SlideShare a Scribd company logo
1 of 9
Johtajan parempi elämä
- käytännön ohjeita oman energiatalouden
hallintaan.
Valmentajanne:
Kristiina Harju
Harju Consulting Oy
Jaksamisen pohjana:
terve johtajuus
 Hyvän johtajuuden viisi ominaisuutta:
 Johdonmukaisuus:
* tekee mitä lupaa
* toimii samalla tavalla seuraavassakin tilanteessa
 Oikeudenmukaisuus:
* huom. ei sama kuin ”tasapuolisuus”
* jokainen kokee tulleensa kohdelluksi arvostavasti
 Reiluus, joustavuus:
* terveen järjen käyttö on luvallista
* olosuhteet huomioon päätöksenteossa
 Avoimuus, arvostavuus:
* sanoo, mutta siten, että toinen pystyy ottamaan viestin vastaan
* osoittaa, että pitää toista arvokkaana ihmisenä
 Läsnäolevuus, vastuullisuus:
* kuuntelee <=> viestii siten, että toinen kokee tulleensa kuulluksi
* osoittaa, että kantaa johtajan vastuun
Johtajaan kohdistuu paljon
odotuksia
 Kunnon johtaja on monitaitoinen
* on osattava olla sekä Ihminen että Asia
 Hyvä johtaja tekee hyvän työpaikan
* työyhteisön viihtyvyyden luonteen ja tyylin määrittelee johtaja johtamisellaan
 Taitava johtaja ei erehdy
* työntekijöiden on voitava luottaa, että johtaja johtaa oikein, ei harhaan
 Todellinen johtaja jaksaa
* sujuva management on organisaation toiminnan kivijalka
Johtajan jaksaminen on
erityisen tärkeää, koska ..
 Modernin organisaation johtaja johtaa sekä keulassa että keskuudessa.
* millaista työnteon ja itsen arvostamisen mallia välität?
 Johtajan tehtävä on paineisessakin tilanteessa luoda, vaalia:
* turvallisuutta
* toivoa => sitkeyttä
* tunneälyisyyttä: parasta stressintorjuntaan
 Johtajakin on ihminen!
* uupumisen uhriksi ei kannata ruveta – kukaan ei kiitä
* viisautta on tunnistaa omat jaksamisominaisuutensa: jaksamis-SWOT
* onnellinen elämä kuuluu kaikille - johtajallekin
Happinaamarisääntö:
ensin itse, siten voit auttaa muita
 Jaksaminen perustuu arvostamiselle – itsen ja muiden
* mistä sinun motivaatiosi syntyy? – työn ilonlähteesi?
* miten pidät huolta siitä, että motivaatiosi säilyy?
* mikä on sinun tapasi ladata työkumppaneittesi akkuja?
 Jaksamisen eväät vaihtelevat
* persoonallisuus – Hyvän Elämän periaatteet
* ikä, elämän vaihe
* sukupuoli
 Jaksamisen vaaliminen on kestävyyslaji
* satunnaiset virkistyspäivät ilahduttavat, mutta vain rajallisen ajan
* on treenattava monikanavaisesti, jotta myönteinen vire säilyy
Neljä älykkyyttä => voimavaraa
 Olemustamme ohjaa, sääntelee neljä, osittain itsenäistä järjestelmää
* fyysinen: hengitys, aineenvaihdunta, jne. – myös ”fight-flight-freeze”
* emotionaalinen: tuntemukset, tunteet, arvovalinnat, kyky ihmissuhteisiin
* rationaalinen: tiedon hallinta ja käsittely, looginen ajattelu
* henkinen: intuitio, ”universaali yhteys”
 Jokainen järjestelmä toimii jaksamisen voimavarana, kun
* niitä treenataan kuin lihaksia
* niiden yhteistoiminnasta pidetään huolta
 Hyvinvoiva ihminen hyödyntää voimavarojaan
* realistisesti mutta rohkeasti
 Erityisen ”haavoittuva” on henkiälykkyys – ilon generaattori
Neljä aikaa => toiminta-aluetta
 Tasapainoinen elämä jakaantuu neljään aikaan
* työ:  - työn ajan muodot ovat muutoksessa
* lepo: ei pelkkää nukkumista – puhumattakaan nukkumisen suorittamista
* ihmissuhteet: itselle tärkeät ja virkistävät kontaktit
* oma aika: teen mitä haluan
 Jokaisella ajalla on omat juttunsa, toimintansa
* harrastukset, kiinnostuksenkohteet
* yhteydenpito- ja kommunikaatiotyylit yms.
 Aika tuskin jakaantuu aina tasaisesti, mutta
* pidä huolta, että työ ei syö muita => elämä yksipuolistuu
* varo, ettet huijaa itseäsi niputtamalla aikoja => anna itsellesi tilaa elää!
Nyt pidän huolta itsestäni!
 Tee oma jaksamisohjelma
* ks. moniste
 YKSILÖPOHDINTAA:
* millainen johtaja haluan olla 1.1.2014?
* mitkä asiat toiminnassani on toisin?
* miten minun itseni on hyvä kehittyä, jotta tavoitteeni toteutuu?
* mikä on ensimmäinen askeleni 48 tunnin kuluessa?
Fyysinen kunto Tunneälyisyys Järki: tiedot, taidot Henkiset
voimavarat
Työ
Lepo
Ihmissuhteet
Oma aika
Kristiina Harju
Harju Consulting Oy
www.kristiinaharju.fi
Keho on minuuden koti. Pidä siitä huolta.
Siivoa. Remontoi. Sisusta.
Niin että joka kerran, kun näet sen peilistä, tervehdit sitä ilolla.
Tuntematon
Jokaisena päivänä pitäisi kuulla vähintään yksi kaunis laulu,
lukea hyvä runo, nähdä jokin oivallinen maalaus
ja jos mahdollista, puhua muutamia järkeviä sanoja.
Johann Wolfgang von Goethe

