Identiteettityhjiöstä paratiisiin - Islamistinen radikalisoituminen länsimaissa
•
0 likes•163 views
Mitä epävarmuus-identiteettiteoria pystyy kertomaan islamistisesta radikalisoitumisesta länsimaissa?
Recommended
Recommended
More Related Content
Featured
Featured (20)
Identiteettityhjiöstä paratiisiin - Islamistinen radikalisoituminen länsimaissa
- 1. IDENTITEETTITYHJIÖSTÄ PARATIISIIN – ISLAMISTINEN RADIKALISOITUMINEN LÄNSIMAISSA MITÄ EPÄVARMUUS-IDENTITEETTITEORIA PYSTYY KERTOMAAN ISLAMISTISESTA RADIKALISOITUMISESTA LÄNSIMAISSA? MARKO KIVIKOSKI USKONTOTIETEEN KANDIDAATIN TUTKIELMA OHJAAJA TUULA SAKARANAHO TOUKOKUU 2016
- 2. 2 Sisällys 1. Johdanto ...............................................................................................................3 1.1 Tutkielman lähtökohdat .................................................................................3 1.2 Aikaisempi tutkimus aiheesta ........................................................................6 2. Radikalisoituminen yhteiskunnissa......................................................................9 2.1 Mikä johtaa väkivaltaiseen radikalisoitumiseen? ..........................................9 2.2 Epävarmuus-identiteettiteoria ......................................................................11 2.3 Sosiaalisen identiteetin teoria.......................................................................12 3. Radikalisoituminen islamistisessa kontekstissa.................................................13 3.1 Islamistisen radikalisoitumisen riskiryhmät länsimaissa .............................13 3.2 Mistä islamistien epävarmuus kumpuaa? ....................................................17 4. Länsimaalaisuus ja islam ...................................................................................18 4.1 Miten muslimeihin ja islamiin suhtaudutaan länsimaissa?..........................18 4.2 Muslimien asema länsimaisissa yhteiskunnissa...........................................20 5. Yhteenveto .........................................................................................................21 Lähde- ja kirjallisuusluettelo..................................................................................24 Lähteet ja apuneuvot ..........................................................................................24 Kirjallisuus.........................................................................................................24
- 3. 3 1. Johdanto 1.1 Tutkielman lähtökohdat Kandidaatintutkielmani aiheena on islamistinen radikalisoituminen länsimaissa; pyrin ymmärtämään entistä paremmin sitä, mikä saa osan muslimeista omaksumaan radikaalin islamistisen maailmankuvan länsimaissa. Tarkastelen islamistista radikalismia sosiaalipsykologian viitekehyksen kautta, rakentaen tutkielmani sosiaalisen identiteetin teorian, ja etenkin sen pohjalle syntyneen epävarmuus-identiteettiteorian, varaan. Kyseiset teoriat ovat suosittuja sosiaalipsykologian saralla, ja avaan niiden sisältöä laajemmin tutkielmani tulevissa luvuissa. Lyhyesti kuvailtuna sosiaalisen identiteetin teoria pyrkii kertomaan, miksi ja miten ihmiset omaksuvat ryhmäidentiteetin sekä miten ryhmäidentiteetin omaksuminen vaikuttaa yksilöön. Epävarmuus-identiteettiteoria puolestaan lähtee siitä oletuksesta, että ihmiset omaksuvat ryhmäidentiteetin vähentääkseen kokemaansa henkilökohtaista epävarmuuden tunnetta. Lukiessani tutkielmani aiheeseen liittyvää kirjallisuutta havaitsin identiteettikysymysten olevan keskeisessä asemassa islamistisen radikalisoitumisen suhteen länsimaissa, ja päädyin siksi etsimään teoreettista näkökulmaa tutkielmaani juuri ryhmäkäyttäytymiseen liittyvien identiteettiteorioiden joukosta sosiaalipsykologian kentältä. Yhdenkään teorian en kuitenkaan kuvittele voivan antaa täydellistä vastausta islamistiseen radikalisoitumiseen, sillä kyseessä on epäilemättä erittäin laaja-alainen ja monimutkainen ilmiö, jossa on varmuudella ainakin sekä psykologiset, poliittiset että teologiset vivahteensa, jotka kaikki tulisi ideaalissa tilanteessa kyetä huomioimaan. Tutkimuskysymykseni ovat: Mitkä asiat kaikista todennäköisimmin vaikuttavat haitallisesti nuoren muslimin identiteetin rakentumisprosessiin länsimaissa, ja aiheuttavat hänelle henkilökohtaista epävarmuutta? Millä tavoin yksittäisen muslimin kokema henkilökohtaisen epävarmuuden tunne, ja hänen yksilöllinen reaktionsa tuohon kyseiseen tunteeseen, voivat lisätä hänen todennäköisyyttään radikalisoitua länsimaissa? Tutkielmani aihe on merkittävä siksi, että se on erittäin ajankohtainen ja liittyy osaksi laajempaa keskustelua uskonnollisesta terrorismista. Tätä kirjoitettaessa viimeisimmästä islamistien toteuttamasta terrori-iskusta länsimaissa, Pariisin
- 4. 4 iskuista, on kulunut vain muutama kuukausi. Aiheen ajankohtaisuudesta kertoo osaltaan myös se, että käyttämäni kirjallisuuden joukosta vanhin julkaisu on vuodelta 2002, ja suurin osa käyttämästäni kirjallisuudesta on 2010-luvulta. Työni kannalta oleellisimpien termien määrittelyssä olen käyttänyt hyväkseni muiden jo aiemmin tekemiä määritelmiä ja yhdistänyt kyseisistä määritelmistä sen merkityksen, joka työssäni niillä on. Bassam Tibi määrittelee islamismin olevan uskonnollistettua politiikkaa; ”sellaisen poliittisen järjestelmän edistämistä, jonka uskotaan olevan peräisin Jumalan tahdosta, ja joka ei perustu kansanvaltaan.1 Tibin käyttämä määritelmä tiivistää mielestäni onnistuneesti islamismin terminä, ja siksi käytän tutkielmassani juuri kyseistä määritelmää kirjoittaessani islamismista. Paul McLaughlin määrittelee radikalismin olevan ”perustavanlaatuista suuntautumista kohti perustavanlaatuisia kohteita; perustavanlaatuista käytännöllistä tai teoreettista suuntautumista kohti [jonkin asian] juuria, perustaa tai alkuperää”.2 McLaughlinin käyttämä määritelmä on mielestäni erinomainen, sillä se korostaa radikalismin perustavanlaatuisuutta3 . Väitän, että ajattelu tai toiminta ei ole radikaalia, mikäli siihen ei suuntaudu perustavanlaatuisesti tai mikäli se ei kohdistu perustavanlaatuisiin kohteisiin. Vaikka McLaughlin ei sitä määritelmässä erikseen mainitsekaan, väkivallan käyttö on tietenkin nähtävä perustavanlaatuisena suuntautumisena. Koen, että väkivallan mainitseminen erikseen määritelmässä on tärkeää, jotta se ei jäisi epäselväksi. Väitän, että radikalismia voi olla ilman väkivaltaakin, mutta tässä työssä en keskity väkivallattomaan radikalismiin. Angel Rabasa määrittelee radikalisoitumisen olevan ”ääriaatteellisen uskomusjärjestelmän omaksumisen prosessi, johon kuuluu väkivallan käytön, tukemisen tai helpottamisen hyväksyminen keinona vaikuttaa yhteiskunnalliseen muutokseen”.4 Tibin, Rabasan 1 Tibi 2012, 1. “The promotion of a political order that is believed to emanate from the will of Allah and is not based on popular sovereignty”. 2 McLaughlin 2012, 39. “‘A fundamental orientation towards fundamental objects: a fundamental practical or theoretical orientation towards roots, foundations, or origins”. 3 Vaikka kohde olisi perustavanlaatuinen, mutta suuntautuminen ei olisi perustavanlaatuista, kyseinen suuntautuminen antaisi liian heikot keinot pureutua havaittuun ongelmaan. Esimerkki edellä mainitun kaltaisesta ”radikalistista” olisi esimerkiksi henkilö, joka haaveilisi länsimaisen demokratian korvaamisesta islamistisella hallinnolla, mutta tavoittelisi sitä vain puhumalla asiasta muutaman kuukauden välein lemmikkikoiralleen. Mikäli suuntautuminen puolestaan olisi perustavanlaatuista, mutta kohde ei olisi perustavanlaatuinen, lopputulos olisi sama kuin edellisessä kuvitteellisessa skenaariossa; tällöin ”radikalisti” olisi esimerkiksi henkilö, joka pyrkisi tuomaan länsimaihin islamistisen hallinnon käyttämällä kaiken vapaa-aikansa kirjoittamalla kiihkomielistä blogia, jossa hän analysoisi ja kritisoisi vaikkapa länsimaista pukeutumiskulttuuria. 4 Rabasa 2010, 1. ”The process of adopting an extremist belief system, including the willingness to use, support, or facilitate violence, as a method to effect societal change”.
