SlideShare a Scribd company logo
1 of 2
Download to read offline
tikkujuttu © Katja Kontu 2013
Tikusta asiaa 20
Tätä kirjoittaessani olen juuri
tullut Tikun kanssa viikonlop-
puseminaarista, jonka vetä-
jäksi oli kutsuttu ruotsalainen
Eva Bertilsson. Jos tottiksen
syynäystä seminaareissa ver-
rattaisiin suurennuslasilla kat-
somiseen, niin Evan koulutuk-
sessa tuntui suorastaan siltä
kuin jokainen liikkeemme olisi
ollut mikroskoopin alla!
Jos kouluttajat yleensä kannustavat te-
kemään treenisuunnitelmia, niin Eva
opetti kirjoittamaan ne auringontarkasti.
Jos hyvän ajoituksen mittariksi yleensä
ajateltaisiin vaikkapa sekunti, niin Eva
puhui vähän väliä millisekunneista. Jos
kouluttajat yleensä tekevät monia tark-
koja havaintoja harjoituksen kulusta, niin
Eva tekee – ja taitavasti opastaa muitakin
tekemään – niitä vähintään kymmenker-
taisen määrän.
Enkä voinut kuin ihailla Evan kykyä
nähdä asioita koirakoiden treeneistä.
Työskentelimme pienryhmissä ja Eva
kierteli katsomassa. Joskus hän vain tuli
paikalle, keskeytti harjoituksen ja loihi
lausumaan pienen muutosehdotuksensa.
Kuulostipa muutos ihmisten mielestä mi-
ten pieneltä hyvänsä, se sai koiran toimi-
maan seuraavassa toistossa kuin unelma.
Vaikka tarkkuus ulottui myös treeni-
suunnitelmiin, niin harjoituksen aikana
Eva kehotti toimimaan koiran kanssa
aina siinä hetkessä! Ihmiset ovat erilai-
sia, ja jos suunnitelman muisteleminen
millään tavalla hidastaa tai häiritsee oh-
jaajan toimintaa käytännössä, ei hän saa
jäädä siihen jumittamaan. Pohdinnoille
on aikaa ennen harjoitusta ja sen jäl-
keen, mutta harjoituksen aikana keskity-
tään vain tekemiseen ja omaan koiraan,
100-prosenttisesti.
Töissä täysillä!
Aluksi Eva testasi keskittymiskykyämme
ilman koiria suoritettavalla paritehtäväl-
lä, jossa toisen piti keskittyä johonkin
esineeseen ja sen ”kouluttamiseen” toi-
sen yrittäessä häiritä. Ensimmäinen teh-
tävämme koirien kanssa oli tehdä kolme
onnistunutta, lyhyttä palkkaustuokiota,
Teksti, kuvat ja taitto: Katja Kontu
© Katja Kontu 2013
Teksti on julkaistu myös Saksanpaimenkoira-
lehdessä 8 /2013
joiden aikana ohjaajan keskittyminen koi-
raan ei saanut herpaantua hetkeksikään.
Yksikin vilkaisu pois koirasta tai yksikin
sana treenikavereille tuli laskea epäonnis-
tumiseksi. Ne sallittiin vasta sen jälkeen,
kun koira oli palautettu omaan häkkiinsä
tai makuualustalleen hallin reunalle.
Koirien tekemisten kannalta tehtävää
ei arvosteltu, mutta samalla tuli toki tes-
tattua niiden palkkaantuminen – minkä
on oltava kunnossa ennen kuin kyseis-
tä palkkaustapaa voi käyttää toimivana
palkkiona treeneissä. Kolmen onnistu-
neen toiston jälkeen saimme siirtyä mui-
hin harjoituksiin, joissa koiran piti tehdä
jo vähän muutakin kuin palkkaantua.
Kurssin teemana oli palkata koiria
eri paikkojen ja asentojen löytämisestä
(esim. eteen tai perusasentoon tulo, maa-
hanmeno) tai niissä pysymisestä (esim.
edessä tai perusasennossa pysyminen,
seuraaminen, paikalla makaaminen).
Suunnittelimme treenit Evan opastuksella
ja ryhdyimme hommiin. Vaikka tehtävät
