2. 7/2016 | GOLFLEHTI 17
GOLF ON
JOELINJUTTU
Teksti Lotta Lybeck kuvat Ari Heinonen, Lotta Lybeck
”ON TURHAUTTAVAA, KUN KAVERIT
KYSYVÄT MIKSI HARRASTAN GOLFIA.
EI KENENKÄÄN MUUN TARVITSE
PERUSTELLA HARRASTUSTAAN”,
SANOO 12-VUOTIAS JOEL TALUSÉN.
3. 18 GOLFLEHTI | 7/2016
T
uusulanKirkonkylänkoulunikkunois-
ta avautuu näkymä golfkentälle. On
välitunti ja kuutosluokkalainen Joel
Talusén tekee läksyjä. Mitä enemmän
läksyjä ehtii välitunneilla tehdä, sitä
vähemmän niitä jää kotiin.
Matematiikka ja englanti ovat
Joelin lempiaineet. Ne ovat Joelin
mielestä helppoja ja siksi kivoja.
Erityisesti englanti sujuu hyvin.
Sen sijaan biologia ei 12-vuotiasta
kauheasti kiinnosta. Se on vaikeaa
ja turhaa.
Kun koulupäivä päättyy iltapäi-
vällä, ampaisee Joel koulun ovista
kohti kotia, kuten kuka tahansa
kuutosluokkalainen. Koti ei aivan
koulun ikkunoista näy, kuten golf-
kenttä,muttaeisekäänkaukanaole.
Joel on sopinut äidin ja isän
kanssa, että aina ensin pitää tehdä
läksyt ja vasta sitten muita juttuja.
Sopimuksesta on pidettävä kiinni,
joten läksyt, joita ei vielä välitunnil-
la ehtinyt tehdä, on tehtävä nyt.
Läksyt tehtyään Joel pääsee te-
kemään sitä, mitä on odottanut
koko päivän: golfaamaan. Nuori
golfari ottaa bäginsä ja lähtee koh-
ti Tuusulan Golfkenttää. Yleensä
Joel heittää kantobägin selkäänsä
ja pyöräilee kentälle, mutta myös
kävellen bägikärryn kanssa matka
taittuu nopeasti. Portista ulos, ja
portti takana kiinni, ettei vehnä-
terrieri Emmi karkaa pihalta.
Kentälle on parin sadan metrin
matka. Se menee nopeasti, ja ken-
tälle johtavat tiet ovat hiljaisia. Pian
Joel jo puikahtaa kenttäalueelle
puskien välissä olevasta suuresta
aukosta, ja Tuusulan Golfklubin
nelosväylä avautuu hänen eteensä.
Kun kävelee vielä eteenpäin, avau-
tuu range oikealle ja myös golfkou-
lun mökki näkyy edessä. Täällä on
hyvä olla loppupäivä.
”Olen mieluummin golfkentällä
kuin missään muualla. Täällä on
aina tekemistä ja kavereita. Golf
vaan on mun juttu.”
GOLF PÄIHITTI MUUT LAJIT
Kun Joel aloitti golfin kuusi vuotta
sitten, eivät vanhemmat Merja ja
Mika Talusén osanneet ajatella-
kaan, kuinka hyvä harrastus golf
voisi lapselle olla. Harrastukses-
ta nousi nopeasti esille piirtei-
tä, jotka yllättivät äidin ja isän
positiivisesti.
”Jos lapsi pelaa esimerkiksi jal-
kapalloa, kaikki hänen joukkueka-
verinsa ovat pääsääntöisesti saman
ikäisiä. Joelilla on kentällä kaiken-
ikäisiä kavereita, tyttöjä ja poikia.
Hänellä ei ole sisaruksia, mutta
kentältä hän on saanut isoveljiä ja
-siskoja”, Mika-isä kertoo.
Joelilla on tosiaan hyvinkin eri-
ikäisiä kavereita. Tänä kesänä hän
löi seuran mestaruuskilpailuissa
vetoa 60-vuotiaan klubin jäsenen
kanssa siitä, kumpi tekee parem-
man tuloksen. Jäätelöpanoksella
tietenkin.
”Joelvoittijasittenmentiinjääte-
löä ostamaan.On iso asia,ettäoppii
olemaan erilaisten ihmisten kans-
sa. Joel on niin sosiaalinen, että
hänellesetuleelähesluonnostaan”,
Mika kertoo.
