2. 7978
On pimeää, kuumaa ja hetkittäin todella vaikea hen-
gittää. Painan hikeä tihkuvan pääni alas ja imen keuh-
koni täyteen salvian, nicotianan ja muiden yrttien täp-
littämää kosteaa ilmaa. Shamaanirummun kuminan
ja sessiota vetävän Thomas Yellow Hairin lakotan-
kielisen messun myötä yritän unohtaa, missä olen ja
keskittyä fyysishenkisen kokemuksen puhtauteen.
Osallistun Pohjois-Amerikan tasankointiaanien pe-
rinteiseen hikimajaseremoniaan. Se on jaettu kolmeen
osaan, joiden väleissä tulikuopan äärelle keräänty-
neestä ihmisdonitsista nousee käsiä kohti teltan sei-
nistä tunkeutuvia köysiä. Roikun itsekin yhdessä yrit-
täen siten kammeta teltan reunaa ylös, jotta raikas
ulkoilma pääsisi puskemaan painostavan hikisen il-
makehän kohti avattua oviaukkoa. Mekaniikka ei
toimi ja yksi osanottajista menee ulkopuolelle kohot-
tamaan helmoja. Ilta-aurinko valaisee kauniisti teltan
alareunaan kiinnitetyt värikkäät kankaat.
Muinaisen kulttuurirituaalin ohella kyseessä on
arkkitehtoninen koe, jonka on juoninut kymmen-
päinen osallistujajoukko Helsingissä heinäkuun ai-
kana järjestetyssä Wastelands-arkkitehtuurifesti-
vaalissa. Kahden viikon ajan n. 400 opiskelijaa ja
arkkitehtuurista kiinnostunutta ympäri maapalloa
asutti ja hengitti Suvilahden jälkiteollista fiilistä. 40
työpajaa sisälsivät kaikkea puumajan rakentamisesta
sekä rakennelman tuhoamissarjan dokumentoimi-
sesta arkkitehtuurin tutkimukseen kirjallisuuden ja
typografian kautta.
Seremoniapäivänä viimeistellyn 2.0.-teltan vieressä
jököttää perinteiseen tyyliin rakennettu tasankointiaa-
nien hikimaja, jossa käytiin hakemassa fiilistä, ennen
kuin uutta luomusta edes alettiin kaavailla. Molem-
missa tapauksissa biisoninnahan sijasta jouduttiin
käyttämään pressukangasta.
Muutamaa päivää ennen neitsytseremoniaa pai-
daton irlantilainen arkkitehtuuriteknologi Conor
Brian Shaw istui edessäni, höyhen hiuksissaan. Ko-
timaassaan hänen tehtävänsä on toimia suunnitelmat
käytäntöön saattavana öljynä arkkitehtien ja raken-
nusprojektien välillä.
"Omassa ammatissani emme tee konseptuaa-
lisia hommia vaan käytäntöä. Annamme arkkiteh-
tien huolehtia kaikista hienouksista. Tässä tapauk-
sessa olin yllättynyt millaisella tarmolla nämä lähtivät
rakentamaan", Conor kertoo jatkaen kuitenkin, että
hänelle tehtävässä oli kyse syvemmistä asioista.
"Olin viitisen viikkoa matkalla Espanjassa erään-
laisella pyhiinvaelluksella ja luulin, että täällä on
joku musiikkifestari ja luentoja, joihin en menisi yh-
teenkään. Nähtyäni avajaisissa tämän työpajan ta-
jusin, että se jatkaisi täydellisesti aloittamaani hen-
kistä polkua."
Seurassamme istuu myös projektia Thomas Yellow
Hairin henkisessä ohjauksessa vetävä Panu Kont-
kanen. Tilasuunnitteluun erikoistuva Aallon arkki-
tehtiopiskelija on ehtinyt rakentaa jo useita hikima-
joja ja käynyt istumassa niissä myös pääkallopaikalla
Coloradon Pine Ranchissa. Myös valmistuva gradu
käsittelee hikimajaperinnettä. Miten hän näkee pro-
jektin merkityksen rakennettaessa kansanperinnettä
kauas preerialta Suvilahden ruostuvien teollisuusrau-
nioiden kylkeen?
"Tämä on eräänlainen keidas. Puhuin yhden naisen
kanssa täällä festivaalilla ja hänen mukaansa lähes
kaikkien hikimajaseremoniaan osallistuneiden käytös
ja puheenaiheet olivat muuttuneet lähes samantien
kokemuksen jälkeen", Kontkanen toteaa.
