SlideShare a Scribd company logo
1 of 4
Mahdollistajastrategiapäivä 17.4. YLE ISO PAJA
Radioryhmä
Tuija Aalto


Tämä tehtävä heti: Pysyvä linkki audiolle

Audiosisällöille pysyvä linkki ja viitekortti: Yksi ainoa URL, joka pysyy, vaikka ohjelma olisikin välillä pois
julkaisusta esitysoikeussopimuksellisista syistä.

Tämä toimenpide ennakoi sitä päivää, jolloin YLEn lobbaus puree ja tekijänoikeuslakia muutetaan niin, että
YLE voi avata arkistot.

1. Suosittelu ja Long Tail

Pysyvä linkki edistää suositteluverkostoihin pääsyä. Ohjelman pysyvä linkki tekee mahdolliseksi viittaamisen
ohjelmaan huolehtimatta sen poistumisesta Areenasta (vrt. nyt bloggaajat eivät mielellään linkitä, koska
eivät halua blogiinsa rikkoutuvia linkkejä)

Myös muut verkkojulkaisut saattavat linkittää hanakammin Areenaan, kun voivat luottaa siihen, että niiden
juttuarkistoissakin oleva linkki on relevantti.

2. Aikalaisreaktio talteen

Pysyvä linkki pitää aikalaisreaktion jutun mukana. (Vrt. Erik Bäckmanin vetämän TV-ryhmän yhteenvetoon,
”jokainen ohjelma voi olla yhteisö”). Yleisön tuottama metadata pysyy linkin mukana tallessa. .Yleisö
motivoituu metadatoittamaan sisältöjä paremmin, kun työ ei mene hukkaan


Miten tähän tultiin eli muut fläpit kirjoitusjärjestyksessä.

Aamuradio naurattaa

Ryhmän työ käynnistyi pohtimalla, mitä radio on itse kullekin. Ensimäiseksi pintaan nousi aamushow.
”Kuuntelen Suomi-popin aamua ja nauran”. ”Aamupalalla ennen töihin lähtöä kuuntelen aamuohjelmaa ”.
Työpaikalla ei voi enää kuunnella puheohjelmia, kirjoittamiseen keskittymisen avuksi haettiin netistä
(Last.FM) ambient-musaa, jossa ei ole sanoja.

Last.FM:stä päästiin sisällön suositteluun ja toivottiin jonkinlaista puheohjelmien suosittelumekanismia.

Puheradion silmäily

Työkaluiksi puheradion suositteluun ryhdyttiin ideoimaan tägäämistä ja audion sisällön täydellistä kuvailua
(vrt. muuten Kati Vänttisen aiempi blogikirjoitus ”Pitäisikö keksiä tekstiradio”). Tekstinä radio-ohjelman
voisi silmäillä.

Tulevaisuuden radiolta toivottiin mahdollisuutta merkata epämieluisa sisältö pois kuuluvilta: esim.
inhottavan mainoksen voisi merkata niin, että sitä ei enää soiteta toisten.

Audiosisällön löytämisestä esitettiin vertaus siihen, että lehdessä voi olla lempikolumnisti, jonka palstan
mielellään aina lukee. Todettiin että hakusyötteet edistävät löydettävyyttä.
TV-ryhmälle kirjattiin terveiset videoiden tagityksesta, jota kehitelläänkin.

Löydettävyys

     - Ei huvita blogata viittaamalla Areenaan, koska sisältö poistuu
     - Ohjelmat löytyvät P2P-verkostoista paremmin
     -
Magnet-linkit vs. Areena
eDonkey
Bit Torrent
MD5-summa

Ajansiirto, long tail

Pohdintaa valinnoista tuottajan ja vastaanottajan eli käyttäjän näkökulmista

Onko ohjelmavirta yhtä kuin kertakäyttöinen ohjelma? Mikä on ajankohtaisohjelman vastakohta?
Ikuisuusohjelma? Voiko ikuisuusohjelman määritellä tai tunnistaa ja jos, niin kuka voi sen tehdä? Voimmeko
me nyt tässä ajassa tunnistaa ne ohjelmat, joita tulevaisuuden ihmiset pitävät kaikkein kiinnostavimpina?
(Emme.)

