2. 2 3
Opas Kuitu kotiin -verkkojen rakentajille
Nestor Cablesin Kuitu kotiin -verkkojen rakentajien
tarpeisiin soveltuva tuotekonsepti sisältää kaikki
tarvittavat kaapeliverkon materiaalit lukuun ottamat-
ta kaapeliputkia ja -kaivoja sekä muita kaapeleiden
suojausmateriaaleja.
Kuitu kotiin -verkkojen rakentaminen poikkeaa
runkoverkkojen valokaapelireittien rakentamisesta
suurten kuitumäärien ja monien haaroitusten vuoksi.
Niiden tilaajamäärät saattavat kasvaa nopeasti
muutamasta kymmenestä jopa tuhansiin, joten on
tärkeää suunnitella verkkojen rakentamis- ja mate-
riaaliratkaisut niin, että verkkoja voidaan vuosien
varrella hallitusti ylläpitää ja laajentaa.
Tuotekonseptia kehittäessämme olemme lähteneet
liikkeelle totutuista runkoverkkojen materiaaleista:
kokemusten lisääntyessä olemme kehittäneet juuri
Kuitu kotiin -verkkoihin soveltuvia kaapeli- ja tarvike-
ratkaisuja. Konseptin tuotteilla kaapeloinnit laitetilas-
ta kiinteistöihin voidaan toteuttaa erilaissa taajamis-
sa, esimerkiksi kuntakeskuksissa ja pientaloalueilla,
sekä maaseutujen haja-asutusalueilla. Tarkoituk-
semme on tarjota teknisesti toimivia, pitkäikäisiä ja
kustannustehokkaita ratkaisuja.
Sisällysluettelo
Opas Kuitu kotiin -verkkojen rakentajille 2
Taajamien kaapelointi kanava- ja maakaapeleilla 4
Taajamien kaapelointi mikrokanavatekniikalla 5
Valokaapelointikonsepti kyläverkkoihin 7
Jatkoskotelot ja -kaapit 8
Kaapeleiden päättämis- ja kytkentätarvikkeet laitetiloihin 10
Valokaapeleiden kytkentäratkaisut taajamien laitetiloissa 11
Valokaapeleiden kytkentäratkaisut kyläverkkojen laitetiloissa 14
Kiinteistöjen päättämisratkaisut 16
Muut valokaapeleiden päättämistarvikkeet 19
Puh. +358 20 791 2770
info@nestorcables.fi
etunimi.sukunimi@nestorcables.fi
Tuotteiden valintaa helpottaaksemme olemme
kokemukseemme pohjautuen kehittäneet
tuotekonsepteja, jotka sisältävät tietyn
projektin vaatimat tuotteet.
Konsepti toimii pohjana ratkaisun suunnittelulle, ja jokainen
ratkaisu räätälöidään asiantuntemuksella vastaamaan kun-
kin asiakkaan tarpeita.
Tässä esitteessä esitellään Nestor Cablesin tuotekonsepti
Kuitu kotiin -rakentamiseen.
Tämän ratkaisun lisäksi valikoimassamme on konseptit toimi-
tiloihin, kerrostaloihin, tukiasemamastoihin, sähköasemien ja
muuntamoiden väliseen tiedonsiirtoon, tuulivoimapuistoihin,
vesihuoltohankkeisiin, vesistöjen valokaapelointiin, datakeskuksiin
ja siirrettäviin valokaapeliyksiköihin.
3. 4 5
Taajamien kaapelointi kanava- ja maakaapeleilla
Taajamissa kaapelit asennetaan joko suoraan maahan
tai kanavaputkiin. Maahan asennettavat valokaapelit
asennetaan yleensä kaivamalla teiden ja katujen vierus-
toille, mutta jonkin verran voidaan käyttää myös muita
asennusmenetelmiä kuten aurausta ja jyrsintää. Kun
kaapelit asennetaan suoraan maahan, pitää niiden
kestää maaperän ja varsinkin kivien aiheuttamaa
puristusta sekä asennuksen aikaista vetoa.
Kanavaputkiin asennettavat kanava- tai maakaapelit
puhalletaan tai vedetään näihin asennuksiin soveltuvilla
laitteilla. Mikäli kaapelit vedetään putkiin, tulee niiden
kestää asennuksen aikaiset vetovoimat.
