SlideShare a Scribd company logo
1 of 1
Download to read offline
töltä ja tehostanut asiakaspalvelua. Te-
hostuneen toiminnan lisäksi saavutettiin
noin 30 % säästöt vuositasolla telecom-
kuluissa.
–Tietysti säästö tämänkaltaisissa liiketoi-
minnan ei-strategisissa kuluissa on erit-
täin tärkeää meille, mutta liiketoiminnan
kannalta olennaisempaa vielä oli päästä
kehittämään toimintaamme tehokkaam-
maksi, Kauste sanoo.
Schetelig-konserni on 85-vuotias perhe-
yritys, joka on keskittynyt kasvihuonevil-
jelyyn, viherrakentamiseen sekä puutar-
han harrastustuotteisiin ja palveluihin.
Oy Ansari-Yhtymän kotimaisen tuotan-
non lisäksi konsernilla on toimintaa Balti-
assa ja muissa Itä-Euroopan maissa. Kon-
sernin liikevaihto on noin 70 miljoonaa
euroa ja sillä on noin 350 työntekijää. era/04.2015
Case Study
Schetelig-konserni on puutarha-alan
monitoimiyhtiö, joka palvelee ammat-
tiviljelijöitä, viheralan ammattilaisia
sekä puutarhatuotteiden jälleen-
myyjiä. Liiketoimintojen järjestelyjen
takia konsernilla oli edessä vaativa
puhelinjärjestelmien uusiminen. Ai-
emmin kolmen erillisen yrityspuhe-
linjärjestelmän muuttaminen yhdeksi
kustannustehokkaaksi kokonaisuu-
deksi edellytti erityisasiantuntemus-
ta. Expense Reduction Analystsin
ohjaaman muutosprojektin tuloksena
saatiin laadukkaampaa asiakaspalve-
lua ja merkittävät kustannussäästöt
puhelinkuluissa.
Schetelig-konserniin kuuluvilla yrityksillä
Schetelig Oy:llä, Oy Ansari-Yhtymällä ja
Tarha-Tuote Oy:llä oli jokaisella oma eril-
linen puhelinkeskusjärjestelmänsä. Kun
konsernin rakennetta järjesteltiin uudel-
leen, todettiin, että puhelinjärjestelmän
uusiminen voisi olla ajankohtaista. Apuun
pyydettiin Expense Reduction Analystsin
asiantuntijat Esa Aspholm ja Aku Kinnu-
nen, jotka aloittivat työnsä analysoimalla
liiketoiminnan vaatimukset puhelin- ja tie-
toliikennepalveluille sekä telecom-alueen
kulurakenteen.
–Expense Reduction Analystsin asian-
tuntijat auttoivat meitä valtavasti. Meillä
ei olisi ollut mahdollisuuksia lähteä teke-
mään vastaavaa kartoitusta ja tarkasti
tarpeidemme mukaan määriteltyä uuden
järjestelmän valintaprosessia itse. Erityi-
sesti mobiiliratkaisuissa vaihtoehtoja on
todella paljon markkinoilla ja oikean valin-
nan tekeminen on haastavaa. Hankittaes-
sa uutta kokonaisuutta emme halunneet
ostaa liikaa emmekä toisaalta liian vähän,
kumpikaan ei palvelisi sen enempää liike-
toiminnan kehittämistä kuin jokapäiväistä
työtä, kertoo Schetelig-konsernin halli-
tuksen puheenjohtaja Juhani Kauste.
Asiantuntija puhumaan asiantuntijalle
Jotta palveluntoimittajien edustajien
kanssa voitiin käydä tuloksekasta vuoro-
puhelua tarjous- ja sopimusprosessin ai-
kana, tarvitsi Schetelig Expense Reducti-
on Analystsin asiantuntemusta aiheesta.
–Emme ole telecom-alan yritys, eikä meil-
lä ole sellaista asiantuntemusta aihepii-
rin asioista kuin mitä Expense Reduction
Analystsin asiantuntijoilla on. Oikean pal-
velusisällön määrittämisen lisäksi tieto
markkinoiden hintatasosta sekä kokemus
vaativien puhelinjärjestelmän muutos-
projektien läpiviennistä olivat Expense
Reduction Analystsin vahvuutena, Kauste
sanoo.
Asiakaspalvelu ensin, merkittävät
kustannussäästöt
Asiakaspalveluyrityksenä Scheteligille
olennaista muutosprojektissa oli asia-
kaspalvelun onnistuminen paitsi järjes-
telmien vaihtotilanteessa, myös päästä
parantamaan asiakaspalvelua uudella pu-
helinratkaisulla.
–Järjestelmien vaihtotilanne sujui ongel-
mitta, vaikka siirtymä kolmesta erillisestä
lankapuhelinkeskuksesta yhteen mobiili-
keskukseen kotimaan toimipisteidemme
noin 140 työntekijän osalta oli haastava
teknisesti. Asiakaspalvelumme toimi koko
ajan, Kauste kertoo.
Nyt uuden järjestelmän myötä Scheteli-
gin henkilöstö on paremmin asiakkaiden
tavoitettavissa ja puhelut konsernin yri-
tysten välillä kulkevat sisäpuheluina. Uusi
ratkaisu onkin saanut kiitosta henkilös-
Telecom-kulut hallintaan
Schetelig-konsernissa
Expense Reduction Analystsin asiantuntemus tehosti toimintaa ja toi säästöjä
find extra profit
www.expensereduction.com
PROJEKTITIEDOT
Asiakas: Schetelig-konserni
Toimiala: Puutarha-alan tuotteet
ja palvelut
Analysoitu kuluryhmä: Telecom
Kokonaissäästöt vuositasolla:
30 %

