SlideShare a Scribd company logo
1 of 14
Download to read offline
Joulu 2014www.
Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 

Alaotsikko tähän 
Suomalaisesta työstä ja sen tulevaisuudesta on puhuttu viime kuukausina julkisuudessa 
enemmän kuin muistan kuulleeni ja nähneeni aikoihin. Valtakunnallinen kampanjointi on 
mukavasti vauhdittanut keskustelua, mutta enemmänkin kyse 
on siitä, että maalaisjärki on voittamassa. Sinivalkoinen valinta 
on saanut ansaitsemaansa arvostusta siitä yksinkertaisesta ja 
loogisesta syystä, että jokainen meistä voi vaikuttaa ostopää-töksillään 
Suomen tulevaisuuteen. 
Nyt on helppo todeta, että myös omaa sydäntäni lämmittää. 
Olemme pieni maatilalla toimiva elintarvikealan yritys, joka 
on viime vuosina päässyt työllistämään. Se on ollut meille 
Suklaatilalla arvokas asia ja ylpeydenaihe. Ja samalla mahdol-lisuus 
avata uusia ovia liiketoiminnassamme. 
Upeita tarinoita, aitoja ihmisiä 
Edessäsi on yrityslahjakuvastomme jouluksi 2014. Esittelem-me 
oman tuotevalikoimamme lisäksi näillä sivuilla valmiita 
herkkukokonaisuuksia, joiden sisältö tulee meille ilman väli-käsiä 
tutuilta isänniltä ja emänniltä sekä erikoistuotteita val-mistavilta 
kotimaisilta pienyrityksiltä. Heidän aikaansaannos-tensa 
takana on upeita tarinoita, oikeita ihmisiä, suomalaisen 
luonnon puhtautta, perinteisiä työtapoja ja aimo annos rehtiä 
aitoutta. Hyvä sataa suomalaisen työn ja maaseudun laariin. 
Suklaatilan tuotteet eivät ole suurten tukkujen eivätkä kaup-paketjujen 
valikoimissa. Hyvä niin. Emme halua jokaiseen 
kivijalkaan ja kulmakauppaan. Yrityslahjana tuotteemme 
menestyy, koska se on erilainen ja tuore, käsityöläisosaamista suomalaisen maaseudun sylistä. 
Ja saatte sen suoraan valmistajalta, ilman välikäsiä. 
Käsityöläispajana emme kaihda pieniäkään sarjoja silloin, kun se on asiakkaallemme järke-vää. 
Suuri osa tuotepakkauksistamme on personoitavissa niin, että omat logonne, brändinne 
ja ihmisenne pääsevät esille haluamassanne laajuudessa. Toivomme teidän nauttivan makua 
maalta, suklaata hyviin hetkiin. 
Makua maalta, suklaata hyviin hetkiin
Personoidut suklaat 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. 
Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden 
aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet 
koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle 
satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Alaotsikko tähän 
Vaikka helpottaisittekin joulukii-reitänne 
ja antaisitte koko lahjalä-hetysten 
postitusrumban meidän 
hoitaaksemme, muistakaa kuitenkin 
allekirjoituksella varustettu jouluter-vehdys. 
Valikoimastamme löytyvät 
jouluiset Torpan tarinat -kortit sisäl-tävät 
paitsi upeita kuvia myös kuviin 
liittyviä tarinoita ajasta menneestä. 
Suklaatila lyhyesti 
Suklaatila on Ylöjärven maaseudulla 
Suojärven tilalla toimiva perheyritys. 
Valmistamme käsityönä herkullisia 
suklaahyviä moneen lähtöön ja tuoreina asiakkaillemme. Vanhan sukutilan toimeliasta perin-töä 
jatkavat neljännessä polvessa Tomi ja Katja Järvenpää. 
Ensimmäiset suklaiset myyntituotteet verstaamme valmisti keväällä 2010. Sen jälkeen olem-me 
taittaneet matkaa kohtalaisin harppauksin ja varttuneet kuuden osaajan työyhteisöksi. 
Toimitilamme sijaitsevat elintarvikehuoneistoksi saneeratussa vanhassa navetassa pelto- ja 
metsänäkymien äärellä. Meillä harjoitetaan myös perinteistä maataloutta. Tilallamme vie-railee 
vuosittain noin sata ryhmää – joten toivotamme teidänkin porukkanne sydämellisen 
lämpimästi tervetulleeksi Suklaamaistajaisiin! 
Palvelen ilomielin joulun 2014 lahjatarpeissanne! Kiitos meidän kaikkien suomalaisten puo-lesta, 
kun teette sinivalkoisen valinnan. 
Tomi Järvenpää 
Suklaatilan isäntä 
tomi.jarvenpaa@suklaatila.fi, puh. 050 345 0360 
fi.linkedin.com/in/tomijarvenpaa/
Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Alaotsikko tähän 
Suklaat 
Marjaiset levysuklaat 
Pohjoisen luonnon valoisa kesä kypsyttää Suomessa runsaan marjasadon, josta pääsee nyt nauttimaan yhdessä 
rakastetun samettisen herkun, suklaan, kanssa. 
Suklaatilan marjaisten levyjen sarja sisältää neljää suomalaista kuivattua marjaa: mustikkaa, puolukkaa, musta-herukkaa 
ja tyrniä. Marjan luonnollinen maku myötäilee laadukasta suklaata pehmeästi. 
Marjaiset levysuklaat 80 g 
Määrä Hinta / kpl 
< 100 3,16 € 
> 100 Alkaen 2,84 € 
Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää. 
Levyt ja lohkot 
Levysuklaiden valikoimastamme löytyvät perusmaut maitosuklaa, valkosuklaa ja tumma suklaa (64 %). Lisäksi 
valmistamme timjami-, talkkuna-, kardemumma- ja hampunsiemensuklaata. 
Lohkosuklaidemme makumaailmat muodostuvat appelsiinista, piparmintusta ja merisuolasuklaasta. Tuoteper-heestä 
löytyy myös vahvin tumma suklaamme, jonka kaakaopitoisuus on 80 %. 
Levyt ja lohkot 80 g 
Määrä Hinta / kpl 
< 100 3,16 € 
> 100 Alkaen 2,84 € 
Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää.
Personoidut suklaat 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. 
Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden 
aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet 
koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle 
satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Alaotsikko tähän 
Konvehtirasiat 
