/
 EU-komission Market Entry Handbook -oppaat ec.europa.eu/chafea/agri/
 Evira – ennakoivaa yhteydenottoa viennin suunnitteluvaiheessa
suositellaan! Pk-vientineuvonta on apuna: pk-vienti@evira.fi
– tarjoamme apua mm. kohdemaiden vaatimusten selvittämiseen
– yhteydenotot matalalla kynnyksellä
5
Mistä vaatimuksia voi selvittää?
Kasviperäinen
elintarvike
Elintarvike, joka sisältää
sekä eläin- että
kasviperäisiä ainesosia
Eläinperäinen
elintarvike
Kasvinterveystodistus
/ Phytosanitary
certificate
Free sale -todistus,
Control certificate jne.
Eläinlääkintötodistus /
Veterinary health
certificate
Viennin aloittaminen
Vientituote
Vaatimukset ja
tarvittavat todistukset
on selvitettävä
kohdemaakohtaisesti!
Todistusten ehdot
tulee täyttää.
Lisäksi on
huolehdittava
kohdemaan muista
vaatimuksista (esim.
pakkausmerkinnät,
analyysitodistukset,
maahantuojan
tuontiluvat).
Mahdollinen markkinoillepääsyselvitys, vientiehtosopimus
Mahdolliset kohdemaan laitoshyväksynnät, rekisteröinnit, auditoinnit
VIENTI EU:N ULKOPUOLELLE
Esimerkiksi tällaisia todistuksia voidaan tarvita
Kasvinterveystodistuksen tarkoituksena on kasvintuhoojien
(ml. kasvitaudit) leviämisen estäminen
 esimerkiksi vihanneksille, hedelmille, marjoille ja viljalle – mitä
jalostetumpi tuote, sitä harvemmin vaaditaan
 kansainvälinen todistus on samanlainen kaikkialla – mahdollista
lisätä kohdemaan vaatimia lisälausekkeita
 Evira myöntää todistuksen kullekin lähtevälle erälle
 kasvinterveystodistusta vaativien tuotteiden viejän on liityttävä
kasvinsuojelurekisteriin
Kohdemaan oma ”terveystodistus” kasviperäisille elintarvikkeille
(esim. Kiina, Turkki, GCC-maat) – lisääntymässä?
7
Kasvinterveystodistus
 Joskus kohdemaan viranomainen vaatii todistusta, jossa
vakuutetaan esimerkiksi, että
– vientituote on vapaasti EU:n markkinoilla
– vientiyritys kuuluu elintarvikevalvonnan piiriin
 Yleisempi vakuutus, ei-eräkohtainen
 Kunnan valvontaviranomainen allekirjoittaa
 Myös mahdollisia muita todistuksia, esimerkiksi liittyen
elintarvikkeen kemiallisiin, mikrobiologisiin, radiologisiin tai
fysikaalisiin ominaisuuksiin
8
Free sale certificate, Certificate of
control, HACCP certificate jne.
 Tavoitteena mm. eläintautien leviämisen estäminen sekä elintarvikkeiden
vaatimustenmukaisuudesta varmistuminen
 Todistusmallista sovittu kohdemaan ja EU:n/Suomen välillä
 Virkaeläinlääkärin allekirjoittama eläinlääkintötodistus on yleensä
vientieräkohtainen
 Eläintautivakuutusten täyttyminen on varmistettava erityisen huolellisesti
eläintautitilanteen muuttuessa
 Eläinperäisten elintarvikkeiden viejien pitää kuulua Eviran viejärekisteriin
(eläintautilaki 441/2013 70§)
– ilmoittautuminen Eviran nettisivujen kautta
Yleistodistus eläinperäisten elintarvikkeiden vientiin
 Jos virallisesti sovittua todistusta ei ole, voi kohdemaan viranomaiselle
ehdottaa Eviran laatimia yleistodistuksia maidolle, kalalle, lihalle
