1.  Kaksplus 11 / 2012
MINUN LAPSENI
JAANA TAPIO
*Kuvitus VAINIO.SEITSONEN
*Kuvat PEKKA HOLMSTRÖM JA MARJAANA MALKAMÄKI
Moni tekee ennen esikoisensa syntymää pyhiä periaate-
päätöksiä lapsenkasvatuksesta. Arki voi kuitenkin
olla kuvitelmia monimutkaisempaa, eikä päätöksistä aina
ole helppo pitää kiinni.
ei sitten
koskaan…

2. >
Kaksplus 
”Kun ensimmäinen lapseni
syntyi, päätin, että en pue tytärtäni
pelkästään pinkkeihin prinsessa-
tamineisiin. Ajattelin, että onhan
olemassa muitakin värejä ja vaikka
lapsi on tyttö, hän voi käyttää vaik-
ka vihreää.
Vielä vauva-aikana pystyin pitä-
mään kiinni periaatteesta. Kunnes
sitten eräänä päivänä Annan ollessa
2,5-vuotias hän ilmoitti, että äiti, mä
en enää tykkää näistä vihreistä, ha-
luan vaaleanpunaisen paidan. Kos-
ka siihen aikaan oli menossa tiukka
uhmaikä ja pukeminen oli muuten-
kin vaikeaa, annoin Annan valita niitä
vaatteita, mitä hän itse halusi. Olim-
me saaneet tuttavilta käytettyi-
nä paljon pinkkejä tyttöjen vaatteita.
Anna valitsi aina ne vaaleanpunaiset,
joissa oli timantteja.
En vastusta vaaleanpunaista si-
nänsä, jos lapsi itse haluaa, että hä-
net nähdään prinsessana–olipa
hän sitten poika tai tyttö. Mielestäni
esimerkiksi on sympaattista, että
eräs Annan hoitokaverikin haluaa
pitää pinkkiä balettihametta, vaikka
onkin poika.
Periaatteestani luopuminen ei
tuntunut pettymykseltä, vaan lähin-
nä se nauratti. Ajattelin että hoh-
hoijaa, en kyllä muista olleeni itse
lapsena samanlainen prinsessa.
Toinen etukäteen päättämäni pe-
riaate oli, että syötän lapselleni vain
itse tehtyjä soseita. Raskaana olles-
sani olin jossain terveysintoilueufo-
riassani päättänyt, että en anna lap-
selle lisäaineita enkä sokeria. Teh-
tailin kesällä ennen lapsen syntymää
kauhean määrän omenasosetta
pakkaseen. Kun Anna lopulta pää-
si maistamaan tuotostani, sen ma-
ku oli niin hapan, että lapsen ilme oli
kyllä ikimuistoinen. Lopulta kokeilin
kaupan soseita, ja ne olivat omasta-
kin mielestäni paremman makuisia
ja kätevämpiä ottaa mukaan käsi-
laukussa kuin vuotavat pakastera-
siat. Kaupan ruokasoseita pystyin
kyllä osittain välttämään, kun tarjo-
sin Annalle esimerkiksi itse tehtyä
perunamuusia ja lohta.
Toinen ruokaan liittyvä periaat-
teeni oli, että en syötä lapselle nak-
keja niiden sisältämän nitriitin takia.
Nakit osoittautuivat kuitenkin niin
käteviksi eväiksi reissuilla, että nak-
kikiellosta oli luovuttava. Vaikka niitä
ei olisi itse ostanutkaan, kyläpaikois-
sa oli aina tarjolla nakkeja lapsel-
le. Ajattelin lopulta, että kun meil-
lä yleisesti ottaen syödään terveel-
lisesti, nakkien syönti kesälomalla ei
ole niin vaarallista.
Yksi tavoitteeni oli käyttää vau-
valla kestovaippoja ekologisuuden
ja rahansäästön takia. Kaveripiirissä
oli monia enemmän tai vähemmän
kestovaippailuun hurahtaneita, ja
heiltä sain paljon vinkkejä. Pienelle
vauvalle mikään kestovaippamalli ei
kuitenkaan tuntunut istuvan hyvin,
enkä uskaltanut lähteä kyläilemään
vuotavissa vaipoissa. Siron vauvan
peffasta tuli myös järjettömän iso
kaikkine kestovaippakerroksineen.
Kun kakkasotkut tursuivat kesto-
vaipoista kainaloihin asti, päätin siir-
tyä kertakäyttövaippoihin. Joskus
tuli kyllä huono omatunto, kun kan-
noin vaippoja hullut määrät roskiin.
Kun Anna oppi kävelemään, päätin
kokeilla kestovaippoja uudelleen, ja
silloin ne toimivatkin paremmin. Pe-
riaatteesta ei siis tarvinnut luopua
kokonaan.
Eniten tunnen morkkista sii-
tä, että olen lipsunut periaattees-
tani olla huutamatta lapselle. Olen
kuitenkin perinyt tällaisen tempera-
mentin, että kun hermot menevät,
niin sitten ne menevät.
