Recommended
More Related Content
More from Päivi Uljas
More from Päivi Uljas (12)
Kirkkokahveilla 2017
- 1. Työn suuri muutos Kirkkokahveilla Työn messun jälkeen Meilahden kirkko 5.11.2017 Päivi Uljas Sirpalemaisia paloja pitkältä matkalta
- 2. 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 1… 2… 2… Alkutuotannon, jalostuksen ja palvelujen osuus tuotannosta 1860-2007 Elinkeinovapaus Suuret nälkävuodet Itsenäistyminen Kansalaissota Lapuanliike Sodat EU EuroEEC Halpa vilja Torpparihäädöt Yleinen äänioikeus 1905 1917 Torpparivapautus, kahdeksantuntinen työpäivä, kunnallinen äänioikeus, 1921-1922 oppivelvollisuus, progressiivinen verotus 1930 suuri lama Yleislakko 1956 Kansaneläke Työttömyysturva, työeläke, Sairausvakuutus 40-tuntinen työpäivä 1958-1964 Työehtosopimusten yleissitovuus, kansanterveyslaki, peruskoulu, lasten päivähoito-oikeus 1970-alku Suuri lama Työttömyys Vapaa liikkuvuus, Vuokratyö Alihankinta- ketjut Paikallinen sopiminen Työsuojeluhallinto, työsuojeluvaltuutetut 1970-luku Ansiosidonnaiset edut, verolle. Pekkaset 1985
- 3. Leipomo-oppilaiden kohtelua 1850-luvulla 1600-luvulla säädetty palveluspakko velvoitti jokaisen henkilön, jolla ei ollut maata tai omaa erillistä elinkeinoa, pestautumaan tällaisen palvelukseen ja samalla tämän lailliseen suojeluun: rengiksi tai piiaksi talolliselle, työmieheksi ruukkiin tai manufaktuuriin, oppilaaksi tai kisälliksi käsityöläiselle, palvelijaksi kauppiaalle tai säätyläiselle tai ulkotyöläiseksi kaupungin palvelukseen. Vastineeksi työnantajan tuli huolehtia työntekijänsä toimeentulosta eli ottaa hänet ”suojeluunsa”. Palvelukseen hakeutumattomia kohdeltiin irtolaisina ja pahatapaisina lainsuojattomina, jotka määrättiin sotapalvelukseen tai pakkotyölaitokseen. Kaupunkiin muuttamiseen tarvittiin lupa, ja se myönnettiin vain sellaiselle henkilölle, jolla oli hyväksytty oppi- tai palveluspaikka tiedossa. Opinkäyneet työntekijät olivat paremmin palkattuja ja vanhemmat pyrkivät saamaan lapsensa ammattioppiin, jonka muistelmat tuntuvat nekin melko kauhistavilta. • Mestari Herman Silfverberg, joka oli aikanaan myös ammattikunnan oltermanni, rehenteli periaatteellaan: "Kun jaan väelleni kotikuritusta, kuritan heitä kunnolla.” Kurinpitovälineenä hän käytti yleensä piiskaa, jota kantoi vyöllään (emt, 59). Joitain pahoinpitelytapauksia puitiin kämnerioikeudessa, mutta oikeus katsoi esimerkiksi oppipoika Mahlforsin toistuvat pahoinpitelyt perustelluksi kotikuritukseksi. Oikeus totesi, ettei Silfverbergiä voida tuomita, koska pahoinpitelyjen aiheuttamat vammat eivät olleet pysyviä, mutta vapautti kuitenkin Mahlforsin palveluksesta ja velvoitti tämän etsimään pikimmin uuden isännän (emt, 60). Helsinkiin perustetussa sunnuntaikoulussa annettiin opetusta sunnuntai-iltapäivisin klo 15—18, ja se oli tarkoitettu nimenomaan käsityöläisille, joilla ei ollut muina päivinä vapaata.
- 4. Ennen elinkeinovapauden aikaa Helsingin leipurien keskuudessa oli tyydytty pitkään ammattikuntaperiaatteeseen, jonka mukaan leipomotoimintaa harjoittavat mestarit käyttävät työntekijöinään vain ammattilaisia ja toimivat omalla alueellaan pitäen vain yhtä leipomoa ja yhtä kotimyymälää kukin. Ensimmäisenä avasi itselleen toisen myymälän juuri leipurimestari Ekberg, joka sai tähän luvan maistraatilta vuonna 1852. Seuraavana vuonna toisen myymälän avasi myös mestari Sievers. Ammattikunta vastusti tätä voimakkaasti, koska "jokaisella jäsenellä pitää olla vain yksi avoin myymälä käytössä, jossa saa myydä leipomotuotteitaan siinä osassa kaupunkia johon itse kukin edullisimmin voi sellaisen myymälän perustaa" (emt, 208).
- 5. Kilpailu sallitaan Teolliseksi luettua valmistusta alettiin sallia yhä laajemmin ja lainsäädäntöä muokata. Ammattikuntalaitos kumottiin. Suurin osa ammattikunnista lakkautettiin vuoden 1859 keisarillisella asetuksella, jonka nojalla myös Helsingin leipurien ammattikunta lopetti toimintansa vuoden 1860 päättyessä. Viimeisetkin ammattikunnat lakkautettiin vuoden 1868 asetuksella. Loputkin rajoitukset kumottiin vuoden 1879 asetuksella, jota kutsutaan elinkeinovapaudeksi. ”Kuka tahansa itseään hallitseva mies tahi vaimo” sai nyt harjoittaa mitä tahansa ammattia, pitää liikettä ja palkata työväkeä kuten parhaaksi katsoi. Samanaikainen palveluspakon ja laillisen suojelun kumoaminen vapautti maaseudun tilattoman väestön "vapaaksi" työvoimaksi kasvavan teollisuuden palvelukseen.
