SlideShare a Scribd company logo
1 of 32
Toisen asteen ammatillinen
koulutus luonnontieteiden
kannalta
Terhi Puntila, TKL
21.4.2012
Päivittänyt Lara Savilahti
26.10.2015
Minä… Terhi Puntila

Syntynyt 70-luvulla

FM (soveltava kemia) 1999, Jyväskylän yliopisto

TkL (paperin jalostustekniikka) 2003, Tampereen
teknillinen yliopisto

Opettajan pedagogiset opinnot 2004, Tampereen yliopisto

Tuotantotalous insinööri 2010, HAMK

Opettajana:
− Kangasalan kunta: yläaste (ma/fy/ke) 2003-2004
− Valkeakosken ammattiopisto: paperitekniikka 2005-
2008 ja 2010-2011
− Pirkanmaan ammattiopisto: paperitekniikka 2008-2009
ja 2011- (projektipäällikkö)
TREDU
Tredussa koulutetaan 34 perustutkintoa
automaatioasentajasta artesaaniin.
Tredulla on 38 toimipistettä ympäri Pirkanmaata.
Tredussa opiskelee opiskelee yli 8000 opiskelija,
jolloin se maan suurimpia ammattiopistoja. Lisäksi
aikuiskoulutuksessa on noin 8000 opiskelijaa.
Perustutkinnon
rakenne 180 osp
Hyvinvoinnin koulutusala
Hyvinvoinnin koulutusalaan kuuluvat:

hiusala

kauneudenhoitoala

sosiaali- ja terveysala
Parturi- kampaajan perustutkinto
Parturi-kampaajan ammatissa keskeisiä tehtäviä
ovat asiakaspalvelu, hiusten hoitokäsittelyt, hiusten
ja parran muotoilu leikkaamalla ja kampaamalla
sekä hiusten väri- ja kihartamiskäsittelyt.
Hyvinvoinnin koulutusala
Parturi- kampaajan perustutkinto

Kolmiulotteinen hahmotuskyky

Laskeminen suhde-luvuilla esim. väriliuosten
tekeminen, 1:2:1 tai

Mittayksiköt (tilavuus ja paino: ml, mg, g)

Kulma-käsite: 45° <-> 90° , ns. nostokulmat
leikkauksessa

Prosenttilaskut
Hyvinvoinnin koulutusala
Kosmetologin koulutusohjelma
Peruslaskutoimitukset, prosenttilasku, katetuottolaskenta
Kosmetiikan kemia

mm. mistä pesuaine koostuu, deodorantit, voiteet, maidot,
silmämeikki, kynsilakat, huulipunat, hajuvedet jne.
− Yhdisteet, seokset, emulsiot, rasvat, alkoholi, liuottimet, metallit,
epämetallit jne.
Fysiikka

Sähkön peruskäsitteet
− Tasa- ja vaihtovirta
− Sähköturvallisuus
− Sähkölaitteiden toimintaperiaatteet ja käyttötarkoitus

Lämmön vaikutus
Hyvinvoinnin koulutusala
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
Lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalalla, hoidon,
huolenpidon, kuntoutuksen ja kasvatuksen tehtävissä. Työtä
tehdään asiakkaan kotona, asumis- ja palveluyksiköissä tai
sairaaloissa ja laitoksissa.
Opiskelija valmistuu lähihoitajaksi seuraavilta aloilta:
− Kuntoutus
− Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus
− Sairaanhoito ja huolenpito
− Vammaistyö
− Vanhustyö
Hyvinvoinnin koulutusala
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
Hyvinvoinnin koulutusala
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Kertotaulu

Peruslaskutoimitukset ilman laskinta
− Kertolasku
− Jakolasku jakokulmassa
− Jakolaskussa ei saa mennä jakaja ja jaettava sekaisin

Verranto (käytetään lääkelaskuissa)

Mittayksiköt (pituus, tilavuus, massa)

