SlideShare a Scribd company logo
1 of 12
KT Kuntatyönantajat
virallisesti Kunnallinen työmarkkinalaitos
Esittely
KT Kuntatyönantajat
• KT:n asema perustuu lakiin Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta.
Laissa on määritelty mm. KT:n perustehtävät, valtuuskunnan
asettaminen ja toiminnan rahoitus.
• Keskitetty työnantajaedunvalvonta ja sopimustoiminta alkoi 1.12.1970,
jolloin laki kunnallisesta sopimusvaltuuskunnasta (ksv) astui voimaan.
• Lakia uudistettiin vuonna 1987, kun kunnallisesta
sopimusvaltuuskunnasta tuli Kunnallinen työmarkkinalaitos.
• Lakiuudistuksessa vuonna 1993 Kunnallisesta työmarkkina-
laitoksesta tuli osa Suomen Kuntaliittoa.
• 2010 joulukuussa Kunnallinen työmarkkinalaitos otti käyttöön
KT Kuntatyönantajat -nimen
2syksy 2015
KT:n tehtävät
KT Kuntatyönantajat on kuntatyönantajien etujärjestö työmarkkina-
asioissa.
KT edustaa Suomen 301 kuntaa ja n. 125 kuntayhtymää, joissa
työskentelee 429 000 viranhaltijaa ja työntekijää.
• KT neuvottelee ja sopii niiden kuntatyönantajien puolesta kunnallisten
viranhaltijoiden ja työntekijöiden palvelussuhteen ehdoista
• KT antaa suosituksia yleisistä palvelussuhdetta koskevista asioista,
palvelutuotannon tuloksellisuudesta ja työelämän laadusta
• KT hoitaa muut lain edellyttämät tehtävät
3syksy 2015
KT:n valtuuskunta
• 11 jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet
• valtiovarainministeriö määrää kokoonpanon
• toimikausi 4 vuotta (1.10.2013 - 30.9.2017)
• päättää mm.
 virka- ja työehtosopimusten tekemisestä ja irtisanomisesta
 suosituksista
 kunnan tai kuntayhtymän ryhtymisestä työnsulkuun
4syksy 2015
Suomen
Kuntaliitto
VTML
Valtion
työmarkkina-
laitos
Ministeriöt
Palkansaaja-
keskusjärjestöt
Akava, SAK, STTK
Kunta-alan
ammattijärjestöt
KT
KiT
Kirkon
työmarkkina-
laitos
5syksy 2015
EK
Elinkeino-
elämän
keskusliitto
Kunta-alan neuvotteluosapuolet
KT Kuntatyönantajat
edustaa Manner-
Suomessa
työmarkkinoilla
301 kuntaa ja
n. 125 kuntayhtymää Julkisalan
koulutettujen
neuvottelujärjestö
JUKO
Kunta-alan koulutettu
hoitohenkilöstö KoHo
JHL, Jyty
mm. OAJ, Lääkäriliitto,
Eläinlääkäriliitto, Hammas-
lääkäriliitto, KTN, Suomen
Terveydenhoitajaliitto,
Talentia, Akavan Erityisalat
SuPer, Tehy,
Suomen Palomiesliitto
Kunta-alan unioni SAK
Akava
STTK
Henkilöstö (429 000) pääsopijajärjestöittäin:
JUKO 30 %, Kunta-alan unioni 29 %, KoHo 29 %, ja järjestäytymättömät 12 %.
Palkkasumma henkilösivukuluineen 21 miljardia euroa (v. 2015).
6syksy 2015
KUNTAKONSERNI TYÖNANTAJANA
Kunnan oma
palvelutuotanto
Kunnan määräämis-
vallassa olevat
yhteisöt
Yksityiset
yritykset
Edunvalvonta:
KT
Sovellettava
sopimus:
KVTES, OVTES, TS,
TTES, LS
(kunnat,
kuntayhtymät,
liikelaitokset)
Avaintyönantajat
Avainta ry
Useita EK:n
jäsenliittoja
(osakeyhtiö, säätiö
jne.)
AVAINTES JA
AVAINOTES,
erityisaloja koskevia
ja talokohtaisia
työehtosopimuksia
Useita liittotason
työehtosopimuksia
Sopimusjärjestelmä
• Kunta-alan sopimusjärjestelmän piiriin kuuluvat kaikki Suomen kunnat ja
kuntayhtymät ja niiden palveluksessa olevat palkansaajat.
• Valtakunnallisilla virka- ja työehtosopimuksilla sovitaan palkoista, työajoista ja
muista palvelussuhteen ehdoista.
• Kunta-alan kuukausipalkkaisiin sovelletaan kunnallista yleistä virka- ja
työehtosopimusta (KVTES), teknisen henkilöstön virka ja työehtosopimusta
(TS), opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimusta (OVTES) ja lääkärien
virkaehtosopimusta (LS).
• Tuntipalkkaisilla on oma tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus (TTES).
• Lisäksi erillissopimuksia ovat kunnallisia muusikkoja ja näyttelijöitä sekä
satamajäänmurtajien henkilöstöä koskevat työ- ja virka-ehtosopimukset
8syksy 2015
Työ-
markkina-
tutkimus
KT Kuntatyönantajat
Yleiset
palvelus-
suhdeasiat
ja teknisten
sekä tunti-
palkkaisten
palvelus-
suhdeasiat
Opetus- ja
sivistys-
toimen
palvelus-
suhde-
asiat
Henkilöstö-
voima-
varojen
kehittä-
minen
Sosiaali- ja
terveys-
palvelujen
sekä
varhais-
kasvatuksen
palvelus-
suhde-
asiat
Avainta
9syksy 2015
Viestintä
KT:n tehtävät ja palvelut
• Virka- ja työehtosopimukset
• Suositukset ja sopimukset yleisistä palvelussuhdeasioista,
tuloksellisuudesta ja työelämän laadusta
• Yhteistoiminta-asiat
• Työsuojeluasiat
• Henkilöstön kehittäminen
• Työelämän ja tuloksellisuuden kehittäminen
• Vaikuttaminen työelämää koskevaan lainvalmisteluun ml.
eläkeneuvottelut
• Osallistuminen kolmikantayhteistyöhön
• Kuntatyönantajien edunvalvonta EU:ssa
…. jatkuu
10syksy 2015
KT:n tehtävät ja palvelut
• Keskusneuvottelut
• Työtuomioistuinasiat
• Työvoimakustannusten seuranta
• Tutkimukset ja selvitykset
• Virka- ja työsuhdeneuvonta
• Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen
• Lausunnot, koulutus ja lainopillinen neuvonta
• Kuntatyönantaja-lehti
• www.kt.fi-verkkopalvelut
• Muut julkaisut
11syksy 2015
Työnantajaedustajat kunnissa ja
kuntayhtymissä
• Päättäjät työnantajan edustajina
Kunta-alalla työnantajan edustajia ovat virkamiesjohdon ja esimiesten rinnalla
kunnanvaltuustoissa ja -hallituksissa toimivat luottamushenkilöt. He
vaikuttavat päätöksillään siihen, minkälaista työnantaja- ja
henkilöstöpolitiikkaa kunnassa harjoitetaan.
• KT-yhteyshenkilöt
KT:n yhteyshenkilöitä kunnissa ja kuntayhtymissä ovat KT-yhteyshenkilöt (ent.
palkka-asiamiehet), jotka koordinoivat henkilöstöasioita ja huolehtivat virka- ja
työehtosopimusten täytäntöönpanosta ja yhtenäisen linjan noudattamisesta
sekä yhteydenpidosta KT Kuntatyönantajiin.
12syksy 2015