Anna oli vauvana niin ihana, etten
uskonut voivani huutaa hänelle iki-
nä. Vauvaiässä uhmaikä on kuiten-
kin vielä niin kaukana, ettei voi ym-
märtääkään, miten ärsyttävä omas-
ta lapsesta voi tulla.
Yhdessä vaiheessa viime talvena
pukeutuminen oli Annalle hoitoon
lähtiessä niin vaikeaa, että sorruin
huutamaan monta kertaa ja vie-
lä kiroilemaan. Huutamisella ei kui-
tenkaan saavuta yhtään mitään, ja
siitä tulee aina morkkis. On väärin,
että aikuinen huutaa pienelle lap-
selle. Huutaminen on kuitenkin in-
himillistä; siihen sortuvat useimmat
vanhemmat, ja varsinkin väsynee-
nä napsahtaa tosi helposti. Useim-
miten pyydän kuitenkin jälkikäteen
huutotilanteita lapselta anteeksi.
Olen antanut itselleni armoa täs-
sä huutamisasiassa, ja muista peri-
aatteista lipsuminen tuntuu pienel-
tä. Toisen lapsen kanssa tulen otta-
maan entistäkin rennommin. Kat-
sotaan, mikä toimii ja mikä ei.”
Minna Huuhka, 32, lapset Anna, 5, ja
loppusyksyllä syntyväksi odotettu vauva
”VAUVAIÄSSÄ EI
VOI YMMÄR-
TÄÄKÄÄN, MITEN
ÄRSYTTÄVÄ
OMASTA
LAPSESTA VOI
TULLA.”

3.  Kaksplus 11 / 2012
”Monet lapsiin liittyvät pää-
tökseni tein katsellessani siskoni
lasta, jonka siskoni sai yksinhuoltaja-
na ollessaan vasta 18-vuotias. Pää-
tin esimerkiksi, että meidän lapsil-
la on hyvät pöytätavat, ruoalla ei lei-
kitä eikä jälkiruokaa tipu, jos ei ensin
ole syöty kunnon ruokaa. Jos ruo-
ka ei maistu, lapsi poistuu pöydäs-
tä, eikä lisää saa ennen kuin seuraa-
valla aterialla.
Käsitykseni muuttui, kun oma
lapsi syntyi. Yritin olla tiukka, mut-
ta jouduin antamaan joskus periksi.
Vähän oli sitäkin ajatusta, että kun-
han Joni söisi edes jotain, koska
hän oli aina ollut pieni ja siro.
Käännekohta oli se, kun Jonilla oli
viime talvena paha suutulehdus ja
hän oli viikon syömättä mitään. Ta-
jusin silloin, että lapsi ei kuole, vaikka
välillä jäisi ateria tai kaksikin välistä.
Nyt olenkin yrittänyt ottaa uudes-
taan tiukempaa linjaa, koska Joni jo
ymmärtää, mitä ei-sana tarkoittaa.
Ruokapöytätapojen opetteleminen
on kuitenkin haastavaa. Olisi pitänyt
olla tiukka alusta lähtien.
Päätin myös, että en opeta lasta-
ni katsomaan piirrettyjä päivät pit-
kät. Ajattelin, että lapsella tulee ol-
la virikkeitä ja hänen täytyy päästä
purkamaan energiaansa juoksemal-
la ja hyppimällä. Joni on kuitenkin
niin ylivilkas, että piirrettyjen avulla
hänet saa hetkeksi rauhoittumaan.
Keino on hyvä varsinkin sade- ja
pakkaspäivinä, kun ei voi lähteä ulos.
Silloin saan itselleni hetken rauhaa
ja pystyn laittamaan ruokaa.
”SHOPPAILU-
REISSULLA
OLI NÄLKÄ, JA
HESBURGER
OLI VIERESSÄ.
SIITÄ SE SITTEN
LÄHTI.”
Päätin myös jo etukäteen, että
meillä lapset eivät nuku vanhem-
pien sängyssä. Kaikki lähti siitä, et-
tä 13-vuotias siskoni nukkuu edel-
leenkin satunnaisesti vanhempien-
sa sängyssä. Joni nukkuikin vauvana
hyvin omassa sängyssään ja jo nel-
jän kuukauden iästä lähtien omas-
sa huoneessaan. Kaikki muuttui, kun
hän reilun vuoden ikäisenä oppi kii-
peämään itse pois pinnasängystä ja
hänelle piti ostaa tavallinen sänky.
Oli yhtä juoksemista, että lapsi saa-
tiin nukkumaan omaan huonee-
seensa. Pikkuhiljaa väsyimme nu-
kuttamaan poikaa sängyn vieres-
sä istuen, kun siihen saattoi mennä
jopa puolitoista tuntia. Lopulta Joni
tuli nukkumaan vanhempien väliin.
Sinin synnyttyä olemme yrittäneet
palauttaa pojan nukkumaan omaan
sänkyyn, ja alkuperäisestä periaat-
teesta onkin saatu taas pidettyä pa-
remmin kiinni.