Entä voiko ikuisuusohjelmia varta vasten tuottaa versioimalla ajaton versio tuotantoprosessin yhteydessä?
(Ehkä? Esimerkkitapauksena elokuva-arvostelu: on elokuvan ilmestyessä ajankohtainen, mutta toisaalta
elokuvan elinkaari on pitkä, joten elokuva-arviokin voisi pysyä tallessa ja saatavilla myöhemmäksi
referenssiksi.)

Ohjelmavirta on tavallaan ”kertakäyttöohjelmaa” myös siinä mielessä, että kuuntelutilanne voi olla
taustakuuntelua, ei olla itse valittu sisältöä. Sen sijaan ”ikuisuusohjelmat” on valittu kuunneltavaksi. Ryhmä
taisi kuitenkin päätyä siihen, että ikuisuusohjelma ei voi olla erillinen ohjelmatyyppi, vaan mikä tahansa
pysyvästi saatavilla pidettävä ohjelma voi jollekin yhdelle ihmiselle olla arvokasta ja haluttua sisältöä.

Ikuisuusohjelmista syntyi sisältöinnovaatio: ”Näin se tehdään” – ohjelmat. Keskusteltiin siitä, miten eri
välineissä sisällöt täyttävät eri tarpeita: kanavien ohjelmakaavioissa määrätyn kestoiset ohjelmat palvelevat
viihtymistä ja ajanvietettä vähintään yhtä paljon kuin tiedonsaantia. Esimerkkitapauksena verrattiin
Strömsö:tä ja Common Craft –nettivideosarjaa, joista jälkimmäinen esittelee tiiviissä muodossa jonkun
yhden asian. Common Craft –formaatille on ominaista lyhyys, tiiviys, on demand –saatavuus; tieto heti.

Idea: voisiko virityskuvan tilalle laittaa pyörimään YLE Areena –esittelyn?

Olisiko ”Avoin YLE” podcast-alusta?

Yksilö –näkökulmasta siirryimme tehtävänannon toiseen osioon, yhteisöön ja yhteiskuntaan .Tartuimme
Roope Mokan esityksen kaavioon, jossa neljässä ruudussa rinnakkain kuvattiin siirtymää Ensyklopedia
Britannican maailmasta Wikipediamaailmaan ja YLE maailmasta Avoin YLE – maailmaan. Pohdimme,
halusiko Mokka vertauksellaan ilmaista, että YLE ei pysty itse tekemään avointa YLE; sillä eihän
Ensyklopedia Britannia suinkaan ollut panemassa Wikipediaa alulle.

Päätettiin kuitenkin edetä sillä premissillä, että YLE on aktiivinen toimija tekemässä avointa YLEä. Jos siis
olisi niin. että kuka vaan vois tulla tekemään YLEä, mitä se edellyttäisi rakenteilta? Ainakin
tekijänoikeuksista pitäisi huolehtia siten, että ne pysyvät tekijällä, jotta kukaan motivoituisi antamaan
sisältöjään YLEn julkaistavaksi.
Entä, jos YLE tarjoaisi podcast-julkaisualustaa vapaaseen käyttöön ? Ryhmässä nousi voimakkaasti esiin
sisällön koettu omistajuus. Mikä olisi YLEn podcast-alustalle julkaistun ohjelman osoite? Mikä olisi sen
brändi? Ryhmän mielikuva oli, että esimerkiksi Googlen omistamat YouTube, Blogger tuntuvat jo niin
neutraaleilta, että niihin julkaisisi vähemmän epäröiden omia tuotoksiaan kuin YLEn mahdollisesti
tarjoamalle alustalle. Makusteltiin, millaisia brändimielikuvia herättäisi ”YLETube” verrattuna YouTubeen.
Ei päästy mihinkään yhteen lopputulokseen. Malttaisiko YLE pysyä ”vain alustana”?

