1. Espoon yksikkö, Maaperä ja ympäristö
S41/2032,2041/2006/1
Espoo
23.03.2006
Alkuaineiden taustapitoisuudet eri
maalajeissa Vihdin ja Kirkkonummen
alueilla
Timo Tarvainen ja Eeva Teräsvuori
2006
3. S41/2032,2041/2006/1
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI
Päivämäärä
23.3.2006
Raportin laji
Arkistoraportti
Tekijät
Timo Tarvainen ja Eeva Teräsvuori
Toimeksiantaja
Geologian tutkimuskeskus
Raportin nimi
Alkuaineiden taustapitoisuudet eri maalajeissa Vihdin ja Kirkkonummen alueilla
Tiivistelmä
Kirkkonummen ja Vihdin alueelta on kerätty pintamaa- (0-25 cm) ja pohjamaanäytteitä 120
näyteprofiilista. 79 pisteestä saatiin lisäksi humusnäyte. Näyteprofiilit edustavat alueen ylei-
simpiä mineraalimaalajeja. Mineraalimaanäytteistä on analysoitu 31 alkuaineen kuningas-
vesiliukoiset pitoisuudet. Humusnäytteistä on määritetty 36 alkuaineen pitoisuudet. Tutkimuk-
sessa selvitettiin maaperän taustapitoisuudet kasvukeskusten ympäristössä.
Asiasanat (kohde, menetelmät jne.)
geokemia, maaperä, kemialliset analyysit, Vihti, Kirkkonummi, raskasmetallit, taustapitoisuu-
det, humus
Maantieteellinen alue (maa, lääni, kunta, kylä, esiintymä)
Kirkkonummi ja Vihti
Karttalehdet
2032 ja 2041
Muut tiedot
Arkistosarjan nimi
Geokemia
Arkistotunnus
S41/2032,2041/2006/1
Kokonaissivumäärä
25
Kieli
suomi
Hinta Julkisuus
julkinen
Yksikkö ja vastuualue
Espoon yksikkö, Maaperä ja ympäristö
Hanketunnus
2803001
Allekirjoitus/nimen selvennys Allekirjoitus/nimen selvennys
4. S41/2032,2041/2006/1 1
1 JOHDANTO
Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) maaperägeokemian tietokantaa täydennettiin kesällä 2005
keräämällä ja analysoimalla Vihdin ja Kirkkonummen alueilta 120 maaprofiilista pinta- ja poh-
jamaa- sekä humusnäytteitä. Profiilit edustivat alueen yleisimpiä maalajeja. Näytteistä analysoi-
tiin kuningasvesiliukoisia pitoisuuksia. Kuningasvesiliuotusmenetelmää on yleisesti käytetty
maanäytteiden analyyseissä geokemian kartoitusprojekteissa ja pilaantuneiden maiden arvioin-
nissa. Nykyisillä analyysimenetelmillä voidaan analysoida luotettavasti sellaisia ympäristöselvi-
tysten kannalta keskeisiä alkuaineita (mm. arseeni, kadmium, lyijy ja elohopea), jotka ovat puut-
tuneet lähes kokonaan aiemmista geokemiallisista kartoitusohjelmista. Tässä tutkimuksessa käy-
tetyt näytteenotto-, esikäsittely- ja analyysimenetelmät valittiin Porvoon ympäristössä tehdyn
laajan pilottitutkimuksen tulosten perusteella (Tarvainen ym. 2003). Samoja menetelmiä käytet-
tiin edellisenä vuonna Hyvinkäältä Sipooseen ulottuneella tutkimusalueella (Tarvainen ym.
2005). Tavoite oli tuottaa ensivaiheessa kasvukeskusten ympäristöviranomaisille päätöksenteos-
sa tarvittavaa tietoa geologiasta ja diffuusista ilmalaskeumasta peräisin olevien haitallisten ainei-
den taustapitoisuuksista. Taustapitoisuustietoja tarvitaan muun muassa maa-alueiden pilaantu-
neisuutta arvioitaessa ja tulevan puhdistamolietedirektiivin soveltamiseen.
GTK on tehnyt kaksi suurta valtakunnallista moreenigeokemiallista kartoitusta: suuralueellisen
kartoituksen näytteenottotiheydellä 1 näyte/300 km2
(Koljonen 1992) ja alueellisen kartoituksen
tiheydellä 1 näyte/4 km2
(Salminen 1995). Molemmissa kartoituksissa on kerätty näytteitä aino-
astaan (lähes) muuttumattomasta pohjamaasta. Molemmissa kartoituksissa on analysoitu <0,06
mm raekoko, analytiikassa uuttomenetelmä on ollut kuningasvesiuutto. Suuralueellisessa kartoi-
tuksessa on tehty lisäksi kokonaispitoisuusmäärityksiä. Suuralueellisen kartoituksen Etelä- ja
Väli-Suomen näytteistä on jälkikäteen määritetty myös pitoisuudet <2 mm raekoossa sekä ku-
ningasvesiuutolla että totaaliliuotuksella (Tarvainen 1995). Alueellisen kartoituksen näytteistä on
valittu 90 näytteen otos, joista on määritetty kuningasvesiliukoisten pitoisuuksien lisäksi ammo-
niumasetaatti-EDTA-uuttoon perustuvat pitoisuudet (Tarvainen ja Kallio 2002).
Laajimmissa valtakunnallisissa maaperägeokemiallisissa kartoituksissa on käytetty näytemateri-
aalina moreenia, joka on Suomen yleisin maalaji. Vuosina 1996 - 1997 koottiin kansainvälisen
Baltic Soil Survey -hankkeen yhteydessä näytteitä noin 130 maaprofiilista maatalousmailta. Tä-
hän näytteenottoon sisältyi moreenin lisäksi hienojakoisia maalajeja (savi, siltti), karkeita lajittu-
neita maita ja orgaanisia maalajeja. Baltic Soil Survey -hanke poikkesi moreenigeokemiallisista
kartoituksista myös siinä, että näytteitä otettiin pohjamaan lisäksi pintamaasta. Suomen alustavat
tulokset, jotka perustuivat kuningasvesiuuttoihin, julkaistiin 1999 (Tarvainen ja Kuusisto 1999).
Kaikkien kymmenen Itämeren maan maatalousmaiden geokemiallisen kartoituksen tulokset jul-
kaistiin vuonna 2003 (Reimann ym. 2003). Baltic Soil Survey -kartoituksen mukaan useiden hi-
venalkuaineiden pitoisuudet ovat keskimääräistä korkeammat savimailla kuin muissa maalajeis-
sa. Etelä-Suomen savien alkuainepitoisuuksia ovat kuvanneet myös Salminen ym. (1997).
