FT Mari Pienimäen esitys "Valokuvien kriittinen tulkitseminen medialukutaitona" Mediakasvatus.nyt-seminaarista Nykytaiteen museo Kiasmassa 27.11.2013

1. VALOKUVIEN
KRIITTINEN TULKITSEMINEN
MEDIALUKUTAITONA
Mediakasvatus.nyt -seminaari
”Taide mediataitojen kehittämisen tukena”
27.11.2013 @ Kiasma, Helsinki
FT Mari Pienimäki

2. KRIITTINEN YMMÄRRYS JA MEDIOIHIN OSALLISTUMINEN
Mediakasvatuksen tavoitteena on kehittää ihmisten kriittistä ymmärrystä medioista ja
kannustaa heitä osallistumistaan medioihin aktiivisesti (Buckingham 2003).
Burn ja Durran (2007) esittävät jopa, että medialukutaidon luovan tehtävän tulisi
asettua kriittisen funktion edelle.
Medioihin osallistumista ja kriittistä ymmärrystä ei tule kuitenkaan käsittää toistensa
vastakohdiksi (Burn ja Durran 2007). Medioihin on kannustettava osallistuva eettisesti
kestävältä pohjalta ja siten medioihin osallistuminen edellyttää parikseen kriittistä
ymmärrystä.

3. KRIITTISYYS ON…
1. Uteliaisuutta: kiinnostusta maailmaan, ihmisiin, ympäristöön
2. Kyseenalaistavuutta: vallitsevan tiedon ja uskomusten arviointia, arkitiedon
lähtökohtien tiedostamista, ennakkoluulojen hylkäämistä
3. Totuudellisuutta: syvemmän tiedon tavoittelua ja ristiriitaisten totuuksien
ymmärtämistä
4. Yhteiskunnallisuutta: tiedon ja toiminnan taloudellisten ja poliittisten intressien
näkemistä ja omaa toimintaa solidaarisemman tulevaisuuden puolesta
(Herkman 2007.)

4. Valokuvien kriittinen tulkitseminen on valppautta avoimin mielin eritellä,
kyseenalaistaa, perustella ja arvioida valokuvien sisältöjä, mikä edellyttää valokuviin
liittyvien tuottamisen, esittämisen ja vastaanottamisen käytäntöjen tuntemusta, - ja
kriittinen tulkinta on myös osallistumista valokuvakulttuuriin, vaikkapa omin
valokuvin.
Buckinghamin (2003) mukaan kieli, representaatio, tuotanto ja yleisöt ovat
medialukutaidon keskeiset aspektit, joiden suunnalta kaikkia mediailmiöitä – myös
valokuvien sisältöjä – voidaan tarkastella.
Valokuvien kriittinen tulkinta on ymmärtää esimerkiksi…
-
-
miten valokuvan totuudellisuus rakennetaan
miten valokuvat voivat kuvallistaa ihanteita, myyttejä, stereotypioita ja
ideologioita - ja ylipäätään tuntea kuvallisen vallankäytön muodot
miten valokuvat voivat elämyksellisyytensä kautta välittää merkityksiä
ristiriitaisuuksia vaikkapa valokuvan ja siihen kytkeytyvien kirjoitusten (esim.
kuvatekstin, otsikon, teosnimen) välillä
miten kontekstin aspektit (esim. kulttuuri, genre, asiayhteys, diskurssi,
sosiaalinen tulkintatilanne) voivat suunnata valokuvien tulkintaa

5. Taidekonteksti luo otolliset puitteet harjoitella ”kriittistä osallistuvuutta”.
Bazalgetten (1992) mukaan fiktio ja viihde – ja taide – voivat inspiroida oppijoita
mielikuvituksellisiin kokeiluihin ja kriittisesti tarkastelemaan erilaisia kuvallisen
kommunikoinnin mahdollisuuksia.
Taiteen tekeminen voi siis innoittaa kokeilemaan toisin tekemistä eli harjoittamaan
kriittistä osallistumista valokuvakulttuuriin.
Bazalgette (1992) varoittaa mediakasvattajia keskittymästä liiaksi sellaisiin teksti- ja
kuva-analyyseihin, joiden tarkoituksena on vain paljastaa mediakulttuurin
manipulointeja ja vääristymiä.

