SlideShare a Scribd company logo
If others can we can”
Tulevaisuuskuvia suomalaisten, tansanialaisten,
intialaisten, ghanalaisten ja isobritannialaisten
lasten piirtäminä 2005-2012
• Tekeillä oleva Kasvatustieteen väitöskirjani on pitkittäistutkimus
laadullisin ja määrällisin menetelmin vuonna 2006 valmistuneen
pro gradu-tutkielman pohjalta seuraten samojen suomalais- ja
tansanialaislasten tulevaisuuskuvien muutosta kolmella (/neljällä)
eri keruukerralla:
A) 2005-2006
b) 2008 (18 suomalaista miellekarttaa)
B) 2008-2009
C) 2011-2012
•

Tästä powerpoint-esityksestäni puuttuvat kaikki valokuvat ja lasten tulevaisuuspiirustukset ja –
miellekartat, sillä en voi tutkimuseettisistä syistä julkaista niitä ennen väitöskirjajulkaisua. Kerron
projektistani kuitenkin mielelläni lisää, yhteystiedot viimeisellä sivulla.
Kuvio 2:
Länsimaisen
ajattelun ja
perinteisen
afrikkalaisen
mytologian
mukaiset
elämänviivat
kulkevat eri
polkuja
(Himberg,
Laakso, Peltola
ym. 2000, 14).
Miten tulevaisuuskasvatusta
toteutetaan Suomen kouluissa?
Vuoden 2004 opetussuunnitelman perusteissa sivutaan
monessa kohdassa tulevaisuutta: puhutaan monikulttuurisuudesta, kestävän kehityksen arvoista ja elinikäisestä
oppimisesta, mutta varsinaisesti tulevaisuuskasvatuksesta siellä
ei puhuta missään kohdassa. Tulevaisuusorientaatio kuuluukin
vain harvoin opetussuunnitelmiin. Koulukasvatuksen aikaakselilla onkin selvä vinouma: menneisyys ja nykyhetki painavat
tulevaisuutta enemmän. (Särkijärvi, 2000.) Myös Kaivola ja
Rikkinen (2003, 118–119) huomasivat kysyessään
luokanopettajaopiskelijoilta heidän kouluaikaisesta
tulevaisuuskasvatuksesta, että vain harva parikymppinen oli
saanut, tai ainakaan tiedosti saaneensa, tulevaisuuskasvatusta.
OPS2016
- Kestävä kehitys ja tulevaisuuskasvatus on
uudella tavalla mukana.
- Esimerkiksi arvoista on avattu internetiin
vanhemmillekin avoin foorumi, jossa sai
vaikuttaa keskusteluun.
- Arvokeskustelu aiheuttaa helposti ristiriitoja,
joissa usein ”vanhat hyvät ajat” nousevat
keskiöön.
YK:N KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄN
KOULUTUKSEN VUOSIKYMMENEN
VIIMEINEN VUOSI (2005-2014)
Kestävä kehitys: 1) ekologinen 2) taloudellinen
3) sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus
SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ :
- inkluusion ideologia koulujärjestelyissä (PISAtutkimukset olleet yhtä vinoja kuin tornikin?)
- NIMBY- ja YIMBY ilmiöt. Aspa ry:n tavoitteena
purkaa kehitysvammalaitokset v. 2020
mennessä
Tutkimuksen teemoja
1. Yksittäisen lapsen tulevaisuuskuvan kehitys
(sivuainelaudaturissa kahden suomalaistytön
tapaustutkimus 3.-luokkalaisesta 9.-luokkalaiseksi,
väitöskirjaan useampia tansanialais- ja
suomalaispolkuja)
2. Millaisena aikuisena lapset näkevät itsensä
tulevaisuudessa? (esim. ammatit, harrastukset,
ulkonäkö, elämäntyyli)
3. Missä maassa ja paikkakunnalla lapset suunnittelevat
aikuisena asuvansa? Millaisessa asunnossa ja
fyysisessä ympäristöissä eri puolilla maailmaa asuvat
ajattelevat aikuisena asuvansa?
Tutkimuksen teemoja
4. Keiden kanssa ja millaisessa tunneilmapiirissä
tulevaisuuden aikuiset haluavat elää?
5. Muita aineiston teemoja (esim. luontosuhde,
jalkapallo, erityiset maininnat, perspektiivi, mangatyyli, tansanialainen sotilastyttö, suomalaisten
arvot- kansallissosialistinen kuva ym.)
TEHTÄVÄNANTO

Esitettiin kaikissa maissa oppilaiden koulukielellä ja ohjeet
kirjoitettiin myös taululle.

