SlideShare a Scribd company logo
“Toimintaamme kuuluvalla tutkimuspuolella mobiiliasiat
ovat pinnalla”, kertoo RKM-Kuivaustekniikan toimitusjohtaja
Ismo Penttilä. Asiakkaan, esimerkiksi vakuutusyhtiön,
toimeksianto kohdetietoineen kirjautuu järjestelmään, josta
RKM-Kuivaustekniikan työntekijä poimii tilauksen. Hän on
yhteydessä asiakkaaseen, käy valokuvaamassa ja
videoimassa kohdetta tabletilla ja älypuhelimella, kirjaa
tulokset ylös ja lähettää ensimmäisen tutkimusvedoksen
tilaajalle jo paikan päältä.
“Järjestelmän keskeisin hyöty on se, ettei dokumentteja
tarvitse tehdä montaa kertaa, vaan kaikki tieto tallentuu
samaan paikkaan. Säästämme aikaa ja työskentelemme
järjestelmällisemmin.”RKM-Kuivaustekniikka otti ensim-
mäisenä Suomessa saman järjestelmän käyttöön myös
urakointitöissä ja myöhemmin muualla yrityksen sisällä.
“Teknologian hyödyntäminen on liiketoiminnassamme
merkittävässä roolissa. Tavoite on, että tulevaisuudessa
kaikki tieto dokumentoitaisiin samaan järjestelmään”,
Penttilä kertoo yrityksen tulevaisuudensuunnitelmista.
Tarve:
Ratkaisu:
Edut:
Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman
tutkimustyön
RKM-Kuivaustekniikka käyttää Soneran sim-korteilla varustettuja tablettitietokoneita ja älypuhelimia tutkimustyössään.
Teknologiaa hyödyntämällä säästetään aikaa ja selkiytetään toimintaa.
RKM-Kuivaustekniikka tekee paljon muun muassa
vakuutusyhtiöiden toimeksiantoja, mikä tarkoittaa esi-
merkiksi kohderakennusten tutkimista ja raportointia.
Yritys tarvitsi tehokkaat työvälineet tutkimustyöhön.
Ismo Penttilä, toimitusjohtaja
Älypuhelimien ja tablettien avulla RKM-Kuivastekniikka
toteuttaa palvelutarjontaansa kuuluvien töiden reaa-
liaikaista raportointia ja dokumentointia asiakkailleen.
Toimeksiantojärjestelmään kirjataan reaaliajassa
muistiinpanoja, videoita ja kuvia tutkimuskohteesta.
Toiminta on nopeampaa ja selkeämpää, kun kaikki tieto
löytyy samasta paikasta. Muutos entiseen tapaan hoi-
taa dokumentointi paperilapuilla on merkittävä. Asiakas
saa reaaliaikaista tietoa paljon aiempaa nopeammin,
kun ensimmäinen tutkimusvedos lähetetään tilaajalle jo
paikan päältä.
RKM-Kuivaustekniikka Oy on erikoistunut kiinteistöjen
tutkimustöihin, olosuhdehallintaan ja korjausurakoin-
tiin. RKM-Kuivaustekniikka on osa Kuivaustekniikka
Ryhmää ja tarjoaa palveluitaan lähes koko Suomen
alueella ja yhteystyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden
kanssa.
Tutustu tarkemmin ratkaisuihin osoitteessa www.sonera.fi/yrityksille | Lisätietoa saat myös numerosta 0200 18818 (ma–pe 8–16.30)
blogit.sonera.fi twitter.com/Sonera_B2B linkedin.com/company/sonera facebook.com/SoneraYrityksille
Tuottavuus Työhyvinvointi Asiakaskokemus Kestävä kehitysMobiili-sim ja puhelinliittymät

More Related Content

Similar to Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön - RKM-Kuivaustekniikka - Sonera asiakascase -

Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...

