SlideShare a Scribd company logo
1 of 6
Download to read offline
Katsaus SenioriVerkon tablettipilottiin (2015 ­)
SenioriVerkko ­ hyvinvointia mobiilisti
Teija Saarinen & Satu Veltheim 3 / 2016
Lisäksi tablettia käytettiin mm.
Apuvälinekuvien näyttämiseen asiakkaalle
(helpompi valita ja osallistua).
Omaishoitajat ovat saaneet  käyttöopastusta.
Asiakkaat ovat kokeilleet laitteen (sekä stylus­
kynän) toimivuutta.
Koottu kuvista yksilölliset pukeutumisohjeet.
Tehty apuraha­anomuksia (2kpl) tablet­laitteen
hankkimiseksi.
Tehty koulutusvideoita henkilökunnan
koulutukseen.
Mihin kaikkeen tabletti taipuu?
Tavoitteena on iäkkäiden hyvinvoinnin,
osallisuuden ja toimintamahdollisuuksien
lisääminen. Lisäksi mahdollistetaan sekä
opastetaan ammattilaisille uudenlaisia toiminta-
ja työtapoja, joilla tukea iäkkäitä digitalisaatiossa.
Tiedonhankinta
Tiedon hankinta on nopeutunut ja helpottunut (voi tapahtua jo asiakkaan
kotona välittömästi).
Asiakaspalvelu
Asiakaspalvelu on parantunut ja nopeutunut.
Asiakkaan osallisuus on kasvanut.
Asiakkaalle / asiakkaan kanssa voi toteuttaa asioita, joita ei ole ennen
kyennyt.
Uusi tieto­ ja viestintätekniikkaan perustuva työ ­ ja toimintatapa
Työnkuva on monipuolistunut (mm. tietotekniikan käyttäminen on nyt osa­
alueena toimintakyvyn arviointia sekä palveluneuvontaa).
Ryhmätoimintojen monipuolisempi suunnittelu ja toteutus sovellusten
avulla (mm. musiikki, kuvat, pelit uutiset).
Työajan tehostuminen  ja ajansäästö (monta asiaa voi hoitaa jo asiakkaan
luona heti, kirjaamisen helppous).
Muuta
Muutkin työntekijät ovat innostuneet tabletin käyttämisestä asiakastyössä.
Muutamia tabletteja on jo hankittu työpisteisiin.
Mitä on saatu aikaan
“Mieheni saa nyt tabletilla itselleen tekemistä, josta voi itse huolehtia."
Tabletin monipuolisuus ja käyttömahdollisuudet on yllättäneet.
Tablettia on haluttu kokeilla ja muutama on hankkinut oman tabletin.
Joillakin on pelkoa tablettia kohtaan mutta  myös kokeilunhalua.
"On ollut hyvä tunne kun on saanut osallistua valintoihin tabletin
avulla."
Asiakaspalvelu on koettu paremmaksi ja nopeammaksi.
Uusi toiminta on ollut tervetullutta ja tuonut uudenlaisia asioita.
Tabletin käyttäminen on ollut hauskaa.
Asiakaskokemuksia
Ajatuksia ja mielipiteitä
“Laitteet ovat inspiroineet ja tuoneet uusia tuulia työhön.”
"Asiakaspalvelu on parantunut, monipuolistunut ja tehostunut."
"On tärkeää, että autetaan iäkkäitä tutustumaan tabletteihin ja
rohkaistaan niiden käyttöön."
"Toivon todella, että tabletit yleistyisivät työvälineinä. 
Niiden avulla pystyttäisiin tehostamaan työtä ja 
esim. hoitajat voisivat konsultoida kuvien / videon avulla, mikä
olisi valtavan suuri apu."
“IPad lisää merkittävästi asiakkaan toimintamahdollisuuksia,
tarjoaa vapaa­ajan toimintoja, harjoituksia ja mahdollistaa 
itsenäistä asioiden hoitoa, tiedon hakua ja sosiaalisten suhteiden
ylläpitoa." 
"Kestää tovi, että siäsitää uuden työtavan ja muistaa käyttää
tablettia tarkoituksenmukaisissa tilenteissa."
"Asiakkaan osallisuus kasvaa kun voi olla vaikuttamassa
valintoihin."
Mitä kaivataan
Lisää perehtymistä ja tutustumista, jotta osataan vielä
paremmin hyödyntää tablettia työssä
Lisää tabletteja työkäyttöön
Lisää tietoa iäkkäitteen parissa hyödynnettävistä
sovelluksista ja apuvälineistä.
Mukana pilotissa
Pilotissa on mukana ammattilaisia
(toimintaterapeutteja, fysioterapeutti, sosiaaliohjaajia
ja lähihoitajia) seuraavista paikoista
Kontulan monipuolinen palvelukeskus
Roihuvuoren monipuolinen palvelukeskus
Rudolfin palvelukeskustoiminta
Herttoniemen toimintaterapia
Itä­Helsingin lähimmäistyö Hely ry/ Pentin tupa
SenioriVerkko ­ hyvinvointia mobiilisti
Teija Saarinen & Satu Veltheim 3 / 2016