Tuloksen suuruusluokan arviointi
Hyvinvoinnin koulutusala
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
Fysiikka

kehon lämpö

verenpaine

sähköturvallisuus jne.
Kemia

lääkeaineiden liukoisuus

ionitasapainoa

veren pH-tasapainoa ym.

ainemäärä ja konsentraatio (esim. veren glukoosipitoisuus
jne).
Rakentaminen ja ympäristö koulutusala
Rakennusalan pt ja talotekniikan pt
−
Rakennusalan ammattilaiset vastaavat rakennetun
ympäristön kunnossapidosta ja jatkuvasta
uudisrakentamisesta
Opiskelija valmistuu
−
Talonrakentajaksi
−
Maanrakentajaksi
−
Maanrakennuskoneen kuljettajaksi
−
putki- tai ilmanvaihtoasentajaksi (talotekniikka)

Nämä LVI-alan ammattilaiset asentavat ja
huoltavat lämmitys-, vesi- ja ilmastointijärjestelmiä.
− Päässälaskutaito
− Laskimen käyttö
− Loppu tuloksen arviointi
− Matematiikka
 Mittayksiköt (m, mm, kg)
 Pinta-ala
 Tilavuus
 Trigonometria: pythagoraanlause eli ns. ”kirvesmiehenkolmio” 3:4:5
 ”Määrä laskenta” esim. paneelin tarve huoneen seinään
 Yksikön muunnokset (mm->m, 1dm3
<-> 1l)
 Mittakaava
 Kolmiulotteisuus
Voisi yhdistää yläkoulussa tekninen työ ja matematiikka (palikoilla
laskeminen)
Rakennusala ja
talotekniikka
Rakentaminen ja ympäristö
koulutusala
Rakennusalan pt ja talotekniikan pt

Kemia

Korroosio

Lämmönjohtuminen

materiaalit ja niiden ominaisuudet

käyttöturvallisuustiedotteet

akut ja paristot

Fysiikka

Voima: mm. momentti

rakenne fysiikka ->ilman ja kosteuden kulku

lämpölaajeneminen

Energian säilyminen -> työ ja teho
Tekniikan koulutusala
Kone- ja metallialan perustutkinto

Antaa hyvät perustiedot ja –taidot metalliteollisuuden alan
yleisosaamisesta kuten koneistuksesta, asennus- ja kokoonpanotöistä,
hitsauksesta ja levytöistä sekä automaatiotekniikasta.

Tutkinnon suorittaneet tuntevat työssä käytettyjä materiaaleja ja osaavat
lukea teknisiä piirustuksia.

Opiskelija valmistuu:
− Automaatioasentajaksi
− Koneenasentajaksi
− Levyseppähitsaajaksi
− Koneistajaksi
Tekniikan koulutusala
Kone- ja metallialan perustutkinto
− Päässälasku
− Mittayksiköt
− Geometria

pinta-ala

tilavuus

muodot
− trigonometria

kulmat ja niillä laskeminen
− prosenttilaskut
− Taulukoiden lukeminen
− Pyörimisnopeus -> vääntömomentti
− Kolmiulotteinen hahmotuskyky
Tekniikan koulutusala
Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto

Antaa tarvittavan perusosaamisen sähkö- ja
automaatioalan asennus-, huolto- ja
kunnossapitotehtäviin.
Opiskelija valmistuu

Sähköasentajaksi

Automaatioasentajaksi
Tekniikan koulutusala
Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto

1.asteen yhtälön ratkaiseminen

Tuloksen oikeellisuus
− Päässälasku
− Suuruusluokka (esim. MV vai mV)
− Yksiköillä laskeminen

Sähköopin perussuureet
ja yksiköt: A, V, Ω

Pyöristyssäännöt~likiarvo
Tekniikan koulutusala
Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto
Kemia

Metallit

Metallien jännitesarja ns. ”jaloussarja”

Akut, paristot
Fysiikka

Voima (->suunta)