Conorin mukaan alustavissa suunnitelmissa oli
luonnosteltu moduuleja ja muuta hifistelyä, mutta
niistä luovuttiin sekä aikataulun että toisenlaisen lä-
hestymistavan valinnan vuoksi. Suurempaan mutta
matalampaan luomukseen suunniteltiin saunasta
muistuttavat lauteet sekä joka suunnasta tulevan il-
manvaihdon mahdollistavat liepeet. Näitä nostettaessa
paljastuvat hengittävät kankaat, joiden neljä väriä
symboloivat lakota-perinteessä ilmansuuntia sekä
laajaa kirjoa muita mystisiä asioita.
"Lakota-perinteen mukaisen rakennusmallin nou-
dattaminen antoi meidän säilyttää tärkeät symbo-
liset näkökulmat, muun muassa, että oviaukon tulee
osoittaa itään auringonnousua ja aamutähteä kohti.
Halusimme kuitenkin parantaa ilmanvaihdon peri-
aatteita ja valaistusta, koska totesimme, että ne eivät
palvelleet kunnolla perinteisessä mallissa", Conor
analysoi.
Maallikon korviini tämä kuulostaa tavallaan ark-
kitehtuurilta tavallaan ei kuitenkaan lainkaan siltä.
Jos väitetään, että yhteiskunnan nousukiidon mukana
on kehittynyt tietynlainen länsimaisen arkkitehdin
pystytyshommia
3. 80 81
naisliike pystytyshommia
ammatti-identiteetti, onko se kenties murroksessa?
Wastelandsin kaltaiset tapahtumat vastaavat osal-
taan tähän kysymykseen. Mitä tahansa stereotypioita
arkkitehtikunnan ylle langetettaisikaan, Suvilahden
hippeily ei kuulu näihin. Tietysti tässä anarkian ja
henkisyyden värittämässä karnevaalissa on monien
osallistujien tapauksessa kyse opiskelijanuoruuteen
kuuluvasta leijunnasta, josta sitten siirrytään pian
arkkitehtitoimistomaailman putkistoon. Sitten istu-
taan niissä kalliissa vaatteissa valkoisena hehkuvissa
saleissa – piirrellään torneja horisonttiin.
Mutta voisiko olla, ettei tässä putkistossa ole enää
tilaa kaikille halukkaille, tai että osa sinne valmistel-
luista ovat kaavailleet itselleen sarkaa jossain muu-
alla?
Perustukset
Henkisyys ei ole arkkitehtuurille varsinaisesti vieras
ajatus, onhan lukuisissa kulttuureissa rakennuksiin
ladattu ties mitä merkityksiä. Egyptiläiset rakensivat
pyramidit tarjotakseen hallitsijoilleen kuolemanjäl-
keiset asumukset ja ylläpitämään teokratiaansa. Kes-
kiaikaisen kirkon ylevyyden tarkoitus oli tarjota hen-
kihieverissä elämäänsä raataville maaorjille vilaus
paratiisista, jota heille lupailtiin maanpäällisen hel-
vettinsä jälkeen – telkkaria masennukseen. Manhat-
tanin Empire State Building viesti 1930-luvun muulle
maailmalle, että nousevalta suurvallalta löytyy millä
mällätä ja että se mällää korkeammalle kuin kukaan
koskaan.
Symbolisesti ajateltuna näitä entropiaa uhmaavia
ja ihmisen perustarpeet ylittäviä monumentteja pysty-
tetään osoittamaan, että ihmisellä on kyky jättää jäl-
keensä jotain ikuista, toisin kuin lyhytikäiset ja rap-
peutuvat kehon temppelimme. Se on tietysti fuulaa,
mutta ihmismieli on taipuvainen vaikuttumaan har-
hoista.
Tässä kuviossa arkkitehti on ollut fantasioita tuot-
tava graafikko, outo insinöörin ja taiteilijan liitto. Voi-
daan myös esittää, että hän on ollut pitkään erään-
lainen zeitgeistin filtteri, joka on muotoillut eetterissä
leijuvat ideologiat, taidesuuntaukset ja teknologiset
edistysaskeleet kaikkialla ympärillämme kohoaviksi
pinnoiksi. Tämä tuntuu pätevän edelleenkin. Hel-
singin keskustan persoonaton uusrakentaminen on
loistava esimerkki postmodernin jatkoaikamme val-
justa hengettömyydestä.
