SlideShare a Scribd company logo
1 of 21
Abloy Oy
Ympäristökatsaus 2013
PERIAATTEET

Paras laatu

=
pitkä käyttöikä
=

pienimmät
ympäristövaikutukset
PERIAATTEET

Paras laatu

=
pitkä käyttöikä
=

pienimmät
ympäristövaikutukset

Ympäristömyötäinen tuotanto on keskeinen osa toimintapolitiikkaamme.
Kehitystyössämme tuotteen kestävyys
sekä ympäristövaikutusten minimoiminen kulkevat tiiviisti rinnakkain: korkealaatuisen ja käyttötarkoitukseensa parhaiten soveltuvan tuotteen käyttöikä
on pitkä, jolloin sen tuotannossa syntyneet ympäristövaikutukset jakaantuvat
pidemmälle ajalle.
Tehtaidemme toimintaa ohjaavat ympäristö- ja kemikaaliluvat, joihin liittyy
jatkuva seuranta- ja raportointivelvollisuus sekä riskienhallintajärjestelmä.
ENERGIA

9,0
2010

8,5
2011

7,8
2012

MWh per tuotettu tonni
ENERGIA

9,0
2010

8,5
2011

7,8
2012

MWh per tuotettu tonni

Energian kulutuksemme on vähentynyt yli 10 % kutakin valmistettua
tuotetta kohden laskettuna viimeisen
kolmen vuoden aikana.
Vuonna 2012 kulutimme sähköä ja
kaukolämpöä yhteensä noin 7 000
MWh vähemmän kuin vuonna 2010.
Säästetty energia vastaa noin 350
sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuista energiatarvetta.
ENERGIA / Tavoitteet 2013–2014

Vähähiilisen energian
suosiminen
Siirrymme kesällä 2013 käyttämään
Savon Voiman VihreäVoima-sähköä,
joka on tuotettu tuuli- ja vesivoimalla
sekä bioenergialla.
ENERGIA / Tavoitteet 2013–2014

-5%

Energiankulutuksen
pienentäminen vähintään
5 % vuonna 2013 edellisen
vuoden tasosta
Paineilman tuottamiseen tarvitaan
tällä hetkellä 10 % käyttämästämme
sähköstä. Korjaamalla paineilmalaitteiden vuodot entistä järjestelmällisemmin, voimme vähentää sähkönkulutusta merkittävästi.
VEDENKULUTUS

2010

12,0

2011

9,0

2012

6,3

M per tuotettu tonni
3
VEDENKULUTUS

2010

12,0

2011

9,0

2012

6,3

M per tuotettu tonni
3

Metallien pintakäsittelyssä tarvitaan vettä. Uuden pintakäsittelyteknologian käyttöönoton myötä
olemme pystyneet pienentämään
tuotantomäärään suhteutettua vedenkulutustamme noin puoleen alkuperäisestä viimeisen kolmen vuoden aikana.
Pintakäsittelyssä syntyneet jätevedet puhdistetaan omassa jätevedenpuhdistamossamme ennen niiden
toimittamista viemärin kautta jatkokäsittelyyn.
VEDENKULUTUS / Tavoitteet 2013–2014

Vedenkulutuksen pienentäminen
vähintään 5 % vuonna 2013
vuoden 2012 tasosta
Vedenkulutusta saadaan pienennettyä, kun selvitetään aiempaa tarkemmin, mihin vettä kuluu. Tätä varten
Abloyn Joensuun tehtaalle asennetaan vuonna 2013 uusia vesimittareita joiden avulla pystymme seuraamaan tarkasti, mihin vedenkulutus
kohdistuu.
KAATOPAIKKAJÄTE
2010

31,0

2011

29,5

2012

15,5

kg per tuotettu tonni
KAATOPAIKKAJÄTE

Kaatopaikalle
päätyvän jätteen
määrä on
vähentynyt 50 %.

2010

31,0

2011

29,5

Tuhatta kilogrammaa ABLOY®tuotteita kohden syntyy nyt 16 kilogrammaa vähemmän kaatopaikkajätettä kuin vuonna 2010.

