SlideShare a Scribd company logo
1 of 7
Aalto-yliopiston strategia AYYE 2/2010
Rohkeus vaikuttaa ja menestyä  Intohimo uuden etsimiseen  Arvot Vapaus luovuuteen ja kriittisyyteen  Perustana eettisyys, avoimuus ja tasa-arvo  Vastuu välittää, suvaita ja innostaa
Aalto-yliopisto muuttaa maailmaa kansainvälisesti korkeatasoisen tutkimuksen, edellä käyvän opetuksen, rajojen rohkean ylittämisen ja uusiutumisen keinoin. Missio Aalto-yliopisto kouluttaa vastuullisia, itsenäisiä ja kokonaisuuksia ymmärtäviä asiantuntijoita yhteiskunnan suunnannäyttäjiksi.
Aalto-yliopistossa alojensa parhaat kohtaavat ja menestyvät.  Yliopisto tunnetaan kansainvälisesti tieteen, taiteen ja oppimisen vaikuttavuudesta.  Visio
Opiskelija-opettaja -suhdeluku ja opiskelijoiden ohjaus  Opetuksen ja akateemisen johtajuuden arvostus  Tutkimuksen, taiteen ja pedagogiikan yhdistäminen yliopistollisessa toiminnassa  Oppimiskeskeinen kulttuuri ja opetusmenetelmien kehittäminen  Opetus ja oppiminen Opetuksen laadun arviointi
Taiteellisen ja muotoiluajattelun soveltaminen  Taiteellinen toiminta uudistamisen välineenä  Taide Kansainvälisyys Aalto-yliopiston kansainvälinen näkyvyys  Kansainvälinen rekrytointi  Henkilöstön liikkuvuus  Kielistrategia  Kansainvälisyys opetuksessa ja opiskelussa  Kansainväliset kumppanuudet
Infra- struktuuri Henkilöstö Palvelut Tutkimus

More Related Content

Similar to Aalto-yliopiston strategia

Lamk yleisesittely 01042014 Orimattila
Lamk yleisesittely 01042014 OrimattilaLamk yleisesittely 01042014 Orimattila
Lamk yleisesittely 01042014 OrimattilaOuti Kallioinen
 
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessa
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessaOpiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessa
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessaMari Simola
 
Yliopistokeskukset Suomessa
Yliopistokeskukset SuomessaYliopistokeskukset Suomessa
Yliopistokeskukset SuomessaUCPori
 
Opiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiOpiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiSYL
 
Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009 2015
Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009 2015Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009 2015
Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009 2015SYL
 
12 askelta Aalto yliopiston Alumnitoiminnalle
12 askelta Aalto yliopiston Alumnitoiminnalle12 askelta Aalto yliopiston Alumnitoiminnalle
12 askelta Aalto yliopiston AlumnitoiminnalleKrista Kauppinen
 
Ajattelu muotoilee yhteiskuntaa | Helsingin yliopisto
Ajattelu muotoilee yhteiskuntaa | Helsingin yliopistoAjattelu muotoilee yhteiskuntaa | Helsingin yliopisto
Ajattelu muotoilee yhteiskuntaa | Helsingin yliopistoUniversity of Helsinki
 
Opiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiOpiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiSYL
 
Opiskelukykykaytannot
OpiskelukykykaytannotOpiskelukykykaytannot
OpiskelukykykaytannotSYL
 
Vihreämpi Aalto - edustajistovaaliohjelma 2015
Vihreämpi Aalto - edustajistovaaliohjelma 2015Vihreämpi Aalto - edustajistovaaliohjelma 2015
Vihreämpi Aalto - edustajistovaaliohjelma 2015Aaltovihreat
 
Tilannekatsaus Aalto-yliopistosta
Tilannekatsaus Aalto-yliopistostaTilannekatsaus Aalto-yliopistosta
Tilannekatsaus Aalto-yliopistostaSähköklubi
 
Aducate organisaatioesittely
Aducate organisaatioesittelyAducate organisaatioesittely
Aducate organisaatioesittelyMaj-Britt Kentz
 

Similar to Aalto-yliopiston strategia (16)

Aalto-yliopisto
Aalto-yliopistoAalto-yliopisto
Aalto-yliopisto
 
Opiskelijatutkimuksen päivä 2014: Nina Haltia_Neljä diskurssia kouluttautumis...
Opiskelijatutkimuksen päivä 2014: Nina Haltia_Neljä diskurssia kouluttautumis...Opiskelijatutkimuksen päivä 2014: Nina Haltia_Neljä diskurssia kouluttautumis...
Opiskelijatutkimuksen päivä 2014: Nina Haltia_Neljä diskurssia kouluttautumis...
 
