2. LÖYTÖRETKISTÄ SE ALKOI
1800-luvun alkupuolella läntiset maat kävivät hakemassa
raaka-aineita kaukaisista maista, mutta valloituksia ei vielä
tehty.
1800-luvun lopussa Euroopan maiden keskinäinen kilpailu johti
imperialismiin: osoittaakseen poliittista ja sotilaallista mahtia
maan tuli hankkia siirtomaita.
Kansainvälinen ja kansallinen paine: nekin maat, jotka eivät
ensin innostuneet siirtomaista, päätyivät lopulta valtaamaan
edes joitain alueita.
3. TAUSTALLA
Talous: raaka-aineiden tuotanto ja tuonti onnistui siirtomaiden
avulla tehokkaasti.
Kulttuuridarwinismi: Darwinin evoluutioteorian perusteella
ajateltiin, että toiset kulttuurit olivat voimakkaampia ja
parempia kuin toiset, joten niillä oli suorastaan velvollisuus
ottaa haltuunsa ”alempiarvoiset” kansat ja sivistää niitä.
Sivistysaatteeseen liittyi vahvasti myös kristinusko: samalla
saatiin kitkettyä heimouskontoja ja levitettyä kristinuskon
sanomaa.
4. AFRIKKA
Hollanti oli perustanut siirtokunnan eteläiseen Afrikkaan jo 1600-luvulla,
mutta muuten maanosa oli tuntematon. Orjakaupan hiivuttua maanosa oli
saanut olla rauhassa.
Kuuma ilmasto ja trooppiset taudit herättivät pelkoa eurooppalaisissa.
Afrikan sydänmaille johti vain muutama joki, joita pitkin edetä.
1800-luvun alkupuolella muutama Afrikan maa teki kauppaa
eurooppalaisten kanssa: kultaa, norsunluuta, palmuöljyä, puuvillaa…
Skotlantilainen lähetyssaarnaaja Dr. David Livingstone
lähti Afrikkaan 1840-luvulla ja vietti siellä noin 30 vuotta.
Kun hänestä ei pitkään aikaan kuulunut kotimaassaan,
eräs journalisti matkusti Afrikkaan etsimään häntä.
”Dr. Livingstone, I presume?”
Livingstone itse vastusti orjuutta, mutta hänen kirjoituksensa Afrikasta
herättivät kiinnostusta siirtomaiden valloitusta kohtaan.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/tohtori-livingstone-otaksun
5. BRITANNIA AFRIKASSA
”Me olemme maailman johtava rotu. Mitä
suuremman osan maailmasta me
asutamme, sitä suurempi on
ihmiskunnan onni. Brittiläisen
maailmanvallan päämääränä on saada
herruuteensa koko sivistynyt maailma,
myös Yhdysvallat. Mikä unelma!
Mutta se on mahdollista! Koska Jumala
on tehnyt englantia puhuvan rodun
valituksi työkappaleekseen luomaan
oikeudenmukaisuutta, vapautta ja
rauhaa, hän myös toivoo, että minä
hankin tälle rodulle niin paljon valtaa
kuin mahdollista. Uskon, että hän toivoo
minun maalaavan Afrikan kartan
punaisella värillä!”
Cecil Rhodes, 1877
7. RANSKA AFRIKASSA
Ranska oli hyökännyt Algeriaan jo vuonna 1830.
Ranska tavoitteli yhtenäistä siirtomaaketjua
länsi-itä-akselilla, Senegalista Sudaniin.
1898 Britannian ja Ranskan joukot törmäsivät
Etelä-Sudanissa.
Ranska antoi periksi ja Sudan jäi briteille.
8. BERLIININ KONFERENSSI 1884
Siirtomaakilpailu kiristi valloittajien välisiä suhteita.
Sodan vaara Euroopassa kasvoi.
Tilanteen rauhoittamiseksi järjestettiin Berliinin konferenssi,
johon osallistuivat siirtomaavallat ja Yhdysvallat.
Neuvotteluissa sovittiin periaatteesta, jonka mukaan rannikkoa
hallitseva sai myös oikeuden sisämaan hallintaan.
Päätös laukaisi kilpajuoksun Afrikkaan.
9. SAKSA AFRIKASSA
Aluksi valtakunnankansleri Otto von Bismarck torjui
siirtomaasuunnitelmat.
Ei halunnut suututtaa Ranskaa haastamalla sen asemaa Afrikassa, sillä se olisi
voinut johtaa kahden rintaman sotaan Ranskan ja sen liittolaisen Venäjän kanssa.