olivat todella yksinkertaisia ja vaikka mo-
nilla kurssin osallistujilla oli jo vuosien
treeni- ja (arvo)kisakokemustakin, taisi
jokainen joutua miettimään tekemisiään
ihan tosissaan.
Harjoituksen aikana merkitystä on jo-
kaisella pienellä yksityiskohdalla, mitä
kuvitella saattaa. Miten ja milloin koiraa
autetaan tai häiritään vai annetaanko sille
mahdollisimman neutraalit olosuhteet?
Pitääkö koiran tarjota käytöstä vai annan-
ko vihjeen? Onko vihje suullinen vai jokin
ele? Olenko paikallani ja liikunko vai mi-
ten? Mihin katson ja missä pidän kädet?
Missä koira on suhteessa minuun, kun
aloitamme? Mitä sen pitää tehdä saadak-
seen palkan? Missä palkka on, mistä se
tulee ja mihin se menee? Miten palkkaan
koiran? Miten kauan palkkaus kestää?
Päädymmekö palkkauksen aikana seuraa-
van tehtävän kannalta sopivaan aloitus-
paikkaan, entä sopivaan viretilaan? Miten
lopetan palkkauksen ja mitä tapahtuu sil-
lä hetkellä kun palkkaus loppuu? Ja niin
edelleen, aina seuraavaan taukoon asti…
Kaikki edellä mainitut kohdat voivat
(toistuvasti) sisältyä onnistuneeseen tree-
nituokioon, jota Eva kuvasi ympyräksi.
Jokin alkuasetelma saa koiran tekemään
jotain ja äänimerkillä (palkkaussanalla tai
naksuttimella) merkattua käytöstä seuraa
palkka. Palkkauksen päätyttyä ollaan pa-
lattu alkuasetelmaan, jolloin koira tekee
taas jotain. Yksinkertaisimmillaan ym-
pyrä pyörii juuri näin, eli koira tarjoaa
sujuvasti jotain toivottua käytöstä ja saa
siitä palkan, kerta toisensa jälkeen, koko
treenihetken ajan.
Mutta kuten sanottu, monimutkai-
simmillaan jokaisen käytöksen ja palkan
väliin, ympyrän eri kohtiin, voi mahtua
paljon muitakin asioita: käskysanoja, var-
taloapuja, palkan esiin kaivelua, palkan
tai vihjeen passiivista odottelua, muita
ohjaajan ja koiran käytöksiä, muita viivei-
tä ohjaajan tai koiran tekemisessä ja niin
edelleen. Näihin ja näiden tarpeellisuu-
teen tai tarpeettomuuteen sitten pureu-
duimme kurssin aikana.
Evan tavoitteena ovat aina mahdolli-
simman tehokkaat treenituokiot, joissa
koirakon kummankaan osapuolen ei tu-
lisi esittää hetkeäkään mitään muuta kuin
iloista keskittymistä yhteiseen tekemi-
seen. Jos koko harjoitusaika kuvattaisiin
videolle ja valmis video pysäytettäisiin
mihin tahansa hetkeen, kuvassa pitäisi nä-
kyä onnellinen ja tehtäväänsä keskittynyt
koira. Jos näkyy jotain muuta, kannattaa
tehdä suunnitelma asian korjaamiseksi.
Koiran ei-toivottua käyttäytymistä tree-
nin aikana Eva kutsui ”roskakäytöksiksi”.
Osa ei ole lainkaan vaarallisia, mutta ai-
nakin kaikenlaisia huonosta motivaatios-
ta kertovia käytöksiä kannattaisi yrittää
korjata muuttamalla treenin osatekijöitä
yksi kerrallaan. Jatkuvasti samanlaisena
ja samassa kohdassa toistuva roskakäytös,
virhe tai väärä tunnetila on aina erityinen
vaaran paikka, sillä se voi nopeasti ketjut-
tua kiinteäksi osaksi koiran käyttäytymis-
tä – ja tietenkin treeneistä aina koeken-
tille asti, vaikkapa osaksi noutoliikkeitä,
eteenmenoa tai paikallaoloa.
Hyvä muistisääntö onkin, että aina kun
huomaat itsellesi tai koirallesi muodos-