2012

15,5

kg per tuotettu tonni

Tehostetun uudelleenkäytön ja kierrätyksen ansiosta tehtailtamme päätyi vuonna 2012 kaatopaikalle 61 tonnia vähemmän jätettä kuin vuonna
2010.
Vaaralliset jätteet toimitamme loppukäsiteltäväksi Ekokem Oy:lle.
KAATOPAIKKAJÄTE / Tavoitteet 2013–2014

Kaatopaikkajätteen määrän
vähentäminen vähintään 5 %
vuonna 2013 edellisvuodesta
Kaatopaikalle päätyvän ja vaarallisen jätteen määrää vähennetään
kouluttamalla henkilöstöä ja helpottamalla jätteiden lajittelua tehtaan
sisällä.
KEMIKAALIT
KEMIKAALIT

Vuonna 2010 rakennettu uusi Joensuun pintakäsittelylaitos on kemikaaliturvallisuudeltaan alan huippuluokkaa.
Pintakäsittelyssä tarvitaan kemikaaleja, jotka väärin käsiteltyinä voivat aiheuttaa vaaraa terveydelle ja ympäristölle. Olemme päämäärätietoisesti
korvanneet pintakäsittelykemikaaleja
turvallisemmilla vaihtoehdoilla ja uusineet kemikaalien käsittelylaitteistojamme turvallisemmiksi.
KEMIKAALIT / Tavoitteet 2013–2014

Kemikaaliturvallisuuden
parantaminen
Vielä käytössä olevia välttämättömiä
vaarallisia kemikaaleja käytetään
mahdollisimman vähän, ja niiden riskejä minimoidaan laitteistojen säännöllisellä huoltamisella, henkilöstön
jatkuvalla kouluttamisella ja turvallisuusharjoituksilla.
STANDARDIT

ISO 9001
ISO 14001
OHSAS 18001

Toimintamme perustuu sertifioituihin
laatu-, ympäristö- sekä työterveys- ja
turvallisuusjärjestelmiin, joissa keskeistä on jatkuvaan parantamiseen sitoutuminen.
ABLOY-valtuutetut lukkoliikkeet on
kytketty osaksi laatujärjestelmäämme ja sertifioitu SFS-EN ISO 9001:2008
-standardin mukaan.
STANDARDIT

Valmistamamme tuotteet noudattavat RoHS II -direktiivin ja REACH-asetuksen määräyksiä.

REACH

RoHS-direktiivi rajoittaa tiettyjen haitallisten aineiden käyttöä sähkö- ja
elektroniikkalaitteissa.

RoHS

REACH on Euroopan unionin asetus
kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista.
STANDARDIT

LEED
Leadership in
Energy and
Environmental
Design

LEED-sertifiointi perustuu riippumattoman, kolmannen osapuolen tekemään arviointiin tilojen, rakennuksen
tai rakennushankkeen ympäristöominaisuuksista.
Elinkaarilähtöisellä ajattelulla varmistamme tuotteidemme ja palveluidemme ympäristövaikutukset aina
raaka-aineiden hankinnasta siihen
saakka kunnes tuote poistuu käytöstä.
STANDARDIT

WEEE
Waste
Electrical and
Electronic
Equipment

Tuottajanvastuulla tarkoitetaan
tuottajan velvollisuutta huolehtia
markkinoille luovuttamiensa tuotteiden ja niistä syntyvän jätteen uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun
jätehuollon järjestämisestä sekä tästä aiheutuvista kustannuksista.
Markkinoille toimittamamme sähkö- ja elektroniikkatuotteet raportoidaan neljännesvuosittain. Keräyksen
ja kierrätyksen hoitaa Elker Oy.
Abloy Oy ympäristökatsaus 2013

More Related Content

Viewers also liked

ASSA ABLOY's facts and figures 2013 Corporate Presentation part 1
ASSA ABLOY's facts and figures 2013 Corporate Presentation part 1ASSA ABLOY's facts and figures 2013 Corporate Presentation part 1
ASSA ABLOY's facts and figures 2013 Corporate Presentation part 1ASSA ABLOY
 
