SlideShare a Scribd company logo
1 of 13
Kontena Platform
Docker ilta 2016
Kontena taustaa
• Kontena aloitti toimintansa viime vuoden helmikuussa. Sen taustahenkilöt olivat aiemmin töissä Digialla
ja työskentelivät projekteissa Docker-sovelluskonttien parissa.
• Syntyi idea työkalusta, joka automatisoisi ja hoitaisi ison osan konttien ylläpitoon ja pystyttämiseen
liittyvistä rutiineista.
• Digia ei ollut itse kiinnostunut kehittämään tuotetta, mutta työntekijät saivat luvan työskennellä omalla
ajallaan projektin parissa. Vähitellen syntyi Kontena. Saatuaan rahoituksen perustajat siirtyivät
huhtikuussa täysipäiväisesti työskentelemään oman startupiinsa.
• Ideana on, että kontteja käyttöönottavan organisaation ei tarvitse perustaa tiimejä, jotka pyörittävät
niihin liittyvää infraa ja alustaa, vaan yksittäinen kehittäjä voi helposti pystyttää ympäristön ja laittaa
haluamansa kontit ajoon.
• Esimerkiksi Zalando, Spotify ja Netflix ovat organisaatioita, jotka tunnetusti hyödyntävät jo kontteja. Ne
ovat kehittäneet konttityöskentelyä automatisoivia ratkaisuja omaan käyttöönsä. Kontena pyrkii
tekemään konttien käytöstä niin helppoa, että kaiken kokoiset organisaatiot pystyvät niitä
hyödyntämään.
Lähde: http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/suomalaisfirma-keksi-laakkeen-docker-tuskaan-ja-kerasi-1-75-
miljoonaa-juristimmekin-ihmettelivat-6583416
Kontenan ominaisuuksia
• Kuormanjakaja
 Perustuu HA -proxyyn.
 Dynaaminen konfigurointi mahdollista ilman palvelun alasajoa.
• Vault
 Mahdollistaa tietoturvallisen varastoinnin sovelluksen käyttämille käyttäjätunnuksille, salausavaimille jne.
Käytetään Grid –kohtaisesti.
• Stateful apps supported
 Sovellukset, jotka sisältävät tiedon persistointia, esim. tietokannat voidaan konfiguroida tilattomiksi. Tämän
jälkeen Kontena pitää automaattisesti huolen tiedon persistoinnista.
• Sisäänrakennettu virtuaalinen verkko
 Kontena käyttää verkon luomiseen Weaven teknologiaa. Luo käytännössä virtuaalisen privaatti LAN verkon
jokaiselle Servicelle ja yhdistää ne tietoturvallisesti.
 Sisäänrakennettu VPN, jolla voi ottaa yhteyden Grideihin ja Serviceihin.
 Pääsynhallinta ja käyttäjäroolit Kontena käyttäjille
Kontena Overview
Kontena Grid
• Korkean tason abstractio Kontenassa. Master Node luo ja hallinnoi.
• Luonnin yhteydessä Kontena automaattisesti luo Weave -verkon VPN -
pääsynhallinnalla.
• Kaikki Gridille luotavat Nodet yhdistyvät automaattisesti Weave –
verkkoon.
• Weave –verkon avulla Gridin Nodeille käynnistetyt palvelut voivat
keskustella Gridin palvelujen kanssa teknisesti Local Area Network -
tyylisesti.
• Kontenan VPN -toteutus tukee OpenVPN:ä.
Master Node
• Master Noden tarkoitus on hallinnoida Gridejä, Nodeja ja Servicejä.
• Master Node kerää logit ja statistiikat host Nodeilta ja Serviceiltä.
• Master Node voi hallinnoida useaa Gridiä.
• Yleensä yksi Master Node riittää pyörittämään kaikkia tarvittavia
ympäristöjä riippumatta missä käytössä se on esim. systeemitesti,
hyväksymistesti ja tuotanto.
Host node
• Host Nodet liitetään Gridiin.
• Host Nodet kommunikoivat Master Noden kanssa suojatun WebSocket
yhteyden kautta. WebSocket -yhteyttä käytetään lähinnä Service:n
orkestrointiin, hallinnointiin, statistiikan keräämiseen ja logien
striimaamiseen.
• Host Nodeja voidaan poistaa ja luoda vapaasti Grideihin.
• Host Nodet voivat edustaa esimerkiksi eri systeemitesti-instansseja,
systeemitesti Gridissä.
Service
• Service voidaan mieltää instanssilla käynnissä olevaksi
sovelluskokonaisuudeksi tai yhdeksi mikropalveluksi riippuen
käytettävästä sovellusarkkitehtuurista.
• Servicejä voidaan luoda, kääntää, käynnistää, pysäyttää, päivittää,
skaalata jne.
• Servicet luodaan aina Nodeen ja luonnissa käytetään .yml muotoista
luontitiedostoa.
www.digia.com
Kontena CLI Demo
Kontena.yml
Kiitos!