tuneen kaavan, kysy itseltäsi, pidätkö sii-
tä! Jos siitä on tulevissa kokeissa hyötyä,
vahvista ja hyödynnä sitä halutessasi. Jos
se on haitallinen, pyri rikkomaan se mah-
dollisimman pian.
Tauko ohjaajan aivoille!
Totaalinen keskittyminen treeniin ja jat-
kuva ”asian ytimessä” pysytteleminen ei
ole aivan yksinkertainen tehtävä, joten
treenin katsojien tuli tehdä se kulloinkin
treenivuorossa olleelle ohjaajalle mahdol-
lisimman helpoksi. Havaintoja piti tehdä,
Perusasioiden ytimessä
tikkujuttu © Katja Kontu 2013
mutta ei suin päin huudella. Ainoa sana,
minkä koirakolle sai treenin aikana sa-
noa, oli ”station”! Sen kuullessaan ohjaaja
lähetti tai kuljetti koiransa välittömästi
”asemalle” (engl. station), joka tarkoitti
siis koiran taukopaikkana toimivaa häk-
kiä tai makuualustaa.
Vasta koiran päästyä taukotilaansa sai-
vat treenikaverit ja kouluttaja kertoa ha-
vaintonsa ja jatkovinkkinsä koiran ohjaa-
jalle – ja vasta silloin ohjaajallakin oli lupa
kuunnella, kysyä tai kommentoida! Sil-
loin keskusteltiin, neuvoteltiin, suunnitel-
tiin seuraava harjoitustuokio ja annettiin
ohjaajan tarvittaessa jopa kuivaharjoitella
sitä ilman koiraa.
Täydellisen treenisession metsästyk-
sessämme saimme huomata, että koirien
keskittymiskyky oli usein parempi kuin
ohjaajien. Lähes aina, kun treeniryhmä
lähetti koirakon tauolle kesken harjoi-
tuksen, se johtui siitä, että ohjaaja alkoi
muuttaa käytöstään ja tehdä virheitä. Sil-
loin oli pieni tuumaustauko paikallaan,
ja ohjaaja sai hengähtää ennen seuraavaa
harjoittelutuokiota.
Täytyy sanoa, että ohjaajan ja koiran
kannalta järjestely oli niin helpottava ja
hyödyllinen, että aion piiskata itseni pitä-
mään siitä jatkossa entistä orjallisemmin
kiinni. Liian usein näkee koirien unoh-
tuvan ihmeelliseen välitilaan siksi aikaa,
kun ohjaaja ja kouluttaja tai isompikin
treeniporukka ryhtyvät keskustelemaan.
Koiran hyvä käytös saattaa jäädä koko-
naan huomioimatta ja vahvistamatta, kun
taas huonoa käytöstä saatetaan vahvistaa
huomioimalla koiraa tai jatkamalla tree-
niä vasta koiran käyttäytyessä huonosti.
Toki Evankin suosimassa toimintata-
vassa täytyy pitää huoli siitä, ettei tauosta
tule koiralle tylsä rangaistus. Perusajatuk-
sena on, että koira menee taukopaikalla
rauhalliseen mielentilaan ja lepäilemään.
Aluksi taukopaikka ja -käytös opete-
taan yhtä hyvin kuin muutkin asiat. Sitä
täytyykin huolella vahvistaa: koira saa
taukopaikalleen usein ruokaa tai muuta
viihdykettä.
Pelkkää taukopaikalle menemistä vah-
vistetaan usein myös kutsumalla koira
heti takaisin hommiin tai leikkimään.
Lisäksi taukopaikalle menemiselle täytyy
valita vihjesana ja ärsykekontrollia on
ryhdyttävä rakentamaan jo pian – tar-
koitushan on, että koira hakeutuu tau-
kopaikalle vain käskystä eikä suinkaan
oma-aloitteisesti kesken treenin. Ennen
käskysanan oppimista koiran voi kuljet-
taa asemalle koko matkan ajan ruualla tai
leikillä palkaten.
Paljon pureskeltavaa
Kiitän ja onnittelen jo kaikkia tännekin
asti juttua lukeneita, mutta tuossa taisi
tulla vasta viikonlopun perusteiden ha-
