2. Vastusta mitataan ohmeissa. Vastuullisuutta voisi mitata
vaikkapa sillä, kuinka rauhassa sähkömies voi nukkua
yönsä. Siksi vastuullisuus on meille erittäin tärkeää.
“Tavanomainen taso” ei meille riitä.
Meille on tärkeää, että toimittamamme palonkestävät
kaapelit toimivat luvatusti myös ja etenkin silloin, kun
palonkestävyyttä todella tarvitaan – silloin on usein kyse
ihmishengistä.
Suunnittelemamme sulanapitoratkaisut suojelevat
puolestaan suomalaisia liukastumisilta, jotka aiheutta-
vat vuosittain kymmenien miljoonien vahingot. Samalla
ratkaisumme suojelevat suomalaista rakennuskantaa,
yhteistä kansallisomaisuuttamme.
Vastuullisuutta on myös se, että suunnittelemamme läm-
mitysratkaisut pienentävät kotitalouksien energiankulu-
tusta. Tai että teollisuuden erikoiskaapelimme parantavat
työturvallisuutta ja teknistä toimivuutta äärioloissa. Maa-
ilman nopeimmat datakaapelit lisäävät osaltaan tietoyh-
teiskunnan toimivuutta ja varmistavat tietoyhteiskunnassa
elävien pääsyn tiedon lähteille.
Ennen kaikkea meille on vastuullisuutta se, että pidäm-
me minkä lupaamme. Huolehdimme velvoitteistamme ja
panostamme työympäristöön, työturvallisuuteen, ergo-
nomiaan, yhteishenkeen sekä alan uusimpiin työkaluihin.
Nämä eivät ole meille ylimääräisiä kustannuksia, vaan
tapa parantaa työntekijöidemme tehokkuutta ja kehitty-
mistä ammatissaan.
Työssämme olemme vastuussa sinulle, hyvä asiakkaamme.
Haluamme auttaa sinua työssäsi turvallisemman ja toimi-
vamman Suomen rakentamisessa.
Marco Tienhaara
toimitusjohtaja
Pistesarjat Oy
Tavoitteena kiitettävä pistesarja
myös vastuullisuudessa.
Perustettu: 1977
Konsernin liikevaihto
(2016 ennuste): n. 10 milj. euroa
Henkilökunta: yli 20
Päätoimipaikka: Järvenperä, Espoo
FAKTAT:
3. Pistesarjat on tunnettu suomalainen lämmitys- ja
sulanapitoratkaisujen toimittaja. Olemme viime
vuosina laajentaneet kattavaa asiantuntijapalve-
lu- ja tuotevalikoimaamme myös palonkestävien
kaapelijärjestelmien komponenttien toimituksiin,
laadukkaiden valokuitu- ja cat-kaapelien kokonais-
järjestelmiin sekä teollisuuden vaativiin instrumen-
tointikaapeleihin.
Pistesarjojen palvelu on kokonaisvaltaista, sillä
maailman parhaiden kaapeleiden lisäksi asiak-
kaamme saavat sekä meidän että päämiestemme
– maailman johtavien kaapelivalmistajien –
asiantuntemuksen käyttöönsä.
Yli 40 vuoden kokemus
Yrityksellämme on vuosikymmenten kokemus
suomalaisten asiakkaiden haasteista liittyen
lämmitykseen, sulanapitoon ja saattolämmitykseen.
Pitkän historian aikana tuhannet rakennuskohteet
Suomessa ja ulkomailla on toteutettu tuotteillamme
– ja useat näistä toimivat vielä tänäkin päivänä.
Huippulaatu on palveluidemme perusta. Siksi me
Pistesarjoilla voimme auttaa vaativimmissakin
haasteissa ja luvata ratkaisuja, jotka on tehty kestä-
mään.
Vain johtavia
tuotteita
4. Pistesarjat tarjoaa täydellisen palvelun – ongelman
kartoittamisesta aina lopputuotteeseen saakka.
Toimimme joustavassa yhteistyössä asiakkaan, tuo-
tantomme sekä toimittajien kanssa, jotta pystymme
aina toimittamaan parhaan mahdollisen lopputuloksen
asiakkaalle. Omien kokemuksiamme ja oppien pohjal-
ta syntynyt Ongelmankartoitus-Suunnittelu-Toteutus
-prosessimme ansiosta pystymme vastaamaan hyvinkin
nopeisiin toimitustarpeisiin.
Räätälöidyt asiakasratkaisut
HAASTE
Pureudumme asiakkaamme
haasteeseen ja teemme
tarvekartoituksen.
SUUNNITTELU-
PALVELU
Ammattilaisemme suunnit-
televat parhaan mahdollisen
ratkaisun kohteeseen.
OMA TUOTANTO
Tehtaamme takaavat
nopeat ja täsmälliset
toimitukset.
LAATU
Käytämme ja myymme
vain alan johtavien
valmistajien tuotteita.
Näin takaamme
laadun.