6. Buckingham (2003) esittää, että mediakasvatuksen tulee kiinnittyä oppijoiden
henkilökohtaisiin mediasuhteisiin ja heidän omiin maailmankuviinsa.
Taide medialukutaidon analyysin ja tekemisen kohteena luo otolliset puitteet
harjoitella valokuvien kriittistä tulkintaa myös sikäli, että erityisesti taiteeseen liittyy
usein tarkoituksellinen monimerkityksisyys ja siten opetustilanteeseen syntyy
spontaanisti suvaitsevainen ilmapiiri, jossa oppijat uskaltavat ehkä kertoa
omakohtaisista mielipiteistään ja tulkinnoistaan sekä tehdä rohkeita
taide/mediateoskokeiluja.
Merkitykset todentuvat aina kunkin yksilön tajunnassa ja ne ovat siten
henkilökohtaisia. Merkitys on aina vain se, mikä se on jollekulle. (Rauhala 2009.)
Näin ollen kenenkään valokuvatulkintaa ei voi koskaan sanoa vääräksi, eikä sen
enempää oikeaksi.
Yksilön tulkinnat eivät kuitenkaan ole yksilöllisiä sikäli, että vaikka yksilö privaatisti
kokee ja ymmärtää jonkin merkityksen, niin antaessaan vaikkapa valokuville
merkityksiä hän ammentaa oppimistaan sosiokulttuurisista merkityksellistämisen
käytännöistä.

7. Media- ja taidekasvatuksessa on aiheellista keskittyä valokuviin liittyvien
sosiokulttuuristen merkityksenannon käytäntöjen tuntemiseen ja omien tulkitsemisten
reflektointiin suhteessa näihin käytäntöihin - eli harjoitte-lemaan omakohtaisten
tulkintojen erittelyä, kyseenalaistamista, perustelua ja arviointia kulttuuristen
merkityksellistämisen käytäntöjen valossa.
Mediaesitysten ja taiteen tulkinnassa on käytetty monenlaisia lähestymis-tapoja ja
metodeja, kuten formalistista, psykoanalyyttista ja historiallista lähestymistä sekä
diskurssi- ja sisällönanalyyseja.
Mediakasvatuksessa on usein käytetty semiotiikkaa tulkintamenetelmänä.
Valokuvatutkimus on ammentanut lähinnä semiotiikan uranuurtajien Charles S.
Peircen ja Ferdinand de Saussuren ajattelusta.

8. Peircen (1932) käsitteitä ikoni, indeksi ja symboli on käytetty selventämään
valokuvan suhdetta todellisuuteen.
Ikonisen merkin (esim. valokuvan) ja kohteen, johon merkki viittaa (esim.
valokuvan näkymän), suhde perustuu samankaltaisuuteen.
Indeksisyys tarkoittaa sitä, että merkin ja sen viittaaman kohteen välinen
suhde perustuu jatkuvuuteen. Valokuvan/filmin ja sen esittämien kohteiden
välillä on jopa kausaalinen eli syy-seurausyhteys.
Symbolisuus tarkoittaa siihen, että merkin ja
sen viittaaman kohteen välinen suhde perustuu
sopimuksenvaraisuuteen.
Valokuva on ennen kaikkea symbolisuuteen perustava merkkijärjestelmä.
Sopimuksenvaraista on jopa se, milloin tulkitsemme valokuvan indeksinä
eli todisteena kaltaisena ja milloin ikonina eli näköisenä otoksena
todellisuudesta.

9. Barthes (1984) esittelee valokuvatutkimukseen denotaation ja konnotaation
käsitteet.
Denotaatio on käännetty esim. ”varsinaiseksi merkitykseksi” ja ”ilmimerkitykseksi”.
Denotaatio viittaa valokuvien yleisemmin hyväksyttyyn ja siten selvimpään
merkitykseen (Fiske 1992). Se on kirjaimellisesti osoiteltavissa valokuvista.
Konnotaatio on käännetty esim. ”sivumerkitykseksi” ja ”miellemerkitykseksi”.
Fiske (1993) avaa, että konnotaatio ilmentää ”vuorovaikutusta, joka syntyy, kun
merkki kohtaa käyttäjiensä tuntemukset ja mielenliikkeet sekä kulttuuriset arvot”.
Konnotaatiota on vaikea ellei mahdotonta paikantaa valokuvasta.