Taajamien jatkos-. päättämis- ja kytkentätarvikkeet on
esitelty omissa osioissaan.
Talokaapelit:
–– Maakaapeli FYO2PMU Mini 4/6/12 x SML
–– Metalliton maakaapeli FYO2RMU 3,5 kN 4/6/12 x SML
–– Maakaapeli FYOVD2PMU 12/24 x SML
–– Metalliton sisä-/ulkokaapeli FZOMSU-SD 12/24 x SML
Runkokaapelit (syöttö- ja jakokaapelit):
–– Maakaapeli FZVD2PMU Flex 24/48/96/192/288/384/
432 x SML
–– Maakaapeli FZOMVDMU-SD 24/48/96/192 x SML
–– Maakaapeli FZOVDMU-SD 288/384/432 x SML
–– Kanavakaapeli FZOHBMU-SD 24/48/96/192/288/
384/432 x SML
–– Metalliton kanavakaapeli FZOMU-SD 24/48/96/192 x SML
FYOVD2PMU
FYO2RMU 3,5 kN
Taajamien kaapelointi mikrokanavatekniikalla
Nestor Cablesin konsepti taajamien valokaape-
lointeihin mikrokanavatekniikalla kattaa kaikki
kaapeliverkon materiaalit. Konseptin tuotteilla
kaapeloinnit laitetilasta kiinteistöihin voidaan
toteuttaa erilaissa taajamissa kuntakeskuksista
pientaloalueille.
Mikrokanavatekniikkaan perustuva ratkaisu koostuu mikro-
kanavakaapeleista, mikrokanavaputkista ja asennustarvikkeista.
Mikrokanavaputket asennetaan joko suoraan maahan tai ole-
massa oleviin kanavaputkiin. Kun mikroputket on asennettu,
mikrokanavakaapelit voidaan helposti puhaltaa mikroputkiin
joko verkkoa rakennettaessa tai silloin kun niille on tarvetta.
Mikroputkisto antaa myös mahdollisuuden optimoida kaapelit
ja niiden kuitumäärät esimerkiksi liittymämäärien kasvaessa.
Mikrokanavakaapelit ovat huomattavasti normaalikaape-
leita pienempiä, sillä niiden suojaus perustuu mikroput-
kien antamaan suojaukseen. Kaapeleiden pientä kokoa
voidaan hyödyntää esimerkiksi asentamalla kaapeleita
taajamien ahtaisiin kaapelikanaviin.
FZOMU-SD Micro
96 kuitua
Ulkohalkaisija
6,5 mm
FZORMU-SD
96 kuitua
Ulkohalkaisija
10,7 mm
Mikrokanavakaapeleita: yllä FYORMU, alla FZOMU-SD
Nestor Cablesin mikrokanavakaapeleita ovat:
–– FYORMU Micro 4/6/12 x SML
–– FYORMU Micro 2,5 mm 4/6/12 x SML
–– FZOMU-SD Micro 24/48/72/96/144/288 x SML
–– FZOMU-SD Flex Micro 24/48/72/96/144 x SML
FZVD2PMU Flex
FZOHBMU-SD
4. 6 7
Mikrokanavaputkien lisätarvikkeet
Mikrokanavaputkien lisätarvikkeita, esimerkiksi liittimiä ja päätytulppia,
on saatavissa kaikille mainituille putkiko’oille.
Mikrokanavaputket
Nestor Cablesin NesDuct-mikrokanavaputkia on laaja valikoima
suoraan maahan asennettavia yksittäisiä mikroputkia sekä usean
mikroputken nippuja. NesDuct-mikrokanavaputkia on saatavilla ulko-/
sisähalkaisijoilla 7/3,5, 12/8, 14/10, 18/12 ja 20/14 mm ja eri
väreillä. NesDuct-mikrokanavanippuja on saatavilla 2, 3, 4, 5, 7 ja 12
putken nippuina.
Mikrokanavaputkien
suora liitin
Eri kokoisten mikro-
kanavaputkien liitin
Mikrokanavaputkien
päätytulppa
Mikrokanavaputkien
painetiivis päätytulppa
Halkaistu mikrokanava-
putkien päätytulppa
Jos etsimääsi tuotetta
ei ole mainittu tässä
esitteessä, voit aina
ottaa meihin yhteyttä:
info@nestorcables.fi
Valokaapelointikonsepti kyläverkkoihin
Kyläverkkoja rakennetaan joka puolelle Suomea.