More Related Content

Viewers also liked (10)

Vez pdf
Vez pdfVez pdf
Vez pdf
 
Wowwe munkafüzet
Wowwe munkafüzetWowwe munkafüzet
Wowwe munkafüzet
 
Jair badillo
Jair badilloJair badillo
Jair badillo
 
Traballo na escola de ombre2
Traballo na escola de ombre2Traballo na escola de ombre2
Traballo na escola de ombre2
 
American politics
American politicsAmerican politics
American politics
 
Vez pdf
Vez pdfVez pdf
Vez pdf
 
Ies eusebio da guarda
Ies eusebio da guardaIes eusebio da guarda
Ies eusebio da guarda
 
BE_syllabus_ITE
BE_syllabus_ITEBE_syllabus_ITE
BE_syllabus_ITE
 
Kpi pomocné vědy historické
Kpi pomocné vědy historickéKpi pomocné vědy historické
Kpi pomocné vědy historické
 
AIM GLOBAL OPP Presentation
AIM GLOBAL OPP PresentationAIM GLOBAL OPP Presentation
AIM GLOBAL OPP Presentation
 

Similar to SenioriVerkko - tablettipilotti

Vastaamo ylojarvi esitys22032012
Vastaamo ylojarvi esitys22032012Vastaamo ylojarvi esitys22032012
Vastaamo ylojarvi esitys22032012
Olli Marjalaakso
 
Kasperi 08022012 esitys
Kasperi 08022012 esitysKasperi 08022012 esitys
Kasperi 08022012 esitys
Kimmo Parhiala
 
Arjenmieli 06022012 esitys
Arjenmieli 06022012 esitysArjenmieli 06022012 esitys
Arjenmieli 06022012 esitys
Kimmo Parhiala
 
Mobiilivalmennus työyhteisön hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen parantamiseksi...
Mobiilivalmennus työyhteisön hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen parantamiseksi...Mobiilivalmennus työyhteisön hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen parantamiseksi...
Mobiilivalmennus työyhteisön hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen parantamiseksi...
VTT Technical Research Centre of Finland Ltd
 

Similar to SenioriVerkko - tablettipilotti (20)

Työelämän kehittäminen digiaikakaudella
Työelämän kehittäminen digiaikakaudellaTyöelämän kehittäminen digiaikakaudella
Työelämän kehittäminen digiaikakaudella
 
SenioriVerkko-projektin tulokset ja opit 2017
SenioriVerkko-projektin tulokset ja opit 2017SenioriVerkko-projektin tulokset ja opit 2017
SenioriVerkko-projektin tulokset ja opit 2017
 