Erkka Piirainen luokitteli omistajuuden havainnollistamiseksi bloggaajia kolmeen kategoriaan.
Suodatinblogit ovat niitä, joissa jaetaan eteenpäin kiinnostaviksi havaittuja linkkejä. Journaaleissa kerrotaan
omasta elämänmenosta. Tietämysblogissa tehdään itsestä jonkin alan asiantuntijaa julkaisemalla
asiajuttuja. Jos sama sisällöllinen jaottelu pätisi podcasteihin, ketkä silloin kaipaisivat YLEltä julkaisutilaa?
Tokko ainakaan tietämyspodcastaajat, jotka ehkä haluaisivat tuoda esille enemmän omaa brändiään,
arveltiin.

Ryhmätöiden jo päätyttyä kirjattiin fläpin reunaan vielä ajatus, että mitä jos YLE tarjoaisi podcast-
julkaisutilaa ja -osaamista kolmennelle sektorille: järjestöille, yhdistyksille ja kenties jopa kunnille, joilla ei
ole resursseja perehtyä podcastaamiseen tiedonvälityskeinona oma-aloitteisesti.

Ohjelmajakson keskustelu

Keskustelu polveili ryhmässä useilla yhtaikaisilla radoilla. Eräällä sivujuonteella huomautettiin, että YLE
Areenassa ja YLEn netissä on yhdelle ohjelmalle monta eri paikkaa ja sivua. Monta paikkaa, jotka esittelevät
samaa ohjelmaa tai jaksoa; niistä on vaikea löytää paikkaa vuorovaikutukselle. Esitettiin toivomus, josko
ohjelmajakson yhteydessä voisi blogimaisesti käydä keskustelua.

Ohjelmajakson metadatoitus

Ryhmä halusi tarjota myös yleisölle mahdollisuuden lisätä tageja ; asiasanoja ja muistiinpanoja, audioon (ja
videoon). Keskusteltiin siitä, voisiko tällaisen aktiviteetin määrä olla yksi indikaattori ohjelmajakson
kiinnostavuudesta – sitä suurempi syy suositella muille, mitä enemmän jaksosta jo puhuttu?

Lähdettiin konseptoimaanBuzz-käyrää, joka näyttäisi ohjelman aikajanalla, missä kohdin siinä on kuinkakin
paljon merkintöjä. Ehdotettiin lisättäväksi merkintä, missä kohtaa kuinkakin moni lopetti kuuntelun –
suosittelun yksi vahva elementti voisi olla, miten pitkälle ohjelma on vanginnut kuulijansa. Edelleen
pöhinäkäyrällä näkyisi, mihin on tehty eniten linkkejä (koska tottahan lähdettiin siitä, että audion
aikajanalle voi suoraan linkittää tiettyyn aikakoodiin).

Todettiin, että vaatii paljon käyttäjiä, että toimisi mielekkäästi tämä käyrä. Verrattiin YouTuben insight –
aineistoon, jossa myös yleisömittausdataa videojulkaisijan käytettävissä. Myös Mimmigrammit mainittiin.

Kari-Hans Kommonen poikkesi työskentelyn loppuvaiheessa ryhmään tuomaan perustavaa laatua olevan
kysymyksen: ”mikä on radio”. Työryhmän vetäjänä lisäsin määreeeksi ”vuonna 2017”, mikä aiheutti lievää
protestointia; kuka nyt noin pitkälle tietäisi arvata, kun nykyhetkessäkin radiota vaikea määritellä.

Yksimielisyys löytyi siitä, että sitä, mikä radio on, eivät valtamedian radiotoimijat päätä. Podcast-
ilmiötäkään eivät keksineet ne, vaan ihan muut riippumattomat toimijat omiin tarpeisiinsa. Avoin
ruohonjuuri taso kehitti podcastingin, eivät isot toimijat.

Kaavio podcast-julkaisutekniikan vahvuudesta – avoin standardi välittää mitä vain dataa, siinä missä DAB
(digital audio broadcasting) oli sidottu tiettyyn digitaaliseen radiolähetysteknologiaan .

Digiradio                      vs. Podcast
DAB                           RSS1,2,3
                              Atom

Radioon sidottu               Välittää mitä vain

Mediamuotojen välinen linkittäminen

Ryhmä piti tärkeänä nykyistä ahkerampaa linkittämistä samaa aihetta käsittelevien eri mediamuotoisten
sisältöjen välille. Uutissähkeessä pitäisi olla linkki audioon ja videoon ja päinvastoin. Tekstiuutinen toimisi
näin audion ja videon metadatana.