More Related Content

Similar to AgileJKL Meetup 2016 - Timo Relander

Liferay Road Show Helsinki, Case Innokylä, 2012-09-13
Liferay Road Show Helsinki, Case Innokylä, 2012-09-13Liferay Road Show Helsinki, Case Innokylä, 2012-09-13
Liferay Road Show Helsinki, Case Innokylä, 2012-09-13Ambientia
 
Intranet-järjestelmät Suomessa vuonna 2012
Intranet-järjestelmät Suomessa vuonna 2012Intranet-järjestelmät Suomessa vuonna 2012
Intranet-järjestelmät Suomessa vuonna 2012Perttu Tolvanen
 
2015-11-20-Avoimet lisenssit ja parhaat käytännöt julkisen hallinnon ICTssä -...
2015-11-20-Avoimet lisenssit ja parhaat käytännöt julkisen hallinnon ICTssä -...2015-11-20-Avoimet lisenssit ja parhaat käytännöt julkisen hallinnon ICTssä -...
2015-11-20-Avoimet lisenssit ja parhaat käytännöt julkisen hallinnon ICTssä -...Petteri Kivimäki
 
Verkkopalveluiden kehittäminen - 3 tapaa tehdä projekti, 2 casea
Verkkopalveluiden kehittäminen - 3 tapaa tehdä projekti, 2 caseaVerkkopalveluiden kehittäminen - 3 tapaa tehdä projekti, 2 casea
Verkkopalveluiden kehittäminen - 3 tapaa tehdä projekti, 2 caseaSininen Meteoriitti / Blue Meteorite
 
Verkkopalveluprojektin hankkeistaminen ja yleisimmät sudenkuopat
Verkkopalveluprojektin hankkeistaminen ja yleisimmät sudenkuopatVerkkopalveluprojektin hankkeistaminen ja yleisimmät sudenkuopat
Verkkopalveluprojektin hankkeistaminen ja yleisimmät sudenkuopatPerttu Tolvanen
 
Vimanan esittely
Vimanan esittelyVimanan esittely
Vimanan esittelyVimana Oy
 
Extranet-järjestelmät Suomessa
Extranet-järjestelmät SuomessaExtranet-järjestelmät Suomessa
Extranet-järjestelmät SuomessaPerttu Tolvanen
 
Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...
Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...
Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...Hanna P. Korhonen
 
Mitä on big data, Aamiaistilaisuus 13.03.2012
Mitä on big data, Aamiaistilaisuus 13.03.2012Mitä on big data, Aamiaistilaisuus 13.03.2012
Mitä on big data, Aamiaistilaisuus 13.03.2012Immo Salo
 
Tietoturvaa it kehitykselle 12 2012
Tietoturvaa it kehitykselle 12 2012Tietoturvaa it kehitykselle 12 2012
Tietoturvaa it kehitykselle 12 2012Tomppa Järvinen
 
Internet sivujen tuottaminen
Internet sivujen tuottaminenInternet sivujen tuottaminen
Internet sivujen tuottaminenwebesko
 
Sovellusvirtualisointi - Mitä missä milloin 2015
Sovellusvirtualisointi - Mitä missä milloin 2015Sovellusvirtualisointi - Mitä missä milloin 2015
Sovellusvirtualisointi - Mitä missä milloin 2015Teemu Tiainen
 
AVO2 Nettikansa : sosiaalinen media järjestön organisoinnissa
AVO2 Nettikansa : sosiaalinen media järjestön organisoinnissaAVO2 Nettikansa : sosiaalinen media järjestön organisoinnissa
AVO2 Nettikansa : sosiaalinen media järjestön organisoinnissaKari A. Hintikka
 