Lamk yleisesittely 01042014 Orimattila
Lamk yleisesittely 01042014 OrimattilaLamk yleisesittely 01042014 Orimattila
Lamk yleisesittely 01042014 Orimattila
 
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessa
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessaOpiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessa
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessa
 
Yliopistokeskukset Suomessa
Yliopistokeskukset SuomessaYliopistokeskukset Suomessa
Yliopistokeskukset Suomessa
 
Opiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiOpiskelukyky raportti
Opiskelukyky raportti
 
Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009 2015
Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009 2015Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009 2015
Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009 2015
 
2012 hitaasti mutta varmasti
2012 hitaasti mutta varmasti2012 hitaasti mutta varmasti
2012 hitaasti mutta varmasti
 
12 askelta Aalto yliopiston Alumnitoiminnalle
12 askelta Aalto yliopiston Alumnitoiminnalle12 askelta Aalto yliopiston Alumnitoiminnalle
12 askelta Aalto yliopiston Alumnitoiminnalle
 
Ajattelu muotoilee yhteiskuntaa | Helsingin yliopisto
Ajattelu muotoilee yhteiskuntaa | Helsingin yliopistoAjattelu muotoilee yhteiskuntaa | Helsingin yliopisto
Ajattelu muotoilee yhteiskuntaa | Helsingin yliopisto
 
2005 esteetön opiskelu yliopistoissa
2005 esteetön opiskelu yliopistoissa2005 esteetön opiskelu yliopistoissa
2005 esteetön opiskelu yliopistoissa
 
Opiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiOpiskelukyky raportti
Opiskelukyky raportti
 
Opiskelukykykaytannot
OpiskelukykykaytannotOpiskelukykykaytannot
Opiskelukykykaytannot
 
Vihreämpi Aalto - edustajistovaaliohjelma 2015
Vihreämpi Aalto - edustajistovaaliohjelma 2015Vihreämpi Aalto - edustajistovaaliohjelma 2015
Vihreämpi Aalto - edustajistovaaliohjelma 2015
 
Tilannekatsaus Aalto-yliopistosta
Tilannekatsaus Aalto-yliopistostaTilannekatsaus Aalto-yliopistosta
Tilannekatsaus Aalto-yliopistosta
 
Aducate organisaatioesittely
Aducate organisaatioesittelyAducate organisaatioesittely
Aducate organisaatioesittely
 

More from Janne Peltola

Kokoustekniikan perusteet
Kokoustekniikan perusteetKokoustekniikan perusteet
Kokoustekniikan perusteetJanne Peltola
 
Working as student representative in Aalto University
Working as student representative in Aalto UniversityWorking as student representative in Aalto University
Working as student representative in Aalto UniversityJanne Peltola
 
EFFI @ Asm Winter 2008
EFFI @ Asm Winter 2008EFFI @ Asm Winter 2008
EFFI @ Asm Winter 2008Janne Peltola
 
BioIT-esittely (TKK)
BioIT-esittely (TKK)BioIT-esittely (TKK)
BioIT-esittely (TKK)Janne Peltola
 
Bioit-esittely (Bioner)
Bioit-esittely (Bioner)Bioit-esittely (Bioner)
Bioit-esittely (Bioner)Janne Peltola
 
BioDi ry - biotekniikan alumnityö
BioDi ry - biotekniikan alumnityöBioDi ry - biotekniikan alumnityö
BioDi ry - biotekniikan alumnityöJanne Peltola
 
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 2/09)
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 2/09)Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 2/09)
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 2/09)Janne Peltola
 
Vaeltajien kv-projektit
Vaeltajien kv-projektitVaeltajien kv-projektit
Vaeltajien kv-projektitJanne Peltola
 
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 1/09)
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 1/09)Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 1/09)
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 1/09)Janne Peltola
 
Open Space Technology
Open Space TechnologyOpen Space Technology
Open Space TechnologyJanne Peltola
 
