2. Lumijoen kalastajien tarinoita pohjautuu vanhojen kalastajien kertomuksiin. Kirja
kertoo kalastuksen historiasta ja sen muutoksesta aina sadan vuoden takaa.
Kalastajien tarinat linkittyvät koko kylän elämään ja historiallisiin tapahtumiin.
Omaleimaista on ollut Perä-pyynti, eli Liminganlahden alueella ja jokisuilla kalas-
tettiin sankoin joukoin. Tärkeä kalastuskeskus on aina ollut Lumijoen Varjakka ja
pyyntiretket ulottuivat myös Hailuotoon ja Siikajoelle asti. Kalansaaliit olivat
ennen runsaita sen aikuisiin välineisiin nähden. Helpolla kalaa ei kuitenkaan
merestä vedetty. Tarinoissa kuvataan raskasta puurtamista ja pitkiä työpäiviä.
Kalareissuilla oltiin viikkokunnissa niinä aikoina, kun kalaa saatiin.
Kirja on syntynyt paikallisten halusta tallentaa ja säilyttää vanhaa kalastusperin-
nettä jälkipolville. Kerronnassa myös paikallismurre on pyritty säilyttämään mah-
dollisimman aitona, aineiston haastattelumateriaalia mukaillen. Kirjan lopussa on
kuvasanasto vanhoista pyydyksistä ja kalastusvälineistä.
Lumijoen Kalastajainseura ry. on saanut hankerahoitusta Euroopan kalatalous-
rahastosta (EKTR) paikallisen kalastusperinteen tallentamiseen julkaisuksi. Tuen on
myöntänyt Lapin ELY-keskus. Hankkeen puitteissa tähän kirjaan on kerätty tietoa
kalastuksen merkityksestä alueella paikallisten kalastajien kertomana. Pohjana
työlle olivat 1980- ja 1990-luvulla nauhoitetut haastattelut, joita täydennettiin lisä-
haastatteluin syksyn 2015 aikana. Kirjaan koottua vanhaa perimätietoa voidaan
hyödyntää kalastuksen ja kalastusmatkailun kehittämiseen sekä matkailun opas-
palveluiden sisällöntuottamiseen.
Pitkänsiiman laatikko. Kuva Pirkko Kukkohovi.