Konvehtiperheemme suositut maut mesimarja, vadelma, metsämansikka ja appelsiini löytyvät joulun Matildan 
konvehteja -rasioistamme. Valittavanasi on kaksi kokovaihtoehtoa: 90-grammainen kahdeksan käsin tehdyn 
suklaakonvehdin rasia tai vastaava 180-grammainen 16 konvehdin rasia. 
Ylöjärvi Seasons 180 g -konvehtirasia on suunnattu oman kotikaupunkimme väelle. Ylöjärven matkamuisto-kilpailussakin 
palkittu tuotteemme esittelee kannessa jäätyvää Näsijärveä ja on erinomainen lahja ja tuliainen 
Ylöjärveltä minne vain. 
Matildan konvehteja 90 g 
Määrä Hinta / kpl 
< 100 5,96 € 
> 100 Alkaen 5,07 € 
Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää. 
Joulusuklaat 
Valikoimamme uudistuu täksi jouluksi kahdella uudella 
levyllä, joiden kotoisan jouluiset kannet on kuvittanut 
kainuulaistaiteilija Anu Mikkonen. 
Toinen levyistä on kanelilla maustettu vaniljainen valko-suklaa, 
joka tuo hunajaisen makean joulun kielen päälle. 
Vanhasta joulusuklaastamme tuttu ja suurta suosiota 
nauttinut piparkakkumaku on löytänyt tiensä myös uusiin 
joulusuklaapakkauksiimme. Piparkakkuinen Joulusuklaa 
johdattelee kohti kodikasta aitoa joulun tunnelmaaa. 
Joulusuklaat 80 g (kaneli ja pirparkakku) 
Määrä Hinta / kpl 
< 100 3,07 € 
> 100 Alkaen 2,76 € 
Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää. 
Matildan konvehteja 180 g 
Määrä Hinta / kpl 
< 100 11,58 € 
> 100 Alkaen 9,84 € 
Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää. 
Ylöjärvi Seasons Talvi 180 g 
Määrä Hinta / kpl 
< 100 13,16 € 
> 100 Alkaen 11,18 € 
Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää. 
Hevosaiheisen kanelisuklaan 
pakkauksen alakulmaan on 
mahdollista painattaa yrityk-senne 
logo ja oma jouluter-vehdysteksti. 
Lisäpainatus 
hintaan 0,70 €/kpl (tilaus-määrät 
50-99 kpl) tai 0,60 €/ 
kpl (tilausmäärät yli 100 kpl). 
Hinnat alv 0 %.
Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Alaotsikko tähän 
Personoidut suklaat 
Suklaalevy omalla kartonkipakkauksella 
Suklaalevy vahvassa kartonkikuoressa omalla pakkaus-painatuksella 
on herkullinen lahja, jonka voit yhdistää 
esimerkiksi herkkukoriin tai antaa sellaisenaan. 
Voit valita perussuklaiden (maito-, valko- ja tumma suklaa) 
lisäksi erilaisista makumaailmoista. Tarjolla ovat mm. 
timjamilla, piparmintulla, hampulla, talkkunalla, 
suvikyntelillä, kardemummalla, appelsiiniöljyllä 
sekä merisuolalla maustetut suklaat. 
Kartonki 250-275 g. Alla mainitut hinnat 
edellyttävät valmista painoaineistoa. 
Tarjoamme myös suunnittelupalvelua. 
80 g suklaalevy omalla paperikääreellä 
Hinnat alkaen 3,30 € / kpl 
Hinnat alv 0 %. Minimitilaus 200 kpl 
Konvehtirasia logopainatuksella tai omalla pakkauksella 
Matildan konvehteja -rasioihimme on mahdollista painattaa yrityksenne logo ja joulutervehdys. Vaihtoehtoisesti koko 
rasiakääre voidaan toteuttaa asiakkaan omalla painatuksella. Rasiamalleja on kahta kokoa. Suklaamakuina molemmis-sa 
mesimarja, vadelma, metsämansikka ja appelsiini. 
Alla mainitut hinnat edellyttävät valmista painoaineistoa, mikäli 
pakkauksen painopinta on toteutettu kokonaan asiakkaan omalla 
painatuksella. Tarjoamme myös suunnittelupalvelua. 
Jos rasian kanteen lisätään pelkkä logo ja joulutervehdys, 
Suklaatila hoitaa painoaineiston kuntoon ilman erillisveloitusta. 
180 g/16 konvehtia 
Hinnat alkaen 11,80 € / kpl. 
Hinnat alv 0 %. Minimitilaus 100 kpl. 
90 g/8 konvehtia 
Hinnat alkaen 6,90 € / kpl. 
Hinnat alv 0 %. Minimitilaus 100 kpl.
Personoidut suklaat 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. 
Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden 
aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet 
koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle 
satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Alaotsikko tähän 
Paperikääreellä personoitu suklaalevy 
Omalla käärepaperilla toteutettu suklaalevy on kätevä ja moni-käyttöinen 
lahjatuote niin lahjasetteihin kuin vaikkapa messukäyttöön. 
Voit valita perussuklaiden (maito-, valko- ja tumma suklaa) 
lisäksi erilaisista makumaailmoista. Tarjolla ovat mm. 
timjamilla, piparmintulla, hampulla, talkkunalla, 
suvikyntelillä, kardemummalla, appelsiiniöljyllä sekä 
merisuolalla maustetut suklaat. 
Paperilaatu 170 g silk. Alla mainitut hinnat 
edellyttävät valmista painoaineistoa. 
Tarjoamme myös suunnittelupalvelua. 
80 g suklaalevy omalla paperikääreellä 
Hinnat alkaen 3,09 € / kpl 
Hinnat alv 0 %. 
Minimitilaus 100 kpl 
Puinen konvehtirasia logomerkkauksella 
Suklaatilan Matildan konvehteja -rasiat saavat juhlavat puukuoret ympä-rilleen. 
Upea ja erilainen lahja tulee huomatuksi. Keskeltä avautu-van 
rasian puukanteen, jompaankumpaan reunaan, 
on mahdollista kaiverruttaa logo. Merkkaus sisältyy hintaan. 
Konvehtirasioita on kahta kokoa. Suklaamakuina molemmissa 
mesimarja, vadelma, metsämansikka ja appelsiini. 
Kappalehinta määräytyy tilausmäärän 
mukaan seuraavasti: 
180 g/16 konvehtia 
Määrä Hinta / kpl 
300 18,65 € 
100 21,50 € 
50 24,60 € 
10 28,40 € Hinnat alv 0 %. 
90 g/8 konvehtia 
Määrä Hinta / kpl 
300 11,80 € 
100 13,60 € 
50 15,60 € 
10 18,25 € Hinnat alv 0 %.
Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Alaotsikko tähän 
Joulupussukka 
Joulusuklaa 80 g ja Joulukahvi 200 g. 