Lapista on tehty geokemiallista maaperäkartoitusta lisäksi Pohjoiskalottihankkeen (Bølviken ym.
1986), Kuolan ekogeokemian hankkeen (Reimann ym. 1998) ja Barentsin ekogeokemiallisen
5. S41/2032,2041/2006/1 2
kartoitushankkeen yhteydessä (Salminen ym. 2004). Koko Suomi oli mukana Euroopan-
laajuisessa FOREGSin geokemiallisessa kartoituksessa (Salminen ym. 2005).
Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää 31 alkuaineen taustapitoisuudet eri maalajien pinta-
osassa ja muuttumattomassa pohjamaassa sekä humuksessa Vihdin ja Kirkkonummen alueella.
2 MATERIAALIT JA MENETELMÄT
2.1 Näytteenottosuunnitelma
Näytteenottosuunnitelma perustui 1:20 000-mittakaavaisiin numeerisiin maaperäkarttoihin. Tut-
kimusassistentti Mikael Eklund valitsi geologi Jukka Ojalaisen opastamana maaperäkartoilta
näytteenottoprofiilien paikat. Maalajit valittiin maaperäkarttojen vallitsevien maalajien perusteel-
la. 39 profiilia tehtiin karkeisiin lajittuneisiin maalajeihin (hiekka, sora), 42 profiilia kaivettiin
moreenimaahan ja 39 savikoille. Paikkoja ei valittu asutuskeskuksista eikä sellaisilta alueilta,
joissa voisi olla poikkeuksellisen suurta ihmisen toiminnasta aiheutuvaa kuormitusta. Näyt-
teenottopisteet on valittu samalla menetelmällä, jota käytettiin Porvoon ympäristön tutkimukses-
sa (Tarvainen ym. 2003).
Maaperäkartoituksessa tehdyt yleistykset hankaloittavat tämänkaltaisen näytteenottosuunnitel-
man tekoa pelkästään maaperäkartan perusteella, mutta kokenut kartoittaja osaa tarkentaa suun-
nitelmaa peruskartan perusteella. Näytepisteiden lopullisessa yksityiskohtaisessa sijoittelussa
tehtiin myös peruskarttaan ja alueen tuntemukseen perustuvaa detaljitulkintaa maaperästä. Sillä
pyrittiin varmistamaan se, että valitut näytepisteet todella edustaisivat maaperäkartalla esitettyä
maalajia. Kartoitusperusteista johtuen (mm. kuvion minimikoko 2 ha, kartoitussyvyys on 1 met-
ri) esim. moreenialueella saattaa olla hiekkaisempi osa-alue tai sitä peittää paikoin alle metrin
savikerros. Savialueella saattaa olla peittävä liejukerros, jota ei kartoitusperusteiden vuoksi ole
voitu ottaa huomioon lopullisissa maaperäkartoissa. Kallioisella alueella moreeniksi kartoitetulla
kuviolla kallionpinta saattaakin tulla vastaan yllättävän pinnassa näytettä otettaessa.
Näytteenottajalle jää vastuu näytepisteen paikan lopullisesta valinnasta. Kaikkea ei voi ottaa
huomioon karttojen ja muiden aineistojen perusteella: kaikkia sähkölinjoja ei ole kartoilla, tiet
voivat olla kartasta poiketen suljettu puomeilla tai maalaji ei ole sitä, mitä maaperäkartan perus-
teella voisi odottaa. Näytteenottajien työkartoille merkittiin näytepisteet sadan metrin säteisellä
ympyrällä, jonka puitteissa voitiin liikkua ja tarvittaessa laajemminkin. Lisäksi näytteenottokart-
toihin sijoitettiin muutamia varapisteitä.
Yhteensä maaperäprofiileja kaivettiin 120 kpl (kuva 1). Näistä kaikista kerättiin pintamaanäyte
(0 - 25 cm) ja pohjamaanäyte. 79 näytepisteestä saatiin lisäksi humusnäyte. Savikoista suurin osa
oli viljeltyjä, joten niissä ei ollut humuskerrosta. Yleisesti ottaen pohjamaa kuvastaa geologiaa,
pintamaassa ja humuksessa näkyy lisäksi ihmisen aiheuttama hajakuormitus (ilmasta tuleva las-
keuma, pellolla myös lannoitteiden vaikutus).
7. S41/2032,2041/2006/1 4
sä tutkimuksessa kuningasvesiuuton lisäksi määritettiin todelliset kokonaispitoisuudet ja ammo-
niumasetaatti-liukoiset pitoisuudet.
2.2 Näytteenotto
Näytteenottomenettely oli kehitetty FOREGSin geokemiallisen kartoitushankkeen pohjalta
(Salminen ym. 1998). Keskeiset erot FOREGSin näytteenotto-oppaaseen olivat seuraavat: näy-
temateriaaleina käytettiin vain maaperä- ja humusnäytteitä, näytepaikat oli valittu edustamaan eri
maalajeja, näytteen koko oli hieman pienempi kuin FOREGSissa, maatalousmaita otettiin mu-
kaan, maaperänäytteitä ei otettu kenttäyhdistelmänä 3 - 5 kuopasta vaan yhdestä kuopasta, hak-
keessa ei käytetty FOREGSin kenttäkorttia vaan Porvoon hankkeelle kehitettyä korttia. Näyt-
teenottajat tulivat GTK:n geopalveluyksiköstä. Tutkimusassistentti Mikael Eklund ja erikoistut-
kija Timo Tarvainen antoivat näytteenottajille ohjeistusta.
Näytetunnukset olivat muotoa TTTA-2005-X.1, TTTA-2005-X.2 ja TTTA-2005-X.3, missä X
oli juokseva numero 211 - 330 ja pisteellä erotettu osa kuvasi näytemateriaalin: 1 = humus, 2 =
pintamaa 0 - 25 cm ja 3 = muuttumaton pohjamaa. Siis esimerkiksi näyte TTTA-2005-211.1 on
paikan numero 211 humusnäyte ja näyte TTTA-2005-252.2 on 252. näytepaikan pintamaanäyte.
Humusnäytteet koottiin viidestä osanäytteestä 50 m x 50 m alueelta karttaan merkityn pisteen
ympäriltä. Humusnäytteitä ei voi ottaa kaikista paikoista, esim. pelloilta. Näytteitä ei kerätty pai-
kallisesta painanteesta. Paras paikka on metsässä pieni aukko puiden välissä. Näytteet kerättiin
humusnäytteenottimella, näytteenottajat käyttivät talkittomia hansikkaita. Tuorehumus, juuret,
kivet ja mineraaliaines poistettiin näytteenottimella otetusta kakusta, tumma maatunut humus
laitettiin näytepussiin ja toimitettiin laboratorioon kuivattavaksi.