paroivaa hahmottelua ja enemmän kysy-
myksiä kuin vastauksia. Yksityiskohtiin
sukellettiin vieläkin syvemmälle ja harjoi-
tukset vaikeutuivat. Tämä oli varmaan tie-
teellisin, tarkin ja nörtein koirankoulutus-
aiheinen kurssi, jolla olen koskaan ollut!
Yksi mielenkiintoisimmista teemois-
ta oli koiran oma-aloitteinen virheiden
korjaaminen, josta Eva luennoi erittäin
ansiokkaasti. Minulle uutta oppia, jota
aion ehdottomasti kokeilla! Tavoitteena
siis koira, joka vahingossa esimerkiksi
hieman vinoon perusasentoon tultuaan
tai maahanmenossa kyynärät ilmaan jää-
tyään tajuaisi itse, välittömästi ja oma-
aloitteisesti, korjata asentonsa korrektiksi.
Vahinkoja kun sattuu joskus. Ja homma
opetetaan tietysti positiivisesti vahvista-
malla. Ehkäpä raportoin tästä myöhem-
min, tai jos en muista, niin kyselkäähän,
jos asia jää kiinnostamaan!
Miten meillä Tikun kanssa sitten meni?
Välillä oikein hyvin ja välillä huonom-
min. Jos palkkaus tökki vähänkään, ai-
heutti se treeneihimme hiukan ”roskaa”,
sillä olihan tuo koira- ja ihmismäärä vie-
raassa hallissa meille aikamoinen häiriö.
(Kotimaisemissa tulee treenattua liikaa
hyvinkin helpoissa ympäristöissä, kuten
kuvasta näkyy.) Selvästi myös huomasin,
että mielestäni hyvinkin tutut ja yksin-
kertaiset asiat saattoivat olla hukassa, jos
niitä oli viime aikoina treenattu kovin vä-
hän tai jos rakensin alkuasetelman kovin
erilaiseksi kuin mihin Tikku on tottunut.
Ensimmäinen kotiläksy, jonka kurssin
perusteella itselleni annan, on totuttaa
Tikku peräkkäisiin palkkoihin. ”Jos koi-
ra näyttää olettavan, että tämä oli palkan
(tai harjoituksen) loppu, näytä sille, että
se olikin uusi alku!” Yhä uuden ja uuden
palkan odotusarvo on hyödynnettävissä
sitten sen myötä, että koira suuntaa huo-
miotaan yhä enemmän kohti ohjaajaa.
Parhaat arviot puolestaan annan meille
viimeisestä ketjutustehtävästä, jossa Tik-
ku esitti hienoja sivulletuloja ja seuraami-
seen lähtöjä ilman suullista käskyä, sekä
Tikun taukokäytöksen kehittymisestä vii-
konlopun aikana.
Tikku on toki harjoitellut häkkiin me-
nemistä ja siellä viihtymistä, mutta nyt
saimme pelkän makuualustan mahtu-
maan matkaan mukaan. Se oli koiralle
selkeästi vaikeampi hahmotettava, eikä se
suojannut koiraa lainkaan hallin häiriöil-
tä, eikä koiraa voinut sulkea siihen kuten
häkkiin. Edistyimme kuitenkin sähellys-
mielentilasta ja suoranaisesta pedin vält-
telystä siihen pisteeseen, että parhaimmil-
laan Tikku makasi aivan kyljellään ja otti
pienet nokoset hallin seinustalla, minun
ollessani aivan eri puolella hallia. Upeasti
pystyimme myös rakentamaan positiivi-
sen, odottavan jännitteen treenihetkien
alkuun niin, että omilla treenivuoroillaan
Tikku heti luvan saatuaan singahti pediltä
suoraan töihin.
~Katja
Tikun vaiheita seuraava kirjoittaja on
saksanpaimenkoirien omistaja, joka etsii ja
raivaa omaa polkuaan koulutusmenetel-
mien viidakossa. Kirjoittajaa seuraava
Tikku on kaksivuotias spn Symppis Etikka.
Molempiavoiseurataosoitteessafacebook.
com/tikkujuttu tai heittää sähköpostilla
osoitteeseen tikkujuttu@gmail.com.