Suklaatilan jouluisat herkkusuklaamaut ovat kanelinen valkosuklaa sekä piparkakkuinen maitosuklaa. Kotoisat ja 
tunnelmalliset pakkauskannet on kuvittanut kainuulaistaiteilija Anu Mikkonen. Joulukahvit valmistaa käsityöläis-paahtimo 
Mokkamestarit Ylöjärveltä. Tarjolla on kanelin ja hasselpähkinän makuinen joulukahvi tai maustamaton 
vaaleapaahtoinen joulukahvi. Valitse oma yhdistelmäsi suklaalevystä ja kahvista. Tuotteet lahjapakataan sellofaani-pussiin 
ja viimeisteillään koristenauhoin. 
Minimitilaus 30 kpl. Hinnat alv 0 %. 
Matildan konvehteja 90 g ja Fröökynän valkoherukkaglögi 0,5 l. 
Matildan konvehdeissa maistuvat metsämansikka, vadelma, mesimarja ja appelsiini. Suklaatilan suosittu 
rasia sisältää kahdeksan käsin tehtyä konvehtia. Fröökynän valkoherukkaglögin valmistaa kokemäkeläi-nen 
Anttilan tila. Glögi on alkoholiton ja tarjoillaan lämpimänä. Tuotteet pakataan luksuspullokassiin. 
Hinnat alkaen 10 € 
Joulurasia 
Matildan konvehteja 90 g. Joulusuklaa 2 x 80 g. Joulukahvi 200 g. Joulutee 100 g. 
Minimitilaus 30 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 11,50 € 
Minimitilaus 20 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 24,50 € 
Suklaatilan jouluisat herkkusuklaamaut ovat kanelinen valkosuklaa sekä piparkakkuinen maitosuklaa. 
Kotoisat ja tunnelmalliset pakkauskannet on kuvittanut kainuulaistaiteilija Anu Mikkonen. Matildan 
konvehdeissa puolestaan maistuvat metsämansikka, vadelma, mesimarja ja appelsiini. Suklaatilan suosittu 
rasia sisältää kahdeksan käsin tehtyä konvehtia. 
Maustamattoman vaaleapaahtoisen joulukahvin valmistaa käsityöläispaahtimo Mokkamestarit Ylöjär-veltä. 
Samasta osoitteesta tulee vihreä tee Joulun tähti. Tuotteet pakataan kovakartonkiseen lahjalaatik-koon 
ja viimeistellään koristenauhoituksella. 
Glögi- ja suklaakassi 
Herkkulahjat
Personoidut suklaat 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. 
Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden 
aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet 
koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle 
satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Alaotsikko tähän 
Hemmottelurasia 
Fröökynän valkoherukkaglögi 0,5 l, Suklaatilan marjaiset levy 3x80 g, 
Hyvä Tuomas -marmeladi 120 g ja Joulukahvi 200 g. 
Hemmottelurasiasta löytyvät Suklaatilan suositut marjaiset suklaalevyt, joissa on kotimaista kuivattua mus-tikkaa, 
puolukkaa ja mustaherukkaa. Maustamattoman vaaleapaahtoisen joulukahvin valmistaa käsityöläis-paahtimo 
Mokkamestarit. Fröökynän valkoherukkaglögin valmistaa kokemäkeläinen Anttilan tila. Jouluisan 
Hyvä Tuomas -herkkumarmeladin valmistaa Vavesaaren tila. Tuotteet pakataan ko-vakartonkiseen 
lahjalaatikkoon, joka viimeistellään koristenauhoituksella. 
Minimitilaus 20 kpl. Hinnat alv 0 %. 
Hinnat alkaen 27,50 € 
Saunatunnelmaa 
Minimitilaus 20 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 33,80 € 
Saunahunaja 220 g, Fröökynän valkoherukkaglögi 0,5 l, Suklaati-lan 
Joulusuklaa 2x80 g, Joulun tunnelmaa -yrttijalkakylpy, Tontun 
tulukset, Tättälän kynttilä ja Tervashampoo 200 ml. 
Pesosten mehiläistarhojen saunahunaja suo hunajaista hyvinvointia iholle, ja 
hemmottelu jatkuu Idearapsakan jouluisassa yrttijalkakylvyssä ja perinteisellä 
tervashampoolla peseytyen. Sitten kaivetaan esiin Tontun tulukset ja sytytetään 
Tättälän tilan kaunis käsin tehty kynttilä. On hyvä hetki nauttia Fröökynän alko-holittomasta 
valhoherukkaglögistä ja Suklaatilan läm-mintunnelmaisista 
Joulusuklaista. Tuotteet pakataan ko-vakartonkiseen 
lahjalaatikkoon, joka viimeistellään 
koristenauhoituksella.
Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Alaotsikko tähän 
Fröökynän valkoherukkaglögi 0,5 l Suklaatilan käsin tehdyt Joulusuklaat 2x80 g, Joulukahvi 
200 g, Jouluisia karamelleja 120 g, Matildan konvehteja 180 g ja Omenacalvadoshyytelö 
170 g. Tuotteet pakataan kovakartonkiseen lahjalaatikkoon, joka viimeistellään koristenauhoituksella. 
Suklaatilan käsin tehdyt marjasuklaalevyt 3x80 g, Matildan käsin tehtyjä konvehteja 180 g, 
Hyvä Tuomas -marmeladi 120 g, Joulukahvi 200 g ja Joulun Tähti -tee. 100 g. Tuotteet paka-taan 
kovakartonkiseen lahjalaatikkoon, joka viimeistellään koristenauhoituksella. 
Minimitilaus 20 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 38 € 
Minimitilaus 20 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 41,50 € 
Joulun Juhlava 2 
Herkkulahjat 
Joulun Juhlava 1
Personoidut suklaat 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. 
Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden 
aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet 
koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle 
satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Alaotsikko tähän 
Alkoholiton karpalokuohujuoma 75 cl, Matildan konvehteja 180 g, Joulukahvi 200 g, Joulun Tähti 
-tee, Jouluisia karamelleja 120 g, Suklaatilan käsin tehdyt Joulusuklaat 2x80 g, Savuahven 210 g ja 
Omenacalvadoshyytelö 170 g. Pakataan herkkukoriin ja viimeistellään sellofaanilla ja koristenauhoi-tuksella. 
Alkoholiton karpalokuohujuoma 75 cl, Matildan konvehteja 180 g, Joulukahvi 200 g, Hyvä 
Tuomas -marmeladit 120 g, Suklaatilan käsin tehdyt Joulusuklaat 2x80 g, Savuahven 210 g 
ja Ruusun terälehtihillo 120 g. Pakataan herkkukoriin ja 