Sähköoppi
− Ohminlaki
− Tavalliset kytkentämerkit: vastus, kela, kondensaattori
− Yksinkertaisia kytkentöjä <-> oikosulku
Tekniikan koulutusala
Prosessiteollisuuden, laboratorioalan sekä kumi-
ja muoviteollisuuden perustutkinto
Opiskelija voi valmistua

Prosessinhoitajaksi (paperiteollisuus, kemiantekniikka,
biotekniikka, saha- ja levyteollisuus)
− Työllistyminen maali-, muovi-, liima-, lääke- ja
panimoteollisuuteen sekä paperin ja kartongin
valmistus- ja jalostusteollisuuteen ja vielä
vesienkäsittelylaitoksiin sekä voimalaitoksiin.

Laborantiksi

Kumituotevalmistajaksi
Prosessiteollisuuden, laboratorioalan sekä kumi- ja
muoviteollisuuden perustutkinto

1.asteen yhtälön ratkaiseminen
− Mitä eroa on yhteen- ja vähennyslaskulla yhtälön
ratkaisemisessa
− Ei käytetä jakoviivan tilalla kaksoispistettä

Murtolukujen jakolasku

Ei muistisääntöjä esim. fysiikan laskuihin, kuten
muistikolmiot. Muistisäännöstä on vaikea oppia pois
Kemia

Alkuaineen ja yhdisteen ero… entä seos

Alkuaineiden kemialliset merkit

Elektronien merkitys kemiassa

Olomuodon muutokset
Tekniikan koulutusala
Prosessiteollisuuden pt

Fysiikka
− Tekijäyhtälön ratkaiseminen
− Si-järjestelmä
− Voima: mm. momentti
− Paine eri tilanteissa
− Energia-käsite
− Lämpöoppi: + höyryn merkitys
− Sähköopin perusteet: Ohmin laki
Logistiikan koulutusala

Logistiikan perustutkinnosta valmistuu
yhdistelmäajoneuvonkuljettajia.
− Kuljettajan koulutukseen kuuluu varastointitekniikan,
ajoneuvotekniikan ja -huollon sekä
yhdistelmäajoneuvon kuljettamiseen liittyviä opintoja.

Autoalan perustutkinnosta valmistuu
− Ajoneuvoasentajaksi
− Autokorinkorjaajaksi
− Automaalariksi
Logistiikan koulutusala
Autoalan perustutkinto

Suhde-luvuilla laskenta

Prosenttilasku

Tilavuus

1.asteen yhtälön ratkaiseminen
Kemia

Ympäristön suojelu

Korroosio

Pakokaasut -> palamisilmiö (katalysaattorin vaikutus)

Öljyt, liuottimet, kylmäaineet (= halogeenihiilivedyt)
Logistiikan koulutusala
Autoalan perustutkinto
Fysiikka

Tekijäyhtälön ratkaiseminen

Kiristys momentti

Taajuus (oskiloskooppi -> sähköinen vianhaku)

Voima

Paine

Hyötysuhde
Hotelli, ravintola ja catering
koulutusala
Perustutkinto antaa monipuoliset mahdollisuudet
ruoanvalmistus-, tarjoilu-, myynti- ja
asiakaspalvelutehtäviin.
Opiskelija valmistuu:
Kokiksi
Tarjoilijaksi
Vastaanottovirkailijaksi
Hotelli, ravintola ja catering
koulutusala

Mm. ruokien reseptien muunnokset:
− Päässälasku taito
− Oikean tuloksen arviointi
− Kerto- ja jakolasku
− Suhdeluvulla laskeminen.
− Prosenttilasku
− Mittayksiköt ja niiden muunnokset (g, l)

Yksikköhinnan laskeminen (kun tiedetään €/kg)

