SlideShare a Scribd company logo
1 of 12
Download to read offline
Säästöpankki & Sp-Koti
Asuntomarkkinat
Kevät 2016
• Säästöpankkiryhmä odottaa tänä vuonna asuntomarkkinoiden
kasvavan Suomessa 2–5 prosenttia ja hintojen nousevan
kokonaisuudessaan 1–2 prosenttia koko maassa.
• Uudisrakentamisen odotetaan edelleen piristyvän.
• Merkittävimpinä positiivisina ajureina asuntokaupalle:
– viime aikoina olleet edullinen lainaraha ja sen saatavuuden
parantuminen
– kuluttajien luottamuksen hienoinen elpyminen
– rakennustoiminta on selvästi piristymässä
– ensiasunnon ostajat ovat palanneet markkinoille
• Asuntomarkkinoiden lähitulevaisuuden optimismia hillitsee yleisen
työllisyystilanteen kehittyminen sekä edelleen verrattain matala
rakentamisen volyymi.
KESKEISET TEEMAT
• Viime vuosi oli asuntomarkkinoilla huomattavasti
tasaisempi kuin kaksi edeltävää vuotta ja myös vuoden
sisällä tapahtuva vaihtelutrendi oli normaalimpi
• Asuntomarkkinat ovat vakiintumassa
• Kokonaisuutena asuntomarkkinat päätyivät 2015 noin
kolmen prosentin nousuun
• Myyntiajat säilyivät edellisvuoden tasolla, keskiarvo oli noin
70 vuorokautta
• Suomessa vuonna 2015 yhteensä 57 000 välittäjien
tekemää asunto- ja kiinteistökauppaa
ASUNTOMARKKINOIDEN ISO KUVA 2015
• Markkinoiden eriytyminen jatkuu:
– asuntojen hinnoissa oli edelleen laskua
taantuvilla ja muuttotappiollisilla
markkinoilla
– voittajina ovat edelleen suuret
kasvukeskukset sekä kehittyvien
kaupunkien ydinalueet
ASUNTOKAUPPA JAKAANTUU ERI PUOLELLA
MAATA
ASUNTOKAUPPA SUOMESSA
ASUNTOKAUPPA JA KULUTTAJIEN LUOTTAMUS
6
Lähde: Tilastokeskus
ASUNTOJEN HINTOJEN KEHITYS
Neliöhinnat,euroissa
PK-
seutu
Koko
Suo-
mi
Suomi
(pl. PK-seutu)
Neliöhinnat,euroissa
SP-KOTI KASVAA
KIITOS!

More Related Content

Viewers also liked

Релиз-инжениринг Mail.ru. Взгляд изнутри. Максим Глеков, Mail.Ru Group, Москва
 Релиз-инжениринг Mail.ru. Взгляд изнутри. Максим Глеков, Mail.Ru Group, Москва  Релиз-инжениринг Mail.ru. Взгляд изнутри. Максим Глеков, Mail.Ru Group, Москва
Релиз-инжениринг Mail.ru. Взгляд изнутри. Максим Глеков, Mail.Ru Group, Москва it-people
 
Brisbane Drupal meetup 2016 Apr - whats new in Drupal 8.1
Brisbane Drupal meetup   2016 Apr - whats new in Drupal 8.1Brisbane Drupal meetup   2016 Apr - whats new in Drupal 8.1
Brisbane Drupal meetup 2016 Apr - whats new in Drupal 8.1Vladimir Roudakov
 
Grezia zuriñe
Grezia zuriñeGrezia zuriñe
Grezia zuriñeDUNBOA
 
Holmes Run Weir Diversion Structure No. 417
Holmes Run Weir Diversion Structure No. 417Holmes Run Weir Diversion Structure No. 417
Holmes Run Weir Diversion Structure No. 417Fairfax County
 
Riri Aria S - Profile CV Updated
Riri Aria S - Profile CV UpdatedRiri Aria S - Profile CV Updated
Riri Aria S - Profile CV UpdatedRiri A. Edrian
 
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노hanep01
 
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라hanep01
 
Nhật ký hành trình
Nhật ký hành trìnhNhật ký hành trình
Nhật ký hành trìnhBoy Nghèo
 
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노hanep01
 
Viewers also liked (15)

