KoulunkäyntiVarakkaiden perheiden lapsetpääsivät yleensä kouluun, tai heitä opetti kotona kreikkalainen opettajaorja.Koulupäivä kesti aamusta iltapäivään. Rooman alkeiskoulussa 7-11 vuotiaat tytöt ja pojat oppivat lukemaan , laskemaan ja kirjoittamaan. Grammaatikon koulussa 12-15 vuotiaat oppilaat. Opettaja luki ääneen kuuluisien kreikkalaisten kirjailijoiden teoksia, ja samalla opeteltiin kreikan kieltä ja historiaa. Ulkoluku läksyjä tuli paljon.
3.
Roomalaisten koditRooman kadutja kujat olivat kapeita ja jo aamuvarhaisessa tungokseen saakka täynnä erimaalaisia ihmisiä, kaupustelijoita, kerjäläisiä, sotilaita, taikureita, käärmeenlumoajia, kerjäläisiä, hevosia ja muuleja. Ajanlaskumme alussa Roomassa asui noin miljoona ihmistä. Suurin osa roomalaisista asui ahtaissa ja huterissa taloissa jotka saattoivat olla jopa 6 kerroksisia. Rikkaan roomalaisen yksityistalo Domus oli tilava ja tyylikäs. Talosta näkyi kadulle vain ikkunaton julkisivu, jossa oli sisäänkäynti.
4.
Roomalaisten kylpylätRoomalaiset pitivätrentoutumista hyvin tärkeänä. Kun korkea virkamies oli kulkenut torilla, osallistunut kansankokoukseen ja tavannut ihmisiä, hän halusi mennä kylpylään.Ylhäiset naiset kuluttivat aikaansa kehräten villaa ja kutomalla kankaita. Naiset vierailivat ystäviensä luona, tekivät ostoksia, hoitivat kauneuttaan ja kävivät kylpylöissä.Julkiset kylpylät, eli termit olivat suosittuja tapaamispaikkoja.Kylpylöissä puitiin liikeasioita, pelattiin lautapelejä, seurusteltiin ja juoruiltiin.Naisilla oli yleensä omat vuorot.Suurimmissa kylpylöissä saattoi olla kuntosali, myymälöitä ja kirjasto.
5.
Kilpa-ajotCircus Maximus oliRooman suurin ja vanhin kilparata.Ajaja seisoi keveissä kaksipyöräisissä vaunuissa, joita veti kaksi-, kolme-, tai nelivaljakko.Kukin ajaja kilpaili omissa väreissään, edustamansa tallin mukaan.Areena kierrettiin 7 kertaa.Kisan voitti se valjakko, joka tuli ensimmäisen maaliin, oli ajaja mukana tai ei.Kilpa-ajojen riskit kiehtoivat roomalaisia.Koska kaarteet olivat jyrkkiä, niissä sattui yhteenajoja.Jollei ajaja ehtinyt vaaratilanteessa katkaista tikarilla hänen rintansa ympärille kiedottuja ohjaksia, hän murskautui. Ajaja saattoi myös laahautua valjakkonsa mukana ja joutua toisten yliajamaksi yleisön pauhatessa riemusta.
6.
Illallinen on tärkeäateriaPäivän tärkein ateria oli illallinen.Ylhäisen väen illalliset saattoivat olla loisteliaita ja tuhlailevia.Ne alkoivat usein myöhään iltapäivällä ja kestivät tuntikausia.Ruokailija asettui makuulleen kaltevalle sohvalle eli divaanille vasemman kyynärpäänsä varaan, jolloin hän pystyi syömään oikealla kädellä. Illalliselle kutsuttiin vieraita ja siellä esitettiin runoja, tanssia ja musiikkia. Vieraita saattoi olla viihdyttämässä myös akrobaatteja, kääpiöitä ja klovneja.Vieraat voitiin yllättää iloisesti, kun tarjottavaksi tuodun villisian mahasta saattoi löytää paahdettuja lintuja.
7.
Tekijät ja lähteetLähteet:Oppikirja Historia kertoo, kustantaja: Tammi, tekijät: Soile Varis, Niko Hurme ja Juha Alenius.Kiitos kun ette nukahtaneet!Tekijät:”CateKaakkasetäXD””JanskuJänisjaakkoXD”