Open Space -menetelmä
Open Space -menetelmäOpen Space -menetelmä
Open Space -menetelmäJanne Peltola
 
WOSM maailmankonferenssi 2008
WOSM maailmankonferenssi 2008WOSM maailmankonferenssi 2008
WOSM maailmankonferenssi 2008Janne Peltola
 
Piirineuvosto vuonna 2010
Piirineuvosto vuonna 2010Piirineuvosto vuonna 2010
Piirineuvosto vuonna 2010Janne Peltola
 

More from Janne Peltola (13)

Kokoustekniikan perusteet
Kokoustekniikan perusteetKokoustekniikan perusteet
Kokoustekniikan perusteet
 
Working as student representative in Aalto University
Working as student representative in Aalto UniversityWorking as student representative in Aalto University
Working as student representative in Aalto University
 
EFFI @ Asm Winter 2008
EFFI @ Asm Winter 2008EFFI @ Asm Winter 2008
EFFI @ Asm Winter 2008
 
BioIT-esittely (TKK)
BioIT-esittely (TKK)BioIT-esittely (TKK)
BioIT-esittely (TKK)
 
Bioit-esittely (Bioner)
Bioit-esittely (Bioner)Bioit-esittely (Bioner)
Bioit-esittely (Bioner)
 
BioDi ry - biotekniikan alumnityö
BioDi ry - biotekniikan alumnityöBioDi ry - biotekniikan alumnityö
BioDi ry - biotekniikan alumnityö
 
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 2/09)
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 2/09)Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 2/09)
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 2/09)
 
Vaeltajien kv-projektit
Vaeltajien kv-projektitVaeltajien kv-projektit
Vaeltajien kv-projektit
 
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 1/09)
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 1/09)Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 1/09)
Vaeltajien ulkomaanprojektit (laajennetut 1/09)
 
Open Space Technology
Open Space TechnologyOpen Space Technology
Open Space Technology
 
Open Space -menetelmä
Open Space -menetelmäOpen Space -menetelmä
Open Space -menetelmä
 
WOSM maailmankonferenssi 2008
WOSM maailmankonferenssi 2008WOSM maailmankonferenssi 2008
WOSM maailmankonferenssi 2008
 
Piirineuvosto vuonna 2010
Piirineuvosto vuonna 2010Piirineuvosto vuonna 2010
Piirineuvosto vuonna 2010
 

Aalto-yliopiston strategia

  • 2. Rohkeus vaikuttaa ja menestyä Intohimo uuden etsimiseen Arvot Vapaus luovuuteen ja kriittisyyteen Perustana eettisyys, avoimuus ja tasa-arvo Vastuu välittää, suvaita ja innostaa
  • 3. Aalto-yliopisto muuttaa maailmaa kansainvälisesti korkeatasoisen tutkimuksen, edellä käyvän opetuksen, rajojen rohkean ylittämisen ja uusiutumisen keinoin. Missio Aalto-yliopisto kouluttaa vastuullisia, itsenäisiä ja kokonaisuuksia ymmärtäviä asiantuntijoita yhteiskunnan suunnannäyttäjiksi.
  • 4. Aalto-yliopistossa alojensa parhaat kohtaavat ja menestyvät. Yliopisto tunnetaan kansainvälisesti tieteen, taiteen ja oppimisen vaikuttavuudesta. Visio
  • 5. Opiskelija-opettaja -suhdeluku ja opiskelijoiden ohjaus Opetuksen ja akateemisen johtajuuden arvostus Tutkimuksen, taiteen ja pedagogiikan yhdistäminen yliopistollisessa toiminnassa Oppimiskeskeinen kulttuuri ja opetusmenetelmien kehittäminen Opetus ja oppiminen Opetuksen laadun arviointi
  • 6. Taiteellisen ja muotoiluajattelun soveltaminen Taiteellinen toiminta uudistamisen välineenä Taide Kansainvälisyys Aalto-yliopiston kansainvälinen näkyvyys Kansainvälinen rekrytointi Henkilöstön liikkuvuus Kielistrategia Kansainvälisyys opetuksessa ja opiskelussa Kansainväliset kumppanuudet
  • 7. Infra- struktuuri Henkilöstö Palvelut Tutkimus