Arkkitehdin näkemys on usein suunnannut
eteenpäin. Yhdessä kreiseimmistä historian
taidesuuntauksista, Italiassa 1900-luvun alussa ver-
soneessa futurismissa, tiirattiin nimensä mukaisesti
kristallipalloon huolella. Korkealla verenpaineella
purskotettuihin pamfletteihin mieltynyt liike tyk-
käsi muovista, teräksestä, teollisuudesta, autoista,
väkivallasta ja vauhdista, epäilemättä myös sisäisesti
nautittuna. Vuonna 1914 Futuristisen arkkitehtuurin
manifestin kynäillyt Antonio Sant'Elia julisti, ettei
arkkitehtuuria ole ollut olemassa 1700-luvun jälkeen
ja kuvasi aiheeseen liittyvän akateemisen polun "äly-
mystön keskitysleireiksi, joissa nuoret pakotetaan
runkkailevaan klassisten mallien kopiointiin, sen si-
jaan, että he repäisivät mielensä auki etsiäkseen uusia
rajoja ja ratkaisuja uuteen ja painavimpaan pulmaan:
Futuristinen talo ja kaupunki".
Päteekö edellä mainittu edelleen siihen, miten ark-
kitehtejä tehtaillaan? Joka tapauksessa voisi väittää,
että monet futuristien villeimmistä unelmista ovat jos-
sain muodossa toteutuneet, joskin kovan linjan na-
tionalisteina marinettit varmasti kauhistuisivat EU:n
kaltaisista löysän vallan keskittymistä. Jos verrataan
Sant'Elian vuosisadan takaisia piirustuksia nykyiseen
New Yorkiin, Dubain keinokaupunkiin tai vaikka Me-
rihakaan, on yhtäläisyyksiä nähtävissä. Onko ark-
kitehti vapaa taiteilija vai edelleenkin pelkkä pyörä
rattaassa?
Toimistossa
Istun tuoreen Futudesign-arkkitehtitoimiston etelä-
helsinkiläisissä tiloissa. Seurassani ovat arkkitehdit
Aleksi Niemeläinen ja Auvo Lindroos ja kolmannen
osanottajan Teemu Seppäsen kasvot roikkuvat
Skypen välittämänä seinäkankaalla Sveitsistä. Olen
ottamassa selvää, mikä pienen arkkitehtitoimiston
arki on ja miten ihminen päätyy tielle perustamaan
sellaisen.
Sekä Niemeläisellä että Lindroosilla syyt tuntuvat
melko ilmeisiltä: molemmat ovat kolmannen polven
arkkitehtejä.
"Mutsi ja faija ja puolet suvusta oli arkkitehtejä ja
sitä myötä visuaalisuus, liike ja kaupunki kiinnos-
tanu paljon koko ajan. Jostain syystä arkkitehdeillä
on myös outo tapa pariutua keskenään", Lindroos
selittää.
Erikoista kieltämättä. Mistä tällainen omenoiden
putoaminen puun juurelle voi johtua?
Niemeläisellä on ehdotus: "Se on varmaan aika
kokonaisvaltainen ammatti ja heijastuu tosi vahvasti
kotiin. Jos lähdetään esimerkiks ulkomaanmatkoille,
5. 84
naisliike
ei mennä aurinkorannalle vaan Pariisiin katsomaan
jotain uutta rakennusta. Kaikki toi on skidinä sulle
ihan normaalia, ei sitä ajattele sen enempää, mutta se
johtaa siihen, että alkaa ajattelemaan tietyllä tavalla."
Kaikki kolme ovat käyneet läpi perinteisen kou-
lutus- ja toimistomyllyn ja näkökulmaa arkkitehtuurin
valtavirtaan löytyy.
"Menin aika samantien duuniin ja siellä oli sel-
laista vanhempien toimistojen jähmeetä toimintaa.
Koulussakaan ei oikein kannustettu kelailemaan mi-
tään uusia malleja tai ylipäätänsä mitään 2000-luvun
elämäntyyleihin liittyvää. Näiden vanhojen isojen toi-
mistojen, jotka markkinoilla on vahvasti mukana, pi-
täjät on koululla professoreina. Sitä myötä toiminta
koululla ja näissä toimistoissa on aika samanlaista",
Lindroos kertoo eikä peittele kypsymistään perus-
meininkiin. Sant'Elian pamfletti lienee edelleen ajan-
kohtainen.
"Otaniemessä periaatteessa koulutetaan arkkiteh-
tejä Helsingin arkkitehtitoimistojen työntekijöiksi",
Seppänen lisää.
Sekä Niemeläinen että Lindroos ovat edelleen päi-
vätöissä suuremmassa toimistossa, jonka he tosin
määrittelevät huomattavasti monia muita avomieli-
semmäksi toimijaksi. Omaa puljua pyöritetään omalla
ajalla ja sillä on tarkoitus toteuttaa ammattia omien
kiinnostusten mukaan. Pätkivän Skypen takaa pu-
huva Seppänen onkin lähtenyt Sveitsiin hakemaan
uudenlaista osaamista.