Pinta- ja pohjamaanäytteet kerättiin kaikista paikoista. Kuopat tehtiin lapiolla ja pohjamaanäyte
kerättiin ennen pintamaanäytettä. Pohjamaanäyte otettiin 25 cm paksuisesta kerroksesta muuttu-
mattomasta pohjamaasta (C horisontti), kerros on 30 cm - 100 cm välillä. Yleensä sopiva kerros
oli 50 cm - 75 cm syvyydellä.
Tässä työssä pintamaalla tarkoitettiin mineraalista pintamaata mahdollisen humuskerroksen alla.
Näytteeksi valittiin ylin 0 - 25 cm mineraalimaakerros. Pelloilla se on muokkauskerros, metsässä
se on yhdistelmä vaaleaa (tai humuksen tummaksi värjäämää) huuhtoutumiskerrosta ja ruskeaa
rikastumiskerrosta. Näytepussi kerättiin täyteen ympäri kuoppaa.
Joka paikalta otettiin kaksi valokuvaa: toinen yleiskuva maisemasta kuopan ympärillä, toinen
lähikuva kuopasta (esimerkki kuvat 2 ja 3). Näytteet tuotiin GTK:n Espoon laboratorioon kerran
viikossa. Näytteet kuivattiin <40 o
C:ssa mahdollisimman pian näytteiden saapumisen jälkeen.
8. S41/2032,2041/2006/1 5
Kuva 2. Yleiskuva näytteenottopisteen 278 ympäristöstä.
Kuva 3. Lähikuva näytteenottokuopasta 278 Kirkkonummelta.
9. S41/2032,2041/2006/1 6
2.3 Esikäsittelyt ja analytiikka
2.3.1 Maaperänäytteet
Kaikki määritykset tehtiin kuivatuista (<40 o
C) ja <2 mm:n fraktioon seulotuista näytteistä. pH-
määritystä varten näytteet uutettiin 0,01 M CaCl2:lla ja pH määritettiin Radiometer ion 85 pH-
mittarilla.
Taulukko 1. Mineraalimaanäytteistä tehdyt alkuainemääritykset määritysrajoineen.
Alkuaine Määritysraja
mg/kg
Menetelmäkoodi
Ag 0,02 512M
Al 50 512P
As 0,1 512U
B 5 512P
Ba 1 512P
Be 0,05 512M
Bi 0,1 512M
Ca 50 512P
Cd 0,1 512M
Co 0,5 512P
Cr 1 512P
Cu 0,5 512M/512P
K 50 512P
Mg 15 512P
Mn 1 512P
Mo 0,2 512M
Na 50 512P
Ni 2 512P
P 20 512P
Pb 5 512P
S 50 512P
Sb 0,02 512M
Se 1 512M
Sn 0,5 512M
Fe 50 512P
Sr 1 512P
Ti 2 512P
Tl 0,03 512M
U 0,01 512M
V 1 512P/512M
Zn 3 512P
10. S41/2032,2041/2006/1 7
Suurinta alkuaineiden pitoisuutta, mikä luonnossa maaperästä äärimmäisen happamissa olosuh-
teissa voi liueta, arvioitiin uuttamalla näytteet kuningasvedellä 90 °C:ssa (AR). AR-uutto liuottaa
kiteiset saostumamineraalit, sulfidimineraalit, sekä useimmat suolat, kuten apatiitin ja titaniitin,
osan kiilteistä (biotiitti), talkista, ja savimineraaleista, mutta ei rapautumattomia maasälpiä, am-
fiboleja ja pyrokseeneja. AR-liuotetuista näytteistä määritettiin Ag, Be, Bi, Cd, Cu, Mo, Sb, Se,
Sn, Tl, U ja V ICP-MS:lla (Perkin Elmer Sciex Elan 6000). As-pitoisuudet määritettiin GF-
AAS:lla (Perkin Elmer SIMAA-6000). Al, B, Ba, Ca, Co, Cr, Cu, Fe, K, Mg, Mn, Na, Ni, P, Pb,
S, Sr, Ti, V ja Zn määritettiin ICP-AES:lla (Thermo Jarrel Ash Iris). Määritysrajat on esitetty
taulukossa 1.
Elohopea määritettiin seulotusta <2 mm näytteestä pyrolyyttisesti Hg-analysaattorilla (AMA
254). Näytteet kuivattiin alle 40o
C lämpötilassa. Hiilipitoisuus määritettiin jauhetuista näytteistä
Eltra CS500-analysaattorilla.
2.3.2 Humus
Kuivattuja (<40o
C) näytteitä esihienonnettiin puristelemalla näytteitä varovasti käsin näytepussin
läpi. Näytteet seulottiin <2 mm:n fraktioon, jotka seulottiin uudestaan <2 mm:n fraktioon. Näin
menetellen pyrittiin poistamaan näytteistä niiden mahdollisesti sisältämä näytteeseen kuuluma-
ton aines (esimerkiksi juuret ja maatumattomat oksankappaleet).
Alkuainemäärityksiä varten näytteet uutettiin väkevällä typpihapolla mikroaaltouunissa (CEM
Mars 5). Elohopea määritettiin liuoksesta kylmähöyry-atomiabsorptiotekniikalla (CV-AAS, Per-
kin Elmer FIMS 400). Al, Ca, Fe, K, Mg, Mn, Na, P, S, Si, Ti ja Zn- pitoisuudet määritettiin in-
duktiivisesti kytketyllä plasma-atomiemissiospektrometrilla (ICP-AES, Thermo Jarrel Ash Iris).
Ag, As, B, Ba, Be, Bi, Cd, Co, Cr, Cu, Li, Mo, Ni, Pb, Rb, Sb, Se, Sr, Th, Tl, U ja V määritettiin
induktiivisesti kytketyllä plasma-massaspektrometrilla (ICP-MS, Perkin Elmer Sciex Elan 6000).
pH:n määritystä varten näytteet uutettiin 0,01 M CaCl2:lla ja pH määritettiin Radiometer ion 85
pH-mittarilla.
Hehkutushäviön määritys on tehty gravimetrisesti (1000 °C). Näytteet on kuivattu ennen hehku-
tusta +105 °C:ssa 2 tuntia ja hehkutettu +850 °C:ssa 2 tuntia. Hehkutushäviö LOI on laskettu %
kuivapainosta.
Hiilipitoisuus on määritetty hiilianalysaattorilla akaattipannussa jauhetuista näytteistä. Yhteenve-
to humusnäytteistä tehdystä analytiikasta määritysrajoineen on esitetty taulukossa 2.
11. S41/2032,2041/2006/1 8
Taulukko 2. Humusnäytteistä tehdyt määritykset määritysrajoineen.