- 6. Kilpailu heikensi työoloja entisestään • Museoviraston kokoamien haastattelujen mukaan: • Esimerkiksi 16-vuotias oppipoika työskenteli 1880-luvulla leipomossa ympäri vuorokauden saaden nukkua työn lomassa pari--kolme tuntia. Kisällikamareita ei enää ollut, joten oppilaat nukkuivat paljaalla lattialla tai jauhosäkkien päällä. Mestari antoi entiseen tapaan vettä niskaan ja ruokokeppiä selkään pitääkseen työntekijänsä toiminnassa. • Siihen aikaan monissa leipomoissa oli käytössä vuorotyö siten, että illalla ja yöllä leivottiin ruis- ja ruokaleivät, päivällä kahvileivät ja konditoriatuotteet. Myös Anton Huotarin työpaikassa työ tehtiin kahdessa vuorossa, joten samaa työhuonetta ja samoja työkaluja voitiin käyttää ympäri vuorokauden. Vuoteitakin tarvittiin vain puolelle työntekijöistä, kun nämä nukkuivat vuorotellen: ensin päivävuorolainen, ja sitten vielä lämpimään sänkyyn pujahti yövuorolainen, illalla taas päinvastoin. • "Menihän se järjestelmä muuten, mutta syöpäläisistä tuppasi tulemaan riitaa tämän sänkyosuustoiminnan vuoksi. Kumpikaan sänkyosakas ei näet tahtonut mielellään tunnustaa, että oli erityinen syöpäläisten suosija", Anton Huotari muisteli
- 7. Koulutustaso heikkeni • Leipurimestarit valittivat oppipoikien laiskuutta ja haluttomuutta, kun työssä uuvutetut pojat eivät tahtoneet koulussa hereillä pysyä, jos sinne ylipäänsä edes töiltään kerkesivät. • Vuonna 1875 helsinkiläisistä leipurinoppilaista käsityöläiskoulua kävi 40 prosenttia, mutta vuonna 1888 koulussa oli enää yksi leipurinoppilas. Seurauksena oli, että kisällinkirjalla työskentelevien määrä väheni leipurinammatissa, mutta ulosoppineiden lisääntyi. He olivat käyneet ammattiopin, mutta eivät sunnuntai- tai käsityöläiskoulua. • Koulutustaso näin aleni ammatissa, ja sen turvin työnantajat saattoivat painaa myös palkkaa alemmas. Helsingin Leipuriammattiosasto suositteli heti perustamisensa jälkeen koulunkäyntiä kaikille leipurityöläisille, mutta katsoi, että ennen muuta sille on luotava edellytykset inhimillistämällä työaikoja • Työnantajat olivat ruvenneet myös vaatimaan oppilaita palkkaamaan itselleen sijaisen koulunkäyntinsä ajaksi.
- 8. • Elinkeinojen vapauduttua - 1860-luvulta 1880-luvulle - leipurityöläisten työaikaa yleisesti pidennettiin. Leipurinkisällin ja oppipojan työaika oli vähintään 14 tuntia, ja se oli pääasiassa yötyötä. Kondiittorin työpäivä saattoi olla lyhyempi, mutta oppipojalla se venyi jopa 18-tuntiseksi ja ylikin. Oppilailla teetettiin myös paljon muutakin kuin ammattiin kuuluvia tehtäviä. Oppipojat ja kisällit asuivat edelleen yleisesti työnantajansa luona ja olivat tämän ylöspidossa. • Terveyspoliisi kuvaa leipomoitten olosuhteita ensimmäisessä vuosiraportissaan: "Viime aikoina suoritetut lukuisat tarkastukset ovat tosin aikaansaaneet sen, ettei leipomo myöskään enää ole makuuhuoneena eivätkä leivinpöytä tai leipälaudat hänen makuupaikkanaan, mutta paria poikkeusta lukuun ottamatta ovat kalkitut seinät likaiset, paksun homeen peittämät ja kosteat, niin että niistä suorastaan valuu vettä.. Ilma on epämiellyttävä, sillä missään leipomossa ei ole minkäänlaista tuuletuslaitetta, ja vihdoin esiintyvät enimmät työläiset epäsiisteinä, usein pesunkestämättömissä vaatteissa. Vielä huonompia ovat työläisten makuuhuoneet… sänkyjä toistensa päällä niin että 2 tai useampia mahtuu vierekkäin, sänkyvaatteet ovat epäsiistit, ilma pilaantunutta tuuletuksen puutteessa, epäjärjestys selvästi havaittava… Osittain tämä on kai luettava heidän työtapansa syyksi. Leipomoissa työskennellään miltei läpi vuorokauden; osa henkilökunnasta on työssä, kun toinen osa lepää ja lepoaika on tavallisesti vain joitakin tunteja kerrallaan, minkä jälkeen heidät jälleen herätetään muutaman tunnin työhön ja niin edelleen..”