"Opintojen jälkeen mulla jäi kaipuu sellaiseen ma-
temaattisempaan ajatteluun, jota arkkitehdin hom-
massa ei niin tarvita. Tietsikkahommat alkaneet kiin-
nostamaan ja sitä mä oon tullut tänne hakemaan, että
miten ohjelmointia, robotiikkaa ja uutta teknologiaa
voi hyödyntää arkkitehtuurin tekemiseen. Miten se
muuttaa syvemmällä tasolla koko arkkitehtuurin teke-
mistä, kun digitaalinen maailma tulee mukaan, miten
tietokoneen laskentatehon ja algoritmit sais mukaan
siihen luovaan prosessiin", hän selostaa.
Näemme ruudulla kuvasarjan projektista, jossa ro-
bottisaha on leikellyt betonista ällistyttävän kaareutu-
vista lohkareista kasatun härpäkkeen, hyödyttämän
mutta kauniin. Periaate vaikuttaa kiinnostavalta,
robotit muotoilemassa Giger-henkisiä ramppeja tu-
levaisuuden Narinkkatorin nuorisojengien rellestys-
maaksi. Kuulostaa hankalalta ja kieltämättä myös
aika kalliilta.
"Rakennusteolisuus on jo aika pitkälle robotisoi-
tunut. Ei ole niin väliä teetkö sata samankokoista ik-
kunaa vai sata eri kokoista ikkunaa. Kaikenlaisia la-
serleikkureita ja CNC-jyrsimiä on käytössä ja niiden
käyttö halpenee koko ajan. Harvemmin se on tosin
vielä ratkaisu käytännön rakentamiseen vaan toimii
vielä kokeellisella tasolla", Seppänen toteaa.
Arkkitehtien suunnittelutyön päätyminen konk-
reettisiksi rakennuksiksi tapahtuu usein kilpailuissa,
jotka pisteytetään muun muassa tarjoajan koke-
muksen mukaan. Tulevan keskustakirjaston suunni-
telmasta saatiin viitisen sataa hakemusta.
"Ollaan mietitty uutta mallia, että ei notkuta täällä
kaikkia öitä tekemässä kilpailuhakemuksia vaan että
proaktiivisesti keksisi itse niitä projekteja ja hakisi
niillä innostusta rahoittajissa ja kaupungin virkamie-
hissä. Se on vähän meidän kolmekymppisten arkea,
että vaikka työtä olisi takana kuinka paljon tahansa
muissa toimistoissa, siitä ei pisteitä tipu, kun lähde-
tään omalla toimistolla tekemään", Lindroos toteaa.
"On meillä muutama kisavoitto takana, mutta
niistä ei toistaiseksi tullut toimeksiantoja", Nieme-
läinen naurahtaa.
Viittauksella on tausta. Viisi vuotta sitten arkkiteh-
tiopiskelijat Niemeläinen, Seppälä ja Martti Kalliala
voittivat HKI4EVA-ehdotuksellaan tuolloisten Teknil-
lisen korkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun
järjestämän opiskelijakilpailun. Ruoholahden ja Ki-
asman väliä elävöittävät hahmotelmat muistuttavat ko-
vasti samalla paikalla tällä hetkellä kohoavaa Baanaa.
Miksei siinä lue heidän nimiään, missä ovat shamp-
panja ja vaahtokarkit? Melko hassu tilanne.
"Hassu on ehkä sellainen positiivinen sana.
Oishan se ollut tosi kiva tehdä, kun se menee Hel-
singin halki ja sillä on tosi paljon käyttäjiä. Se oli
kuitenkin opiskelijaduuni, eikä siihen pidä suhtautua
niin vakavasti. Ei me kolme opiskelijaa mihinkään
markkinaoikeuteen vedetä KSP:tä", Niemeläinen hy-
myilee.
"nuoret pakotetaan runkkailevaan klassisten
mallien kopiointiin."
85
pystytyshommia
6. 86 87
Pelin henki: ei isoa toimistoa, ei muskelia. Asian-
omaiset tuntuvat suhtautuvan hommaan melko lep-
poisasti ja ovat tyytyväisiä, että Baana tehtiin, saivat
he siihen nimensä tai eivät.
"Yks juttu mua harmittaa, että se puhujanpönttö
siihen Eduskuntatalon lisärakennuksen viereen jäi te-
kemättä. Tollanen proaktiivinen projekti pitäisi kyllä
pistää pystyyn", Seppälä ilkamoi.