Olosuhteet vaihtelevat Lapin tunturimaisemista ja
Järvi-Suomen veden sekä maan mosaiikista aina
Itämeren savisiin ja alaviin rannikoihin.
Nestor Cables on toiminut luotettuna kumppanina suurimmassa
osassa viime vuosina Suomeen rakentuneista kyläverkoista.
Useiden kyläverkkohankkeiden myötä olemme halunneet koota
parhaat tuotekokonaisuudet valmiiksi kyläverkkokonseptiksi.
Konsepti sisältää kaikki valokaapelit ja valokaapelitarvikkeet
kyläverkon toteuttamiseen. Olemme pyrkineet pitämään
konseptin mahdollisimman yksinkertaisena, jotta nimikkeiden
hallinta rakentamisen aikana ja valmiin verkon huoltaminen
pysyisi mahdollisimman helposti hallittavana ja kustannus-
tehokkaana.
Nestor Cables tarjoaa kyläverkkojen rakentamiseen valokaa-
pelointikokonaisuuden, joka on testattu vaativissa olosuhteissa
joka puolella Suomea, ja joka soveltuu sekä pienien yksittäisten
kylien kuidutuksesta kokonaisten maakuntien kattaviin laaja-
kaistaprojekteihin.
Kyläverkkojen jatkos-. päättämis- ja kytkentätarvikkeet on
esitelty omissa tuoteosioissaan.
Valokaapelit
Kyläverkkoja rakennettaessa valokaapelit asennetaan
yleensä auraamalla teiden vierustoille. Nestor Cables
tarjoaa tähän tarkoitukseen soveltuvia suoraan maa-
han aurattavia valokaapeleita seuraavasti:
Talokaapelit:
–– Maakaapeli FYO2PMU Mini 4/6/12 x SML
–– Metalliton maakaapeli FYO2RMU 3,5 kN 4/6/12 x
SML
Runkokaapelit (syöttö- ja jakokaapelit):
–– Maakaapeli FZVD2PMU Flex 24/48/96/192/288/
384/432 x SML
–– Maakaapeli FYOVDMU 12/24/48/96 x SML
FYO2PMU Mini
FZVD2PMU Flex
5. 8 9
Jatkoskotelot
Nestor Cablesin kehittämät NC-400 –sarjan jatkoskotelot ovat vesitiiviitä ja happo-
teräksisiä ns. huppujatkoksia jotka voi sijoittaa suoraan maahan, kaapelikaivoihin ja
jakokaappeihin. Kotelot on kehitetty mahdollisimman yksinkertaisiksi asentaa mutta
samalla mahdollisimman luotettaviksi. Koteloita on saatavana pienistä 12 kuidun
jatkoksista 288-kuituiseen jatkokseen saakka. Kotelot toimitetaan valmiiksi koottuina
jatkospaketteina.
Omien jatkosten rinnalla Nestor Cables
toimittaa myös Tykoflexin TF6-jatkoskoteloita
24 kuidun jatkoksista 96 kuidun jatkoksiin
sekä TBK8-jatkoskoteloita 48 kuidun jatkok-
sista 432-kuituisiin jatkoksiin saakka. Nämä
toimitetaan myös valmiiksi koottuina jatkos-
paketteina.
Jatkoskotelot ja -kaapit
Valokaapeleita voidaan tarpeen mukaan jatkaa joko maanalaisilla
jatkoskoteloilla tai maanpäällisillä jatkoskaapeilla.
Jatkoskoteloissa jatko on turvassa maan alla ulkoisilta uhilta, mutta lisäys- ja muutos-
töiden tekeminen ei ole eteenkään talviaikaan kovin kätevää. Jatkoskaapissa lisäys- ja
muutostöiden tekeminen on helppoa ja joustavaa sekä niissä voi olla myös liitinpanee-
leja ja jaottimia, mutta kaappi on maanpäällisenä rakenteena alttiina ulkoisille vaara-
tekijöille. Kaikissa jatkamisratkaisuissamme on suunnittelun ydinajatuksena ollut help-
pojen ja nopeiden asennusten tekeminen sekä koko verkon eliniän kestävät ratkaisut.