viimeistellään sellofaanilla ja koristenauhoituksella. 
Minimitilaus 10 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 59 € 
Joulun Juhlava 3 
Joulun Juhlava 4 
Minimitilaus 10 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 54 €
Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Alaotsikko tähän 
Voimme lisätä lahjaan paketoinnin yhteydessä oman joulukorttisi. Kortit toimitat meille etukäteen pakkaushet-keä 
odottelemaan. 
Voimme myös liittää lahjaasi valitsemasi joulutervehdyskortin. Torpan tarinat -korteissa tunnelmalliset kuvat ja 
kortin kääntöpuolelta löytyvät kuviin liittyvät tarinat avaavat ovia suomalaiseen elämäntapaan ja elettyyn maa-seutuelämään 
luonnon välittömässä yhteydessä. Railin runokortit tuovat niin ikään mieleen lämpimät muistot 
maaseutuelämästä. Koskettavat runot täydentävät tunnelmaa. Maalattuun originaaliin pohjaava Joulutupa-kortti 
puolestaan välittää ylellistä käsityön tuntua. 
Voimme halutessasi painattaa korttiin yrityksenne logon ja skannatut allekirjoituksenne. 
Kortit (A6) 
Hinnat 0,96 / kpl. Logon ja skannattun allekirjoituksen painatus kortin taustapuolelle 0,20 € / kpl. 
Hinnat alv 0 %. 
Kortit 
Lahjakortti 
Valikoimaamme kuuluvat myös lahjakortit, joita voi käyttää myymälässämme Frööky-nän 
Herkussa, verkkokaupassamme sekä Suklaatilan tilapuodissa. Korttien arvot ovat 
25 €, 50 € tai 100 €. 
Niittylato, Torpan Tarinat Joulutupa. Kuusi ja kynttilät, Torpan Tarinat Joulupiparit, Railin runkortti
Personoidut suklaat 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. 
Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden 
aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet 
koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle 
satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla 
Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän 
vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä 
kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu 
alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. 
Alaotsikko tähän 
Toimitusajat 
Valikoimamme perustuvat pienten käsityöläisyritysten tarjontaan, mikä tekee tuotteista erityisen kiinnostavia ja 
nostaa ne massasta. Toisaalta käsityöhön perustuva valmistus rajoittaa tuotteiden saatavuutta. Tämän kuvaston 
valikoima on suunniteltu niin, että toimitukset onnistuvat määrästä riippuen 1-3 viikossa. 
Toimitustavat 
Toimitamme tuotteet asiakkaalle joko yhteen osoitteeseen tai sovittuna ajankohtana suoraan vastaanottajille. 
Yhteen kotimaan osoitteeseen toimitamme rahtivapaasti, kun tilaus on yli 1000 € + alv. 
Postituspalvelun suoraan lahjan saajille hoidamme käyttämällä Itella Business Day 14 -kuljetuksia, jotka ovat 
nopea ja kustannustehokas tapa toimittaa lahjat suoraan yrityksiin. Toimitusmaksu on 9,90 € + alv / kotimaan 
osoite. 
Varmistamme Itellan lähetysseurannasta, että jokainen postittamamme paketti on vastaanotettu. Mikäli vas-taanottajan 
osoite on muuttunut, selvitämme uuden osoitteen ja ohjaamme postin perille. Uudelleenohjaukses-ta 
peritään Itellan voimassa olevan hinnaston mukainen maksu. 
Toimitukset 
Pienet lahjatarpeet nopeasti Fröökynästä 
Verkkokauppa ja myymälä 
Yksittäiset herkkukorit tilaat kätevästi verkkokaupastamme frookynanherkku.fi. Pääset valitsemaan haluamasi 
tuotteet verkkokaupan tarjonnasta, ja toimitamme korin halutessasi suoraan vastaanottajalle kera pakettikortin, 
johon tulostetaan antamasi tervehdysteksti. Voit tilata verkkokaupasta vain yksittäisiä herkkukoreja. 
Toimi näin: Valitse ostoskoriisi tuotteet, jotka haluat herkkukoriin. Valitse lisäksi tuote nimeltä Lahjakori- ja 
paketoimispalvelu, jos haluat, että valitsemasi tuotteet paketoidaan näyttäväksi herkkukoriksi. Muussa tapa-uksessa 
tuotteet toimitetaan ilman lahjakoripaketointia. Tilauksen vahvistusvaiheessa voit kirjoittaa, minkä 
tekstin haluat lahjasi pakettikorttiin. 
Jos vierailet Ylöjärvellä sijaitsevassa myymälässämme Fröökynän Herkussa, henkilökuntamme kokoaa myymä-län 
valikoimasta muutaman herkkukorin tai -kassin ilman ennakkotilausta. Jonotilanteesta riippuen lahjasetti 
on mahdollista koota ja pakata odotellessasi. Voit myös tutustua tuotteisiin verkkokaupassamme frooky-nanherkku. 
fi ja tilata korin tai korit etukäteen valmiina noudettavaksi. Jos asioit joulukuussa, suosittelemme 
ennakkotilausta. 
Fröökynän Herkku. Hiitintie 1 (ABC Teivo), 33400 Tampere. 
Kysyttävää? ! Tarvitsetko tietoa tietystä yksittäisestä 
tuotteesta? Kokeile Livezhat-palveluamme 
www.suklaatila.fi:llä oikeassa alareunassa. 
Palvelemme Livezhatissa pääsääntöisesti 
myymälämme avoinnaoloaikoina. 
Jos tarvitset personointiin, toimituksiin tai 
laskutukseen liittyvää tietoa tai tarjousta 
esitteessä mainittua suuremmille toimitus-erille, 
ole yhteydessä suoraan myyntiimme 
Tomi Järvenpäähän. Puh. 010 3221 321. 
S-posti tomi.jarvenpaa@suklaatila.fi.
suklaatila.fiYrityslahjat 
Liivalammintie 75, 
34140 Mutala (Ylöjärvi) 
Sivustomme 
suklaatila.fi • frookynanherkku.fi • makuamaalta.fi 
Some 
Facebook, Twitter, LinkedIn, Google+ 
Hanna Setälä 
Kirsi Teiskonlahti 
Myymälämme Fröökynän Herkku 
Hiitintie 1 (ABC Teivo), 33400 Tampere 
Suojärven Suklaatila Oy 
YrityslahjamyyntimmePuh. 010 3221 321, tomi.jarvenpaa@suklaatila.fi 
Tomi Järvenpää, yrittäjä

