Kirjoittamisen historia ja tutkimus. Työväen Akatemia 2012.

1. Katsaus tekijäkäsitysten
historiaan 1
KIKA401 Kirjoittamisen historia ja tutkimus
Työväen Akatemia, syksy 2012
Miia Toivio

2. Author - tekijä vai kirjailija?
Englannin sana 'author' tulee latinan verbistä
'augere' 'kasvattaa, panna alulle, edistää, lisätä'
"someone who originates or gives existence to
anything" (Bennet 2005, 6)
Auktoriteetti, autoritäärinen, auktori?

3. Papilio machaon Linnaeus, 1758
"Biologiaan liittyvissä teksteissä vaaditaan
tieteellisen nimen perään usein
auktorimerkintä, jossa on tieteellisen nimen
antajan nimi (tai hyvin tunnetun henkilön
ollessa kyseessä pelkkä lyhenne, kuten L.
Linnélle) sekä nimenantovuosi. Eläinten
nimissä auktorin nimi ja vuosiluku laitetaan
sulkuihin, jos laji on vaihtanut sukua siitä mikä
se oli nimettäessä."
- Wikipedia

4. Kuka oli ensimmäinen kirjailija?
Homeros - Simonides - Pindaros - Ovidius
jne. jne.
Beowulfin kirjoittaja - Geoffrey Chaucer - Ben
Johnson - William Shakespeare - Daniel Defoe
- William Wordsworth
jne. jne.
Kuka oli ensimmäinen suomalainen kirjailija?
Millä perusteella?

5. Bennet suhtautuu kriittisesti tekijäkeskeiseen
kirjallisuudenhistorian luomiseen. Hän kysyy,
eikö tällainen tekijän etsintä osoita vain sen,
että tekijäkeskeisyys / kirjailijakeskeisyys
läpäisee ajattelumme ja käsityksemme siitä,
mitä kirjallisuus on? Eikö kyseessä ole jopa
tietynlainen ideologia (auteurist ideology)?
(Bennet 2005, 30)

6. But it is an odd question, “who was the first
author?”, one which is itself immersed in what
we might call an authorcentric or auteurist
ideology, in an unreflecting and perhaps rather
superficial sense that literary culture is
invariably based around isolated individuals,
around the solitary figure of the genius.
(Bennet 2005, 30)

7. Jälkikätinen konstruktio
Ensimmäinen kirjailija on
kirjallisuushistoriallisen diskurssin luoma
käsitteellinen rakennelma, 'critical construct'. Ei
siis ole kyse empiirisistä faktoista ja niihin
tukeutumisesta: kirjailija ei ole kategoria joka
perustuisi tekijyyden omiin ominaisuuksiin,
vaan tekijyys konstruoidaan suosimalla joitakin
siihen liitettäviä piirteitä. Bren Hammondin
mukaan kyseessä on “retrospective process of
privileging”. (Bennet 2005, 30.)

8. Suullisen perinteen tekijyys?
Homeerinen kysymys
Miksi haluamme ajatella, että on ollut olemassa
Homeros, sokea runoilija?
Totuus on jotain toisenlaista: traditio, lukuisien
sukupolvien ketju, suusta suuhun siirtyneet ja
samalla muokkaantuneet laulut

9. "Today there is no agreement about what
the Homeric Question might be." - Gregory
Nagy
Perhaps the most succinct of many possible
formulations is this one: “The Homeric Question is
primarily concerned with the composition,
authorship, and date of the Iliad and the Odyssey.”
[1] Not that any one way of formulating the
question in the past was ever really sufficient. Who
was Homer? When and where did Homer live?
Was there a Homer? Is there one author of the
Iliad and Odyssey, or are there different authors for
each? Is there a succession of authors or even of
redactors for each? Is there for that matter a
unitary Iliad, a unitary Odyssey?

10. The song must be “repeated” over time and by
other singers, it must go through a process
of development, refinement, elaboration: it must
become the tradition. In a sense, therefore, in
the oral epic tradition, there is no origin, since
the “origin” just is the multiple rehearsals of a
song. In the oral tradition, Lord declares, “the
idea of an original is illogical” and the words
“author” and “original” either have no meaning
or have “a meaning quite different from the one
usually assigned to them” (p. 101). Homer,
Lord concludes, “is the tradition” (p. 147).
(Bennet 2005, 33)

11. "Authorization" (Gregory Nagy)
Nagyn mukaan autorisaatiossa tai
tekijällistämisessä on kyse taaksepäin
kohdistuvasta yksilöllisen tekijyyden luomisesta
ja mytologisoinnista: “a retrojection or
retrospective figuration and mythologization of
individual authorship”. (Bennet 2005, 34.)
Me heijastamme oman sosiaalisen halumme
"tekijyydestä" kirjailijan hahmoon, jopa
keksimme hänet, jos häntä ei ole (emt. 35).