Alkuaine tai para-
metri Määritysraja Yksikkö Menetelmäkoodi
Ag 0,01 mg/kg 503M
Al 2 mg/kg 503Pp
As 0,02 mg/kg 503M
B 0,5 mg/kg 503M
Ba 0,05 mg/kg 503M
Be 0,1 mg/kg 503M
Bi 0,1 mg/kg 503M
C 0,02 % 811L
Ca 10 mg/kg 503Pp
Cd 0,01 mg/kg 503M
Co 0,02 mg/kg 503M
Cr 0,2 mg/kg 503M
Cu 0,02 mg/kg 503M
Fe 10 mg/kg 503Pp
Hg 0,04 mg/kg 503H
K 50 mg/kg 503Pp
Li 0,8 mg/kg 503M
LOI (850 °C) 0,01 % 813G
Mg 5 mg/kg 503Pp
Mn 1 mg/kg 503Pp
Mo 0,01 mg/kg 503M
Na 20 mg/kg 503Pp
Ni 0,3 mg/kg 503M
P 30 mg/kg 503Pp
Pb 0,02 mg/kg 503M
pH 0,1 pH 209I
Rb 0,01 mg/kg 503M
S 10 mg/kg 503Pp
Sb 0,02 mg/kg 503M
Se 0,5 mg/kg 503M
Si mg/kg 503Pp
Sr 0,01 mg/kg 503M
Th 0,02 mg/kg 503M
Ti 0,5 mg/kg 503Pp
Tl 0,01 mg/kg 503M
U 0,01 mg/kg 503M
V 0,02 mg/kg 503M
Zn 0,4 mg/kg 503Pp
12. S41/2032,2041/2006/1 9
2.4 Laadunvarmistus
Vihdin ja Kirkkonummen alueen näytteenottoa oli edeltänyt pilottitutkimus Porvoon ympäristös-
sä samantyyppisessä geologisessa ympäristössä. Porvoon pilottitutkimuksessa otettiin tasaisesti
koko näyteverkoston alueelta kolmessakymmenessä näytepaikassa kaksi näytettä (varsinaiset
näytteet ja rinnakkaisnäytteet) pinta- ja pohjamaasta, paikoin myös humuksesta. Varsinaiset
näytteet ja rinnakkaisnäytteet analysoitiin kaksi kertaa. Näin saatiin 30 havaintopistettä, joista oli
4 mittaustulosta: varsinaisen näytteen ensimmäinen ja toinen analyysi sekä rinnakkaisnäytteiden
ensimmäinen ja toinen analyysi. Näin voitiin verrata näytteenottopisteiden välisten pitoisuuksien
eron merkitsevyyttä verrattuna näytteenotto- ja analyysivirheeseen. Nämä tulokset on raportoitu
aiemmin (Tarvainen ym. 2003).
Vihdin ja Kirkkonummen alueelta otettiin kuudesta profiilista (neljästä humusnäytteestä ja kuu-
desta sekä pinta- että pohjamaanäytteestä eli yhteensä 16:sta näytteestä) rinnakkaisnäytteet, jotka
analysoitiin samaan tapaan kuin varsinaiset näytteet. Lisäksi GTK:n kemian laboratorio sovelsi
omaa tavanomaista laadunvarmistustaan.
3 TULOKSET
3.1 Alkuaineiden pitoisuudet eri maalajeissa
Tässä osassa tarkastellaan alkuaineiden esiintymistä eri maalajeissa. Eri maankäyttömuotoja ei
ole eroteltu, mutta savet ja peltomaat ovat likimain yhteneviä.
Vihdin ja Kirkkonummen alueen geokemiallisessa kartoituksessa on kerätty näytteitä seuraavista
maaperäkartoituksessa erotelluista maalajeista: 1. Moreeni. 2. Karkeat lajittuneet mineraalimaat
(sora ja hiekka). 3. Hienoaines (pääasiassa savea). Maaperäkartoissa on eroteltu myös paljastu-
neet tai lähes paljastuneet kalliomaat ja eloperäiset soiden turvekerrostumat, näistä ei kerätty
näytteitä tässä tutkimuksessa.
Tässä kappaleessa tarkastellaan analysoitujen alkuaineiden määrällistä esiintymistä eri mineraa-
limaalajeissa. Moreeniluokka voi sisältää pohjamoreenin lisäksi moreenimuodostumanäytteitä.
Sora- ja hiekkanäytteet edustivat yhteistä karkeiden lajittuneiden luokkaa ja savi oli omana luok-
kanaan.
Tutkimusalueella maatalouden piirissä olevat peltomaat sijaitsevat jokilaaksoissa ja ovat pääasi-
assa hieman toisistaan poikkeavia savikoita. Yhteistä niille on saveslajitteen (alle 0,002 mm)
runsaus. Moreenit ovat tasaisesti jakautuneet edellä mainittujen laaksojen ylevämmille laidoille
ja kallioalueiden rinteille. Lajittuneet sorat ja hiekat sijaitsevat harjujen ja niistä levinneiden del-
tamaisten muodostumien yhteydessä.
13. S41/2032,2041/2006/1 10
Ympäristötieteissä mineraalimaalajien alkuainepitoisuuksia määritettäessä analysoidaan usein
näytteen alle 2 mm:n lajitteesta alkuaineen kuningasveteen liukeneva osa. Tämä osuus kuvastaa
alkuaineen maasta luonnonolosuhteissa irtoavaa osuutta. Tässä luvussa tarkastellaan tuloksia,
jotka on saatu kuningasvesiuuttoa käyttäen.
Maaperän alkuainepitoisuuksiin vaikuttaa merkittävästi maannostumisprosessi. Ilma, vesi ja ra-
vinteita käyttävät organismit muuttavat maa-aineksen kemiallista koostumusta ja synnyttävät
maannoksen. Suomi kuuluu kosteaan ja viileään ilmastovyöhykkeeseen, jossa sateena maan pin-
nalle tulevan veden määrä on huomattavasti suurempi kuin siitä haihtuvan, joten maaperän ylä-
osasta liukenevat aineet kulkevat maaperässä pinnalta alaspäin. Tällaisissa ilmasto-olosuhteissa
kehittyy ns. podsol-maannos, joka on yleisin maannostyyppi mm. metsäisillä moreenimailla.
Podsol on kerroksellinen, yleensä alle puolimetriä paksu maannos, joka kehittyy parhaiten huo-
koisiin, vettä läpäiseviin maalajeihin. Ylin, eloperäinen karikekerros koostuu lähinnä kasvinjään-
teistä, jotka muuttuvat vähitellen humukseksi. Tällöin muodostuu orgaanisia happoja, jotka yh-
dessä hiilihapon kanssa liuottavat mineraalimaasta mm. rautaa, alumiinia ja muita alkuaineita, ja
siirtävät niitä maannosprofiilissa alaspäin. Jäljelle jää tuhkanharmaa, lähinnä kvartsia ja maasäl-
pää sisältävä, huuhtoutumiskerros. Sen alaosassa happamuus vähenee ja liuenneena kulkeutuneet
alkuaineet, lähinnä rauta, alumiini ja orgaaniset yhdisteet, saostuvat rikastumiskerrokseksi. Alas-
päin mentäessä rikastumiskerros vaihettuu vähittäin mineraalimaaksi, jossa kemialliset muutok-
set ovat vähäisiä.