1884 Bismarck antoi periksi painostukselle. Saksa valloitti osan
Namibian rannikkoa.
Samana vuonna se teki sopimuksia paikallisten afrikkalaisheimojen
kanssa ja julisti Kamerunin suojelukseensa.
Saksan Itä-Afrikka: Nykyiset Ruanda, Burundi ja Tansania kuuluivat
Saksalle vuodesta 1885.
Saksa alkoi laajentaa valtaansa rannikolta sisämaahan, ja vuonna
1905 Togosta tuli Saksan siirtomaa.
10. BELGIAN KONGO
Belgian kuningas Leopold II oli haaveillut
siirtomaasta jo ennen kuin hänestä tuli kuningas. Leopold uskoi,
että tämä tekisi Belgiasta ja sen kuninkaasta rikkaan.
Vuonna 1876 Leopoldin aloitteesta perustettiin Kansainvälinen
Afrikka-yhdistys, jonka oli määrä olla tieteen ja humanitaarisen työn
edistäjä.
Vuonna 1879 Leopold määräsi kuuluisan tutkimusmatkailija Henry
Morton Stanleyn perustamaan siirtomaan Kongoon.
Berliinin konferenssissa johtavat siirtomaavallat antoivat Kongon
Leopold II:lle.
Kongon vapaavaltiosta tuli kuningas Leopoldin yksityisomaisuutta.
11. TARINA RAAKAKUMISTA
1890-luvulla maailmassa alkoi
kumibuumi. Tuolloin kumia
opittiin hyödyntämään eristeenä
lennättimisissä ja sähköjohdoissa
sekä valmistamaan siitä letkuja ja
putkia. Kun maailma innostui
uutuudesta, kumin hinta kohosi
pilviin. Belgian kuningas Leopold II
näki tässä vaurastumisen
mahdollisuuden.
Leopold tiesi, että hänen olisi
toimittava nopeasti, sillä Aasiassa
ja Etelä-Amerikassa alkaisi pian
kumipuun tehoviljely. Kuluisi
kuitenkin aikaa, ennen kuin viljelty
kumi ehtisi maailmanmarkkinoille,
sillä puu kasvoi hitaasti. Tätä
ennen Belgian kuninkaalla olisi
valtaosa maailman
kumituotannosta omissa
käsissään, sillä jopa puolet
Kongossa tavattava kumipuu on pitkä
ja taipuisa liaanimainen köynnös.
Kumia kerättiin siten, että liaaniin
tehtiin viilto, josta maitomainen neste
valui hitaasti keräysämpäriin. Mikäli
köynnöksen katkaisi kokonaan, kumia
sai enemmän, mutta samalla kasvi
kuoli.
Taloudellisen voiton tavoittelu sokaisi
Leopoldin. Eurooppalaisille
asiamiehille maksettiin palkkiota sen
perusteella, kuinka paljon he
toimittivat kumia. Koska rahaa ei
kulunut viljelyyn, lannoitteisiin tai
laitteisiin, vaan pelkästään
kuljetuskustannuksiin, oli
kuminkeräys äärimmäisen tuottoisaa.
Kongosta tulikin koko Afrikan
12. Kumin kerääminen tappoi tai
köyhdytti kumipuuta niin, että siitä ei
saatu uutta erää. Niinpä
kuminkerääjät, jotka aloittivat
kyliensä lähellä, joutuivat siirtymään
jatkuvasti kauemmaksi.
Kumin kerääminen johti Kongossa
valtavaan inhimilliseen tragediaan.
Eurooppaan alkoi tihkua tietoja, että
alkuasukkaat pakotettiin
työskentelemään kuminkerääjinä.
Valkoiset työnjohtajat ottivat kylän
naiset, lapset, vanhukset tai
päällikön panttivangeiksi ja
pakottivat miehet työhön. Armeijan
sotilaat ja kumiyhtiöiden aseistetut
"vartijat" varmistivat yhdessä, että
alkuasukkaat eivät kieltäytyneet
orjatyöstä tai nousseet kapinaan.
Afrikkalaiset pakotettiin
työskentelemään epäinhimillisissä
Lähetystyöntekijät kertoivat
kauhistuttavia tarinoita kaltoin
kohdellusta orjatyövoimasta.
Paenneilta työntekijöiltä tai liian
hitaasti työstään suoriutuneilta
kuminkerääjiltä saatettiin
esimerkiksi katkoa heidän kätensä.
Lopulta kansainvälinen vastustus
kohosi niin laajaksi, että Belgian
parlamentti pakotti kuningas
Leopoldin luovuttamaan Kongon
vapaavaltion Belgialle vuonna