More Related Content

What's hot

Palveluseteli päivähoitopalveluissa
 Palveluseteli päivähoitopalveluissa  Palveluseteli päivähoitopalveluissa
Palveluseteli päivähoitopalveluissa
Palveluseteli-hanke
 
Kuntauudistus pähkinänkuoressa
Kuntauudistus pähkinänkuoressaKuntauudistus pähkinänkuoressa
Kuntauudistus pähkinänkuoressa
TimoAro
 
Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
Palvelusetelin kehittäminen JyväskylässäPalvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
Palveluseteli-hanke
 

What's hot (9)

Palveluseteli päivähoitopalveluissa
 Palveluseteli päivähoitopalveluissa  Palveluseteli päivähoitopalveluissa
Palveluseteli päivähoitopalveluissa
 
Kuntauudistus pähkinänkuoressa
Kuntauudistus pähkinänkuoressaKuntauudistus pähkinänkuoressa
Kuntauudistus pähkinänkuoressa
 
Lainsäädännön kehittämissalkku 2015
Lainsäädännön kehittämissalkku 2015Lainsäädännön kehittämissalkku 2015
Lainsäädännön kehittämissalkku 2015
 
Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti
Vanhuspalvelujen palveluseteliprojektiVanhuspalvelujen palveluseteliprojekti
Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti
 
Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
Palvelusetelin kehittäminen JyväskylässäPalvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä
 
Palvelutorin taloudellisten vaikutusten arviointi
Palvelutorin taloudellisten vaikutusten arviointiPalvelutorin taloudellisten vaikutusten arviointi
Palvelutorin taloudellisten vaikutusten arviointi
 
Kelan mediatilaisuus 25.4.2017.
Kelan mediatilaisuus 25.4.2017.Kelan mediatilaisuus 25.4.2017.
Kelan mediatilaisuus 25.4.2017.
 
