Itämerennorppa
Pusa hispida botnica
tuntomerkit ja ravinto
Itämerennorpalla on lyhyt kuono ja korkea otsa. Sen pää on kapeampi
kuin saimaannorpalla. Itämerennorpan ruumiinpituus on 100-160 cm ja
paino 45-90 kg.
Itämerennorpat syövät pääasiassa kalaa, mutta myös äyriäisiä. Sen
pääravintoon kuuluvat silakka ja kilohai sekä pohjan tuntumassa elävät
simppu ja kolmipiikki.
elinympäristö ja levinneisyys
Norpat viettävät kesät ulkosaariston luodoilla. Talvella ne uivat jään alla
ja tekevät siihen hengitysavantoja. Nuoremmat yksilöt pysyttelevät jään
reunalla. Sen elinympäristölle asettamat vaatimukset estävät sen
leviämisen eteläisille ja jäättömille merialueille.
Itämerennorppia elää Pohjanlahdella, Saaristomerellä, Riianlahdella ja
Suomenlahdella. Eniten niitä on havaittu Pohjanlahdella.
Itämerennorppa on uhanalaisuudeltaan elinvoimainen.
pesiminen ja lisääntyminen
Itämerennorppa kaivaa pesänsä korkeaan lumikinokseen, jonne pääsee
vain jään alta vedestä. Ne ovat pesinnässään riippuvaisia jäästä ja
lumesta
Naaras synnyttää lämpimään ja suojaisaan pesään yhden poikasen.
Sukukypsiä ne ovat 5-8 vuoden iässä ja kantoaika on 10,5-11 kuukautta.
Vuodessa itämerennorppia syntyy noin 6 000 yksilöä. Itämerennorpat
ovat pesinnässään riippuvaisia jäästä ja lumesta
lähteet
teksti:
Wikipedia, WWF, Kb sisävedet
kuvat:
mtv.fi, Seppo Keränen/WWF Tekijä: Janna Liiri 7A

Itämerennorppa

  • 1.
  • 2.
    tuntomerkit ja ravinto Itämerennorpallaon lyhyt kuono ja korkea otsa. Sen pää on kapeampi kuin saimaannorpalla. Itämerennorpan ruumiinpituus on 100-160 cm ja paino 45-90 kg. Itämerennorpat syövät pääasiassa kalaa, mutta myös äyriäisiä. Sen pääravintoon kuuluvat silakka ja kilohai sekä pohjan tuntumassa elävät simppu ja kolmipiikki.
  • 3.
    elinympäristö ja levinneisyys Norpatviettävät kesät ulkosaariston luodoilla. Talvella ne uivat jään alla ja tekevät siihen hengitysavantoja. Nuoremmat yksilöt pysyttelevät jään reunalla. Sen elinympäristölle asettamat vaatimukset estävät sen leviämisen eteläisille ja jäättömille merialueille. Itämerennorppia elää Pohjanlahdella, Saaristomerellä, Riianlahdella ja Suomenlahdella. Eniten niitä on havaittu Pohjanlahdella. Itämerennorppa on uhanalaisuudeltaan elinvoimainen.
  • 4.
    pesiminen ja lisääntyminen Itämerennorppakaivaa pesänsä korkeaan lumikinokseen, jonne pääsee vain jään alta vedestä. Ne ovat pesinnässään riippuvaisia jäästä ja lumesta Naaras synnyttää lämpimään ja suojaisaan pesään yhden poikasen. Sukukypsiä ne ovat 5-8 vuoden iässä ja kantoaika on 10,5-11 kuukautta. Vuodessa itämerennorppia syntyy noin 6 000 yksilöä. Itämerennorpat ovat pesinnässään riippuvaisia jäästä ja lumesta
  • 5.
    lähteet teksti: Wikipedia, WWF, Kbsisävedet kuvat: mtv.fi, Seppo Keränen/WWF Tekijä: Janna Liiri 7A