Yksi etukäteen tekemäni päätös
oli, että meidän lapsista ei tule mi-
Sari Hagman, 29, lapset Joni, 3, ja Sini, 7 kk
tään herkkupeppuja. Omassa lap-
suudenkodissani syötiin kyllä mie-
lellään karkkia, ja olen itsekin mie-
letön karkin ja makean perään. En
kuitenkaan halunnut, että lapsista-
ni tulee lihavia roskaruuan tai karkil-
la lahjomisen takia.
Joni oli 10 kuukauden ikäinen,
kun hän söi ensimmäisen juusto-
aterian. Shoppailureissulla iski näl-
kä, ja Hesburger oli vieressä. Siitä se
sitten lähti.
Olemme mieheni kanssa mo-
lemmat vuorotöissä, joten varsinai-
sia karkkipäiviä on ollut vaikea pitää.
Herkuista on myös tullut hyvä lah-
jontakeino. Jonin atooppinen iho
kaipaa rasvausta joka aamu ja ilta,
mutta yleensä poika juoksee pitkin
kämppää eikä anna rasvata. Jos lu-
paa palkinnoksi pienen namin, ras-
vaaminen sujuu helpommin.
Periaatteista lipsuminen ei oi-
keastaan harmita, koska on tur-
ha voivotella jälkikäteen. Nyt toisen
lapsen kanssa olemme viisaampia.
On helpompi ottaa Sinin kanssa
heti tiukka linja.
Ensimmäisen lapsen kanssa olin
epävarmempi, vaikka olinkin hoita-
nut paljon muiden lapsia jo etukä-
teen. Lisäksi lapsen luonne vaikuttaa
paljon, ja Jonilla on niin vahva luon-
ne, että aina ei vaan jaksa tapella.
Lapsettoman ulkopuolisen on
tosi helppo sanoa, että minun lap-
seni ei ainakaan tee noin, mutta kun
omia lapsia syntyy, ei se ihan niin
yksinkertaista olekaan. Lastenhoito
ei ole mustavalkoista. Olen kuiten-
kin edelleen sitä mieltä, että jos ha-
luaa opettaa lapselle jotain, se ei ole
mahdotonta, vaan paljon on kiinni
myös itsestä.”

4. Ole itsellesi armollinen
Väestöliiton perheverkon työntekijä Anja Saloheimo muistut-
taa, että sellaiset periaatteet, joita ei saa pidettyä, ovat usein ul-
koa ohjattuja. Vanhempien olisikin hyvä miettiä, ovatko periaatteet
lähtöisin itsestä vai kannattaisiko ne kyseenalaistaa.
–Esimerkiksi lapsuudenkodin malli saattaa vaikuttaa. Se voi luo-
da paineen olla yhtä hyvä kuin oma äiti. Tai jos lähimmät ystävät
ovat kestovaippailijoita, voi tuntua kamalalta, jos itse käyttää ker-
takäyttövaippoja, Saloheimo kuvailee.
Hän kehottaa vanhempia olemaan itselleen armollisia, sillä syö
energiaa, jos koko ajan tuntee itsensä riittämättömäksi. On ole-
massa monenlaisia tapoja tehdä asiat hyvin.
–Riippuu myös äidin tai isän sekä lapsen temperamentista, mi-
kä on kenellekin hyväksi. Lapsetkin voivat olla erilaisia tarpeissaan.
Tärkeintä on, että lapsi saa oman ikätasonsa mukaista hoivaa.
Pitämättä jääneistä lupauksista seuraa helposti syyllisyys, mutta
se ei Saloheimon mukaan välttämättä ole aina huono tunne.
–Jos on oikeasti tehnyt jotain, mikä vahingoittaa lasta, on hy-
väkin kokea syyllisyyttä, pyytää anteeksi ja tehdä sovinto. On kui-
tenkin myös paljon sellaista epätervettä syyllisyyttä, että syyllis-
tyy kaikesta mahdollisesta. Silloin on hyvä pohtia, mistä syyllisyys
kumpuaa.
Saloheimon mukaan monet vanhemmat haluavat olla lähes täy-
dellisiä. Oikeaa tapaa tehdä asioita pohditaan paljon. Hänen mu-
kaansa kannatta kuitenkin muistaa, että vanhemmuus ei ole oppi-
kirjamaista suorittamista.
–Me kaikki teemme virheitä, joten myös suhteessa lapsiin on
lupa mokata. Harva se vanhempi taantuu joskus ja räyhää lapselle
kuin kolmivuotias kolmivuotiaalle. Sen jälkeen voi pyytää anteek-
si omaa käytöstään. Se antaa lapselle myös mallia, ettei tarvitse ol-
la täydellinen.
Saloheimon mukaan ei myöskään ole järkeä vertailla omaa per-
hettä muihin.
–Vaikka naapurin lapset näyttäisivät kuinka rauhallisilta, pitää
muistaa että oma lapsi on erityinen persoonansa ja minä olen hä-
nen ainutkertainen ja paras vanhempansa. Helposti muista per-
heistä näkee vain sen pinnan.
luom
upuuv
illaa
IMETTÄVI
LLE RINNOIL
LEPARAS