ASSA ABLOY Aperio
ASSA ABLOY AperioASSA ABLOY Aperio
ASSA ABLOY AperioAbloy Oy
 
Q2 1 April - 30 june 2016 Presentation
Q2 1 April - 30 june 2016 PresentationQ2 1 April - 30 june 2016 Presentation
Q2 1 April - 30 june 2016 PresentationASSA ABLOY
 
Q4 year end-2013 ASSA ABLOY invetors presentation 7 february
Q4 year end-2013 ASSA ABLOY invetors presentation 7 februaryQ4 year end-2013 ASSA ABLOY invetors presentation 7 february
Q4 year end-2013 ASSA ABLOY invetors presentation 7 februaryASSA ABLOY
 
ASSA ABLOY Sustainability 2013 Corporate Presentation part 2
ASSA ABLOY Sustainability 2013 Corporate Presentation part 2ASSA ABLOY Sustainability 2013 Corporate Presentation part 2
ASSA ABLOY Sustainability 2013 Corporate Presentation part 2ASSA ABLOY
 
ASSA ABLOY Q1 presentation 27 april 2016
ASSA ABLOY Q1 presentation 27 april 2016ASSA ABLOY Q1 presentation 27 april 2016
ASSA ABLOY Q1 presentation 27 april 2016ASSA ABLOY
 
ASSA ABLOY customer cases 2013 corporate presentation part 3
ASSA ABLOY customer cases 2013 corporate presentation part 3ASSA ABLOY customer cases 2013 corporate presentation part 3
ASSA ABLOY customer cases 2013 corporate presentation part 3ASSA ABLOY
 
Abloy Oy environmental review 2016
Abloy Oy environmental review 2016Abloy Oy environmental review 2016
Abloy Oy environmental review 2016Abloy Oy
 
The Strongest Link - Abloy Padlocks
The Strongest Link - Abloy PadlocksThe Strongest Link - Abloy Padlocks
The Strongest Link - Abloy PadlocksAbloy Oy
 
ASSA ABLOY Corporate presentation 2015
ASSA ABLOY Corporate presentation 2015ASSA ABLOY Corporate presentation 2015
ASSA ABLOY Corporate presentation 2015ASSA ABLOY
 
Abloy ympäristökatsaus 2014
Abloy ympäristökatsaus 2014Abloy ympäristökatsaus 2014
Abloy ympäristökatsaus 2014Abloy Oy
 
Q3 Report Presentation 2016
Q3 Report Presentation 2016Q3 Report Presentation 2016
Q3 Report Presentation 2016ASSA ABLOY
 

Viewers also liked (13)

ASSA ABLOY's facts and figures 2013 Corporate Presentation part 1
ASSA ABLOY's facts and figures 2013 Corporate Presentation part 1ASSA ABLOY's facts and figures 2013 Corporate Presentation part 1
ASSA ABLOY's facts and figures 2013 Corporate Presentation part 1
 
ASSA ABLOY Aperio
ASSA ABLOY AperioASSA ABLOY Aperio
ASSA ABLOY Aperio
 
Q2 1 April - 30 june 2016 Presentation
Q2 1 April - 30 june 2016 PresentationQ2 1 April - 30 june 2016 Presentation
Q2 1 April - 30 june 2016 Presentation
 
Q4 year end-2013 ASSA ABLOY invetors presentation 7 february
Q4 year end-2013 ASSA ABLOY invetors presentation 7 februaryQ4 year end-2013 ASSA ABLOY invetors presentation 7 february
Q4 year end-2013 ASSA ABLOY invetors presentation 7 february
 
ASSA ABLOY Sustainability 2013 Corporate Presentation part 2
ASSA ABLOY Sustainability 2013 Corporate Presentation part 2ASSA ABLOY Sustainability 2013 Corporate Presentation part 2
ASSA ABLOY Sustainability 2013 Corporate Presentation part 2
 
ASSA ABLOY Q1 presentation 27 april 2016
ASSA ABLOY Q1 presentation 27 april 2016ASSA ABLOY Q1 presentation 27 april 2016
ASSA ABLOY Q1 presentation 27 april 2016
 