Kimmo Haapea
 
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuvaJukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva

Kuluttajistuminen ja valtionhallinto - mahdollisuudet ja riskit
Kuluttajistuminen ja valtionhallinto - mahdollisuudet ja riskitKuluttajistuminen ja valtionhallinto - mahdollisuudet ja riskit

Valtiokonttori / Statskontoret / State Treasury of Finland
 
Ilo t seminaari-0614 (6)
Ilo t seminaari-0614 (6)Ilo t seminaari-0614 (6)
Ilo t seminaari-0614 (6)Kimmo Haapea
 
IloT -seminaari 160614 ohjelma
IloT -seminaari 160614 ohjelmaIloT -seminaari 160614 ohjelma
IloT -seminaari 160614 ohjelma
Kimmo Haapea
 
Tikkurila finish cisco
Tikkurila finish ciscoTikkurila finish cisco
Tikkurila finish cisco
Cisco Case Studies
 
Success Story - lokitietojen hallintaa keskitetysti ja määräystenmukaisesti
Success Story - lokitietojen hallintaa keskitetysti ja määräystenmukaisestiSuccess Story - lokitietojen hallintaa keskitetysti ja määräystenmukaisesti

Finceptum Oy
 
Lahden aamiaistilaisuus 2014-11-27
Lahden aamiaistilaisuus 2014-11-27Lahden aamiaistilaisuus 2014-11-27
Lahden aamiaistilaisuus 2014-11-27
Pirkka Paronen
 
Palvelutuotteet menestystarinat #263033
Palvelutuotteet menestystarinat #263033Palvelutuotteet menestystarinat #263033
Palvelutuotteet menestystarinat #263033Berndt Ahlefelt
 
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...

Sonera
 
Liikkuvien työkoneiden IoT -ratkaisut
Liikkuvien työkoneiden IoT -ratkaisutLiikkuvien työkoneiden IoT -ratkaisut
Liikkuvien työkoneiden IoT -ratkaisut
Jukka Hornborg
 
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...

Microsoft Dynamics pilvisiirtymä -webinaari 24.4.2018 (Accountor Enterprise S...
Microsoft Dynamics pilvisiirtymä -webinaari 24.4.2018 (Accountor Enterprise S...Microsoft Dynamics pilvisiirtymä -webinaari 24.4.2018 (Accountor Enterprise S...

Accountor Enterprise Solutions Oy
 
Rautakaupan työvälineiden helppoa hallintaa - Simolin - Sonera asiakascase
Rautakaupan työvälineiden helppoa hallintaa - Simolin - Sonera asiakascaseRautakaupan työvälineiden helppoa hallintaa - Simolin - Sonera asiakascase

Martti Mäntylä: Uusi digitaalinen työ 30.11.2016
Martti Mäntylä: Uusi digitaalinen työ 30.11.2016Martti Mäntylä: Uusi digitaalinen työ 30.11.2016

Teollisuuden palkansaajat
 
M2M-opas - M2M-teknologian merkitys uuden luomisen ja liiketoiminnan kehityks...
M2M-opas - M2M-teknologian merkitys uuden luomisen ja liiketoiminnan kehityks...M2M-opas - M2M-teknologian merkitys uuden luomisen ja liiketoiminnan kehityks...

Jaakonsaari mikko sosiaali ja terveydenhuollon jarjestelmat-kuma_1309
Jaakonsaari mikko sosiaali  ja terveydenhuollon jarjestelmat-kuma_1309Jaakonsaari mikko sosiaali  ja terveydenhuollon jarjestelmat-kuma_1309
Jaakonsaari mikko sosiaali ja terveydenhuollon jarjestelmat-kuma_1309Sinikka Pennanen
 
Upgraded Life Festival 2015. Martti Mäntylä, Aalto University
Upgraded Life Festival 2015. Martti Mäntylä, Aalto UniversityUpgraded Life Festival 2015. Martti Mäntylä, Aalto University

Upgraded - Health Startup Association of Finland
 
9 faktaa teknologiahankkeista
9 faktaa teknologiahankkeista9 faktaa teknologiahankkeista
9 faktaa teknologiahankkeista
Sysart Oy
 
Tikkurila (fin) Cisco and CYGATE
Tikkurila (fin) Cisco and CYGATETikkurila (fin) Cisco and CYGATE
Tikkurila (fin) Cisco and CYGATECisco Case Studies
 
Similar to Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön - RKM-Kuivaustekniikka - Sonera asiakascase - (20)

Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...
 