Maakerrostuman pohjaosista otetut mineraalimaanäytteet edustavat yleisesti ottaen geologiaa,
pintamaa- ja humusnäytteissä näkyy lisäksi ihmistoiminnan vaikutus. Humusnäytteiden pitoi-
suuksissa korostuu selvemmin ilmaperäisen kuormituksen vaikutus (esim. liikenteen ja teolli-
suuden päästöt), kun pintamaanäytteiden pitoisuuksiin vaikuttaa lisäksi muu ihmistoiminta mm.
metsien ja peltojen lannoitus.
Alkuaineiden esiintymistä eri maalajeissa pintamaassa ja pohjamaassa on tarkasteltu erikseen.
Ulkoisten maaperää muuttavien tekijöiden vaikutukset näkyvät maan pintaosissa kun taas sy-
vemmällä maaperän laatu säilyy pitempään muuttumattomana. Taulukossa 3 on yhteenveto alku-
aineiden esiintymisestä maaperän pinta- ja pohjamaanäytteissä alle kahden mm lajitteessa. Eri
alkuaineiden pitoisuudet on määritetty kuningasvesiuutosta (AR).
Alkuaineiden pitoisuuserot eri maalajeissa ovat selviä. Mediaaniarvoja vertailemalla saadaan
asiasta luotettava kuva, eivätkä yksittäiset, muusta aineistosta suuresti poikkeavat, arvot vaikuta
tulokseen. Alkuaineiden pitoisuudet savinäytteissä ovat suurimmat niin pintamaassa kuin pohja-
maassakin rikkipitoisuutta lukuun ottamatta. Rikin korkein mediaaniarvo on moreenimaiden
pohjaosassa, tosin ero savien vastaavaan on pieni. Yleensä alkuainepitoisuudet savissa ovat mo-
ninkertaiset moreenin ja karkeiden lajittuneiden ainesten vastaaviin pitoisuuksiin verrattuna.
Seuraavaksi korkeimmat alkuainepitoisuudet ovat moreeneissa. Alhaisimmat pitoisuudet ovat
lajittuneissa mineraalimaanäytteissä. Pintamaan pH-arvot olivat savimailla 4,14-6,23 (mediaani
5,05), moreenimailla 3,89-5,28 (mediaani 4,44) ja hiekkamailla 3,76-4,86 (mediaani 4,47). Poh-
jamaan pH-arvot olivat savimailla 3,64-6,56 (mediaani 5,50), moreenimailla 4,17-5,51 (mediaani
4,75) ja hiekkamailla 4,39-5,29 (mediaani 4,99).
16. S41/2032,2041/2006/1 13
3.2 Alkuaineiden pitoisuudet humuksessa
Humusnäytteitä otettiin 79 kpl. Peltomailla varsinaista humuskerrosta ei muodostu maanmuok-
kaustoimenpiteiden vuoksi, näin ollen kaikki em. humusnäytteet on otettu metsäalueilta. Humus-
näytteiden analyysitulosten tunnuslukuja on esitetty taulukossa 4. Taulukossa on esitetty myös
koko maan alueelta kerätyistä humusnäytteistä analysoitujen parametrien mediaanit (Salminen et
al. 2003).
Koko maan humusnäytteiden hiilen mediaaniarvot ovat suuremmat kuin Vihdin ja Kirkkonum-
men alueella keskimäärin. Runsas orgaanisen aineksen määrä sitoo hyvin aineita ja estää siten
niiden huuhtoutumisen alempiin maakerroksiin. Pääkaupunkiseudun kehyskuntien alueelle koh-
distuu, koko maahan verrattuna, suurempi teollisuuden ja liikenteen päästöjen kuormitus, joka
voidaan havaita korkeampina alkuainepitoisuuksina myös humusnäytteissä. Suuri orgaanisen
aineksen määrä humuksessa sitoo hyvin raskasmetalleja, mm. myrkyllisistä aineista elohopeaa,
lyijyä ja kadmiumia.
Humusnäytteiden hiilipitoisuudella on merkittävä positiivinen korrelaatio elohopean (0,631**),
vismutin (0,317**), kadmiumin (0,407**), lyijyn (0,405**), antimonin (0,730**), fosforin
(0,325**) ja rikin (0,875**) kanssa.
Negatiivisesti hiilipitoisuus korreloi berylliumin (-0,670**), koboltin (-0,544**), kromin
(-0,590**), litiumin (-0,777**), rubidiumin (-0,507**), toriumin (-0,484**), uraanin (-0,499**),
vanadiinin (-0,499**), alumiinin (-0,725**), raudan (-0,627**), magnesiumin (-0,689**) ja
mangaanin (-0,333**), natriumin (-0,341**) sekä titaanin (-0,653**) kanssa. Näytteet, joiden
hiilipitoisuus ja hehkutushäviö ovat pieniä, eivät koostu pelkästään pitkälle maatuneesta humuk-
sesta, vaan niihin on sekoittunut runsaasti mineraaliainesta, mikä selittää mm. alumiinin ja heh-
kutushäviön välisen negatiivisen korrelaation. Samoin happamuudella on merkittävä negatiivi-
nen korrelaatio hehkutushäviön kanssa (-0,737**): kun orgaanista hiiltä on humuksessa vähän,
humushappoja muodostuu vähän ja pH pysyy korkeampana. Tämä vaikuttaa mm. alumiinin,
raudan ja magnesiumin liukoisuuksiin.
Kadmium-, fosfori-, lyijy- ja rikkimäärät ovat korkeampia humuksessa kuin mineraalimaassa
painoyksikköä kohden.
18. S41/2032,2041/2006/1 15
4 POHDINTA
Taulukoissa 5 ja 6 on Vihdin ja Kirkkonummen mineraalimaanäytteiden mediaaniarvoja verrattu
metsämaanäytteiden osalta sekä Porvoon (Tarvainen ym. 2003) että Suomen geokemiallista at-
lasta (Koljonen et al. 1992) varten ja em. kartoituksen täydentämiseksi (Tarvainen 1996) kerätty-
jen näytteiden tuloksiin, ja peltomaiden osalta Baltic Soil Survey -projektin Suomen näytteiden
tuloksiin (Tarvainen & Kuusisto 1999). Taulukossa 7 on korrelaatiokertoimet alkuaineittain pin-
ta- ja pohjamaanäytteiden välillä. Taulukossa 8 on esitetty alkuaineiden rikastuminen eri maaker-
roksiin.