More Related Content

More from Kristiina Harju

Minä olen 2015 elä omaa ikääsi, sitä parasta 8.2.2015
Minä olen 2015 elä omaa ikääsi, sitä parasta 8.2.2015Minä olen 2015 elä omaa ikääsi, sitä parasta 8.2.2015
Minä olen 2015 elä omaa ikääsi, sitä parasta 8.2.2015Kristiina Harju
 
Minä olen 2015 tee onnellisuus ja jaksamisohjelma itsellesi-8.2.2015
Minä olen 2015 tee onnellisuus  ja jaksamisohjelma itsellesi-8.2.2015Minä olen 2015 tee onnellisuus  ja jaksamisohjelma itsellesi-8.2.2015
Minä olen 2015 tee onnellisuus ja jaksamisohjelma itsellesi-8.2.2015Kristiina Harju
 
Viola neljä syytä, miksi tulevaisuudelta kannattaa odottaa hyvää 11.6.2013
Viola neljä syytä, miksi tulevaisuudelta kannattaa odottaa hyvää 11.6.2013Viola neljä syytä, miksi tulevaisuudelta kannattaa odottaa hyvää 11.6.2013
Viola neljä syytä, miksi tulevaisuudelta kannattaa odottaa hyvää 11.6.2013Kristiina Harju
 
Vanhustyön johdon ja asiantuntijoiden seminaari johtajan parempi elämä 13.6.2013
Vanhustyön johdon ja asiantuntijoiden seminaari johtajan parempi elämä 13.6.2013Vanhustyön johdon ja asiantuntijoiden seminaari johtajan parempi elämä 13.6.2013
Vanhustyön johdon ja asiantuntijoiden seminaari johtajan parempi elämä 13.6.2013Kristiina Harju
 
Aamiaistapaaminen onnellinen työyhteisö 31.1.2013
Aamiaistapaaminen onnellinen työyhteisö 31.1.2013Aamiaistapaaminen onnellinen työyhteisö 31.1.2013
Aamiaistapaaminen onnellinen työyhteisö 31.1.2013Kristiina Harju
 
Ilmiöt ja niiden käsittely esitys
Ilmiöt ja niiden käsittely esitysIlmiöt ja niiden käsittely esitys
Ilmiöt ja niiden käsittely esitysKristiina Harju
 