Kemia
− Proteiini, hiilihydraatit, rasvat jne.
− Käyminen
− Lämpötilan merkitys/vaikutus eri ilmiöille
Kaalilaatikko
6 annosta
1 ½ dl puuroriisiä
½ tl suolaa
4 dl vettä
1 kpl sipulia
1 kg keräkaalia
400 g naudan jauheliha
1 tl suolaa
¼ tl mustapippuria
1 tl meiramia
1 rkl ruokaöljyä
1 rkl siirappia
4 dl lihalientä
Keitä riisi….
Hotelli, ravintola ja
catering
koulutusala
Matkailualan perustutkinto
Valmistunut matkailupalvelujen tuottaja voi työskennellä
kulttuuritapahtumissa, opastuspalveluissa, elämys- ja
luontokohteissa, teema- ja huvipuistoissa, festivaaleilla,
ruokapalveluissa, hyvinvointi- ja liikuntapalveluissa ja
seikkailuissa.
Tärkeimpiä matemaattisia alueita

Päässälasku

Hinnoittelu (katetuottolaskenta)
− Prosenttilaskenta, verrantolaskenta

Fysiikassa ja kemiassa perusilmiöt luontoon,
kuten palamisilmiö
Kestäväkehitys
Liiketalous, kulttuuri ja yrittäjyys
koulutusala
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto

Opiskelija valmistuu artesaaniksi
− Vaatetus ja pukeutuminen
− Hopeasepän ala, koru- ja metallituote
− Sisustusala, tilasomistus
− Sisustusrakentaminen ja sisustuspuuseppä
− Huonekalupuuseppä
Liiketalous, kulttuuri ja
yrittäjyyskoulutusala
Matematiikka:

Mittayksiköt

Mittasuhteet

Kolmi-ulotteinen hahmottaminen

Murtoluvut

Pinta-ala

Mittakaava

Prosenttilaskut

Yksikköhinnat

Tiheysmassa
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto
Kemia:

Hapot ja emäkset

Korroosio

Jaloussarja
Yhteenveto

Päässälaskutaito

Tuloksen oikeellisuuden arviointi

Lukujono: yksiköt, kymmenet, sadat, tuhannet

Kerto- ja jakolasku

Laskeminen suhdeluvuilla

Mittayksiköt (m, g)

Kolmi-ulotteinen hahmottaminen

Lämmön vaikutus eri ilmiöissä

Tekijän yhtälön ratkaiseminen
Kiitos!

More Related Content

Featured

How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024Albert Qian
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsKurio // The Social Media Age(ncy)
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Search Engine Journal
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summarySpeakerHub
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Tessa Mero
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentLily Ray
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best PracticesVit Horky
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementMindGenius
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...RachelPearson36
 
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Applitools
 
12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at WorkGetSmarter
 
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...DevGAMM Conference
 
Barbie - Brand Strategy Presentation
Barbie - Brand Strategy PresentationBarbie - Brand Strategy Presentation
Barbie - Brand Strategy PresentationErica Santiago
 
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them well
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them wellGood Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them well
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them wellSaba Software
 
Introduction to C Programming Language
Introduction to C Programming LanguageIntroduction to C Programming Language
Introduction to C Programming LanguageSimplilearn
 

Featured (20)

How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
 
How to have difficult conversations
How to have difficult conversations How to have difficult conversations
How to have difficult conversations
 
Introduction to Data Science
Introduction to Data ScienceIntroduction to Data Science
Introduction to Data Science
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best Practices
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project management
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
 
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
 
12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work
 
ChatGPT webinar slides
ChatGPT webinar slidesChatGPT webinar slides
ChatGPT webinar slides
 
More than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike Routes
More than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike RoutesMore than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike Routes
More than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike Routes
 
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...
Ride the Storm: Navigating Through Unstable Periods / Katerina Rudko (Belka G...
 