Jatkoskaappi NC-310
Jatkoskaappi NC-360
Jatkos- ja ristikytkentäkaappi NC-355Yleisjatkos NC-400 Haarajatkos TBK8
Talokaapelijatkos NC-412
Liityntäverkkojen jatkos NC-450
Jatkoskaapit
Nestor Cables tarjoaa valmiita kaappiratkaisuja, joissa jakokaapin sisään on asen-
nettu jatkos- tai ristikytkentäkaappi. Tämä helpottaa projektin hallintaa ja kustan-
nuslaskentaa, kun voidaan hankkia valmiita kokonaisuuksia suoraan työmaalle.
Työmaalla valmiit kokonaisuudet helpottavat ja nopeuttavat asennustyötä.
www.nestorcables.fi
Lisätietoja jatkoskoteloista ja -kaapeista sekä
muista tuotteistamme löydät nettisivuiltamme!
6. 10 11
Kaapeleiden päättämis- ja kytkentätarvikkeet laitetiloihin
Optisten liityntäverkkojen laitetiloissa kuitumäärät voivat
olla varsin suuret ja ne yleensä kasvavat aikaa myöten.
Siksi valokaapeleiden päättämisissä ja kytkennöissä on
hyvä käyttää selkeitä ja modulaarisia tuotteita, joita on
helppo lisätä kuitumäärien kasvaessa. Kuitujen kytken-
nöissä tulee jo alkuvaiheessa huomioida suuret kuitu-
määrät ja näiden hallinta, jotta uusien liittymien kytke-
minen kävisi vaivattomasti ja vikatilanteita tulisi
mahdollisimman vähän.
Tuotaessa valokaapelit sisään laitetiloihin ne kannattaa vaihtaa erityisesti suurissa ja
suurehkoissa eli yleensä taajamien laitetiloissa paloturvallisiin, notkeisiin ja metallittomiin
sisä- tai sisä-/ulkokaapeleihin. Tätä tukee myös uusi Viestintäviraston määräys 65 A/2014
M, jonka mukaan ilman palosuojausta kaapelia ei saa tuoda sisätilaan yli 2 metrin pituutta.
Nämä sisä- tai sisä-/ulkokaapelit kannattaa yleensä ottaa valmiina häntäkaapeleina, joiden
toisissa päissä on optisiin kytkentä- eli ODF-telineisiin tulevat liitinpaneelit. Tällöin valokaa-
peleiden päättämisessä ei tule yhtään ylimääräistä liitosta.
Kaapeleiden jatkokset sijoitetaan ns. sisäjatkoskaappeihin jotka ovat joko vajaan tuhannen
kuituliitoksen seinäkaappeja tai usean tuhannen kuituliitoksen lattiakaappeja. Nestor Cab-
lesin sisäjatkoskaapit ovat NC-330 ja NC-1000.
Vasemmalla: NC-1000,
oikealla: NC-330
Valokaapeleiden kytkentäratkaisut taajamien laitetiloissa
Taajamien laitetiloissa sisäjatkoskaapeista
tulevien häntäkaapeleiden päissä olevat liitin-
paneelit on kuitujen suuren määrän vuoksi
hyvä sijoittaa omiin kytkentä- eli ODF-telinei-
siin ja verkon aktiivilaitteet omiin telineisiinsä.
Näin valokaapeleiden päättämiset saadaan
hyvin hallittua liityntäverkkoa rakennettaessa
sekä myöhemmin tuotaessa laitetilaan uusia
kaapeleita.
ODF-telineissä on huomioitu suurten kytkentäkaapeli-
määrien hallinta toisin kuin normaaleissa 19”:n laite-
kaapeissa. Mahdolliset jaottimet on kytkentäkaapelei-
den hallinnan vuoksi yleensä suositeltavampaa sijoittaa
ODF-telineisiin kuin aktiivilaitteiden yhteyteen laitekaap-
peihin.
ODF-telineratkaisuksi Nestor Cablesilla on tarjolla modu-
laariset ja asentajaystävälliset NC-1000 ja NC-2200
-kytkentätelineet sekä 48- ja 96-kuituiset liitinpaneelit.