 Todistuksen sopivuus varmistettava kohdemaan viranomaisilta ennen vientiä
9
Eläinlääkintötodistus
 Luomutuotteiden vientitodistukset  Evira
 Alkoholijuomien vientitodistukset  Valvira
 Pre-export certificate  virkaeläinlääkäri
 Alkuperätodistus  kauppakamarit
 Mahdolliset tutkimus-/ analyysitodistukset  yritys
 Vienti-ilmoitus Tullille
 Mahdollinen rekisteröityminen kohdemaassa (Suomen kautta tai
suoraan)
 Huomioi kohdemaan muut mahdolliset määräykset, kuten
– pakkausmerkinnät, todistukset, verotus ja maahantuojan tuontiluvat jne.
 Muut mahdolliset asiakirjat, kuten
– kauppasopimus, kauppalasku, pakkauslista, kuljetusasiakirjat,
vakuutusasiakirjat jne.
10
Muita mahdollisia vaatimuksia ja
tarvittavia todistuksia
Tilaa Eviran Ajankohtaista viennistä -katsaus:
 www.evira.fi/tilaa-uutiset/ajankohtaista-viennista
 Tietoa uusista todistuksista
 Muuta ajankohtaista tietoa vientirintamalta
 Uudet materiaalit, koulutukset, tapahtumat
Seuraa Eviran vientitiimiä Twitterissä:
 @Evira_Export
11
Haluatko pysyä ajan tasalla
vientiasioista?
 Eviran vientisivut: hyödyllistä tietoa vientiä
suunnittelevalle, mm.
– muistilistaa viennin eri vaiheisiin
– tietoa todistuksista + maatietoa
– Safe and Delicious Finnish food -esite
• myös saksaksi, japaniksi ja koreaksi
PK-vientihanke pähkinänkuoressa
 Tarjolla apua, tukea ja neuvoja
– viennin viranomaisvaatimuksissa
– kaikissa viennin vaiheissa
 Yritykset ja viranomaiset saavat
– neuvontaa ja tarvittaessa käytännön ohjausta
– verkkomateriaalia ja tietopaketteja viennistä
Vastaa lyhyeen kyselyyn ja vaikuta: miten voisimme palvella sinua paremmin?
12
Apua vientiin Evirasta
www.evira.fi/vienti
www.evira.fi/pkvienti
pk-vienti@evira.fi
 Food from Finland: exportfinland.fi/food-from-finland
– Uusien markkinoiden avaamiseen, oikeiden kumppaneiden löytämiseen ja kauppoihin
tähtäävät kasvuohjelmatoimenpiteet toteutetaan tiiviissä yhteistyössä suomalaisten
yritysten kanssa.
 Finnish Food Innovations: facebook.com/finnishfoodinnovations/
– Ohjelma opastaa suomalaisia elintarvikealan pk-yrityksiä innovoimaan uusia
vientituotteita kansainvälisille markkinoille.
 Enterprise Europe Network: enterpriseeurope.fi/
– EEN on maksuttomia kansainvälistymispalveluita pk-yrityksille tarjoava verkosto, jolla
on asiantuntijoita yli 50 maassa ympäri maailman
 Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä -hanke: arcticfoodfromfinland.fi/
– Hankkeessa tuotetaan ja välitetään tietoa sekä kehitetään yrityksille välineitä
arktisuuden hyödyntämiseksi kotimaassa ja vientimarkkinoilla.
 Arktisten Aromien vientihanke: arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/hankkeet/
– Hankkeen tavoitteena on edistää yritysten vientivalmiuksia valmistamalla
menekinedistämisaineistoa, kehittämällä viestintää ja kytkemällä luonnontuotteet
matkailun kehittämiseen.
13
Muita julkisen sektorin rahoittamia
apuja vientiin
KIITOS!