Barbie - Brand Strategy Presentation
Barbie - Brand Strategy PresentationBarbie - Brand Strategy Presentation
Barbie - Brand Strategy Presentation
 
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them well
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them wellGood Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them well
Good Stuff Happens in 1:1 Meetings: Why you need them and how to do them well
 
Introduction to C Programming Language
Introduction to C Programming LanguageIntroduction to C Programming Language
Introduction to C Programming Language
 

Matikkadiat tredu

  • 1. Toisen asteen ammatillinen koulutus luonnontieteiden kannalta Terhi Puntila, TKL 21.4.2012 Päivittänyt Lara Savilahti 26.10.2015
  • 2. Minä… Terhi Puntila  Syntynyt 70-luvulla  FM (soveltava kemia) 1999, Jyväskylän yliopisto  TkL (paperin jalostustekniikka) 2003, Tampereen teknillinen yliopisto  Opettajan pedagogiset opinnot 2004, Tampereen yliopisto  Tuotantotalous insinööri 2010, HAMK  Opettajana: − Kangasalan kunta: yläaste (ma/fy/ke) 2003-2004 − Valkeakosken ammattiopisto: paperitekniikka 2005- 2008 ja 2010-2011 − Pirkanmaan ammattiopisto: paperitekniikka 2008-2009 ja 2011- (projektipäällikkö)
  • 3. TREDU Tredussa koulutetaan 34 perustutkintoa automaatioasentajasta artesaaniin. Tredulla on 38 toimipistettä ympäri Pirkanmaata. Tredussa opiskelee opiskelee yli 8000 opiskelija, jolloin se maan suurimpia ammattiopistoja. Lisäksi aikuiskoulutuksessa on noin 8000 opiskelijaa.
  • 5. Hyvinvoinnin koulutusala Hyvinvoinnin koulutusalaan kuuluvat:  hiusala  kauneudenhoitoala  sosiaali- ja terveysala Parturi- kampaajan perustutkinto Parturi-kampaajan ammatissa keskeisiä tehtäviä ovat asiakaspalvelu, hiusten hoitokäsittelyt, hiusten ja parran muotoilu leikkaamalla ja kampaamalla sekä hiusten väri- ja kihartamiskäsittelyt.
  • 6. Hyvinvoinnin koulutusala Parturi- kampaajan perustutkinto  Kolmiulotteinen hahmotuskyky  Laskeminen suhde-luvuilla esim. väriliuosten tekeminen, 1:2:1 tai  Mittayksiköt (tilavuus ja paino: ml, mg, g)  Kulma-käsite: 45° <-> 90° , ns. nostokulmat leikkauksessa  Prosenttilaskut
  • 7. Hyvinvoinnin koulutusala Kosmetologin koulutusohjelma Peruslaskutoimitukset, prosenttilasku, katetuottolaskenta Kosmetiikan kemia  mm. mistä pesuaine koostuu, deodorantit, voiteet, maidot, silmämeikki, kynsilakat, huulipunat, hajuvedet jne. − Yhdisteet, seokset, emulsiot, rasvat, alkoholi, liuottimet, metallit, epämetallit jne. Fysiikka  Sähkön peruskäsitteet − Tasa- ja vaihtovirta − Sähköturvallisuus − Sähkölaitteiden toimintaperiaatteet ja käyttötarkoitus  Lämmön vaikutus
  • 8. Hyvinvoinnin koulutusala Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalalla, hoidon, huolenpidon, kuntoutuksen ja kasvatuksen tehtävissä. Työtä tehdään asiakkaan kotona, asumis- ja palveluyksiköissä tai sairaaloissa ja laitoksissa. Opiskelija valmistuu lähihoitajaksi seuraavilta aloilta: − Kuntoutus − Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus − Sairaanhoito ja huolenpito − Vammaistyö − Vanhustyö
  • 9. Hyvinvoinnin koulutusala Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
  • 10. Hyvinvoinnin koulutusala Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto  Kertotaulu  Peruslaskutoimitukset ilman laskinta − Kertolasku − Jakolasku jakokulmassa − Jakolaskussa ei saa mennä jakaja ja jaettava sekaisin  Verranto (käytetään lääkelaskuissa)  Mittayksiköt (pituus, tilavuus, massa)  Tuloksen suuruusluokan arviointi
  • 11. Hyvinvoinnin koulutusala Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Fysiikka  kehon lämpö  verenpaine  sähköturvallisuus jne. Kemia  lääkeaineiden liukoisuus  ionitasapainoa  veren pH-tasapainoa ym.  ainemäärä ja konsentraatio (esim. veren glukoosipitoisuus jne).