PIIRRÄ TULEVAISUUTESI:
- itsesi aikuisena (noin 40 vuotiaana).
- kotitalosi
- ihmiset ja eläimet joiden kanssa asut.
KIRJOITA LISÄKSI:
- Missä maassa tai paikkakunnalla asut?
- Mitä teet työksesi, mitä harrastat?
- (Arvojasi tai muuta sinulle tärkeää?)
Työkalu oppilashuoltoon ja koulun
arkeen?
- erinomainen oppilaantuntemuksen lisääjä ja
keskustelun pohja
- piirrostehtävä innosti maasta riippumatta
- helppo ja halpa tapa kerätä ajatuksia
suureltakin joukolta ihmisiä iästä riippumatta
(mitä vanhempi oppilas sitä haastavammaksi koki)

- universaali, joskin kulttuurit otettava
huomioon (eliniänodotukset, naisten asema jne.)
Jos ajattelet vuoden eteenpäin – kylvä siemeniä.
Jos ajattelet kymmenen vuotta eteenpäin – istuta puu.
Jos ajattelet sata vuotta eteenpäin – kasvata kansa.
(Vanha kiinalainen sananlasku)

Hanna Lampi
hanna.lampi@iki.fi
041-5350254

More Related Content

More from Matti Leskinen

Tutuhesa mal2019 raidehankkeet_puntanen_12022019-1
Tutuhesa mal2019 raidehankkeet_puntanen_12022019-1Tutuhesa mal2019 raidehankkeet_puntanen_12022019-1
Tutuhesa mal2019 raidehankkeet_puntanen_12022019-1
Matti Leskinen
 
Tutu porvali 29_1_19
Tutu porvali 29_1_19Tutu porvali 29_1_19
Tutu porvali 29_1_19
Matti Leskinen
 
Tutu oskari samiola_loiste_kiertotalous
Tutu oskari samiola_loiste_kiertotalousTutu oskari samiola_loiste_kiertotalous
Tutu oskari samiola_loiste_kiertotalous
Matti Leskinen
 
Dac tulevaisuuden kaupunki skenaariot tu tu hesa 150119 1
Dac tulevaisuuden kaupunki skenaariot tu tu hesa 150119 1Dac tulevaisuuden kaupunki skenaariot tu tu hesa 150119 1
Dac tulevaisuuden kaupunki skenaariot tu tu hesa 150119 1
Matti Leskinen
 
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19
Matti Leskinen
 
L pouru 20112018 tutu hesa
L pouru 20112018 tutu hesaL pouru 20112018 tutu hesa
L pouru 20112018 tutu hesa
Matti Leskinen
 
Tapahtumakalenteri20161112
Tapahtumakalenteri20161112Tapahtumakalenteri20161112
Tapahtumakalenteri20161112
Matti Leskinen
 
Sopimuskodin joulumyyjäiset a4
Sopimuskodin joulumyyjäiset a4Sopimuskodin joulumyyjäiset a4
Sopimuskodin joulumyyjäiset a4
Matti Leskinen
 
Tapahtumakalenteri201610
Tapahtumakalenteri201610Tapahtumakalenteri201610
Tapahtumakalenteri201610
Matti Leskinen
 
Maakuntalakiluonnos 27.6.2016
Maakuntalakiluonnos 27.6.2016Maakuntalakiluonnos 27.6.2016
Maakuntalakiluonnos 27.6.2016
Matti Leskinen
 
Maakuntauudistuksesta kuntauudistukseen
Maakuntauudistuksesta kuntauudistukseenMaakuntauudistuksesta kuntauudistukseen
Maakuntauudistuksesta kuntauudistukseen
Matti Leskinen
 
Sapluunasta tiedote
Sapluunasta tiedoteSapluunasta tiedote
Sapluunasta tiedote
Matti Leskinen
 
Tapahtumakalenteri20160910
Tapahtumakalenteri20160910Tapahtumakalenteri20160910
Tapahtumakalenteri20160910
Matti Leskinen
 
Tapahtumakalenteri20160608
Tapahtumakalenteri20160608Tapahtumakalenteri20160608
Tapahtumakalenteri20160608
Matti Leskinen
 
Tapahtumakalenteri20160506
Tapahtumakalenteri20160506Tapahtumakalenteri20160506
Tapahtumakalenteri20160506
Matti Leskinen
 
Tapahtumakalenteri20160506
Tapahtumakalenteri20160506Tapahtumakalenteri20160506
Tapahtumakalenteri20160506
Matti Leskinen
 
Tapahtumakalenteri20160405
Tapahtumakalenteri20160405Tapahtumakalenteri20160405
Tapahtumakalenteri20160405
Matti Leskinen
 
Tutu hesa, maaliskuu 2016
Tutu hesa, maaliskuu 2016Tutu hesa, maaliskuu 2016
Tutu hesa, maaliskuu 2016
Matti Leskinen
 