More Related Content

What's hot

Globaalien tuotantotapojen tilastointi uusien tilastostandardien mukaan, Mirj...
Globaalien tuotantotapojen tilastointi uusien tilastostandardien mukaan, Mirj...Globaalien tuotantotapojen tilastointi uusien tilastostandardien mukaan, Mirj...
Globaalien tuotantotapojen tilastointi uusien tilastostandardien mukaan, Mirj...Tilastokeskus
 
Elintarvikeviennin askeleet suunnittelusta toimintaan
Elintarvikeviennin askeleet suunnittelusta toimintaanElintarvikeviennin askeleet suunnittelusta toimintaan
Elintarvikeviennin askeleet suunnittelusta toimintaanevirasuomi
 
Katsaus kalastustuotteiden vientimahdollisuuksiin
Katsaus kalastustuotteiden vientimahdollisuuksiinKatsaus kalastustuotteiden vientimahdollisuuksiin
Katsaus kalastustuotteiden vientimahdollisuuksiinevirasuomi
 
Vienti kiinnostaa – mutta mistä apua suunnitteluun?
Vienti kiinnostaa – mutta mistäapua suunnitteluun?Vienti kiinnostaa – mutta mistäapua suunnitteluun?
Vienti kiinnostaa – mutta mistä apua suunnitteluun?evirasuomi
 
Elintarvikeviennin ABC - mitä viennin viranomaisvaatimuksista pitää tietää?
Elintarvikeviennin ABC - mitä viennin viranomaisvaatimuksista pitää tietää?Elintarvikeviennin ABC - mitä viennin viranomaisvaatimuksista pitää tietää?
Elintarvikeviennin ABC - mitä viennin viranomaisvaatimuksista pitää tietää?evirasuomi
 
Mitä uutta kosmetiikkamarkkinoilla? Lainsäädännön näkökulma (lokakuu 2015)
Mitä uutta kosmetiikkamarkkinoilla? Lainsäädännön näkökulma (lokakuu 2015)Mitä uutta kosmetiikkamarkkinoilla? Lainsäädännön näkökulma (lokakuu 2015)
Mitä uutta kosmetiikkamarkkinoilla? Lainsäädännön näkökulma (lokakuu 2015)Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
 

What's hot (7)

Globaalien tuotantotapojen tilastointi uusien tilastostandardien mukaan, Mirj...
Globaalien tuotantotapojen tilastointi uusien tilastostandardien mukaan, Mirj...Globaalien tuotantotapojen tilastointi uusien tilastostandardien mukaan, Mirj...
Globaalien tuotantotapojen tilastointi uusien tilastostandardien mukaan, Mirj...
 
Elintarvikeviennin askeleet suunnittelusta toimintaan
Elintarvikeviennin askeleet suunnittelusta toimintaanElintarvikeviennin askeleet suunnittelusta toimintaan
Elintarvikeviennin askeleet suunnittelusta toimintaan
 
Katsaus kalastustuotteiden vientimahdollisuuksiin
Katsaus kalastustuotteiden vientimahdollisuuksiinKatsaus kalastustuotteiden vientimahdollisuuksiin
Katsaus kalastustuotteiden vientimahdollisuuksiin
 
Vienti kiinnostaa – mutta mistä apua suunnitteluun?
Vienti kiinnostaa – mutta mistäapua suunnitteluun?Vienti kiinnostaa – mutta mistäapua suunnitteluun?
Vienti kiinnostaa – mutta mistä apua suunnitteluun?
 
Kosmetiikkalainsäädännön velvoitteet hiusammattilaiselle lokakuu 2015
Kosmetiikkalainsäädännön velvoitteet hiusammattilaiselle lokakuu 2015Kosmetiikkalainsäädännön velvoitteet hiusammattilaiselle lokakuu 2015
Kosmetiikkalainsäädännön velvoitteet hiusammattilaiselle lokakuu 2015
 
Elintarvikeviennin ABC - mitä viennin viranomaisvaatimuksista pitää tietää?
Elintarvikeviennin ABC - mitä viennin viranomaisvaatimuksista pitää tietää?Elintarvikeviennin ABC - mitä viennin viranomaisvaatimuksista pitää tietää?
Elintarvikeviennin ABC - mitä viennin viranomaisvaatimuksista pitää tietää?
 