ASSA ABLOY customer cases 2013 corporate presentation part 3
ASSA ABLOY customer cases 2013 corporate presentation part 3ASSA ABLOY customer cases 2013 corporate presentation part 3
ASSA ABLOY customer cases 2013 corporate presentation part 3
 
Abloy Oy environmental review 2016
Abloy Oy environmental review 2016Abloy Oy environmental review 2016
Abloy Oy environmental review 2016
 
The Strongest Link - Abloy Padlocks
The Strongest Link - Abloy PadlocksThe Strongest Link - Abloy Padlocks
The Strongest Link - Abloy Padlocks
 
ASSA ABLOY Corporate presentation 2015
ASSA ABLOY Corporate presentation 2015ASSA ABLOY Corporate presentation 2015
ASSA ABLOY Corporate presentation 2015
 
Abloy ympäristökatsaus 2014
Abloy ympäristökatsaus 2014Abloy ympäristökatsaus 2014
Abloy ympäristökatsaus 2014
 
Q3 Report Presentation 2016
Q3 Report Presentation 2016Q3 Report Presentation 2016
Q3 Report Presentation 2016
 
Aperio® Intro 2016
Aperio® Intro 2016Aperio® Intro 2016
Aperio® Intro 2016
 

Similar to Abloy Oy ympäristökatsaus 2013

Anni Ganter - Vastuullisuus osana merkityksellistä tapahtumakokemusta
Anni Ganter - Vastuullisuus osana merkityksellistä tapahtumakokemustaAnni Ganter - Vastuullisuus osana merkityksellistä tapahtumakokemusta
Anni Ganter - Vastuullisuus osana merkityksellistä tapahtumakokemustaMessukeskus Helsinki
 
Tapahtuman elinkaari ja ympäristövaikutukset. Salla Koivusalo
Tapahtuman elinkaari ja ympäristövaikutukset. Salla Koivusalo Tapahtuman elinkaari ja ympäristövaikutukset. Salla Koivusalo
Tapahtuman elinkaari ja ympäristövaikutukset. Salla Koivusalo Greening Events - project
 
Greening events esittely & tapahtumien ympäristönäkökohdat - Salla Koivusalo
Greening events esittely & tapahtumien ympäristönäkökohdat - Salla KoivusaloGreening events esittely & tapahtumien ympäristönäkökohdat - Salla Koivusalo
Greening events esittely & tapahtumien ympäristönäkökohdat - Salla KoivusaloGreening Events - project
 
Lassila & Tikanoja -asiakastilaisuus: Materiaalitehokkuus ja kiristyvät kierr...
Lassila & Tikanoja -asiakastilaisuus: Materiaalitehokkuus ja kiristyvät kierr...Lassila & Tikanoja -asiakastilaisuus: Materiaalitehokkuus ja kiristyvät kierr...
Lassila & Tikanoja -asiakastilaisuus: Materiaalitehokkuus ja kiristyvät kierr...Lassila & Tikanoja Oyj
 
Jyväskylä resurssitehokkuuskävelyt parhaat käytännöt
Jyväskylä resurssitehokkuuskävelyt parhaat käytännötJyväskylä resurssitehokkuuskävelyt parhaat käytännöt
Jyväskylä resurssitehokkuuskävelyt parhaat käytännötSitra / Ekologinen kestävyys
 
Rakennetaan puusta vähähiilisesti, Keskisalo
Rakennetaan puusta vähähiilisesti, KeskisaloRakennetaan puusta vähähiilisesti, Keskisalo
Rakennetaan puusta vähähiilisesti, KeskisaloSuomen metsäkeskus
 
Johanna Nyberg: Hiilineutraali Espoo 2030 - kohti päästötöntä liikennettä
Johanna Nyberg: Hiilineutraali Espoo 2030 - kohti päästötöntä liikennettäJohanna Nyberg: Hiilineutraali Espoo 2030 - kohti päästötöntä liikennettä
Johanna Nyberg: Hiilineutraali Espoo 2030 - kohti päästötöntä liikennettäEspoon ympäristökeskus
 
FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011
FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011
FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011GBC Finland
 
