SlideShare a Scribd company logo
Diabetesmessut
viestintäsuunnitelma
Noora Mantere
Tiedottajan koulutus 2015
1. Johdanto
Diabetesliitto on 60-vuotias kansanterveys- ja potilasjärjestö. Liitto toimii diabeetikoiden
ja heidän läheistensä yhdyssiteenä, elämänlaadun parantajana ja pysyvänä edunvalvo-
jana. Tähän pyritään järjestämällä kursseja diabeetikoille sekä koulutusta hoitoalan am-
mattilaisille.
Diabetesliittoon kuuluu 108 diabetesyhdistystä sekä neljä ammatillista yhdistystä. Jäseniä
on yhteensä 56 000.
Diabetesliiton toiminta on keskittynyt Tampereen Aitolahdessa sijaitsevaan Diabeteskes-
kukseen.
Diabetesliitto tuottaa julkaisuja sekä printtiin että verkkoon ja on läsnä sosiaalisessa me-
diassa. Liitto julkaisee kahta lehteä sekä diabeetikoille ja ammattilaisille suunnattuja op-
paita. Liiton verkkopalveluita kehitetään jatkuvasti: esimerkiksi verkkokurssien tarjontaa
pyritään lisäämään.
Vuonna 2015 liiton viestinnässä painotetaan 60-vuotisjuhlavuotta. Liiton uusi brän-
diohjeistus on valmistunut hiljattain. Keväällä 2015 brändityö on jalkauttamisvaiheessa.
Brändin pohjalta muotoillaan kevään aikana liitolle uusi visuaalinen ilme. Verkkopalvelun
uudistus on käynnistetty, ja pohjatyön perusteella uudistuksen toteuttaja tullaan kilpailut-
tamaan loppuvuodesta 2015.
Liiton viestinnästä vastaa seitsemän työntekijää: viestintäpäällikkö, verkkotoimittaja, tie-
dottaja, toimitussihteeri ja toimittaja sekä Yksi elämä -hankkeen viestintäsuunnittelija ja
digitaalisen viestinnän tuottaja.
Diabetesliiton pääasialliset omat viestintäkanavat ovat
	 diabetes.fi-verkkopalvelu: n. 90 000 käyttäjää kuukaudessa
	Diabetes-lehti
	      6 numeroa vuodessa sisältäen svensk bilaga
	      levikki 58 000
	      69 % jäsenistä tilaa
	      myös verkkolehtenä
	 Diabetes ja lääkäri -lehti
	      5 numeroa vuodessa
	      painos 18 500
	 lääkäreille, apteekeille, hoitajille, ravitsemusterapeuteille, jalkojenhoitajille
	 Inspis-verkkolehti nuorille
	 Tiedotuslehti sekä uutiskirje yhdistyksille
	 Facebook-sivu: 2 900 seuraajaa
 	 Twitter: 500 seuraajaa
	 Uutiskirje terveydenhuollon ammattilaisille
Diabetesliitto järjestää Suomen ensimmäiset Diabetesmessut 23.–24.9.2016.
Messujen tavoitteena on
 vahvistaa Diabetesliiton brändiä
	 tehdä Diabetesliittoa ja sen toimintaa tunnetuksi
	 tehdä liiton henkilöstö tunnetuksi
	 nostaa Diabetesliiton roolia yhteiskunnallisena vaikuttajana
	 tarjota korkealaatuisia luentoja osanottajille
	 tarjota yhdistyksille toimintaa (matka, messut + muuta, esim. teatteri)
	 tarjota iso näyttely osanottajille (50–100 näytteilleasettajaa)
	 saada uusia kontakteja, esim. tulevia ilmoittajia
	 liiton omien tuotteiden ja palveluiden markkinointi sekä
	 jäsenhankinnan tukeminen.
Tavoitteena on järjestää asiantunteva tapahtuma, joka on samalla rento ja ihmisläheinen.
Messujen ydinviestin voi esittää seuraavalla tavalla:
Diabetesmessut on diabeetikoiden ja heidän läheistensä valtakunnallinen ykköstapahtu-
ma, joka tarjoaa uusinta tietoa ja uutta intoa diabeteksen hoitoon.
Ydinviestiä tukevat seuraavat viestit:
Diabetesliitto on, paitsi diabeetikoiden edunvalvoja sekä alansa vahva asiantuntija, myös
diabeetikoiden yhteisö, joka kuuntelee ja tukee jäseniään.
Diabetesliitto haluaa vahvistaa terveydenhuollon ammattilaisten diabetesosaamista –
Diabetesmessuilla on myös korkeatasoinen ammattilaisohjelma.
Messut tarjoaa mahdollisuuden Diabetesliiton henkilökunnan sekä diabeetikoiden väli-
seen vuoropuheluun.
Messuille on tervetullut kuka tahansa, jota aihepiiri koskettaa, elämäntilanteesta riippu-
matta.
2. Diabetesmessut
3. Sidosryhmät
Diabetesmessujen sidosryhmät voidaan määritellä seuraavan kuvion mukaisesti.
Tässä viestintäsuunnitelmassa kohderyhmäksi on rajattu diabeetikot sekä heidän lähei-
sensä, joista osa on liiton jäseniä, osa ei. Koska diabeetikoita tavoitetaan myös diabete-
syhdistysten kautta, sisältyy yhdistyksiin kohdistettu messuviestintä tähän suunnitelmaan.
Viestinnästä näytteilleasettajien suuntaan huolehtii messujärjestäjä Expomark, joten näyt-
teilleasettajat on rajattu tämän suunnitelman ulkopuolelle.
Kelan tilastojen mukaan Suomessa on 350 000 diabeetikkoa. Tyypin 1 diabeetikoita
heistä on 50 000 ja tyypin 2 diabeetikoita 300 000.
Diabetesliittoon kuuluvien yhdistysten jäsenmäärä oli 54 000 vuonna 2014. Heistä nai-
sia on noin 60 % ja miehiä 40 %. Alueellisesti diabeetikkoja on eniten Etelä- ja Länsi-
Suomessa.
Pelkästään Pirkanmaalla on 35 000 ja kahden tunnin matkan päässä Tampereelta yh-
teensä 225 000 diabeetikkoa, jotka läheisineen muodostavat 500 000 henkilön poten-
tiaalisen kohderyhmän.
YHTEISTYÖ-
KUMPPANIT
LIITON
HENKILÖSTÖ
MESSU-
VIERAAT
YHDISTYKSET
NÄYTTEILLE-
ASETTAJAT
EXPOMARK
TAMPERETALO
AMMATTILAI-
SET
DIABEETIKOT
+LÄHEISET
JÄSENET
EI JÄSENET
KOHDERYHMÄ
4. Liiton strategia ja brändi
Messujen toteutuksessa ja viestinnässä noudatetaan liiton strategiaa sekä brändiohjeis-
tusta.
Brändilupaus: Ihminen on aina ensin.
Mietitään kohderyhmän näkökulmasta, mitä diabeetikko odottaa messuilta tai ammatti-
lainen heille suunnattavasta koulutustapahtumasta.
Diabeetikkoja sekä heidän läheisiään osallistettiin messujen suunnitteluun kahdella taval-
la: Facebookin kautta sekä kurssilaisten työpajassa. 14 kurssilaista sekä viitisenkymmentä
Diabetesliiton Facebook-sivun seuraajaa antoi messujen sisällöstä ehdotuksia, jotka huo-
mioitiin ohjelman suunnittelussa.
Tavoitemielikuva: Diabetesliitto on ihmistä ymmärtävä ja keskusteleva, luotettava osaa-
misen lähde. Liitto tukee omahoitoa ja näkee ihmisen kokonaisuutena.
Messut tarjoavat kävijälle ajankohtaista, tutkittua tietoa, mutta mahdollistavat myös koh-
taamisia sekä vertaisuuden kokemuksen. Sisällöissä lähestytään aihetta laajemmin kuin
teknisesti hoidon näkökulmasta.
Äänensävy: helposti lähestyttävä, ystävällinen, empaattinen
Brändiä tukevat toimenpiteet:
Messut lisäävät Diabetesliiton näkyvyyttä ja tuovat näkyväksi liiton työn ja työn tulokset.
Messut mahdollistavat vuoropuhelun niin yhdistysten kuin diabeetikoiden kanssa. Messut
nostattavat Meidän Diabetesliitto -henkeä. Messut edistävät liiton sekä sen tarjoamien
tuotteiden ja palveluiden markkinointia. Elämänlaatutekijät, sallivuus ja motivaation tu-
keminen huomioidaan messuohjelmassa sekä messuviestinnässä.
Visuaalisuus: Messuilla ja messuviestinnässä näkyy osana brändiprosessia luotava ja
käyttöön otettava uusi visuaalinen ilme.
5. kanavat
Viimeisimpien Keliakiamessujen kävijäkyselyn mukaan 74 % kävijöistä sai tiedon messuis-
ta Keliakia-lehdestä ja 21 % Keliakialiiton verkkosivuilta. Myös Diabetesmessujen tapauk-
sessa kohderyhmää lähestytään ensisijaisesti liiton omien kanavien kautta.
Verkkopalvelu:
Messuja varten luodaan omat verkkosivut, jotka noudattavat liiton visuaalista ilmettä.
Sivut linkitetään diabetes.fi-verkkopalveluun suorien linkkien ja bannereiden avulla. Dia-
betes.fi-sivuille tehdään nostoja aina, kun on jotain uutta tiedotettavaa, esimerkiksi mes-
suohjelma varmistuu.
Diabeteslehti:
Diabeteslehteen ensitieto messuista tulee helmikuussa 2016 ilmoituksen muodossa. Seu-
raaviin kolmeen lehteen ennen messuja kirjoitetaan henkilöhaastattelu kiinnostavasta
messuesiintyjästä ajankohtaisella aiheella. Huhti- tai kesäkuun numerossa julkaistaan
ilmoitus, jossa kehotetaan kysymään omasta yhdistyksestä yhteisretkeä messuille. Juuri
messujen alla ilmestyvässä lehdessä syyskuun alussa on oma messuliite, joka sisältää oh-
jelman yksityiskohtineen.
Juttuaiheet ja haastateltavat poimitaan messuohjelman valmistuttua.
Inspis:
Kutsutaan Inspiksen vloggari Aino paikalle ja pyydetään videoita ennen, jälkeen ja mes-
sujen aikana.
Sosiaalinen media:
Facebookiin ja Twitteriin linkataan ensitieto aikaisintaan lokakuussa 2015. Mikäli tiedote-
taan yli vuosi ennen tapahtumaa, saattaa lukijalla mennä sekaisin, puhutaanko tämän
vai ensi vuoden syyskuusta.
Aihetta nostetaan esille esimerkiksi henkilöiden kautta sitä mukaa, kun esiintyjiä varmis-
tuu. Messujen aikana ja jo rakentamisvaiheessa jaetaan paikan päältä haastatteluita,
kuvaa ja videota tunnelmista. Messujen jälkeen hehkutetaan tuloksia sekä kiitetään.
Tapahtuman ennakkomarkkinointina toiminee toukokuussa 2015 liiton Facebook-sivuilla
toteutettu kysely messuohjelmaan liittyen