ODF-telineissä on pariovet edessä, kiinteät sivuseinät ja
takaseinä sekä säätöjalat. Häntäkaapelit voivat tulla teli-
neisiin sekä ylhäältä että alhaalta, ja kaikki asennukset
tehdään telineiden etupuolelta, jolloin telineet voi sijoittaa
seinää vasten tai selät vastakkain. Liitinpaneeleiden
häntäkaapeleiden pituudet ovat vakiona 5, 15, 25 ja 50 m
tai asiakaspituutena 120 metriin saakka. Liitinpaneelien
liitinvaihtoehdot ovat SC/UPC, SC/APC, LC/UPC ja LC/APC.
ODF-teline NC-1000, v.2
ODF-telineen NC-1000, v.2 kokoonpanoon kuuluvat kiinnitys-
kiskot NC-1000 -liitinpaneeleille, ohjainsilmukat tuleville häntä-
kaapeleille ja kytkentäkaapeleiden ohjaimet. Kun telineet ovat
rinnakkain, kytkentäkaapelit voidaan vetää suoraan telineestä
toiseen.
Taajamien laitetiloihin
hyvin soveltuva ODF-teline
NC-1000, v.2 perustuu
Suomessa kehitettyyn
ODF-1000 -mekaniikkaan.
Telineen mitat ovat 600 X
300 x 2200 mm tai 600 X
300 x 2000 mm, ja kapasi-
teetti telineen korkeudesta
ja liitintyypistä riippuen 912
- 2016 kuidulle. Telineissä
käytetään 48- tai 96-kuitui-
sia NC-1000 -liitinpaneeleja
sekä NC-1000-jaotinmo-
duuleja.
7. 12 13
ODF-teline NC-2200
ODF-teline NC-2200 perustuu
19”:n mekaniikkaan, ja sen mitat
ovat 900 x 300 x 2200 mm. Siinä
on tilaa 40 liitinpaneelille eli sen
kapasiteetti on jopa 3840 kuitua.
Telineissä käytetään 48- tai 96-kui-
tuisia NC-232 -liitinpaneeleja sekä
NC-2000 -jaotinmoduuleja
ODF-telineen NC-2200 varustuk-
seen kuuluui 19”:n kiinnityskiskot,
ohjainsilmukat tuleville häntäkaa-
peleille ja kytkentäkaapeleiden
ohjaimet kahdessa rivissä.
Laitetelineet
Laitetelineet ovat yleensä 19”:n kaappeja
tai telineitä. Näiden yleisin koko on 600 x
600 x 2000 mm mutta kaapeleiden hallin-
nan vuoksi on suositeltavampaa käyttää
800 mm leveitä telineitä. Nestor Cablesin
laitekaappi on 800 mm leveä NC-2000
-kytkentäkaappi, jota on saatavana sekä
600 että 800 mm:n syvyisenä. Kytkentä-
kaapissa on vakiona ritiläovet edessä ja
takana, sivulevyt sekä katto, mutta kaapin
saa myös ilman mainittuja osia kytkentäte-
lineenä sekä asiakaskohtaisena versiona.
–– Ritiläovet edessä ja takana
–– Sivuseinät
–– Katto kaapeliläpivienneillä
–– Säätöjalat
–– 19”:n kiskot edessä ja takana
–– Kytkentäkaapeleiden ohjaimet
kaapin vasemmalla sivulla
–– Dokumenttitasku toisessa ovessa
–– Pistorasiarpaneeli 7 schukolla
verkon aktiivilaitteille
NC-2000 -kaapin vakiovarustus:
Kytkentäkaappi NC-2000
48-kuituinen NC-1000 -liitinpaneeli
ODF-teline NC-2200
Optiset kytkentäkaapelit taajamien laitetiloissa
Nestor Cablesin valikoimassa on laitetiloihin niin yksikuituiset
kuin 12- tai 24-kuituiset kytkentäkaapelit eri liitintyypeillä.
Yksikuituisten FMS-kytkentäkaapeleiden vakiopituudet ovat
2, 3, 5 ja 10 m, mutta kaapeleita toimitetaan myös asiakaspi-
tuuksina 50 metriin saakka. 12- ja 24-kuituisten kytkentäkaa-
peleiden tyyppi on FRMS ja nämä kaapelit toimitetaan aina
asiakaspituuksina.
Kytkentäkaapeleiden suojaus telineiden väleillä
Mikäli telineiden välillä käytetään monikuituisia kytkentä-
kaapeleita, ne voidaan sijoittaa tavallisille kaapelihyllyille
yhdessä muiden kaapeleiden kanssa. Mikäli taas käyte-
tään yksikuituisia FMS-kytkentäkaapeleita, tulee ne sijoit-
taa omille hyllyilleen sillä tavallisilla kaapelihyllyillä muiden
kaapeleiden seassa niihin tulee helposti puristumia ja sitä
myöten ylimääräistä vaimennusta.