More Related Content

Featured

AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfAI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfmarketingartwork
 
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024Neil Kimberley
 
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)contently
 
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024Albert Qian
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsKurio // The Social Media Age(ncy)
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Search Engine Journal
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summarySpeakerHub
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Tessa Mero
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentLily Ray
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best PracticesVit Horky
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementMindGenius
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...RachelPearson36
 
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Applitools
 
12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at WorkGetSmarter
 

Featured (20)

AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfAI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
 
Skeleton Culture Code
Skeleton Culture CodeSkeleton Culture Code
Skeleton Culture Code
 
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
 
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
 
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
 
How to have difficult conversations
How to have difficult conversations How to have difficult conversations
How to have difficult conversations
 
Introduction to Data Science
Introduction to Data ScienceIntroduction to Data Science
Introduction to Data Science
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best Practices
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project management
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
 
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
 
12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work
 
ChatGPT webinar slides
ChatGPT webinar slidesChatGPT webinar slides
ChatGPT webinar slides
 
More than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike Routes
More than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike RoutesMore than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike Routes
More than Just Lines on a Map: Best Practices for U.S Bike Routes
 

Tikusta asiaa 20: Perusasioiden ytimessä

  • 1. tikkujuttu © Katja Kontu 2013 Tikusta asiaa 20 Tätä kirjoittaessani olen juuri tullut Tikun kanssa viikonlop- puseminaarista, jonka vetä- jäksi oli kutsuttu ruotsalainen Eva Bertilsson. Jos tottiksen syynäystä seminaareissa ver- rattaisiin suurennuslasilla kat- somiseen, niin Evan koulutuk- sessa tuntui suorastaan siltä kuin jokainen liikkeemme olisi ollut mikroskoopin alla! Jos kouluttajat yleensä kannustavat te- kemään treenisuunnitelmia, niin Eva opetti kirjoittamaan ne auringontarkasti. Jos hyvän ajoituksen mittariksi yleensä ajateltaisiin vaikkapa sekunti, niin Eva puhui vähän väliä millisekunneista. Jos kouluttajat yleensä tekevät monia tark- koja havaintoja harjoituksen kulusta, niin Eva tekee – ja taitavasti opastaa muitakin tekemään – niitä vähintään kymmenker- taisen määrän. Enkä voinut kuin ihailla Evan kykyä nähdä asioita koirakoiden treeneistä. Työskentelimme pienryhmissä ja Eva kierteli katsomassa. Joskus hän vain tuli paikalle, keskeytti harjoituksen ja loihi lausumaan pienen muutosehdotuksensa. Kuulostipa muutos ihmisten mielestä mi- ten pieneltä hyvänsä, se sai koiran toimi- maan seuraavassa toistossa kuin unelma. Vaikka tarkkuus