SlideShare a Scribd company logo
1 of 1
Download to read offline
 
Tyyne Leivo-Larsson
3.3.1902–1.8.1977
Tyyne Leivo-Larsson oli naisten ja miesten välisen samapalkkai-
suuden ajaja. Suomen Ammattijärjestön toimistonhoitajasta kehit-
tyi yksi tasa-arvon uranuurtajanaisista maassamme.
Viipurin läänissä Uudellakirkolla syntyneen Tyyne Leivo-Larssonin
ura on osoitus siitä, että lahjakas ja kielitaitoinen nainen saattoi työ-
väenliikkeessä edetä toimistonhoitajasta ministeriksi ja Suomen en-
simmäiseksi naissuurlähettilääksi.
Vaikka Tyyne Leivo-Larsson oli työläisperheestä, hän kävi keski-
koulun. Suomen Ammattijärjestön toimistonhoitajana hän tutustui
ammattiyhdistysvaikuttajiin ja saattoi kehittää kielitaitoaan. Leivo-Larsson osasi ruotsia, englan-
tia, saksaa ja esperantoa. Työn ohessa hän opiskeli Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa.
Suomen Ammattijärjestön hajotessa Leivo-Larsson siirtyi vuonna 1929 Helsingin kaupungin pal-
velukseen. Vuonna 1941 hän siirtyi valtion pysyvän työväensuojelu- ja huoltonäyttelyn hoitajaksi.
Leivo-Larsson toimi 1920-luvulta alkaen Liiketyöntekijäin Liitossa. Hän oli Helsingin Konttoris-
tien ammattiosaston puheenjohtaja. SAK:n edustajakokous päätti perustaa naisjaoston vuonna
1938. Hänet valittiin tämän ensimmäisen jaoston varapuheenjohtajaksi. Puheenjohtajana oli
Laura Härmä, jota Tyyne Leivo-Larsson arvosti. Leivo-Larsson toimi SAK:n naisjaoston vara-
puheenjohtajana 1938–1945 ja oli jäsen 1947–1956.
Tyyne Leivo-Larsson osallistui Sosialidemokraattisen Työläisnaisliiton toimintaan. Hän toimi
myös naisten yhteistyöjärjestöissä ennen toista maailmansotaa ja varsinkin sodan aikana. Tou-
kokuussa 1941 hän johti Naisten työnvalmiusliiton puheenjohtajana matkaa natsi-Saksaan. Tämä
matka kostautui sodan jälkeen. Kommunistien raju arvostelu sai Leivo-Larssonin eroamaan
SAK:n naisjaoston jäsenyydestä vuonna 1945. Hän kuitenkin palasi naisjaoston jäseneksi SAK:n
vuoden 1947 edustajakokouksen jälkeen ja osallistui jaoston toimintaan vuoteen 1956 saakka.
Leivo-Larsson ajoi tarmokkaasti miesten ja naisten välistä samapalkkaisuutta. SAK:n naisjaoston
vaikutuksesta hän oli Suomen edustaja Kansainvälisen työjärjestön (ILO) konferenssissa
vuonna 1950, kun järjestö käsitteli samapalkkaisuussopimusta. Hän teki myös SAK:n naisjaoston
esitysten mukaisia eduskunta-aloitteita esimerkiksi palkallisesta synnytyslomasta.
Tyyne Leivo-Larsson oli kansanedustaja vuosina 1948–1958 ja 1966–1970. Ministerinä hän oli vii-
dessä hallituksessa vuosina 1948–1950 ja 1954–1958. Valtioneuvostossa Leivo-Larssonin vas-
tuulla olivat sosiaaliministeriön asiat. Viimeisen ministerikautensa Leivo-Larsson oli myös pää-
ministerin sijainen. Naisen toimiminen "varapääministerinä" herätti huomiota.
Vuosina 1958–1965 Tyyne Leivo-Larsson oli Oslon suurlähettiläs. Hän oli Suomen ensimmäinen
naissuurlähettiläs.

More Related Content

More from Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK

Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 

More from Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK (20)

Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
 
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
 
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
 
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
 
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdfkoyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
 
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdfhaastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
 
Occupational health care in a nutshell
Occupational health care in a nutshellOccupational health care in a nutshell
Occupational health care in a nutshell
 
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdfluottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
 
A catalogue of Orpo-Purra Government cuts
A catalogue of Orpo-Purra Government cutsA catalogue of Orpo-Purra Government cuts
A catalogue of Orpo-Purra Government cuts
 
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
 
Työterveyshuolto pähkinänkuoressa
Työterveyshuolto pähkinänkuoressaTyöterveyshuolto pähkinänkuoressa
Työterveyshuolto pähkinänkuoressa
 
Painava syy -esite
Painava syy -esitePainava syy -esite
Painava syy -esite
 
Pienituloisten ostovoiman lasku
Pienituloisten ostovoiman laskuPienituloisten ostovoiman lasku
Pienituloisten ostovoiman lasku
 