More Related Content

Featured

Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage EngineeringsProduct Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage EngineeringsPixeldarts
 
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthHow Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthThinkNow
 
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfAI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfmarketingartwork
 
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024Neil Kimberley
 
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)contently
 
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024Albert Qian
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsKurio // The Social Media Age(ncy)
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Search Engine Journal
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summarySpeakerHub
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Tessa Mero
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentLily Ray
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best PracticesVit Horky
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementMindGenius
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...RachelPearson36
 
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Applitools
 
12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at WorkGetSmarter
 
Featured (20)

Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage EngineeringsProduct Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
 
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthHow Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
 
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfAI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
 
Skeleton Culture Code
Skeleton Culture CodeSkeleton Culture Code
Skeleton Culture Code
 
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
 
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
 
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
 
How to have difficult conversations
How to have difficult conversations How to have difficult conversations
How to have difficult conversations
 
Introduction to Data Science
Introduction to Data ScienceIntroduction to Data Science
Introduction to Data Science
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best Practices
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project management
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
 
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
Unlocking the Power of ChatGPT and AI in Testing - A Real-World Look, present...
 
12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work12 Ways to Increase Your Influence at Work
12 Ways to Increase Your Influence at Work
 
Suklaatilan yrityslahjat Joulu 2014

  • 2. Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Suomalaisesta työstä ja sen tulevaisuudesta on puhuttu viime kuukausina julkisuudessa enemmän kuin muistan kuulleeni ja nähneeni aikoihin. Valtakunnallinen kampanjointi on mukavasti vauhdittanut keskustelua, mutta enemmänkin kyse on siitä, että maalaisjärki on voittamassa. Sinivalkoinen valinta on saanut ansaitsemaansa arvostusta siitä yksinkertaisesta ja loogisesta syystä, että jokainen meistä voi vaikuttaa ostopää-töksillään Suomen tulevaisuuteen. Nyt on helppo todeta, että myös omaa sydäntäni lämmittää. Olemme pieni maatilalla toimiva elintarvikealan yritys, joka on viime vuosina päässyt työllistämään. Se on ollut meille Suklaatilalla arvokas asia ja ylpeydenaihe. Ja samalla mahdol-lisuus avata uusia ovia liiketoiminnassamme. Upeita tarinoita, aitoja ihmisiä Edessäsi on yrityslahjakuvastomme jouluksi 2014. Esittelem-me oman tuotevalikoimamme lisäksi näillä sivuilla valmiita herkkukokonaisuuksia, joiden sisältö tulee meille ilman väli-käsiä tutuilta isänniltä ja emänniltä sekä erikoistuotteita val-mistavilta kotimaisilta pienyrityksiltä. Heidän aikaansaannos-tensa takana on upeita tarinoita, oikeita ihmisiä, suomalaisen luonnon puhtautta, perinteisiä työtapoja ja aimo annos rehtiä aitoutta. Hyvä sataa suomalaisen työn ja maaseudun laariin. Suklaatilan tuotteet eivät ole suurten tukkujen eivätkä kaup-paketjujen valikoimissa. Hyvä niin. Emme halua jokaiseen kivijalkaan ja kulmakauppaan. Yrityslahjana tuotteemme menestyy, koska se on erilainen ja tuore, käsityöläisosaamista suomalaisen maaseudun sylistä. Ja saatte sen suoraan valmistajalta, ilman välikäsiä. Käsityöläispajana emme kaihda pieniäkään sarjoja silloin, kun se on asiakkaallemme järke-vää. Suuri osa tuotepakkauksistamme on personoitavissa niin, että omat logonne, brändinne ja ihmisenne pääsevät esille haluamassanne laajuudessa. Toivomme teidän nauttivan makua maalta, suklaata hyviin hetkiin. Makua maalta, suklaata hyviin hetkiin
  • 3. Personoidut suklaat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Vaikka helpottaisittekin joulukii-reitänne ja antaisitte koko lahjalä-hetysten postitusrumban meidän hoitaaksemme, muistakaa kuitenkin allekirjoituksella varustettu jouluter-vehdys. Valikoimastamme löytyvät jouluiset Torpan tarinat -kortit sisäl-tävät paitsi upeita kuvia myös kuviin liittyviä tarinoita ajasta menneestä. Suklaatila lyhyesti Suklaatila on Ylöjärven maaseudulla Suojärven tilalla toimiva perheyritys. Valmistamme käsityönä herkullisia suklaahyviä moneen lähtöön ja tuoreina asiakkaillemme. Vanhan sukutilan toimeliasta perin-töä jatkavat neljännessä polvessa Tomi ja Katja Järvenpää. Ensimmäiset suklaiset myyntituotteet verstaamme valmisti keväällä 2010. Sen jälkeen olem-me taittaneet matkaa kohtalaisin harppauksin ja varttuneet kuuden osaajan työyhteisöksi. Toimitilamme sijaitsevat elintarvikehuoneistoksi saneeratussa vanhassa navetassa pelto- ja metsänäkymien äärellä. Meillä harjoitetaan myös perinteistä maataloutta. Tilallamme vie-railee vuosittain noin sata ryhmää – joten toivotamme teidänkin porukkanne sydämellisen lämpimästi tervetulleeksi Suklaamaistajaisiin! Palvelen ilomielin joulun 2014 lahjatarpeissanne! Kiitos meidän kaikkien suomalaisten puo-lesta, kun teette sinivalkoisen valinnan. Tomi Järvenpää Suklaatilan isäntä tomi.jarvenpaa@suklaatila.fi, puh. 050 345 0360 fi.linkedin.com/in/tomijarvenpaa/