- 9. Leipureista puhuttiin ”valkoisina kaivostyöläisinä”, ja yötyön rajoituspyrkimyksiä oli vireillä useissa maissa. Ammattiosasto on perustettu vuonna 1888 Jäsenet valittavat kuukausikokouksessa ahtaista ja epäkuntoisista työväen asunnoista. Osasto asettaa erityiset tarkastusmiehet ottamaan selkoa asuntojen laadusta. Heiltä kuullaan, että monin paikoin valitukset ovat aiheellisia: "Esimerkiksi leipurimestari Andstenin paikassa on asunto niin ahdas, että osan työntekijöistä täytyy maata työhuoneessa sillä 6:lla miehellä on käytettävänä vaan 3 sänkyä". "K.M. Brondinin työväenasunto vaikka onkin valoisa ja ajan vaatimusten mukaisempi… katsottiin kuitenkin epäkäytännölliseksi siitä syystä, että niin suuri joukko henkilöitä eli luvultaan 26 asuu samassa huoneessa joista yhdellä osalla on lepoaika yöllä toisella osalla päivällä joten siis lepääjät tulevat kärsityksi toiminnassa olevilta. Terveysopilliselta kannalta katsottuna on myöskin epäkohta että osaksi eri henkilöt vuoron perään käyttävät samoja vuoteita." Loppukeväästä saadaan uusia tietoja naisleipomoista, joita on tutkinut ammattiosaston asettama selvityskomitea: "On paikkoja joissa leipomo ja pyykkitupa on niin likeisessä yhteydessä että paistetaan molemmissa. Työaika on noin 16 ja 17 tuntia vuorokaudessa, palkat 10--18 markkaa kuussa. Ja käytetään myös alaikäisiä työssä. Olot siis kahta vertaa huonommat kuin miesleipureilla. Mainituista epäkohdista päätettiin refereerata sanomalehdissä". (kuuk. 7.5.1898, 20)
- 10. Vuoden 1905 julkaistaan maisteri G.R. Snellmanin laatima Työtilasto III. Työntekijöistä 40 prosenttia on opinkäymättömiä. Opinkäyneillä on oppiaika ollut yleensä kolme vuotta. Noin 60 prosenttia työntekijöistä on miehiä. Useimmat ovat naimattomia ja asuvat edelleen työnantajan taloudessa, jolloin perheen perustaminen on vaikeaa. Vaeltelu on edelleen tavallista, koska useimmat ovat työskennelleet nykyisessä työpaikassaan enintään vuoden. He työskentelevät aikansa, tienaavat hiukan säästöön ja vaihtavat herkästi työpaikkaa ja paikkakuntaakin. Työväensuojeluasetuksen (1889) rajoituksia alaikäisten työstä on yleisesti rikottu, koska monet olivat joutuneet leipomotyöhön alle 12-vuotiaina, yksi oli aloittanut yhdeksänvuotiaana. Tehdasteollisuudessa oli tuolloin päästy yleensä 60-tuntiseen työviikkoon. Kahta 12- tuntista työvuoroa käyttävissä tehtaissa viikkotyöajaksi tuli 72 tuntia, mutta leipurityöläisistä yli 60 prosentilla on tätä pitempi työaika. Naisilla työaika on keskimäärin pitempi kuin miehillä. Pisimmät työajat tavattiin suurimmissa kaupungeissa Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Pisin havaittu työaika oli 125 tuntia viikossa eli lähes 18 tuntia viikon jokaista päivää kohti. Yli puolet leipurityöläisistä joutui tekemään yötyötä, eli työskentelemään klo 21:n ja aamuviiden välillä. Suurin osa heistä teki kuusi yötä viikossa. Yötyö oli yleisintä Helsingissä. Oppilaat tekivät sekä pitempää työpäivää ja enemmän yötyötä kuin muut miespuoliset työläiset. Työntekijäin niukat lepo- ja ruokailuajat olivat hyvin epäsäännöllisiä. Syötiin silloin, kun työn lomassa ehti, monasti seisaaltaan työhuoneessa. Lepo- ja vapaa-aika oli usein ripoteltu pienissä pätkissä vuorokauden eri aikoihin. Ylityön käsitettä ei juuri tunnettu, vaan töihin oli ruvettava tarpeen mukaan.
- 11. Keuhkotaudin leviämiselle leipomoissa oli hyvin otolliset olosuhteet. Ylirasittuneet työntekijät raatoivat tunkkaisissa ja hämärissä työhuoneissa, joivat hikisinä kylmiä juomia sekä nukkuivat ahtaissa tuulettamattomissa murjuissa hyvin likeisesti. Bakteerit levisivät näissä oloissa helposti henkilöstä toiseen. Vaeltavat leipurit pitivät vielä huolen, että samat bakteerit levisivät ympäri maata. Suureen janoon nautittu kylmä juoma sai mielellään olla olutta tai jotain muuta alkoholipitoista. Työnantajat sitä tarjosivat, mutta valittivat samalla leipurien juopottelusta. Sukupuolitauteja sairastettiin yleisesti. Tämä johtui tutkijoiden mukaan siitä, että korkea kuumuus ja yötyö kiihdyttivät sukupuoliviettiä samalla kun holhousjärjestelmä esti normaalin avioelämän. Joka tapauksessa leipomoissa harjoitettiin yöaikaan muutakin ammattia kuin leiväntekoa, kuten leipomo- osastojen ensimmäisen edustajakokouksen pöytäkirjasta ilmenee: • "Sillä aamupuolella yötä jolloin työntekijän tahto on työstä ja valvomisesta veltostunut, tulee useinkin leipomoihin rakkauden kauppaajia ja usein nuoret työntekijät yhtyvät näiden kanssa irstailemaan ja saavat tuon inhottavan taudin itselleen".