Merja ja Mika aloittivat golfin 15
vuotta sitten asuessaan vielä Hel-
singissä. Joelin syntymän myötä
perhe muutti Tuusulaan, ja asuu
nyt aivan golfkentän vieressä. Ken-
tän läheisyyden voi päätellä kotika-
dun nimestä: Puttaustie.
Joel tutustui golfiin kesällä
2010, kun hän osallistui Tuusu-
lassa junioreiden golfkouluun.
Golfkoulun päätteeksi hän suoritti
green cardin. Pitkille rei’ille Joel ei
kuitenkaan vielä hetkeen mennyt.
Kolmena ensimmäisenä kesänä
hän kävi äitinsä kanssa kiertämäs-
sä par 3 -kenttää Sipoon Golf Tal-
massa. Välillä he saattoivat pelata
yhdeksän reikää Tuusulassa.
”Jo ensimmäisillä Talman kier-
roksilla näin Joelista, että hän on
todella innostunut. Golf sujui hä-
neltä luontevasti, ja innostus on
siitä vain kasvanut”, Merja kertoo.
Golf ei ollut Joelin ensimmäi-
nen harrastus. Hän oli kokeillut
aiemmin myös jalkapalloa, mutta
ei pitänyt siitä. Harrastuksiin ovat
kuuluneet lisäksi taekwondo ja par-
kour, mutta golf päihitti ne.
Kolme vuotta green cardin suo-
rittamisestaJoellähtimukaanTuu-
sulan Golfklubin harrasteryhmiin.
Samana kesänä hän kävi ensim-
mäistä kertaa kokeilemassa kilpai-
lemista golfissa TsemppiTourin
easy-sarjassa. Kilpaileminen jatkui
seuraavana kesänä, ja Joel siirtyi
pojat 12 -sarjaan. Päättynyt kesä oli
Joelin kolmas kilpakesä.
”Meidäneiolekoskaantarvinnut
töniä Joelia golfin pariin tai kentäl-
le. Hän vain haluaa tehdä sitä, joten
me olemme jääneetkin enemmän
tukijoiden rooliin”, Mika kertoo.
PERHEEN YHTEINEN JUTTU
Nyt, kuusi vuotta Joelin hurahti-
misesta golfiin, laji on vallannut
Talusénien arjen. iPadilla pyörii
jatkuvasti golfvideoita YouTubesta,
ja aina, kun Joel on kotona, jostain
kuuluu golfin ääniä.
Joel näyttää usein vanhemmil-
leen eri pelaajien svingejä, joista
Merja ja Mika saavat arvuutella,
kenen svingi on kyseessä. Joel huo-
maa helposti svingeistä pienetkin
erot, kun taas äidin ja isän silmissä
svingeissä ei niin suurta eroa näy.
Nuorukaiselle on itsestäänselvyys
kenen svingi on kyseessä, kun van-
hemmat pyörittelevät ja pohtivat
asiaa.
Svingien tutkiminen ja tunnis-
taminen kuvastaakin hyvin Jo-
elin analyyttisuutta. Hän näkee
ja tuntee asiat tarkasti, ja miettii
ja suunnittelee peliään jatkuvasti
eteenpäin ottaen huomioon pie-
netkin asiat.
Svinginarvuuttelunlisäksiperhe
katsoo yhdessä golfia, ja se on yh-
4. 7/2016 | GOLFLEHTI 19
”Kaverit kyselevät aina koulussa,
että miksi pelaan golfia ja miksen
pelaa jalkapalloa tai jääkiekkoa. Se
on tosi turhauttavaa. Ei kenenkään
muuntarvitseperustella,miksihar-
rastaa jotain”, Joel miettii.
Kesäisin nuorukainen viettää
helposti koko päivän kentällä. Jos
ei ole omia treenejä, hän voi harjoi-
tella itsenäisesti tai mieluummin
tietenkin kavereiden kanssa. Var-
sinaisia kierroksia on kesän aikana
kertynyt yli 50, mutta se ei kuvasta
todellista pelin määrää. Joel pelaa
esimerkiksi usein kavereidensa
kanssa muutaman reiän treenien
jälkeen. Hänellä on pelioikeus Tuu-
sulaan, johon kuuluu talvisin myös
Tuusulan oman sisähallin käyttö.