Muistini mukaan ryhmässä aktiivisimmin osallistuivat

Erkka Piirainen
Kimmo Virtanen
Olli Sulopuisto
Suvi Korhonen

ja muutamat muut, joiden nimiä en hoksannut kirjoittaa ylös; kiitos kaikille.

More Related Content

More from Pirkka Aunola

Hakukoneiden huomiointi sisällöntuotannossa
Hakukoneiden huomiointi sisällöntuotannossaHakukoneiden huomiointi sisällöntuotannossa
Hakukoneiden huomiointi sisällöntuotannossaPirkka Aunola
 
Sosiaalisesta mediasta työmarkkina-arvoa
Sosiaalisesta mediasta työmarkkina-arvoaSosiaalisesta mediasta työmarkkina-arvoa
Sosiaalisesta mediasta työmarkkina-arvoaPirkka Aunola
 
Työmarkkina-arvoa sosiaalisesta mediasta
Työmarkkina-arvoa sosiaalisesta mediastaTyömarkkina-arvoa sosiaalisesta mediasta
Työmarkkina-arvoa sosiaalisesta mediastaPirkka Aunola
 
Mediatoimialan murros
Mediatoimialan murrosMediatoimialan murros
Mediatoimialan murrosPirkka Aunola
 
Miksi ja miten sosiaaliseen mediaan
Miksi ja miten sosiaaliseen mediaanMiksi ja miten sosiaaliseen mediaan
Miksi ja miten sosiaaliseen mediaanPirkka Aunola
 
Ylen Mahdollistajatapahtuma Uutiset Purku
Ylen Mahdollistajatapahtuma Uutiset PurkuYlen Mahdollistajatapahtuma Uutiset Purku
Ylen Mahdollistajatapahtuma Uutiset PurkuPirkka Aunola
 
Roope Mokan esitys Ylen mahdollistajatapamisessa 170409
Roope Mokan esitys Ylen mahdollistajatapamisessa 170409Roope Mokan esitys Ylen mahdollistajatapamisessa 170409
Roope Mokan esitys Ylen mahdollistajatapamisessa 170409Pirkka Aunola
 
Voiko iso organisaatio muuttua jäykästä ketteräksi?
Voiko iso organisaatio muuttua jäykästä ketteräksi?Voiko iso organisaatio muuttua jäykästä ketteräksi?
Voiko iso organisaatio muuttua jäykästä ketteräksi?Pirkka Aunola
 
Netti Ja Paikallisuus 15122008
Netti Ja Paikallisuus 15122008Netti Ja Paikallisuus 15122008
Netti Ja Paikallisuus 15122008Pirkka Aunola
 
Digitaalisten kanavien hyödyntäminen markkinointiviestinnässä
Digitaalisten kanavien hyödyntäminen markkinointiviestinnässäDigitaalisten kanavien hyödyntäminen markkinointiviestinnässä
Digitaalisten kanavien hyödyntäminen markkinointiviestinnässäPirkka Aunola
 
Elintarvikepäivät, Pirkka Aunola
Elintarvikepäivät, Pirkka AunolaElintarvikepäivät, Pirkka Aunola
Elintarvikepäivät, Pirkka AunolaPirkka Aunola
 
Procom Pirkkaaunola 20080212
Procom Pirkkaaunola 20080212Procom Pirkkaaunola 20080212
Procom Pirkkaaunola 20080212Pirkka Aunola
 
Yhteisolliset Mediat Yritysviestinnassa 20071018
Yhteisolliset Mediat Yritysviestinnassa 20071018Yhteisolliset Mediat Yritysviestinnassa 20071018
Yhteisolliset Mediat Yritysviestinnassa 20071018Pirkka Aunola
 
YLE on demand maailmassa 06092007
YLE on demand maailmassa 06092007YLE on demand maailmassa 06092007
YLE on demand maailmassa 06092007Pirkka Aunola
 
