SlideShare a Scribd company logo
1 of 7
Download to read offline
Tiedotustilaisuus koskien
Terrafame Oy:n toimintaa
Elinkeinoministeri Olli Rehn
11.11.2016
Terrafamen jatkon lähtökohdat
• Terrafamella on vahva näyttö ympäristötilanteen
hyvästä hallinnasta sekä suunnitelmallisesti
edenneestä tuotannon ylösajosta.
• Ympäristöön ja prosessin toimivuuteen liittyvät riskit
olennaisilta osin alhaisemmalla tasolla kuin
käynnistettäessä yhtiön toimintaa.
• Valtio-omistajan näkökulmasta voidaan arvioida, että
kannattavan kaivostoiminnan saavuttamiselle on nyt
realistiset edellytykset.
2
Terrafamen aikana on saavutettu hyviä tuloksia
3
Merkittävää kehitystä vesitilanteessa
ja ympäristöturvallisuudessa
• Ylimääräiset vedet kaivosalueella
8/2015: 9,9 milj. m3
11/2016: 4,4 milj. m3
• Kaivosalueelta otettu 1,5 milj. m3 vettä tuotannon
liuoskiertoon
Systemaattinen ohjelma parantanut
työturvallisuutta
• Poissaoloon johtaneet työtapaturmat (LTIFR)
Q4/2015: 23,3
11/2016: 9,1
LTIFR = poissaoloon johtaneet työtapaturmat
per miljoona työtuntia
Terrafamen aikana on saavutettu hyviä tuloksia
4
Kaupallinen toiminta alkanut ja
ylösajo toteutunut alle budjetoitujen
kustannusten
• Liikevaihto 53,3 milj. euroa (1−9/2016)
• Käyttökate -136,4 milj. euroa: 13,0 milj. euroa
budjetoitua parempi (1−9/2016)
• Metallituotteiden myynti yltää noin 100 milj. euron
tasolle vuonna 2016.
Prosessit saatu toimimaan,
tuotantotavoitteissa pysytty
• Bioliuotus on toiminut tavoitteiden mukaisesti tai jopa
paremmin
• Tuotannon ylösajo ja kaupallisten toimitusten
käynnistäminen edennyt liiketoimintamallin mukaisesti
• Metallitehtaan toinen linja käyttöön 10/2016;
tuotannon merkittävä kasvu
Talouspoliittisen ministerivaliokunnan
linjaukset 11.11.2016
• Terrafame hakee rahoitusta ylösajon loppuunsaattamiseksi ja
asetettuihin jatkuvan toiminnan tavoitteisiin pääsemiseksi.
• Tavoitteena on varmistaa, että Terrafame saavuttaa parhaan
mahdollisen neuvottelutuloksen toiminnan jatkamiseksi.
• Terrafame Oy voi jatkaa käynnissä olevia yksityisen rahoituksen
varmistamiseen tähtääviä neuvotteluja tarvittaessa myös
31.12.2016 jälkeen, jos tämä on tarkoituksenmukaista parhaan
mahdollisen neuvottelutuloksen saavuttamiseksi.
• Ministerivaliokunta on puoltanut 100 milj. euron lisäpääomitusta
Terrafame Group Oy:lle.
• Varoja voidaan tarvittaessa käyttää valtion taholta
osallistumiseen Terrafamen toiminnan jatkorahoitukseen.
• Varaudutaan myös parhaillaan korkeimman hallinto-oikeuden
käsiteltävänä olevien ympäristöluvan vakuuksien kattamiseen.
5
Lopuksi
• Kiitos henkilöstölle ja johdolle, tähänastisesta!
• Ympäristöturvallisuudesta on huolehdittu vastuullisesti. Näin
toimitaan myös jatkossa.
• Kaivoksen ylösajo on edennyt vahvasti ja vakuuttavin tuloksin.
• Valtio-omistajan näkökulmasta voidaan arvioida, että kannattavan
kaivostoiminnan tavoitteen saavuttamiseen on realistiset
edellytykset.
• Tavoitteena varmistaa yksityinen jatkorahoitus vuoden 2016 loppuun
mennessä parhaalla mahdollisella neuvottelutuloksella.
• Terrafamen henkilöstö on koko ylösajon ajan työskennellyt
erinomaisesti ylösajolle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
6
KIITOS

More Related Content

More from Työ- ja elinkeinoministeriö

More from Työ- ja elinkeinoministeriö (20)

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
 
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
 
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariotSuomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
 
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
 
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaaKohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
 
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteLyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
 