Mitä jää käteen?
Tilanne on saavuttanut kyllästyspisteen. Lasitorneja
kohoaa jo joka kehitysmaassa. Maailma pienenee ja
sen resurssit hupenevat. Jatkuvaan kasvuun nojaava
yhteiskuntarakenne tarvitsee kuitenkin koko ajan
lisää kaikkea, myös rakennuksia. Siten arkkitehdeille
tuntuisi löytyvän sarkaa, ja kun rahaa tulee ovista ja
akkunoista, niin ei kai kukaan työstä kieltäydy.
Helsinkiinkin olisi tarkoitus pystyttää vuosittain
5000 uutta saunoilla varustettua asuntoa helpotta-
maan käsittämättömiä vuokra-asuntojonoja. Kui-
tenkin pääkaupunkiseudulla on tyhjillään vajaa mil-
joona neliötä toimistotilaa ja silti sitä on suunniteltu
rakennettavaksi 180 000 lisää. Jotain kuplaa tässä
pumpataan ja järkeä touhussa ei tunnu olevan.
Yhä yleisempi ajatusmalli on, ettei maapallo kes-
täisi enää yhtäkään uutta rakennusta. Yhteiskun-
nallisen muutoksen tuottamiseen erikoistuneen aja-
tushautomo Demos Helsingin Roope Mokka ei näe
nykymenossa juurikaan tolkkua. "Rakentaminen ja
asuminen tuottavat enemmän hiilidioksidipäästöjä
kuin mikään", Mokka toteaa.
Downshiftaaminen olisi paikallaan. Mokka lataa
madonluvut: "Jos katsotaan paljon luonnonvaroja
maailmassa on, ja energiaa pitää jäädä vielä ruokaan,
liikkumiseen ja viihtymiseen, on tulevaisuuden asu-
mispintala 20 neliön luokkaa per nuppi – nollaene-
giatalossa."
Harva meistä on valmis asumaan seitsemän neliön
mikroasumuksessa, kuten se netin japanilainen ark-
kitehti. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan rakenta-
minen aiheuttaa kuitenkin lähes puolet kaikista pääs-
töistämme.
On myös tahoja, jotka yrittävät ajaa parhaita rat-
kaisuja huonossa pakkotilanteessa. Nollaenergia- ja
betonin rakenteissaan korvaavien kierrätystalojenkin
rakentaminen kuluttaa luonnonvaroja, mutta puhaltaa
silti optimismin tuulia. Myös rakentamisen, raken-
nusten käytön ja aluesuunnittelun ekologisuutta
ajavan Green Building Council Finlandin Antti Lippo
painii tämän perustavan dilemman kanssa.
"Eihän rakentamista voida kokonaan pysäyttää,
mutta ois niin paljon mahdollisuuksia hyödyntää ole-
massa olevaa rakennuskantaa uusilla tavoilla. Meillä
on Suomessa paljon kiinteistöjä, jotka on olleet aktiivi-
käytössä 50- tai 60-luvulla. Ei oo enää. Voidaan miettiä
niille uutta käyttöä. Sen uuden ja vanhan käytön vä-
lillä olevalle joutomaallekin voidaan miettiä jotain",
Lippo toteaa.
Mieli palaa Wastelandsiin, jonka ruohonjuurita-
solla mietittiin useasta kulmasta, miten nyhjästä jo-
tain tyhjästä. Tongittiin rakennusmateriaalitunkioita
ja pyrittiin luomaan jotain kaunista ja käyttökelpoista.
Optimismi on paikalla.
Seisoin viilentyvässä kesäillassa pää höyryten
Thomas Yellow Hairin seurassa. Satoja hikimajoja
tehnyt rakennusalan veteraani ylistää arkkitehtien saa-
vutusta: "Isoisän henki on tyytyväinen tähän majaan."
Thomas kertoo, että jos soturi jäi muinoin yksin
vihollisen linjojen taakse, ensimmäisenä hän rakensi
pienen hikimajan ja otti löylyt.
Kenties maailma ei ole pian entisensä. Kun seinä
tulee vastaan, nostokurjet pysähtyvät. Arkkitehti vai-
kuttaa muuntojoustavalta. ∙
pystytyshommia
"piirrellään torneja
horisonttiin."
ELEMENT
presents
A DOCUMENTARY
FILM ABOUT
JANNE SAARIO
now playing on : elementeurope.com/secondnature
Santaco Sport Ltd. / 010 – 4257 300 / www.santacosport.fi