ulottui myös treeni- suunnitelmiin, niin harjoituksen aikana Eva kehotti toimimaan koiran kanssa aina siinä hetkessä! Ihmiset ovat erilai- sia, ja jos suunnitelman muisteleminen millään tavalla hidastaa tai häiritsee oh- jaajan toimintaa käytännössä, ei hän saa jäädä siihen jumittamaan. Pohdinnoille on aikaa ennen harjoitusta ja sen jäl- keen, mutta harjoituksen aikana keskity- tään vain tekemiseen ja omaan koiraan, 100-prosenttisesti. Töissä täysillä! Aluksi Eva testasi keskittymiskykyämme ilman koiria suoritettavalla paritehtäväl- lä, jossa toisen piti keskittyä johonkin esineeseen ja sen ”kouluttamiseen” toi- sen yrittäessä häiritä. Ensimmäinen teh- tävämme koirien kanssa oli tehdä kolme onnistunutta, lyhyttä palkkaustuokiota, Teksti, kuvat ja taitto: Katja Kontu © Katja Kontu 2013 Teksti on julkaistu myös Saksanpaimenkoira- lehdessä 8 /2013 joiden aikana ohjaajan keskittyminen koi- raan ei saanut herpaantua hetkeksikään. Yksikin vilkaisu pois koirasta tai yksikin sana treenikavereille tuli laskea epäonnis- tumiseksi. Ne sallittiin vasta sen jälkeen, kun koira oli palautettu omaan häkkiinsä tai makuualustalleen hallin reunalle. Koirien tekemisten kannalta tehtävää ei arvosteltu, mutta samalla tuli toki tes- tattua niiden palkkaantuminen – minkä on oltava kunnossa ennen kuin kyseis- tä palkkaustapaa voi käyttää toimivana palkkiona treeneissä. Kolmen onnistu- neen toiston jälkeen saimme siirtyä mui- hin harjoituksiin, joissa koiran piti tehdä jo vähän muutakin kuin palkkaantua. Kurssin teemana oli palkata koiria eri paikkojen ja asentojen löytämisestä (esim. eteen tai perusasentoon tulo, maa- hanmeno) tai niissä pysymisestä (esim. edessä tai perusasennossa pysyminen, seuraaminen, paikalla makaaminen). Suunnittelimme treenit Evan opastuksella ja ryhdyimme hommiin. Vaikka tehtävät olivat todella yksinkertaisia ja vaikka mo- nilla kurssin osallistujilla oli jo vuosien treeni- ja (arvo)kisakokemustakin, taisi jokainen joutua miettimään tekemisiään ihan tosissaan. Harjoituksen aikana merkitystä on jo- kaisella pienellä yksityiskohdalla, mitä kuvitella saattaa. Miten ja milloin koiraa autetaan tai häiritään vai annetaanko sille mahdollisimman neutraalit olosuhteet? Pitääkö koiran tarjota käytöstä vai annan- ko vihjeen? Onko vihje suullinen vai jokin ele? Olenko paikallani ja liikunko vai mi- ten? Mihin katson ja missä pidän kädet? Missä koira on suhteessa minuun, kun aloitamme? Mitä sen pitää tehdä saadak- seen palkan? Missä palkka on, mistä se tulee ja mihin se menee? Miten palkkaan koiran? Miten kauan palkkaus kestää? Päädymmekö palkkauksen aikana seuraa- van tehtävän kannalta sopivaan aloitus- paikkaan, entä sopivaan viretilaan? Miten lopetan palkkauksen ja mitä tapahtuu sil- lä hetkellä kun palkkaus loppuu? Ja niin edelleen, aina seuraavaan taukoon asti… Kaikki edellä mainitut kohdat voivat (toistuvasti) sisältyä onnistuneeseen tree- nituokioon, jota Eva kuvasi ympyräksi. Jokin alkuasetelma saa koiran tekemään jotain ja äänimerkillä (palkkaussanalla tai naksuttimella) merkattua käytöstä seuraa palkka. Palkkauksen päätyttyä ollaan pa- lattu alkuasetelmaan, jolloin koira tekee taas jotain. Yksinkertaisimmillaan ym- pyrä pyörii juuri näin, eli koira tarjoaa sujuvasti jotain toivottua käytöstä ja saa siitä palkan, kerta toisensa jälkeen, koko treenihetken ajan. Mutta kuten sanottu, monimutkai- simmillaan jokaisen käytöksen ja palkan väliin, ympyrän eri kohtiin, voi mahtua paljon muitakin asioita: käskysanoja, var- taloapuja, palkan esiin kaivelua, palkan tai vihjeen passiivista odottelua, muita ohjaajan ja koiran käytöksiä, muita viivei- tä ohjaajan tai koiran tekemisessä ja niin