Kaikki kyvyt käyttöön. Markku Jahnukainen 14.12.2016
1. Kaikki kyvyt käy*öön
-‐ siirtymät ja diversitee4
Markku
Jahnukainen
Helsingin
yliopisto
h"p://blogs.helsinki.fi/transit-‐okl/
h"p://taido"yohon.fi/
2. ”Kylmien
ja
karujen
numeroiden
taakse
kätkeytyy
monta
ihmiskohtaloa,
joiden
esi;elylle
pelkkä
<lasto
ei
tee
oikeu;a.
Erityisen
tärkeää
olisi
todeta
ne
tekijät,
joiden
avulla
useaan
aluksi
vaikealta
näy;äneeseen
elämänkulkuun
on
sisältynyt
runsaas<
myönteisiä
ja
joskus
valoisiakin
piirteitä,
oman
vähäisen
paikan
arvokastakin
täy;ämistä
yhteiskunnassa’
(Niilo
Mäki,
1951,
54).
3. Kissa pöydälle….
• Erityisopetuksen
oppilaiden
jatkokoulu;autuminen
ja
työllistyminen
heikompaa
kuin
muun
ikäluokan
(esim.
Kirjavainen
ym.
2016)
• Maahanmuu;ajataustaisten
jatkokoulu;autuminen
ja
työllistyminen
heikompaa
kuin
muun
ikäluokan
(tosin
polarisoitunu;a)
(esim.
Kilpi-‐
Jakonen
2011)
4. Peruskoululaki
1983,
85:
”Peruskoulun
tehtävänä
on
pitää
erityistä
huolta
en<sistä
erityisopetusta
saaneista
oppilaistaan
ja
tukea
heidän
sijoi;umistaan
jatko-‐opintoihin,
työelämään
ja
yhteiskuntaan”
5. Yksilöllistäminen ja sijoi*uminen toisen asteen opintoihin (2004, 2006 ja 2009 ikäluokat) (Kirjavainen,
Pulkkinen & Jahnukainen, 2016)
0
10
20
30
40
50
60
70
80
90
100
Year
1.
Year
2.
Year
3.
Year
4.
%-‐share
of
students
at
the
upper
secondary
level
Regular
curriculum
2004
Regular
curriculum
2006
Regular
curriculum
2009
Par<ally
individualized
curriculum
2004
Par<ally
individualized
curriculum
2006
Par<ally
individualized
curriculum
2009
Mainly
or
fully
individualized
curriculum
2004
Mainly
or
fully
individualized
curriculum
2006
Mainly
or
fully
individualized
curriculum
2009
Modified
curriculum
for
severly
disabled
2004
Modified
curriculum
for
severly
disabled
2006
Modified
curriculum
for
severly
disabled
2009
7. Johtopäätöksiä
• Siirtymät
ovat
edelleen
ongelmallisia
(erityises<)
nuorille,
joilla
tuen
tarve;a,
koskee
myös
työelämäsiirtymää.
• Amma<llisen
koulutuksen
rakenteet
murroksessa.
Toiminnassa
osin
varastoivaa
funk<ota;
onko
liian
kallista
päivähoitoa?
Pitäisi
päästä
kohdennetumpiin
koulutuksiin,
joista
työllistyy.
8. KYSYMYS?
-‐ Miten
toimintamalleja
ja
rakenteita
voitaisiin
joustavoi;aa
siten,
e;ä
sekä
koulutuspolku
e;ä
työura
mahdollistuisi
kaikille
?
-‐ Miten
saisimme
kaikki
kyvyt
käy;öön?
9. Kirjallisuu*a
Jahnukainen,
M.
(1998).
Koulun
varjosta
aikuisuuteen.
En<sten
tarkkailuoppilaiden
myöhemmät
elämänvaiheet.
Tutkimuksia
182.
Ope;ajankoulutuslaitos.
Helsingin
yliopisto.
Jahnukainen,
M.
(2005)
Koulutus
syrjäytymisen
ehkäisyssä.
Teoksessa
Koivula,
P.
(toim.)
Selviytymisen
polkuja.
Opetusjärjestelyt
oppilaan
tukena.
Opetushallitus.
Vammala:
Vammalan
kirjapaino,
40–50.
Jahnukainen,
M.
(2007)
High-‐risk
youth
transi<ons
to
adulthood:
A
longitudinal
view
of
youth
leaving
the
residen<al
educa<on
in
Finland,
Children
and
Youth
Services
Review
29
(5),
637–654.
doi:
10.1016/j.childyouth.2007.01.009
Kalalah<,
M.,
Varjo,
J.
&
Jahnukainen,
M.
(2016)
Immigrant-‐origin
Youth
and
the
Determina<on
of
Choice
for
Upper
Secondary
Educa<on
in
Finland.
Arvioitavana.
Kalalah<,
M.,
Varjo,
J.,
Zacheus,
T.,
Mäkelä,
M-‐L.,
Saarinen,
M.,
Kivirauma,
J.
&
Jahnukainen,
M.
(2017).
Maahanmuu;ajataustaisten
nuorten
toisen
asteen
koulutusvalinnat.
Yhteiskuntapoliikka
(in
press).
Kilpi-‐Jakonen,
Elina.
2011.
‘Con<nua<on
to
Upper
Secondary
Educa<on
in
Finland:
Children
of
Immigrants
and
the
Majority
Compared.’
Acta
Sociologica
54
(1):
77‒106.
Kirjavainen,
T.,
Pulkkinen,
J.
&
M.
Jahnukainen
(2016).
Special
educa<on
students
in
transi<on
to
further
educa<on:
A
four-‐year
register-‐based
follow-‐up
study
in
Finland.
Learning
and
Individual
Differences
45
(1),
33–42.
Mäki.
N.
(1951).
Helsingin
kaupungin
apukoulujen
en<sten
oppilaiden
(1903
–
39)
myöhemmät
elämänvaiheet.
Liite
Helsingin
kaupunginhallituksen
mie<ntöön.
Mie<ntö
27:2,
25
–
55.
Helsinki:
Mercatorin
kirjapaino.