PALVELUMALLIMME
TESTAUS
Jokainen valmistamamme
tuote testataan käsin ja
niiden turvallisuus
varmistetaan.
TAKUU
Vastaamme kaikkien
tuotteidemme
toimivuudesta.
5. Valmistamme ja kokoamme tuotteet laadukkaista raa-
ka-aineista aina asiakkaan yksilöllisiä tarpeita vastaa-
viksi lopputuotteiksi. Tuotantolaitoksemme Lahdessa ja
Espoossa mahdollistavat kustannustehokkaan ja nopean
valmistuksen, jatkuvan tuotekehityksen sekä laadunval-
vonnan.
Korkea laatumme perustuu hyviin tuotteisiin ja ammat-
tilaistemme osaamiseen – vastaamme tästä omalla ni-
mellämme ja työllämme. Osalle tuotteistamme annam-
mekin jopa yli 20 vuoden takuun.
Suomalaisuus tarkoittaa meille myös sitä, että ratkai-
summe on kehitetty Suomen vaativiin ja vaihteleviin
olosuhteisiin. Meitä ei pahinkaan paukkupakkanen
hetkauta.
Made in Finland
Janne Salo, tuotantopäällikkö
6. Olemme Pistesarjoilla satsanneet jo vuosia hyvään
asiakaspalveluun ja toimitusten nopeuteen. Varas-
tomme Espoossa ja Lahdessa mahdollistavat nopeat
toimitukset joka puolelle Suomea. Joustavuutemme
sekä laaja varastovalikoimamme ovat pelastaneet
lukuisia projekteja – palaute on tullut suoraan asi-
akkailta kiitoksen muodossa.
Noutotoimitukset Espoosta ja
Lahdesta
Reagoimme nopeasti asiakkaan projekteissa synty-
viin yllättäviinkin tarpeisiin. Tuotteitamme voi noutaa
kätevästi suoraan varastoltamme tai vaihtoehtoisesti
toimitamme tuotteet suoraan työmaalle.
Tarvittaessa myös varastoimme tuotteita asiakkail-
lemme, ja voimme lisäksi esimerkiksi painattaa
asiakkaan logon suoraan tuotteisiin.
Nopeat toimitukset
Miikka Merinen, varastopäällikkö
8. Kattavasta valikoimasta on helppo löytää kaikkiin
kohteisiin sopivat sulanapitoratkaisut. Palvelumal-
limme ja kokenut suunnittelupalvelumme toimivat
yhtä lailla pienten kiinteistöjen portaiden, räystäi-
den, piha-alueiden tai vaikkapa parkkialueiden ja
kauppakeskusten kattojen toteuttamisessa.
Oma tuotantomme mahdollistaa oikeat ja nopeat
pikatoimitukset. Tuotekehityksemme ansiosta
meiltä löytyvät myös monipuoliset ja kustannuste-
hokkaat asennustarvikkeet. Pistesarjat auttaa aina
sopivimman sulanapitoratkaisun löytämisessä.
Kysy lisää suunnittelupalvelustamme.
Sulanapito
Pistesarjat auttaa kaikissa putkien, laivojen, laitteisto-
jen ja muiden prosessilaitteiden saattolämmitykseen
liittyvissä asioissa. Varmistamme yhdessä asiakkaan
kanssa, että materiaalien valinta, lämpökaapeleiden
rakenne, asennus, järjestelmän monitorointi ja
käyttökustannukset vastaavat täysin asiakkaan tarpeita.
Pistesarjat tarjoaa lämmitystarpeiden mukaan räätälöi-
dyt täydelliset ratkaisut, suunnitteluvaiheesta asennuk-
seen ja lopulliseen käyttöönottoon. Takaamme korkean
laadun sekä tuotteissa että palvelussa.
Teollisuus- ja EX-tilan lämmittimet
9. Vedenlämmitys
Vakiovalmisteiset Effekt-vastussauvat on tarkoitettu
pintatehonsa puolesta veden lämmittämiseen. Valikoi-
mastamme voi valita joko ruostumattomasta teräkses-
tä, AISI 316 -teräksestä tai haponkestävästä teräksestä
vakiovalmistetut Effekt-vastussauvat.
Suunnittelemme ja toimitamme myös öljyn lämmityk-
seen soveltuvia, erittäin alhaisen pintatehon vastus-
sauvoja. Erikoisvalmisteiset sauvat suunnitellaan
asiakkaan mittojen mukaan.
Läpivirtauslämmittimiä olemme suunnitelleet jo vuosi-
kymmeniä niin kotien kuin teollisuuden tarpeisiin.
Pistesarjojen monipuolinen lämmitysratkaisujen
valikoima koostuu alan parhaiden päämiesten
tuotteista. Meiltä asiakas saa kaikki sähkölämmi-
tykseen liittyvät tuotteet kätevästi yhdestä paikasta,
kilpailukykyiseen hintaan. Tuotteiden saatavuus on
varmistettu hyvällä varastonhallinnalla. Valmis-
tamme tuotteitamme myös OEM-asiakkaillemme.