- 12. Ensimmäinen sopimus 1905 leipomoalalle Sovittelukomitean kokouksessa hyväksyttiin leipurialan ensimmäinen sopimus, jonka nojalla Helsingin leipomoissa tulee päivätyö käytäntöön 1. p:stä heinäkuuta 1905. Työnantajat kirjoittivat henkilökohtaisesti nimensä sopimuksen alle. Tätä sopimusta voidaan pitää leipomoalan ensimmäisenä työehtosopimuksena maassamme, joten se luo pohjan leipurityöläisten ja muidenkin elintarviketyöläisten kaikelle myöhemmälle sopimustoiminnalle. Siihen työnantajat taipuivat neuvotteluissa, mutta vasta työväen yleisen liikehdinnän ja leipurityöläisten tiukan lakkouhan edessä. Sopimuksen allekirjoitti 66 työnantajaa. He antoivat samalla sitoumuksen, että pyrkivät saattamaan sen voimaan ”myös naistyövoimaa käyttävissä koti- yms. leipomoissa”. Naisleipojat olivat näet myös jättäneet Leipuriosaston vanavedessä uhkavaatimuksen yötyön poistamisesta. Saavutusta juhlittiin sitten nais- ja miesleipurien osastojen yhteisessä ”Valonjuhlassa” Lammassaaren Pohjolan pirtissä 8. heinäkuuta. Onhan kahden vuosikymmenen taistelun tuloksena saavutettu päivätyö. (Joki 1960, 23-27). Päivätyöhön siirrytään saman tien myös ainakin Turussa, Tampereella, Kotkassa, Porvoossa, ja Raumalla. Muutamissa kaupungissa oli tehty jo ennestään vain päivätyötä. Sen sijaan Viipurin työnantajat vastustavat yhä leipurityöläisten vaatimusta hankkimalla ”työnhaluista työvoimaa keisarikunnasta”. Yleisesti ottaen päivätyö on kuitenkin ajettu läpi jo ennen leipurilain aikaansaamista. Laki tuli voimaan 1910
- 13. Samanaikaisesti kypsyi viljan hintakriisi • ”Höyrylaivojen ja rautateiden tuoma vapaakaupan mahdollistama halpa vilja Amerikasta ja Venäjältä löi erityisen lujaa Manner-Euroopan viljeleviä luokkia. Talonpoikien vastarinta oli useimpien suurten vallankumousten taustalla Meksikosta ja Venäjältä Kiinaan, Vietnamiin ja Algeriaan”, arvioivat mm. Giovanni Arrighi ja Beverley Silver (Chaos and Governance in the Modern World System). • Karl Polanyi kuvaa vuonna 1944 ilmestyneessä klassikossaan The Great Transformation, miten vapaakaupan ja laissez-faire -politiikan seuraukset Euroopan vilja-alueilla synnyttivät suuria sosiaalisia ongelmia ja vallankumousten sarjan ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa. Esimerkkinä hän luettelee joukon maita, kuten Bulgaria, Eesti, Suomi, Saksa, Unkari, Jugoslavia, Latvia, Liettua, Puola ja Romania, joissa tapahtui joko vallankumous tai radikaali maauudistus vuosina 1917-1919.
- 14. Laukon häädöt 1908 • Laukon kartano Vesijärvellä hääti lakkoilevat 80 torppariperhettä. ”Vaeltelin Tottijärven maita ristiin rastiin” kertoi Arvid Järnefelt vuonna 1908 tunnetussa teoksessaan, Maa kuuluu kaikille, jossa hän kuvasi olosuhteita puoli vuotta Laukon lakon ja häätöjen jälkeen. • ”Kaikkialla näkyi jälkiä noista suurista talvi- ja keväthävityksistä… Kaikissa pienemmissä eli köyhemmissä torpissa …onkin käynyt mitä kauhein hävitys: vesikatot ovat murretut maahan, ovet teljetyt ja kaikki jätetty sateiden mädännytettäväksi. Vaikutus on kuin sota-ajalta, tärisyttävä, inhottavan raaka. Kaikkialla on vielä vanhoja torpparien tavaroita pihamailla keväthäädön jäljiltä. Ne ovat siinä olleet kaikissa sateissa ja tuulissa. Näkyy esimerkiksi vaaleansiniseksi maalattu sohva, matala kaappi, jonka päällä seisoo myrtti ruukussaan. Ei ole kuollut, vaikka on koko kesän siinä ulkosalla hoitamatta seissyt. Tuokin taitaa olla teidän kukkianne, minä kysyn saattajapojalta. Hänen leukansa värähtää. Hän kääntyy pois. On.”
- 15. • Viljo Rasila, Sulo Wuolijoki ja Matti Peltonen kuten monet muutkin tutkijat ovat kuvanneet, kuinka suomalaispoliitikoista koostunut senaatti oli vastustanut, jarruttanut ja vitkutellut kymmeniä tuhansia torppariperheitä koskevien häätöjen estävän asetuksen antamista miltei kymmenen vuotta ja pitänyt maareformin hankkeita törkeänä yksityisen omistusoikeuden loukkausyrityksenä. • Maatalousasiantuntijoiden arvioiden mukaan kaikkiaan 60 000 perhettä oli joutunut elämään häätöuhan alaisena vuoteen 1919 mennessä. Sitten hyväksyttiin laki, joka esti häädöt 7 vuodeksi. Lain vastustajat olivat saaneet kuitenkin puolelleen riittävästi ääniä ja niin lakiehdotuksen kiireelliseksi julistaminenkin tuli hylätyksi vuonna 1914. • Svinhufvud antoi vuonna 1918 eduskunnalle torpparivapautusta koskevan lakiesityksen, mutta todellakin vain muutama päivä ennen kansalaissodan syttymistä, kymmenen vuoden viivyttelyn jälkeen ja kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun bolsevikit ottivat vallan käsiinsä Venäjällä – veitsen jo hipaistessa kurkkua.