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuvaJukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva
 
Kuluttajistuminen ja valtionhallinto - mahdollisuudet ja riskit
Kuluttajistuminen ja valtionhallinto - mahdollisuudet ja riskitKuluttajistuminen ja valtionhallinto - mahdollisuudet ja riskit
Kuluttajistuminen ja valtionhallinto - mahdollisuudet ja riskit
 
Ilo t seminaari-0614 (6)
Ilo t seminaari-0614 (6)Ilo t seminaari-0614 (6)
Ilo t seminaari-0614 (6)
 
IloT -seminaari 160614 ohjelma
IloT -seminaari 160614 ohjelmaIloT -seminaari 160614 ohjelma
IloT -seminaari 160614 ohjelma
 
Tikkurila finish cisco
Tikkurila finish ciscoTikkurila finish cisco
Tikkurila finish cisco
 
Success Story - lokitietojen hallintaa keskitetysti ja määräystenmukaisesti
Success Story - lokitietojen hallintaa keskitetysti ja määräystenmukaisestiSuccess Story - lokitietojen hallintaa keskitetysti ja määräystenmukaisesti
Success Story - lokitietojen hallintaa keskitetysti ja määräystenmukaisesti
 
Lahden aamiaistilaisuus 2014-11-27
Lahden aamiaistilaisuus 2014-11-27Lahden aamiaistilaisuus 2014-11-27
Lahden aamiaistilaisuus 2014-11-27
 
Palvelutuotteet menestystarinat #263033
Palvelutuotteet menestystarinat #263033Palvelutuotteet menestystarinat #263033
Palvelutuotteet menestystarinat #263033
 
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
 
Liikkuvien työkoneiden IoT -ratkaisut
Liikkuvien työkoneiden IoT -ratkaisutLiikkuvien työkoneiden IoT -ratkaisut
Liikkuvien työkoneiden IoT -ratkaisut
 
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
 
Microsoft Dynamics pilvisiirtymä -webinaari 24.4.2018 (Accountor Enterprise S...
Microsoft Dynamics pilvisiirtymä -webinaari 24.4.2018 (Accountor Enterprise S...Microsoft Dynamics pilvisiirtymä -webinaari 24.4.2018 (Accountor Enterprise S...
Microsoft Dynamics pilvisiirtymä -webinaari 24.4.2018 (Accountor Enterprise S...
 
Rautakaupan työvälineiden helppoa hallintaa - Simolin - Sonera asiakascase
Rautakaupan työvälineiden helppoa hallintaa - Simolin - Sonera asiakascaseRautakaupan työvälineiden helppoa hallintaa - Simolin - Sonera asiakascase
Rautakaupan työvälineiden helppoa hallintaa - Simolin - Sonera asiakascase
 
Martti Mäntylä: Uusi digitaalinen työ 30.11.2016
Martti Mäntylä: Uusi digitaalinen työ 30.11.2016Martti Mäntylä: Uusi digitaalinen työ 30.11.2016
Martti Mäntylä: Uusi digitaalinen työ 30.11.2016
 
M2M-opas - M2M-teknologian merkitys uuden luomisen ja liiketoiminnan kehityks...
M2M-opas - M2M-teknologian merkitys uuden luomisen ja liiketoiminnan kehityks...M2M-opas - M2M-teknologian merkitys uuden luomisen ja liiketoiminnan kehityks...
M2M-opas - M2M-teknologian merkitys uuden luomisen ja liiketoiminnan kehityks...
 
Jaakonsaari mikko sosiaali ja terveydenhuollon jarjestelmat-kuma_1309
Jaakonsaari mikko sosiaali  ja terveydenhuollon jarjestelmat-kuma_1309Jaakonsaari mikko sosiaali  ja terveydenhuollon jarjestelmat-kuma_1309
Jaakonsaari mikko sosiaali ja terveydenhuollon jarjestelmat-kuma_1309
 
Upgraded Life Festival 2015. Martti Mäntylä, Aalto University
Upgraded Life Festival 2015. Martti Mäntylä, Aalto UniversityUpgraded Life Festival 2015. Martti Mäntylä, Aalto University
Upgraded Life Festival 2015. Martti Mäntylä, Aalto University
 
9 faktaa teknologiahankkeista
9 faktaa teknologiahankkeista9 faktaa teknologiahankkeista
9 faktaa teknologiahankkeista
 
Tikkurila (fin) Cisco and CYGATE
Tikkurila (fin) Cisco and CYGATETikkurila (fin) Cisco and CYGATE
Tikkurila (fin) Cisco and CYGATE
 
More from Sonera

Strafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd InsightsStrafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd Insights
Sonera
 