More from Kristiina Harju (6)

Minä olen 2015 elä omaa ikääsi, sitä parasta 8.2.2015
Minä olen 2015 elä omaa ikääsi, sitä parasta 8.2.2015Minä olen 2015 elä omaa ikääsi, sitä parasta 8.2.2015
Minä olen 2015 elä omaa ikääsi, sitä parasta 8.2.2015
 
Minä olen 2015 tee onnellisuus ja jaksamisohjelma itsellesi-8.2.2015
Minä olen 2015 tee onnellisuus  ja jaksamisohjelma itsellesi-8.2.2015Minä olen 2015 tee onnellisuus  ja jaksamisohjelma itsellesi-8.2.2015
Minä olen 2015 tee onnellisuus ja jaksamisohjelma itsellesi-8.2.2015
 
Viola neljä syytä, miksi tulevaisuudelta kannattaa odottaa hyvää 11.6.2013
Viola neljä syytä, miksi tulevaisuudelta kannattaa odottaa hyvää 11.6.2013Viola neljä syytä, miksi tulevaisuudelta kannattaa odottaa hyvää 11.6.2013
Viola neljä syytä, miksi tulevaisuudelta kannattaa odottaa hyvää 11.6.2013
 
Vanhustyön johdon ja asiantuntijoiden seminaari johtajan parempi elämä 13.6.2013
Vanhustyön johdon ja asiantuntijoiden seminaari johtajan parempi elämä 13.6.2013Vanhustyön johdon ja asiantuntijoiden seminaari johtajan parempi elämä 13.6.2013
Vanhustyön johdon ja asiantuntijoiden seminaari johtajan parempi elämä 13.6.2013
 
Aamiaistapaaminen onnellinen työyhteisö 31.1.2013
Aamiaistapaaminen onnellinen työyhteisö 31.1.2013Aamiaistapaaminen onnellinen työyhteisö 31.1.2013
Aamiaistapaaminen onnellinen työyhteisö 31.1.2013
 
Ilmiöt ja niiden käsittely esitys
Ilmiöt ja niiden käsittely esitysIlmiöt ja niiden käsittely esitys
Ilmiöt ja niiden käsittely esitys
 