07032014 messman raksa_foorumi
07032014 messman raksa_foorumi07032014 messman raksa_foorumi
07032014 messman raksa_foorumiVirpi Messman
 
Kestävä yhdyskunta ohjelman julkaisu: Kestävä maankäyttö
Kestävä yhdyskunta ohjelman julkaisu: Kestävä maankäyttöKestävä yhdyskunta ohjelman julkaisu: Kestävä maankäyttö
Kestävä yhdyskunta ohjelman julkaisu: Kestävä maankäyttöTekes Programmes and Campaigns
 
Ekolite Oy, Valter Wigren 11.11.2013: Biotuhkan uudet jalostamismahdollisuudet
Ekolite Oy, Valter Wigren 11.11.2013: Biotuhkan uudet jalostamismahdollisuudetEkolite Oy, Valter Wigren 11.11.2013: Biotuhkan uudet jalostamismahdollisuudet
Ekolite Oy, Valter Wigren 11.11.2013: Biotuhkan uudet jalostamismahdollisuudetElliLR
 

Similar to Abloy Oy ympäristökatsaus 2013 (13)

Anni Ganter - Vastuullisuus osana merkityksellistä tapahtumakokemusta
Anni Ganter - Vastuullisuus osana merkityksellistä tapahtumakokemustaAnni Ganter - Vastuullisuus osana merkityksellistä tapahtumakokemusta
Anni Ganter - Vastuullisuus osana merkityksellistä tapahtumakokemusta
 
Tapahtuman elinkaari ja ympäristövaikutukset. Salla Koivusalo
Tapahtuman elinkaari ja ympäristövaikutukset. Salla Koivusalo Tapahtuman elinkaari ja ympäristövaikutukset. Salla Koivusalo
Tapahtuman elinkaari ja ympäristövaikutukset. Salla Koivusalo
 
Luke Circles 2.10.2019 – Katajajuuri Juha-Matti
Luke Circles 2.10.2019 – Katajajuuri Juha-MattiLuke Circles 2.10.2019 – Katajajuuri Juha-Matti
Luke Circles 2.10.2019 – Katajajuuri Juha-Matti
 
Greening events esittely & tapahtumien ympäristönäkökohdat - Salla Koivusalo
Greening events esittely & tapahtumien ympäristönäkökohdat - Salla KoivusaloGreening events esittely & tapahtumien ympäristönäkökohdat - Salla Koivusalo
Greening events esittely & tapahtumien ympäristönäkökohdat - Salla Koivusalo
 
Lassila & Tikanoja -asiakastilaisuus: Materiaalitehokkuus ja kiristyvät kierr...
Lassila & Tikanoja -asiakastilaisuus: Materiaalitehokkuus ja kiristyvät kierr...Lassila & Tikanoja -asiakastilaisuus: Materiaalitehokkuus ja kiristyvät kierr...
Lassila & Tikanoja -asiakastilaisuus: Materiaalitehokkuus ja kiristyvät kierr...
 
Jyväskylä resurssitehokkuuskävelyt parhaat käytännöt
Jyväskylä resurssitehokkuuskävelyt parhaat käytännötJyväskylä resurssitehokkuuskävelyt parhaat käytännöt
Jyväskylä resurssitehokkuuskävelyt parhaat käytännöt
 
Ratkaisuja vähäpäästöisene Helsinkiin_Jari Viinanen
Ratkaisuja vähäpäästöisene Helsinkiin_Jari ViinanenRatkaisuja vähäpäästöisene Helsinkiin_Jari Viinanen
Ratkaisuja vähäpäästöisene Helsinkiin_Jari Viinanen
 
Rakennetaan puusta vähähiilisesti, Keskisalo
Rakennetaan puusta vähähiilisesti, KeskisaloRakennetaan puusta vähähiilisesti, Keskisalo
Rakennetaan puusta vähähiilisesti, Keskisalo
 