www
Blogosfääri:
Messujen yhteydessä järjestetään tapaaminen diabetesaiheesta bloggaaville. Paikalle
kutsutaan paitsi liiton oman Deeblogin bloggaajat, myös itsenäisiä bloggaajia. Tätä
kautta toivotaan messuille näkyvyyttä blogeissa sekä ennen että jälkeen messujen.
Osallistamiskampanja – ”Kerro oma tarinasi”:
Tilataan esimerkiksi näyttelijäntyön laitokselta teatteriesitys diabetesteemalla. Aihe voi
olla esimerkiksi vastaanottokäynti. Sosiaalisessa mediassa, verkkosivuilla ja liiton tapah-
tumissa kehotetaan diabeetikoita kertomaan kokemuksiaan aiheeseen liittyen. Esitys kä-
sikirjoitetaan kokemusten pohjalta.
Viestintä tapahtumissa ja Diabeteskeskuksessa:
Face2face-markkinointi aloitetaan toukokuussa juhlajärjestöpäivillä, joihin perustetaan
messuille oma ständi. Ständi kulkee mukana juhlavuoden aluetapahtumissa syksyllä
2015. Ständillä on uuden visuaalisen ilmeen mukaiset rollupit ja esitteet messuista sekä
liiton työntekijä, kuten järjestösuunnittelija tai yhteyspäällikkö, kertomassa tapahtumasta.
Messujen rollup on esillä Diabeteskeskuksen tiloissa, ja mahdollisesti hankittavissa info-
telkkareissa pyörii ilmoitus messuista. Messuista tiedotetaan kurssilaisia myös joka kurssiin
sisältyvällä järjestöluennolla.
Yhdistykset – Tiedotuslehti ja uutiskirje:
Yhdistykset saavat ensitiedon messuista juhlajärjestöpäivillä ja liiton kokouksessa touko-
kuussa 2015. Messuihin liittyvää asiaa tuodaan esiin yhdistyksille suunnatussa Tiedotus-
lehdessä, sähköisessä uutiskirjeessä sekä verkkosivuilla Yhdistysten työkalupakki -osiossa.
Yhdistyksille tarjotaan käyttöön valmiiksi taitettu ilmoitus messuista, jonka he voivat liit-
tää omaan jäsenkirjeeseensä ja verkkosivuilleen.
Muut kanavat:
Lehdistö:
Messuista julkaistaan ilmoitus Aamulehden MenoMini-tapahtumaliitteessä. Paikallisleh-
det (Aamulehti, Tamperelainen) saavat tiedotteita tapahtumasta, ja toimituksiin ollaan
henkilökohtaisesti yhteydessä, jotta saadaan juttuja kyseisiin lehtiin. Messuista tiedote-
taan myös mm. Yhteishyvän ja Pirkan toimituksiin, joita kehoitetaan lisäämään messut
tapahtumakalentereihinsa.
Viestiseinä:
Tapahtumaan vuokrataan viestiseinä, jolle messukävijät voivat lähettää terveisensä teks-
tiviesteillä tai Twitterin kautta.