More Related Content

Viewers also liked

Formatos de seguimiento y acompañamiento presencial y virtual sesión 6
Formatos de seguimiento y acompañamiento presencial y virtual sesión 6Formatos de seguimiento y acompañamiento presencial y virtual sesión 6
Formatos de seguimiento y acompañamiento presencial y virtual sesión 6Guillermo Mondragon
 
Plain Jayne - Technical Spec
Plain Jayne - Technical Spec Plain Jayne - Technical Spec
Plain Jayne - Technical Spec Amy MacLennan
 
Football pathway timetable 2015 16
Football pathway timetable 2015 16Football pathway timetable 2015 16
Football pathway timetable 2015 16Luke Swindlehurst
 
Lorenas rodriguez ingles foto
Lorenas rodriguez ingles fotoLorenas rodriguez ingles foto
Lorenas rodriguez ingles fotoLorenas666
 
Kenya Medical Training Cert
Kenya Medical Training CertKenya Medical Training Cert
Kenya Medical Training CertTheresia Godwin
 
CGI Press Article Commerce du Levant December 2008 Le marche est resistant ok
CGI Press Article Commerce du Levant December 2008 Le marche est resistant okCGI Press Article Commerce du Levant December 2008 Le marche est resistant ok
CGI Press Article Commerce du Levant December 2008 Le marche est resistant okAboudi Farkouh
 

Viewers also liked (10)

Formatos de seguimiento y acompañamiento presencial y virtual sesión 6
Formatos de seguimiento y acompañamiento presencial y virtual sesión 6Formatos de seguimiento y acompañamiento presencial y virtual sesión 6
Formatos de seguimiento y acompañamiento presencial y virtual sesión 6
 
Plain Jayne - Technical Spec
Plain Jayne - Technical Spec Plain Jayne - Technical Spec
Plain Jayne - Technical Spec
 
Football pathway timetable 2015 16
Football pathway timetable 2015 16Football pathway timetable 2015 16
Football pathway timetable 2015 16
 
1 (1)
1 (1)1 (1)
1 (1)
 
Lorenas rodriguez ingles foto
Lorenas rodriguez ingles fotoLorenas rodriguez ingles foto
Lorenas rodriguez ingles foto
 
Ple william
Ple williamPle william
Ple william
 
Media the war yeaars
Media the war yeaarsMedia the war yeaars
Media the war yeaars
 