  • 4. Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Suklaat Marjaiset levysuklaat Pohjoisen luonnon valoisa kesä kypsyttää Suomessa runsaan marjasadon, josta pääsee nyt nauttimaan yhdessä rakastetun samettisen herkun, suklaan, kanssa. Suklaatilan marjaisten levyjen sarja sisältää neljää suomalaista kuivattua marjaa: mustikkaa, puolukkaa, musta-herukkaa ja tyrniä. Marjan luonnollinen maku myötäilee laadukasta suklaata pehmeästi. Marjaiset levysuklaat 80 g Määrä Hinta / kpl < 100 3,16 € > 100 Alkaen 2,84 € Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää. Levyt ja lohkot Levysuklaiden valikoimastamme löytyvät perusmaut maitosuklaa, valkosuklaa ja tumma suklaa (64 %). Lisäksi valmistamme timjami-, talkkuna-, kardemumma- ja hampunsiemensuklaata. Lohkosuklaidemme makumaailmat muodostuvat appelsiinista, piparmintusta ja merisuolasuklaasta. Tuoteper-heestä löytyy myös vahvin tumma suklaamme, jonka kaakaopitoisuus on 80 %. Levyt ja lohkot 80 g Määrä Hinta / kpl < 100 3,16 € > 100 Alkaen 2,84 € Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää.
  • 5. Personoidut suklaat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Konvehtirasiat Konvehtiperheemme suositut maut mesimarja, vadelma, metsämansikka ja appelsiini löytyvät joulun Matildan konvehteja -rasioistamme. Valittavanasi on kaksi kokovaihtoehtoa: 90-grammainen kahdeksan käsin tehdyn suklaakonvehdin rasia tai vastaava 180-grammainen 16 konvehdin rasia. Ylöjärvi Seasons 180 g -konvehtirasia on suunnattu oman kotikaupunkimme väelle. Ylöjärven matkamuisto-kilpailussakin palkittu tuotteemme esittelee kannessa jäätyvää Näsijärveä ja on erinomainen lahja ja tuliainen Ylöjärveltä minne vain. Matildan konvehteja 90 g Määrä Hinta / kpl < 100 5,96 € > 100 Alkaen 5,07 € Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää. Joulusuklaat Valikoimamme uudistuu täksi jouluksi kahdella uudella levyllä, joiden kotoisan jouluiset kannet on kuvittanut kainuulaistaiteilija Anu Mikkonen. Toinen levyistä on kanelilla maustettu vaniljainen valko-suklaa, joka tuo hunajaisen makean joulun kielen päälle. Vanhasta joulusuklaastamme tuttu ja suurta suosiota nauttinut piparkakkumaku on löytänyt tiensä myös uusiin joulusuklaapakkauksiimme. Piparkakkuinen Joulusuklaa johdattelee kohti kodikasta aitoa joulun tunnelmaaa. Joulusuklaat 80 g (kaneli ja pirparkakku) Määrä Hinta / kpl < 100 3,07 € > 100 Alkaen 2,76 € Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää. Matildan konvehteja 180 g Määrä Hinta / kpl < 100 11,58 € > 100 Alkaen 9,84 € Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää. Ylöjärvi Seasons Talvi 180 g Määrä Hinta / kpl < 100 13,16 € > 100 Alkaen 11,18 € Hinnat alv 0 %. Ei minimitilausmäärää. Hevosaiheisen kanelisuklaan pakkauksen alakulmaan on mahdollista painattaa yrityk-senne logo ja oma jouluter-vehdysteksti. Lisäpainatus hintaan 0,70 €/kpl (tilaus-määrät 50-99 kpl) tai 0,60 €/ kpl (tilausmäärät yli 100 kpl). Hinnat alv 0 %.
  • 6. Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Personoidut suklaat Suklaalevy omalla kartonkipakkauksella Suklaalevy vahvassa kartonkikuoressa omalla pakkaus-painatuksella on herkullinen lahja, jonka voit yhdistää esimerkiksi herkkukoriin tai antaa sellaisenaan. Voit valita perussuklaiden (maito-, valko- ja tumma suklaa) lisäksi erilaisista makumaailmoista. Tarjolla ovat mm. timjamilla, piparmintulla, hampulla, talkkunalla, suvikyntelillä, kardemummalla, appelsiiniöljyllä sekä merisuolalla maustetut suklaat. Kartonki 250-275 g. Alla mainitut hinnat edellyttävät valmista painoaineistoa. Tarjoamme myös suunnittelupalvelua. 80 g suklaalevy omalla paperikääreellä Hinnat alkaen 3,30 € / kpl Hinnat alv 0 %. Minimitilaus 200 kpl Konvehtirasia logopainatuksella tai omalla pakkauksella Matildan konvehteja -rasioihimme on mahdollista painattaa yrityksenne logo ja joulutervehdys. Vaihtoehtoisesti koko rasiakääre voidaan toteuttaa asiakkaan omalla painatuksella. Rasiamalleja on kahta kokoa. Suklaamakuina molemmis-sa mesimarja, vadelma, metsämansikka ja appelsiini. Alla mainitut hinnat edellyttävät valmista painoaineistoa, mikäli pakkauksen painopinta on toteutettu kokonaan asiakkaan omalla painatuksella. Tarjoamme myös suunnittelupalvelua. Jos rasian kanteen lisätään pelkkä logo ja joulutervehdys, Suklaatila hoitaa painoaineiston kuntoon ilman erillisveloitusta. 180 g/16 konvehtia Hinnat alkaen 11,80 € / kpl. Hinnat alv 0 %. Minimitilaus 100 kpl. 90 g/8 konvehtia Hinnat alkaen 6,90 € / kpl. Hinnat alv 0 %. Minimitilaus 100 kpl.