- 5. 5 ja McLaughlinin käyttämiä määritelmiä yhdistämällä loin siis tätä tutkielmaa varten määritelmän, jota käytän kirjoittaessani islamistisesta radikalismista: se on toimintaa, jossa tavoitellaan väkivallan käytön, tukemisen tai helpottamisen hyväksymällä yhteiskunnan juurien, perustan tai alkuperän perustavanlaatuista muutosta korvatakseen sen poliittisella järjestelmällä, jonka uskotaan olevan peräisin Jumalan tahdosta, ja joka ei perustu kansanvaltaan. Länsimailla tarkoitan tutkielmassani kristillisen historian omaavia Euroopan valtioita sekä Yhdysvaltoja, Kanadaa, Uusi-Seelantia ja Australiaa. Olen rajannut aiheeni koskemaan vain länsimaita lähinnä kolmesta syystä: (1) länsimaista on aiheeseen liittyen kirjoitettu runsaasti luotettavaa tietoa, (2) näin lyhyttä tutkielmaa varten aihetta oli pakko rajata joka tapauksessa, ja (3) lukemani perusteella islamistinen radikalismi on joiltakin osin selvästi erilaista länsimaissa kuin muualla. Esimerkiksi radikalisoitumisen riskiryhmät yhteiskunnissa näyttävät olevan jokseenkin erilaisia; tutkimusten mukaan länsimaiden ulkopuolella, esimerkiksi Turkissa ja Libanonissa, köyhyydellä on havaittu olevan selkeä korrelaatio terrorismin kanssa.5 Sen sijaan länsimaissa köyhyys ei näyttäisi korreloivan islamistisen radikalismin kanssa.6 Haluan kuitenkin huomauttaa, että olisin käytännössä ihan yhtä hyvin voinut rajata tutkielmani koskemaan pelkästään muslimiyhteiskuntia, enkä missään nimessä koe islamistisen radikalismin olevan merkittävämpi ongelma länsimaissa kuin muualla maailmassa, tai länsimaiden olevan terrorikohteina jotenkin muita kohteita tärkeämpiä. Väitän vain yksinkertaisesti, että islamistista radikalismia täytyy lähestyä eri näkökulmista länsimaissa kuin muualla maailmassa. Koska kyseessä on kandidaatintutkielma, ja käsittelen melko laajaa aihetta, työni jää väistämättä suppeaksi joiltakin osa-alueilta. Pyrin kuitenkin parhaani mukaan rakentamaan tutkielmastani mahdollisimman ehjän ja tiedontäyteisen kokonaisuuden, josta lukija voisi saada mahdollisimman paljon uutta tietoa aiheesta. En pyri, saati tässä edes kykenisi, tarjoamaan minkäänlaista kaiken kattavaa vastausta islamistiselle radikalisoitumiselle länsimaissa. Koen, että islamistinen radikalismi linkitetään länsimaisessa keskustelussa nykyään tyypillisesti osaksi laajempaa keskustelua islamin uskonnosta, Lähi-idän kulttuurista ja jopa arabietnisyydestä. Aiheen ymmärtäminen on muun muassa edellä mainittujen asioiden takia nykyaikana ensisijaisen tärkeää. Lienee 5 Ali 2014, 139–141. 6 Benard & Rabasa 2015, 58, 70–73.
- 6. 6 sanomattakin selvää, että asian väärinymmärtäminen ja virheellisten johtopäätösten vetäminen voivat johtaa pahimmillaan katastrofaalisiin lopputuloksiin. Uskontotieteellisesti aihe on merkittävä, sillä se liittyy läheisesti uskontososiologiaan; etenkin siihen, miten yksilöt sitoutuvat yhteiskuntaan ja mikä rooli uskonnolla on kyseisessä prosessissa. Aiheesta ovat kirjoittaneet aiemmin muun muassa Émile Durkheim, Talcott Parsons ja Robert Bellah.7 Tutkielmani on aikaisemman kirjallisuuden pohjalta tehty tekstitutkimus, ja keskityn työssäni sisällönanalyysiin. Tutkielmani on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus, sillä pyrin ymmärtämään ja kuvaamaan aiheeksi valitsemani ilmiön luonnetta. Tutkielmani tarkoitus on olla ensisijaisesti selittävä; pyrin tunnistamaan ilmiöihin liittyviä syy-seurausketjuja ja paljastamaan ilmiöiden keskinäisiä vuorovaikutussuhteita. Löysin aiheeseen liittyen erittäin kattavasti tuoretta, luotettavaa kirjallista aineistoa arvostetuilta julkaisijoilta, kuten Cambridgen, Oxfordin, Princetonin sekä Yalen yliopistoilta. 1.2 Aikaisempi tutkimus aiheesta Tutkielmaani valitsemani aikaisemmat tutkimukset voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri kategoriaan niiden sisällön perusteella, ja osa näistä kategorioista voidaan jakaa edelleen alakategorioihin: Radikalismia ja terrorismia käsittelevät kirjoitukset o Islamistista radikalismia länsimaissa käsittelevät kirjoitukset o Radikalismia yleisellä tasolla käsittelevät kirjoitukset Muslimien asemaa länsimaissa käsittelevät kirjoitukset o Muslimien identiteettikysymyksiä käsittelevät kirjoitukset o Muslimien sosioekonomista statusta käsittelevät kirjoitukset Epävarmuutta ja sosiaalista identiteettiä käsittelevät kirjoitukset Islamistista radikalisoitumista länsimaissa on tutkittu paljon viimeisten vuosien aikana johtuen muun muassa sen ajankohtaisuudesta. Artikkelissaan Charasteristics of Jihadi Terrorists in Europe: 2001–2009 (2011) Edwin Bakker kertoo yksityiskohtaisesti, kuinka käsitykset islamistiterroristien tuntomerkeistä ja islamistisen terrorismin uhkan läheisyydestä ovat muuttuneet Euroopassa 2000- luvun edetessä kohti ensimmäisen vuosikymmenensä loppua. Hän kirjoittaa, että Euroopassa asuvat radikalisoituneet islamistit tulivat shokkina eurooppalaisille, jotka olivat keskittyneet Yhdysvaltojen WTC-iskujen johdosta lähinnä vain 7 Furseth & Repstad 2006, 151–152.
- 7. 7 länsimaiden ulkopuolelta tulevaan uhkaan. Bakkerin mukaan islamistisesta terrorismista on kirjoitettu 2000-luvulla paljon, mutta islamistiterroristien tuntomerkeistä on puolestaan kirjoitettu liian vähän. Hän sanoo, että kaikista tärkein islamistiterroristien profilointia käsittelevä teos on Marc Sagemanin kirja Understanding Terror Networks (2004)8 ; Bakker avaa artikkelissaan kyseisen kirjan sisältöä sekä sen julkaisemisen jälkeen kerättyä tietoa aiheesta ja kokoaa niistä tilastoja tarkempaa profilointia varten. Cheryl Benard ja Angel Rabasa kirjoittavat kirjassaan Eurojihad: Patterns of Islamist Radicalization and Terrorism in Europe (2015) siitä, miksi ja miten osa muslimeista radikalisoituu Euroopassa. He kiinnittävät kirjassaan erityisesti huomiota islamistiterroristien sosiaaliseen statukseen Euroopassa ja esittävät runsaasti aiheeseen liittyviä tilastoja, jotka he ovat kirjaa varten koonneet yhteen. Kirjan perusteella radikalisoituminen on islamistisessa kontekstissa Euroopassa monimutkainen ilmiö, johon kuuluu monia ulottuvuuksia.9 Islamistiterroristien sosiaalisista taustoista kirjoittaa myös Jan A. Ali artikkelissaan A Sociological Analysis of Muslim Terrorism (2014). Myös muslimien identiteettikysymyksiä länsimaissa on tutkittu lähivuosina melko runsaasti. Michelle Finen ja Selcuk R. Sirinin kirja Muslim American Youth: Understanding Hyphenated Identities Through Multiple Methods (2008) esittelee Finen ja Sirinin tekemiä tutkimuksia aiheeseen liittyen. He tekivät muun muassa kyselyitä, joissa nuoret muslimit saivat kertoa mielipiteitään Yhdysvaltain valtamediasta. Fine ja Sirin ovat käyttäneet useita erilaisia metodeja tehdessään tutkimusta aiheesta, ja havaitsivat esimerkiksi, että Yhdysvaltain toteuttama niin sanottu ”Homeland Security”-politiikka tekee monissa tapauksissa muslimien elämästä Yhdysvalloissa ainoastaan haasteellisempaa ja kääntää heidät pahimmassa tapauksessa kotimaataan vastaan.10 Muslimien identiteettikysymyksistä kirjoittavat lisäksi muun muassa Louise Archer artikkelissaan Race, Face, and Masculinity: The Identities and Local Geographies of Young Muslim Men (2009) sekä Geoffrey Nash kirjassaan Writing Muslim Identity: The Construction of Identity (2012). Muslimien sosioekonomisesta asemasta länsimaissa kirjoittavat muun muassa Ken Clark ja Stephen Drinkwater artikkelissaan Dynamics and Diversity: Ethnic 8 Bakker 2011, 131–133. 9 Benard & Rabasa 2015, 4–7. 10 Fine & Sirin 2008, 194.