Tapahtumakalenteri20160304
Tapahtumakalenteri20160304Tapahtumakalenteri20160304
Tapahtumakalenteri20160304
Matti Leskinen
 
Kulttuurin globalisaatiosta
Kulttuurin globalisaatiostaKulttuurin globalisaatiosta
Kulttuurin globalisaatiosta
Matti Leskinen
 

More from Matti Leskinen (20)

Tutuhesa mal2019 raidehankkeet_puntanen_12022019-1
Tutuhesa mal2019 raidehankkeet_puntanen_12022019-1Tutuhesa mal2019 raidehankkeet_puntanen_12022019-1
Tutuhesa mal2019 raidehankkeet_puntanen_12022019-1
 
Tutu porvali 29_1_19
Tutu porvali 29_1_19Tutu porvali 29_1_19
Tutu porvali 29_1_19
 
Tutu oskari samiola_loiste_kiertotalous
Tutu oskari samiola_loiste_kiertotalousTutu oskari samiola_loiste_kiertotalous
Tutu oskari samiola_loiste_kiertotalous
 
Dac tulevaisuuden kaupunki skenaariot tu tu hesa 150119 1
Dac tulevaisuuden kaupunki skenaariot tu tu hesa 150119 1Dac tulevaisuuden kaupunki skenaariot tu tu hesa 150119 1
Dac tulevaisuuden kaupunki skenaariot tu tu hesa 150119 1
 
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19
 
L pouru 20112018 tutu hesa
L pouru 20112018 tutu hesaL pouru 20112018 tutu hesa
L pouru 20112018 tutu hesa
 
Tapahtumakalenteri20161112
Tapahtumakalenteri20161112Tapahtumakalenteri20161112
Tapahtumakalenteri20161112
 
Sopimuskodin joulumyyjäiset a4
Sopimuskodin joulumyyjäiset a4Sopimuskodin joulumyyjäiset a4
Sopimuskodin joulumyyjäiset a4
 
Tapahtumakalenteri201610
Tapahtumakalenteri201610Tapahtumakalenteri201610
Tapahtumakalenteri201610
 
Maakuntalakiluonnos 27.6.2016
Maakuntalakiluonnos 27.6.2016Maakuntalakiluonnos 27.6.2016
Maakuntalakiluonnos 27.6.2016
 
Maakuntauudistuksesta kuntauudistukseen
Maakuntauudistuksesta kuntauudistukseenMaakuntauudistuksesta kuntauudistukseen
Maakuntauudistuksesta kuntauudistukseen
 
Sapluunasta tiedote
Sapluunasta tiedoteSapluunasta tiedote
Sapluunasta tiedote
 
Tapahtumakalenteri20160910
Tapahtumakalenteri20160910Tapahtumakalenteri20160910
Tapahtumakalenteri20160910
 
Tapahtumakalenteri20160608
Tapahtumakalenteri20160608Tapahtumakalenteri20160608
Tapahtumakalenteri20160608
 
Tapahtumakalenteri20160506
Tapahtumakalenteri20160506Tapahtumakalenteri20160506
Tapahtumakalenteri20160506
 
Tapahtumakalenteri20160506
Tapahtumakalenteri20160506Tapahtumakalenteri20160506
Tapahtumakalenteri20160506
 
Tapahtumakalenteri20160405
Tapahtumakalenteri20160405Tapahtumakalenteri20160405
Tapahtumakalenteri20160405
 
Tutu hesa, maaliskuu 2016
Tutu hesa, maaliskuu 2016Tutu hesa, maaliskuu 2016
Tutu hesa, maaliskuu 2016
 
Tapahtumakalenteri20160304
Tapahtumakalenteri20160304Tapahtumakalenteri20160304
Tapahtumakalenteri20160304
 
Kulttuurin globalisaatiosta
Kulttuurin globalisaatiostaKulttuurin globalisaatiosta
Kulttuurin globalisaatiosta
 