  • 7. Personoidut suklaat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Paperikääreellä personoitu suklaalevy Omalla käärepaperilla toteutettu suklaalevy on kätevä ja moni-käyttöinen lahjatuote niin lahjasetteihin kuin vaikkapa messukäyttöön. Voit valita perussuklaiden (maito-, valko- ja tumma suklaa) lisäksi erilaisista makumaailmoista. Tarjolla ovat mm. timjamilla, piparmintulla, hampulla, talkkunalla, suvikyntelillä, kardemummalla, appelsiiniöljyllä sekä merisuolalla maustetut suklaat. Paperilaatu 170 g silk. Alla mainitut hinnat edellyttävät valmista painoaineistoa. Tarjoamme myös suunnittelupalvelua. 80 g suklaalevy omalla paperikääreellä Hinnat alkaen 3,09 € / kpl Hinnat alv 0 %. Minimitilaus 100 kpl Puinen konvehtirasia logomerkkauksella Suklaatilan Matildan konvehteja -rasiat saavat juhlavat puukuoret ympä-rilleen. Upea ja erilainen lahja tulee huomatuksi. Keskeltä avautu-van rasian puukanteen, jompaankumpaan reunaan, on mahdollista kaiverruttaa logo. Merkkaus sisältyy hintaan. Konvehtirasioita on kahta kokoa. Suklaamakuina molemmissa mesimarja, vadelma, metsämansikka ja appelsiini. Kappalehinta määräytyy tilausmäärän mukaan seuraavasti: 180 g/16 konvehtia Määrä Hinta / kpl 300 18,65 € 100 21,50 € 50 24,60 € 10 28,40 € Hinnat alv 0 %. 90 g/8 konvehtia Määrä Hinta / kpl 300 11,80 € 100 13,60 € 50 15,60 € 10 18,25 € Hinnat alv 0 %.
  • 8. Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Joulupussukka Joulusuklaa 80 g ja Joulukahvi 200 g. Suklaatilan jouluisat herkkusuklaamaut ovat kanelinen valkosuklaa sekä piparkakkuinen maitosuklaa. Kotoisat ja tunnelmalliset pakkauskannet on kuvittanut kainuulaistaiteilija Anu Mikkonen. Joulukahvit valmistaa käsityöläis-paahtimo Mokkamestarit Ylöjärveltä. Tarjolla on kanelin ja hasselpähkinän makuinen joulukahvi tai maustamaton vaaleapaahtoinen joulukahvi. Valitse oma yhdistelmäsi suklaalevystä ja kahvista. Tuotteet lahjapakataan sellofaani-pussiin ja viimeisteillään koristenauhoin. Minimitilaus 30 kpl. Hinnat alv 0 %. Matildan konvehteja 90 g ja Fröökynän valkoherukkaglögi 0,5 l. Matildan konvehdeissa maistuvat metsämansikka, vadelma, mesimarja ja appelsiini. Suklaatilan suosittu rasia sisältää kahdeksan käsin tehtyä konvehtia. Fröökynän valkoherukkaglögin valmistaa kokemäkeläi-nen Anttilan tila. Glögi on alkoholiton ja tarjoillaan lämpimänä. Tuotteet pakataan luksuspullokassiin. Hinnat alkaen 10 € Joulurasia Matildan konvehteja 90 g. Joulusuklaa 2 x 80 g. Joulukahvi 200 g. Joulutee 100 g. Minimitilaus 30 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 11,50 € Minimitilaus 20 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 24,50 € Suklaatilan jouluisat herkkusuklaamaut ovat kanelinen valkosuklaa sekä piparkakkuinen maitosuklaa. Kotoisat ja tunnelmalliset pakkauskannet on kuvittanut kainuulaistaiteilija Anu Mikkonen. Matildan konvehdeissa puolestaan maistuvat metsämansikka, vadelma, mesimarja ja appelsiini. Suklaatilan suosittu rasia sisältää kahdeksan käsin tehtyä konvehtia. Maustamattoman vaaleapaahtoisen joulukahvin valmistaa käsityöläispaahtimo Mokkamestarit Ylöjär-veltä. Samasta osoitteesta tulee vihreä tee Joulun tähti. Tuotteet pakataan kovakartonkiseen lahjalaatik-koon ja viimeistellään koristenauhoituksella. Glögi- ja suklaakassi Herkkulahjat
  • 9. Personoidut suklaat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Hemmottelurasia Fröökynän valkoherukkaglögi 0,5 l, Suklaatilan marjaiset levy 3x80 g, Hyvä Tuomas -marmeladi 120 g ja Joulukahvi 200 g. Hemmottelurasiasta löytyvät Suklaatilan suositut marjaiset suklaalevyt, joissa on kotimaista kuivattua mus-tikkaa, puolukkaa ja mustaherukkaa. Maustamattoman vaaleapaahtoisen joulukahvin valmistaa käsityöläis-paahtimo Mokkamestarit. Fröökynän valkoherukkaglögin valmistaa kokemäkeläinen Anttilan tila. Jouluisan Hyvä Tuomas -herkkumarmeladin valmistaa Vavesaaren tila. Tuotteet pakataan ko-vakartonkiseen lahjalaatikkoon, joka viimeistellään koristenauhoituksella. Minimitilaus 20 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 27,50 € Saunatunnelmaa Minimitilaus 20 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 33,80 € Saunahunaja 220 g, Fröökynän valkoherukkaglögi 0,5 l, Suklaati-lan Joulusuklaa 2x80 g, Joulun tunnelmaa -yrttijalkakylpy, Tontun tulukset, Tättälän kynttilä ja Tervashampoo 200 ml. Pesosten mehiläistarhojen saunahunaja suo hunajaista hyvinvointia iholle, ja hemmottelu jatkuu Idearapsakan jouluisassa yrttijalkakylvyssä ja perinteisellä tervashampoolla peseytyen. Sitten kaivetaan esiin Tontun tulukset ja sytytetään Tättälän tilan kaunis käsin tehty kynttilä. On hyvä hetki nauttia Fröökynän alko-holittomasta valhoherukkaglögistä ja Suklaatilan läm-mintunnelmaisista Joulusuklaista. Tuotteet pakataan ko-vakartonkiseen lahjalaatikkoon, joka viimeistellään koristenauhoituksella.
  • 10. Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Fröökynän valkoherukkaglögi 0,5 l Suklaatilan käsin tehdyt Joulusuklaat 2x80 g, Joulukahvi 200 g, Jouluisia karamelleja 120 g, Matildan konvehteja 180 g ja Omenacalvadoshyytelö 170 g. Tuotteet pakataan kovakartonkiseen lahjalaatikkoon, joka viimeistellään koristenauhoituksella. Suklaatilan käsin tehdyt marjasuklaalevyt 3x80 g, Matildan käsin tehtyjä konvehteja 180 g, Hyvä Tuomas -marmeladi 120 g, Joulukahvi 200 g ja Joulun Tähti -tee. 100 g. Tuotteet paka-taan kovakartonkiseen lahjalaatikkoon, joka viimeistellään koristenauhoituksella. Minimitilaus 20 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 38 € Minimitilaus 20 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 41,50 € Joulun Juhlava 2 Herkkulahjat Joulun Juhlava 1