Sammanfattning gattaca
Sammanfattning gattacaSammanfattning gattaca
Sammanfattning gattaca
 
Kenya Medical Training Cert
Kenya Medical Training CertKenya Medical Training Cert
Kenya Medical Training Cert
 
CGI Press Article Commerce du Levant December 2008 Le marche est resistant ok
CGI Press Article Commerce du Levant December 2008 Le marche est resistant okCGI Press Article Commerce du Levant December 2008 Le marche est resistant ok
CGI Press Article Commerce du Levant December 2008 Le marche est resistant ok
 

Similar to Case study Schetelig

Esite / tuotantotekniikan laitos 2011
Esite / tuotantotekniikan laitos 2011Esite / tuotantotekniikan laitos 2011
Esite / tuotantotekniikan laitos 2011Satu Kantti
 
Miten onnistua teollisen palvelun ulkoistamisessa
Miten onnistua teollisen palvelun ulkoistamisessaMiten onnistua teollisen palvelun ulkoistamisessa
Miten onnistua teollisen palvelun ulkoistamisessaMaintpartner Group
 
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmastaArto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmastaPrizztech
 
Asiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksi
Asiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksiAsiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksi
Asiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksiTHL
 
Lcty vaasa miten investoin järkevästi
Lcty vaasa miten investoin järkevästiLcty vaasa miten investoin järkevästi
Lcty vaasa miten investoin järkevästiJukka-Pekka Sorvisto
 
Lcty vaasa miten investoin järkevästi
Lcty vaasa miten investoin järkevästiLcty vaasa miten investoin järkevästi
Lcty vaasa miten investoin järkevästiJukka-Pekka Sorvisto
 
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11Teollinen palveluliiketoiminta 15.11
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11anne-mari
 
Teknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuusTeknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuusTechFinland
 
Innovaatioseteli kannustanut yrityksiä_kehittämistoimintaan_impact_brief_3_2017
Innovaatioseteli kannustanut yrityksiä_kehittämistoimintaan_impact_brief_3_2017Innovaatioseteli kannustanut yrityksiä_kehittämistoimintaan_impact_brief_3_2017
Innovaatioseteli kannustanut yrityksiä_kehittämistoimintaan_impact_brief_3_2017Vapaa_Jakelu
 
Tulostuksenhallinta whitepaper
Tulostuksenhallinta whitepaperTulostuksenhallinta whitepaper
Tulostuksenhallinta whitepaperKaj Seeste
 
Bc yrityskehitys 20121014
Bc yrityskehitys 20121014Bc yrityskehitys 20121014
Bc yrityskehitys 20121014Esa Blomberg
 
Gemilo, paras irti päivästä
Gemilo, paras irti päivästäGemilo, paras irti päivästä
Gemilo, paras irti päivästäterentjeff
 
Etteplan yhtiöesittely, Outi Torniainen, Etteplan. Pörssi-ilta 17.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Outi Torniainen, Etteplan. Pörssi-ilta 17.3.2020Etteplan yhtiöesittely, Outi Torniainen, Etteplan. Pörssi-ilta 17.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Outi Torniainen, Etteplan. Pörssi-ilta 17.3.2020Pörssisäätiö
 
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdfKuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdfMotiva
 
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020Pörssisäätiö
 

Similar to Case study Schetelig (20)

Expense Reduction Analysts asiakastarina Schetelig
Expense Reduction Analysts asiakastarina ScheteligExpense Reduction Analysts asiakastarina Schetelig
Expense Reduction Analysts asiakastarina Schetelig
 
Esite / tuotantotekniikan laitos 2011
Esite / tuotantotekniikan laitos 2011Esite / tuotantotekniikan laitos 2011
Esite / tuotantotekniikan laitos 2011
 
Miten onnistua teollisen palvelun ulkoistamisessa
Miten onnistua teollisen palvelun ulkoistamisessaMiten onnistua teollisen palvelun ulkoistamisessa
Miten onnistua teollisen palvelun ulkoistamisessa
 
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmastaArto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
 
Asiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksi
Asiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksiAsiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksi
Asiakkaan kommenttipuheenvuoro yhteistyon tueksi
 
Lcty vaasa miten investoin järkevästi
Lcty vaasa miten investoin järkevästiLcty vaasa miten investoin järkevästi
Lcty vaasa miten investoin järkevästi
 
Lcty vaasa miten investoin järkevästi
Lcty vaasa miten investoin järkevästiLcty vaasa miten investoin järkevästi
Lcty vaasa miten investoin järkevästi
 
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11Teollinen palveluliiketoiminta 15.11
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11
 
Verkkoliiketoiminta -kurssimateriaaleja
Verkkoliiketoiminta -kurssimateriaalejaVerkkoliiketoiminta -kurssimateriaaleja
Verkkoliiketoiminta -kurssimateriaaleja
 
Attendo
AttendoAttendo
Attendo
 
Teknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuusTeknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuus
 
Innovaatioseteli kannustanut yrityksiä_kehittämistoimintaan_impact_brief_3_2017
Innovaatioseteli kannustanut yrityksiä_kehittämistoimintaan_impact_brief_3_2017Innovaatioseteli kannustanut yrityksiä_kehittämistoimintaan_impact_brief_3_2017
Innovaatioseteli kannustanut yrityksiä_kehittämistoimintaan_impact_brief_3_2017
 
Tuottavuuden mittaaminen palvelualoilla
Tuottavuuden mittaaminen palvelualoillaTuottavuuden mittaaminen palvelualoilla
Tuottavuuden mittaaminen palvelualoilla
 
Tulostuksenhallinta whitepaper
Tulostuksenhallinta whitepaperTulostuksenhallinta whitepaper
Tulostuksenhallinta whitepaper
 
Bc yrityskehitys 20121014
Bc yrityskehitys 20121014Bc yrityskehitys 20121014
Bc yrityskehitys 20121014
 
Gemilo, paras irti päivästä
Gemilo, paras irti päivästäGemilo, paras irti päivästä
Gemilo, paras irti päivästä
 
Etteplan yhtiöesittely, Outi Torniainen, Etteplan. Pörssi-ilta 17.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Outi Torniainen, Etteplan. Pörssi-ilta 17.3.2020Etteplan yhtiöesittely, Outi Torniainen, Etteplan. Pörssi-ilta 17.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Outi Torniainen, Etteplan. Pörssi-ilta 17.3.2020
 
Kiinteistöjen energiatehokkuusratkaisut
Kiinteistöjen energiatehokkuusratkaisutKiinteistöjen energiatehokkuusratkaisut
Kiinteistöjen energiatehokkuusratkaisut
 
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdfKuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
 