Verkkoviestinta Ja Megatrendit 23102007
Verkkoviestinta Ja Megatrendit 23102007Verkkoviestinta Ja Megatrendit 23102007
Verkkoviestinta Ja Megatrendit 23102007Pirkka Aunola
 

More from Pirkka Aunola (16)

Hakukoneiden huomiointi sisällöntuotannossa
Hakukoneiden huomiointi sisällöntuotannossaHakukoneiden huomiointi sisällöntuotannossa
Hakukoneiden huomiointi sisällöntuotannossa
 
Sosiaalisesta mediasta työmarkkina-arvoa
Sosiaalisesta mediasta työmarkkina-arvoaSosiaalisesta mediasta työmarkkina-arvoa
Sosiaalisesta mediasta työmarkkina-arvoa
 
Työmarkkina-arvoa sosiaalisesta mediasta
Työmarkkina-arvoa sosiaalisesta mediastaTyömarkkina-arvoa sosiaalisesta mediasta
Työmarkkina-arvoa sosiaalisesta mediasta
 
Mediatoimialan murros
Mediatoimialan murrosMediatoimialan murros
Mediatoimialan murros
 
Miksi ja miten sosiaaliseen mediaan
Miksi ja miten sosiaaliseen mediaanMiksi ja miten sosiaaliseen mediaan
Miksi ja miten sosiaaliseen mediaan
 
Ylen Mahdollistajatapahtuma Uutiset Purku
Ylen Mahdollistajatapahtuma Uutiset PurkuYlen Mahdollistajatapahtuma Uutiset Purku
Ylen Mahdollistajatapahtuma Uutiset Purku
 
TV:n uudet muodot
TV:n uudet muodotTV:n uudet muodot
TV:n uudet muodot
 
Roope Mokan esitys Ylen mahdollistajatapamisessa 170409
Roope Mokan esitys Ylen mahdollistajatapamisessa 170409Roope Mokan esitys Ylen mahdollistajatapamisessa 170409
Roope Mokan esitys Ylen mahdollistajatapamisessa 170409
 
Voiko iso organisaatio muuttua jäykästä ketteräksi?
Voiko iso organisaatio muuttua jäykästä ketteräksi?Voiko iso organisaatio muuttua jäykästä ketteräksi?
Voiko iso organisaatio muuttua jäykästä ketteräksi?
 
Netti Ja Paikallisuus 15122008
Netti Ja Paikallisuus 15122008Netti Ja Paikallisuus 15122008
Netti Ja Paikallisuus 15122008
 
Digitaalisten kanavien hyödyntäminen markkinointiviestinnässä
Digitaalisten kanavien hyödyntäminen markkinointiviestinnässäDigitaalisten kanavien hyödyntäminen markkinointiviestinnässä
Digitaalisten kanavien hyödyntäminen markkinointiviestinnässä
 
Elintarvikepäivät, Pirkka Aunola
Elintarvikepäivät, Pirkka AunolaElintarvikepäivät, Pirkka Aunola
Elintarvikepäivät, Pirkka Aunola
 
Procom Pirkkaaunola 20080212
Procom Pirkkaaunola 20080212Procom Pirkkaaunola 20080212
Procom Pirkkaaunola 20080212
 
Yhteisolliset Mediat Yritysviestinnassa 20071018
Yhteisolliset Mediat Yritysviestinnassa 20071018Yhteisolliset Mediat Yritysviestinnassa 20071018
Yhteisolliset Mediat Yritysviestinnassa 20071018
 
YLE on demand maailmassa 06092007
YLE on demand maailmassa 06092007YLE on demand maailmassa 06092007
YLE on demand maailmassa 06092007
 
Verkkoviestinta Ja Megatrendit 23102007
Verkkoviestinta Ja Megatrendit 23102007Verkkoviestinta Ja Megatrendit 23102007
Verkkoviestinta Ja Megatrendit 23102007
 