Vincit Teatime 2015.2 - Aleksi Häkli: SaaSiin pa(i)nostusta
Vincit Teatime 2015.2 - Aleksi Häkli: SaaSiin pa(i)nostustaVincit Teatime 2015.2 - Aleksi Häkli: SaaSiin pa(i)nostusta
Vincit Teatime 2015.2 - Aleksi Häkli: SaaSiin pa(i)nostustaVincitOy
 
Pilvet ja Office 365 8.12.14
Pilvet ja Office 365 8.12.14Pilvet ja Office 365 8.12.14
Pilvet ja Office 365 8.12.14Matleena Laakso
 
Uusi MIF -kiertue. Kai Lehtonen: IT –infrastruktuurin uudistaminen IaaS –pilv...
Uusi MIF -kiertue. Kai Lehtonen: IT –infrastruktuurin uudistaminen IaaS –pilv...Uusi MIF -kiertue. Kai Lehtonen: IT –infrastruktuurin uudistaminen IaaS –pilv...
Uusi MIF -kiertue. Kai Lehtonen: IT –infrastruktuurin uudistaminen IaaS –pilv...Management Institute of Finland MIF
 
Sovellusmodernisoinnin webinaarisarja, osa 2: liiketoimintasovelluksen modern...
Sovellusmodernisoinnin webinaarisarja, osa 2: liiketoimintasovelluksen modern...Sovellusmodernisoinnin webinaarisarja, osa 2: liiketoimintasovelluksen modern...
Sovellusmodernisoinnin webinaarisarja, osa 2: liiketoimintasovelluksen modern...Karl Ots
 
10 parasta tapaa pilata Liferay-projekti
10 parasta tapaa pilata Liferay-projekti10 parasta tapaa pilata Liferay-projekti
10 parasta tapaa pilata Liferay-projektiAmbientia
 
Kelan verkkopalvelun responsiivinen suunnittelu ja toteutus, Viestintävirasto...
Kelan verkkopalvelun responsiivinen suunnittelu ja toteutus, Viestintävirasto...Kelan verkkopalvelun responsiivinen suunnittelu ja toteutus, Viestintävirasto...
Kelan verkkopalvelun responsiivinen suunnittelu ja toteutus, Viestintävirasto...Arto Paavola
 

Similar to AgileJKL Meetup 2016 - Timo Relander (20)

Liferay Road Show Helsinki, Case Innokylä, 2012-09-13
Liferay Road Show Helsinki, Case Innokylä, 2012-09-13Liferay Road Show Helsinki, Case Innokylä, 2012-09-13
Liferay Road Show Helsinki, Case Innokylä, 2012-09-13
 
Intranet-järjestelmät Suomessa vuonna 2012
Intranet-järjestelmät Suomessa vuonna 2012Intranet-järjestelmät Suomessa vuonna 2012
Intranet-järjestelmät Suomessa vuonna 2012
 
2015-11-20-Avoimet lisenssit ja parhaat käytännöt julkisen hallinnon ICTssä -...
2015-11-20-Avoimet lisenssit ja parhaat käytännöt julkisen hallinnon ICTssä -...2015-11-20-Avoimet lisenssit ja parhaat käytännöt julkisen hallinnon ICTssä -...
2015-11-20-Avoimet lisenssit ja parhaat käytännöt julkisen hallinnon ICTssä -...
 
Verkkopalveluiden kehittäminen - 3 tapaa tehdä projekti, 2 casea
Verkkopalveluiden kehittäminen - 3 tapaa tehdä projekti, 2 caseaVerkkopalveluiden kehittäminen - 3 tapaa tehdä projekti, 2 casea
Verkkopalveluiden kehittäminen - 3 tapaa tehdä projekti, 2 casea
 
Verkkopalveluprojektin hankkeistaminen ja yleisimmät sudenkuopat
Verkkopalveluprojektin hankkeistaminen ja yleisimmät sudenkuopatVerkkopalveluprojektin hankkeistaminen ja yleisimmät sudenkuopat
Verkkopalveluprojektin hankkeistaminen ja yleisimmät sudenkuopat
 
Vimanan esittely
Vimanan esittelyVimanan esittely
Vimanan esittely
 
Extranet-järjestelmät Suomessa
Extranet-järjestelmät SuomessaExtranet-järjestelmät Suomessa
Extranet-järjestelmät Suomessa
 
Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...
Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...
Tulevaisuusveikkaus - Tulokset - Digitaalinen työympäristö -seminaari 2017 - ...
 