Tarjoukset ja suunnitelmat syntyvät Pistesarjoilla
nopeasti ja ammattitaidolla. Samalla autamme
sopivimman tuoteratkaisun valinnassa ja lämmi-
tysratkaisun suunnittelussa. Nopea palvelu, hyvä
hinta – tyytyväinen asiakas.
Lämmitys
10. RÄÄTÄLÖIDYT ERIKOISKAAPELIT.
MITTOJEN MUKAAN.
KILPAILUKYKYISEEN HINTAAN.
Työmaalämmitys
Olemme kehittäneet rakennustyömaille sopivat
lämmitystuotteet erityisesti talvirakentamista
ajatellen. Tuotteemme on valmistettu kestävistä
materiaaleista, joten niiden käyttöikä on pitkä ja
ne palvelevat hankalissakin olosuhteissa. Betonin
lämmittämisen markkinajohtajana olemme kehit-
täneet oman BET-tuoteryhmän talvibetonointiin
sekä nopeuttamaan betonin kuivumista kaikissa
olosuhteissa.
Lämmittimiemme avulla työmaiden talvibetonointi,
putkien saattolämmitys, työmaatilojen lämmitys,
betonirakenteiden lämmitykset ja kuivaukset sekä
nestemäisten aineiden säilytys luonnistuu kaikissa
talviolosuhteissa.
11. Kaapelit, johtimet ja suojaputket
Pistesarjoilla on laaja valikoima erilaisia kaapeleita
suomalaisten teollisuus- ja rakennusalan asiakkaiden
vaativiin tarpeisiin. Maailman laadukkaimpien tuottei-
den päämiehet ja useiden vuosien asiantuntemus kaa-
peleista varmistavat, että löydämme jokaisen asiakkaan
tarpeisiin parhaan mahdollisen kaapelin.
Toimitamme varastotuotteet pääsääntöisesti seuraavak-
si päiväksi ja useimmat erikoisimmatkin ratkaisut viikon
sisällä tilauksesta.
Kaapeleiden oikeaoppinen valinta ja suojaaminen ovat
ensisijaisen tärkeitä asioita koneiden, laitteiden ja
kiinteistöjen toimivuuden kannalta. Pistesarjat
tarjoaa laajan valikoiman muovisia ja metallisia
suojaputkia tarvikkeineen sekä urakoitsijoiden että
teollisuuden tarpeisiin.
Palonkestävät järjestelmät
Pistesarjat tarjoaa erittäin laajan valikoiman paloluoki-
teltuja tuotteita, ja ratkaisuillamme asiakas pystyy to-
teuttamaan oikean palonkestävän asennusjärjestelmän
DIN4102-12 -standardin mukaisesti. Valikoimissamme
löytyvät mm. kiinnikkeet yksittäisille kaapeleille, kaape-
linipuille sekä tarvittavat kiinnitystarvikkeet eri seinä- ja
kattomateriaaleihin.
Toimitamme palonkestävät jakorasiat muovisina tai me-
tallisina ja tarvittaessa eri liittimillä valmiiksi asennet-
tuina. Takaamme lyhyet toimitusajat.
Tarjoamme myös kutistejatkopakkaukset FRHF-kaape-
leiden liittämiseen sekä kattavan valikoiman erilaisia
asennusputkia, jotka on testattu yhdessä asennettaviksi
Dätwyler FRHF-kaapeleiden kanssa.
12. Miksi Pistesarjat?
Laadukas valikoima:
suunnittelupalvelu ja räätälöintimahdollisuus
Asiantuntemus:
ammattiosaaminen ja ongelmanratkaisukyky
Toimitusvarmuus:
saatavuus ja nopeat toimitukset
Kokonaisedullisuus:
paras hinta–laatusuhde
Tietoliikennetuotteet
Maahantuomme ja myymme laadukkaita, luotettavia
ja monipuolisia tietoverkkoratkaisuja eri käyttöympä-
ristöihin – esim. asuntoihin, toimistoihin, sairaaloihin
ja teollisuusrakennuksiin. Tietoverkkokaapeloinnin
osalta valikoimastamme löytyy ratkaisut niin pieniin
kohteisiin kuin isoihin projekteihin.
Järeät kuidut myös suoraan maahan asennettavina
sekä palonkestävät kuidut vaativiin kohteisiin. Toimitta-
jamme ovat alansa edelläkävijöitä vaativissa kohteissa
ympäri maailmaa, ja tuotteille on saatavissa järjestel-
mätakuu jopa 25 vuodeksi. Toimitamme
asiakkaillemme vain parasta.
13. Noutopisteemme palvelevat ma–pe klo 8–17 osoitteissa
Kylänportti 2, 02940 Espoo & Jatkokatu 2, 15230 Lahti.
Pistesarjat p. 010 4238 770, f. 09 346 3095, myynti@pistesarjat.fi
www.pistesarjat.fi