Mahdollistajapäivä Radioryhmän Purku T.Aalto

  • 1. Mahdollistajastrategiapäivä 17.4. YLE ISO PAJA Radioryhmä Tuija Aalto Tämä tehtävä heti: Pysyvä linkki audiolle Audiosisällöille pysyvä linkki ja viitekortti: Yksi ainoa URL, joka pysyy, vaikka ohjelma olisikin välillä pois julkaisusta esitysoikeussopimuksellisista syistä. Tämä toimenpide ennakoi sitä päivää, jolloin YLEn lobbaus puree ja tekijänoikeuslakia muutetaan niin, että YLE voi avata arkistot. 1. Suosittelu ja Long Tail Pysyvä linkki edistää suositteluverkostoihin pääsyä. Ohjelman pysyvä linkki tekee mahdolliseksi viittaamisen ohjelmaan huolehtimatta sen poistumisesta Areenasta (vrt. nyt bloggaajat eivät mielellään linkitä, koska eivät halua blogiinsa rikkoutuvia linkkejä) Myös muut verkkojulkaisut saattavat linkittää hanakammin Areenaan, kun voivat luottaa siihen, että niiden juttuarkistoissakin oleva linkki on relevantti. 2. Aikalaisreaktio talteen Pysyvä linkki pitää aikalaisreaktion jutun mukana. (Vrt. Erik Bäckmanin vetämän TV-ryhmän yhteenvetoon, ”jokainen ohjelma voi olla yhteisö”). Yleisön tuottama metadata pysyy linkin mukana tallessa. .Yleisö motivoituu metadatoittamaan sisältöjä paremmin, kun työ ei mene hukkaan Miten tähän tultiin eli muut fläpit kirjoitusjärjestyksessä. Aamuradio naurattaa Ryhmän työ käynnistyi pohtimalla, mitä radio on itse kullekin. Ensimäiseksi pintaan nousi aamushow. ”Kuuntelen Suomi-popin aamua ja nauran”. ”Aamupalalla ennen töihin lähtöä kuuntelen aamuohjelmaa ”. Työpaikalla ei voi enää kuunnella puheohjelmia, kirjoittamiseen keskittymisen avuksi haettiin netistä (Last.FM) ambient-musaa, jossa ei ole sanoja. Last.FM:stä päästiin sisällön suositteluun ja toivottiin jonkinlaista puheohjelmien suosittelumekanismia. Puheradion silmäily Työkaluiksi puheradion suositteluun ryhdyttiin ideoimaan tägäämistä ja audion sisällön täydellistä kuvailua (vrt. muuten Kati Vänttisen aiempi blogikirjoitus ”Pitäisikö keksiä tekstiradio”). Tekstinä radio-ohjelman voisi silmäillä. Tulevaisuuden radiolta toivottiin mahdollisuutta merkata epämieluisa sisältö pois kuuluvilta: esim. inhottavan mainoksen voisi merkata niin, että sitä ei enää soiteta toisten. Audiosisällön löytämisestä esitettiin vertaus siihen, että lehdessä voi olla lempikolumnisti, jonka palstan mielellään aina lukee. Todettiin että hakusyötteet edistävät löydettävyyttä.
  • 2. TV-ryhmälle kirjattiin terveiset videoiden tagityksesta, jota kehitelläänkin. Löydettävyys - Ei huvita blogata viittaamalla Areenaan, koska sisältö poistuu - Ohjelmat löytyvät P2P-verkostoista paremmin - Magnet-linkit vs. Areena eDonkey Bit Torrent MD5-summa Ajansiirto, long tail Pohdintaa valinnoista tuottajan ja vastaanottajan eli käyttäjän näkökulmista Onko ohjelmavirta yhtä kuin kertakäyttöinen ohjelma? Mikä on ajankohtaisohjelman vastakohta? Ikuisuusohjelma? Voiko ikuisuusohjelman määritellä tai tunnistaa ja jos, niin kuka voi sen tehdä? Voimmeko me nyt tässä ajassa tunnistaa ne ohjelmat, joita tulevaisuuden ihmiset pitävät kaikkein kiinnostavimpina? (Emme.) Entä voiko ikuisuusohjelmia varta vasten tuottaa versioimalla ajaton versio tuotantoprosessin