6. Aikataulu ja tyÖnjako
Apteekit:
Diabeetikot tavoittaa myös apteekkien kautta. Apteekkeja lähestytään Apteekkariliiton
uutiskirjeen välityksellä. Apteekkeihin jaetaan julisteet sekä lennäkkejä diabeetikoille jaet-
taviksi.
Hoitopaikat:
Diabeetikoita tavoitetaan myös hoitopaikkojen kautta. Terveydenhuollon ammattilaisia
lähestytään Diabetesliiton ammattilaisille suuntaaman uutiskirjeen, Diabeteshoitajat ry:n
jäsenkirjeen ja Diabetes ja lääkäri -lehden välityksellä sekä ammattilaisille suunnatuissa
koulutuksissa. Hoitajille tarjotaan lennäkkiä jaettavaksi diabeetikoille.


Ajankohta
Viestintäprojekti,
tavoite/teema
Kanavat Vastuuhenkilö
huhti.15
Yleisön osallistaminen
suunnitteluun
Facebook, kurssit
Noora,
liikuntasuunnittelija
touko.15 Messusivut julkaistaan messusivut, diabetes.fi
Expomark,
verkkotoimittaja
touko.15
Juhlajärjestöpäivät ja liiton
kokous
Yhteyspäällikkö,
järjestösuunnitelijat
elo.15 Rollup ja esite messuista Tapahtumat, D-keskus
Yhteyspäällikkö,
Expomark
syys.15 Ilmoitus yhdistyksille Tiedotuslehti Tiedottaja
loka.15 Ensitieto someen Facebook, Twitter
Tiedottaja,
verkkotoimittaja
loka-marras.15
Osallistamiskampanja/diabetes
teatteri
Facebook, verkkosivut,
tapahtumat
Tiedottaja,
yhteyspäällikkö
helmi.16 Ilmoitus D-lehdessä D-lehti
Yhteyspäällikkö,
päätoimittaja
huhti.16 Haastattelu D-lehdessä D-lehti, verkkolehti Päätoimittaja
touko.16
Ilmoitus/lennäkit
hoitopaikkoihin
Diabeteshoitajien
jäsenkirje, ammattilaisten
uutiskirje
Verkkotoimittaja
touko.16 Ilmoitus/lennäkit apteekkeihin Apteekkariliiton uutiskirje Tiedottaja
kesä.16 Haastattelu D-lehdessä Diabetes-lehti, verkkolehti Päätoimittaja
syys.16
Haastattelu D-
lehdessä+messuliite
Diabetes-lehti, verkkolehti Päätoimittaja
syys-loka.16 Raportoidaan ja kiitetään
diabetes.fi, FB, Twitter, D-
lehti 6/2016
Päätoimittaja, tiedottaja,
verkkotoimittaja,
yhteyspäällikkö
7. viestinnÄn mittarit
Messuviestinnän onnistumista arvioidaan käyttämällä hyväksi web-analytiikkaa. Messu-
sivuston kävijäliikennettä seurataan samoin kuin liikennettä diabetes.fi-palvelusta sekä so-
mesta messusivustolle ja toisinpäin. Seurannassa hyödynnetään Googlen ja Facebookin
seurantatageja. Messusivustolle voi tarvittaessa järjestää oman käyttäjäkyselyn.
Sosiaalisessa mediassa tiedustellaan kävijöiden kokemuksia messuista sekä sitä, mitä voi-
taisiin tehdä paremmin seuraavalla kertaa.
Messukävijöiltä kerätään palautetta messujen yhteydessä. Palautelomakkeella kysytään
myös, mistä kävijä sai tiedon messuista. Palautteen sekä taustatietojen (ikä, sukupuoli,
asuinpaikka...) avulla pyritään kohdentamaan viestintää ja markkinointia paremmin seu-
raavia messuja suunnitellessa.
8. riskianalyysi
Yksi Diabetesmessujen kompastuskiviä saattaa olla sortuminen liian organisaatiolähtöi-
seen suunnitteluun. Tässä skenaariossa ohjelmaa tehdään oma osaaminen, ei messuvie-
raan tarpeet edellä. Tämä liittyy olennaisesti myös Diabetesliiton brändiin; liiton brändilu-
paushan on ”ihminen on aina ensin”.
Messujen viestinnässä kenties suurin haaste on laajan ja hajanaisen kohdeyleisön tavoit-
taminen. Diabeetikoita, eli potentiaalisia messuvieraita, on Suomessa paljon, mutta vain
pieni osa heistä kuuluu liittoon ja/tai seuraa liiton kanavia. Resursseja onkin käytettävä
sen ratkaisemiseksi, miten tieto messuista saadaan tavoittamaan mahdollisimman moni
diabeetikko.
Pitkällä aikavälillä olisi hyvä miettiä myös sitä, miten Diabetesmessujen oma brändi saa
tunnettuutta. Tapahtumaa suunnitellaan järjestettäväksi jatkossa parin vuoden välein.
Pohdinnan arvoista on, miten messukävijät sitoutetaan ja miten olemassa olevilla resurs-
seilla saadaan medianäkyvyyttä ja siten tehdään messut tutuksi myös suuremmalle ylei-
sölle.
lÄhteet
Diabetesliiton brändiohjeisto 2014
Diabetesliiton viestinnän strategiset linjavalinnat 2012–2014
Huiput kehiin -projektin tiedotussuunnitelma 2012–2014, Hämeen ammattikorkeakoulu:
https://wiki.hamk.fi/download/attachments/22512858/Viestint%C3%A4+ja+tiedotussuu
nnitelma.pdf
Juholin, E., 2013: Communicare! Kasva viestinnän ammattilaiseksi. Management Institu-
te of Finland, MIF
Jäsenanalyysi 2014, Diabetesliitto
Keliakiamessujen 2013 kävijäkysely, Keliakialiitto
Kelan tilasto: Diabeteslääkkeistä korvausta saaneet 2014
Opas: Viestintästrategia ja viestintäsuunnitelma, TiedoteDeski Finland oy, Jani Ylenius ja
Tiina Keränen, Helsinki 2007
Pirkkalan kunnan viestintäohjeet, Markus Lehto, 2011
Strategiset valinnat, Diabetesliitto