Nestor Cables on kehittänyt kytkentäkaapeleiden suojaa-
miseen NesCon-kuituhyllyjärjestelmän joka sisältää 1200
mm pitkät ja 150 mm leveät alumiiniset perushyllyt ja
vastaavat hyllyt suorilla ja sivualastuloilla sekä täyden va-
likoiman erilaisia haaroitus-, liitos- ja tukikappaleita joiden
avulla niin pienen kun suuren laitetilan kytkentäkaapelit
saadaan suojattua telineiden väleillä.Kytkentäkaapeleita
8. 14 15
Valokaapeleiden kytkentäratkaisut kyläverkkojen laitetiloissa
Kyläverkkojen laitetiloissa kuitumäärät voivat vaihdella
pienistä määristä jopa yli tuhanteen kuituun. Kuitujen
hallinta on tärkeää, jotta uusien liittymien kytkeminen
kävisi vaivattomasti ja vikatilanteita tulisi mahdollisim-
man vähän.
19” mekaniikkaan perustuva NC-2000 -kytkentäkaappi toimii
kyläverkkojen laitetilojen perusratkaisuna. Kaappiin on mahdollista
sijoittaa niin valokaapelipäätteet kuin verkon aktiivilaitteet, jolloin
tilankäyttö saadaan tehokkaaksi, mikä varsinkin vuokratiloissa on
tärkeää. NC-2000 -kytkentäkaapin rakenteessa on huomioitu valo-
kaapeleiden päättämisen ja kytkentäkaapeleiden hallinnan vaatimat
ratkaisut sekä aktiivilaitteiden aiheuttama lämpökuormitus. Kaapit
ovat valmiiksi varusteltuja sisältäen esimerkiksi kytkentäkaapeleiden
ohjaimet sekä kiinnitys- ja maadoituslevyn tuleville kaapeleille.
Valokaapelit päätetään kytkentäkaapissa NC-210 tai NC-232 -pääte-
paneeleihin. Näiden korkeus on 1 U (44 mm) ja ne voidaan asentaa
suoraan päällekkäin, jolloin kytkentäkaappiin saadaan sijoitettua
jopa 40 päätepaneelia. NC-210 -koteloon voidaan päättää 96
kuitua ja NC-232 -koteloon 48 kuitua. Esikalustettuna häntäkaapeli-
pakettina ja LC-liittimin varustettuna NC-232 -kotelon kuitumäärä voi
olla 96 kpl. Päätepaneelit toimitetaan peruskokoonpanoina tai
esikalustettuina häntäkuitu- tai häntäkaapelipaketteina. Kytkentä-
kaapeleiden suojelemiseksi paneeleiden edessä on kytkentäkaape-
leiden ohjaimet sekä pikakiinnitteinen törmäyssuoja/merkintälevy.
Yllä: NC-210, alla: NC-232
Valokaapeleiden päättämisessä kaapeleiden kuituputket
voidaan tuoda joko suoraan päätepaneeleille tai etujat-
koskoteloina toimivien jatkoslevytelineiden jatkoslevyihin.
Jos kuituliitokset sijoitetaan mainitulla tavalla kytkentä-
kaapin etujatkoskoteloihin, niin kaapeleiden päättämis-
työssä ei tarvitse käsitellä lainkaan kuituliittimiä, kun
tulevien kaapeleiden kuidut jatketaan yksinkertaisesti
päätepaneeleilta tulevien häntäkaapeleiden kuituihin.
Mikäli ulkokaapeleita on vaikea tuoda kytkentäkaapille
saakka tai kaapelivedot olisivat laitetilan sisällä palo-
turvallisuuden vuoksi liian pitkät, sijoitetaan jatkokset
erillisiin jatkoskaappeihin. Tällöin kytkentäkaapissa
käytetään NC-232 -häntäkaapelipaketteja, joiden vapaat
päät vedetään sisäjatkoskaapissa oleville jatkoslevyille.
Kaapeleiden vakiopituudet ovat näihin tapauksiin 15, 25
ja 50 m mutta paneelit voidaan toimittaa myös asiakas-
pituisilla häntäkaapeleilla 120 metriin saakka.