  • 12. Rakentaminen ja ympäristö koulutusala Rakennusalan pt ja talotekniikan pt − Rakennusalan ammattilaiset vastaavat rakennetun ympäristön kunnossapidosta ja jatkuvasta uudisrakentamisesta Opiskelija valmistuu − Talonrakentajaksi − Maanrakentajaksi − Maanrakennuskoneen kuljettajaksi − putki- tai ilmanvaihtoasentajaksi (talotekniikka)  Nämä LVI-alan ammattilaiset asentavat ja huoltavat lämmitys-, vesi- ja ilmastointijärjestelmiä.
  • 13. − Päässälaskutaito − Laskimen käyttö − Loppu tuloksen arviointi − Matematiikka  Mittayksiköt (m, mm, kg)  Pinta-ala  Tilavuus  Trigonometria: pythagoraanlause eli ns. ”kirvesmiehenkolmio” 3:4:5  ”Määrä laskenta” esim. paneelin tarve huoneen seinään  Yksikön muunnokset (mm->m, 1dm3 <-> 1l)  Mittakaava  Kolmiulotteisuus Voisi yhdistää yläkoulussa tekninen työ ja matematiikka (palikoilla laskeminen) Rakennusala ja talotekniikka
  • 14. Rakentaminen ja ympäristö koulutusala Rakennusalan pt ja talotekniikan pt  Kemia  Korroosio  Lämmönjohtuminen  materiaalit ja niiden ominaisuudet  käyttöturvallisuustiedotteet  akut ja paristot  Fysiikka  Voima: mm. momentti  rakenne fysiikka ->ilman ja kosteuden kulku  lämpölaajeneminen  Energian säilyminen -> työ ja teho
  • 15. Tekniikan koulutusala Kone- ja metallialan perustutkinto  Antaa hyvät perustiedot ja –taidot metalliteollisuuden alan yleisosaamisesta kuten koneistuksesta, asennus- ja kokoonpanotöistä, hitsauksesta ja levytöistä sekä automaatiotekniikasta.  Tutkinnon suorittaneet tuntevat työssä käytettyjä materiaaleja ja osaavat lukea teknisiä piirustuksia.  Opiskelija valmistuu: − Automaatioasentajaksi − Koneenasentajaksi − Levyseppähitsaajaksi − Koneistajaksi
  • 16. Tekniikan koulutusala Kone- ja metallialan perustutkinto − Päässälasku − Mittayksiköt − Geometria  pinta-ala  tilavuus  muodot − trigonometria  kulmat ja niillä laskeminen − prosenttilaskut − Taulukoiden lukeminen − Pyörimisnopeus -> vääntömomentti − Kolmiulotteinen hahmotuskyky
  • 17. Tekniikan koulutusala Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto  Antaa tarvittavan perusosaamisen sähkö- ja automaatioalan asennus-, huolto- ja kunnossapitotehtäviin. Opiskelija valmistuu  Sähköasentajaksi  Automaatioasentajaksi
  • 18. Tekniikan koulutusala Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto  1.asteen yhtälön ratkaiseminen  Tuloksen oikeellisuus − Päässälasku − Suuruusluokka (esim. MV vai mV) − Yksiköillä laskeminen  Sähköopin perussuureet ja yksiköt: A, V, Ω  Pyöristyssäännöt~likiarvo
  • 19. Tekniikan koulutusala Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto Kemia  Metallit  Metallien jännitesarja ns. ”jaloussarja”  Akut, paristot Fysiikka  Voima (->suunta)  Sähköoppi − Ohminlaki − Tavalliset kytkentämerkit: vastus, kela, kondensaattori − Yksinkertaisia kytkentöjä <-> oikosulku
  • 20. Tekniikan koulutusala Prosessiteollisuuden, laboratorioalan sekä kumi- ja muoviteollisuuden perustutkinto Opiskelija voi valmistua  Prosessinhoitajaksi (paperiteollisuus, kemiantekniikka, biotekniikka, saha- ja levyteollisuus) − Työllistyminen maali-, muovi-, liima-, lääke- ja panimoteollisuuteen sekä paperin ja kartongin valmistus- ja jalostusteollisuuteen ja vielä vesienkäsittelylaitoksiin sekä voimalaitoksiin.  Laborantiksi  Kumituotevalmistajaksi