edelleen. Näihin ja näiden tarpeellisuu- teen tai tarpeettomuuteen sitten pureu- duimme kurssin aikana. Evan tavoitteena ovat aina mahdolli- simman tehokkaat treenituokiot, joissa koirakon kummankaan osapuolen ei tu- lisi esittää hetkeäkään mitään muuta kuin iloista keskittymistä yhteiseen tekemi- seen. Jos koko harjoitusaika kuvattaisiin videolle ja valmis video pysäytettäisiin mihin tahansa hetkeen, kuvassa pitäisi nä- kyä onnellinen ja tehtäväänsä keskittynyt koira. Jos näkyy jotain muuta, kannattaa tehdä suunnitelma asian korjaamiseksi. Koiran ei-toivottua käyttäytymistä tree- nin aikana Eva kutsui ”roskakäytöksiksi”. Osa ei ole lainkaan vaarallisia, mutta ai- nakin kaikenlaisia huonosta motivaatios- ta kertovia käytöksiä kannattaisi yrittää korjata muuttamalla treenin osatekijöitä yksi kerrallaan. Jatkuvasti samanlaisena ja samassa kohdassa toistuva roskakäytös, virhe tai väärä tunnetila on aina erityinen vaaran paikka, sillä se voi nopeasti ketjut- tua kiinteäksi osaksi koiran käyttäytymis- tä – ja tietenkin treeneistä aina koeken- tille asti, vaikkapa osaksi noutoliikkeitä, eteenmenoa tai paikallaoloa. Hyvä muistisääntö onkin, että aina kun huomaat itsellesi tai koirallesi muodos- tuneen kaavan, kysy itseltäsi, pidätkö sii- tä! Jos siitä on tulevissa kokeissa hyötyä, vahvista ja hyödynnä sitä halutessasi. Jos se on haitallinen, pyri rikkomaan se mah- dollisimman pian. Tauko ohjaajan aivoille! Totaalinen keskittyminen treeniin ja jat- kuva ”asian ytimessä” pysytteleminen ei ole aivan yksinkertainen tehtävä, joten treenin katsojien tuli tehdä se kulloinkin treenivuorossa olleelle ohjaajalle mahdol- lisimman helpoksi. Havaintoja piti tehdä, Perusasioiden ytimessä
  • 2. tikkujuttu © Katja Kontu 2013 mutta ei suin päin huudella. Ainoa sana, minkä koirakolle sai treenin aikana sa- noa, oli ”station”! Sen kuullessaan ohjaaja lähetti tai kuljetti koiransa välittömästi ”asemalle” (engl. station), joka tarkoitti siis koiran taukopaikkana toimivaa häk- kiä tai makuualustaa. Vasta koiran päästyä taukotilaansa sai- vat treenikaverit ja kouluttaja kertoa ha- vaintonsa ja jatkovinkkinsä koiran ohjaa- jalle – ja vasta silloin ohjaajallakin oli lupa kuunnella, kysyä tai kommentoida! Sil- loin keskusteltiin, neuvoteltiin, suunnitel- tiin seuraava harjoitustuokio ja annettiin ohjaajan tarvittaessa jopa kuivaharjoitella sitä ilman koiraa. Täydellisen treenisession metsästyk- sessämme saimme huomata, että koirien keskittymiskyky oli usein parempi kuin ohjaajien. Lähes aina, kun treeniryhmä lähetti koirakon tauolle kesken harjoi- tuksen, se johtui siitä, että ohjaaja alkoi muuttaa käytöstään ja tehdä virheitä. Sil- loin oli pieni tuumaustauko paikallaan, ja ohjaaja sai hengähtää ennen seuraavaa harjoittelutuokiota. Täytyy sanoa, että ohjaajan ja koiran kannalta järjestely oli niin helpottava ja hyödyllinen, että aion piiskata itseni pitä- mään siitä jatkossa entistä orjallisemmin kiinni. Liian usein näkee koirien unoh- tuvan ihmeelliseen välitilaan siksi aikaa, kun ohjaaja ja kouluttaja tai isompikin treeniporukka ryhtyvät keskustelemaan. Koiran hyvä käytös saattaa jäädä koko- naan huomioimatta ja vahvistamatta, kun taas huonoa käytöstä saatetaan vahvistaa huomioimalla koiraa tai jatkamalla tree- niä vasta koiran käyttäytyessä huonosti. Toki Evankin suosimassa toimintata- vassa täytyy pitää huoli siitä, ettei tauosta tule koiralle tylsä rangaistus. Perusajatuk- sena on, että koira menee taukopaikalla rauhalliseen mielentilaan ja lepäilemään. Aluksi taukopaikka ja -käytös opete- taan yhtä hyvin kuin muutkin asiat. Sitä täytyykin huolella vahvistaa: koira saa taukopaikalleen usein ruokaa tai muuta