Jatkoslevyteline NC-2000 varustettuna NC-48S –jatkoslevyillä
96-kuituinen NC-232 LC/APC -häntäkaapelipaketti
9. 16 17
Kiinteistöjen päättämisratkaisut
Taajamissa on erityyppisiä kiinteistöjä ja sen vuoksi valokaapeleiden päättämisratkaisut tehdään
kiinteistön tyypin mukaisesti. Erot eri ratkaisuissa ovat talokaapeleiden ja näiden päätettävien
kuitujen määrissä sekä valokaapelipäätteiden sijoituksessa ja sitä myöten päätteiden tyypeissä.
Taajamien kiinteistöt voidaan jakaa yritysten ja kuntien kiinteistöihin, usean yrityksen
muodostamiin liikekeskuksiin, taloyhtiöihin ja omakotitaloihin.
Yritysten ja kuntien kiinteistöt sekä liikekeskukset
Valokaapeli tuodaan kiinteistön teletilassa olevaan 19”:n
telineeseen tai -kaappiin (esimerkiksi kytkentäkaappi
NC-2000), jossa se päätetään päätepaneeliin (esimerkiksi
päätepaneeli NC-232). Mikäli kaapelia joudutaan vetämään
useita metrejä kiinteistön sisällä, tulee se muuttaa niin
asennusteknillisesti kuin uuden sisäverkkomääräyksenkin
vuoksi notkeaan, metallittomaan ja paloturvalliseen sisä-
tai sisä-/ulkokaapeliin.
Yleiskäyttöinen päätepaneeli NC-232 on tarkoitettu enintään
48 kuidun päättämiseen. Paneelissa on pikakiinnitteinen
numeroitu adapterilevy SC-, SC-D tai LC-D -liitinadaptereille.
Toimitetaan peruskokoonpanona tai 12, 24 tai 48 kuidun
valmispäätteenä sisältäen liitinadapterit, värikoodatut
häntäkuitusarjat ja kuitujatkossuojat
Päätepaneeli NC-232
Taloyhtiöt
Valokaapeli tuodaan taloyhtiön sähkö- tai
teletilassa olevaan talojakamoon, joka voi
olla yksinkertainen 19”:n seinä- tai lat-
tiateline tai suojattu 19”:n kytkentäkaappi.
Talojakamossa kaapeli päätetään pää-
tepaneeliin. Mikäli kaapelia joudutaan ve-
tämään useita metrejä kiinteistön sisällä,
tulee se muuttaa niin asennusteknillisesti
kuin uuden sisäverkkomääräyksen vuoksi
notkeaan, metallittomaan ja paloturvalli-
seen sisä- tai sisä-/ulkokaapeliin.
Nestor Cables on kehittänyt pieniin kytken-
täkohteisiin kuten taloyhtiöihin soveltuvan
NC-2000 -avotelineen. Peruskokoonpa-
noon kuuluu 19”:n kiinnityskiskot, ylätu-
ki kytkentäkaapeleiden ylivientihyllyllä,
seinäkiinnitysraudat ja säädettävät jalat.
Lisävarusteena saatavilla myös kiinnitys. ja
maadoituslevy NC-2000, ohjuripaneeli 1U
NC-2000, kaapeliohjain NC-2000, kytken-
täkaapeleiden ohjurisilmukka NC-2000 ja
pistorasiaryhmä 8 schukolla.
Päätepaneeli NC-240 on kehitetty yksinker-
taiseksi ja edulliseksi taloyhtiöpäätteeksi.
Paneeli soveltuu enintään 12-kuituisen
talokaapelin päättämiseen. Sen korkeus on
1 U, ja se sisältää tilan muutaman kytkentä-
kaapelin varastoimiseen.
Avotelineessä NC-2000 on
19”:n rakenne ja se on kor-
keudeltaan 1600 mm. Väri
on RAL9005 (musta).
Päätepaneeli NC-240
10. 18 19
Omakotitalot
Uusissa ja uudehkoissa taloissa päättäminen sisälle toteu-
tetaan käyttäen päätekoteloa NC-125. Talokaapeli tuodaan
suoraan talon seinän läpi talojakamossa olevalle kotelolle.