yhteydessä? (Ehkä? Esimerkkitapauksena elokuva-arvostelu: on elokuvan ilmestyessä ajankohtainen, mutta toisaalta elokuvan elinkaari on pitkä, joten elokuva-arviokin voisi pysyä tallessa ja saatavilla myöhemmäksi referenssiksi.) Ohjelmavirta on tavallaan ”kertakäyttöohjelmaa” myös siinä mielessä, että kuuntelutilanne voi olla taustakuuntelua, ei olla itse valittu sisältöä. Sen sijaan ”ikuisuusohjelmat” on valittu kuunneltavaksi. Ryhmä taisi kuitenkin päätyä siihen, että ikuisuusohjelma ei voi olla erillinen ohjelmatyyppi, vaan mikä tahansa pysyvästi saatavilla pidettävä ohjelma voi jollekin yhdelle ihmiselle olla arvokasta ja haluttua sisältöä. Ikuisuusohjelmista syntyi sisältöinnovaatio: ”Näin se tehdään” – ohjelmat. Keskusteltiin siitä, miten eri välineissä sisällöt täyttävät eri tarpeita: kanavien ohjelmakaavioissa määrätyn kestoiset ohjelmat palvelevat viihtymistä ja ajanvietettä vähintään yhtä paljon kuin tiedonsaantia. Esimerkkitapauksena verrattiin Strömsö:tä ja Common Craft –nettivideosarjaa, joista jälkimmäinen esittelee tiiviissä muodossa jonkun yhden asian. Common Craft –formaatille on ominaista lyhyys, tiiviys, on demand –saatavuus; tieto heti. Idea: voisiko virityskuvan tilalle laittaa pyörimään YLE Areena –esittelyn? Olisiko ”Avoin YLE” podcast-alusta? Yksilö –näkökulmasta siirryimme tehtävänannon toiseen osioon, yhteisöön ja yhteiskuntaan .Tartuimme Roope Mokan esityksen kaavioon, jossa neljässä ruudussa rinnakkain kuvattiin siirtymää Ensyklopedia Britannican maailmasta Wikipediamaailmaan ja YLE maailmasta Avoin YLE – maailmaan. Pohdimme, halusiko Mokka vertauksellaan ilmaista, että YLE ei pysty itse tekemään avointa YLE; sillä eihän Ensyklopedia Britannia suinkaan ollut panemassa Wikipediaa alulle. Päätettiin kuitenkin edetä sillä premissillä, että YLE on aktiivinen toimija tekemässä avointa YLEä. Jos siis olisi niin. että kuka vaan vois tulla tekemään YLEä, mitä se edellyttäisi rakenteilta? Ainakin tekijänoikeuksista pitäisi huolehtia siten, että ne pysyvät tekijällä, jotta kukaan motivoituisi antamaan sisältöjään YLEn julkaistavaksi.
  • 3. Entä, jos YLE tarjoaisi podcast-julkaisualustaa vapaaseen käyttöön ? Ryhmässä nousi voimakkaasti esiin sisällön koettu omistajuus. Mikä olisi YLEn podcast-alustalle julkaistun ohjelman osoite? Mikä olisi sen brändi? Ryhmän mielikuva oli, että esimerkiksi Googlen omistamat YouTube, Blogger tuntuvat jo niin neutraaleilta, että niihin julkaisisi vähemmän epäröiden omia tuotoksiaan kuin YLEn mahdollisesti tarjoamalle alustalle. Makusteltiin, millaisia brändimielikuvia herättäisi ”YLETube” verrattuna YouTubeen. Ei päästy mihinkään yhteen lopputulokseen. Malttaisiko YLE pysyä ”vain alustana”? Erkka Piirainen luokitteli omistajuuden havainnollistamiseksi bloggaajia kolmeen kategoriaan. Suodatinblogit ovat niitä, joissa jaetaan eteenpäin kiinnostaviksi havaittuja linkkejä. Journaaleissa kerrotaan omasta elämänmenosta. Tietämysblogissa tehdään itsestä jonkin alan asiantuntijaa julkaisemalla asiajuttuja. Jos sama sisällöllinen jaottelu pätisi podcasteihin, ketkä silloin kaipaisivat YLEltä julkaisutilaa? Tokko ainakaan