Treenit jatkuvat myös talvisin,
ja sen lisäksi Joel käy kavereidensa
kanssa lyömässä, joten golfiin me-
nee talvella melkein yhtä paljon
aikaa kuin kesällä.
”Onneksi sitä voi tehdä myös
talvella, vaikka golf onkin kesälaji”,
Joel hymyilee.
Jos Joelilla ei ole maila kädessä,
niin kädessä on todennäköisesti
PlayStation-ohjain. Se ei kuiten-
kaan tarkoita, etteikö golf olisi
tekemisen keskiössä. Muutaman
väylän kiertämisen jälkeen Joel
tulee usein kavereidensa kanssa
pelaamaan Puttaustielle. Yleensä
peliksivalikoituuRoryMcIlroyPGA
Tour. Joskus myös Fifa.
Pelaajaesikuvansa Joel luettelee
hetkeäkään epäröimättä: Henrik
Stenson, Adam Scott ja Jason
Day. Myös syyt juuri tämän kolmi-
kon valintaan ovat selvät.
”Stensonilla on tosi kaunis svin-
gi. Lisäksi hän pelaa hyvin, ja on
jotenkin samanlainen pelaajana
kuin minä. Adam Scottilla on aivan
täydellinen svingi, jota on hieno
katsoa, ja Jason Day on maailman
paras”, Joel hymyilee.
Selvää on sekin, mitä majoria
innokas golfari haluaisi mieluiten
päästä paikan päälle seuraamaan.
”British Openia tai ehkä Mas-
tersia, mutta ennemmin British
Openia. Se pelataan aina legen-
daarisilla kentillä. Niissä on jotain
arjesta poikkeavaa vanhanaikai-
suutta”, Joel haaveilee.
Vaikka Open on ykkösvalinta,
nyt 12-vuotiaan Joelin unelmis-
sa siintää mahdollisuus päästä
seuraamaan vuonna 2019 Pebble
Beachillä Kaliforniassa pelattavaa
U.S. Openia. Hän pääsee samana
vuonna ripille, joten perheen kes-
teinen puheenaihe. Golfkisat jat-
kuvat usein melko myöhään, jopa
aamuun asti aikaerosta riippuen.
Kesälomalla pystyi kuitenkin val-
vomaan myöhempäänkin ja seu-
raamaan jännitystä pidempään.
”Golf on iltaisin turvallista kat-
sottavaa ala-astelaiselle. Mika ja
Joel jaksavat katsoa hieman myö-
hempään kuin minä, mutta kyllä
me pääsääntöisesti yhdessä kisoja
seuraamme”, Merja kertoo.
Kentällä Joel vie jo vanhempiaan
aivan miten tahtoo.
”Emme me ole pitkään aikaan
voineet neuvoa häntä. Kyllä se neu-
vominen nopeasti kääntyi toisin
päin”, Mika sanoo nauraen.
Kentän läheisyys on ollut per-
heelle iso plussa, ja vaikuttanut
myös siihen, että Joel alun perin
lajiintutustutettiin.Harrastaminen
on helppoa ja vaivatonta, kun van-
hempien ei tarvitse kuskata Joelia
edestakaisin, vaan hän voi liikkua
kävellentaipyörälläkoulun,kentän
ja kodin väliä. Kentällä on kaverit
odottamassa ja aina joku, jonka
kanssa harjoitella ja pelata. Joelin
intohimo golfia kohtaan on valtava
ja se on kasvanut vuosi vuodelta.
EDES TALVI EI TULE VÄLIIN
Joel tykkää pelata höntsäfutista
kavereidensa kanssa esimerkiksi
välitunneilla, ja myös jalkapalloi-
lijat ja seurat ovat hänelle tuttuja.
Harrastuksena jalkapallo ei kuiten-
kaanhäneeniskenyt,koskasiinäpi-
tää jatkuvasti tehdä jotain. Golfissa
taas voi istua vaikka minuutiksi
alas, olla siinä hetken ja sitten taas
jatkaa.
”Joelilla ei ole sisaruksia,
mutta golfkentältä hän on saanut
isoveljiä ja -siskoja.”