- 8. 8 Employment Differences in England and Wales, 1991–2001 (2009). Artikkelissaan he toteavat muslimien olevan muihin maahanmuuttajiin verrattuna huonossa asemassa työmarkkinoilla, jopa riippumatta etnisyydestä johtuvista eroistakin.11 Muslimien sosioekonomisesta asemasta länsimaissa kirjoittavat myös Sophie Bowlby ja Sally Lloyd-Evans artikkelissaan You Seem Very Westernized to Me: Place, Identity and Othering of Muslim Workers in the UK Labour Market (2009). Epävarmuuden psykologiasta on kirjoitettu Danielle L. Blaylockin ja Michael A. Hoggin toimittama kirja nimeltä Extremism and the Psychology of Uncertainty (2012). Kirjan toinen toimittaja, Michael A. Hogg, on kehittänyt tutkielmassani käyttämäni epävarmuus-identiteettiteorian. Olen käyttänyt kyseisestä kirjasta tutkielmassani useita artikkeleita. Yhdessäkään näistä artikkeleista ei kuitenkaan kirjoiteta islamistisesta radikalismista, vaan ääriajattelusta ja epävarmuudesta yleisellä tasolla psykologian näkökulmasta. Sosiaalisesta identiteetistä on kirjoittanut Karina V. Korostelina kirjassaan Social Identity and Conflict: Structures, Dynamics, and Implications (2007). Kirjassa Korostelina muun muassa esittelee sosiaalisen identiteetin teoriaa, joka on toinen tutkielmassani käyttämistäni teorioista. Radikalismista ja terrorismista on 2000-luvulla kirjoitettu erittäin runsaasti ilman islamistista kontekstiakin: tutkielmassani olen käyttänyt hyväkseni muun muassa Rex A. Hudsonin kirjaa Focus on Terrorism: Sociology and Psychology of Terrorism (2010), Seyit Ahmet Erenin artikkelia Psychology of Terrorists and Profile of Suicide Bombers (2008) sekä Alan B. Kruegerin kirjaa What makes a Terrorist: Economics and the Roots of Terrorism (2008). Tutkimuksia, jossa yhdistettäisiin juuri epävarmuus-identiteettiteoria ja islamistinen radikalisoituminen, en onnistunut löytämään; tähän vaikuttanee osaltaan ainakin se, että epävarmuus-identiteettiteoria on vasta 2000-luvulla kehitetty teoria. Työni alkaa johdanto-osion jälkeen kappaleella, jossa kerron yleisellä tasolla radikalisoitumisesta ja esittelen tarkemmin teoriat, joita työssäni käytän. Seuraavassa kappaleessa esittelen radikalisoitumista nimenomaan islamistisessa kontekstissa, jonka jälkeen siirryn käsittelemään länsimaalaisuuden ja islamin monimutkaista suhdetta. Lopuksi esitän lyhyen yhteenvedon ja päätelmäni kaikesta kirjoittamastani. 11 Clark & Drinkwater 2009, 300–301, 318–319.
- 9. 9 2. Radikalisoituminen yhteiskunnissa 2.1 Mikä johtaa väkivaltaiseen radikalisoitumiseen? Jotta voimme ymmärtää islamistista radikalisoitumista, meidän on ymmärrettävä radikalisoitumista myös yleisellä tasolla; on tärkeää käsittää, että radikalismia on monenlaista, sekä hyvää että pahaa, ja islamistinen radikalismi on tietenkin vain yksi radikalismin muoto. Kuten Dominic Abrams huomauttaa, radikaalit ajatukset voivat olla, ja usein historian saatossa ovatkin olleet, hyödyllisiä.12 Hän toki määrittelee radikalismin hieman eri tavalla kuin minä tässä tutkielmassa. Joka tapauksessa radikalismi on monimuotoinen ilmiö, emmekä voi automaattisesti ajatella sen olevan puhtaasti negatiivinen ilmiö, josta tulisi hinnalla millä hyvänsä pyrkiä pääsemään eroon. Tässä kappaleessa tarkastelen radikalismia nimenomaan yleisellä tasolla, vasta myöhemmin vertaan sitä islamistiseen radikalismiin. Mikä sitten saa ihmiset turvautumaan radikalismiin? Alan B. Krueger toteaa tutkimuksiin vedoten, että esimerkiksi huono taloudellinen tilanne ei näytä motivoivan ihmisiä terrorismiin. Myös Arie W. Kruglanski on hänen kanssaan samaa mieltä. Krueger huomauttaa muun muassa George W. Bushia ja Tony Blairia myöten monien terrorismista puhuneiden arvovaltaisten henkilöiden yhdistäneen jo pidemmän aikaa huonot taloudelliset olosuhteet terrorismiin, virheellisesti. Todellisuudessa tutkimukset hänen mukaansa osoittavat, että alhainen koulutustaso ja köyhyys eivät ainakaan suorasti ole yhteydessä terrorismiin. Krueger itse epäilee, että epäsuora yhteyskin näiden välillä on todennäköisesti heikko.13 Kruglanski huomauttaa lisäksi, että myöskään mielenterveysongelmat eivät näytä selittävän terrorismia yhteiskunnissa. Rex A. Hudson on asiasta samaa mieltä ja huomauttaa, että radikaaliryhmät tyypillisesti haluavat jäseniensä kykenevän käyttäytymään huomiota herättämättä; näin ollen henkisesti epätasapainoiset jäsenet eivät olisi ryhmän kannalta järkevä valinta. Kruglanski sanoo, että terroristit eivät eroa mielenterveydellisten ongelmien suhteen muusta väestöstä millään tavalla.14 Seyit Ahmet Eren on heidän kanssaan samaa mieltä ja sanoo, että suurin osa Euroopan terroristeista ei ole mentaalisesti epätasapainoisia tai sairaita, eivätkä myöskään matalan älykkyysosamäärän omaavia.15 12 Abrams 2012, 36. 13 Kruglanski 2006, 63; Krueger 2008, 12–13. 14 Kruglanski 2006, 62; Hudson 2010, 27, 51. 15 Eren 2008, 52–55.
- 10. 10 Hudson sanookin terrorismia tutkineiden psykologien olevan jotakuinkin yhtä mieltä siitä, että ei ole olemassa yhtä tyypillistä radikalisoituneen ihmisen mallia.16 Myös Kees van den Bos ja Annemarie Loseman toteavat, että radikalisoitumiselle yhteiskunnissa on mahdotonta löytää yksittäistä selkeäpiirteistä reittiä tai kaavaa, jota se noudattaisi.17 Heillä on kuitenkin oletus siitä, miksi ihmiset radikalisoituvat. Van den Bos ja Loseman ovat työssään tutkineet sitä, miksi osa ihmisistä kokee oman ”kulttuurisen maailmankuvansa” niin olennaiseksi osaksi omaa identiteettiään, että he ovat sitä puolustaakseen valmiita jopa turvautumaan äärikäyttäytymiseen ja radikalismiin. Tutkimustensa perusteella he uskovat, että eräs merkittävä syy yksilön turvautumiselle ääriajatteluun on ihmisen kokema henkilökohtainen epävarmuus. Henkilökohtaisella epävarmuudella he tarkoittavat esimerkiksi pelkoa siitä, että yksilön tekemät niin sanotut pitkän tähtäimen suunnitelmat eivät realisoidukaan hänen toivomallaan tavalla. Van den Bos ja Loseman toteavat, että kun yksilö tuntee henkilökohtaista epävarmuutta, hänet valtaa tunne, josta hän pyrkii nopeasti pääsemään eroon. Ihminen käyttäytyy tällöin itsekeskeisesti ja kiinnittää poikkeuksellisen paljon huomiota juuri siihen, minkä kokee aiheuttavan tuota epävarmuutta. Ihminen suhtautuu henkilökohtaiseen epävarmuuteen heidän mukaansa useasti pikemminkin intuitiivisesti kuin harkitusti, koska hän haluaa päästä nopeasti kyseisestä tunteesta eroon. Näin ollen yksilö luottaa kyseiseen aiheeseen liittyen enemmän vaistoihinsa, ja reagoi voimakkaan positiivisesti asioihin, joiden hän kokee tukevan omaa maailmankuvaansa; tällaisessa tilanteessa ihminen myös vastaavasti reagoi voimakkaan negatiivisesti asioihin, joiden hän kokee olevan ristiriidassa maailmankuvansa kanssa. Maailmankuvan yhtenäisyys tuo yksilölle tunteen varmuudesta ja vakaudesta.18 Van Den Bosin ja Losemanin tutkimusten perusteella väitän, että juuri maailmankuvan yhtenäisyyden säilyttämiseksi ja edesauttamiseksi heidän maailmankuvaansa liittyvien sekä negatiivisten että positiivisten asioiden piirteet ja mittasuhteet korostuvat yksilön mielessä entisestään luoden selkeän eron niiden välille; tehden kokonaisuudesta helpommin käsitettävämmän. Van den Bos ja Loseman viittaavat myös tutkimuksiin, joiden mukaan henkilökohtainen epävarmuus saa uskonnolliset yksilöt suhtautumaan erityisen huonosti 16 Hudson 2010, 21. 17 Loseman & van den Bos 2012, 81. 18 Loseman & van den Bos 2012, 71–78.