- 16. • Matti Peltonen aloittaa väitöskirjansa Talolliset ja torpparit siteerauksella Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla teoksesta. Siinä Jussi kuunteli kauhuissaan rouvan pohdiskelua pappilan laitumista ja heinämaista. Rouva oli vähätellyt niiden määrää ja Jussin pelkoon oli hyvin konkreettinen syy, koska torpparin viljelemien peltojen muuttaminen laitumiksi saattoi merkitä torpparille häätöä. • Peltonen toteaa, kuinka Suomen maatalous koki suuria muutoksia 1800- luvun lopulla, koska sen tuli sopeutua maailmanlaajuisen viljakriisin aiheuttamiin ongelmiin, viljan hinnanlaskuun ja sen menekin ehtymiseen halvan venäläisen viljan korvatessa kotimaista. Tämä paine ajoi maatilatalouksia muuttamaan tuotantosuuntaa karjatalouteen, koska etenkin voin myynti Venäjälle tai vaikkapa Englantiin mahdollisti paremman tuoton. • Viljelijät alkoivat perustaa osuusmeijereitä, parantaa kaikin tavoin maidon ja voin tasoa ja lisätä karjataloutta viljelyn kustannuksella. Tuotantosuunnan muutos lisäsi karjaa ja kunnollisten laidunmaiden tarvetta ja siinä tilanteessa katse kohdistui torpparien viljelemiin peltoihin. Metsäniityt eivät mahdollistaneet riittävän korkeatasoista vientivoita. • Jussilla oli siis kaikki syyt olla huolissaan, koska 1900-luvun alkuvuosina juuri maanvuokrauksen ehdoista ja torpparien oikeuksista raivaamiinsa peltoihin käytiin valtava määrä riitoja ja toteutettiin pelättyjä häätöjä.
- 17. • Itselleni oli hyvin huikea kokemus törmätä maailmanlaajuisen vapaakaupan, viljan hintakriisin ja Suomen torpparihäätöjen yhteyteen. • Sellainen perin arkinen asia kuin lisääntynyt laidunmaan tarve muuttuikin hyvin keskeiseksi kysymykseksi, jonka ympärillä tapahtui järisyttäviä murroksia niin yksittäisille perheille kuin kansakunnallekin ja myös maailmanlaajuisesti.
- 18. Vanha hegemonia 1920-1960 Suostumus ja pakotus vanhassa systeemissä • Ei vuoden 1918 jälkeen sosialismia, mutta kylläkin iso korjausliike • Venäjän halvasta viljasta viljatulleihin • Maannälän osittainen tyydyttäminen torpparivapautuksella • Pienviljelykseen perustuva ruokaomavaraisuus • Lasten ja suvun rooli, energiaomavaraisuus, peruna ja sika • Puunjalostusteollisuuden kilpailukykyä palveleva aputaloudella varustettu alipalkattu työvoima • Kahdeksantuntinen työpäivä • Progressiivinen verotus ja budjettilait • Koululait • Kunnallinen äänioikeus • Lapuanliike, vasemmistolait ja ay-liikkeen diskriminointi
- 19. 3 % 15 % 18 % 34 % 30 % Kaikki ostettiin Mökkiläisyys ilman eläimiä Mökkiläisyys eläimillä Omavarainen Puoliproletaarisen elämänmuodon kartta Kyselytutkimus 850 pääkaupunkiseudun rakennus- ja elintarvikealan eläkeläisen lapsuuden oloista. (2007-2008)
- 20. 1938 Uukuniemi, ylöslyöjä, Jyväskylässä. Kerkesin syntymään mentiin Alajärvelle, saimme siirtolaistilan, kylmän tilan, Hoiskokuolema kauhea postiosoite. Isä raivasi kahdeksan hehtaarin kannikkoa, ruis kasvoi, neljä lehmää, sika, kanoja. Työnteko alkoi heti kun osas tiskata ja hakea. Olin nuorin, karhitin peltoa hevosella yhdentoista vanhana, peltosarka oli puolikilometriä, ja takaisin yhteensä kilometri. Ja se tehtiin päivässä varmaan viistoista kertaa. Rahaa jos piti hankkia, piti mennä puolukkametsään, ite hankin niillä kaikki talven vaatteet. Isän mielestä piti ite hankkia vaatteet ja puolukkarahoilla hankin. 1943 Hankasalmi Koneenhoitajana Jyväshyvällä keksitehtaalla. Pienviljeystila, 31 ha osa kivistä joutomaata, isä oli invalidi, kivet raivattiin, kakarat mukana kääntelemässä kangella. Viisivuotias, kun isän kone meni puimakoneessa, myöhän jouduttiin kakarat hirveesti tekemään töitä. Alle kouluikäisenä, sitä ennen joutu tekkeen ja juokseen, ei semmosta lapsuutta ollut ikänä. Oli velvollisuudentunne ja pakko, ei ikinä kavereita, ei leikkiä. Joka talossa oli lapsilla paljon hommia, mutta ajattelin, että meillä oli vielä enemmän töitä. Ne ei tykännyt, että naapurin lapset olisi ollut meillä ja. Piti käydä talkoissa ruokapalkoissa kaikissa taloissa. Ei sähköjä. Radiosta saatiin kuunnelle uutiset, lasten tunti, työmiehen tunti, metsäradio, maanantai-illan kuunnelma. Sunnuntaina kuunneltiin Motalan radioo. Radioon ei saanut koskea. Sormellakaan ei saanut koskea, radio niin korkealla, ei saanut äitikään koskea. Muita leikkiä ei ollut mittään, mutta kissojen ja koirien hautajaisia, laulettiin kanalle tai kissalle tai rotalle, minä vaivainen oon matkamies maan. Niille haudoille sitten vietiin pieniä kukkasepeleitä sunnuntaina. Näissä hautajaisissa ei menny kovin pitkään, mutta heti tuli sanomisia lyhyistäkin hautajaisista, että olis pitänyt sekin aika töitä tehdä.