Alkuaineiden jakautumiseen maaperässä eri syvyyksille vaikuttavat maannostumisen ohella ih-
misen toiminta, maaperän sekä alla olevan kallioperän geologia, humuksen määrä jne. Yleisesti
voidaan sanoa, että pohjamaanäytteen pitoisuuksiin vaikuttaa eniten alueen geologia, humusnäyt-
teisiin ja pintamaanäytteisiin vaikuttaa lisäksi ilman kautta tuleva laskeuma ja muu ihmistoimin-
nan aiheuttama hajakuormitus esim. lannoitteet. Alkuaineiden jakautumisesta maakerroksissa
saadaan erilainen kuva myös, jos tarkastellaan eri analyysimenetelmin määritettyjä pitoisuuksia.
Tässä tutkimuksessa on käytettävissä ainoastaan kuningasvesiliukoiset pitoisuudet.
Baltic Soil Survey -projektin yhteydessä kerättiin maanäytteitä peltomailta koko Suomen alueel-
ta (Tarvainen & Kuusisto 1999). Näytteet kerättiin sekä pintamaasta 0 – 25 cm:n että pohjamaas-
ta 50 – 75 cm:n syvyydeltä ja ne analysoitiin <2 mm:n lajitteesta AR-uuttoa käyttäen. Nämä tu-
lokset ovat vertailukelpoisia Vihdin ja Kirkkonummen alueen peltomaiden näytteistä vastaavalla
menetelmällä saatujen analyysitulosten kanssa (taulukko 6).
Alumiinin, arseenin, koboltin, kromin, kuparin, raudan, magnesiumin, mangaanin, molybdeenin,
nikkelin, lyijyn, vanadiinin ja sinkin määrät maaperässä ovat Vihdin ja Kirkkonummen alueella
selvästi suuremmat kuin koko maan peltomaanäytteissä keskimäärin. Kuningasvesiliukoista ka-
liumia on tutkimusalueen pintamaanäytteissä noin kuusi kertaa ja pohjamaanäytteissä noin neljä
kertaa enemmän kuin koko maan näytteissä keskimäärin. Tämä johtunee Etelä-Suomen alueelle
tyypillisten savipeltojen sisältämistä runsaista kiille- ja savimineraalimääristä.
22. S41/2032,2041/2006/1 19
Taulukko 8. Alkuaineiden rikastuminen pinta- ja pohjamaassa (pintamaan pitoisuus jaettuna
pohjamaan pitoisuudella) Vihdin ja Kirkkonummen maaperänäytteissä v. 2005. Kuningasvesi-
uutto paitsi C ja Hg. Kun pintamaan pitoisuuksien ja pohjamaan pitoisuuksien suhteiden mediaa-
niarvo on suurempi tai yhtä suuri kuin 1,2, alkuaine on rikastunut maan pintaosiin. Kun em. suh-
teen mediaaniarvo on <1,2, mutta >0,90 alkuaine on jakautunut maaperässä tasaisesti syvyyden
suhteen. Kun pintamaan pitoisuuksien ja pohjamaan pitoisuuksien suhteen mediaaniarvo on pie-
nempi tai yhtä suuri kuin 0,90, alkuaineen pitoisuudet ovat tyypillisesti suuremmat pohjamaassa
kuin pintamaassa.
Alkuaine Koko aineisto
Med.
Metsämaat
Med.
Peltomaat
Med.
Hopea (Ag) 1,00 1,00 0,71
Alumiini (Al) 0,99 1,17 0,80
Arseeni (As) 0,88 0,96 0,78
Barium (Ba) 0,83 0,88 0,70
Beryllium (Be) 0,97 1,11 0,82
Vismutti (Bi) 1,00 1,14 0,80
Hiili (C) 4,12 3,58 5,55
Kalsium (Ca) 0,71 0,66 0,81
Kadmium (Cd) 1,00 1,00 2,20
Koboltti (Co) 0,89 0,91 0,82
Kromi (Cr) 0,86 0,94 0,77
Kupari (Cu) 0,61 0,60 0,70
Rauta (Fe) 0,99 1,20 0,76
Elohopea (Hg) 2,67 2,02 5,07
Kalium (K) 0,63 0,59 0,65
Magnesium (Mg) 0,74 0,75 0,71
Mangaani (Mn) 1,04 1,06 0,97
Molybdeeni (Mo) 1,30 1,38 1,24
Natrium (Na) 0,71 0,77 0,58
Nikkeli (Ni) 0,74 0,74 0,75
Fosfori (P) 1,11 1,07 1,29
Lyijy (Pb) 1,29 1,58 1,03
Rikki (S) 2,79 2,52 3,22
Antimoni (Sb) 2,15 2,42 1,30
Tina (Sn) 1,00 1,00 0,89
Titaani (Ti) 0,90 1,00 0,73
Tallium (Tl) 0,91 1,00 0,74
Uraani (U) 0,78 0,78 0,82
Vanadiini (V) 1,10 1,20 0,82
Sinkki (Zn) 1,11 1,26 0,94
23. S41/2032,2041/2006/1 20
Useiden alkuaineiden jakaumat ovat samantyyppiset pinta- ja pohjamaanäytteissä. Esimerkiksi,
kuvassa 4, on esitetty vanadiinin jakaumat pinta- ja pohjamaassa maalajeittain. Usein käytetty ns.
SAMASE-ohjearvo 50 mg kg-1
ylittyy usein savikoilta kerätyissä näytteissä, ylitykset ovat yhtä
yleisiä pinta- ja pohjamaassa. Vanadiini on savikoilla pääosin geologista alkuperää.
125
100
75
50
25
0
Vanadiini(V)
20 15 10 5 0
125
100
75
50
25
0
125
100
75
50
25
0
125
100
75
50
25
0
20151050
125
100
75
50
25
0
125
100
75
50
25
0
Savi
Mr
Hk/Sr
Maalaji
PohjamaaPintamaa
Kerros
Kuva 4. Vanadiinin (yksikössä mg kg-1
) histogrammit maalajeittain pintamaassa (vasen) ja poh-
jamaassa (oikeanpuoleinen kuvaaja). Vaaka-akselilla on frekvenssi.
Kalsium-, kalium- ja magnesiumpitoisuudet ovat pintamaanäytteissä alhaisemmat kuin pohja-
maanäytteissä. Esimerkiksi kuvassa 5 näkyy että kalium on köyhtynyt erityisesti savikoiden pin-
taosista. Kaliumia on irronnut savi- ja kiillemineraaleista rapautumisen yhteydessä. Savikot ovat
pääosin viljelykäytössä ja kalium on ravinteena tarvittava alkuaine.