- 11. 11 äärimmäisen uskonnonvastaisiin argumentteihin, ja huomauttavat, että henkilökohtaista epävarmuutta kokevat yksilöt reagoivat muita puolustavammin sellaisiin argumentteihin, jotka haastavat heidän kulttuurisen maailmankuvansa.19 2.2 Epävarmuus-identiteettiteoria Epävarmuus-identiteettiteoria (Uncertainty Identity Theory) on Michael Hoggin kehittämä sosiaalipsykologian teoria, joka pyrkii selittämään, kuinka ihmisen halu lievittää ja välttää epävarmuuden tunnetta itsessään vaikuttaa hänen sosiaalisen identiteetin prosesseihin ja ilmiöihin. Teoriassa on kolme lähtökohtaista oletusta: (1) ihmisiä motivoi halu vähentää heihin kohdistuvaa henkilökohtaista epävarmuutta, (2) ryhmäidentiteetin omaksuminen vähentää ihmisen kokemaa henkilökohtaista epävarmuutta, ja (3) kokonaisvaltaiset, selkeästi määritellyt ja omaperäiset ryhmät ovat kaikkein tehokkaimpia vähentämään yksilön kokemaa henkilökohtaista epävarmuutta. Hoggin mukaan epävarmuutta on useanlaista; myös sellaista, josta yksilö uskoo selviävänsä ja jonka vähentämiseen yksilö ryhtyy jokseenkin mielellään, sillä hän kokee sen haasteena. Kun yksilö kokee epävarmuuden tunteen itselleen pikemminkin uhkana kuin haasteena, hän omaksuu suojelevan tai välttelevän käyttäytymismallin. Yksilölle ihmisryhmä on ikään kuin prototyyppi, joka edustaa hänelle tärkeitä asioita, ja joka jopa ohjailee yksilön käyttäytymistä. Kun yksilö kategorisoidaan jonkin ryhmän jäseneksi, häntä tulkitaan kyseisen ryhmän ominaisuuksien läpi ja häneen liitetään kyseiselle ryhmälle tyypillisiä ominaisuuksia sen perusteella, kuuluuko hän sisä- vai ulkoryhmään. Niinpä, kun yksilö kategorisoidaan joko sisäryhmäläiseksi tai ulkoryhmäläiseksi, häneen kohdistetaan stereotypioita ja häneltä odotetaan tietynlaista käyttäytymistä. Täten ryhmäidentiteetti vähentää epävarmuuden tunnetta sekä itsestä että muista, kategorisoinnin avulla. Mikäli yksilö havaitsee sisäryhmäläisten ajattelevankin itse asiassa eri tavalla kuin hän itse, se aiheuttaa yksilölle epävarmuutta. Hogg sanoo tutkimusten osoittavan, että mitä enemmän yksilö kokee epävarmuutta, sitä todennäköisemmin hän omaksuu ryhmäidentiteetin, tai sitoutuu siihen entistä voimakkaammin.20 Myös Vivianne Seyranian on sitä mieltä, että erilaiset ryhmittymät ovat puoleensavetäviä siksi, että ne lievittävät yksilön kokemaa epävarmuuden tunnetta. Hän viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan ryhmäidentiteetin omaksuminen auttaa vähentämään epävarmuuden tunnetta, sillä ihminen ryhtyy ajattelemaan 19 Loseman & van den Bos 2012, 80. 20 Hogg 2012, 20–23.
- 12. 12 itseään osana laajempaa ryhmää, ja joiden mukaan etenkin kriisiaikoina ryhmän johtajalta odotetaan ennen kaikkea kykyä pystyä vähentämään epävarmuutta. Hänkin toteaa, että epävarmoina hetkinä ihmisen halu turvautua esimerkiksi homogeenisiin ryhmiin, joilla on selkeät päämäärät, lisääntyy.21 Epävarmuus-identiteettiteoria ennustaa, että selkeärajainen, selkeärakenteinen, sisäisesti homogeeninen, yhtenäiset tavoitteet omaava, eli kokonaisvaltainen, ryhmä houkuttelee epävarmuutta tuntevia yksilöitä kaikista voimakkaimmin. Hogg sanookin lukuisten tutkimusten tukevan tätä oletusta. Hänen mukaansa ääriryhmät vetävät puoleensa epävarmuutta kokevia henkilöitä, sillä ääriryhmät ovat tyypillisesti kokonaisvaltaisia ja erittäin selkeärajaisia; ne ovat autoritaarisia ja määrittelevät ryhmän jäsenten elämää tarkasti, ja siksi sopivatkin niin hyvin juuri varmuutta kaipaaville yksilöille. Ryhmillä on lisäksi tyypillisesti erittäin selkeät ideologiset käsitykset siitä, mikä on moraalisesti oikein ja mikä väärin.22 Myös Eren ja Hudson ovat havainneet terroristiryhmien olevan usein hierarkisia ja voimakkaiden johtajan hallitsemia.23 2.3 Sosiaalisen identiteetin teoria Epävarmuus-identiteettiteoria rakentuu Henri Tajfelin ja John Turnerin luoman sosiaalisen identiteetin teorian (The Theory of Social Identity) pohjalle. Sosiaalisen identiteetin teoria on viimeisten vuosikymmenten aikana kasvanut yhdeksi sosiaalipsykologian parhaista selityksistä minäkäsityksen muodostumiselle ryhmissä.24 Sosiaalisen identiteetin teorian mukaan yksilöllä on sosiaalinen identiteetti, joka tulee esiin hänen kuuluessa erilaisiin ryhmiin. Sosiaalinen identiteetti on tärkeä osa yksilön minäkäsitystä, ja vaikuttaa hänen käsitykseensä itsestään ja ryhmästään. Teorian mukaan ihminen identifioi itsensä osaksi ryhmää erottaakseen itsensä niistä, jotka eivät kuulu kyseiseen ryhmään, sekä pyrkii rakentamaan positiivisen sosiaalisen identiteetin vertaamalla ryhmäänsä ulkopuolisiin ja yliarvioimalla oman ryhmänsä ominaisuuksia. Kun ryhmäidentiteetti alkaa ottamaan valtaa yksilöidentiteetiltä, tapahtuu niin sanottu depersonalisaatio.25 Henry Tajfelin mukaan ryhmäjäsenyyteen kuuluu kolme osaa: (1) kognitiivinen osa, eli tieto siitä, että kuuluu ryhmään, (2) arvioiva osa, jossa tehdään arvioita ryhmien negatiivisista ja positiivista puolista, ja (3) 21 Seyranian 2012, 228–230. 22 Hogg 2012, 24–26. 23 Eren 2008, 52–55; Hudson 2010, 31. 24 Hogg 2012, 19–20. 25 Korostelina 2007, 23–24.
- 13. 13 emotionaalinen osa, eli tunteellinen suuntautuminen ryhmää tai siihen liittyviä yksilöitä kohtaan.26 Kaiken tässä kappaleessa mainitsemani perusteella on mielestäni oikeutettua olettaa, että radikalisoituneet yksilöt liittyvät voimakkaan hierarkisiin radikaaliryhmiin, joilla on selkeä ja helposti ymmärrettävä agenda, lievittääkseen kokemaansa henkilökohtaista epävarmuutta. Ryhmäidentiteetin omaksuttuaan yksilön näkemys ympäröivästä maailmasta muuttuu huomattavasti aiempaa yksioikoisemmaksi. Yksilö kokee hänelle tärkeiden asioiden selvenevän, muuttuvan monimutkaisista perin yksinkertaisiksi, yksinkertaistettujen stereotypioiden ja ryhmähyväksynnän ansiosta. Mutta voidaanko radikalisoituneiden islamistien taustatietoja tutkimalla kenties löytää joitakin yhdistäviä tekijöitä, jotka indikoisivat, mistä heidän henkilökohtainen epävarmuutensa länsimaissa kumpuaa? 3. Radikalisoituminen islamistisessa kontekstissa 3.1 Islamistisen radikalisoitumisen riskiryhmät länsimaissa Mitä tiedämme radikaaleista islamistista henkilöistä länsimaissa? 2000-luvulla tutkimusta radikalisoituneista islamisteista on tehty runsaasti, ja dataa on saatavilla jo melko paljon, vaikkakaan haastatteluja radikalisoituneiden islamistien kanssa ei usein saada tehtyä; syystä tai toisesta. Angel Rabasa ja Cheryl Benard kirjoittavat Euroopan muslimiyhteisöjen sisältävän kolme erityisen suurta riskiryhmää radikalisoitumista ajatellen: (1) tyytymättömät toisen tai kolmannen sukupolven etelä-aasialaista syntyperää olevat brittiläiset muslimit, (2) ensimmäisen tai toisen sukupolven pohjois- afrikkalaiset muslimit Manner-Euroopassa, ja (3) muslimeiksi kääntyneet eurooppalaiset.27 Radikalisoituneet toisen sukupolven muslimit Euroopassa eivät näytä olevan taloudellisesti erityisen huonossa tilanteessa. Esimerkiksi ne Iso-Britanniassa syntyneet islamistit, jotka toteuttivat Lontoon vuoden 2005 pommi-iskut, olivat keskiluokkaisista perheistä, ja vaikuttivat olevan hyvin sopeutuneita brittiläiseen yhteiskuntaan; iskuryhmän johtajakin oli yliopistossa opiskellut peruskouluopettaja.28 Terroristitekoihin yhdistetyistä brittimuslimeista, joilla on sukujuuret Etelä-Aasiassa, 56 prosenttia oli naimisissa, ja 67 prosenttia alle 30- 26 Kabir 2010, 9. 27 Benard & Rabasa 2015, 56. 28 Benard & Rabasa 2015, 58, 70–71.