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd InsightsTampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Sonera
 
Telia Crowd Insights
Telia Crowd InsightsTelia Crowd Insights
Telia Crowd Insights
Sonera
 
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja

Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016

Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpenPilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen

Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitysSonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys

Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera WebinaariMonikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari

Yrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internetYrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internet
Sonera
 
Esineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuinaEsineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuina
Sonera
 
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitysDigitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys

Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussaSosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa

Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016
Sonera
 
Creating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, SoneraCreating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera

Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus

Soneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistusSoneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistus
Sonera
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser

Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascaseEroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase

Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase

Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascaseYrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase

More from Sonera (20)

Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön - RKM-Kuivaustekniikka - Sonera asiakascase -

  • 1. “Toimintaamme kuuluvalla tutkimuspuolella mobiiliasiat ovat pinnalla”, kertoo RKM-Kuivaustekniikan toimitusjohtaja Ismo Penttilä. Asiakkaan, esimerkiksi vakuutusyhtiön, toimeksianto kohdetietoineen kirjautuu järjestelmään, josta RKM-Kuivaustekniikan työntekijä poimii tilauksen. Hän on yhteydessä asiakkaaseen, käy valokuvaamassa ja videoimassa kohdetta tabletilla ja älypuhelimella, kirjaa tulokset ylös ja lähettää ensimmäisen tutkimusvedoksen tilaajalle jo paikan päältä. “Järjestelmän keskeisin hyöty on se, ettei dokumentteja tarvitse tehdä montaa kertaa, vaan kaikki tieto tallentuu samaan paikkaan. Säästämme aikaa ja työskentelemme järjestelmällisemmin.”RKM-Kuivaustekniikka otti ensim- mäisenä Suomessa saman järjestelmän käyttöön myös urakointitöissä ja myöhemmin muualla yrityksen sisällä. “Teknologian hyödyntäminen on liiketoiminnassamme merkittävässä roolissa. Tavoite on, että tulevaisuudessa kaikki tieto dokumentoitaisiin samaan järjestelmään”, Penttilä kertoo yrityksen tulevaisuudensuunnitelmista. Tarve: Ratkaisu: Edut: Tabletit ja älypuhelimet mahdollistavat sujuvamman tutkimustyön RKM-Kuivaustekniikka käyttää Soneran sim-korteilla varustettuja tablettitietokoneita ja älypuhelimia tutkimustyössään. Teknologiaa hyödyntämällä säästetään aikaa ja selkiytetään toimintaa. RKM-Kuivaustekniikka tekee paljon muun muassa vakuutusyhtiöiden toimeksiantoja, mikä tarkoittaa esi- merkiksi kohderakennusten tutkimista ja raportointia. Yritys tarvitsi tehokkaat työvälineet tutkimustyöhön. Ismo Penttilä, toimitusjohtaja Älypuhelimien ja tablettien avulla RKM-Kuivastekniikka toteuttaa palvelutarjontaansa kuuluvien töiden reaa- liaikaista raportointia ja dokumentointia asiakkailleen. Toimeksiantojärjestelmään kirjataan reaaliajassa muistiinpanoja, videoita ja kuvia tutkimuskohteesta. Toiminta on nopeampaa ja selkeämpää, kun kaikki tieto löytyy samasta paikasta. Muutos entiseen tapaan hoi- taa dokumentointi paperilapuilla on merkittävä. Asiakas saa reaaliaikaista tietoa paljon aiempaa nopeammin, kun ensimmäinen tutkimusvedos lähetetään tilaajalle jo paikan päältä. RKM-Kuivaustekniikka Oy on erikoistunut kiinteistöjen tutkimustöihin, olosuhdehallintaan ja korjausurakoin- tiin. RKM-Kuivaustekniikka on osa Kuivaustekniikka Ryhmää ja tarjoaa palveluitaan lähes koko Suomen alueella ja yhteystyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa. Tutustu tarkemmin ratkaisuihin osoitteessa www.sonera.fi/yrityksille | Lisätietoa saat myös numerosta 0200 18818 (ma–pe 8–16.30) blogit.sonera.fi twitter.com/Sonera_B2B linkedin.com/company/sonera facebook.com/SoneraYrityksille Tuottavuus Työhyvinvointi Asiakaskokemus Kestävä kehitysMobiili-sim ja puhelinliittymät