1. ULTRA MALLORCA SERRA DE TRAMUNTANA 2015
Teksti: O-P Holttinen
The Serra de Tramuntana mountain range forms the backbone of the north-west of Mallorca.
It runs for around 90 km, with a maximum width of 15 km, over 18 municipalities, the largest of
which are Calvià, Pollença and Escorca—, and covers 30% of the island’s territory and more
than 1,000 km2. Approximately 8,000 people live in the central areas, but the buffer zone
population is 40,000 inhabitants. Several of its peaks have an altitude of over 1000 m, and the
highest are Puig Major (1,443 m), Puig de Massanella (1,348 m), Serra d’Alfàbia (1,069 m), Es
Teix (1,064) and Galatzó (1,026 m).
The Serra de Tramuntana has been declared a World Heritage Site by UNESCO under the
Cultural Landscape category. This is the international community’s acknowledgement of the
near-perfect symbiosis between the action of human beings and nature, which has occurred for
centuries, resulting in a monumental work by humans in which culture, traditions, aesthetics,
spirituality and identity are merged. Lähde: http://www.serradetramuntana.net/en/
Kyseisessä vuoristossa järjestettiin Ultra Mallorca Serra de Tramuntana –juoksukilpailu
18.4.2015. Sinnehän piti päästä. Matkaa oli tarjolla 112 km ja noususumma näin amatöörille
miellyttävä +4450m. Aikaa koko retken suorittamiseen tarjottiin 24h.
UMSDT reitti: Andratx-Pollença
2. Treenit tätä kisaa silmällä pitäen aloitin lokakuussa. Pääharjoite oli Malmikartanon portaat
10kg repulla joulukuun loppuun saakka kerran-pari viikossa. Pisin veto taisi olla 1,5h. Ei
huvittanut pidempään, kun oli pimeätä ja märkää. Tammi- ja helmikuu meni viidellä kilolla ja
viimeisen reilun kuukauden ajan vedin ilman lisäpainoa. 5 viikon välein tarkoituksena oli
hölkätä yli 100km viikossa, mutta en jaksanut kuin kerran. Hiihtolomalla juoksin 110 km
viidessä päivässä. Tämä oli kuitenkin liikaa. Kesällä 2013 repeytyneen pohkeen huolimaton
kuntoutus oli aiheuttanut lihasheikkoutta ja liikeratamuutoksia vasempaan jalkaan, joiden
vaikutuksesta akillesjänne pääsi tulehtumaan. Siten maaliskuu ja huhtikuun alku meni aika
kevyesti ja erilaisia jalan pikkulihasten vahvistusharjoituksia tehdessä. Koko talven pisimmän,
35km lenkin tein 7.4. Salpausselällä. En kuitenkaan kokenut tarvitsevani ylipitkiä treenejä,
koska aiemmilta vuosilta on ihan tarpeeksi rogaining –kisoja ja muita urheilusuorituksia. Ja
sitä paitsi pitkät treenit ovat vanhemmiten alkaneet puuduttaa.
Kilpailu alkoi Andratxista perjantaina klo 24. Kisapaikalle otin paikallisbussin pääkaupunki
Palmasta, luonnollisesti sen viimeisen mahdollisen, jotta lähdön odottelu jäisi minimiin.
Järjestäjän kuljetus lähtöpaikalle olisi lähtenyt päätepisteestä Pollençasta, jossa myös
virallinen kisahotelli sijaitsi. Pelivaraa rekisteröintiin jäi lopulta reilut 15min. Pakolliset
rutiinit ennen kisaa ja lähtöviivalle. Orffin Carmina Burana O Fortuna pauhasi ämyreistä ja loi
kieltämättä uskomattoman fiiliksen starttiin, jossa reilu 800 juoksijaa odotti lähtölaukausta.
Olo oli kuin kovemmallakin jätkällä. Ympärillä näytti tosin olevan vieläkin kovempia ukkoja.
Yhteistä eturiviin pakkautuneille miehille oli kestävyysjuoksijoille epätyypillisen muhkea
reisiosasto.