- 14. 14 vuotiaita tekohetkellä. Samasta joukosta 79 prosenttia oli aloittanut opinnot yliopistossa, joskin moni heistä oli lopettanut viimeistään ensimmäisen vuoden jälkeen, ja 29 prosenttia oli suorittanut kandidaatin tutkinnon. 21 prosenttia heistä oli tekohetkellä työttömiä. Rabasa ja Benard huomauttavat, että tilastojen perusteella voikin hiukan ihmetellä sitä, miksi monet heistä olivat suhteellisen hyvin koulutettuja, mutta vain harva oli koulutustasoaan vastaavassa työssä. Tilastojen perusteella he eivät olleet, syystä tai toisesta, saaneet koulutukselleen vastinetta työelämästä.29 Myöskään Manner-Euroopan radikaalit islamistit eivät vaikuta olevan taloudellisesti huonossa tilanteessa: esimerkiksi suurin osa Madridin pommi- iskujen tekijöistä, jotka olivat kaikki Pohjois-Afrikasta kotoisin, oli hyvin koulutettuja ja taloudellisesti menestyneitä. Madridin islamistiverkostoa tutkinut Javier Jordán huomauttaa, että iskujen tekijät eivät olleet yhteiskunnassa yhtään huonommassa tilanteessa kuin muutkaan Pohjois-Afrikasta Espanjaan saapuneet maahanmuuttajat. 48 prosenttia verkostoon kuuluneista islamisteista oli naimisissa, ja suurin osa oli iskujen tekohetkellä 25–35 vuotiaita. Jordán sanoo, että suurin osa Madridin iskujen tekijöistä oli sosioekonomisilla mittareilla mitattuna sosiaalisesti sopeutuneita espanjalaiseen yhteiskuntaan, mutta psykologisesti he eivät kokeneet olevansa osa espanjalaista yhteiskuntaa.30 Algerialaiset ovat suhteettoman suuressa osassa Manner-Euroopan islamistista verkostoa: esimerkiksi Espanjan vankiloissa on suunnilleen yhtä paljon algerialaisia kuin marokkolaisia pidätettyinä terrorismiin liittyvistä syistä, vaikka Espanjassa on marokkolaisia yli 10-kertainen määrä verrattuna algerialaisiin.31 Tässä vaiheessa on mielestäni tärkeää huomauttaa, että Rabasan ja Benardin tulkinnoista huolimatta esimerkiksi Edwin Bakker on havainnut, että yli puolet Euroopan islamistiterroristeista ovat kuitenkin sosioekonomiselta asemaltaan yhteiskunnan alemmilta tasoilta, vaikkakaan eivät silti ole yhtään huonommassa asemassa kuin muutkaan muslimit Euroopassa keskimäärin. On silti tärkeää pitää mielessä kokonaistilanne, vaikka esimerkiksi Lontoon ja Madridin iskujen tekijät olivatkin pääasiassa keskiluokkaisista taustoista; koko Eurooppaa tarkastellen tilanne ei ole sama. Suurin osa Euroopan islamistiterroristeista on yhteiskunnan 29 Benard & Rabasa 2015, 59–66. 30 Benard & Rabasa 2015, 72–73. 31 Benard & Rabasa 2015, 74.
- 15. 15 alemmilta sosioekonomisilta tasoilta.32 Sen takaavat tilastojen mukaan muun muassa muslimeiksi kääntyneet eurooppalaiset. Muslimeiksi kääntyneet eurooppalaiset, jotka ovat olleet mukana terrori- iskuissa, edustavat Benardin ja Rabasankin mukaan pääasiassa kouluttamatonta, vähäosaista väestönosaa Euroopassa. Vain joka kymmenes terroristitekoihin yhdistetty muslimikäännynnäinen Euroopassa omaa yliopistokoulutuksen, ja suurin osa käännynnäisistä onkin joko työttömiä tai vain vähän ammattitaitoa vaativassa työssä. Muslimeiksi kääntyneiden eurooppalaisten radikalisoitumisprosessissa avainasemassa näyttäisi olevan kääntymiskokemus; esimerkiksi suufilaisuuden33 kautta muslimeiksi kääntyneet eivät vaikuta radikalisoituvan, mutta osa muslimeiksi kääntyvistä eurooppalaisista kääntyy kuitenkin islamiin salafistisen34 islamintulkinnan kautta. Osa muslimeiksi kääntyneistä eurooppalaisista, etenkin huonosti koulutetut tai muuten ongelmallisista taustoista tulevat, omaavat aluksi vain vähän tietoa islamista ja siksi todennäköisesti uskovatkin juuri sitä tulkintaa islamista, joka heille esitellään. Monet heistä saavat myös tietonsa ainakin osaksi internetistä.35 Lienee selvää, että salafistinen ideologia on internetissä suufilaisuutta näkyvämmin esillä, sillä salafistinen liike pyrkii laajentumaan ja keräämään uusia seuraajia. Heillä on selkeät poliittiset agendat, joita he ajavat ja sen myötä myös selkeät intressit olla laajalti esillä ja saada tukijoita aatteensa taakse. Suufilaisus sen sijaan rakentuu esoteeriselle perinteelle, johon kuuluu salaista tietoa, pitkäaikaista oppimista, kärsivällisyyttä, retriittejä ynnä muuta sellaista; muun muassa tästä syystä suufilaisuus ei varsinaisesti haali uusia seuraajia. Toinen syy saattaa toki myös olla se, että suufilaisia on pitkään vainottu muslimimaissa, sillä heidät tyypillisesti nähdään harhauskoisina. Bakker sanoo, että suurin osa Euroopan islamistisista terroristeista omaa Euroopan ulkopuoliset sukujuuret, ja he ovat ensimmäisen, toisen tai kolmannen sukupolven maahanmuuttajia. Suurimmalla osalla henkilöistä sukujuuret ovat Pohjois-Afrikassa, etenkin Algeriassa ja Marokossa. Hänen mukaansa noin joka kahdeksas Euroopan islamistiterroristeista oli työssä, joka vaati huomattavaa ammattitaitoa, esimerkiksi tiedemiehinä tai lääkäreinä, ja noin joka neljäs heistä oli työssä, johon ei usein vaadita koulutusta, esimerkiksi siivoojina tai 32 Bakker 2011, 140. 33 Suufilaisuus on islamin mystinen suuntaus, jonka keskiössä on rakkaus eri muotoineen. 34 Salafismi on äärimmäisen konservatiivinen islamin suuntaus, jonka ideologiasta suuri osa jihadisteista ammentaa. 35 Benard & Rabasa 2015, 89–92.
- 16. 16 varastotyöntekijöinä. Myös tässäkin suhteessa huomattavan suuri osa oli vain vähän ammattitaitoa vaativassa työssä, mutta se reflektoi jälleen kerran muslimien laajempaa asemaa Euroopassa. Suurimmalla osalla tutkituista oli kuitenkin toisen asteen koulutus. Suurella osalla tutkituista ei ollut erityisen uskonnollista kasvatusta kotona. Suurin osa tutkituista oli naimisissa tai kihloissa. Lähes joka viidennellä oli merkintöjä rikosrekisterissä jo ennen terroristisyytöksistä pidättämistä. Huomattavan suuri osa Euroopan muslimiterroristeista on miehiä: 334:sta pidätetystä vain seitsemän oli naisia.36 Benard ja Rabasa siis näkevät, että islamistinen radikalismi ei länsimaissa eroa ainakaan yhdessä asiassa muunlaisesta radikalismista: huono taloudellinen tilanne ei näytä islamistisessa kontekstissakaan motivoivan radikalisoitumiseen. Bakker puolestaan väittää, että mentaalisesti sairaita Euroopan islamistiterroristien joukossa on prosentuaalisesti selvästi muuta maailman väestöä enemmän: Euroopan islamistiterroristeista noin 4 prosenttia luokiteltiin mielisairaiksi, kun keskimäärin maailman väestöstä noin 1 prosentti on mielisairaita.37 Tässä asiassa islamistinen radikalismi ei siis näytä olevan täysin linjassa muunlaisen radikalismin kanssa, vaikkakaan toisaalta kolmen prosenttiyksikön ero ei yksinään myöskään riitä selittämään islamistista radikalisoitumsiprosessia. On kuitenkin olemassa eräs toinen aspekti, jossa islamistinen radikalismi noudattaa yleistä radikalisoitumisen linjaa: Lindsay Clutterbuck ja Richard Warnes ovat osoittaneet, että islamistisessa radikalisoitumisprosessissa vahvalla johtajalla on oleellinen vaikutus lopputulokseen.38 Bakker ja Sageman ovat yhtä mieltä siitä, että tutkimusten perusteella ei ole olemassa yhtä islamistisen radikaalin perusmallia, vaan todellisuudessa islamistien massa länsimaissa koostuu niin koulutetuista kuin kouluttamattomista, nuorista kuin vanhoista sekä työttömistä ja työssä käyvistä.39 Kuten muunlaisen radikalismin kohdallakin, vastaus radikalisoitumiseen ei siis islamistisessa kontekstissakaan todennäköisesti löydy ainakaan suoraan koulutustasosta, työpaikasta, iästä tai sosioekonomisesta asemasta. 36 Bakker 2011, 139–142. 37 Bakker 2011, 141. 38 Clutterbuck & Warnes 2011, 54. 39 Bakker 2011, 133, 142.