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
 
Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Pk-yritysbarometrin keskeiset tuloksetPk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
 
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessaElinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
 
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessaPetri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
 
Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta
Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisestaFaktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta
Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta
 
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
 
Osatyökykyisten reitit työllisyyteen
Osatyökykyisten reitit työllisyyteenOsatyökykyisten reitit työllisyyteen
Osatyökykyisten reitit työllisyyteen
 
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminenTyösopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
 
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
 
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitysTiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
 

Ministeri Rehnin tiedotustilaisuus Terrafamen tilanteesta

  • 1. Tiedotustilaisuus koskien Terrafame Oy:n toimintaa Elinkeinoministeri Olli Rehn 11.11.2016
  • 2. Terrafamen jatkon lähtökohdat • Terrafamella on vahva näyttö ympäristötilanteen hyvästä hallinnasta sekä suunnitelmallisesti edenneestä tuotannon ylösajosta. • Ympäristöön ja prosessin toimivuuteen liittyvät riskit olennaisilta osin alhaisemmalla tasolla kuin käynnistettäessä yhtiön toimintaa. • Valtio-omistajan näkökulmasta voidaan arvioida, että kannattavan kaivostoiminnan saavuttamiselle on nyt realistiset edellytykset. 2
  • 3. Terrafamen aikana on saavutettu hyviä tuloksia 3 Merkittävää kehitystä vesitilanteessa ja ympäristöturvallisuudessa • Ylimääräiset vedet kaivosalueella 8/2015: 9,9 milj. m3 11/2016: 4,4 milj. m3 • Kaivosalueelta otettu 1,5 milj. m3 vettä tuotannon liuoskiertoon Systemaattinen ohjelma parantanut työturvallisuutta • Poissaoloon johtaneet työtapaturmat (LTIFR) Q4/2015: 23,3 11/2016: 9,1 LTIFR = poissaoloon johtaneet työtapaturmat per miljoona työtuntia
  • 4. Terrafamen aikana on saavutettu hyviä tuloksia 4 Kaupallinen toiminta alkanut ja ylösajo toteutunut alle budjetoitujen kustannusten • Liikevaihto 53,3 milj. euroa (1−9/2016) • Käyttökate -136,4 milj. euroa: 13,0 milj. euroa budjetoitua parempi (1−9/2016) • Metallituotteiden myynti yltää noin 100 milj. euron tasolle vuonna 2016. Prosessit saatu toimimaan, tuotantotavoitteissa pysytty • Bioliuotus on toiminut tavoitteiden mukaisesti tai jopa paremmin • Tuotannon ylösajo ja kaupallisten toimitusten käynnistäminen edennyt liiketoimintamallin mukaisesti • Metallitehtaan toinen linja käyttöön 10/2016; tuotannon merkittävä kasvu
  • 5. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjaukset 11.11.2016 • Terrafame hakee rahoitusta ylösajon loppuunsaattamiseksi ja asetettuihin jatkuvan toiminnan tavoitteisiin pääsemiseksi. • Tavoitteena on varmistaa, että Terrafame saavuttaa parhaan mahdollisen neuvottelutuloksen toiminnan jatkamiseksi. • Terrafame Oy voi jatkaa käynnissä olevia yksityisen rahoituksen varmistamiseen tähtääviä neuvotteluja tarvittaessa myös 31.12.2016 jälkeen, jos tämä on tarkoituksenmukaista parhaan mahdollisen neuvottelutuloksen saavuttamiseksi. • Ministerivaliokunta on puoltanut 100 milj. euron lisäpääomitusta Terrafame Group Oy:lle. • Varoja voidaan tarvittaessa käyttää valtion taholta osallistumiseen Terrafamen toiminnan jatkorahoitukseen. • Varaudutaan myös parhaillaan korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltävänä olevien ympäristöluvan vakuuksien kattamiseen. 5
  • 6. Lopuksi • Kiitos henkilöstölle ja johdolle, tähänastisesta! • Ympäristöturvallisuudesta on huolehdittu vastuullisesti. Näin toimitaan myös jatkossa. • Kaivoksen ylösajo on edennyt vahvasti ja vakuuttavin tuloksin. • Valtio-omistajan näkökulmasta voidaan arvioida, että kannattavan kaivostoiminnan tavoitteen saavuttamiseen on realistiset edellytykset. • Tavoitteena varmistaa yksityinen jatkorahoitus vuoden 2016 loppuun mennessä parhaalla mahdollisella neuvottelutuloksella. • Terrafamen henkilöstö on koko ylösajon ajan työskennellyt erinomaisesti ylösajolle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. 6