10. de Saussuren ajattelusta periytyvät käsitteet paradigma ja syntagma toimivat
valokuvien kriittisen tulkinnan välineinä.
Rossi (2003) kuvailee kirjassaan Heterotehdas, että hän tarkastelee
mainoksissa tehtyjä paradigmaattisia valintoja – kuten millaisia naisia ja
miehiä mainoksiin on valittu. Lisäksi hän tutkii syntagmaattisia operaatioita eli
miten nämä valinnat esitetään yhdessä. Esimerkiksi, miten yhdistämällä
samaan kuvaan nainen, mies, tyttö, poika ja koira saavutetaan ydinperhe,
jopa ihanneperhe-esitys.
Paradigman ja syntagman käsitteet ovatkin oivallisia välineitä purkamaan
esimerkiksi valokuvien ilmentämiä ideologioita, ihanteita ja stereotypioita.
Monet de Saussuren ajattelusta periytyvät käsitteet ja jäsennykset valaisevat
valokuvien representationaalista puolta, siis esityskäytäntöjä (eikä niinkään
valokuvien kieltä).

11. Sosiosemiotiikka avaa kokemuksellista suhdettamme (valo)kuviin. Kuvallista
sosiosemiotiikka ovat kehittäneet eritoten Gunther Kress ja Theo van Leeuwen
(esim. Reading Images -teos, 1996).
Messariksen (1994) mukaan pystysuuntaisten kuvakulmien vahvuutta ja
heikkoutta korostava piirre perustuu siihen, että arjen sosiaalisissa tilanteissa
vahvempia ihmisiä katsotaan yleensä alhaalta ylöspäin ja itseä heikompia ylhäältä
alaspäin. Tällaiset kokemukset toistuvat varsinkin lapsuudessa.
Kun arjessa tiettyjen katselu/kuvakulmien yhteydessä syntyy jatkuvasti
samanlaisia kokemuksia, kiinnittyvät nämä kuvakulmat ja kokemukset toisiinsa.
Messaris (1994) esittää, että tällaiset ehdollistumat tai vaivihkaiset oppimiset
kertautuvat valokuvien äärellä. Esimerkiksi, kun katsomme alakuvakulmasta
otettua ihmiskuvaa, tulkitsemme kuvan ihmiset esim. vahvoina, itsevarmoina tai
auktoriteetteina – elleivät kuvan muut tekijät ehkäise tällaisen tulkinnan syntymistä.

12. Vaikka kuvakulmien tuottamat kokemukset voivat todentua yksilössä spontaanisti,
tajuamatta ja pohtimatta voi jäädä, mitä on koettu, mitkä tekijät tuottivat tämän kokemuksen
ja miksi tämä kokemus on tuotettu. Messaris pitääkin kuvien tulkinnan spontaania oppimista
problemaattisena.
Messariksen ajattelua voi tosin kritisoida siitä, että hän väheksyy kuvien tulkinnan
konventionaalisuutta. Lisäksi, nykypäivänä on vaikea sanoa, millaisissa tilanteissa lapsi
oppii esimerkiksi ylä- ja alakuvakulmien merkitykset. Kenties nämä merkitykset tai
kokemukset opitaankin medioiden parissa toimiessa eikä pelkästään arjen sosiaalisissa
tilanteissa – ja itse asiassa medioissa toiminen on myös arkea.
Toisaalta riippumatta siitä missä tai milloin esimerkiksi kuvakulmien tuottamat merkitykset
tai kokemukset opitaan, ne voidaan varmasti oppia vaivihkaa, tiedostamattomasti.
Mediakasvatuksessa on aiheellista tarkastella edellä kuvaillun kaltaisia implisiittisiä
tulkitsemisia. Kriittinen tulkitseminen onkin myös tulemista tietoiseksi omista implisiittisistä
tulkitsemisista. (Pienimäki 2013a; 2013b.)