Lähtötunnelmaa Andratxista. Kuva: Ultra Mallorca Organización
Tasan klo 24 perjantaina sitten paukku jysähti ja jengi alkoi siirtymään taipaleelle. Kärki
hävisi aika nopeasti pimeyteen ja itse tyydyin hölkkäilemään loivaan ylämäkeen melko
3. rauhallisesti. Tyyppejä meni ohi molemmilta puolilta, ja on kyllä ihailtava sitä uskoa ja
vauhtia, millä suhteellisen huonokuntoisen näköiset herrat tällaiseen kisaan lähtevät.
Kymmenen minuutin juoksemisen jälkeen lauma pysähtyi kuin seinään ja alkoi äänekäs
espanjankielinen molotus. Kärki oli vetänyt risteyksen ohi reippaat 100m vertikaalia ja koko
lössi oli tietenkin seurannut perässä. Sattuuhan sitä isommissakin kisoissa. Itse en onneksi
ehtinyt kovin pitkälle ylämäkeen, joten suurta tappiota ei tapahtunut.
Taktiikkana oli ottaa todella iisisti ensimmäiset n. 70km Sólleriin asti ja kuulostella jalan
kuntoa. Alkuun olisi kuitenkin kannattanut hieman pitää vauhtia, koska puolen tunnin
juoksun jälkeen siirryttiin kapealle polulle ja meno tyssäsi totaalisesti. Seisoskelua ja askelia
silloin tällöin. Pikkuhiljaa jono lähti liikkeelle ja tämän jälkeen ei ruuhkia juuri syntynyt.
Muistikuvat ensimmäisistä kymmenistä kilometreistä ovat aika hataria. Lähinnä mieleen
painui oman otsavalon valokeila ja edessä menevän kaverin pohkeet.
Ruoka oli pakollinen varuste, mutta ensimmäisestä huollosta eteenpäin ei periaatteessa olisi
tarvinnut omaa ruokaa kantaa mukana. Tarjolla oli kaikkea mahdollista ja ruokaa olisi voinut
ottaa myös mukaan. Pääasiallinen ruokavalioni ensimmäiset 10 h oli kokis, banaanit,
appelsiinit ja Nutella -leivät. Jostain syystä kaikki keinotekoinen on alkanut tökkimään viime
vuosina pidemmissä kisoissa.
Reitillä oli vaihtelevaa juoksualustaa. Kylissä ja kaupungeissa sijainneiden huoltopaikkojen
läheisyydessä oli useita kilometrejä asfalttia, mutta muuten reitti meni pääasiassa poluilla ja
hiekkateillä. Polut vaihtelivat erittäin hankalista kuulalaakerikivikoista helposti juostaviin ja
nopeisiin, mukulakivillä päällystettyihin vaellusreitteihin. Kovia nousuja oli muutama, mutta
mitään älytöntä kiipeilyä reitillä ei ollut. Korkeimmillaan käytiin 1200 metrissä, joten
4. akklimatisaatiota ei tähän kisaan tarvinnut. Sinänsä lähes koko reitti oli juostavaa, jos vain
reisi olisi riittänyt.
Ylämäet olivat yllätyksekseni vahvuuteni samoilla sijoilla juosseisiin verrattuna. Loivat
ylämäet olivat ehdottomia suosikkejani. Alamäissä passailin taktiikan mukaisesti, koska
viimeisellä 40km:llä oli pari tiukempaa mäkeä tiedossa, ja muistaakseni jalkoja ei kannattanut
hakata paskaksi ensimmäisissä alamäissä, vaikka kuinka energiaa olisi. Ja alussahan sitä on.
Toki tähän voi treenillä vaikuttaa, mutta Malminkartanolla ei 30min alamäkiin voi oikein
valmistautua. Joka tapauksessa alamäissä niin naiset kuin miehetkin painoivat ohi, mutta en
antanut sen häiritä.
Auringonnousu vuorella ennen Deian huoltoa. Kuva: Ultra Mallorca Organización
Ennen kisaa ajattelin, että Sólleriin (68km) tulisi ehtiä kymmeneen tuntiin, jolloin olisin
tavoitevauhdissa 7km/h. Tilanne vaikutti lupaavalta, koska Sóllerissä aikaa oli kulunut 9.36h.