  • 21. Prosessiteollisuuden, laboratorioalan sekä kumi- ja muoviteollisuuden perustutkinto  1.asteen yhtälön ratkaiseminen − Mitä eroa on yhteen- ja vähennyslaskulla yhtälön ratkaisemisessa − Ei käytetä jakoviivan tilalla kaksoispistettä  Murtolukujen jakolasku  Ei muistisääntöjä esim. fysiikan laskuihin, kuten muistikolmiot. Muistisäännöstä on vaikea oppia pois Kemia  Alkuaineen ja yhdisteen ero… entä seos  Alkuaineiden kemialliset merkit  Elektronien merkitys kemiassa  Olomuodon muutokset
  • 22. Tekniikan koulutusala Prosessiteollisuuden pt  Fysiikka − Tekijäyhtälön ratkaiseminen − Si-järjestelmä − Voima: mm. momentti − Paine eri tilanteissa − Energia-käsite − Lämpöoppi: + höyryn merkitys − Sähköopin perusteet: Ohmin laki
  • 23. Logistiikan koulutusala  Logistiikan perustutkinnosta valmistuu yhdistelmäajoneuvonkuljettajia. − Kuljettajan koulutukseen kuuluu varastointitekniikan, ajoneuvotekniikan ja -huollon sekä yhdistelmäajoneuvon kuljettamiseen liittyviä opintoja.  Autoalan perustutkinnosta valmistuu − Ajoneuvoasentajaksi − Autokorinkorjaajaksi − Automaalariksi
  • 24. Logistiikan koulutusala Autoalan perustutkinto  Suhde-luvuilla laskenta  Prosenttilasku  Tilavuus  1.asteen yhtälön ratkaiseminen Kemia  Ympäristön suojelu  Korroosio  Pakokaasut -> palamisilmiö (katalysaattorin vaikutus)  Öljyt, liuottimet, kylmäaineet (= halogeenihiilivedyt)
  • 25. Logistiikan koulutusala Autoalan perustutkinto Fysiikka  Tekijäyhtälön ratkaiseminen  Kiristys momentti  Taajuus (oskiloskooppi -> sähköinen vianhaku)  Voima  Paine  Hyötysuhde
  • 26. Hotelli, ravintola ja catering koulutusala Perustutkinto antaa monipuoliset mahdollisuudet ruoanvalmistus-, tarjoilu-, myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin. Opiskelija valmistuu: Kokiksi Tarjoilijaksi Vastaanottovirkailijaksi
  • 27. Hotelli, ravintola ja catering koulutusala  Mm. ruokien reseptien muunnokset: − Päässälasku taito − Oikean tuloksen arviointi − Kerto- ja jakolasku − Suhdeluvulla laskeminen. − Prosenttilasku − Mittayksiköt ja niiden muunnokset (g, l)  Yksikköhinnan laskeminen (kun tiedetään €/kg)  Kemia − Proteiini, hiilihydraatit, rasvat jne. − Käyminen − Lämpötilan merkitys/vaikutus eri ilmiöille Kaalilaatikko 6 annosta 1 ½ dl puuroriisiä ½ tl suolaa 4 dl vettä 1 kpl sipulia 1 kg keräkaalia 400 g naudan jauheliha 1 tl suolaa ¼ tl mustapippuria 1 tl meiramia 1 rkl ruokaöljyä 1 rkl siirappia 4 dl lihalientä Keitä riisi….
  • 28. Hotelli, ravintola ja catering koulutusala Matkailualan perustutkinto Valmistunut matkailupalvelujen tuottaja voi työskennellä kulttuuritapahtumissa, opastuspalveluissa, elämys- ja luontokohteissa, teema- ja huvipuistoissa, festivaaleilla, ruokapalveluissa, hyvinvointi- ja liikuntapalveluissa ja seikkailuissa. Tärkeimpiä matemaattisia alueita  Päässälasku  Hinnoittelu (katetuottolaskenta) − Prosenttilaskenta, verrantolaskenta  Fysiikassa ja kemiassa perusilmiöt luontoon, kuten palamisilmiö Kestäväkehitys
  • 29. Liiketalous, kulttuuri ja yrittäjyys koulutusala Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto  Opiskelija valmistuu artesaaniksi − Vaatetus ja pukeutuminen − Hopeasepän ala, koru- ja metallituote − Sisustusala, tilasomistus − Sisustusrakentaminen ja sisustuspuuseppä − Huonekalupuuseppä
  • 30. Liiketalous, kulttuuri ja yrittäjyyskoulutusala Matematiikka:  Mittayksiköt  Mittasuhteet  Kolmi-ulotteinen hahmottaminen  Murtoluvut  Pinta-ala  Mittakaava  Prosenttilaskut  Yksikköhinnat  Tiheysmassa Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Kemia:  Hapot ja emäkset  Korroosio  Jaloussarja
  • 31. Yhteenveto  Päässälaskutaito  Tuloksen oikeellisuuden arviointi  Lukujono: yksiköt, kymmenet, sadat, tuhannet  Kerto- ja jakolasku  Laskeminen suhdeluvuilla  Mittayksiköt (m, g)  Kolmi-ulotteinen hahmottaminen  Lämmön vaikutus eri ilmiöissä  Tekijän yhtälön ratkaiseminen