Näin kaadat organisaation sisäiset raja-aidat digitaalisesti
Näin kaadat organisaation sisäiset raja-aidat digitaalisesti Näin kaadat organisaation sisäiset raja-aidat digitaalisesti
Näin kaadat organisaation sisäiset raja-aidat digitaalisesti
 
Sovelton Sujuva-palvelu
Sovelton Sujuva-palveluSovelton Sujuva-palvelu
Sovelton Sujuva-palvelu
 
Ikääntyneet teknologian käyttäjinä
Ikääntyneet teknologian käyttäjinäIkääntyneet teknologian käyttäjinä
Ikääntyneet teknologian käyttäjinä
 
Vastaamo ylojarvi esitys22032012
Vastaamo ylojarvi esitys22032012Vastaamo ylojarvi esitys22032012
Vastaamo ylojarvi esitys22032012
 
Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...
Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...
Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...
 
Kouvola 06092012 esitys
Kouvola 06092012 esitysKouvola 06092012 esitys
Kouvola 06092012 esitys
 
eOppiva yleisesittely_2018
eOppiva yleisesittely_2018eOppiva yleisesittely_2018
eOppiva yleisesittely_2018
 
Kasperi 08022012 esitys
Kasperi 08022012 esitysKasperi 08022012 esitys
Kasperi 08022012 esitys
 
21.9. ja 11.10. 2016 työhyvinvointiosaamisten ideariihikoosteet
21.9. ja 11.10. 2016 työhyvinvointiosaamisten ideariihikoosteet21.9. ja 11.10. 2016 työhyvinvointiosaamisten ideariihikoosteet
21.9. ja 11.10. 2016 työhyvinvointiosaamisten ideariihikoosteet
 
Babyblues 27.02.2012 esitys Jyväskylässä
Babyblues 27.02.2012 esitys JyväskylässäBabyblues 27.02.2012 esitys Jyväskylässä
Babyblues 27.02.2012 esitys Jyväskylässä
 
Vastaamo.fi-esittely Eurassa 1.2.2012
Vastaamo.fi-esittely Eurassa 1.2.2012Vastaamo.fi-esittely Eurassa 1.2.2012
Vastaamo.fi-esittely Eurassa 1.2.2012
 
Arjenmieli 06022012 esitys
Arjenmieli 06022012 esitysArjenmieli 06022012 esitys
Arjenmieli 06022012 esitys
 
Kokemäki 01022012 esitys
Kokemäki 01022012 esitysKokemäki 01022012 esitys
Kokemäki 01022012 esitys
 
Salo 14022012 esitys
Salo 14022012 esitysSalo 14022012 esitys
Salo 14022012 esitys
 
Salo 14022012 esitys
Salo 14022012 esitysSalo 14022012 esitys
Salo 14022012 esitys
 
Mobiilivalmennus työyhteisön hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen parantamiseksi...
Mobiilivalmennus työyhteisön hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen parantamiseksi...Mobiilivalmennus työyhteisön hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen parantamiseksi...
Mobiilivalmennus työyhteisön hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen parantamiseksi...
 
Ihmisen arkea tukeva tiedon käyttö ja tietosuoja
Ihmisen arkea tukeva tiedon käyttö ja tietosuojaIhmisen arkea tukeva tiedon käyttö ja tietosuoja
Ihmisen arkea tukeva tiedon käyttö ja tietosuoja
 
Onnistuneita muutoshankkeita - kuntasektori Vaikuttajaforum - Pertti Hyvärine...
Onnistuneita muutoshankkeita - kuntasektori Vaikuttajaforum - Pertti Hyvärine...Onnistuneita muutoshankkeita - kuntasektori Vaikuttajaforum - Pertti Hyvärine...
Onnistuneita muutoshankkeita - kuntasektori Vaikuttajaforum - Pertti Hyvärine...
 

SenioriVerkko - tablettipilotti