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020
 

Case study Schetelig

  • 1. töltä ja tehostanut asiakaspalvelua. Te- hostuneen toiminnan lisäksi saavutettiin noin 30 % säästöt vuositasolla telecom- kuluissa. –Tietysti säästö tämänkaltaisissa liiketoi- minnan ei-strategisissa kuluissa on erit- täin tärkeää meille, mutta liiketoiminnan kannalta olennaisempaa vielä oli päästä kehittämään toimintaamme tehokkaam- maksi, Kauste sanoo. Schetelig-konserni on 85-vuotias perhe- yritys, joka on keskittynyt kasvihuonevil- jelyyn, viherrakentamiseen sekä puutar- han harrastustuotteisiin ja palveluihin. Oy Ansari-Yhtymän kotimaisen tuotan- non lisäksi konsernilla on toimintaa Balti- assa ja muissa Itä-Euroopan maissa. Kon- sernin liikevaihto on noin 70 miljoonaa euroa ja sillä on noin 350 työntekijää. era/04.2015 Case Study Schetelig-konserni on puutarha-alan monitoimiyhtiö, joka palvelee ammat- tiviljelijöitä, viheralan ammattilaisia sekä puutarhatuotteiden jälleen- myyjiä. Liiketoimintojen järjestelyjen takia konsernilla oli edessä vaativa puhelinjärjestelmien uusiminen. Ai- emmin kolmen erillisen yrityspuhe- linjärjestelmän muuttaminen yhdeksi kustannustehokkaaksi kokonaisuu- deksi edellytti erityisasiantuntemus- ta. Expense Reduction Analystsin ohjaaman muutosprojektin tuloksena saatiin laadukkaampaa asiakaspalve- lua ja merkittävät kustannussäästöt puhelinkuluissa. Schetelig-konserniin kuuluvilla yrityksillä Schetelig Oy:llä, Oy Ansari-Yhtymällä ja Tarha-Tuote Oy:llä oli jokaisella oma eril- linen puhelinkeskusjärjestelmänsä. Kun konsernin rakennetta järjesteltiin uudel- leen, todettiin, että puhelinjärjestelmän uusiminen voisi olla ajankohtaista. Apuun pyydettiin Expense Reduction Analystsin asiantuntijat Esa Aspholm ja Aku Kinnu- nen, jotka aloittivat työnsä analysoimalla liiketoiminnan vaatimukset puhelin- ja tie- toliikennepalveluille sekä telecom-alueen kulurakenteen. –Expense Reduction Analystsin asian- tuntijat auttoivat meitä valtavasti. Meillä ei olisi ollut mahdollisuuksia lähteä teke- mään vastaavaa kartoitusta ja tarkasti tarpeidemme mukaan määriteltyä uuden järjestelmän valintaprosessia itse. Erityi- sesti mobiiliratkaisuissa vaihtoehtoja on todella paljon markkinoilla ja oikean valin- nan tekeminen on haastavaa. Hankittaes- sa uutta kokonaisuutta emme halunneet ostaa liikaa emmekä toisaalta liian vähän, kumpikaan ei palvelisi sen enempää liike- toiminnan kehittämistä kuin jokapäiväistä työtä, kertoo Schetelig-konsernin halli- tuksen puheenjohtaja Juhani Kauste. Asiantuntija puhumaan asiantuntijalle Jotta palveluntoimittajien edustajien kanssa voitiin käydä tuloksekasta vuoro- puhelua tarjous- ja sopimusprosessin ai- kana, tarvitsi Schetelig Expense Reducti- on Analystsin asiantuntemusta aiheesta. –Emme ole telecom-alan yritys, eikä meil- lä ole sellaista asiantuntemusta aihepii- rin asioista kuin mitä Expense Reduction Analystsin asiantuntijoilla on. Oikean pal- velusisällön määrittämisen lisäksi tieto markkinoiden hintatasosta sekä kokemus vaativien puhelinjärjestelmän muutos- projektien läpiviennistä olivat Expense Reduction Analystsin vahvuutena, Kauste sanoo. Asiakaspalvelu ensin, merkittävät kustannussäästöt Asiakaspalveluyrityksenä Scheteligille olennaista muutosprojektissa oli asia- kaspalvelun onnistuminen paitsi järjes- telmien vaihtotilanteessa, myös päästä parantamaan asiakaspalvelua uudella pu- helinratkaisulla. –Järjestelmien vaihtotilanne sujui ongel- mitta, vaikka siirtymä kolmesta erillisestä lankapuhelinkeskuksesta yhteen mobiili- keskukseen kotimaan toimipisteidemme noin 140 työntekijän osalta oli haastava teknisesti. Asiakaspalvelumme toimi koko ajan, Kauste kertoo. Nyt uuden järjestelmän myötä Scheteli- gin henkilöstö on paremmin asiakkaiden tavoitettavissa ja puhelut konsernin yri- tysten välillä kulkevat sisäpuheluina. Uusi ratkaisu onkin saanut kiitosta henkilös- Telecom-kulut hallintaan Schetelig-konsernissa Expense Reduction Analystsin asiantuntemus tehosti toimintaa ja toi säästöjä find extra profit www.expensereduction.com PROJEKTITIEDOT Asiakas: Schetelig-konserni Toimiala: Puutarha-alan tuotteet ja palvelut Analysoitu kuluryhmä: Telecom Kokonaissäästöt vuositasolla: 30 %