- 21. Vanha systeemi rapautui 1950 luvun alkuvuosina • Pienviljelytilojen kannattavuus jäi heikoksi, eivätkä ne kyenneet rationalisoimaan ja koneistamaan toimintaansa varakkaampien tilojen vauhdissa. • Pienten tilojen viljelijöille välttämättömät sivuansiot heikkenivät sekä asutustoiminnan hiipumisen myötä että puun korjuun rationalisoinnin vuoksi. Kun asutustoiminnan uudet kylät, tiet, koulut, postit, navetat ja talot oli rakennettu, ei kirvesmiehille ja muurareille ollut enää paljonkaan töitä etenkään maan itäisillä ja pohjoisilla alueilla. • Metsäteollisuus ei enää myöskään tarvinnut entisessä määrin pientilojen työpanosta. Työttömyys lisääntyi. • Elintarvikkeiden omavaraisuus oli saavutettu, ja karjatalouden tuotannossa oli jo ylijäämää. • Pienviljelyksen järkevyyttä alettiin kyseenalaistaa sekä tutkijoiden että poliitikkojen piirissä ja tilanne synnytti kaikkien puolueiden sisällä ristiriitoja. • Maatalouskomitean mietintö vuodelta 1962 raportoi, että vuosina 1945–1961 oli raivattu 313 000 hehtaaria uutta peltoalaa. Vuoden 1970 kulutustarve voitaisiin tyydyttää noin 350 000 hehtaaria nykyistä pienemmällä peltoalalla.” Koko sodanjälkeinen valtaisa pellonraivaus oli osoittautumassa turhaksi.
- 22. Mielenosoitusten järjestäjinä olivat pääkaupunkiseudun rakennus- metalli- ja elintarvikealojen ammattiosastojen yhteiselimet sekä muita aloja. Pääkaupunkiseudun rakennus- ja elintarvikealan eläkeläiskyselyyn vastanneista vajaa syntyperäisiä helsinkiläisiä 7-8 prosenttia. •Oliko lasten tekemä työ tärkeää perheenne taloudelle •Kyllä vastasi 85 prosenttia elintarvike- ja rakennusalan eläkeläisistä Maaseutuelämän tuhoutumisen uhrit
- 23. Vuosien 1950–1960 välisenä aikana maa- ja metsätaloudesta sekä maatilataloudesta poistui runsaat 500 000 ihmistä Suomessa; heistä avustavia perheenjäseniä (lähinnä perheen nuoria) oli yli 300 000. Alle viiden hehtaarin tiloilta avustavien perheenjäsenten määrä väheni yli 40 ja alle kahden hehtaarin tiloilta yli 60 prosenttia. Ajattelitteko itse nuorena, että teidän velvollisuutenne oli tukea vanhempianne ja sisaruksianne taloudellisesti 63 prosenttia elintarvike- ja rakennusalan eläkeläisistä vastasi kyllä (Kyselytutkimus)
- 24. Taikinanteko ja paisto, leipomon vaativimmat ammattityöt, olivat vielä 1950-luvulla myös tavattoman raskaita. Ammattiosaston monivuotinen puheenjohtaja Teuvo Kauhanen muisteli nuoruuttaan Elannon leipätehtaalla 1950-luvulla: ”Taikinaparvelle valittiin siihen aikaan vahvimmat miehet, sillä se oli raskasta työtä. Pata painoi 550 kiloa ja taikina 500 kiloa, piimälimpputaikina, ranskanleipätaikinat taas siinä 360 kiloa. Noin tuhannen kilon patoja siinä siirreltiin päivästä toiseen. Alettiin aamulla klo 5 painamaan ja tehtiin yhtä mittaa 5-6 tuntia töitä. Mitään lepoa ei siinä välissä ollut, ja työtahti oli helvetin kova siihen aikaan. Parvella tehtiin piimälimppua ja ranskanleipää, mihin pantiin maitoa… Ja lämpötila oli normaalioloissa 30 astetta parvella. Siellä oli alhaalla hikilinja (uunilinjat), jossa oli 14 arinaa, sitten oli turnus-uuni, sitten auto- uuni ja sitten se automaattiuuni, jossa tehtiin piparkakkuja. Sitten kun joku uuni reistaili, lämpö nousi ylös, parvella kohosi lämpötila 40 asteeseen. Siihen aikaan mä painin jo Jyryssä. Olisihan se taikinanteko kuumalla parvella käynyt treenistäkin, mutta se lämpö ja kova kosteus ja mahtava jauhonpöly pöllysi kaiken aikaa. Se oli niin tukahduttavaa, ettei sitä treeninä voinut ottaa.” Työnteko tehtaissakin oli fyysisesti raskasta vielä 1950-luvulla
