SlideShare a Scribd company logo
1 of 2
Kaste
 Kaste perustuu Jeesuksen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn (Matt.
28:18-20). Kaste on ehtoollisen ohella kirkon toinen sakramentti eli
pyhä toimitus.
 Kasteessa tullaan seurakunnan ja kirkon jäseneksi sekä Jeesuksen
opetuslapseksi. Kaste ei ole varsinainen nimenantotilaisuus, vaikka
ihminen kutsutaankin siinä nimeltä mainiten Jumalan valtakunnan
jäseneksi ja perilliseksi.
 Kastettavalla lapsella pitää olla 1 3 etunimeä ja vähintään kaksi‑
kummia. Myös aikuinen kastettava tarvitsee kummit.
 Jokainen kristitty voi tarvittaessa toimittaa hätäkasteen kuolemaisillaan
olevalle lapselle, kun pappia ei ole saatavilla.
 Kasteessa ihmiselle lahjoitettu Jumalan armo ja rakkaus seuraavat
häntä koko elämän ajan. Siihen voi aina palata ja aloittaa kaiken
alusta. Rippikoulu on järjestetty sen takia, että kastetut saisivat
tarvittavaa opetusta kristinuskosta.

Kaste

  • 1.
  • 2. Kaste  Kaste perustuu Jeesuksen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn (Matt. 28:18-20). Kaste on ehtoollisen ohella kirkon toinen sakramentti eli pyhä toimitus.  Kasteessa tullaan seurakunnan ja kirkon jäseneksi sekä Jeesuksen opetuslapseksi. Kaste ei ole varsinainen nimenantotilaisuus, vaikka ihminen kutsutaankin siinä nimeltä mainiten Jumalan valtakunnan jäseneksi ja perilliseksi.  Kastettavalla lapsella pitää olla 1 3 etunimeä ja vähintään kaksi‑ kummia. Myös aikuinen kastettava tarvitsee kummit.  Jokainen kristitty voi tarvittaessa toimittaa hätäkasteen kuolemaisillaan olevalle lapselle, kun pappia ei ole saatavilla.  Kasteessa ihmiselle lahjoitettu Jumalan armo ja rakkaus seuraavat häntä koko elämän ajan. Siihen voi aina palata ja aloittaa kaiken alusta. Rippikoulu on järjestetty sen takia, että kastetut saisivat tarvittavaa opetusta kristinuskosta.