SlideShare a Scribd company logo
1 of 7
Team Fortress 2 
(Valve corporation) 
Tekijät:Ville Lahtinen, Ella Salo, Jani Paavilainen
Tietoa 
Team Fortress 2 on Valven kehittämä ilmainen ensimmäisen persoonan 
ammuntapeli, joka julkaistiin 18. lokakuuta 2007. 
Peli on ladattavissa suoraan Steamista. 
Alun perin pelin oli tarkoitus olla hyvinkin realistinen, mutta lopulta tekijät päätyivät 
piirrossarjatyyliseen ja humoristiseen yleisilmeeseen. 
Peli on joukkuepohjainen moninpeli, jossa sininen ja punainen joukkue taistelevat 
keskenään. Pelin karttojen tavoitteita ovat muun muassa perinteinen lipunryöstö 
(lippuna tiedustelutietoja sisältävä salkku) ja valloituspisteiden hallussapito. Pelissä 
on yhdeksän eri hahmoluokkaa, jotka eroavat toisistaan aseistukseltaan ja 
kyvyiltään. 
Team Fortress 2:n PC-versio on saanut huomattavan määrän uusia ominaisuuksia 
julkaisunsa jälkeen ilmaisten päivitysten muodossa. Näihin kuuluvat muun muassa 
uudet kartat, saavutukset ja vaihtoehtoiset aseet.
Hahmot 
Engineer Pyro Heavy Medic Soldier Sniper Spy Scout Demoman
Pelimuodot 
Komentopisteet 
Hyökkäys/ Puolustus 
Lipunryöstö 
Erikoistoimitus 
Pommilasti 
Areena 
Pommilastikisa 
Kukkulan kuningas 
Alueen hallinta 
Keskiaikainen komentopiste 
Mann Vs. Masiina
Musiikki 
Team Fortress 2:ssa on omat musiikkinsa, jotka on säveltänyt Mike Morasky. 
• Team Fortress 2 (Main Theme) 
• Rocket Jump Waltz 
• Playing With Danger 
• The Art of War 
• Faster Than a Speeding Bullet 
• Rifle Force 
• Right Behind You 
• A Little Heart to Heart 
• MEDIC! 
• Archimedes (perustuu A Little Heart to Heart -kappaleeseen)
Arvostelut 
Team Fortress 2 sai hyvän arvostelun pelikriitikoilta. Metacritic ja GameRakings 
antoivat pelille pisteet: 92/100 
Monet arviot kehuivat pelin sarjakuvamaisia grafiikoita, kevytmielistä pelaamista ja 
hahmoluokkien persoonallisuutta. 
PC Gamer UK huomautti, että monista peleistä puuttuvat nämä ominaisuudet. 
Team Fortress 2 sai useita palkintoja sen mahtavasta moninpelistä graafisesta tyylistä 
ja se ansaitsi useita "vuoden peli" palkintoja osana The Orange Box-pelikokoelmaa.
Gabe Newell 
Gabe Newell on jumala. 
Gabe Newell on Valven perustajajäsen ja toimitusjohtaja.

More Related Content

More from Mika Auramo

Scifi ja fantasia
Scifi ja fantasiaScifi ja fantasia
Scifi ja fantasiaMika Auramo
 
Globalisaatio (Power Point karaoke)
Globalisaatio (Power Point karaoke)Globalisaatio (Power Point karaoke)
Globalisaatio (Power Point karaoke)Mika Auramo
 
Mainonnan keinoja (Power Point karaoke)
Mainonnan keinoja (Power Point karaoke)Mainonnan keinoja (Power Point karaoke)
Mainonnan keinoja (Power Point karaoke)Mika Auramo
 
Suomalaista kulttuuria (Power Point karaoke)
Suomalaista kulttuuria (Power Point karaoke)Suomalaista kulttuuria (Power Point karaoke)
Suomalaista kulttuuria (Power Point karaoke)Mika Auramo
 
Kulttuuri ajankäyttö (Power Point karaoke)
Kulttuuri ajankäyttö (Power Point karaoke)Kulttuuri ajankäyttö (Power Point karaoke)
Kulttuuri ajankäyttö (Power Point karaoke)Mika Auramo
 
Ruokakulttuuri (Power Point karaoke)
Ruokakulttuuri (Power Point karaoke)Ruokakulttuuri (Power Point karaoke)
Ruokakulttuuri (Power Point karaoke)Mika Auramo
 
Suomikulttuuri Power Point karaoke
Suomikulttuuri Power Point karaokeSuomikulttuuri Power Point karaoke
Suomikulttuuri Power Point karaokeMika Auramo
 
Sosiaalinen media (Power Point karaoke)
Sosiaalinen media (Power Point karaoke)Sosiaalinen media (Power Point karaoke)
Sosiaalinen media (Power Point karaoke)Mika Auramo
 