- 25. Tuula Kokkonen, helsinkiläinen konditoriaoppilas ja leipomon luottamusmies kirjoitti alan työolosuhteista ja asenteista vuonna 1973 ammattiosaston lehteen otsikolla ”Ääni kellarista” ja kuvaili tilannetta seuraavasti: ”Monta pientä leipomoa toimii vielä vanhoissa miltei rappeutuneissa rakennuksissa, jotka eivät missään tapauksessa täytä terveydellisiä vaatimuksia. Ahtaat työtilat, uunien kuumuus ja jatkuva urakkavauhti aiheuttavat raskaan väsymyksen jo muutaman työtunnin jälkeen. Jauhon ja sokerin pölystä johtuvat hengityselinten sairaudet sekä hampaiden heikkenemisen ovat vaikeasti hoidettavia, usein parantumattomia. Myöskään työtilat kosteassa, vetoisessa kellarissa eivät ole tarkoituksenmukaisia. Varsinkin talvisin lämpötila on hyvin alhainen ja kylmyyttä lisäävät vielä pakaste- ja jääkaapit, joista jatkuvasti avattaessa käy voimakas veto. Pyydettäessä asiaan korjausta, kehotetaan lisäämään työvauhtia tai suositellaan villahousuja.” Tuula Kokkonen työskenteli itse Soklen vanhassa leipomossa Aleksis Kivenkadulla ja taisi puhua omasta kokemuksestaan. Kuumista uuneista hönkivä lämpö ja lähettämön auki olevista isoista ovista puhaltava kylmä viima koettelivat leipomotyöntekijöiden terveyttä. Työsuojelu nousee 1970-luvulla
- 26. Martti Meriniemi työsuojeluvaltuutettuna Helsingin Kauppiailla (haastattelu vuodelta 2005) Työsuojelu on kehittynyt näinä vuosina valtavasti ja on nähnyt sen muutoksen ja tavallaan ollut sitä itse luomassa sekä tehtaalla että valtakunnallisesti. Työsuojelu on tullut osaksi tehtaan toimintaa. Joka aamu työnjohto kokoontuu klo 8.00 aamupalaveriin. Istun tässä palaverissa sen aikaa, kun käsitellään työsuojelun asiat. Käydään läpi läheltä piti tapaukset, sattuneet työtapaturmat ja mitä kukin havaitsee osastoilla. Ennen yrityksen työsuojeluorganisaatio kokoontui toimistossa 4 kertaa vuodessa. Nyt työosastoilla työhyvinvointiryhmät kokoontuvat talvisin kerran kuukaudessa. Vähimmäistapauksissa käsitellään vain läheltä piti tapaturmat sekä poissaoloprosenttia. Ikuinen ongelma alalla on kylmän ja vedon tunne ja melu. Kiireen lisääntyminen on ongelma. Työuupumuksen tunnistaminen on vaikeaa. Hyvillä työosastoilla ei suostuta juoksemaan ja tulos on hyvä. Ylirasitus teettää hosumista. Leikkaamo oli ennen reservinä, sen loputtua ei tule reserviä. Edelleen ”tottelemisen kulttuuri” joillain osastoilla teettää kilpailua linjojen ja vuorojen välillä. Raskaat työvaiheet ovat vähentyneet, mutta työt ovat yksipuolistuneet. Terve hiki on ok, pakkotahtisuus ei anna tervettä hikeä. Sitten työssäni on paljon erilaista neuvontaa, työttömyysturvaa, lomia milloin mitäkin. Työpaikkakiusaaminen on vähäistä, 1-2 juttua ja nekin vähän sekavia. Asiasta on pidetty koko henkilökunnalle koulutusta ja sitä tarkkaillaan. Entinen kujeidenteko on jäänyt pois, koska se ilman muuta uuden ajattelun myötä tulkittaisiin kiusaamiseksi.
