SlideShare a Scribd company logo
1 of 12
Download to read offline
Säästöpankki & Sp-Koti
Asuntomarkkinat
Kevät 2016
• Säästöpankkiryhmä odottaa tänä vuonna asuntomarkkinoiden
kasvavan Suomessa 2–5 prosenttia ja hintojen nousevan
kokonaisuudessaan 1–2 prosenttia koko maassa.
• Uudisrakentamisen odotetaan edelleen piristyvän.
• Merkittävimpinä positiivisina ajureina asuntokaupalle:
– viime aikoina olleet edullinen lainaraha ja sen saatavuuden
parantuminen
– kuluttajien luottamuksen hienoinen elpyminen
– rakennustoiminta on selvästi piristymässä
– ensiasunnon ostajat ovat palanneet markkinoille
• Asuntomarkkinoiden lähitulevaisuuden optimismia hillitsee yleisen
työllisyystilanteen kehittyminen sekä edelleen verrattain matala
rakentamisen volyymi.
KESKEISET TEEMAT
• Viime vuosi oli asuntomarkkinoilla huomattavasti
tasaisempi kuin kaksi edeltävää vuotta ja myös vuoden
sisällä tapahtuva vaihtelutrendi oli normaalimpi
• Asuntomarkkinat ovat vakiintumassa
• Kokonaisuutena asuntomarkkinat päätyivät 2015 noin
kolmen prosentin nousuun
• Myyntiajat säilyivät edellisvuoden tasolla, keskiarvo oli noin
70 vuorokautta
• Suomessa vuonna 2015 yhteensä 57 000 välittäjien
tekemää asunto- ja kiinteistökauppaa
ASUNTOMARKKINOIDEN ISO KUVA 2015
• Markkinoiden eriytyminen jatkuu:
– asuntojen hinnoissa oli edelleen laskua
taantuvilla ja muuttotappiollisilla
markkinoilla
– voittajina ovat edelleen suuret
kasvukeskukset sekä kehittyvien
kaupunkien ydinalueet
ASUNTOKAUPPA JAKAANTUU ERI PUOLELLA
MAATA
ASUNTOKAUPPA SUOMESSA
ASUNTOKAUPPA JA KULUTTAJIEN LUOTTAMUS
6
Lähde: Tilastokeskus
ASUNTOJEN HINTOJEN KEHITYS
Neliöhinnat,euroissa
PK-
seutu
Koko
Suo-
mi
Suomi
(pl. PK-seutu)
Neliöhinnat,euroissa
SP-KOTI KASVAA
KIITOS!

More Related Content

More from Säästöpankki Sparbanken

Näin Suomi Säästää 2016 - infograafinen esitys
Näin Suomi Säästää 2016 - infograafinen esitysNäin Suomi Säästää 2016 - infograafinen esitys
Näin Suomi Säästää 2016 - infograafinen esitysSäästöpankki Sparbanken
 
Näin Suomi Säästää 2016 -esitysmateriaali
Näin Suomi Säästää 2016 -esitysmateriaaliNäin Suomi Säästää 2016 -esitysmateriaali
Näin Suomi Säästää 2016 -esitysmateriaaliSäästöpankki Sparbanken
 
More from Säästöpankki Sparbanken (20)

Säästöpankin ja Sp-Kodin asuntomarkkinakatsaus

  • 2. • Säästöpankkiryhmä odottaa tänä vuonna asuntomarkkinoiden kasvavan Suomessa 2–5 prosenttia ja hintojen nousevan kokonaisuudessaan 1–2 prosenttia koko maassa. • Uudisrakentamisen odotetaan edelleen piristyvän. • Merkittävimpinä positiivisina ajureina asuntokaupalle: – viime aikoina olleet edullinen lainaraha ja sen saatavuuden parantuminen – kuluttajien luottamuksen hienoinen elpyminen – rakennustoiminta on selvästi piristymässä – ensiasunnon ostajat ovat palanneet markkinoille • Asuntomarkkinoiden lähitulevaisuuden optimismia hillitsee yleisen työllisyystilanteen kehittyminen sekä edelleen verrattain matala rakentamisen volyymi. KESKEISET TEEMAT
  • 3. • Viime vuosi oli asuntomarkkinoilla huomattavasti tasaisempi kuin kaksi edeltävää vuotta ja myös vuoden sisällä tapahtuva vaihtelutrendi oli normaalimpi • Asuntomarkkinat ovat vakiintumassa • Kokonaisuutena asuntomarkkinat päätyivät 2015 noin kolmen prosentin nousuun • Myyntiajat säilyivät edellisvuoden tasolla, keskiarvo oli noin 70 vuorokautta • Suomessa vuonna 2015 yhteensä 57 000 välittäjien tekemää asunto- ja kiinteistökauppaa ASUNTOMARKKINOIDEN ISO KUVA 2015
  • 4. • Markkinoiden eriytyminen jatkuu: – asuntojen hinnoissa oli edelleen laskua taantuvilla ja muuttotappiollisilla markkinoilla – voittajina ovat edelleen suuret kasvukeskukset sekä kehittyvien kaupunkien ydinalueet ASUNTOKAUPPA JAKAANTUU ERI PUOLELLA MAATA
  • 6. ASUNTOKAUPPA JA KULUTTAJIEN LUOTTAMUS 6 Lähde: Tilastokeskus
  • 8.
  • 9.
  • 10.