- 17. 17 3.2 Mistä islamistien epävarmuus kumpuaa? Yksi asia, joka useissa lukemissani kirjoituksissa nousi esiin islamisteja yhdistävänä tekijänä, oli se, etteivät he identifioineet itseään länsimaalaisiksi; mikä onkin varmasti islamisteilta erittäin odotettua. Benard, Sageman ja Rabasa ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että sosiaalinen vieraantuminen ja jonkinlainen stressaantuminen edeltävät islamistista radikalisoitumista. Faarhan Wali on samaa mieltä. Benard ja Rabasa kirjoittavat, että islamistisen radikalismin analysoijat ovat laajalti yhtä mieltä siitä, että esimerkiksi Euroopan toisen sukupolven muslimien radikalisoituminen johtuu usein heidän kokemistaan sosiaalisista ja henkilökohtaisista vääryyksistä sekä identiteettiin liittyvistä asioista; jotkut eivät koe omakseen vanhempiensa perinteistä uskonnollista tulkintaa, eivätkä länsimaista kulttuuria. Benard ja Rabasa jatkavat sanomalla, että vieraantuminen ja tyytymättömyys saavat ajan myötä nuoren ihmisen etsimään ”oikeaa identiteettiään” yhteiskuntansa ulkopuolelta. Salafistinen ääri-ideologia antaa heille tunteen uudesta identiteetistä, ja sitoo heidät osaksi maailmanlaajuista muslimien ummaa.40 Edward J. Lifton sanookin, että identiteettiongelmat ovat yleisiä muslimien keskuudessa Euroopassa. Hän uskoo, että identiteettiongelmat yhdistettynä alhaiseen sosiaaliseen statukseen lisäävät yksilön mahdollisuutta liittyä radikaaliin ryhmittymään.41 Myös Olivier Roy uskoo, että radikalismiongelma liittyy muslimien kokemaan identiteettikriisiin.42 Ghaffar Husain on heidän kanssaan yhtä mieltä. Hän sanoo, että tyypillisesti radikalisoituneet brittimuslimit ovat kokeneet syrjintää, eivätkä koe itseään briteiksi, tai esimerkiksi pakistanilaisiksi omatessaan myös pakistanilaiset sukujuuret, ja ajautuvat lopulta kaltaistensa seuraan; ilman identiteettiä. He alkavat tulkitsemaan länsimaista kulttuuria islamististen mielikuvien kautta, joissa länsimaat nähdään muslimien sortajina.43 Nähdäkseni voimme siis olettaa, että islamistisessa radikalisoitumisprosessissa oleellisessa osassa ovat identiteettikysymykset ja sosiaalinen vieraantuminen, jotka eivät johdu ainakaan suoraan koulutustasosta, työllisyystilanteesta tai muusta vastaavasta. Mikä sitten voisi aiheuttaa islamistien tapauksessa sosiaalista vieraantumista ja identiteettiongelmia, ja kuinka laajoja ovat muslimien kokemat identiteettiongelmat länsimaissa? 40 Bakker 2011, 133; Wali 2013 (sivunumerointi puuttuu HELKAn tietokannasta); Benard & Rabasa 2015, 58, 192. 41 Lifton 2007, 27–28. 42 Kolig 2010, 238–239. 43 Benard & Rabasa 2015, 66–67.
- 18. 18 4. Länsimaalaisuus ja islam 4.1 Miten muslimeihin ja islamiin suhtaudutaan länsimaissa? Yksi asia, joka ehdottomasti saattaa aiheuttaa muslimeille sosiaalista vieraantumista ja identiteettiongelmia, on se, kuinka muslimeihin ja islamiin suhtaudutaan länsimaissa. Selcuk Sirin ja Michelle Fine viittaavat erilaisiin kirjoituksiin ja tutkimuksiin, joiden mukaan Yhdysvaltain mediassa arabeihin liitetään samanlaisia negatiivisina pidettyjä piirteitä kuin aikoinaan tummaihoisiin ja juutalaisiin; stereotypiat sisältävät muun muassa väkivaltaisuutta ja seksuaalista turmeltuneisuutta, ja muslimeista luodaan kuvaa ”toisina”.44 Myös Geoffrey Nash kirjoittaa läntisen median esittävän islamin paljon muita uskontoja negatiivisemmalla tavalla, ja näkee yhteyden juutalaisten ja muslimien identifioinnin välillä. Linda Steet on puolestaan osoittanut, että esimerkiksi National Geographic-lehti on jo yli vuosisadan ajan, aina 1800-luvun loppupuolelta asti, luonut arabinaisista kuvaa primitiivisinä, eksoottisina toisina.45 Sirin ja Fine myös huomauttavat, että vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen islamofobia on lisääntynyt länsimaissa selvästi, ja erään tutkimuksen mukaan suurin osa yhdysvaltalaisista uskoo muslimien olevan ”suhteettoman alttiita turvautumaan väkivaltaan”.46 Erich Kolig kuvailee lännessä vallitsevaa kuvaa islamista ”karikatyyriksi”.47 Myös H. A. Hellyer huomauttaa, että lukuisat tutkimukset osoittavat islamofobian lisääntyneen 2000-luvulla selvästi, ja esimerkiksi Nahid Afrose Kabir on koonnut kirjaansa lukuisia esimerkkejä länsimaisen median tavasta esittää muslimit pääosin negatiivisessa valossa.48 Lienee selvää, että tällainen ilmapiiri ei ainakaan edesauta muslimien integroitumista osaksi länsimaista kulttuuria. Louise Archer sanoo, että nuoret brittimuslimimiehet ovat Iso-Britanniassa demonisoinnin kohteita. Hänen mielestään heidät yhdistetään vihaisiin ja vaarallisiin fundamentalisteihin, ja nähdään yhteiskunnassa ”toisina”. Archerin tekemien haastattelujen perusteella musliminuoret kokivat jo 1990-luvulla Iso- Britanniassa paljon rasismia.49 Christine M. Jacobsen sanoo, että eurooppalaisen 44 Fine & Sirin 2008, 70. 45 Haddad & Smith & Moore 2006, 21–22; Nash 2012, 9, 14–15. 46 Fine & Sirin 2008, 71–73. 47 Kolig 2010, 263. 48 Hellyer 2007, 250; Kabir 2010, 114–117. 49 Archer 2009, 74, 77–83.
- 19. 19 identiteetin rakentaminen jätti muslimit eurooppalaisuuden ”ytimen” ulkopuolelle.50 Nash sanoo, että ympäri läntisen Euroopan muslimivähemmistöjä on vasta lähivuosikymmeninä alettu pitämään ongelmina. Hän huomauttaa, että näin laaja muslimi-identiteetti on tuore ilmiö länsimaissa; vasta 1990-luvulta eteenpäin on eri maista ja kulttuureista tulleita ryhdytty kategorisoimaan ensisijaisesti muslimeiksi uskontonsa perusteella. Kabir kirjoittaa, että esimerkiksi Britanniassa osa hänen haastattelemistaan muslimeista koki asian muuttuneen oikeastaan vasta Lontoon pommi-iskujen jälkeen vuonna 2005. Ennen pommi-iskuja esimerkiksi pakistanilaisia kutsuttiin pakistanilaisiksi, pommi-iskujen jälkeen puolestaan muslimeiksi. Nashin mukaan muun muassa Salman Rushdien tapaus51 , Bosnian ja Tsetsenian sodat sekä syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskut ovat vaikuttaneet asenteisiin huomattavasti. On oleellista huomata, että uuden identifioinnin alku osuu pitkälti samaan ajankohtaan kuin radikaalin islamismin nousu poliittiselle kartalle.52 Myös Nasar Meer on kiinnittänyt huomiota identifiointimuutoksen ajankohtaan.53 Jonathan Birt korostaa etenkin Salman Rushdien tapauksen merkitystä koko prosessissa Iso-Britanniassa.54 Steven Vertovec kirjoittaa, että Salman Rushdien tapaus muutti Iso-Britanniassa vallalla olleen käsityksen muslimeista. Kirjojen polttaminen nähtiin todisteena muslimien sivistymättömyydestä ja suvaitsemattomuudesta.55 Hans Mahnigin mukaan Sveitsissä mielikuviin muslimeista vaikuttivat negatiivisesti etenkin kansainvälisen politiikan tapahtumat, muun muassa Iranin islamilainen vallankumous ja Algerian sisällissota. Hän viittaa lisäksi tutkimuksiin, joiden mukaan media Sveitsissä esittää pääosin muslimit negatiivisessa valossa.56 Jocelyne Cesari sanoo, että muslimit on Yhdysvalloissa nähty valtion ulkoisena vihollisena 1980-luvulta asti. Hän jatkaa sanomalla, että länsimaissa symbolinen raja muslimien ja muun väestön välillä syntyy etenkin etnisyydestä, sosioekonomisesta asemasta ja maahanmuuttajataustasta.57 50 Jacobsen 2011, 122. 51 Vuonna 1988 julkaistun Saatanalliset säkeet-kirjan aiheuttama kohu, jonka johdosta mm. Iranin silloinen uskonnollinen johtaja Ruhollah Khomeini julkaisi fatwan Salman Rushdielle. 52 Kabir 2010, 112–113, 199; Nash 2012, 7, 19. 53 Meer 2010, 56. 54 Birt 2009, 210–211. 55 Vertovec 2002, 23. 56 Mahnig 2002, 75. 57 Cesari 2013, 2–3.
