1. Tansanialainen Pilau sai rinnalleen vihersalaatin
Edwin Ndakin ohjeilla mausteinen perinneruoka kypsyy alle tunnissa.
Edwin Ndaki kertoilee iloisesti synnyinmaastaan Tansaniasta valmistellessaan kotikaupunkinsa
Arushan yhtä perinteisintä ruokaa, Pilauta. Suomalainen versio Pilausta, kuten Edwin ruokaa
kuvailee, sisältää riisiä, jauhelihaa, sipulia, öljyä ja kuuden eri mausteen seoksen.
− Kotona Tansaniassa mausteita käytetään ainoastaan viikonloppuisin, sillä mausteseoksen
valmistaminen alkuperäisistä raaka-aineista on aikaa vievää ja kallista. Suomessa samat
mausteet saa kaupan hyllyltä valmiiksi jauhettuina. Viikolla kotimaassani syödään näin ollen
arkisemmin, Edwin toteaa.
Tansanialaisessa ruokakulttuurissa myös liha kuuluu harvinaisempiin ruoka-aineisiin. Edwin
naurahtaakin puhuessaan suomalaisista vegetaristeista. Tansaniassa sanan merkitystä ei
tunneta, sillä suurimman osan elämästään kaikki tansanialaiset ovat kasvissyöjiä. Lisää eroja
suomalaiseen keittiöön löytyy tarjolla olevien kylmien ruokien määrästä. Tansaniassa lähes
kaikki ruoka-ainekset kypsennetään.
Edwinin kotikaupungissa Arushassa riisi on ruuanvalmistuksen pääelintarvike. Tansanian
eteläosissa Pilaun riisi korvataan banaanilla. Vihreästä banaanista valmistetaan keittoja,
paistoksia ja erilaisia puuroja. Banaaniruokien lisukkeina käytetään maun mukaan papuja,
mannaryynejä tai sipulia.
Puolen tunnin hauduttamisen jälkeen Pilau on valmista nautittavaksi. Ruuan mausteiden tuoksu
leijuu keittiöstä kutsuvasti. Suomalaisesta keittiöstä Edwin on poiminut Pilaun lisukkeeksi
vihersalaatin. Mausteisen ruuan rinnalla toimii loistavasti suomalaisista perinteisistä
vihanneksista valmistettu salaatti.
Pilaun valmistus:
Paista liha kypsäksi. Kasvisversio Pilausta syntyy korvaamalla liha pavuilla tai herneillä.
Lisää öljy kattilaan ja kuullota sipulit.
Lisää mausteseos.
Kun sipulit ja mausteseos ovat hautuneet hetken öljyssä lisää riisi ja paista muutama minuutti.
Lisää lihat ja lopuksi vesi.
Anna hautua kunnes vesi on imeytynyt kokonaisuudessaan riisiin.
Resepti:
3 dl riisiä
7 dl vettä
400 g jauhelihaa tai vaihtoehtoisesti lihasuikaleita.
1 sipuli
öljyä
Mausteseos:
kanelia
kardemummaa
neilikkaa
inkivääriä
mustapippuria
sahramia
Kuvatekstit:
Kuva 1: Riisi on Tansanian tärkeimpiä elintarvikkeita.
Kuva 2: Pilau valmistuu Edwin Ndakilta ulkomuistista.
Kuva 3: Ruuanvalmistus aloitetaan öljystä.
Kuva 4: Sipulit kuullotetaan kauniin ruskeiksi.
2. Kuva 5: Ruuan hautuessa on mahdollisuus nauttia hetki Suomen kesästä.
Kuva 6: Pilaun mausteet houkuttavat maistamaan.
Teksti ja kuvat: Hanna Leppänen