Es ahonen 081014
Es ahonen 081014Es ahonen 081014
Es ahonen 081014
 
Tuomas Pöysti: sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano syyskuu 2016
Tuomas Pöysti: sote-  ja maakuntauudistuksen toimeenpano syyskuu 2016Tuomas Pöysti: sote-  ja maakuntauudistuksen toimeenpano syyskuu 2016
Tuomas Pöysti: sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano syyskuu 2016
 

Viewers also liked (12)

Masters Report 1
Masters Report 1Masters Report 1
Masters Report 1
 
Textile
TextileTextile
Textile
 
Bradley House Case Study
Bradley House Case StudyBradley House Case Study
Bradley House Case Study
 
Brand th3ory
Brand th3oryBrand th3ory
Brand th3ory
 
Masters Report 3
Masters Report 3Masters Report 3
Masters Report 3
 
Superior Brochure
Superior BrochureSuperior Brochure
Superior Brochure
 
Лазерный принтер
Лазерный принтерЛазерный принтер
Лазерный принтер
 
はじめてのデジタルものづくり
はじめてのデジタルものづくりはじめてのデジタルものづくり
はじめてのデジタルものづくり
 
Plantilla creación proyecto_etwinning (1)
Plantilla creación proyecto_etwinning (1)Plantilla creación proyecto_etwinning (1)
Plantilla creación proyecto_etwinning (1)
 