- 20. 20 4.2 Muslimien asema länsimaisissa yhteiskunnissa On oleellista huomata, että keskimäärin muslimit ovat länsimaissa sosioekonomisesti suhteellisen huonossa asemassa, vaikkakaan kaikki radikalisoituneet islamistit eivät sitä olekaan. Jocelyne Cesari huomauttaa, että suurin osa Euroopan muslimeista tuli Eurooppaan alun perin erittäin vähäisin työtaidoin alikehittyneistä valtioista, ja tämä selittää vieläkin muslimien huonoa sosioekonomista asemaa länsimaissa; etenkin, kun Euroopassa muslimit asuvat yleensä muusta väestöstä erillään alueilla, joita riivaavat muun muassa rikollisuus ja huonot asumisolosuhteet.58 Sophie Bowlby ja Sally Lloyd-Evans huomauttavat, että jo pelkästään sellaisella alueella asuminen, jossa on korkea työttömyysaste saattaa vaikuttaa negatiivisesti yksilön ”työmarkkinaidentiteettiin”. He sanovat, että korkean työttömyyden asuinpaikka saattaa muun muassa vaikuttaa asenteisiin työllistymistä kohtaan.59 Tutkimukset ovat itse asiassa osoittaneet, että muslimit ovat etnisyydestä riippumatta, ja jopa muihin maahanmuuttajaryhmiin verrattuna, erityisen huonossa tilanteessa työmarkkinoilla. Tutkimusten mukaan ennen erot eivät olleet suuria, mutta esimerkiksi Iso-Britanniassa muutos tapahtui 1990- luvulla.60 Sirinin ja Finen tekemän kyselyn mukaan vain 30 prosenttia heidän haastattelemista musliminuorista koki, että heidän uskontoaan arvostetaan mediassa, ja 18–25-vuotiaista haastatelluista 88 prosenttia sanoi kokeneensa jonkinlaista syrjintää viimeisen vuoden aikana siitä syystä, että he ovat muslimeja.61 Kabirin johtamat tutkimukset osoittivat, että muslimit Australiassa kokevat länsimaisen median lisänneen muslimivastaista ilmapiiriä yhteiskunnassa.62 Kabir on myös tehnyt haastatteluja Iso-Britanniassa ja esittää tilastoja, joiden mukaan suurin osa hänen haastattelemistaan yli kahdestasadasta muslimista koki brittiläisen median esittävän muslimit vääristyneessä tai negatiivisessa valossa.63 Lukuisat tutkimukset osoittavat, että yhteiskunnan marginaaliryhmiin kuuluvat yksilöt altistuvat stressille sosiaalisen statuksensa vuoksi. Myös Sirinin ja Finen tutkimukset tukivat aiempia havaintoja: nuoret, uskontonsa tai syntyperänsä takia syrjintää kokeneet muslimit, kärsivät paljon muita muslimeja 58 Cesari 2013, 3. 59 Bowlby & Lloyd-Evans, 44–45. 60 Clark & Drinkwater 2009, 300–301, 318–319; Bowlby & Lloyd-Evans, 38–39. 61 Fine & Sirin 2008, 75, 87. 62 Nash 2012, 20. 63 Kabir 2010, 117.
- 21. 21 todennäköisemmin muun muassa ahdistuksesta ja masennuksesta.64 Huono sosioekonominen asema on lisäksi nähty tärkeäksi vaikutteeksi sille, miten osa muslimeista sitoutuu uskontoonsa.65 5. Yhteenveto Lukemani kirjallisuuden perusteella vaikuttaisi olevan mahdollista, että eräs keskeinen syy radikalisoitumiselle yhteiskunnissa on yksilön kokema henkilökohtaisen epävarmuuden tunne, jota kokiessaan hän on entistä alttiimpi turvautumaan radikaaliryhmittymien tiukasti organisoituun toimintaan vähentääkseen tunnetta epävarmuudesta. Epävarmuus-identiteettiteorian mukaan tiukasti strukturoidut ryhmittymät tarjoavat epävarmuuden hämmentämälle yksilölle tunteen varmuudesta esittelemällä hänelle ajatusmaailman, joka on huomattavan yksinkertainen ja selkeästi ymmärrettävä; ajatusmaailman, joka perustuu ryhmäidentifioinnissa tapahtuvalle sisäryhmäläisten hyvin ominaisuuksien korostamiselle ja ulkoryhmäläisten negatiiviselle stereotypioinnille. Ei liene sattumaa, että islamistiset radikaaliryhmittymät ovat juuri edellä mainitun kaltaisia. Ne ovat erittäin selkeärakenteisia, sisäisesti homogeenisia, yhtenäiset tavoitteet omaavia ryhmiä, joilla on tyypillisesti vahva johtaja. Ne ovat kokonaisuudessaan juuri sellaisia ryhmiä, jotka epävarmuus- identiteettiteorian mukaan kaikista tehokkaimmin vetoavat tietyllä tavalla henkilökohtaiseen epävarmuuteen reagoiviin henkilöihin. Väitän, että islamistinen radikalismi länsimaissa hyötyy suuresti yksittäisten muslimien kokemasta henkilökohtaisesta epävarmuudesta. Kuten luvun 2.1 lopussa kirjoitin, Van den Bos ja Loseman ovat havainneet, että henkilökohtainen epävarmuus saa uskonnolliset yksilöt suhtautumaan erityisen huonosti äärimmäisen uskonnonvastaisiin argumentteihin. Lienee selvää, että tämä pätee myös islamististiin radikalisteihin, heitä kun ei varsinaisesti tunneta ateistien tai länsimaiden ”jumalattoman” kulttuurin ylimpinä ystävinä; tämä on nimenomaan sellaista käytöstä, jollaista voisi odottaa henkilökohtaista epävarmuutta kokevilta uskonnollisilta yksilöiltä. Islamistista radikalisoitumista tarkastelemalla voidaan todeta, että esimerkiksi köyhyys, koulutustaso tai työllisyystilanne eivät ainakaan suoraan korreloi radikalisoitumisen kanssa. Edellä mainitusta huolimatta on kuitenkin hyvä muistaa, että tilastojen mukaan muslimit ovat länsimaissa sosioekonomisesti 64 Fine & Sirin 2008, 86, 94. 65 Jacobsen 2011, 218.
- 22. 22 suhteellisen huonossa asemassa; muun muassa juuri koulutustason, köyhyyden ja työllisyyden mittareilla mitattuna muslimit ovat niin sanottuja kanta- eurooppalaisia selvästi huonommassa asemassa. Epäsuoran korrelaation mahdollisuutta radikalisoitumisen ja sosioekonomisen tilanteen välillä ei voi sulkea kokonaan pois. Identiteettiongelmilla puolestaan vaikuttaisi olevan melko suora korrelaatio radikalisoitumisen kanssa islamistisessa kontekstissa. Monien muslimien on todettu kärsivän länsimaissa jonkinlaisista identiteettiongelmista yrittäessään yhdistää kanta-eurooppalaisista poikkeavaa etnisyyttä, uskontoa ja sukuhistoriaansa länsimaisen kulttuurin kanssa. Yhdistysyrityksiä epäilemättä hankaloittaa se fakta, että viimeisten parin vuosikymmenen aikana länsimaissa on ryhdytty identifioimaan muslimit yhdeksi ryhmäksi esimerkiksi eri kansallisuuksien tai etnisyyksien sijasta; ne, jotka ennen luokiteltiin vaikka aasialaisiksi tai pakistanilaisiksi luokitellaan nyt ensisijaisesti muslimeiksi. Voimmekin mielestäni aiheellisesti kysyä, onko muslimien tuore joukkoidentiteetti seurausta länsimaisten ihmisten kokemasta epävarmuuden tunteesta kasvanutta radikaalin islamismin uhkaa kohtaan, sillä radikaali islamismi on noussut kansainvälisessä politiikassa näkyvään asemaan juuri samalla aikavälillä? Väitän, epävarmuus-identiteettiteoriasta ammentaakseni, kasvaneen islamismin uhkan saaneen länsimaiset ihmiset identifioitumaan jonkinlaisen läntisen demokratian edustajiksi ja vastaavasti ”toiseuttamaan” muslimit ulkoryhmäläisiksi, joihin liitetään joukko negatiivisia stereotypioita. ”Toiseuttaminen” näkyy muun muassa islamofobian selkeänä lisääntymisenä yhteiskunnissa, ja tässä suuri vastuu on ollut länsimaisella medialla. Islamvastaisuuden lisääntymisen aistivat yhteiskunnassa kaikki, luonnollisesti myös muslimit itse. Tutkimukset osoittavatkin, että muslimit eivät koe olevansa arvostettuja länsimaissa. He tuntevat itsensä alemman luokan kansalaisiksi. Onko siis ihme, jos muslimit eivät koe länsimaisen identiteetin olevan heille tarkoitettu, ja ajautuvat identiteettiongelmiin? Väitän, että yksi, mutta ei varmasti ainoa, syy muslimien identiteettiongelmille länsimaissa on se, että islamismin nousun myötä heidät on ryhdytty identifioimaan entistä selvemmin ainoastaan uskontonsa perusteella. Mielestäni tämä selittäisi myös sen, miksi radikalisoituneet yksilöt löytävät niin usein ratkaisun identiteettiongelmiinsa juuri uskonnosta ja, miksi jotkut puolestaan radikalisoituvat hyvästä henkilökohtaisesta sosioekonomisesta tilanteesta
- 23. 23 huolimatta; he aistivat olevansa yhteiskunnassa ”toisia”, ulkoryhmäläisiä. Oletukseni pohjalta ei toisaalta kykene perustelemaan uskottavasti, miksi islamistista radikalismia on niin paljon myös muslimiyhteiskunnissa, joissa muslimien ei voida olettaa kärsivän samanlaisista identiteettiongelmista, mutta kuten jo johdannossa totesin: näyttää siltä, että syyt radikalisoitumiselle ovat erilaiset muslimiyhteiskunnissa. Jatkoa ajatellen olisi mielestäni erittäin kiinnostavaa yrittää haastattelujen avulla selvittää, onko muslimien kokemilla identiteettiongelmilla suoraa korrelaatiota siihen, millaiseksi he kokevat muslimien aseman länsimaissa; onko identiteettiongelmien taustalla länsimaissa tosiaan heidän kokemus itsestään alemman luokan kansalaisina? Olisi mielenkiintoista myös tutkia sitä, minkälaisia negatiivisia ominaisuuksia Euroopan maahanmuuttokriitikot liittävät internetkeskusteluissaan muslimeihin, ja verrata niitä toista maailmansotaa edeltäneisiin negatiivisiin kirjoituksiin juutalaisista. Oletukseni on, että yhtäläisyyksiä saattaisi löytyä runsaastikin. Koen, että tämä aihe on kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä. Aion pysyä jatkossakin saman aiheen parissa; tämä aihe vaatii ehdottomasti lisää tutkimista, vaikka se onkin erittäin suosittu tutkimuksen kohde nykyään. Nähdäkseni sitä on kuitenkin tutkittu liian pitkään hiukan turhan kapealla näkökulmalla. Väitän, että olisi tärkeää myös tutkia entistä laajemmin syitä sille, miksi monien muslimien työurat jäävät vaatimattomiksi, vaikka he olisivat hyvin koulutettuja. Mielestäni ei ole kovinkaan kaukaa haettua olettaa, että monien muslimien työurat eivät vastaa heidän koulutustasoaan juuri siitä syystä, että muslimit kärsivät kollektiivisesti länsimaissa erittäin huonosta maineesta.