More Related Content

Similar to Diabetesmessut

Lifestyle- ja muotibloggaajat sosiaalisessa mediassa (Pivon selvitys)
Lifestyle- ja muotibloggaajat sosiaalisessa mediassa (Pivon selvitys)Lifestyle- ja muotibloggaajat sosiaalisessa mediassa (Pivon selvitys)
Lifestyle- ja muotibloggaajat sosiaalisessa mediassa (Pivon selvitys)
Pivo
 
Viesti vastuullisuudesta somessa
Viesti vastuullisuudesta somessaViesti vastuullisuudesta somessa
Viesti vastuullisuudesta somessa
Uudistuva hevostalous
 
Asiakkaan Kohtaaminen
Asiakkaan KohtaaminenAsiakkaan Kohtaaminen
Asiakkaan Kohtaaminen
Darwin Oy
 
Kuntoutussäätiön yleisesite
Kuntoutussäätiön yleisesiteKuntoutussäätiön yleisesite
Kuntoutussäätiön yleisesite
Kuntoutussäätiö (Rehabilitation Foundation)
 
Kuntoutussäätiö - kuntoutuksen suunnannäyttäjä
Kuntoutussäätiö - kuntoutuksen suunnannäyttäjäKuntoutussäätiö - kuntoutuksen suunnannäyttäjä
Kuntoutussäätiö - kuntoutuksen suunnannäyttäjä
Kuntoutussäätiö (Rehabilitation Foundation)
 
natiivimainonnan-opas-iab-finland
natiivimainonnan-opas-iab-finlandnatiivimainonnan-opas-iab-finland
natiivimainonnan-opas-iab-finlandTommi Pasanen
 
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuriaSuomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
Suomen eOppimiskeskus ry
 
Sosiaalinen media yrityskäytössä // NewCo Helsinki // 11.05.2017
Sosiaalinen media yrityskäytössä // NewCo Helsinki // 11.05.2017Sosiaalinen media yrityskäytössä // NewCo Helsinki // 11.05.2017
Sosiaalinen media yrityskäytössä // NewCo Helsinki // 11.05.2017
Steps Helsinki
 
Cmkysely2015
Cmkysely2015Cmkysely2015
Cmkysely2015
Johanna Janhonen
 
Sosiaalisen median strategia - Sinuiksi
Sosiaalisen median strategia - SinuiksiSosiaalisen median strategia - Sinuiksi
Sosiaalisen median strategia - Sinuiksi
Jarno Rekonius
 
Sponsorointi
SponsorointiSponsorointi
Sponsorointi
Johanna Heinonen
 
Median ja yritysten yhteiselo - Digisilta-hanke, Oulun ammattikorkeakoulu 3.1...
Median ja yritysten yhteiselo - Digisilta-hanke, Oulun ammattikorkeakoulu 3.1...Median ja yritysten yhteiselo - Digisilta-hanke, Oulun ammattikorkeakoulu 3.1...
Median ja yritysten yhteiselo - Digisilta-hanke, Oulun ammattikorkeakoulu 3.1...
Timo Nurmi
 
Ravitsemuksen ja ruoan ammattilaiset sosiaalisten innovaatioiden ja sosiaal...
Ravitsemuksen ja ruoan ammattilaiset  sosiaalisten innovaatioiden  ja sosiaal...Ravitsemuksen ja ruoan ammattilaiset  sosiaalisten innovaatioiden  ja sosiaal...
Ravitsemuksen ja ruoan ammattilaiset sosiaalisten innovaatioiden ja sosiaal...
Demos Helsinki
 
Sydänohjelma-polku: Tulosperusteinen yhteistyö yli sektorirajojen / Ville Koi...
Sydänohjelma-polku: Tulosperusteinen yhteistyö yli sektorirajojen / Ville Koi...Sydänohjelma-polku: Tulosperusteinen yhteistyö yli sektorirajojen / Ville Koi...
Sydänohjelma-polku: Tulosperusteinen yhteistyö yli sektorirajojen / Ville Koi...
Ville Koiste
 
AMK-päivät 13.5.2014: Sosiaalisen median menestysresepti ammattikorkeakouluille
AMK-päivät 13.5.2014: Sosiaalisen median menestysresepti ammattikorkeakouluilleAMK-päivät 13.5.2014: Sosiaalisen median menestysresepti ammattikorkeakouluille
AMK-päivät 13.5.2014: Sosiaalisen median menestysresepti ammattikorkeakouluille
Grapevine Media Oy
 
Hyödynnä media messuilla 1682017
Hyödynnä media messuilla 1682017Hyödynnä media messuilla 1682017
Hyödynnä media messuilla 1682017
Messukeskus Helsinki
 