Mitä uutta kosmetiikkamarkkinoilla? Lainsäädännön näkökulma (lokakuu 2015)
Mitä uutta kosmetiikkamarkkinoilla? Lainsäädännön näkökulma (lokakuu 2015)Mitä uutta kosmetiikkamarkkinoilla? Lainsäädännön näkökulma (lokakuu 2015)
Mitä uutta kosmetiikkamarkkinoilla? Lainsäädännön näkökulma (lokakuu 2015)
 

Similar to Viranomaisvaatimukset elintarvikeviennissä

Similar to Viranomaisvaatimukset elintarvikeviennissä (6)

Viranomaiset elintarvikeviennin tukena
Viranomaiset elintarvikeviennin tukenaViranomaiset elintarvikeviennin tukena
Viranomaiset elintarvikeviennin tukena
 
Eviran pk-vientihanke pähkinänkuoressa
Eviran pk-vientihanke pähkinänkuoressaEviran pk-vientihanke pähkinänkuoressa
Eviran pk-vientihanke pähkinänkuoressa
 
Tilannekatsaus maailmalta
Tilannekatsaus maailmaltaTilannekatsaus maailmalta
Tilannekatsaus maailmalta
 
Ruokavirasto mukana vientipolulla
Ruokavirasto mukana vientipolullaRuokavirasto mukana vientipolulla
Ruokavirasto mukana vientipolulla
 
Milja Keskinen_EU:n tiedotus- ja menekinedistämistoimet_29102015
Milja Keskinen_EU:n tiedotus- ja menekinedistämistoimet_29102015Milja Keskinen_EU:n tiedotus- ja menekinedistämistoimet_29102015
Milja Keskinen_EU:n tiedotus- ja menekinedistämistoimet_29102015
 
Eläinten hyvinvointimerkinnän mahdollisuudet arvoketjun näkökulmasta - Jarkko...
Eläinten hyvinvointimerkinnän mahdollisuudet arvoketjun näkökulmasta - Jarkko...Eläinten hyvinvointimerkinnän mahdollisuudet arvoketjun näkökulmasta - Jarkko...
Eläinten hyvinvointimerkinnän mahdollisuudet arvoketjun näkökulmasta - Jarkko...
 

More from evirasuomi

Pk-hankkeen esittely
Pk-hankkeen esittelyPk-hankkeen esittely
Pk-hankkeen esittelyevirasuomi
 
Safe Finnish Food
Safe Finnish FoodSafe Finnish Food
Safe Finnish Foodevirasuomi
 
Suomalainen ruoka maailman parasta? Faktat käyttöön viennin tueksi!
Suomalainen ruoka maailman parasta? Faktat käyttöön viennin tueksi! Suomalainen ruoka maailman parasta? Faktat käyttöön viennin tueksi!
Suomalainen ruoka maailman parasta? Faktat käyttöön viennin tueksi! evirasuomi
 
Food from Finland osana Business Finlandia
Food from Finland osana Business Finlandia Food from Finland osana Business Finlandia
Food from Finland osana Business Finlandia evirasuomi
 
Rahoitusta kansainvälistymiseen
Rahoitusta kansainvälistymiseen Rahoitusta kansainvälistymiseen
Rahoitusta kansainvälistymiseen evirasuomi
 
Pakkauksen ja konseptoinnin merkitys: case Goodio
Pakkauksen ja konseptoinnin merkitys: case Goodio Pakkauksen ja konseptoinnin merkitys: case Goodio
Pakkauksen ja konseptoinnin merkitys: case Goodio evirasuomi
 
IPR tutuksi: kuinka suojaan tuotteeni ulkomailla?
IPR tutuksi: kuinka suojaan tuotteeni ulkomailla? IPR tutuksi: kuinka suojaan tuotteeni ulkomailla?
IPR tutuksi: kuinka suojaan tuotteeni ulkomailla? evirasuomi
 
Tullin ohjeistus elintarvikkeiden viejille
Tullin ohjeistus elintarvikkeiden viejille Tullin ohjeistus elintarvikkeiden viejille
Tullin ohjeistus elintarvikkeiden viejille evirasuomi
 
EU–Japani-vapaakauppasopimus
EU–Japani-vapaakauppasopimus EU–Japani-vapaakauppasopimus
EU–Japani-vapaakauppasopimus evirasuomi
 
Millä tuotteilla Japanin-valloitukseen?
Millä tuotteilla Japanin-valloitukseen? Millä tuotteilla Japanin-valloitukseen?
Millä tuotteilla Japanin-valloitukseen? evirasuomi
 