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
 
SAK:n vuosikertomus 2022
SAK:n vuosikertomus 2022SAK:n vuosikertomus 2022
SAK:n vuosikertomus 2022
 
tyontekijoiden-vaikutusmahdollisuudet-ja-luottamus.pdf
tyontekijoiden-vaikutusmahdollisuudet-ja-luottamus.pdftyontekijoiden-vaikutusmahdollisuudet-ja-luottamus.pdf
tyontekijoiden-vaikutusmahdollisuudet-ja-luottamus.pdf
 
opas-osaamisen-kehittämiseen-tyopaikalla.pdf
opas-osaamisen-kehittämiseen-tyopaikalla.pdfopas-osaamisen-kehittämiseen-tyopaikalla.pdf
opas-osaamisen-kehittämiseen-tyopaikalla.pdf
 
tyopaikka-osaamisen-ohjausymparistona.pdf
tyopaikka-osaamisen-ohjausymparistona.pdftyopaikka-osaamisen-ohjausymparistona.pdf
tyopaikka-osaamisen-ohjausymparistona.pdf
 
kesatyontekijoiden-palkkaaminen.pdf
kesatyontekijoiden-palkkaaminen.pdfkesatyontekijoiden-palkkaaminen.pdf
kesatyontekijoiden-palkkaaminen.pdf
 
paikallinen-sopiminen-tyopaikoilla.pdf
paikallinen-sopiminen-tyopaikoilla.pdfpaikallinen-sopiminen-tyopaikoilla.pdf
paikallinen-sopiminen-tyopaikoilla.pdf
 

Tyyne Leivo-Larssonin esittely

  • 1.   Tyyne Leivo-Larsson 3.3.1902–1.8.1977 Tyyne Leivo-Larsson oli naisten ja miesten välisen samapalkkai- suuden ajaja. Suomen Ammattijärjestön toimistonhoitajasta kehit- tyi yksi tasa-arvon uranuurtajanaisista maassamme. Viipurin läänissä Uudellakirkolla syntyneen Tyyne Leivo-Larssonin ura on osoitus siitä, että lahjakas ja kielitaitoinen nainen saattoi työ- väenliikkeessä edetä toimistonhoitajasta ministeriksi ja Suomen en- simmäiseksi naissuurlähettilääksi. Vaikka Tyyne Leivo-Larsson oli työläisperheestä, hän kävi keski- koulun. Suomen Ammattijärjestön toimistonhoitajana hän tutustui ammattiyhdistysvaikuttajiin ja saattoi kehittää kielitaitoaan. Leivo-Larsson osasi ruotsia, englan- tia, saksaa ja esperantoa. Työn ohessa hän opiskeli Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Suomen Ammattijärjestön hajotessa Leivo-Larsson siirtyi vuonna 1929 Helsingin kaupungin pal- velukseen. Vuonna 1941 hän siirtyi valtion pysyvän työväensuojelu- ja huoltonäyttelyn hoitajaksi. Leivo-Larsson toimi 1920-luvulta alkaen Liiketyöntekijäin Liitossa. Hän oli Helsingin Konttoris- tien ammattiosaston puheenjohtaja. SAK:n edustajakokous päätti perustaa naisjaoston vuonna 1938. Hänet valittiin tämän ensimmäisen jaoston varapuheenjohtajaksi. Puheenjohtajana oli Laura Härmä, jota Tyyne Leivo-Larsson arvosti. Leivo-Larsson toimi SAK:n naisjaoston vara- puheenjohtajana 1938–1945 ja oli jäsen 1947–1956. Tyyne Leivo-Larsson osallistui Sosialidemokraattisen Työläisnaisliiton toimintaan. Hän toimi myös naisten yhteistyöjärjestöissä ennen toista maailmansotaa ja varsinkin sodan aikana. Tou- kokuussa 1941 hän johti Naisten työnvalmiusliiton puheenjohtajana matkaa natsi-Saksaan. Tämä matka kostautui sodan jälkeen. Kommunistien raju arvostelu sai Leivo-Larssonin eroamaan SAK:n naisjaoston jäsenyydestä vuonna 1945. Hän kuitenkin palasi naisjaoston jäseneksi SAK:n vuoden 1947 edustajakokouksen jälkeen ja osallistui jaoston toimintaan vuoteen 1956 saakka. Leivo-Larsson ajoi tarmokkaasti miesten ja naisten välistä samapalkkaisuutta. SAK:n naisjaoston vaikutuksesta hän oli Suomen edustaja Kansainvälisen työjärjestön (ILO) konferenssissa vuonna 1950, kun järjestö käsitteli samapalkkaisuussopimusta. Hän teki myös SAK:n naisjaoston esitysten mukaisia eduskunta-aloitteita esimerkiksi palkallisesta synnytyslomasta. Tyyne Leivo-Larsson oli kansanedustaja vuosina 1948–1958 ja 1966–1970. Ministerinä hän oli vii- dessä hallituksessa vuosina 1948–1950 ja 1954–1958. Valtioneuvostossa Leivo-Larssonin vas- tuulla olivat sosiaaliministeriön asiat. Viimeisen ministerikautensa Leivo-Larsson oli myös pää- ministerin sijainen. Naisen toimiminen "varapääministerinä" herätti huomiota. Vuosina 1958–1965 Tyyne Leivo-Larsson oli Oslon suurlähettiläs. Hän oli Suomen ensimmäinen naissuurlähettiläs.