09_Kuvateksti
5. 20 GOLFLEHTI | 7/2016
ken on jo hieman suunniteltu, että
se voisi olla mahdollista.
”Se olisi sairaan upeeta.”
KILPAILEMISESTA
MOTIVAATIOTA
Joelin yksi lempiaineista on eng-
lanti, jota hän osaakin todella hy-
vin. Yksi selittävä tekijä siihen on
se, että golflähetykset ovat usein
englanninkielisiä. Kuutosluokka-
lainen ei tosin seuraa golfia vain
telkkarista, vaan hän katsoo erilai-
sia klippejä ja videoita päivittäin
videopalvelu YouTubesta.
YouTubessatarjontaonrunsasta,
myös golfin osalta, ja sieltä voi löy-
tää myös suomalaisista pelaajista
paljon pätkiä. Eniten Joel seuraa
PGA Pro Mark Crossfieldin vi-
deoblogeja, jotka käsittelevät mo-
nipuolisesti kaikenlaisia golfiin
liittyviä asioita.
Suomalaisista Joel tykkää seu-
rata erityisesti nuoria nousevia
pelaajia, kuten Eetu Isometsää ja
Daniella Barrettia. YouTubesta
Joel löysi myös Tiger Woodsin.
”Woods on kyllä kova tyyppi,
ihailen häntä ja hänen peliään to-
della paljon. On niin siistiä katsoa,
kun hänellä on ratkaiseva 25-met-
rinen eagle-putti, jonka hän laittaa
sisään. Haluaisin olla joka päivä
siinä tilanteessa.”
Kilpailujen ratkaisuputeista haa-
veileva Joel on vasta tänä kesänä
innostunut kisaamisesta, vaikka
TsemppiTourilla kilpakesiä on
takana jo kolme. Alun perin Joel
lähti mukaan kilparyhmään, jotta
saisi enemmän golfharjoituksia.
Harrasteryhmässä harjoituksia oli
yhdetviikossa, muttakilparyhmäs-
sä kahdet. Niinpä kilparyhmään
siirtymällä Joel pääsi pelaamaan
enemmän.
TänäkesänäJoelvoittiuseampia
kisoja TsemppiTourin Etelä/Itä-
lohkonP12-sarjassa.Kesähuipentui
lohkon sarjavoittoon, ja Joel syttyi
toden teolla kilpailemiseen.
”Se oli kuin polttoainetta ja mo-
tivoi tekemään yhä paremmin asi-
oita”, Joel intoilee.
POSITIIVISUUDELLA ETEENPÄIN
Joelin kehitystä on päässyt seu-
raamaan ja ohjaamaan lähietäi-
syydeltä PGA pro, golfopettaja Ari
Savolainen. Savolainen ja Heini
Haapala vastaavat Tuusulan ope-
tustoiminnastajaopettavatmolem-
mat myös Joelia.
”Joel on aina iloinen ja hymyilee.
Hänelle ei tarvitse koskaan sanoa,
että tule kentälle tai treeneihin,
koska Joel elää kentällä”, Savolai-
nen kertoo.
Savolainen on itsekin Tuusulan
Golfklubin kasvatti, ja on golf-
opettamisen lisäksi luonut uraa
pelaavana ammattilaisena. Koke-
musta kilpailemista löytyy niin
Asian Tourilta, Challenge Tourilta
kuin Etelä-Amerikan kiertueelta-
kin. Tänä vuonna Savolainen on
nähty Finnish Tourin kilpailuissa.
”Ymmärrän hyvin, mistä kilpai-
lemisessa on kyse,ja koitanparhaa-
ni mukaan auttaa junioreita, jotka
ovat kiinnostuneet kilpailemisesta.
Joelille kilpaileminen oli aluksi iso
peikko, mutta tänä kesänä hän on
innostunut siitä. Joel pelasi hyvin
jo ennen tätä kesää myös kilpai-
luissa, mutta tänä vuonna löytyi se
jokin”, Savolainen kertoo.
Oman pelinsä erittäin hyvin
tunteva nuorukainen kertoo, että
hänen vahvuutensa ovat 50–110
metrin etäisyydeltä lähtevissä
lyönneissä. Puttaaminen on tyl-
sää, mutta chippailu on kivaa, var-
sinkin kun pitää Jason Dayn chipit
mielessä harjoitellessa. Joelin
suurin vahvuus kentällä on kui-
tenkin positiivinen asenne ja into
tekemiseen.