Aasian mahdollisuudet elintarvikeviejille
Aasian mahdollisuudet elintarvikeviejille Aasian mahdollisuudet elintarvikeviejille
Aasian mahdollisuudet elintarvikeviejille evirasuomi
 
Setting up a restaurant
Setting up a restaurantSetting up a restaurant
Setting up a restaurantevirasuomi
 
Ravintolan perustaminen
Ravintolan perustaminen Ravintolan perustaminen
Ravintolan perustaminen evirasuomi
 
Stöd och information vid grundandet och bedrivande av ivsmedelsföretag, Evira...
Stöd och information vid grundandet och bedrivande av ivsmedelsföretag, Evira...Stöd och information vid grundandet och bedrivande av ivsmedelsföretag, Evira...
Stöd och information vid grundandet och bedrivande av ivsmedelsföretag, Evira...evirasuomi
 
Liha-alan laitoksen perustaminen
Liha-alan laitoksen perustaminen Liha-alan laitoksen perustaminen
Liha-alan laitoksen perustaminen evirasuomi
 
Liha-alan laitoksen perustaminen
Liha-alan laitoksen perustaminen Liha-alan laitoksen perustaminen
Liha-alan laitoksen perustaminen evirasuomi
 
Puutarhatuotteiden kauppakunnostus
Puutarhatuotteiden kauppakunnostus Puutarhatuotteiden kauppakunnostus
Puutarhatuotteiden kauppakunnostus evirasuomi
 
Pakkausmerkinnät
PakkausmerkinnätPakkausmerkinnät
Pakkausmerkinnätevirasuomi
 
Eviras tjänster inom Pk-neuvonta, att starta ett livsmedelsföretag
Eviras tjänster inom Pk-neuvonta, att starta ett livsmedelsföretagEviras tjänster inom Pk-neuvonta, att starta ett livsmedelsföretag
Eviras tjänster inom Pk-neuvonta, att starta ett livsmedelsföretagevirasuomi
 
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...evirasuomi
 

More from evirasuomi (20)

Pk-hankkeen esittely
Pk-hankkeen esittelyPk-hankkeen esittely
Pk-hankkeen esittely
 
Safe Finnish Food
Safe Finnish FoodSafe Finnish Food
Safe Finnish Food
 
Suomalainen ruoka maailman parasta? Faktat käyttöön viennin tueksi!
Suomalainen ruoka maailman parasta? Faktat käyttöön viennin tueksi! Suomalainen ruoka maailman parasta? Faktat käyttöön viennin tueksi!
Suomalainen ruoka maailman parasta? Faktat käyttöön viennin tueksi!
 
Food from Finland osana Business Finlandia
Food from Finland osana Business Finlandia Food from Finland osana Business Finlandia
Food from Finland osana Business Finlandia
 
Rahoitusta kansainvälistymiseen
Rahoitusta kansainvälistymiseen Rahoitusta kansainvälistymiseen
Rahoitusta kansainvälistymiseen
 
Pakkauksen ja konseptoinnin merkitys: case Goodio
Pakkauksen ja konseptoinnin merkitys: case Goodio Pakkauksen ja konseptoinnin merkitys: case Goodio
Pakkauksen ja konseptoinnin merkitys: case Goodio
 
IPR tutuksi: kuinka suojaan tuotteeni ulkomailla?
IPR tutuksi: kuinka suojaan tuotteeni ulkomailla? IPR tutuksi: kuinka suojaan tuotteeni ulkomailla?
IPR tutuksi: kuinka suojaan tuotteeni ulkomailla?
 
Tullin ohjeistus elintarvikkeiden viejille
Tullin ohjeistus elintarvikkeiden viejille Tullin ohjeistus elintarvikkeiden viejille
Tullin ohjeistus elintarvikkeiden viejille
 
EU–Japani-vapaakauppasopimus
EU–Japani-vapaakauppasopimus EU–Japani-vapaakauppasopimus
EU–Japani-vapaakauppasopimus
 
Millä tuotteilla Japanin-valloitukseen?
Millä tuotteilla Japanin-valloitukseen? Millä tuotteilla Japanin-valloitukseen?
Millä tuotteilla Japanin-valloitukseen?
 