Masters Report 2
Masters Report 2Masters Report 2
Masters Report 2
 
Water pollution
Water pollutionWater pollution
Water pollution
 
Rorschach test
Rorschach testRorschach test
Rorschach test
 

KT Kuntatyönantajien esittely

  • 1. KT Kuntatyönantajat virallisesti Kunnallinen työmarkkinalaitos Esittely
  • 2. KT Kuntatyönantajat • KT:n asema perustuu lakiin Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta. Laissa on määritelty mm. KT:n perustehtävät, valtuuskunnan asettaminen ja toiminnan rahoitus. • Keskitetty työnantajaedunvalvonta ja sopimustoiminta alkoi 1.12.1970, jolloin laki kunnallisesta sopimusvaltuuskunnasta (ksv) astui voimaan. • Lakia uudistettiin vuonna 1987, kun kunnallisesta sopimusvaltuuskunnasta tuli Kunnallinen työmarkkinalaitos. • Lakiuudistuksessa vuonna 1993 Kunnallisesta työmarkkina- laitoksesta tuli osa Suomen Kuntaliittoa. • 2010 joulukuussa Kunnallinen työmarkkinalaitos otti käyttöön KT Kuntatyönantajat -nimen 2syksy 2015
  • 3. KT:n tehtävät KT Kuntatyönantajat on kuntatyönantajien etujärjestö työmarkkina- asioissa. KT edustaa Suomen 301 kuntaa ja n. 125 kuntayhtymää, joissa työskentelee 429 000 viranhaltijaa ja työntekijää. • KT neuvottelee ja sopii niiden kuntatyönantajien puolesta kunnallisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden palvelussuhteen ehdoista • KT antaa suosituksia yleisistä palvelussuhdetta koskevista asioista, palvelutuotannon tuloksellisuudesta ja työelämän laadusta • KT hoitaa muut lain edellyttämät tehtävät 3syksy 2015
  • 4. KT:n valtuuskunta • 11 jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet • valtiovarainministeriö määrää kokoonpanon • toimikausi 4 vuotta (1.10.2013 - 30.9.2017) • päättää mm.  virka- ja työehtosopimusten tekemisestä ja irtisanomisesta  suosituksista  kunnan tai kuntayhtymän ryhtymisestä työnsulkuun 4syksy 2015
  • 6. Kunta-alan neuvotteluosapuolet KT Kuntatyönantajat edustaa Manner- Suomessa työmarkkinoilla 301 kuntaa ja n. 125 kuntayhtymää Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo JHL, Jyty mm. OAJ, Lääkäriliitto, Eläinlääkäriliitto, Hammas- lääkäriliitto, KTN, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Talentia, Akavan Erityisalat SuPer, Tehy, Suomen Palomiesliitto Kunta-alan unioni SAK Akava STTK Henkilöstö (429 000) pääsopijajärjestöittäin: JUKO 30 %, Kunta-alan unioni 29 %, KoHo 29 %, ja järjestäytymättömät 12 %. Palkkasumma henkilösivukuluineen 21 miljardia euroa (v. 2015). 6syksy 2015
  • 7. KUNTAKONSERNI TYÖNANTAJANA Kunnan oma palvelutuotanto Kunnan määräämis- vallassa olevat yhteisöt Yksityiset yritykset Edunvalvonta: KT Sovellettava sopimus: KVTES, OVTES, TS, TTES, LS (kunnat, kuntayhtymät, liikelaitokset) Avaintyönantajat Avainta ry Useita EK:n jäsenliittoja (osakeyhtiö, säätiö jne.) AVAINTES JA AVAINOTES, erityisaloja koskevia ja talokohtaisia työehtosopimuksia Useita liittotason työehtosopimuksia
  • 8. Sopimusjärjestelmä • Kunta-alan sopimusjärjestelmän piiriin kuuluvat kaikki Suomen kunnat ja kuntayhtymät ja niiden palveluksessa olevat palkansaajat. • Valtakunnallisilla virka- ja työehtosopimuksilla sovitaan palkoista, työajoista ja muista palvelussuhteen ehdoista. • Kunta-alan kuukausipalkkaisiin sovelletaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES), teknisen henkilöstön virka ja työehtosopimusta (TS), opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimusta (OVTES) ja lääkärien virkaehtosopimusta (LS). • Tuntipalkkaisilla on oma tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus (TTES). • Lisäksi erillissopimuksia ovat kunnallisia muusikkoja ja näyttelijöitä sekä satamajäänmurtajien henkilöstöä koskevat työ- ja virka-ehtosopimukset 8syksy 2015
  • 9. Työ- markkina- tutkimus KT Kuntatyönantajat Yleiset palvelus- suhdeasiat ja teknisten sekä tunti- palkkaisten palvelus- suhdeasiat Opetus- ja sivistys- toimen palvelus- suhde- asiat Henkilöstö- voima- varojen kehittä- minen Sosiaali- ja terveys- palvelujen sekä varhais- kasvatuksen palvelus- suhde- asiat Avainta 9syksy 2015 Viestintä
  • 10. KT:n tehtävät ja palvelut • Virka- ja työehtosopimukset • Suositukset ja sopimukset yleisistä palvelussuhdeasioista, tuloksellisuudesta ja työelämän laadusta • Yhteistoiminta-asiat • Työsuojeluasiat • Henkilöstön kehittäminen • Työelämän ja tuloksellisuuden kehittäminen • Vaikuttaminen työelämää koskevaan lainvalmisteluun ml. eläkeneuvottelut • Osallistuminen kolmikantayhteistyöhön • Kuntatyönantajien edunvalvonta EU:ssa …. jatkuu 10syksy 2015
  • 11. KT:n tehtävät ja palvelut • Keskusneuvottelut • Työtuomioistuinasiat • Työvoimakustannusten seuranta • Tutkimukset ja selvitykset • Virka- ja työsuhdeneuvonta • Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen • Lausunnot, koulutus ja lainopillinen neuvonta • Kuntatyönantaja-lehti • www.kt.fi-verkkopalvelut • Muut julkaisut 11syksy 2015
  • 12. Työnantajaedustajat kunnissa ja kuntayhtymissä • Päättäjät työnantajan edustajina Kunta-alalla työnantajan edustajia ovat virkamiesjohdon ja esimiesten rinnalla kunnanvaltuustoissa ja -hallituksissa toimivat luottamushenkilöt. He vaikuttavat päätöksillään siihen, minkälaista työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkaa kunnassa harjoitetaan. • KT-yhteyshenkilöt KT:n yhteyshenkilöitä kunnissa ja kuntayhtymissä ovat KT-yhteyshenkilöt (ent. palkka-asiamiehet), jotka koordinoivat henkilöstöasioita ja huolehtivat virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpanosta ja yhtenäisen linjan noudattamisesta sekä yhteydenpidosta KT Kuntatyönantajiin. 12syksy 2015