”Äiti miettii kentällä, että mitä
jos tämä lyönti epäonnistuu. Minä
mietin, että mitä sitten, kun tämä
lyönti onnistuu”, Joel nauraa.
Tuusulassa junioreiden kilpa-
ryhmissä on mukana 32 junnua.
Ikähaitarikilparyhmissäpelaavissa
junioreissa on 11–21. Lisäksi muka-
na on 25 junioria Kirkonkylän kou-
lun ala-asteen iltapäiväkerhossa.
”Rikkainta antia tässä on se, että
junnut pääsevät tekemään tätä kes-
kenäänjaharjoittelemaantoistensa
kanssa. Samalla he saavat ympäril-
leen tukiryhmän. Erilaisia tavoit-
teita on paljon, eikä kaikista tule
kilpapelaajia”, Savolainen kertoo.
Tuusulassa keskitytään kehittä-
mään omia pelaajia harrasteporu-
kasta kisaryhmään ja sitä myötä
kilpailemaan.
Joel valittiin TsemppiTour-me-
nestyksensä perusteella suoraan
Golfliiton Talenttiryhmään. Ensi
vuonna hän pääsee treenaamaan
myös uusien pelikavereiden ja val-
mentajien kanssa.
”Joel pääsee nyt pelaamaan val-
takunnan parhaiden kanssa, ja on
varmasti myös itse innoissaan siitä.
Joelin kanssa on aina ollut mukava
tehdä tätä. Häntä eivät huolet tai
murheet paina, ja se on Joelin valt-
ti. Hän tuo aina kentälle mukanaan
positiivisuuden, jolla myös muiden
suut kääntyvät hymyyn.”
TÄÄLTÄ TULLAAN FLORIDA
Tulevaisuuden suunnitelmat ovat
selvät, ja keskiössä on tietenkin
golf. Ylä-asteen jälkeen suuntana
on lukio, jonka jälkeen opinnot jat-
kuvat rapakon takana Floridassa,
samassa paikassa, jossa myös Sa-
volainen on opiskellut.
Joel on tehnyt diilin jääkiekkoa
pelaavan luokkakaverinsa kanssa,
että he menevät yhdessä Floridaan.
Joel pelaa golfia ja hänen kaverinsa
lätkää.
Tavoitteet on asetettu korkealle,
ja Joel on valmis tekemään töitä
niiden eteen.
”Jos jokin ei onnistu, niin sitten
sitä treenataan. Jos putit menevät
huonosti, niin niitä pitää vain tree-
nata, muuten ei voi kehittyä. Epä-
onnistumisista ei pidä masentua.
Silloin voi ajatella, että kyllä Tiger-
kin on joskus epäonnistunut. Sitten
pitää vain keskittyä siihen, mitä te-
kee ja yrittää tehdä se paremmin”,
Joel selittää hymyssä suin.
Nuorella miehellä on jo sekin
tiedossa, mitä hän haluaisi tehdä
mahdollisen ammattilaisuransa
jälkeen.
”Jos Tuusulan Golfklubi on
silloin vielä olemassa, haluaisin
palata tänne opettamaan gol-
fia. Pitää siis kouluttautua myös
golfopettajaksi.”
Joelin golfmatka on vasta alussa,
ja juuri nyt on tärkeintä vain naut-
tia golfista. Jo nyt on kuitenkin
selvää, että hän on löytänyt oman
juttunsa.
”Olen koko kesän hokenut äidil-
le, että tiesitkö, että musta tulee
maailman paras golfari. En mä
halua mitään muuta tehdä kuin
pelata.”
Syntynyt 28.4.2004
Kotiseura Tuusulan Golfklubi
Tasoitus 9,5
Suoritti green cardin 2010
Golfesikuvat Henrik Stenson,
Jason Day ja Adam Scott.
Aloitti kilpailemisen vuonna
2014 TsemppiTourin easy-
sarjassa. 2015 ja 2016 pelannut
TsemppiTourin P12-sarjassa.
Voitti Etelä/Itä-lohkon P12-
sarjan tällä kaudella. Valittiin
kilpailumenestyksen perusteella
Golfliiton Talenttiryhmään.
Joel Talusén