Aasian mahdollisuudet elintarvikeviejille
Aasian mahdollisuudet elintarvikeviejille Aasian mahdollisuudet elintarvikeviejille
Aasian mahdollisuudet elintarvikeviejille
 
Setting up a restaurant
Setting up a restaurantSetting up a restaurant
Setting up a restaurant
 
Ravintolan perustaminen
Ravintolan perustaminen Ravintolan perustaminen
Ravintolan perustaminen
 
Stöd och information vid grundandet och bedrivande av ivsmedelsföretag, Evira...
Stöd och information vid grundandet och bedrivande av ivsmedelsföretag, Evira...Stöd och information vid grundandet och bedrivande av ivsmedelsföretag, Evira...
Stöd och information vid grundandet och bedrivande av ivsmedelsföretag, Evira...
 
Liha-alan laitoksen perustaminen
Liha-alan laitoksen perustaminen Liha-alan laitoksen perustaminen
Liha-alan laitoksen perustaminen
 
Liha-alan laitoksen perustaminen
Liha-alan laitoksen perustaminen Liha-alan laitoksen perustaminen
Liha-alan laitoksen perustaminen
 
Puutarhatuotteiden kauppakunnostus
Puutarhatuotteiden kauppakunnostus Puutarhatuotteiden kauppakunnostus
Puutarhatuotteiden kauppakunnostus
 
Pakkausmerkinnät
PakkausmerkinnätPakkausmerkinnät
Pakkausmerkinnät
 
Eviras tjänster inom Pk-neuvonta, att starta ett livsmedelsföretag
Eviras tjänster inom Pk-neuvonta, att starta ett livsmedelsföretagEviras tjänster inom Pk-neuvonta, att starta ett livsmedelsföretag
Eviras tjänster inom Pk-neuvonta, att starta ett livsmedelsföretag
 
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...
 