Valikoidut diat blogiin2 1

  • 1. If others can we can” Tulevaisuuskuvia suomalaisten, tansanialaisten, intialaisten, ghanalaisten ja isobritannialaisten lasten piirtäminä 2005-2012 • Tekeillä oleva Kasvatustieteen väitöskirjani on pitkittäistutkimus laadullisin ja määrällisin menetelmin vuonna 2006 valmistuneen pro gradu-tutkielman pohjalta seuraten samojen suomalais- ja tansanialaislasten tulevaisuuskuvien muutosta kolmella (/neljällä) eri keruukerralla: A) 2005-2006 b) 2008 (18 suomalaista miellekarttaa) B) 2008-2009 C) 2011-2012 • Tästä powerpoint-esityksestäni puuttuvat kaikki valokuvat ja lasten tulevaisuuspiirustukset ja – miellekartat, sillä en voi tutkimuseettisistä syistä julkaista niitä ennen väitöskirjajulkaisua. Kerron projektistani kuitenkin mielelläni lisää, yhteystiedot viimeisellä sivulla.
  • 2.
  • 3.
  • 5. Miten tulevaisuuskasvatusta toteutetaan Suomen kouluissa? Vuoden 2004 opetussuunnitelman perusteissa sivutaan monessa kohdassa tulevaisuutta: puhutaan monikulttuurisuudesta, kestävän kehityksen arvoista ja elinikäisestä oppimisesta, mutta varsinaisesti tulevaisuuskasvatuksesta siellä ei puhuta missään kohdassa. Tulevaisuusorientaatio kuuluukin vain harvoin opetussuunnitelmiin. Koulukasvatuksen aikaakselilla onkin selvä vinouma: menneisyys ja nykyhetki painavat tulevaisuutta enemmän. (Särkijärvi, 2000.) Myös Kaivola ja Rikkinen (2003, 118–119) huomasivat kysyessään luokanopettajaopiskelijoilta heidän kouluaikaisesta tulevaisuuskasvatuksesta, että vain harva parikymppinen oli saanut, tai ainakaan tiedosti saaneensa, tulevaisuuskasvatusta.
  • 6. OPS2016 - Kestävä kehitys ja tulevaisuuskasvatus on uudella tavalla mukana. - Esimerkiksi arvoista on avattu internetiin vanhemmillekin avoin foorumi, jossa sai vaikuttaa keskusteluun. - Arvokeskustelu aiheuttaa helposti ristiriitoja, joissa usein ”vanhat hyvät ajat” nousevat keskiöön.
  • 7. YK:N KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄN KOULUTUKSEN VUOSIKYMMENEN VIIMEINEN VUOSI (2005-2014) Kestävä kehitys: 1) ekologinen 2) taloudellinen 3) sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ : - inkluusion ideologia koulujärjestelyissä (PISAtutkimukset olleet yhtä vinoja kuin tornikin?) - NIMBY- ja YIMBY ilmiöt. Aspa ry:n tavoitteena purkaa kehitysvammalaitokset v. 2020 mennessä
  • 8. Tutkimuksen teemoja 1. Yksittäisen lapsen tulevaisuuskuvan kehitys (sivuainelaudaturissa kahden suomalaistytön tapaustutkimus 3.-luokkalaisesta 9.-luokkalaiseksi, väitöskirjaan useampia tansanialais- ja suomalaispolkuja) 2. Millaisena aikuisena lapset näkevät itsensä tulevaisuudessa? (esim. ammatit, harrastukset, ulkonäkö, elämäntyyli) 3. Missä maassa ja paikkakunnalla lapset suunnittelevat aikuisena asuvansa? Millaisessa asunnossa ja fyysisessä ympäristöissä eri puolilla maailmaa asuvat ajattelevat aikuisena asuvansa?
  • 9. Tutkimuksen teemoja 4. Keiden kanssa ja millaisessa tunneilmapiirissä tulevaisuuden aikuiset haluavat elää? 5. Muita aineiston teemoja (esim. luontosuhde, jalkapallo, erityiset maininnat, perspektiivi, mangatyyli, tansanialainen sotilastyttö, suomalaisten arvot- kansallissosialistinen kuva ym.)
  • 10. TEHTÄVÄNANTO Esitettiin kaikissa maissa oppilaiden koulukielellä ja ohjeet kirjoitettiin myös taululle. PIIRRÄ TULEVAISUUTESI: - itsesi aikuisena (noin 40 vuotiaana). - kotitalosi - ihmiset ja eläimet joiden kanssa asut. KIRJOITA LISÄKSI: - Missä maassa tai paikkakunnalla asut? - Mitä teet työksesi, mitä harrastat? - (Arvojasi tai muuta sinulle tärkeää?)
  • 11. Työkalu oppilashuoltoon ja koulun arkeen? - erinomainen oppilaantuntemuksen lisääjä ja keskustelun pohja - piirrostehtävä innosti maasta riippumatta - helppo ja halpa tapa kerätä ajatuksia suureltakin joukolta ihmisiä iästä riippumatta (mitä vanhempi oppilas sitä haastavammaksi koki) - universaali, joskin kulttuurit otettava huomioon (eliniänodotukset, naisten asema jne.)
  • 12. Jos ajattelet vuoden eteenpäin – kylvä siemeniä. Jos ajattelet kymmenen vuotta eteenpäin – istuta puu. Jos ajattelet sata vuotta eteenpäin – kasvata kansa. (Vanha kiinalainen sananlasku) Hanna Lampi hanna.lampi@iki.fi 041-5350254

Editor's Notes

  1. <number>
  2. <number>
  3. <number>
  4. <number>
  5. <number>
  6. <number>
  7. <number>
  8. <number>
  9. <number>
  10. <number>