- 27. • Sosiaalipolitiikka, tukipolitiikka, palkkapolitiikka – kaikki suuret rakenneuudistukset tehokkuuden, ja pääomavaltaisen vientiteollisuuden hyväksi 1950-luvusta eteenpäin. • Sosiaalivakuutus rahoitetaan työvoimaan perustuvilla maksuilla. Leipomo ja paperitehdas maksavat yhtä paljon veroja. Investointituet, poistot. Työvoimavaltaiset pienyritykset kaatuneet… • Työaikaratkaisut: yötyön lisääminen tappaa pieniä, samoin kauppojen työaikavapauttaminen edistää kaupan keskittymistä. • Ay-ratkaisut muuttavat myös koko yhteiskuntaa. Esimerkiksi ay-jäsenmaksujen perintäsopimus ja ”palkka pankkiin järjestelmä” moninkertaistivat pankkien käytössä olevan pääoman. • Uusi sosiaaliturva rakensi vakuutus- ja eläkeyhtiöt jne. • Nykyinen rakennemuutos haastaa koko yhteiskunnan uusiin ratkaisuihin. Infrastruktuuri on kalliimpaa ja haavoittuvampaa kuin koskaan, mutta sen rahoitusmalli eli palkkojen määrään sidottu veronkeruu supistuu ja lisääntyvä automaatio tuottaa jättivoitot, joita yhteiskunta ei saa käyttöönsä ja jotka veroparatiisien avulla katoavat kansantaloudesta. Työmarkkinaratkaisut ovat muuttaneet Suomea ja päinvastoin. Ennakoimattomat pitkän aikavälin seuraukset
- 28. Henkilökohtainen muisto vuodelta 2010 Kauhasen 80-vuotisjuhla, jossa muisteltiin vuonna 1986 pääkaupunkilisäkamppailua. Vähänpä silloin aavistimme, että leipomoissa oli jo 60 prosentin ylikapasiteetti, eikä lakossa olleista suurista leipomoista ole enää juuri mitään jäljellä vuonna 2010. Että leipominen olisi lähinnä kahden kauppaa, Fazerin ja ruotsalaisomisteisen Vaasan OY:n Että 1200 työssäkäyvästä leipomotyöntekijästä olisi alueella jäljellä noin 300 vuonna 2017 Ulkomaisen raakataikinan ja leipomotuotteiden määrä on lisääntynyt jo 25 %:iin Leipomotoiminta Suomessa kehittyy sekä entistä koneellisempaan suuntaan mutta yllättäen jälleen käsityöleipominen etenkin kauppojen yhteydessä on laajentunut valtavasti. Fazer kuitenkin pitää niistä valtaosaa. Koneleipomoissa taikina kulkee suljetussa prosessissa, ja työntekijöiden työsuojeluun kiinnitetään suurta huomiota.
- 29. 60 70 80 90 100 110 120 130 prosenttia vuosi Peruselintarviketeollisuuden työntekijöiden säännöllisen työajan palkkakehitys suhteessa kaikkien teollisuudenalojen keskiansioihin 1971-2003, kun teollisuuden vertailuluku on 100 peruselintarviketyöntekijöiden säännöllisen työajan keskituntiansio ilman lisiä suhteessa teollisuuden keskiansioihin kaikki alan maksetut palkat/työtunnit suhteessa kaikkien teollisuudenalojen keskiansioihin myllyt ilman lisiä kovaleipä ym. ilman lisiä margariini ilman lisiä sokeri ilman lisiä makeistehtaat ilman lisiä säilyke ym. ilman lisiä kahvinpaahtimo ilman lisiä tupakka ilman lisiä
- 30. Historiallisissa prosesseissa saatavat saattavat muuttua veloiksi •Ay-liike on taistellut vuosikymmenien ajan parempia etuja pitkiin työsuhteisiin, sairausaikaan, lapsenhoitoon, hankaliin työaikoihin jne. Niinpä vuosipalkka tehtyä työtuntia kohden on suurempi kuin virallinen palkka. •Työnantajat ovat vastanneet lisäämällä ulkoistamisia, siirtämällä töitä ulkoistetuille pienyrittäjille, vuokrafirmoille, kieltä osaamattomille ulkomaalaisille jne. •Sosiaaliturva ei huomio uusia ryhmiä, ja ay-liikkeen neuvotteluasema horjuu työvoiman tarjonta ylijäämän takia Työvoiman hintaan sidottu infran ja sosiaaliturvan rahoitus uhkaa heiketä automatisoidun tuotannon seurauksena
- 31. Työvoiman ylitarjonta on mahdollistanut työelämän heikennykset Automaation merkitys työvoiman ylitarjontaan, on todennäköisesti maahanmuuttoa suurempi tekijä monella alalla, esim. leipomo. Halpatuonti on vienyt työpaikkoja Oman työlainsäädännön puutteet ja kenties etenkin 1990 alussa ay-liikkeen ja koko työväenliikkeen (myös kv. Esim. Blair) sisäistämä kansainvälinen kilpailukykyideologia, jossa hyväksytään että tiettyjä töitä saakin tehdä halvemmalla: Ulkoistukset Vuokratyövoiman vapauttaminen ja heikko lainsäädäntö Työpaikkasopimisen vääränlainen lisääminen. Kirkon yhteiskunnallisen työn kv-yhteydet.
- 33. Historiallinen voittaja Julkisten palvelujen ja verojen vastainen ”oman onnensa seppä” -ajattelu on vanhan puolittaisen omavaraisyhteisön ideologia, joka ei kerta kaikkiaan enää vastaa nykyisten yhteiskuntien tarpeisiin. Modernien yhteisöjen haavoittuvat ja monimutkaiset keskinäisriippuvuudet vaativat luotettavia järjestelmiä, ja ainakin nykyisessä historiallisessa tilanteessa pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli näyttäisi tarjonneen joitain toimivia ratkaisuja, kuten lukuisat kansainväliset vertailut ovat osoittaneet. Suomi on erään uusimman tutkimuksen mukaan maailman vähiten epäonnistunut maa, hyvin kilpailukykyinen jne. paljon tutkimusta.
- 34. ”… Puheet lamasta ovat johtaneet suuren yleisön ajatukset jossakin edessäpäin odottavaan suureen suhdannenousuun joka 60-luvun lihavien vuosien tapaan jakaisi ympärilleen vaurautta ja hyvinvointia. On kuitenkin välttämätöntä todeta ettei edessä ole mitään suhdannenousua: siitä puhuvat tiedossa olevat tosiasiat oma kylmää kieltään.” (Ministeri Aarne Berner 1977) … on syytä muistaa, että meillä ei ole nyt eikä tulevaisuudessakaan kansantaloudellisia mahdollisuuksia lisätä sosiaalimenojen osuutta kansantulosta vaan pikemminkin päinvastoin.” (HS 1957)