Viranomaisvaatimukset elintarvikeviennissä

  • 1. Viranomaisvaatimukset elintarvikeviennissä Työpaja Seinäjoella 28.4.2017 Mistä, miten ja kenen kanssa lisää kasvua viennistä? Saara Pietilä, Evira
  • 2.  Evira osaltaan edistää ja mahdollistaa elintarvikkeiden vientiä Suomesta EU:n ulkopuolelle.  Elintarvikkeiden viennissä Eviran erityisosaaminen ja asiantuntijuus liittyvät ensisijaisesti suomalaisten elintarvikkeiden turvallisuuteen sekä eläin- ja kasvitauteihin.  Evira on tunnettu, tunnustettu ja luotettava viranomaiskumppani niin Suomessa, EU:ssa kuin EU:n ulkopuolellakin.  Eviran vientitiimi toimii suomalaisen elintarviketeollisuuden kanssa avoimessa yhteistyössä. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran rooli viennin mahdollistajana
  • 3.  Kauppa EU-maiden välillä = sisämarkkinakauppaa  Sisämarkkinakaupassa laillisesti EU-maassa markkinoilla oleva tuote saa olla markkinoilla myös muissa EU-maissa  Vienti = EU:n ulkopuoliset maat  Viennin lähtökohta: elintarvikeyritys ja vientielintarvike täyttävät – EU:n ja Suomen lainsäädännön vaatimukset – mahdolliset kolmannen maan asettamat lisävaatimukset 3 Elintarvikeviennin periaatteet Kuva: Scanstockphoto
  • 4. Lähtökohta: tuote täyttää EU:n ja Suomen lainsäädännön vaatimukset + mahdolliset kohdemaan asettamat vaatimukset Huom! Kohdemaan vaatimukset voivat olla ensin mainittuja tiukemmat Pääsääntö: viejän tehtävänä on selvittää viennin vaatimukset ja varmistua ehtojen täyttymisestä (eläintautilaki 441/2013 61§; MMM:n asetus 17/08 36 §)  Vientilupa voi olla mikä tahansa asiakirja, prosessi tai vakuutus, jonka avulla vienti kohdemaahan mahdollistuu  Ei ole olemassa yhtä ainoaa vientilupa-asiakirjaa tai - todistusta, vaan vientilupa tarkoittaa eri asioita vientituotteesta ja kohdemaasta riippuen – kohdemaa määrittelee! 4 Viennin vaatimukset – vientilupa?
  • 5.  Kohdemaan kauppakumppanin kautta – maahantuojalla usein tärkeä rooli, ja on eduksi, että hänellä on kokemusta ja verkostoja elintarvikealalla  Suurlähetystöjen kautta  Kohdemaiden elintarviketurvallisuus-, eläin- ja kasvinterveys-, standardointi- tai tulliviranomaisten kautta  Eviran vientisivut www.evira.fi/vienti  EU-komission Market Access Database madb.europa.eu/madb/  EU-komission Market Entry Handbook -oppaat ec.europa.eu/chafea/agri/  Evira – ennakoivaa yhteydenottoa viennin suunnitteluvaiheessa suositellaan! Pk-vientineuvonta on apuna: pk-vienti@evira.fi – tarjoamme apua mm. kohdemaiden vaatimusten selvittämiseen – yhteydenotot matalalla kynnyksellä 5 Mistä vaatimuksia voi selvittää?
  • 6. Kasviperäinen elintarvike Elintarvike, joka sisältää sekä eläin- että kasviperäisiä ainesosia Eläinperäinen elintarvike Kasvinterveystodistus / Phytosanitary certificate Free sale -todistus, Control certificate jne. Eläinlääkintötodistus / Veterinary health certificate Viennin aloittaminen Vientituote Vaatimukset ja tarvittavat todistukset on selvitettävä kohdemaakohtaisesti! Todistusten ehdot tulee täyttää. Lisäksi on huolehdittava kohdemaan muista vaatimuksista (esim. pakkausmerkinnät, analyysitodistukset, maahantuojan tuontiluvat). Mahdollinen markkinoillepääsyselvitys, vientiehtosopimus Mahdolliset kohdemaan laitoshyväksynnät, rekisteröinnit, auditoinnit VIENTI EU:N ULKOPUOLELLE Esimerkiksi tällaisia todistuksia voidaan tarvita
  • 7. Kasvinterveystodistuksen tarkoituksena on kasvintuhoojien (ml. kasvitaudit) leviämisen estäminen  esimerkiksi vihanneksille, hedelmille, marjoille ja viljalle – mitä jalostetumpi tuote, sitä harvemmin vaaditaan  kansainvälinen todistus on samanlainen kaikkialla – mahdollista lisätä kohdemaan vaatimia lisälausekkeita  Evira myöntää todistuksen kullekin lähtevälle erälle  kasvinterveystodistusta vaativien tuotteiden viejän on liityttävä kasvinsuojelurekisteriin Kohdemaan oma ”terveystodistus” kasviperäisille elintarvikkeille (esim. Kiina, Turkki, GCC-maat) – lisääntymässä? 7 Kasvinterveystodistus