viihdykettä. Pelkkää taukopaikalle menemistä vah- vistetaan usein myös kutsumalla koira heti takaisin hommiin tai leikkimään. Lisäksi taukopaikalle menemiselle täytyy valita vihjesana ja ärsykekontrollia on ryhdyttävä rakentamaan jo pian – tar- koitushan on, että koira hakeutuu tau- kopaikalle vain käskystä eikä suinkaan oma-aloitteisesti kesken treenin. Ennen käskysanan oppimista koiran voi kuljet- taa asemalle koko matkan ajan ruualla tai leikillä palkaten. Paljon pureskeltavaa Kiitän ja onnittelen jo kaikkia tännekin asti juttua lukeneita, mutta tuossa taisi tulla vasta viikonlopun perusteiden ha- paroivaa hahmottelua ja enemmän kysy- myksiä kuin vastauksia. Yksityiskohtiin sukellettiin vieläkin syvemmälle ja harjoi- tukset vaikeutuivat. Tämä oli varmaan tie- teellisin, tarkin ja nörtein koirankoulutus- aiheinen kurssi, jolla olen koskaan ollut! Yksi mielenkiintoisimmista teemois- ta oli koiran oma-aloitteinen virheiden korjaaminen, josta Eva luennoi erittäin ansiokkaasti. Minulle uutta oppia, jota aion ehdottomasti kokeilla! Tavoitteena siis koira, joka vahingossa esimerkiksi hieman vinoon perusasentoon tultuaan tai maahanmenossa kyynärät ilmaan jää- tyään tajuaisi itse, välittömästi ja oma- aloitteisesti, korjata asentonsa korrektiksi. Vahinkoja kun sattuu joskus. Ja homma opetetaan tietysti positiivisesti vahvista- malla. Ehkäpä raportoin tästä myöhem- min, tai jos en muista, niin kyselkäähän, jos asia jää kiinnostamaan! Miten meillä Tikun kanssa sitten meni? Välillä oikein hyvin ja välillä huonom- min. Jos palkkaus tökki vähänkään, ai- heutti se treeneihimme hiukan ”roskaa”, sillä olihan tuo koira- ja ihmismäärä vie- raassa hallissa meille aikamoinen häiriö. (Kotimaisemissa tulee treenattua liikaa hyvinkin helpoissa ympäristöissä, kuten kuvasta näkyy.) Selvästi myös huomasin, että mielestäni hyvinkin tutut ja yksin- kertaiset asiat saattoivat olla hukassa, jos niitä oli viime aikoina treenattu kovin vä- hän tai jos rakensin alkuasetelman kovin erilaiseksi kuin mihin Tikku on tottunut. Ensimmäinen kotiläksy, jonka kurssin perusteella itselleni annan, on totuttaa Tikku peräkkäisiin palkkoihin. ”Jos koi- ra näyttää olettavan, että tämä oli palkan (tai harjoituksen) loppu, näytä sille, että se olikin uusi alku!” Yhä uuden ja uuden palkan odotusarvo on hyödynnettävissä sitten sen myötä, että koira suuntaa huo- miotaan yhä enemmän kohti ohjaajaa. Parhaat arviot puolestaan annan meille viimeisestä ketjutustehtävästä, jossa Tik- ku esitti hienoja sivulletuloja ja seuraami- seen lähtöjä ilman suullista käskyä, sekä Tikun taukokäytöksen kehittymisestä vii- konlopun aikana. Tikku on toki harjoitellut häkkiin me- nemistä ja siellä viihtymistä, mutta nyt saimme pelkän makuualustan mahtu- maan matkaan mukaan. Se oli koiralle selkeästi vaikeampi hahmotettava, eikä se suojannut koiraa lainkaan hallin häiriöil- tä, eikä koiraa voinut sulkea siihen kuten häkkiin. Edistyimme kuitenkin sähellys- mielentilasta ja suoranaisesta pedin vält- telystä siihen pisteeseen, että parhaimmil- laan Tikku makasi aivan kyljellään ja otti pienet nokoset hallin seinustalla, minun ollessani aivan eri puolella hallia. Upeasti pystyimme myös rakentamaan positiivi- sen, odottavan jännitteen treenihetkien alkuun niin, että omilla treenivuoroillaan Tikku heti luvan saatuaan singahti pediltä suoraan töihin. ~Katja Tikun vaiheita seuraava kirjoittaja on saksanpaimenkoirien omistaja, joka etsii ja raivaa omaa polkuaan koulutusmenetel- mien viidakossa. Kirjoittajaa seuraava Tikku on kaksivuotias spn Symppis Etikka. Molempiavoiseurataosoitteessafacebook. com/tikkujuttu tai heittää sähköpostilla osoitteeseen tikkujuttu@gmail.com.