tietämyspodcastaajat, jotka ehkä haluaisivat tuoda esille enemmän omaa brändiään, arveltiin. Ryhmätöiden jo päätyttyä kirjattiin fläpin reunaan vielä ajatus, että mitä jos YLE tarjoaisi podcast- julkaisutilaa ja -osaamista kolmennelle sektorille: järjestöille, yhdistyksille ja kenties jopa kunnille, joilla ei ole resursseja perehtyä podcastaamiseen tiedonvälityskeinona oma-aloitteisesti. Ohjelmajakson keskustelu Keskustelu polveili ryhmässä useilla yhtaikaisilla radoilla. Eräällä sivujuonteella huomautettiin, että YLE Areenassa ja YLEn netissä on yhdelle ohjelmalle monta eri paikkaa ja sivua. Monta paikkaa, jotka esittelevät samaa ohjelmaa tai jaksoa; niistä on vaikea löytää paikkaa vuorovaikutukselle. Esitettiin toivomus, josko ohjelmajakson yhteydessä voisi blogimaisesti käydä keskustelua. Ohjelmajakson metadatoitus Ryhmä halusi tarjota myös yleisölle mahdollisuuden lisätä tageja ; asiasanoja ja muistiinpanoja, audioon (ja videoon). Keskusteltiin siitä, voisiko tällaisen aktiviteetin määrä olla yksi indikaattori ohjelmajakson kiinnostavuudesta – sitä suurempi syy suositella muille, mitä enemmän jaksosta jo puhuttu? Lähdettiin konseptoimaanBuzz-käyrää, joka näyttäisi ohjelman aikajanalla, missä kohdin siinä on kuinkakin paljon merkintöjä. Ehdotettiin lisättäväksi merkintä, missä kohtaa kuinkakin moni lopetti kuuntelun – suosittelun yksi vahva elementti voisi olla, miten pitkälle ohjelma on vanginnut kuulijansa. Edelleen pöhinäkäyrällä näkyisi, mihin on tehty eniten linkkejä (koska tottahan lähdettiin siitä, että audion aikajanalle voi suoraan linkittää tiettyyn aikakoodiin). Todettiin, että vaatii paljon käyttäjiä, että toimisi mielekkäästi tämä käyrä. Verrattiin YouTuben insight – aineistoon, jossa myös yleisömittausdataa videojulkaisijan käytettävissä. Myös Mimmigrammit mainittiin. Kari-Hans Kommonen poikkesi työskentelyn loppuvaiheessa ryhmään tuomaan perustavaa laatua olevan kysymyksen: ”mikä on radio”. Työryhmän vetäjänä lisäsin määreeeksi ”vuonna 2017”, mikä aiheutti lievää protestointia; kuka nyt noin pitkälle tietäisi arvata, kun nykyhetkessäkin radiota vaikea määritellä. Yksimielisyys löytyi siitä, että sitä, mikä radio on, eivät valtamedian radiotoimijat päätä. Podcast- ilmiötäkään eivät keksineet ne, vaan ihan muut riippumattomat toimijat omiin tarpeisiinsa. Avoin ruohonjuuri taso kehitti podcastingin, eivät isot toimijat. Kaavio podcast-julkaisutekniikan vahvuudesta – avoin standardi välittää mitä vain dataa, siinä missä DAB (digital audio broadcasting) oli sidottu tiettyyn digitaaliseen radiolähetysteknologiaan . Digiradio vs. Podcast
  • 4. DAB RSS1,2,3 Atom Radioon sidottu Välittää mitä vain Mediamuotojen välinen linkittäminen Ryhmä piti tärkeänä nykyistä ahkerampaa linkittämistä samaa aihetta käsittelevien eri mediamuotoisten sisältöjen välille. Uutissähkeessä pitäisi olla linkki audioon ja videoon ja päinvastoin. Tekstiuutinen toimisi näin audion ja videon metadatana. Muistini mukaan ryhmässä aktiivisimmin osallistuivat Erkka Piirainen Kimmo Virtanen Olli Sulopuisto Suvi Korhonen ja muutamat muut, joiden nimiä en hoksannut kirjoittaa ylös; kiitos kaikille.