13. Teoksessaan Reading Images Kress ja van Leeuwen (1996) rakentavat
kuvien kielioppia: he purkavat (valo)kuvien osarakenteita ja tutkivat myös
näiden rakenteiden merkityksiä.
Sosiosemiotiikka valaisee eritoten valokuvien ”kieltä”, jonka tuntemisen
arvo korostuu varsinkin silloin, kun oppijat pyrkivät itse valokuvaamaan.
Kriittinen osallistuvuus edellyttää siis myös tietoa kielen aspektista
.

14. de Saussuren ajattelusta periytyvällä strukturalistisella ja Peircen pragmaattisella semiotiikalla on
rajansa valokuvien kriittisen tulkinnan välineenä.
Esimerkiksi semiotiikan käsitteet ja erittelyt eivät liiaksi tarjoa välineitä tarkastella kontekstin
aspektien (esim. genren ja sosiaalisen tulkintatilanteen) roolia valokuvien tulkinnassa.
Lisäksi semiotiikka tarjoaa rajallisesti työkaluja käsitellä valokuvien suhdetta kirjoitettuihin
teksteihin, kuten kuvateksteihin, otsikoihin, iskulauseisiin ja teosnimiin.
Mediakasvatuksen lähtökohdaksi voisi jopa omaksua näkemyksen, että valokuva on
multimodaalinen media eli kuvaa ja sanaa yhdistävä esitysmuoto (Pienimäki 2013a).
Kun sanat usein huomaamattomasti suuntaavat valokuvien tulkintaa (ja päinvastoin), niin kuvan ja
sanan yhteispelin tarkastelu on myös keskeistä kriittisessä tulkitsemisessa.

15. Semioottiset käsitteet ovat sikäli toimivia kriittisen tulkinnan välineitä mediakasvatukseen, että vaikka ne avaavat omanlaisiansa tekijöitä valokuvista, ne ovat
käsitteinä melko neutraaleja. Täten ne eivät välttämättä ole ristiriidassa oppijan oman
maailmankuvan kanssa, kun sen sijaan esimerkiksi psyko-analyyttiseen lähestymiseen
liittyy omanlaisensa ideologia, joka voi riidellä oppijan omakohtaisten näkemysten
kanssa.
Mediakasvatuksessa on luontevaa ottaa tulkintanäkökulmaksi ”oma maailman-kuva”,
sillä silloin opetuksesta voi muodostua oppijan henkilökohtaisten mediasuhteiden ja
esimerkiksi omakohtaisten valokuvatulkintojen tarkastelua.
Lisäksi, silloin oma maailmankuvakin asettuu itsetutkiskelun kohteeksi.

16. LÄHTEET
Bazalgette, Cary (1992) Key aspects of media education. Teoksessa A. Alvarado & O. Boyd-Barrett (toim.)
Media education. An introduction. London: BFI, 199-219.
Barthes, Roland (1984/1961) Sanoma valokuvassa. Teoksessa M. Lintunen (toim.) Kuvista sanoin 2. Helsinki:
Suomen valokuvataiteen museo.
Buckingham, David (2003) Media education. Literacy, learning and contemporary culture. Cambridge: Polity.
Burn, Andrew & Durran, James (2007) Media literacy in schools. Practice, production and progression.
London: Paul Chapman.
Fiske, John (1992/1990) Merkkien kieli. Johdatus viestinnän tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.
Kress, Gunther & Leeuwen, Theo (1996) Reading Images. The grammar of visual design. London: Routledge.
Herkman, Juha (2007) Kriittinen mediakasvatus. Tampere: Vastapaino.
Messaris, Paul (1994) Visual literacy. Image, mind & reality. Oxford: Westview Press.
Peirce, Charles S. (1932) Collected papers of Charles Sanders Peirce. Volume II. Elements of logic.
Cambridge: Harvard University Press.
Pienimäki, Mari (2013a) Valokuvien kriittinen tulkitseminen mediakasvatuksessa. Kasvatus 44: 1, 44-57.
Pienimäki, Mari (2013b) Valokuvien kriittinen tulkitseminen medialukutaitona ja lajityypittely sen
kehittäjänä. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo.
Rauhala, Lauri (2009) Henkinen ihminen. Helsinki: Gaudeamus.
Rossi, Leena-Maija (2003) Heterotehdas. Televisiomainonta sukupuolituotantona. Helsinki: Gaudeamus.