12. Antiikissa laulajia on monenlaisia...
aoidos - laulaja
rhapsodos - eeppisten laulujen esittäjä
mantis - näkijä
poietes - runoilija
Mm. suhde pyhään (näkemiseen,
profetoimiseen) erottaa laulajia.
Ei pitkä matka käsitykseen runoilijasta
yhteiskunnan ulkopuolisena.

13. The history of authorship in the post-classical
era can be conceived of with regard to the
extent to which the poet or author is seen as
divinely inspired, as sacred, as a seer, on the
one hand, and as a craftsman of words whose
allegiances and influence extend only to his
power over language, story and rhetoric itself,
on the other. (Emt. 36.)

14. Platonin kaksi näkemystä
Tosi runoilija työskentelee inspiraation vallassa,
vaikka se tarkoittaa sitä, että hän on samalla
"järjiltään" eli ei ajattele järkevästi.
Inspiraatio tarkoittaa, että jumala puhuu
runoilijan kautta.
Ion-dialogissa kehitelty näkemys, josta
Sokrates ja rapsodi-Ion keskustelevat

15. Valtiosta runoilijat karkotetaan
Kuuluisin Platonin runoutta koskettavista
manöövereistä lienee Valtio-dialogin
kymmenennessä luvussa runoilijoille annettu
karkotuspäätös.
Syynä on se, että runoilija yksinkertaisesti
valehtelee ja jäljittelee jäljitelmien jäljitelmiä.
Hän on siis varsin kaukana totuudesta ja
universaaleista ideoista.

16. Keskiajan näkökulmia tekijyyteen
The first is the scriptor or scribe, the copyist
who ‘add[s] nothing and change[s] nothing’; the
second is a compilator or compiler, who ‘put[s]
together passages’ from other texts which are
‘not his own’; the third is a commentator, who
adds his own words or commentary to those of
others; the last is the auctor, who ‘writes both
his own words and others’, but with his own in
prime place and others’ added only for
purposes of confirmation’. (Emt. 38-39 sit.
Burrow 1982, 29-30.)

17. Auctor - ?
Auctor ei näytä saavan erityisasemaa
Bonaventuren jaottelussa, vaikka meidän
näkökulmastamme se on lähinnä käsitystämme
kirjailijasta.
Toisaalta auctorin asema on poikkeuksellinen:
oikeastaan kukaan aikalaiskirjailija ei voi olla
auctor, vaan nimitys on ensisijassa myönnetty
sellaisille teksteille, jotka on jo kirjoitettu.

18. [T]he auctor as one of the ‘authoritative Latin
writers’ (Minnis 1998: 1), seems to have a
highly specialized, highly privileged identity,
allied as it is to the question of authority and
ultimately to God’s authority itself. (Emt. 39.)
- Auctor oli todellinen auktoriteetti, johon tuli
uskoa ja jota tuli kunnioittaa.

19. Anonyymit käsikirjoitukset (AK)
Keskiaikaisen käsikirjoituksen tekijän nimellä ei
ollut samanlaista painoarvoa kuin mitä nykyään
kirjailijan nimellä.
Oli toissijainen asia, merkittiinkö kirjoittajan (tai
kopioijan) nimi käsikirjoitukseen, sillä pienessä
yhteisössä jokainen kuitenkin tiesi, kenen
tekemästä kirjasta oli kyse.

20. The contemporary vernacular writer was not
after all seen as an authority but simply as one
who transmits a story or some information: this
wider readership was not interested in the
writer, who is unknown and has little more
significance to the reader than a scribe, but in
the work itself and the truths that it revealed.
(Emt. 41, sit. Saunders 1964, 19-20.)

21. Lähteet:
Apo, Satu. 1981. Suomalais-karjalainen kansanrunous.
Teoksessa Laitinen, Kai. Suomen kirjallisuuden historia. Helsinki:
Otava.
Bennet, Andrew. 2005. The author. Lontoo: Routledge.
Nagy, Gregory. Julkaisuvuosi ei tiedossa. Homeric questions:
Introduction. Harvard: Harvard university center for hellenic
studies.
http://chs.harvard.edu/wa/pageR?
tn=ArticleWrapper&bdc=12&mn=4028 Luettu 5.11.2012.
P. S. Kauniiden käsintehtyjen kirjojen ystävien kannattaa
tutustua sennimiseen traditioon kuin “illuminated manuscripts”.
http://en.wikipedia.org/wiki/Illuminated_manuscript