Релиз-инжениринг Mail.ru. Взгляд изнутри. Максим Глеков, Mail.Ru Group, Москва
 Релиз-инжениринг Mail.ru. Взгляд изнутри. Максим Глеков, Mail.Ru Group, Москва  Релиз-инжениринг Mail.ru. Взгляд изнутри. Максим Глеков, Mail.Ru Group, Москва
Релиз-инжениринг Mail.ru. Взгляд изнутри. Максим Глеков, Mail.Ru Group, Москва
 
Brisbane Drupal meetup 2016 Apr - whats new in Drupal 8.1
Brisbane Drupal meetup   2016 Apr - whats new in Drupal 8.1Brisbane Drupal meetup   2016 Apr - whats new in Drupal 8.1
Brisbane Drupal meetup 2016 Apr - whats new in Drupal 8.1
 
Presentación
PresentaciónPresentación
Presentación
 
Medaht Cv
Medaht CvMedaht Cv
Medaht Cv
 
Grezia zuriñe
Grezia zuriñeGrezia zuriñe
Grezia zuriñe
 
Holmes Run Weir Diversion Structure No. 417
Holmes Run Weir Diversion Structure No. 417Holmes Run Weir Diversion Structure No. 417
Holmes Run Weir Diversion Structure No. 417
 
Riri Aria S - Profile CV Updated
Riri Aria S - Profile CV UpdatedRiri Aria S - Profile CV Updated
Riri Aria S - Profile CV Updated
 
Statement
StatementStatement
Statement
 
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노
 
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라
 
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라
 
Babel en la_mina
Babel en la_minaBabel en la_mina
Babel en la_mina
 
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라
실전카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫실전바카라
 
Nhật ký hành trình
Nhật ký hành trìnhNhật ký hành trình
Nhật ký hành trình
 
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노
태양성카지노≪♨≫DBN111.COM≪♨≫온라인카지노
 
More from Säästöpankki Sparbanken

Näin Suomi Säästää 2016 - infograafinen esitys
Näin Suomi Säästää 2016 - infograafinen esitysNäin Suomi Säästää 2016 - infograafinen esitys
Näin Suomi Säästää 2016 - infograafinen esitysSäästöpankki Sparbanken
 
Näin Suomi Säästää 2016 -esitysmateriaali
Näin Suomi Säästää 2016 -esitysmateriaaliNäin Suomi Säästää 2016 -esitysmateriaali
Näin Suomi Säästää 2016 -esitysmateriaaliSäästöpankki Sparbanken
 
More from Säästöpankki Sparbanken (20)

Säästöpankin ja Sp-Kodin asuntomarkkinakatsaus

  • 2. • Säästöpankkiryhmä odottaa tänä vuonna asuntomarkkinoiden kasvavan Suomessa 2–5 prosenttia ja hintojen nousevan kokonaisuudessaan 1–2 prosenttia koko maassa. • Uudisrakentamisen odotetaan edelleen piristyvän. • Merkittävimpinä positiivisina ajureina asuntokaupalle: – viime aikoina olleet edullinen lainaraha ja sen saatavuuden parantuminen – kuluttajien luottamuksen hienoinen elpyminen – rakennustoiminta on selvästi piristymässä – ensiasunnon ostajat ovat palanneet markkinoille • Asuntomarkkinoiden lähitulevaisuuden optimismia hillitsee yleisen työllisyystilanteen kehittyminen sekä edelleen verrattain matala rakentamisen volyymi. KESKEISET TEEMAT
  • 3. • Viime vuosi oli asuntomarkkinoilla huomattavasti tasaisempi kuin kaksi edeltävää vuotta ja myös vuoden sisällä tapahtuva vaihtelutrendi oli normaalimpi • Asuntomarkkinat ovat vakiintumassa • Kokonaisuutena asuntomarkkinat päätyivät 2015 noin kolmen prosentin nousuun • Myyntiajat säilyivät edellisvuoden tasolla, keskiarvo oli noin 70 vuorokautta • Suomessa vuonna 2015 yhteensä 57 000 välittäjien tekemää asunto- ja kiinteistökauppaa ASUNTOMARKKINOIDEN ISO KUVA 2015
  • 4. • Markkinoiden eriytyminen jatkuu: – asuntojen hinnoissa oli edelleen laskua taantuvilla ja muuttotappiollisilla markkinoilla – voittajina ovat edelleen suuret kasvukeskukset sekä kehittyvien kaupunkien ydinalueet ASUNTOKAUPPA JAKAANTUU ERI PUOLELLA MAATA
  • 6. ASUNTOKAUPPA JA KULUTTAJIEN LUOTTAMUS 6 Lähde: Tilastokeskus
  • 8.
  • 9.
  • 10.