Mitä on big data, Aamiaistilaisuus 13.03.2012
Mitä on big data, Aamiaistilaisuus 13.03.2012Mitä on big data, Aamiaistilaisuus 13.03.2012
Mitä on big data, Aamiaistilaisuus 13.03.2012
 
Tietoturvaa it kehitykselle 12 2012
Tietoturvaa it kehitykselle 12 2012Tietoturvaa it kehitykselle 12 2012
Tietoturvaa it kehitykselle 12 2012
 
Valtio Expo 2019 - Pilvi tuli jo, oletko valmis?
Valtio Expo 2019 - Pilvi tuli jo, oletko valmis?Valtio Expo 2019 - Pilvi tuli jo, oletko valmis?
Valtio Expo 2019 - Pilvi tuli jo, oletko valmis?
 
Internet sivujen tuottaminen
Internet sivujen tuottaminenInternet sivujen tuottaminen
Internet sivujen tuottaminen
 
Sovellusvirtualisointi - Mitä missä milloin 2015
Sovellusvirtualisointi - Mitä missä milloin 2015Sovellusvirtualisointi - Mitä missä milloin 2015
Sovellusvirtualisointi - Mitä missä milloin 2015
 
AVO2 Nettikansa : sosiaalinen media järjestön organisoinnissa
AVO2 Nettikansa : sosiaalinen media järjestön organisoinnissaAVO2 Nettikansa : sosiaalinen media järjestön organisoinnissa
AVO2 Nettikansa : sosiaalinen media järjestön organisoinnissa
 
Vincit Teatime 2015.2 - Aleksi Häkli: SaaSiin pa(i)nostusta
Vincit Teatime 2015.2 - Aleksi Häkli: SaaSiin pa(i)nostustaVincit Teatime 2015.2 - Aleksi Häkli: SaaSiin pa(i)nostusta
Vincit Teatime 2015.2 - Aleksi Häkli: SaaSiin pa(i)nostusta
 
Pilvet ja Office 365 8.12.14
Pilvet ja Office 365 8.12.14Pilvet ja Office 365 8.12.14
Pilvet ja Office 365 8.12.14
 
Uusi MIF -kiertue. Kai Lehtonen: IT –infrastruktuurin uudistaminen IaaS –pilv...
Uusi MIF -kiertue. Kai Lehtonen: IT –infrastruktuurin uudistaminen IaaS –pilv...Uusi MIF -kiertue. Kai Lehtonen: IT –infrastruktuurin uudistaminen IaaS –pilv...
Uusi MIF -kiertue. Kai Lehtonen: IT –infrastruktuurin uudistaminen IaaS –pilv...
 
Sovellusmodernisoinnin webinaarisarja, osa 2: liiketoimintasovelluksen modern...
Sovellusmodernisoinnin webinaarisarja, osa 2: liiketoimintasovelluksen modern...Sovellusmodernisoinnin webinaarisarja, osa 2: liiketoimintasovelluksen modern...
Sovellusmodernisoinnin webinaarisarja, osa 2: liiketoimintasovelluksen modern...
 
10 parasta tapaa pilata Liferay-projekti
10 parasta tapaa pilata Liferay-projekti10 parasta tapaa pilata Liferay-projekti
10 parasta tapaa pilata Liferay-projekti
 
Kelan verkkopalvelun responsiivinen suunnittelu ja toteutus, Viestintävirasto...
Kelan verkkopalvelun responsiivinen suunnittelu ja toteutus, Viestintävirasto...Kelan verkkopalvelun responsiivinen suunnittelu ja toteutus, Viestintävirasto...
Kelan verkkopalvelun responsiivinen suunnittelu ja toteutus, Viestintävirasto...
 