Vanhustyön johdon ja asiantuntijoiden seminaari johtajan parempi elämä 13.6.2013

  • 1. Johtajan parempi elämä - käytännön ohjeita oman energiatalouden hallintaan. Valmentajanne: Kristiina Harju Harju Consulting Oy
  • 2. Jaksamisen pohjana: terve johtajuus  Hyvän johtajuuden viisi ominaisuutta:  Johdonmukaisuus: * tekee mitä lupaa * toimii samalla tavalla seuraavassakin tilanteessa  Oikeudenmukaisuus: * huom. ei sama kuin ”tasapuolisuus” * jokainen kokee tulleensa kohdelluksi arvostavasti  Reiluus, joustavuus: * terveen järjen käyttö on luvallista * olosuhteet huomioon päätöksenteossa  Avoimuus, arvostavuus: * sanoo, mutta siten, että toinen pystyy ottamaan viestin vastaan * osoittaa, että pitää toista arvokkaana ihmisenä  Läsnäolevuus, vastuullisuus: * kuuntelee <=> viestii siten, että toinen kokee tulleensa kuulluksi * osoittaa, että kantaa johtajan vastuun
  • 3. Johtajaan kohdistuu paljon odotuksia  Kunnon johtaja on monitaitoinen * on osattava olla sekä Ihminen että Asia  Hyvä johtaja tekee hyvän työpaikan * työyhteisön viihtyvyyden luonteen ja tyylin määrittelee johtaja johtamisellaan  Taitava johtaja ei erehdy * työntekijöiden on voitava luottaa, että johtaja johtaa oikein, ei harhaan  Todellinen johtaja jaksaa * sujuva management on organisaation toiminnan kivijalka
  • 4. Johtajan jaksaminen on erityisen tärkeää, koska ..  Modernin organisaation johtaja johtaa sekä keulassa että keskuudessa. * millaista työnteon ja itsen arvostamisen mallia välität?  Johtajan tehtävä on paineisessakin tilanteessa luoda, vaalia: * turvallisuutta * toivoa => sitkeyttä * tunneälyisyyttä: parasta stressintorjuntaan  Johtajakin on ihminen! * uupumisen uhriksi ei kannata ruveta – kukaan ei kiitä * viisautta on tunnistaa omat jaksamisominaisuutensa: jaksamis-SWOT * onnellinen elämä kuuluu kaikille - johtajallekin
  • 5. Happinaamarisääntö: ensin itse, siten voit auttaa muita  Jaksaminen perustuu arvostamiselle – itsen ja muiden * mistä sinun motivaatiosi syntyy? – työn ilonlähteesi? * miten pidät huolta siitä, että motivaatiosi säilyy? * mikä on sinun tapasi ladata työkumppaneittesi akkuja?  Jaksamisen eväät vaihtelevat * persoonallisuus – Hyvän Elämän periaatteet * ikä, elämän vaihe * sukupuoli  Jaksamisen vaaliminen on kestävyyslaji * satunnaiset virkistyspäivät ilahduttavat, mutta vain rajallisen ajan * on treenattava monikanavaisesti, jotta myönteinen vire säilyy
  • 6. Neljä älykkyyttä => voimavaraa  Olemustamme ohjaa, sääntelee neljä, osittain itsenäistä järjestelmää * fyysinen: hengitys, aineenvaihdunta, jne. – myös ”fight-flight-freeze” * emotionaalinen: tuntemukset, tunteet, arvovalinnat, kyky ihmissuhteisiin * rationaalinen: tiedon hallinta ja käsittely, looginen ajattelu * henkinen: intuitio, ”universaali yhteys”  Jokainen järjestelmä toimii jaksamisen voimavarana, kun * niitä treenataan kuin lihaksia * niiden yhteistoiminnasta pidetään huolta  Hyvinvoiva ihminen hyödyntää voimavarojaan * realistisesti mutta rohkeasti  Erityisen ”haavoittuva” on henkiälykkyys – ilon generaattori
  • 7. Neljä aikaa => toiminta-aluetta  Tasapainoinen elämä jakaantuu neljään aikaan * työ:  - työn ajan muodot ovat muutoksessa * lepo: ei pelkkää nukkumista – puhumattakaan nukkumisen suorittamista * ihmissuhteet: itselle tärkeät ja virkistävät kontaktit * oma aika: teen mitä haluan  Jokaisella ajalla on omat juttunsa, toimintansa * harrastukset, kiinnostuksenkohteet * yhteydenpito- ja kommunikaatiotyylit yms.  Aika tuskin jakaantuu aina tasaisesti, mutta * pidä huolta, että työ ei syö muita => elämä yksipuolistuu * varo, ettet huijaa itseäsi niputtamalla aikoja => anna itsellesi tilaa elää!
  • 8. Nyt pidän huolta itsestäni!  Tee oma jaksamisohjelma * ks. moniste  YKSILÖPOHDINTAA: * millainen johtaja haluan olla 1.1.2014? * mitkä asiat toiminnassani on toisin? * miten minun itseni on hyvä kehittyä, jotta tavoitteeni toteutuu? * mikä on ensimmäinen askeleni 48 tunnin kuluessa? Fyysinen kunto Tunneälyisyys Järki: tiedot, taidot Henkiset voimavarat Työ Lepo Ihmissuhteet Oma aika
  • 9. Kristiina Harju Harju Consulting Oy www.kristiinaharju.fi Keho on minuuden koti. Pidä siitä huolta. Siivoa. Remontoi. Sisusta. Niin että joka kerran, kun näet sen peilistä, tervehdit sitä ilolla. Tuntematon Jokaisena päivänä pitäisi kuulla vähintään yksi kaunis laulu, lukea hyvä runo, nähdä jokin oivallinen maalaus ja jos mahdollista, puhua muutamia järkeviä sanoja. Johann Wolfgang von Goethe