- 24. 24 Lähde- ja kirjallisuusluettelo Lähteet ja apuneuvot Rekiaro, I. & Robinson, D., suomi-englanti-suomi-sanakirja. Lisänä kielitieto. 3rd edition. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy. 2003. Kirjallisuus Abrams, Dominic 2012 Extremism is Normal. The Roles of Deviance and Uncertainty in Shaping Groups and Society. Eds. Danielle L. Blaylock & Michael A. Hogg. – Extremism and the Psychology of Uncertainty, 36–54. West Sussex: Blackwell Publishing Ltd. Ali, Jan A. 2014 A Sociological Analysis of Muslim Terrorism. Eds. James R. Lewis & Carole M. Cusack. – Sacred Suicide, 131–150. Surrey & Burlington: Ashgate. Archer, Louise 2009 Race, Face, and Masculinity. The Identities and Local Geographies of Young Muslim Men. Eds. Peter Hopkins & Richard Gale. – Muslims in Britain. Race, Place, and Identities, 74–94. Edinburgh: Edinburgh University Press. Bakker, Edwin 2011 Charasteristics of Jihadi Terrorists in Europe. 2001–2009. Eds. Rik Coolsaet. – Jihadi Terrorism and the Radicalisation Challenge. European and American Experiences, 131–144. Surrey & Burlington: Ashgate. Benard, Cheryl & Rabasa, Angel 2015 Eurojihad. Patterns of Islamist Radicalization and Terrorism in Europe. New York: Cambridge University Press. Birt, Jonathan 2009 Islamophobia in the Construction of British Muslim Identity Politics. Eds. Peter Hopkins & Richard Gale. – Muslims in Britain. Race, Place, and Identities, 210–227. Edinburgh: Edinburgh University Press. Bowlby, Sophie & Lloyd-Evans Sally 2009 You Seem Very Westernized to Me. Place, Identity, and Othering of Muslim Workers in the UK Labour Market. Eds. Peter Hopkins & Richard Gale. – Muslims in Britain. Race, Place, and Identities, 37–54. Edinburgh: Edinburgh University Press. Cesari, Jocelyne 2013 Why the West Fears Islam. An Exploration of Muslims in Liberal Democracies. Basingstoke: Palgrave Macmillan.
- 25. 25 Clark, Ken & Drinkwater, Stephen 2009 Dynamics and Diversity. Ethnic Employment Differences in England and Wales, 1991–2001. Eds. Amelie F. Constant & Konstantinos Tatsiramos & Klaus F. Zimmermann. – Ethnicity and Labor Market Outcomes, 299–334. Bingley: Emerald. Clutterbuck, Lindsay & Warnes, Richard 2011 Exploring Patterns of Behaviour in Violent Jihadst Terrorists. An Analysis of Six Significant Terrorist Conspiracies in the UK. Santa Monica & Arlington & Pittsburgh & Cambridge: RAND Corporation. Eren, Seyit Ahmet 2008 Psychology of Terrorists and Profile of Suicide Bombers. – Organizational and Psychological Aspects of Terrorism, 51–58. Amsterdam: IOS Press. Fine, Michelle & Sirin, Selcuk R. 2008 Muslim American Youth. Understanding Hyphenated Identities Through Multiple Methods. New York: New York University Press. Furseth, Inger & Repstad, Pål 2006 An introduction to the Sociology of Religion. Classical and Contemporary Perspectives. Aldershot & Burlington: Ashgate. Haddad, Yvonne Yazbeck & Moore, Kathleen M. & Smith, Jane I. 2006 Muslim Women in America. The Challenge of Islamic Identity Today. New York: Oxford University Press. Hellyer, H.A. 2007 Ruminations and Reflections on British Muslims and Islam Post-7/7. Eds. Tahir Abbas. – Islamic Political Radicalism. A European Perspective, 247–262. Edinburgh: Edinburgh University Press. Hogg, Michael A. 2012 Self-Uncertainty, Social Identity and the Solace of Extremism. Eds. Danielle L. Blaylock & Michael A. Hogg. – Extremism and the Psychology of Uncertainty, 19–35. West Sussex: Blackwell Publishing Ltd. Hudson, Rex A. 2010 Focus on Terrorism. Sociology and Psychology of Terrorism. Focus on Terrorism Series. New York: Nova Science Publishers, Inc. Jacobsen, Christine M. 2011 Islamic Traditions and Islamic Youth in Norway. Muslim Minorities Series. Leiden & Boston: Brill. Kabir, Nahid Afrose 2010 Young British Muslims. Identity, Culture, Politics, and Media. Edinburgh: Edinburgh University Press.
- 26. 26 Kolig, Erich 2010 New Zealand’s Muslims and Multiculturalism. Muslim Minorities Series. Leiden & Boston: Brill. Korostelina, Karina V. 2007 Social Identity and Conflict. Structures, Dynamics, and Implications. New York & Hampshire: Palgrave Macmillan. Krueger, Alan B. 2008 What Makes a Terrorist. Economics and the Roots of Terrorism. Princeton: Princeton University Press. Kruglanski, Arie W. 2006 The Psychology of Terrorism. Syndrome Versus Tool Perspectives. Eds. Jeff Victoroff. – Tangled Roots. Social and Psychological Factors in the Genesis of Terrorism, 61–73. Amsterdam & Washington: IOS Press. Lifton, Edward J. 2007 A Clinical Psychology Perspective on Radical Islamic Youth. Eds. Tahir Abbas. – Islamic Political Radicalism. A European Perspective, 25–41. Edinburgh: Edinburgh University Press. Loseman, Annemarie & van den Bos, Kees 2012 Radical Worldview Defense in Reaction to Personal Uncertainty. Eds. Danielle L. Blaylock & Michael A. Hogg. – Extremism and the Psychology of Uncertainty, 71–89.West Sussex: Blackwell Publishing Ltd. Mahnig, Hans 2002 Islam in Switzerland. Fragmented Accomodation in a Federal Country. Eds. Yvonne Yazbeck Haddad. – Muslims in the West. From Sojourners to Citizens, 72–87. Oxford & New York: Oxford University Press. McLaughlin, Paul 2012 Radicalism. A Philosophical Study. Basingstoke: Palgrave Macmillan. Meer, Nasar 2010 Citizenship, Identity, and the Politics of Multiculturalism. The Rise of Muslim Consciousness. Palgrave Politics of Identity and Citizenship Series. Basingstoke: Palgrave Macmillan. Nash, Geoffrey 2012 Writing Muslim Identity. The Construction of Identity. London & New York: Continuum International Publishing Group. Rabasa, Angel 2010 Disengagement and Deradicalization. Eds. Angel Rabasa & Stacie L. Pettyjohn & Jeremy J. Ghez & Christopher Boucek. – Deradicalizing Islamist Extremists, 1–31. Santa Monica & Arlington & Pittsburgh: RAND Corporation.
- 27. 27 Seyranian, Viviane 2012 Constructing Extremism. Uncertainty Provocation and Reduction by Extremist Leaders. Eds. Danielle L. Blaylock & Michael A. Hogg. – Extremism and the Psychology of Uncertainty, 228–245.West Sussex: Blackwell Publishing Ltd. Tibi, Bassam 2012 Islamism and Islam. New Haven & London: Yale University Press. Vertovec, Steven 2002 Islamophobia and Muslim Recognition in Britain. Eds. Yvonne Yazbeck Haddad. – Muslims in the West. From Sojourners to Citizens, 19–35. Oxford & New York: Oxford University Press. Wali, Faarhan 2013 Radicalism Unveiled. Surrey: Ashgate Publishing Limited.