Kotelon ominaisuuksia:
–– Tilaa 4 kuidun päättämiseen
–– Kaapelin voi tuoda koteloon joko alareunasta tai
suoraan pohjan läpi jolloin kaapelia ei tule näkyviin
–– Mahdollisuus maadoitukseen
–– 4 SC- tai LC-D -adapteripaikkaa kotelon alareunassa
–– Mitat 100 x 100 x 40 mm
–– Saatavana myös häntäkuitupakettina, jossa on valmiik-
si asennettu liitinadapterit ja häntäkuidut Vanhemmissa kohteissa päättäminen ulos toteutetaan
ulkopäätekotelonNC-140 ja valmiiksi päätetyn sisä-/
ulkokaapelin avulla.
Ratkaisun ominaisuuksia:
–– Ulkokotelo on tiiveydeltään IP 54 ja mitoiltaan 125 x 175
x 75 mm
–– Talon sisälle viedään 2-kuituinen pieni, notkea ja sään-
kestävä FTRMSU-erikoiskaapeli joka on valmiiksi päätetty
pieneen NC-105 -kytkentärasiaan
–– FTRMSU-erikoiskaapeli voidaan tuoda ulkokoteloon joko
alareunasta tai pohjasta jolloin kaapelia ei tule näkyviin
lainkaan
–– Kytkentärasiassa on UPC- tai APC-hiotut LC- tai SC-liittimet
–– Talon sisälle ei tule lainkaan hitsauksiaPäätekotelo NC-125
Ulkopäätekotelon NC-140 ja valmiiksi päätetty sisä-ulkokaapeli
Muut valokaapeleiden päättämistarvikkeet
Valokaapeleiden päättämisessä tarvitaan koteloiden
lisäksi häntäkuitujat, liitinadaptereita ja optisia
kytkentäkaapeleita.
Häntäkuidut ja häntäkuitusarjat
Häntäkuituja on saatavana SC- ja LC-liittimillä sekä yksittäisinä
kuituina että värikoodattuina 6 ja 12 kuidun häntäkuitusarjoina.
Häntäkuitujen pituus on 2 m. Häntäkuituja ja häntäkuitusarjoja on
saatavilla SC- ja LC-liittimilä niin UPC- kuin APC-hionnalla.
Liitinadapterit
Liitinadaptereiden tyypit ovat SC-simplex, SC-duplex, LC-duplex ja
LC-quad. Liitinadaptereita on saatavilla niin UPC- kuin APC-versioina.
Näiden väri on UPC-versioina sininen ja APC-versioina vihreä.
Liitinadaptereissa on keraamiset holkit.
Optiset kytkentäkaapelit
Valokaapelipäätteiden kytkemiseen verkon aktiivilaitteisiin sekä
erilaisiin verkon ylikytkentöihin Nestor Cables tarjoaa kytkentä-
kaapeleita yksi- (simplex) ja kaksikuituisina (duplex) versioina SC-
ja LC-liittimillä varustettuina. Kaapeleiden vakiopituus on 2 m,
mutta niitä on saatavana myös muilla pituuksilla. Kytkentäkaa-
peleita on saatavilla niin UPC- kuin APC-liitinversioina.
SC/APC-liittimellä varustettu häntäkuitu
SC/APC-liitinadaptereita
11. Tehdas:
Vierailuosoite:
Mittarikuja 5, 90620 Oulu, Suomi
Postiosoite:
PL 276, 90101 Oulu, Suomi
Puh. +358 20 791 2770
Fax +358 20 791 2779
Toimisto:
Vierailu- ja postiosoite:
Äyritie 12 C, FI-01510 Vantaa, Suomi
Puh. +358 20 791 2770
Fax +358 20 791 2789
www.nestorcables.fi
etunimi.sukunimi@nestorcables.fi
info@nestorcables.fi
Löydät tarkemmat tuotetiedot,
Nestorin kuulumisia ja uutiset
esimerkiksi uutuustuotteista
nettisivuiltamme.
Oulussa vuonna 2008 toimintansa aloittanut Nestor Cables Oy on osa vahvaa ja korkealaatuista
suomalaista kaapelinvalmistusperinnettä. Nestor Cables Oy kehittää, valmistaa ja myy optisia ja
kuparijohtimisia tietoliikenne- ja teollisuuskaapeleita sekä valokaapelitarvikkeita. Toimitamme myös
erikoisratkaisuja erilaisten asiakastarpeiden mukaan.