Olo oli myös vahva, eikä akilleskaan vaivannut peloista huolimatta. Päivä oli kuitenkin alkanut
lämmetä parinkympin tienoille ja edessä oli kisan kovin nousu. Itse nousu meni suhteellisen
mukavasti, mutta ruoan nieleminen alkoi pikku hiljaa kuvottaa ja mahassa kupli. Cuberissä
(80km) olin voittaja Pau Capellia 3.18h jäljessä, mikä oli melko hyväksyttävä ero.
Cuberin huollon jälkeen ei sitten ruoka enää tippunutkaan. Kaikki kiinteä kuvotti. Viimeisen
30km (5,5h) aikana söin pari banaanin palaa, mutta käytännössä ainoa energianlähde oli
kokiksen ja veden sekoitus. V**utti aika paljon, koska jalat olivat vielä hyvässä kunnossa ja
taktiikka oli toiminut hienosti. Lämpö ja energian vähyys vei kuitenkin miehestä mehut ja
lopun kaksi suhteellisen teknistä alamäkeä yhdistettynä heikkoon energiatasoon hidasti
menoa radikaalisti. Viimeiselle kilometrille sain sentään jonkinmoisen tsempin päälle: olihan
koko Pollençan kylän raitti muurattu molemmin puolin ihmisillä. Kannustus oli jotain aivan
ihmeellistä ja paikallisten lasten kanssa lyödyt alavitoset nostivat fiiliksen kattoon. Ihan
5. liikuttui. Maaliin tulin ajassa 17.06. Käteen lyötiin oranssi Finisher –fleece (joka päätyi
appiukolle hirvenmetsästysasuksi) ja kaulaan mitali.
Vaatimattomasta lopusta huolimatta kisa oli positiivinen kokemus. 16h tavoiteaika jäi tunnin
päähän, mutta jalka kesti hyvin, mikä oli helpotus jatkokisoja ajatellen. Juoksijoiden kesken
vallitsi reilu meininki. Ohi tulleet kanssakilpailijat hokivat ”Animo, animo” (joka kai tarkoittaa
jotain tsemppiä tms.) ja taputtivat selkään. Kylissä ihmisten välitön kannustus ja
tsemppaaminen oli jotain, missä meillä suomalaisilla on vielä paljon kirittävää. Vaarojen
Maratonin ultran viimeisten maaliintulo lienee lähimpänä tätä tunnelmaa.
Tarjolla Mallorcalla on Ultran lisäksi 67km Trail ja 44km Marathon –matkat. Kyseiset matkat
myytiin nopeasti loppuun tämän vuoden kisaan, mutta Ultralle paikkoja olisi ollut vielä
maaliskuussa. Korkeisiin ja jylhiin vuoriin ihastuneet ehkä pettyisivät maisemiin, mutta
tiettyä särmää loppuosan kukkuloissa kuitenkin oli. Naisten voittaja oli tuttu sveitsitär Andrea
Huser ajalla 14.17h. Kyseinen neito oli naisjäsenenä voittajatiimissä Apexissa vuonna 2012.
Miesten voittaja Pau Capell (voitti myös Trans Gran Canarian 83km) taisi tehdä
reittiennätyksen ajalla 11.47h. Koko kisa meni t-paidalla ja irtohihoilla, alakerrassa lyhyet
trikoot ja kompressiosukat. Kenkänä aivan mahtava Inov8n Race Ultra 290, joka oli sopivan
pehmeä näin pitkälle matkalle. Lamppuvalinta oli vähän tykimpi Lupinen Piko X7, mutta
valotehoa oli hyvä olla pimeimmissä kohdissa tarpeeksi. Ruokana olleet patukat ja suklaat
eivät sitten maistuneet tällä kertaa.
Lyhyt videopätkä: https://www.youtube.com/watch?v=XMGtVbtxr-Q
Tällaista Mallorcalla. Vamos. Animo!
