SlideShare a Scribd company logo
1 of 21
Lisää vaikuttavuutta ja
kustannustehokkuutta
suojavyöhykehakkuisiin
Panu Halme
2017
Hankekumppanit
Jyväskylän yliopisto
Metsä Group (Finsilva)
Suomen metsäkeskus
Jyväskylän kaupunki
Jämsän kaupunki
Hanke alkoi kevättalvella 2017.
Perusidea
Kehitetään suojavyöhykehakkuita paremmiksi
sekä kustannustehokkuudeltaan että
vaikuttavuudeltaan
– Menetelmäkehitystä
– Tutkimusta
– Koulutusta
– Viestintää
Osahankkeet
Osahanke 1:
Selvitetään, miten voimakkuuksiltaan erilaiset
suojavyöhykkeiden poimintahakkuut
vaikuttavat puronvarren fysikaalisiin
olosuhteisiin lyhyellä aikavälillä
Osahanke 2: Selvitetään, miten
suojavyöhykkeiden poimintahakkuut
vaikuttavat puronvarsien lajistoon pitkällä
aikavälillä
Osahanke 3: Selvitetään, miten eri tavoin
hakatut puronvarret kärsivät tuulituhoista
Osahanke 4: Koulutetaan metsäkoneen
kuljettajia niin, että he osaavat toteuttaa
erilaisia suojavyöhykehakkuita
Osahanke 5: Koulutetaan metsäalan toimijoita
(biologit, metsäkeskuksen työntekijät jne.)
suunnittelemaan erikoiskohteisiin
mahdollisimman hyviä suojavyöhykehakkuita.
Osahanke 1: Selvitetään, miten voimakkuuksiltaan
erilaiset suojavyöhykkeiden poimintahakkuut
vaikuttavat puronvarren fysikaalisiin olosuhteisiin
lyhyellä aikavälillä
Kysymys:
– Mikä on vyöhykkeen optimaalinen käsittely?
• Optimaalinen: maksimihakkuutulo ilman
merkittäviä fysikaalisia muutoksia
Hakkuutoimenpiteet
15 m 25 m (10+5+10)
5m
A
B
Tilanne nyt
10 kohdetta valittu
– 6 Metsä group (Fin Silva)
Mitattiin olosuhteita kesällä 2017
Ensimmäinen kohde hakattu
Mitä seuraavaksi?
Hakkuut syyskuu 2017-huhtikuu 2018 aikana
Dokumentoimme hakkuita
– Tunnusluvut (kuutiomäärä, tukkipuun määrä, hakkuisiin
kulunut aika)
– Kuvaamme dronella videoita
– Haastattelemme motokuskeja
 Tarkoitus tuottaa koulutusmateriaalia
Mitataan hakkuiden jälkeisiä olosuhteita kesällä
2018
Osahanke 2: Selvitetään, miten
suojavyöhykkeiden poimintahakkuut vaikuttavat
puronvarsien lajistoon pitkällä aikavälillä
2006 hakattu koeasetelma (PuroMonta)
15+30m suojavyöhykkeitä
Osa poimintahakattu
Inventoidaan sammalet, käävät, lahopuu
– Joitakin fysikaalisia ominaisuuksia
Mitä tehty?
Pienilmastoa ja avoimuutta mitattu kesällä
Sammalet inventoitu elo-syyskuun aikana
Käävät inventoitu syys-lokakuun aikana
Lahopuu ja myrskytuhot mitattu
Mitä seuraavaksi?
LUKEn kanssa yhteistyöviritys tarkkojen
puuston kasvumittausten rahoittamiseksi.
Osahanke 3: Selvitetään, miten eri tavoin
hakatut puronvarret kärsivät tuulituhoista
Tutkitaan tuulituhoja sekä vanhoissa että
uusissa kohteissa
Mitä puita kaatuu, kuinka paljon ja kuinka
kaukana reunasta?
Osahankkeen 1 kohteissa ekat mittaukset
syksyllä 2018 (2. kerta syksyllä 2019)
Osahankkeen 2 kohteissa nyt
lahopuumittausten yhteydessä
Osahanke 4: Koulutetaan metsäkoneen
kuljettajia niin, että he osaavat toteuttaa
erilaisia suojavyöhykehakkuita
Osahanke 5: Koulutetaan metsäalan toimijoita
(biologit, metsäkeskuksen työntekijät jne.)
suunnittelemaan erikoiskohteisiin
mahdollisimman hyviä suojavyöhykehakkuita.
 Näitä voidaan edistää vasta ensi
keväästä lähtien
Kiitos!
Anna Oldén, Maiju Peura, Janne Kotiaho, Mikko
Mönkkönen, Hennariikka Mäenpää
Seija Tiitinen-Salmela, Aino Ässämäki
Janne Soimasuo
Marko Kemppainen