  • 11. Personoidut suklaat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Alkoholiton karpalokuohujuoma 75 cl, Matildan konvehteja 180 g, Joulukahvi 200 g, Joulun Tähti -tee, Jouluisia karamelleja 120 g, Suklaatilan käsin tehdyt Joulusuklaat 2x80 g, Savuahven 210 g ja Omenacalvadoshyytelö 170 g. Pakataan herkkukoriin ja viimeistellään sellofaanilla ja koristenauhoi-tuksella. Alkoholiton karpalokuohujuoma 75 cl, Matildan konvehteja 180 g, Joulukahvi 200 g, Hyvä Tuomas -marmeladit 120 g, Suklaatilan käsin tehdyt Joulusuklaat 2x80 g, Savuahven 210 g ja Ruusun terälehtihillo 120 g. Pakataan herkkukoriin ja viimeistellään sellofaanilla ja koristenauhoituksella. Minimitilaus 10 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 59 € Joulun Juhlava 3 Joulun Juhlava 4 Minimitilaus 10 kpl. Hinnat alv 0 %. Hinnat alkaen 54 €
  • 12. Yrityslahjat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Voimme lisätä lahjaan paketoinnin yhteydessä oman joulukorttisi. Kortit toimitat meille etukäteen pakkaushet-keä odottelemaan. Voimme myös liittää lahjaasi valitsemasi joulutervehdyskortin. Torpan tarinat -korteissa tunnelmalliset kuvat ja kortin kääntöpuolelta löytyvät kuviin liittyvät tarinat avaavat ovia suomalaiseen elämäntapaan ja elettyyn maa-seutuelämään luonnon välittömässä yhteydessä. Railin runokortit tuovat niin ikään mieleen lämpimät muistot maaseutuelämästä. Koskettavat runot täydentävät tunnelmaa. Maalattuun originaaliin pohjaava Joulutupa-kortti puolestaan välittää ylellistä käsityön tuntua. Voimme halutessasi painattaa korttiin yrityksenne logon ja skannatut allekirjoituksenne. Kortit (A6) Hinnat 0,96 / kpl. Logon ja skannattun allekirjoituksen painatus kortin taustapuolelle 0,20 € / kpl. Hinnat alv 0 %. Kortit Lahjakortti Valikoimaamme kuuluvat myös lahjakortit, joita voi käyttää myymälässämme Frööky-nän Herkussa, verkkokaupassamme sekä Suklaatilan tilapuodissa. Korttien arvot ovat 25 €, 50 € tai 100 €. Niittylato, Torpan Tarinat Joulutupa. Kuusi ja kynttilät, Torpan Tarinat Joulupiparit, Railin runkortti
  • 13. Personoidut suklaat Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kak-sinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Hunajanhimoiset karhut ovat aiheuttaneet tuhoa mehiläistarhoilla eri puolilla Suomea. Suomen Mehiläishoitajain liitto kertoo, että karhut ovat tuhonneet tämän vuoden aikana ainakin 300 mehiläispesää. Tuhot ovat jo elokuun loppuun mennessä kaksinkertaistuneet koko viime vuoden tuhoihin verrattuna. Karhuista aiheutuu alalle satojen tuhansien eurojen kustannukset. Alaotsikko tähän Toimitusajat Valikoimamme perustuvat pienten käsityöläisyritysten tarjontaan, mikä tekee tuotteista erityisen kiinnostavia ja nostaa ne massasta. Toisaalta käsityöhön perustuva valmistus rajoittaa tuotteiden saatavuutta. Tämän kuvaston valikoima on suunniteltu niin, että toimitukset onnistuvat määrästä riippuen 1-3 viikossa. Toimitustavat Toimitamme tuotteet asiakkaalle joko yhteen osoitteeseen tai sovittuna ajankohtana suoraan vastaanottajille. Yhteen kotimaan osoitteeseen toimitamme rahtivapaasti, kun tilaus on yli 1000 € + alv. Postituspalvelun suoraan lahjan saajille hoidamme käyttämällä Itella Business Day 14 -kuljetuksia, jotka ovat nopea ja kustannustehokas tapa toimittaa lahjat suoraan yrityksiin. Toimitusmaksu on 9,90 € + alv / kotimaan osoite. Varmistamme Itellan lähetysseurannasta, että jokainen postittamamme paketti on vastaanotettu. Mikäli vas-taanottajan osoite on muuttunut, selvitämme uuden osoitteen ja ohjaamme postin perille. Uudelleenohjaukses-ta peritään Itellan voimassa olevan hinnaston mukainen maksu. Toimitukset Pienet lahjatarpeet nopeasti Fröökynästä Verkkokauppa ja myymälä Yksittäiset herkkukorit tilaat kätevästi verkkokaupastamme frookynanherkku.fi. Pääset valitsemaan haluamasi tuotteet verkkokaupan tarjonnasta, ja toimitamme korin halutessasi suoraan vastaanottajalle kera pakettikortin, johon tulostetaan antamasi tervehdysteksti. Voit tilata verkkokaupasta vain yksittäisiä herkkukoreja. Toimi näin: Valitse ostoskoriisi tuotteet, jotka haluat herkkukoriin. Valitse lisäksi tuote nimeltä Lahjakori- ja paketoimispalvelu, jos haluat, että valitsemasi tuotteet paketoidaan näyttäväksi herkkukoriksi. Muussa tapa-uksessa tuotteet toimitetaan ilman lahjakoripaketointia. Tilauksen vahvistusvaiheessa voit kirjoittaa, minkä tekstin haluat lahjasi pakettikorttiin. Jos vierailet Ylöjärvellä sijaitsevassa myymälässämme Fröökynän Herkussa, henkilökuntamme kokoaa myymä-län valikoimasta muutaman herkkukorin tai -kassin ilman ennakkotilausta. Jonotilanteesta riippuen lahjasetti on mahdollista koota ja pakata odotellessasi. Voit myös tutustua tuotteisiin verkkokaupassamme frooky-nanherkku. fi ja tilata korin tai korit etukäteen valmiina noudettavaksi. Jos asioit joulukuussa, suosittelemme ennakkotilausta. Fröökynän Herkku. Hiitintie 1 (ABC Teivo), 33400 Tampere. Kysyttävää? ! Tarvitsetko tietoa tietystä yksittäisestä tuotteesta? Kokeile Livezhat-palveluamme www.suklaatila.fi:llä oikeassa alareunassa. Palvelemme Livezhatissa pääsääntöisesti myymälämme avoinnaoloaikoina. Jos tarvitset personointiin, toimituksiin tai laskutukseen liittyvää tietoa tai tarjousta esitteessä mainittua suuremmille toimitus-erille, ole yhteydessä suoraan myyntiimme Tomi Järvenpäähän. Puh. 010 3221 321. S-posti tomi.jarvenpaa@suklaatila.fi.
  • 14. suklaatila.fiYrityslahjat Liivalammintie 75, 34140 Mutala (Ylöjärvi) Sivustomme suklaatila.fi • frookynanherkku.fi • makuamaalta.fi Some Facebook, Twitter, LinkedIn, Google+ Hanna Setälä Kirsi Teiskonlahti Myymälämme Fröökynän Herkku Hiitintie 1 (ABC Teivo), 33400 Tampere Suojärven Suklaatila Oy YrityslahjamyyntimmePuh. 010 3221 321, tomi.jarvenpaa@suklaatila.fi Tomi Järvenpää, yrittäjä