Twitter: yritys vaikuttamassa ja luomassa suhteita
Twitter: yritys vaikuttamassa ja luomassa suhteitaTwitter: yritys vaikuttamassa ja luomassa suhteita
Twitter: yritys vaikuttamassa ja luomassa suhteita
Grapevine Media Oy
 
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseenYleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
THL
 
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020
Finnish Society on Media Education
 
Innostavan kampanjan abc 14.11.2017
Innostavan kampanjan abc 14.11.2017 Innostavan kampanjan abc 14.11.2017
Innostavan kampanjan abc 14.11.2017
Menestyvät Järjestöt
 

Similar to Diabetesmessut (20)

Lifestyle- ja muotibloggaajat sosiaalisessa mediassa (Pivon selvitys)
Lifestyle- ja muotibloggaajat sosiaalisessa mediassa (Pivon selvitys)Lifestyle- ja muotibloggaajat sosiaalisessa mediassa (Pivon selvitys)
Lifestyle- ja muotibloggaajat sosiaalisessa mediassa (Pivon selvitys)
 
Viesti vastuullisuudesta somessa
Viesti vastuullisuudesta somessaViesti vastuullisuudesta somessa
Viesti vastuullisuudesta somessa
 
Asiakkaan Kohtaaminen
Asiakkaan KohtaaminenAsiakkaan Kohtaaminen
Asiakkaan Kohtaaminen
 
Kuntoutussäätiön yleisesite
Kuntoutussäätiön yleisesiteKuntoutussäätiön yleisesite
Kuntoutussäätiön yleisesite
 
Kuntoutussäätiö - kuntoutuksen suunnannäyttäjä
Kuntoutussäätiö - kuntoutuksen suunnannäyttäjäKuntoutussäätiö - kuntoutuksen suunnannäyttäjä
Kuntoutussäätiö - kuntoutuksen suunnannäyttäjä
 
natiivimainonnan-opas-iab-finland
natiivimainonnan-opas-iab-finlandnatiivimainonnan-opas-iab-finland
natiivimainonnan-opas-iab-finland
 
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuriaSuomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
 
Sosiaalinen media yrityskäytössä // NewCo Helsinki // 11.05.2017
Sosiaalinen media yrityskäytössä // NewCo Helsinki // 11.05.2017Sosiaalinen media yrityskäytössä // NewCo Helsinki // 11.05.2017
Sosiaalinen media yrityskäytössä // NewCo Helsinki // 11.05.2017
 
Cmkysely2015
Cmkysely2015Cmkysely2015
Cmkysely2015
 
Sosiaalisen median strategia - Sinuiksi
Sosiaalisen median strategia - SinuiksiSosiaalisen median strategia - Sinuiksi
Sosiaalisen median strategia - Sinuiksi
 
Sponsorointi
SponsorointiSponsorointi
Sponsorointi
 
Median ja yritysten yhteiselo - Digisilta-hanke, Oulun ammattikorkeakoulu 3.1...
Median ja yritysten yhteiselo - Digisilta-hanke, Oulun ammattikorkeakoulu 3.1...Median ja yritysten yhteiselo - Digisilta-hanke, Oulun ammattikorkeakoulu 3.1...
Median ja yritysten yhteiselo - Digisilta-hanke, Oulun ammattikorkeakoulu 3.1...
 
Ravitsemuksen ja ruoan ammattilaiset sosiaalisten innovaatioiden ja sosiaal...
Ravitsemuksen ja ruoan ammattilaiset  sosiaalisten innovaatioiden  ja sosiaal...Ravitsemuksen ja ruoan ammattilaiset  sosiaalisten innovaatioiden  ja sosiaal...
Ravitsemuksen ja ruoan ammattilaiset sosiaalisten innovaatioiden ja sosiaal...
 
Sydänohjelma-polku: Tulosperusteinen yhteistyö yli sektorirajojen / Ville Koi...
Sydänohjelma-polku: Tulosperusteinen yhteistyö yli sektorirajojen / Ville Koi...Sydänohjelma-polku: Tulosperusteinen yhteistyö yli sektorirajojen / Ville Koi...
Sydänohjelma-polku: Tulosperusteinen yhteistyö yli sektorirajojen / Ville Koi...
 
AMK-päivät 13.5.2014: Sosiaalisen median menestysresepti ammattikorkeakouluille
AMK-päivät 13.5.2014: Sosiaalisen median menestysresepti ammattikorkeakouluilleAMK-päivät 13.5.2014: Sosiaalisen median menestysresepti ammattikorkeakouluille
AMK-päivät 13.5.2014: Sosiaalisen median menestysresepti ammattikorkeakouluille
 
Hyödynnä media messuilla 1682017
Hyödynnä media messuilla 1682017Hyödynnä media messuilla 1682017
Hyödynnä media messuilla 1682017
 
Twitter: yritys vaikuttamassa ja luomassa suhteita
Twitter: yritys vaikuttamassa ja luomassa suhteitaTwitter: yritys vaikuttamassa ja luomassa suhteita
Twitter: yritys vaikuttamassa ja luomassa suhteita
 
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseenYleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
Yleiskatsaus SOSKU-hankkeeseen
 
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020
 
Innostavan kampanjan abc 14.11.2017
Innostavan kampanjan abc 14.11.2017 Innostavan kampanjan abc 14.11.2017
Innostavan kampanjan abc 14.11.2017
 