24. S41/2032,2041/2006/1 21
Hk/SrMrSavi
Maalaji
pohjamaapintamaa
Kerros
14 000
12 000
10 000
8 000
6 000
4 000
2 000
0
Kalium
14 000
12 000
10 000
8 000
6 000
4 000
2 000
0
14 000
12 000
10 000
8 000
6 000
4 000
2 000
0
14 000
12 000
10 000
8 000
6 000
4 000
2 000
0
14 000
12 000
10 000
8 000
6 000
4 000
2 000
0
14 000
12 000
10 000
8 000
6 000
4 000
2 000
0
30 25 20 15 10 5 0 302520151050
Kuva 5. Kaliumin (yksikössä mg kg-1
) histogrammit maalajeittain pintamaassa (vasen) ja poh-
jamaassa (oikeanpuoleinen kuvaaja). Vaaka-akselilla on frekvenssi.
Fosforipitoisuudet ovat pintamaanäytteissä korkeammat kuin pohjamaassa (kuva 6). Fosforia
lisätään lannoitteena pelloille, mutta myös metsäisillä hiekka/sora- ja moreenimailla pintamaan
fosforipitoisuudet ovat suuremmat kuin pohjamaan fosforipitoisuudet. Metsämailla pintamaanäy-
te koostuu suurelta osin maannoksen rauta-humuspitoisesta rikastumiskerroksesta. Fosfori on
sitoutuneena rikastumiskerroksen rautayhdisteisiin. Myös rikkiä on pintamaanäytteissä selkeästi
enemmän kuin pohjamaassa. Maahan rikkiä tulee myös hajoavasta orgaanisesta aineksesta ja il-
masta. Luonnossa sitä joutuu ilmaan meren tyrskyistä ja haihtumalla soista rikkivetynä. Nykyisin
tärkein ilman rikkipitoisuuden lisääjä on fossiilisten polttoaineiden käyttö. Peltomaanäytteissä
rikkipitoisuudet ovat hieman korkeammat kuin metsäalueiden näytteissä.
25. S41/2032,2041/2006/1 22
Hk/SrMrSavi
Maalaji
pohjamaapintamaa
Kerros
2 000
1 500
1 000
500
0
Fosfori
2 000
1 500
1 000
500
0
2 000
1 500
1 000
500
0
2 000
1 500
1 000
500
0
2 000
1 500
1 000
500
0
2 000
1 500
1 000
500
0
25 20 15 10 5 0 2520151050
Kuva 6. Fosforin (yksikössä mg kg-1
) histogrammit maalajeittain pintamaassa (vasen) ja pohja-
maassa (oikeanpuoleinen kuvaaja). Vaaka-akselilla on frekvenssi.
Maaperän pintaosiin rikastuvat näytepaikasta riippumatta hiili, lyijy, elohopea, molybdeeni ja
rikki. Metsämailla pintaosissa on myös enemmän antimonia, vismuttia ja sinkkiä kuin pohja-
maan näytteissä keskimäärin. Peltomaiden pintaosassa on enemmän kadmiumia kuin pohjamaas-
sa.
Pintamaan hiilipitoisuus korreloi merkittävästi useiden alkuaineiden pitoisuuksien kanssa. Erit-
täin merkitsevät korrelaatiot on hiilellä seuraavien alkuaineiden pitoisuuksien kanssa: alumiini
(0,594), arseeni (0,416), boori (0,328), barium (0,536), hopea (0,620), beryllium (0,568), eloho-
pea (0,757), fosfori (0,291), vismutti (0,538), kalsium (0,583), kadmium (0,606), kalium (0,428),
koboltti (0,445), kromi (0,428), kupari (0,539), magnesium (0,476), mangaani (0,376), molyb-
deeni (0,579), natrium (0,403), nikkeli (0,485), lyijy (0,619), rauta (0,570), rikki (0,810), anti-
moni (0,583), seleeni (0,414), strontium (0,556), tina (0,553), titaani (0,471), tallium (0,543),
vanadiini (0,542), uraani (0,602), sinkki (0,449).
26. S41/2032,2041/2006/1 23
5 JOHTOPÄÄTÖKSET
Useimpien tutkittujen alkuaineiden pitoisuuksissa on suurta luonnollista vaihtelua. Pinta- ja poh-
jamaanäytteistä mitatut alkuainepitoisuudet korreloivat useimmiten merkitsevästi, joten maape-
rän luonnollinen, geologinen koostumus on tärkein pitoisuuksia selittävä tekijä. Lähes kaikkien
hivenalkuaineiden (mukaan lukien raskasmetallit) pitoisuudet ovat yleensä suurimmat savimail-
la. Pintamaan orgaanisen aineksen määrä korreloi selvimmin hajakuormituksena tulevien eloho-
pean, lyijyn ja kadmiumin pitoisuuksien kanssa pintamaassa.
Orgaanisen aineksen määrä maaperässä vaikuttaa maaperän kykyyn sitoa erityisesti kationeja
itseensä. Kun orgaanisen aineksen osuus maaperässä kasvaa niin useimpien alkuaineiden määrät
myös lisääntyvät kaikissa maalajeissa erityisesti pintamaassa.
Humuksessa monien alkuaineiden pitoisuudet korreloivat hehkutushäviön kanssa eli orgaanisen
aineksen määrän kanssa: hopea, alumiini, hiili, kadmium, koboltti, kromi, rauta, elohopea, liti-
um, magnesium, mangaani, natrium, fosfori, rikki, antimoni, titaani, uraani ja vanadiini. Jos hu-
muskerros on ohut, näytteeseen tulee helposti mukaan mineraaliainesta. Mineraalimaahan verrat-
tuna hiilen, rikin, kadmiumin, elohopean ja lyijyn pitoisuudet ovet suhteellisen korkeita humuk-
sessa.
6 KIRJALLISUUSVIITTEET
Bølviken, B., Bergström, J., Björklund, A., Kontio, M., Lehmuspelto, P., Lindholm, T.,
Magnusson, J., Ottesen, R.T., Steenfelt, A. & Volden, T. 1986. Geochemical Atlas of North-
ern Fennoscandia. Scale 1:4 000 000. Mapped by the Geological Surveys of Finland, Norway
and Sweden in co-operation with the Swedish Geological Co. and the Geological Survey of
Greenland, Uppsala-Espoo-Trondheim. Korsnäs Offset Kb. 19 p., 155 app. maps.