Johanna Nyberg: Hiilineutraali Espoo 2030 - kohti päästötöntä liikennettä
Johanna Nyberg: Hiilineutraali Espoo 2030 - kohti päästötöntä liikennettäJohanna Nyberg: Hiilineutraali Espoo 2030 - kohti päästötöntä liikennettä
Johanna Nyberg: Hiilineutraali Espoo 2030 - kohti päästötöntä liikennettä
 
FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011
FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011
FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011
 
07032014 messman raksa_foorumi
07032014 messman raksa_foorumi07032014 messman raksa_foorumi
07032014 messman raksa_foorumi
 
Kestävä yhdyskunta ohjelman julkaisu: Kestävä maankäyttö
Kestävä yhdyskunta ohjelman julkaisu: Kestävä maankäyttöKestävä yhdyskunta ohjelman julkaisu: Kestävä maankäyttö
Kestävä yhdyskunta ohjelman julkaisu: Kestävä maankäyttö
 
Ekolite Oy, Valter Wigren 11.11.2013: Biotuhkan uudet jalostamismahdollisuudet
Ekolite Oy, Valter Wigren 11.11.2013: Biotuhkan uudet jalostamismahdollisuudetEkolite Oy, Valter Wigren 11.11.2013: Biotuhkan uudet jalostamismahdollisuudet
Ekolite Oy, Valter Wigren 11.11.2013: Biotuhkan uudet jalostamismahdollisuudet
 