AgileJKL Meetup 2016 - Timo Relander

  • 2. Kontena taustaa • Kontena aloitti toimintansa viime vuoden helmikuussa. Sen taustahenkilöt olivat aiemmin töissä Digialla ja työskentelivät projekteissa Docker-sovelluskonttien parissa. • Syntyi idea työkalusta, joka automatisoisi ja hoitaisi ison osan konttien ylläpitoon ja pystyttämiseen liittyvistä rutiineista. • Digia ei ollut itse kiinnostunut kehittämään tuotetta, mutta työntekijät saivat luvan työskennellä omalla ajallaan projektin parissa. Vähitellen syntyi Kontena. Saatuaan rahoituksen perustajat siirtyivät huhtikuussa täysipäiväisesti työskentelemään oman startupiinsa. • Ideana on, että kontteja käyttöönottavan organisaation ei tarvitse perustaa tiimejä, jotka pyörittävät niihin liittyvää infraa ja alustaa, vaan yksittäinen kehittäjä voi helposti pystyttää ympäristön ja laittaa haluamansa kontit ajoon. • Esimerkiksi Zalando, Spotify ja Netflix ovat organisaatioita, jotka tunnetusti hyödyntävät jo kontteja. Ne ovat kehittäneet konttityöskentelyä automatisoivia ratkaisuja omaan käyttöönsä. Kontena pyrkii tekemään konttien käytöstä niin helppoa, että kaiken kokoiset organisaatiot pystyvät niitä hyödyntämään. Lähde: http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/suomalaisfirma-keksi-laakkeen-docker-tuskaan-ja-kerasi-1-75- miljoonaa-juristimmekin-ihmettelivat-6583416
  • 3. Kontenan ominaisuuksia • Kuormanjakaja  Perustuu HA -proxyyn.  Dynaaminen konfigurointi mahdollista ilman palvelun alasajoa. • Vault  Mahdollistaa tietoturvallisen varastoinnin sovelluksen käyttämille käyttäjätunnuksille, salausavaimille jne. Käytetään Grid –kohtaisesti. • Stateful apps supported  Sovellukset, jotka sisältävät tiedon persistointia, esim. tietokannat voidaan konfiguroida tilattomiksi. Tämän jälkeen Kontena pitää automaattisesti huolen tiedon persistoinnista. • Sisäänrakennettu virtuaalinen verkko  Kontena käyttää verkon luomiseen Weaven teknologiaa. Luo käytännössä virtuaalisen privaatti LAN verkon jokaiselle Servicelle ja yhdistää ne tietoturvallisesti.  Sisäänrakennettu VPN, jolla voi ottaa yhteyden Grideihin ja Serviceihin.  Pääsynhallinta ja käyttäjäroolit Kontena käyttäjille
  • 5.
  • 6. Kontena Grid • Korkean tason abstractio Kontenassa. Master Node luo ja hallinnoi. • Luonnin yhteydessä Kontena automaattisesti luo Weave -verkon VPN - pääsynhallinnalla. • Kaikki Gridille luotavat Nodet yhdistyvät automaattisesti Weave – verkkoon. • Weave –verkon avulla Gridin Nodeille käynnistetyt palvelut voivat keskustella Gridin palvelujen kanssa teknisesti Local Area Network - tyylisesti. • Kontenan VPN -toteutus tukee OpenVPN:ä.
  • 7. Master Node • Master Noden tarkoitus on hallinnoida Gridejä, Nodeja ja Servicejä. • Master Node kerää logit ja statistiikat host Nodeilta ja Serviceiltä. • Master Node voi hallinnoida useaa Gridiä. • Yleensä yksi Master Node riittää pyörittämään kaikkia tarvittavia ympäristöjä riippumatta missä käytössä se on esim. systeemitesti, hyväksymistesti ja tuotanto.
  • 8. Host node • Host Nodet liitetään Gridiin. • Host Nodet kommunikoivat Master Noden kanssa suojatun WebSocket yhteyden kautta. WebSocket -yhteyttä käytetään lähinnä Service:n orkestrointiin, hallinnointiin, statistiikan keräämiseen ja logien striimaamiseen. • Host Nodeja voidaan poistaa ja luoda vapaasti Grideihin. • Host Nodet voivat edustaa esimerkiksi eri systeemitesti-instansseja, systeemitesti Gridissä.
  • 9. Service • Service voidaan mieltää instanssilla käynnissä olevaksi sovelluskokonaisuudeksi tai yhdeksi mikropalveluksi riippuen käytettävästä sovellusarkkitehtuurista. • Servicejä voidaan luoda, kääntää, käynnistää, pysäyttää, päivittää, skaalata jne. • Servicet luodaan aina Nodeen ja luonnissa käytetään .yml muotoista luontitiedostoa.
  • 11.