Haavisto-Hyvärinen, M. 2004. Tutkimusalueen maaperän alueelliset pääpiirteet. Teoksessa:
Aimo Kuivamäki (toim.) KallioINFO-informaatiojärjestelmän kehittäminen yhdyskuntasuunnit-
telua ja kalliorakentamista varten. Vaihe I: KallioINFO-käyttöliittymän prototyypin ja 1:20 000
rakennettavuusmallin luonnoksen valmistaminen. Geologian tutkimuskeskus. Raportti K
2142/2004/3. 21-26.
Koljonen, T. 1992. Results of the mapping. In: Koljonen, T. (ed.) Suomen geokemian atlas, osa
2: moreeni - The Geochemical Atlas of Finland, Part 2: Till. Geological Survey of Finland, Es-
poo, pp. 106-125.
27. S41/2032,2041/2006/1 24
Koljonen, T. & Malisa, E., 1991. Solubility in aqua regia of selected chemical elements in the
fine fraction of till. In: Pulkkinen, E. (toim.). Environmental geochemistry in northern Europe.
Geological Survey of Finland, Special Paper 9, 49-52.
Lintinen, P. 1995. Origin and physical characteristics of till fines in Finland. Geological Survey
of Finland. Bulletin 379. 83 p. + 2 app.
Pajunen, M. & Wasenius, P. 2004. Tutkimusalueen kallioperän kehityksen pääpiirteet. Teok-
sessa: Aimo Kuivamäki (toim.) KallioINFO-informaatiojärjestelmän kehittäminen yhdyskunta-
suunnittelua ja kalliorakentamista varten. Vaihe I: KallioINFO-käyttöliittymän prototyypin ja
1:20 000 rakennettavuusmallin luonnoksen valmistaminen. Geologian tutkimuskeskus. Raportti
K 2142/2004/3. 14-20.
Reimann, C., Äyräs, M., Chekushin, V. A., Bogatyrev, I.V., Boyd, R., de Caritat, P., Dutter,
R., Finne, T.E., Halleraker, J. H., Jæger, Ø., Kashulina, G., Lehto, O., Niskavaara, H., Pav-
lov, V. A., Räisänen, M.L., Strand, T., Volden, T. 1998. Environmental geochemical atlas of
the central Barents region. Trondheim: Geological Survey of Norway. 745 p.
Reimann, C., Siewers, U., Tarvainen, T., Bityukova, L., Eriksson, J., Gilucis, A.,
Gregorauskiene, V., Lukashev, V., Matinian, N.N. & Pasieczna, A. 2003. Agricultural Soils
in Northern Europe : A Geochemical Atlas.- Geol. Jb. Sonderheft SD 5 : 1-270; Hannover. ISBN
3-510-95906-X.
Salminen, R. (ed.) 1995. Alueellinen geokemiallinen kartoitus Suomessa vuosina 1982-1994.
English Summary: Regional geochemical mapping in Finland in 1982-1994. Geological Survey
of Finland, Report of Investigation 130. 47 p.
Salminen, R., Kukkonen, M., Paukola, T. & Töllikkö, S. 1997. Chemical Composition of
clays in southwestern Finland. In: S. Autio (ed.) Geological Survey of Finland, Current Research
1995-1996. Geological Survey of Finland, Special Paper 23, 117-126.
Salminen, R., Tarvainen, T., Demetriades, A., Duris, M., Fordyce, F. M., Gregorauskiene,
V., Kahelin, H., Kivisilla, J., Klaver, G., Klein, H., Larson, J. O., Lis, J., Locutura, J.,
Marsina, K., Mjartanova, H., Mouvet, C., O'Connor, P., Odor, L., Ottonello, G., Paukola,
T., Plant, J. A., Reimann, C., Schermann, O., Siewers, U., Steenfelt, A., Van der Sluys, J.,
Vivo, B. de, Williams, L. 1998. FOREGS geochemical mapping field manual. Geologian tutki-
muskeskus. Opas 47 . 36 p. + 1 app.
Salminen, R., Bogatyrev, I., Chekushin, V., Glavatskikh, S.P., Gregorauskiene, V., Niska-
vaara, H., Selenok, L., Tenhola, M. & Tomilina, O. 2003. Barents Ecogeochemistry - a large
scale geochemical baseline study of heavy metals and other elements in surficial deposits, NW-
28. S41/2032,2041/2006/1 25
Russia and Finland. In: S. Autio (ed.) Geological Survey of Finland, Current Research 2001-
2002. Geological Survey of Finland, Special Paper 36, 45-52.
Salminen, R., Chekushin, V., Tenhola, M., Bogatyrev, I., Glavatskikh, S.P., Fedotova, E.,
Gregorauskiene, V., Kashulina, G., Niskavaara, H., Polischuok, A., Rissanen, K., Selenok,
L., Tomilina, O. & Zhdanova, L. 2004. Geochemical Atlas of the Eastern Barents Region.
Amsterdam: Elsevier. 548 p.
Salminen, R. (ed.); Batista, M. J.; Bidovec, M.; Demetriades, A.; De Vivo, B.; De Vos, W.;
Duris, M.; Gilucis, A.; Gregorauskiene, V.; Halamic, J.; Heitzmann, P.; Lima, A.; Jordan,
G.; Klaver, G.; Klein, P.; Lis, J.; Locutura, J.; Marsina, K.; Mazreku, A.; O'Connor, P. J.;
Olsson, S. Å.; Ottesen, R.-T.; Petersell, V.; Plant, J. A.; Reeder, S.; Salpeteur, I.;
Sandström, H.; Siewers, U.; Steenfelt, A.; Tarvainen, T. 2005. Geochemical atlas of Europe.
Part 1: Background information, methodology and maps. Espoo: Geological Survey of Finland.
525 p.
Tarvainen, Timo 1995. The geochemical correlation between coarse and fine fractions of till in
southern Finland. Journal of Geochemical Exploration 54 (3), 187-198.
Tarvainen, T. & Kallio, E. 2002. Baselines of certain bioavailable and total heavy metal con-
centrations in Finland. Applied Geochemistry 17, 975-980.
Tarvainen, T. & Kuusisto, E. 1999. Baltic Soil Survey: Finnish Results. In: Autio, S. (toim.)
Geological Survey of Finland. Current Research 1997-1998. Geological Survey of Finland, Spe-
cial Paper 27, 69-77.
Tarvainen, T., Hatakka, T., Kumpulainen, S., Tanskanen, H., Ojalainen, J. & Kahelin, H.
2003. Alkuaineiden taustapitoisuudet eri maalajeissa Porvoon ympäristössä. Geologian tutki-
muskeskus, arkistoraportti S/41/3021/2003/1. 56 s. 1 liite.
Tarvainen, T., Hatakka, T., Kuusisto, E. 2005. Alkuaineiden taustapitoisuudet eri maalajeissa
Hyvinkää – Sipoo –alueella. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti S41/2043,2044/2005/1.
28 s.