Editor's Notes

  1. Tulokset eivät perustu kirjallisuuteen vaan kokemusperäiseen tietoon, jota on haastateltu ammattiaineopettajilta. Olen pahoillani, jos jotkut termit eivät ole tieteellisesti oikein!
  2. selvittää sähkön peruskäsitteet ja hoidoissaan käyttämät tasa- ja vaihtovirrasta muunnetut hoitovirtamuodot
  3. Maarakentamista kutsutaan myös yhdyskunta- tai ympäristörakentamiseksi tai hienosti infrastruktuurin rakentamiseksi.
  4. kolmiulotteisuus (ilmastointi kappaleet) Mittayksikkö (yksiköt, Si-järjestelmä)
  5. Sarjaankytkentä
  6. esimerkki vapaakappalekuvasta. G on painovoima, N pinnan tukivoima, F kappaletta eteenpäin vetävä voima ja Fμ kitkavoima.
  7. Elektronien merkitys kemiassa (sidosten syntyminen)
  8. Muista kirjautua googledocs:iin!!! Paine: noste, hydrostaattinen paine Opiskelijat luulevat, että paine virtaa ympäriinsä, vaikka se oikeasti pysyy paikalla (paine on väliaineen aiheuttamaa painetta pinnoille).
  9. Katalysaattori: Pakokaasut puhdistuvat kolmessa vaiheessa: Hiilimonoksidi CO eli häkä hapettuu hiilidioksidiksi CO2 Palamattomat hiilivedyt hapettuvat hiilidioksidiksi ja vedeksi H2O Typen oksidit NOx pelkistyvät typeksi N2 250 astetta
  10. Video MAP-anturi
  11. Tilavuuskäsite: mitä eroa on 1l ja 1 cl?
  12. Päässälasku; kuinka paljon annetaan rahasta takaisin
  13. Prosenttilaskut: maalin ohennus Murtoluvut: laimennokset
  14. Lukujonot &amp;lt;-&amp;gt; yksikön muunnokset, kerrannaisyksiköt