Diabetesmessut

  • 2. 1. Johdanto Diabetesliitto on 60-vuotias kansanterveys- ja potilasjärjestö. Liitto toimii diabeetikoiden ja heidän läheistensä yhdyssiteenä, elämänlaadun parantajana ja pysyvänä edunvalvo- jana. Tähän pyritään järjestämällä kursseja diabeetikoille sekä koulutusta hoitoalan am- mattilaisille. Diabetesliittoon kuuluu 108 diabetesyhdistystä sekä neljä ammatillista yhdistystä. Jäseniä on yhteensä 56 000. Diabetesliiton toiminta on keskittynyt Tampereen Aitolahdessa sijaitsevaan Diabeteskes- kukseen. Diabetesliitto tuottaa julkaisuja sekä printtiin että verkkoon ja on läsnä sosiaalisessa me- diassa. Liitto julkaisee kahta lehteä sekä diabeetikoille ja ammattilaisille suunnattuja op- paita. Liiton verkkopalveluita kehitetään jatkuvasti: esimerkiksi verkkokurssien tarjontaa pyritään lisäämään. Vuonna 2015 liiton viestinnässä painotetaan 60-vuotisjuhlavuotta. Liiton uusi brän- diohjeistus on valmistunut hiljattain. Keväällä 2015 brändityö on jalkauttamisvaiheessa. Brändin pohjalta muotoillaan kevään aikana liitolle uusi visuaalinen ilme. Verkkopalvelun uudistus on käynnistetty, ja pohjatyön perusteella uudistuksen toteuttaja tullaan kilpailut- tamaan loppuvuodesta 2015. Liiton viestinnästä vastaa seitsemän työntekijää: viestintäpäällikkö, verkkotoimittaja, tie- dottaja, toimitussihteeri ja toimittaja sekä Yksi elämä -hankkeen viestintäsuunnittelija ja digitaalisen viestinnän tuottaja. Diabetesliiton pääasialliset omat viestintäkanavat ovat  diabetes.fi-verkkopalvelu: n. 90 000 käyttäjää kuukaudessa  Diabetes-lehti  6 numeroa vuodessa sisältäen svensk bilaga  levikki 58 000 69 % jäsenistä tilaa  myös verkkolehtenä  Diabetes ja lääkäri -lehti  5 numeroa vuodessa  painos 18 500 lääkäreille, apteekeille, hoitajille, ravitsemusterapeuteille, jalkojenhoitajille  Inspis-verkkolehti nuorille  Tiedotuslehti sekä uutiskirje yhdistyksille  Facebook-sivu: 2 900 seuraajaa  Twitter: 500 seuraajaa  Uutiskirje terveydenhuollon ammattilaisille
  • 3. Diabetesliitto järjestää Suomen ensimmäiset Diabetesmessut 23.–24.9.2016. Messujen tavoitteena on  vahvistaa Diabetesliiton brändiä  tehdä Diabetesliittoa ja sen toimintaa tunnetuksi  tehdä liiton henkilöstö tunnetuksi  nostaa Diabetesliiton roolia yhteiskunnallisena vaikuttajana  tarjota korkealaatuisia luentoja osanottajille  tarjota yhdistyksille toimintaa (matka, messut + muuta, esim. teatteri)  tarjota iso näyttely osanottajille (50–100 näytteilleasettajaa)  saada uusia kontakteja, esim. tulevia ilmoittajia  liiton omien tuotteiden ja palveluiden markkinointi sekä  jäsenhankinnan tukeminen. Tavoitteena on järjestää asiantunteva tapahtuma, joka on samalla rento ja ihmisläheinen. Messujen ydinviestin voi esittää seuraavalla tavalla: Diabetesmessut on diabeetikoiden ja heidän läheistensä valtakunnallinen ykköstapahtu- ma, joka tarjoaa uusinta tietoa ja uutta intoa diabeteksen hoitoon. Ydinviestiä tukevat seuraavat viestit: Diabetesliitto on, paitsi diabeetikoiden edunvalvoja sekä alansa vahva asiantuntija, myös diabeetikoiden yhteisö, joka kuuntelee ja tukee jäseniään. Diabetesliitto haluaa vahvistaa terveydenhuollon ammattilaisten diabetesosaamista – Diabetesmessuilla on myös korkeatasoinen ammattilaisohjelma. Messut tarjoaa mahdollisuuden Diabetesliiton henkilökunnan sekä diabeetikoiden väli- seen vuoropuheluun. Messuille on tervetullut kuka tahansa, jota aihepiiri koskettaa, elämäntilanteesta riippu- matta. 2. Diabetesmessut
  • 4. 3. Sidosryhmät Diabetesmessujen sidosryhmät voidaan määritellä seuraavan kuvion mukaisesti. Tässä viestintäsuunnitelmassa kohderyhmäksi on rajattu diabeetikot sekä heidän lähei- sensä, joista osa on liiton jäseniä, osa ei. Koska diabeetikoita tavoitetaan myös diabete- syhdistysten kautta, sisältyy yhdistyksiin kohdistettu messuviestintä tähän suunnitelmaan. Viestinnästä näytteilleasettajien suuntaan huolehtii messujärjestäjä Expomark, joten näyt- teilleasettajat on rajattu tämän suunnitelman ulkopuolelle. Kelan tilastojen mukaan Suomessa on 350 000 diabeetikkoa. Tyypin 1 diabeetikoita heistä on 50 000 ja tyypin 2 diabeetikoita 300 000. Diabetesliittoon kuuluvien yhdistysten jäsenmäärä oli 54 000 vuonna 2014. Heistä nai- sia on noin 60 % ja miehiä 40 %. Alueellisesti diabeetikkoja on eniten Etelä- ja Länsi- Suomessa. Pelkästään Pirkanmaalla on 35 000 ja kahden tunnin matkan päässä Tampereelta yh- teensä 225 000 diabeetikkoa, jotka läheisineen muodostavat 500 000 henkilön poten- tiaalisen kohderyhmän. YHTEISTYÖ- KUMPPANIT LIITON HENKILÖSTÖ MESSU- VIERAAT YHDISTYKSET NÄYTTEILLE- ASETTAJAT EXPOMARK TAMPERETALO AMMATTILAI- SET DIABEETIKOT +LÄHEISET JÄSENET EI JÄSENET KOHDERYHMÄ