More Related Content

More from Suomen metsäkeskus

Korjuujälki energiapuuhakkuilla
Korjuujälki energiapuuhakkuillaKorjuujälki energiapuuhakkuilla
Korjuujälki energiapuuhakkuillaSuomen metsäkeskus
 
Kiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankinta
Kiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankintaKiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankinta
Kiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankintaSuomen metsäkeskus
 
Energiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankinta
Energiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankintaEnergiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankinta
Energiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankintaSuomen metsäkeskus
 
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021Suomen metsäkeskus
 
Metsäenergian käyttö kasvussa
Metsäenergian käyttö kasvussaMetsäenergian käyttö kasvussa
Metsäenergian käyttö kasvussaSuomen metsäkeskus
 
Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?
Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?
Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?Suomen metsäkeskus
 
Energiapuun käyttö ja näkymät Kymenlaaksossa
Energiapuun käyttö ja näkymät KymenlaaksossaEnergiapuun käyttö ja näkymät Kymenlaaksossa
Energiapuun käyttö ja näkymät KymenlaaksossaSuomen metsäkeskus
 
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-SuomessaHoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-SuomessaSuomen metsäkeskus
 
Isokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrja
Isokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrjaIsokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrja
Isokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrjaSuomen metsäkeskus
 
Isokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemi
Isokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemiIsokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemi
Isokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemiSuomen metsäkeskus
 
Isokuusentanhua, keskustelu timo koski
Isokuusentanhua, keskustelu timo koskiIsokuusentanhua, keskustelu timo koski
Isokuusentanhua, keskustelu timo koskiSuomen metsäkeskus
 
6. metstilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
6. metstilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos6. metstilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
6. metstilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitosSuomen metsäkeskus
 
2. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 pekka manninen
2. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 pekka manninen2. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 pekka manninen
2. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 pekka manninenSuomen metsäkeskus
 
5. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 hannu liljeroos tmi hannu lilje...
5. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 hannu liljeroos tmi hannu lilje...5. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 hannu liljeroos tmi hannu lilje...
5. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 hannu liljeroos tmi hannu lilje...Suomen metsäkeskus
 
4. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 petri kortejarvi op
4. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 petri kortejarvi op4. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 petri kortejarvi op
4. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 petri kortejarvi opSuomen metsäkeskus
 
3. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 juho lammi tapio oy
3. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 juho lammi tapio oy3. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 juho lammi tapio oy
3. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 juho lammi tapio oySuomen metsäkeskus
 
1. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskus
1. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskus1. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskus
1. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskusSuomen metsäkeskus
 
More from Suomen metsäkeskus (20)

Korjuujälki energiapuuhakkuilla
Korjuujälki energiapuuhakkuillaKorjuujälki energiapuuhakkuilla
Korjuujälki energiapuuhakkuilla
 
Kiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankinta
Kiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankintaKiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankinta
Kiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankinta
 
Energiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankinta
Energiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankintaEnergiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankinta
Energiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankinta
 
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021
 
Metsäenergian käyttö kasvussa
Metsäenergian käyttö kasvussaMetsäenergian käyttö kasvussa
Metsäenergian käyttö kasvussa
 
Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?
Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?
Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?
 
Energiapuun käyttö ja näkymät Kymenlaaksossa
Energiapuun käyttö ja näkymät KymenlaaksossaEnergiapuun käyttö ja näkymät Kymenlaaksossa
Energiapuun käyttö ja näkymät Kymenlaaksossa
 
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-SuomessaHoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa
 
Puurakenteiden palosuunnittelu
Puurakenteiden palosuunnitteluPuurakenteiden palosuunnittelu
Puurakenteiden palosuunnittelu
 
Isokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrja
Isokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrjaIsokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrja
Isokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrja
 
Isokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemi
Isokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemiIsokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemi
Isokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemi
 
Isokuusentanhua, keskustelu timo koski
Isokuusentanhua, keskustelu timo koskiIsokuusentanhua, keskustelu timo koski
Isokuusentanhua, keskustelu timo koski
 
6. metstilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
6. metstilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos6. metstilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
6. metstilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
 
6. metstilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
6. metstilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos6. metstilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
6. metstilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
 
2. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 pekka manninen
2. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 pekka manninen2. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 pekka manninen
2. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 pekka manninen
 
5. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 hannu liljeroos tmi hannu lilje...
5. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 hannu liljeroos tmi hannu lilje...5. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 hannu liljeroos tmi hannu lilje...
5. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 hannu liljeroos tmi hannu lilje...
 
4. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 petri kortejarvi op
4. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 petri kortejarvi op4. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 petri kortejarvi op
4. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 petri kortejarvi op
 
3. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 juho lammi tapio oy
3. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 juho lammi tapio oy3. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 juho lammi tapio oy
3. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 juho lammi tapio oy
 
1. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskus
1. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskus1. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskus
1. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 mika rautiainen suomen metsakeskus
 
Runkojarjestelmat toni kekki
Runkojarjestelmat toni kekkiRunkojarjestelmat toni kekki
Runkojarjestelmat toni kekki
 
Lisää vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta suojavyöhykehakkuisiin

  • 2. Hankekumppanit Jyväskylän yliopisto Metsä Group (Finsilva) Suomen metsäkeskus Jyväskylän kaupunki Jämsän kaupunki Hanke alkoi kevättalvella 2017.
  • 3. Perusidea Kehitetään suojavyöhykehakkuita paremmiksi sekä kustannustehokkuudeltaan että vaikuttavuudeltaan – Menetelmäkehitystä – Tutkimusta – Koulutusta – Viestintää
  • 4. Osahankkeet Osahanke 1: Selvitetään, miten voimakkuuksiltaan erilaiset suojavyöhykkeiden poimintahakkuut vaikuttavat puronvarren fysikaalisiin olosuhteisiin lyhyellä aikavälillä Osahanke 2: Selvitetään, miten suojavyöhykkeiden poimintahakkuut vaikuttavat puronvarsien lajistoon pitkällä aikavälillä
  • 5. Osahanke 3: Selvitetään, miten eri tavoin hakatut puronvarret kärsivät tuulituhoista Osahanke 4: Koulutetaan metsäkoneen kuljettajia niin, että he osaavat toteuttaa erilaisia suojavyöhykehakkuita Osahanke 5: Koulutetaan metsäalan toimijoita (biologit, metsäkeskuksen työntekijät jne.) suunnittelemaan erikoiskohteisiin mahdollisimman hyviä suojavyöhykehakkuita.
  • 6. Osahanke 1: Selvitetään, miten voimakkuuksiltaan erilaiset suojavyöhykkeiden poimintahakkuut vaikuttavat puronvarren fysikaalisiin olosuhteisiin lyhyellä aikavälillä Kysymys: – Mikä on vyöhykkeen optimaalinen käsittely? • Optimaalinen: maksimihakkuutulo ilman merkittäviä fysikaalisia muutoksia
  • 7. Hakkuutoimenpiteet 15 m 25 m (10+5+10) 5m A B
  • 8. Tilanne nyt 10 kohdetta valittu – 6 Metsä group (Fin Silva) Mitattiin olosuhteita kesällä 2017 Ensimmäinen kohde hakattu
  • 9. Mitä seuraavaksi? Hakkuut syyskuu 2017-huhtikuu 2018 aikana Dokumentoimme hakkuita – Tunnusluvut (kuutiomäärä, tukkipuun määrä, hakkuisiin kulunut aika) – Kuvaamme dronella videoita – Haastattelemme motokuskeja  Tarkoitus tuottaa koulutusmateriaalia Mitataan hakkuiden jälkeisiä olosuhteita kesällä 2018
  • 10. Osahanke 2: Selvitetään, miten suojavyöhykkeiden poimintahakkuut vaikuttavat puronvarsien lajistoon pitkällä aikavälillä 2006 hakattu koeasetelma (PuroMonta) 15+30m suojavyöhykkeitä Osa poimintahakattu Inventoidaan sammalet, käävät, lahopuu – Joitakin fysikaalisia ominaisuuksia
  • 11. Mitä tehty? Pienilmastoa ja avoimuutta mitattu kesällä Sammalet inventoitu elo-syyskuun aikana Käävät inventoitu syys-lokakuun aikana Lahopuu ja myrskytuhot mitattu
  • 12.
  • 13.
  • 14.
  • 15.
  • 16.
  • 17.
  • 18. Mitä seuraavaksi? LUKEn kanssa yhteistyöviritys tarkkojen puuston kasvumittausten rahoittamiseksi.
  • 19. Osahanke 3: Selvitetään, miten eri tavoin hakatut puronvarret kärsivät tuulituhoista Tutkitaan tuulituhoja sekä vanhoissa että uusissa kohteissa Mitä puita kaatuu, kuinka paljon ja kuinka kaukana reunasta? Osahankkeen 1 kohteissa ekat mittaukset syksyllä 2018 (2. kerta syksyllä 2019) Osahankkeen 2 kohteissa nyt lahopuumittausten yhteydessä
  • 20. Osahanke 4: Koulutetaan metsäkoneen kuljettajia niin, että he osaavat toteuttaa erilaisia suojavyöhykehakkuita Osahanke 5: Koulutetaan metsäalan toimijoita (biologit, metsäkeskuksen työntekijät jne.) suunnittelemaan erikoiskohteisiin mahdollisimman hyviä suojavyöhykehakkuita.  Näitä voidaan edistää vasta ensi keväästä lähtien
  • 21. Kiitos! Anna Oldén, Maiju Peura, Janne Kotiaho, Mikko Mönkkönen, Hennariikka Mäenpää Seija Tiitinen-Salmela, Aino Ässämäki Janne Soimasuo Marko Kemppainen