Esseekokeen asemointi
Esseekokeen asemointiEsseekokeen asemointi
Esseekokeen asemointiMika Auramo
 

More from Mika Auramo (12)

Scifi ja fantasia
Scifi ja fantasiaScifi ja fantasia
Scifi ja fantasia
 
Valistus
ValistusValistus
Valistus
 
9gag
9gag9gag
9gag
 
Hangul
HangulHangul
Hangul
 
Globalisaatio (Power Point karaoke)
Globalisaatio (Power Point karaoke)Globalisaatio (Power Point karaoke)
Globalisaatio (Power Point karaoke)
 
Mainonnan keinoja (Power Point karaoke)
Mainonnan keinoja (Power Point karaoke)Mainonnan keinoja (Power Point karaoke)
Mainonnan keinoja (Power Point karaoke)
 
Suomalaista kulttuuria (Power Point karaoke)
Suomalaista kulttuuria (Power Point karaoke)Suomalaista kulttuuria (Power Point karaoke)
Suomalaista kulttuuria (Power Point karaoke)
 
Kulttuuri ajankäyttö (Power Point karaoke)
Kulttuuri ajankäyttö (Power Point karaoke)Kulttuuri ajankäyttö (Power Point karaoke)
Kulttuuri ajankäyttö (Power Point karaoke)
 
Ruokakulttuuri (Power Point karaoke)
Ruokakulttuuri (Power Point karaoke)Ruokakulttuuri (Power Point karaoke)
Ruokakulttuuri (Power Point karaoke)
 
Suomikulttuuri Power Point karaoke
Suomikulttuuri Power Point karaokeSuomikulttuuri Power Point karaoke
Suomikulttuuri Power Point karaoke
 
Sosiaalinen media (Power Point karaoke)
Sosiaalinen media (Power Point karaoke)Sosiaalinen media (Power Point karaoke)
Sosiaalinen media (Power Point karaoke)
 
Esseekokeen asemointi
Esseekokeen asemointiEsseekokeen asemointi
Esseekokeen asemointi
 

Team Fortress 2

  • 1. Team Fortress 2 (Valve corporation) Tekijät:Ville Lahtinen, Ella Salo, Jani Paavilainen
  • 2. Tietoa Team Fortress 2 on Valven kehittämä ilmainen ensimmäisen persoonan ammuntapeli, joka julkaistiin 18. lokakuuta 2007. Peli on ladattavissa suoraan Steamista. Alun perin pelin oli tarkoitus olla hyvinkin realistinen, mutta lopulta tekijät päätyivät piirrossarjatyyliseen ja humoristiseen yleisilmeeseen. Peli on joukkuepohjainen moninpeli, jossa sininen ja punainen joukkue taistelevat keskenään. Pelin karttojen tavoitteita ovat muun muassa perinteinen lipunryöstö (lippuna tiedustelutietoja sisältävä salkku) ja valloituspisteiden hallussapito. Pelissä on yhdeksän eri hahmoluokkaa, jotka eroavat toisistaan aseistukseltaan ja kyvyiltään. Team Fortress 2:n PC-versio on saanut huomattavan määrän uusia ominaisuuksia julkaisunsa jälkeen ilmaisten päivitysten muodossa. Näihin kuuluvat muun muassa uudet kartat, saavutukset ja vaihtoehtoiset aseet.
  • 3. Hahmot Engineer Pyro Heavy Medic Soldier Sniper Spy Scout Demoman
  • 4. Pelimuodot Komentopisteet Hyökkäys/ Puolustus Lipunryöstö Erikoistoimitus Pommilasti Areena Pommilastikisa Kukkulan kuningas Alueen hallinta Keskiaikainen komentopiste Mann Vs. Masiina
  • 5. Musiikki Team Fortress 2:ssa on omat musiikkinsa, jotka on säveltänyt Mike Morasky. • Team Fortress 2 (Main Theme) • Rocket Jump Waltz • Playing With Danger • The Art of War • Faster Than a Speeding Bullet • Rifle Force • Right Behind You • A Little Heart to Heart • MEDIC! • Archimedes (perustuu A Little Heart to Heart -kappaleeseen)
  • 6. Arvostelut Team Fortress 2 sai hyvän arvostelun pelikriitikoilta. Metacritic ja GameRakings antoivat pelille pisteet: 92/100 Monet arviot kehuivat pelin sarjakuvamaisia grafiikoita, kevytmielistä pelaamista ja hahmoluokkien persoonallisuutta. PC Gamer UK huomautti, että monista peleistä puuttuvat nämä ominaisuudet. Team Fortress 2 sai useita palkintoja sen mahtavasta moninpelistä graafisesta tyylistä ja se ansaitsi useita "vuoden peli" palkintoja osana The Orange Box-pelikokoelmaa.
  • 7. Gabe Newell Gabe Newell on jumala. Gabe Newell on Valven perustajajäsen ja toimitusjohtaja.