  • 5. 4. Liiton strategia ja brändi Messujen toteutuksessa ja viestinnässä noudatetaan liiton strategiaa sekä brändiohjeis- tusta. Brändilupaus: Ihminen on aina ensin. Mietitään kohderyhmän näkökulmasta, mitä diabeetikko odottaa messuilta tai ammatti- lainen heille suunnattavasta koulutustapahtumasta. Diabeetikkoja sekä heidän läheisiään osallistettiin messujen suunnitteluun kahdella taval- la: Facebookin kautta sekä kurssilaisten työpajassa. 14 kurssilaista sekä viitisenkymmentä Diabetesliiton Facebook-sivun seuraajaa antoi messujen sisällöstä ehdotuksia, jotka huo- mioitiin ohjelman suunnittelussa. Tavoitemielikuva: Diabetesliitto on ihmistä ymmärtävä ja keskusteleva, luotettava osaa- misen lähde. Liitto tukee omahoitoa ja näkee ihmisen kokonaisuutena. Messut tarjoavat kävijälle ajankohtaista, tutkittua tietoa, mutta mahdollistavat myös koh- taamisia sekä vertaisuuden kokemuksen. Sisällöissä lähestytään aihetta laajemmin kuin teknisesti hoidon näkökulmasta. Äänensävy: helposti lähestyttävä, ystävällinen, empaattinen Brändiä tukevat toimenpiteet: Messut lisäävät Diabetesliiton näkyvyyttä ja tuovat näkyväksi liiton työn ja työn tulokset. Messut mahdollistavat vuoropuhelun niin yhdistysten kuin diabeetikoiden kanssa. Messut nostattavat Meidän Diabetesliitto -henkeä. Messut edistävät liiton sekä sen tarjoamien tuotteiden ja palveluiden markkinointia. Elämänlaatutekijät, sallivuus ja motivaation tu- keminen huomioidaan messuohjelmassa sekä messuviestinnässä. Visuaalisuus: Messuilla ja messuviestinnässä näkyy osana brändiprosessia luotava ja käyttöön otettava uusi visuaalinen ilme.
  • 6. 5. kanavat Viimeisimpien Keliakiamessujen kävijäkyselyn mukaan 74 % kävijöistä sai tiedon messuis- ta Keliakia-lehdestä ja 21 % Keliakialiiton verkkosivuilta. Myös Diabetesmessujen tapauk- sessa kohderyhmää lähestytään ensisijaisesti liiton omien kanavien kautta. Verkkopalvelu: Messuja varten luodaan omat verkkosivut, jotka noudattavat liiton visuaalista ilmettä. Sivut linkitetään diabetes.fi-verkkopalveluun suorien linkkien ja bannereiden avulla. Dia- betes.fi-sivuille tehdään nostoja aina, kun on jotain uutta tiedotettavaa, esimerkiksi mes- suohjelma varmistuu. Diabeteslehti: Diabeteslehteen ensitieto messuista tulee helmikuussa 2016 ilmoituksen muodossa. Seu- raaviin kolmeen lehteen ennen messuja kirjoitetaan henkilöhaastattelu kiinnostavasta messuesiintyjästä ajankohtaisella aiheella. Huhti- tai kesäkuun numerossa julkaistaan ilmoitus, jossa kehotetaan kysymään omasta yhdistyksestä yhteisretkeä messuille. Juuri messujen alla ilmestyvässä lehdessä syyskuun alussa on oma messuliite, joka sisältää oh- jelman yksityiskohtineen. Juttuaiheet ja haastateltavat poimitaan messuohjelman valmistuttua. Inspis: Kutsutaan Inspiksen vloggari Aino paikalle ja pyydetään videoita ennen, jälkeen ja mes- sujen aikana. Sosiaalinen media: Facebookiin ja Twitteriin linkataan ensitieto aikaisintaan lokakuussa 2015. Mikäli tiedote- taan yli vuosi ennen tapahtumaa, saattaa lukijalla mennä sekaisin, puhutaanko tämän vai ensi vuoden syyskuusta. Aihetta nostetaan esille esimerkiksi henkilöiden kautta sitä mukaa, kun esiintyjiä varmis- tuu. Messujen aikana ja jo rakentamisvaiheessa jaetaan paikan päältä haastatteluita, kuvaa ja videota tunnelmista. Messujen jälkeen hehkutetaan tuloksia sekä kiitetään. Tapahtuman ennakkomarkkinointina toiminee toukokuussa 2015 liiton Facebook-sivuilla toteutettu kysely messuohjelmaan liittyen   www
  • 7. Blogosfääri: Messujen yhteydessä järjestetään tapaaminen diabetesaiheesta bloggaaville. Paikalle kutsutaan paitsi liiton oman Deeblogin bloggaajat, myös itsenäisiä bloggaajia. Tätä kautta toivotaan messuille näkyvyyttä blogeissa sekä ennen että jälkeen messujen. Osallistamiskampanja – ”Kerro oma tarinasi”: Tilataan esimerkiksi näyttelijäntyön laitokselta teatteriesitys diabetesteemalla. Aihe voi olla esimerkiksi vastaanottokäynti. Sosiaalisessa mediassa, verkkosivuilla ja liiton tapah- tumissa kehotetaan diabeetikoita kertomaan kokemuksiaan aiheeseen liittyen. Esitys kä- sikirjoitetaan kokemusten pohjalta. Viestintä tapahtumissa ja Diabeteskeskuksessa: Face2face-markkinointi aloitetaan toukokuussa juhlajärjestöpäivillä, joihin perustetaan messuille oma ständi. Ständi kulkee mukana juhlavuoden aluetapahtumissa syksyllä 2015. Ständillä on uuden visuaalisen ilmeen mukaiset rollupit ja esitteet messuista sekä liiton työntekijä, kuten järjestösuunnittelija tai yhteyspäällikkö, kertomassa tapahtumasta. Messujen rollup on esillä Diabeteskeskuksen tiloissa, ja mahdollisesti hankittavissa info- telkkareissa pyörii ilmoitus messuista. Messuista tiedotetaan kurssilaisia myös joka kurssiin sisältyvällä järjestöluennolla. Yhdistykset – Tiedotuslehti ja uutiskirje: Yhdistykset saavat ensitiedon messuista juhlajärjestöpäivillä ja liiton kokouksessa touko- kuussa 2015. Messuihin liittyvää asiaa tuodaan esiin yhdistyksille suunnatussa Tiedotus- lehdessä, sähköisessä uutiskirjeessä sekä verkkosivuilla Yhdistysten työkalupakki -osiossa. Yhdistyksille tarjotaan käyttöön valmiiksi taitettu ilmoitus messuista, jonka he voivat liit- tää omaan jäsenkirjeeseensä ja verkkosivuilleen. Muut kanavat: Lehdistö: Messuista julkaistaan ilmoitus Aamulehden MenoMini-tapahtumaliitteessä. Paikallisleh- det (Aamulehti, Tamperelainen) saavat tiedotteita tapahtumasta, ja toimituksiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä, jotta saadaan juttuja kyseisiin lehtiin. Messuista tiedote- taan myös mm. Yhteishyvän ja Pirkan toimituksiin, joita kehoitetaan lisäämään messut tapahtumakalentereihinsa. Viestiseinä: Tapahtumaan vuokrataan viestiseinä, jolle messukävijät voivat lähettää terveisensä teks- tiviesteillä tai Twitterin kautta.      