Abloy Oy ympäristökatsaus 2013

  • 3. PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto on keskeinen osa toimintapolitiikkaamme. Kehitystyössämme tuotteen kestävyys sekä ympäristövaikutusten minimoiminen kulkevat tiiviisti rinnakkain: korkealaatuisen ja käyttötarkoitukseensa parhaiten soveltuvan tuotteen käyttöikä on pitkä, jolloin sen tuotannossa syntyneet ympäristövaikutukset jakaantuvat pidemmälle ajalle. Tehtaidemme toimintaa ohjaavat ympäristö- ja kemikaaliluvat, joihin liittyy jatkuva seuranta- ja raportointivelvollisuus sekä riskienhallintajärjestelmä.
  • 5. ENERGIA 9,0 2010 8,5 2011 7,8 2012 MWh per tuotettu tonni Energian kulutuksemme on vähentynyt yli 10 % kutakin valmistettua tuotetta kohden laskettuna viimeisen kolmen vuoden aikana. Vuonna 2012 kulutimme sähköä ja kaukolämpöä yhteensä noin 7 000 MWh vähemmän kuin vuonna 2010. Säästetty energia vastaa noin 350 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuista energiatarvetta.
  • 6. ENERGIA / Tavoitteet 2013–2014 Vähähiilisen energian suosiminen Siirrymme kesällä 2013 käyttämään Savon Voiman VihreäVoima-sähköä, joka on tuotettu tuuli- ja vesivoimalla sekä bioenergialla.
  • 7. ENERGIA / Tavoitteet 2013–2014 -5% Energiankulutuksen pienentäminen vähintään 5 % vuonna 2013 edellisen vuoden tasosta Paineilman tuottamiseen tarvitaan tällä hetkellä 10 % käyttämästämme sähköstä. Korjaamalla paineilmalaitteiden vuodot entistä järjestelmällisemmin, voimme vähentää sähkönkulutusta merkittävästi.
  • 9. VEDENKULUTUS 2010 12,0 2011 9,0 2012 6,3 M per tuotettu tonni 3 Metallien pintakäsittelyssä tarvitaan vettä. Uuden pintakäsittelyteknologian käyttöönoton myötä olemme pystyneet pienentämään tuotantomäärään suhteutettua vedenkulutustamme noin puoleen alkuperäisestä viimeisen kolmen vuoden aikana. Pintakäsittelyssä syntyneet jätevedet puhdistetaan omassa jätevedenpuhdistamossamme ennen niiden toimittamista viemärin kautta jatkokäsittelyyn.
  • 10. VEDENKULUTUS / Tavoitteet 2013–2014 Vedenkulutuksen pienentäminen vähintään 5 % vuonna 2013 vuoden 2012 tasosta Vedenkulutusta saadaan pienennettyä, kun selvitetään aiempaa tarkemmin, mihin vettä kuluu. Tätä varten Abloyn Joensuun tehtaalle asennetaan vuonna 2013 uusia vesimittareita joiden avulla pystymme seuraamaan tarkasti, mihin vedenkulutus kohdistuu.
  • 12. KAATOPAIKKAJÄTE Kaatopaikalle päätyvän jätteen määrä on vähentynyt 50 %. 2010 31,0 2011 29,5 Tuhatta kilogrammaa ABLOY®tuotteita kohden syntyy nyt 16 kilogrammaa vähemmän kaatopaikkajätettä kuin vuonna 2010. 2012 15,5 kg per tuotettu tonni Tehostetun uudelleenkäytön ja kierrätyksen ansiosta tehtailtamme päätyi vuonna 2012 kaatopaikalle 61 tonnia vähemmän jätettä kuin vuonna 2010. Vaaralliset jätteet toimitamme loppukäsiteltäväksi Ekokem Oy:lle.
  • 13. KAATOPAIKKAJÄTE / Tavoitteet 2013–2014 Kaatopaikkajätteen määrän vähentäminen vähintään 5 % vuonna 2013 edellisvuodesta Kaatopaikalle päätyvän ja vaarallisen jätteen määrää vähennetään kouluttamalla henkilöstöä ja helpottamalla jätteiden lajittelua tehtaan sisällä.
  • 15. KEMIKAALIT Vuonna 2010 rakennettu uusi Joensuun pintakäsittelylaitos on kemikaaliturvallisuudeltaan alan huippuluokkaa. Pintakäsittelyssä tarvitaan kemikaaleja, jotka väärin käsiteltyinä voivat aiheuttaa vaaraa terveydelle ja ympäristölle. Olemme päämäärätietoisesti korvanneet pintakäsittelykemikaaleja turvallisemmilla vaihtoehdoilla ja uusineet kemikaalien käsittelylaitteistojamme turvallisemmiksi.
  • 16. KEMIKAALIT / Tavoitteet 2013–2014 Kemikaaliturvallisuuden parantaminen Vielä käytössä olevia välttämättömiä vaarallisia kemikaaleja käytetään mahdollisimman vähän, ja niiden riskejä minimoidaan laitteistojen säännöllisellä huoltamisella, henkilöstön jatkuvalla kouluttamisella ja turvallisuusharjoituksilla.
  • 17. STANDARDIT ISO 9001 ISO 14001 OHSAS 18001 Toimintamme perustuu sertifioituihin laatu-, ympäristö- sekä työterveys- ja turvallisuusjärjestelmiin, joissa keskeistä on jatkuvaan parantamiseen sitoutuminen. ABLOY-valtuutetut lukkoliikkeet on kytketty osaksi laatujärjestelmäämme ja sertifioitu SFS-EN ISO 9001:2008 -standardin mukaan.
  • 18. STANDARDIT Valmistamamme tuotteet noudattavat RoHS II -direktiivin ja REACH-asetuksen määräyksiä. REACH RoHS-direktiivi rajoittaa tiettyjen haitallisten aineiden käyttöä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa. RoHS REACH on Euroopan unionin asetus kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista.
  • 19. STANDARDIT LEED Leadership in Energy and Environmental Design LEED-sertifiointi perustuu riippumattoman, kolmannen osapuolen tekemään arviointiin tilojen, rakennuksen tai rakennushankkeen ympäristöominaisuuksista. Elinkaarilähtöisellä ajattelulla varmistamme tuotteidemme ja palveluidemme ympäristövaikutukset aina raaka-aineiden hankinnasta siihen saakka kunnes tuote poistuu käytöstä.
  • 20. STANDARDIT WEEE Waste Electrical and Electronic Equipment Tuottajanvastuulla tarkoitetaan tuottajan velvollisuutta huolehtia markkinoille luovuttamiensa tuotteiden ja niistä syntyvän jätteen uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon järjestämisestä sekä tästä aiheutuvista kustannuksista. Markkinoille toimittamamme sähkö- ja elektroniikkatuotteet raportoidaan neljännesvuosittain. Keräyksen ja kierrätyksen hoitaa Elker Oy.