  • 8.  Joskus kohdemaan viranomainen vaatii todistusta, jossa vakuutetaan esimerkiksi, että – vientituote on vapaasti EU:n markkinoilla – vientiyritys kuuluu elintarvikevalvonnan piiriin  Yleisempi vakuutus, ei-eräkohtainen  Kunnan valvontaviranomainen allekirjoittaa  Myös mahdollisia muita todistuksia, esimerkiksi liittyen elintarvikkeen kemiallisiin, mikrobiologisiin, radiologisiin tai fysikaalisiin ominaisuuksiin 8 Free sale certificate, Certificate of control, HACCP certificate jne.
  • 9.  Tavoitteena mm. eläintautien leviämisen estäminen sekä elintarvikkeiden vaatimustenmukaisuudesta varmistuminen  Todistusmallista sovittu kohdemaan ja EU:n/Suomen välillä  Virkaeläinlääkärin allekirjoittama eläinlääkintötodistus on yleensä vientieräkohtainen  Eläintautivakuutusten täyttyminen on varmistettava erityisen huolellisesti eläintautitilanteen muuttuessa  Eläinperäisten elintarvikkeiden viejien pitää kuulua Eviran viejärekisteriin (eläintautilaki 441/2013 70§) – ilmoittautuminen Eviran nettisivujen kautta Yleistodistus eläinperäisten elintarvikkeiden vientiin  Jos virallisesti sovittua todistusta ei ole, voi kohdemaan viranomaiselle ehdottaa Eviran laatimia yleistodistuksia maidolle, kalalle, lihalle  Todistuksen sopivuus varmistettava kohdemaan viranomaisilta ennen vientiä 9 Eläinlääkintötodistus
  • 10.  Luomutuotteiden vientitodistukset  Evira  Alkoholijuomien vientitodistukset  Valvira  Pre-export certificate  virkaeläinlääkäri  Alkuperätodistus  kauppakamarit  Mahdolliset tutkimus-/ analyysitodistukset  yritys  Vienti-ilmoitus Tullille  Mahdollinen rekisteröityminen kohdemaassa (Suomen kautta tai suoraan)  Huomioi kohdemaan muut mahdolliset määräykset, kuten – pakkausmerkinnät, todistukset, verotus ja maahantuojan tuontiluvat jne.  Muut mahdolliset asiakirjat, kuten – kauppasopimus, kauppalasku, pakkauslista, kuljetusasiakirjat, vakuutusasiakirjat jne. 10 Muita mahdollisia vaatimuksia ja tarvittavia todistuksia
  • 11. Tilaa Eviran Ajankohtaista viennistä -katsaus:  www.evira.fi/tilaa-uutiset/ajankohtaista-viennista  Tietoa uusista todistuksista  Muuta ajankohtaista tietoa vientirintamalta  Uudet materiaalit, koulutukset, tapahtumat Seuraa Eviran vientitiimiä Twitterissä:  @Evira_Export 11 Haluatko pysyä ajan tasalla vientiasioista?
  • 12.  Eviran vientisivut: hyödyllistä tietoa vientiä suunnittelevalle, mm. – muistilistaa viennin eri vaiheisiin – tietoa todistuksista + maatietoa – Safe and Delicious Finnish food -esite • myös saksaksi, japaniksi ja koreaksi PK-vientihanke pähkinänkuoressa  Tarjolla apua, tukea ja neuvoja – viennin viranomaisvaatimuksissa – kaikissa viennin vaiheissa  Yritykset ja viranomaiset saavat – neuvontaa ja tarvittaessa käytännön ohjausta – verkkomateriaalia ja tietopaketteja viennistä Vastaa lyhyeen kyselyyn ja vaikuta: miten voisimme palvella sinua paremmin? 12 Apua vientiin Evirasta www.evira.fi/vienti www.evira.fi/pkvienti pk-vienti@evira.fi
  • 13.  Food from Finland: exportfinland.fi/food-from-finland – Uusien markkinoiden avaamiseen, oikeiden kumppaneiden löytämiseen ja kauppoihin tähtäävät kasvuohjelmatoimenpiteet toteutetaan tiiviissä yhteistyössä suomalaisten yritysten kanssa.  Finnish Food Innovations: facebook.com/finnishfoodinnovations/ – Ohjelma opastaa suomalaisia elintarvikealan pk-yrityksiä innovoimaan uusia vientituotteita kansainvälisille markkinoille.  Enterprise Europe Network: enterpriseeurope.fi/ – EEN on maksuttomia kansainvälistymispalveluita pk-yrityksille tarjoava verkosto, jolla on asiantuntijoita yli 50 maassa ympäri maailman  Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä -hanke: arcticfoodfromfinland.fi/ – Hankkeessa tuotetaan ja välitetään tietoa sekä kehitetään yrityksille välineitä arktisuuden hyödyntämiseksi kotimaassa ja vientimarkkinoilla.  Arktisten Aromien vientihanke: arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/hankkeet/ – Hankkeen tavoitteena on edistää yritysten vientivalmiuksia valmistamalla menekinedistämisaineistoa, kehittämällä viestintää ja kytkemällä luonnontuotteet matkailun kehittämiseen. 13 Muita julkisen sektorin rahoittamia apuja vientiin