  • 8. 6. Aikataulu ja tyÖnjako Apteekit: Diabeetikot tavoittaa myös apteekkien kautta. Apteekkeja lähestytään Apteekkariliiton uutiskirjeen välityksellä. Apteekkeihin jaetaan julisteet sekä lennäkkejä diabeetikoille jaet- taviksi. Hoitopaikat: Diabeetikoita tavoitetaan myös hoitopaikkojen kautta. Terveydenhuollon ammattilaisia lähestytään Diabetesliiton ammattilaisille suuntaaman uutiskirjeen, Diabeteshoitajat ry:n jäsenkirjeen ja Diabetes ja lääkäri -lehden välityksellä sekä ammattilaisille suunnatuissa koulutuksissa. Hoitajille tarjotaan lennäkkiä jaettavaksi diabeetikoille.   Ajankohta Viestintäprojekti, tavoite/teema Kanavat Vastuuhenkilö huhti.15 Yleisön osallistaminen suunnitteluun Facebook, kurssit Noora, liikuntasuunnittelija touko.15 Messusivut julkaistaan messusivut, diabetes.fi Expomark, verkkotoimittaja touko.15 Juhlajärjestöpäivät ja liiton kokous Yhteyspäällikkö, järjestösuunnitelijat elo.15 Rollup ja esite messuista Tapahtumat, D-keskus Yhteyspäällikkö, Expomark syys.15 Ilmoitus yhdistyksille Tiedotuslehti Tiedottaja loka.15 Ensitieto someen Facebook, Twitter Tiedottaja, verkkotoimittaja loka-marras.15 Osallistamiskampanja/diabetes teatteri Facebook, verkkosivut, tapahtumat Tiedottaja, yhteyspäällikkö helmi.16 Ilmoitus D-lehdessä D-lehti Yhteyspäällikkö, päätoimittaja huhti.16 Haastattelu D-lehdessä D-lehti, verkkolehti Päätoimittaja touko.16 Ilmoitus/lennäkit hoitopaikkoihin Diabeteshoitajien jäsenkirje, ammattilaisten uutiskirje Verkkotoimittaja touko.16 Ilmoitus/lennäkit apteekkeihin Apteekkariliiton uutiskirje Tiedottaja kesä.16 Haastattelu D-lehdessä Diabetes-lehti, verkkolehti Päätoimittaja syys.16 Haastattelu D- lehdessä+messuliite Diabetes-lehti, verkkolehti Päätoimittaja syys-loka.16 Raportoidaan ja kiitetään diabetes.fi, FB, Twitter, D- lehti 6/2016 Päätoimittaja, tiedottaja, verkkotoimittaja, yhteyspäällikkö
  • 9. 7. viestinnÄn mittarit Messuviestinnän onnistumista arvioidaan käyttämällä hyväksi web-analytiikkaa. Messu- sivuston kävijäliikennettä seurataan samoin kuin liikennettä diabetes.fi-palvelusta sekä so- mesta messusivustolle ja toisinpäin. Seurannassa hyödynnetään Googlen ja Facebookin seurantatageja. Messusivustolle voi tarvittaessa järjestää oman käyttäjäkyselyn. Sosiaalisessa mediassa tiedustellaan kävijöiden kokemuksia messuista sekä sitä, mitä voi- taisiin tehdä paremmin seuraavalla kertaa. Messukävijöiltä kerätään palautetta messujen yhteydessä. Palautelomakkeella kysytään myös, mistä kävijä sai tiedon messuista. Palautteen sekä taustatietojen (ikä, sukupuoli, asuinpaikka...) avulla pyritään kohdentamaan viestintää ja markkinointia paremmin seu- raavia messuja suunnitellessa. 8. riskianalyysi Yksi Diabetesmessujen kompastuskiviä saattaa olla sortuminen liian organisaatiolähtöi- seen suunnitteluun. Tässä skenaariossa ohjelmaa tehdään oma osaaminen, ei messuvie- raan tarpeet edellä. Tämä liittyy olennaisesti myös Diabetesliiton brändiin; liiton brändilu- paushan on ”ihminen on aina ensin”. Messujen viestinnässä kenties suurin haaste on laajan ja hajanaisen kohdeyleisön tavoit- taminen. Diabeetikoita, eli potentiaalisia messuvieraita, on Suomessa paljon, mutta vain pieni osa heistä kuuluu liittoon ja/tai seuraa liiton kanavia. Resursseja onkin käytettävä sen ratkaisemiseksi, miten tieto messuista saadaan tavoittamaan mahdollisimman moni diabeetikko. Pitkällä aikavälillä olisi hyvä miettiä myös sitä, miten Diabetesmessujen oma brändi saa tunnettuutta. Tapahtumaa suunnitellaan järjestettäväksi jatkossa parin vuoden välein. Pohdinnan arvoista on, miten messukävijät sitoutetaan ja miten olemassa olevilla resurs- seilla saadaan medianäkyvyyttä ja siten tehdään messut tutuksi myös suuremmalle ylei- sölle.
  • 10. lÄhteet Diabetesliiton brändiohjeisto 2014 Diabetesliiton viestinnän strategiset linjavalinnat 2012–2014 Huiput kehiin -projektin tiedotussuunnitelma 2012–2014, Hämeen ammattikorkeakoulu: https://wiki.hamk.fi/download/attachments/22512858/Viestint%C3%A4+ja+tiedotussuu nnitelma.pdf Juholin, E., 2013: Communicare! Kasva viestinnän ammattilaiseksi. Management Institu- te of Finland, MIF Jäsenanalyysi 2014, Diabetesliitto Keliakiamessujen 2013 kävijäkysely, Keliakialiitto Kelan tilasto: Diabeteslääkkeistä korvausta saaneet 2014 Opas: Viestintästrategia ja viestintäsuunnitelma, TiedoteDeski Finland oy, Jani Ylenius ja Tiina Keränen, Helsinki 2007 Pirkkalan kunnan viestintäohjeet, Markus Lehto, 2011 Strategiset valinnat, Diabetesliitto