SlideShare a Scribd company logo
1 of 20
Download to read offline
URHEA-KAMPUSURHEILUA JA OPISKELUA
ArkkitehtitoimistoTuomoSiitonen
URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI2
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea on noussut nopeasti valtakunnallisesti merkittävimmäksi
urheiluakatemiaksi. Akatemian piirissä on n. 3700 urheilijaa, 150 valmentajaa, 45 koulua ja 28 lajia.
Suomen Olympia- ja Paralympiajoukkueissa sekä monien lajien maajoukkueissa Urhean urheilijat ovat
iso osa joukkueita.
Urhea on noussut johtavaan asemaan tekemällä yhteistyötä, luomalla laajan verkoston ja yhdistelemäl-
lä pääkaupunkiseudun voimavaroja. Urhean ansiosta pääkaupunkiseudulle on syntynyt ainulaatuinen
urheilun, opiskelun ja urheiluosaamisen keskus. Urheiluakatemian taustalla toimii Urhea-säätiö, jonka
perustajajäseninä ovat muun muassa Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit sekä Suomen Olympia-
komitea. Mukana on myös alueen korkeakouluja ja muita oppilaitoksia.
Nyt on aika ottaa seuraava askel ja rakentaa pääkaupunkiseudulle valtakunnallinen Olympiavalmennus-
keskus, jonka sydän on monilajinen Urhea-halli. Kansainvälisen tason olosuhteet ja osaaminen nostavat
Helsingin eurooppalaisen urheilun kartalle. Samalla kampuksella yhdistyvät urheilu, koulutus, tutkimus,
terveydenhuolto ja asuminen. Kaikki tämä keskellä Helsinkiä!
URHEA-KAMPUS
SEURAAVA ASKEL
URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
MÄKELÄNRINTEEN LUKIO
	•	Mäkelänrinteen Uintikeskus
	•	 Urhea-halli (rakennettava)
	•	 Mäkelänrinteen lukion lisärakennus: opiskelu-,
		 toimisto- ja ruokalatilat (rakennettava)
	•	 Opiskelija-asunnot ja hostel HOAS (rakennettava)
URHEA-KAMPUS
Tällä hetkellä Urhea-kampuksella on kaksi osaa: Mä-
kelänrinteen lukio ja Mäkelänrinteen Uintikeskus. Lä-
hialueella on lisäksi useita jalkapallokenttiä ja muita
urheilupaikkoja. Ne kokoavat päivittäin opiskelemaan
ja urheilemaan yli tuhat lukiolaista ja urhealaista sekä
tuhansia liikuntaa harrastavia kuntalaisia.
Tavoitteena on laajentaa kampusta kolmella osalla:
	1.	Urhea-hallilla
	2.	Mäkelänrinteen lukion lisärakennuksella, jossa
		 on opiskelu-, toimisto- ja ruokalatilat
	3.	Opiskelija-asunnoilla ja hostellilla (HOAS)
Mäkelänrinteen lukion ja Uintikeskuksen väliin
suunniteltu monitoimihalli tulee palvelemaan
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian urheilijoita
sekä helpottamaan pääkaupunkiseudun kasvanutta
liikuntapaikkapulaa. Päivittäin hallissa harjoittelee
satoja eri urheilijan polun vaiheessa olevia urheilijoita
yläkouluikäisistä nuorista aina aikuisikäisiin huip-
pu-urheilijoihin saakka.
URHEA-KAMPUKSEN OSAT
VISIOMME
Huippuolosuhteet keskitetysti:
Urheilu, opiskelu, ruokailut, asu-
minen ja terveydenhuolto samalla
kampuksella kustannustehokkaasti
– kokonaisuus on enemmän kuin
pelkästään osien summa.
MISSIOMME
Osallistuvan asiantuntijuuden
ja yhdessä tekemisen avulla
uudenlainen tapa ja mahdollisuus
jakaa osaamista yli lajirajojen koko
urheilijan polun matkalla.
2.
1.
3.
Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen
4 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
Urhean tavoitteena on rakentaa pääkaupunkiseudulle
Olympiavalmennuskeskus yhdessä Suomen Olym-
piakomitean Huippu-urheiluyksikön kanssa. Suomen
Olympiakomitea on kirjannut toimintasuunnitelmaansa
valtakunnallisen Olympiavalmennuskeskuksen muo-
dostamisen pääkaupunkiseudulle. Urhea-halli, asun-
tola ja koulun lisätilat vahvistaisivat merkittävästi tätä
kehitystä.
Hallin on tarkoitus toimia monilajisena urheilun ja lii-
kunnan harjoitteluhallina, jonka muunneltavat tilat
tarjoavat harjoittelumahdollisuuden useiden eri lajien
harrastajille. Lisäksi halliin tulisi urheilijoiden tervey-
denhuoltoa ja palautumista edistäviä tiloja ja toimintoja.
Kampus tehostaisi merkittävästi akatemiaurheilijoiden
arkea. Se mahdollistaisi päivittäisharjoittelun, opiske-
URHEA-KAMPUKSEN TOIMINTAIDEA
lun sekä asiantuntijaverkoston keskittämisen yhdeksi
helposti saavutettavaksi kokonaisuudeksi. Kampus te-
hostaisi merkittävästi urheilijoiden ajankäyttöä. Hallin
myötä matkustaminen vähentyisi ja säästetty aika voi-
taisiin käyttää harjoitteluun, opiskeluun tai lepoon.
Kampuksen ja hallin yhteyteen rakennetaan tiloja, jotka
palvelevat kouluaikana Mäkelänrinteen lukion ja mui-
den oppilaitosten, kuten Helmi Liiketalousopiston, toi-
mintaa. Lukion ruokailu, opetus sekä toimistotilat ovat
tällä hetkellä ahtaat oppilaitoksen tarpeisiin nähden.
Tavoitteena on jatkossa tarjota paremmat mahdolli-
suudet myös urheilun ja ammattikoulutuksen yhdistä-
miseen.
Monipuoliset tilat mahdollistavat urheilijoiden kesä-
opetuksen, joka entisestään lisää urheilevan nuoren
opintojen joustavuutta. Kampukselle tulee tilat etä-
opiskeluun, jolloin esimerkiksi korkeakouluissa opiske-
levien urheilijoiden on mahdollista opiskella itsenäisesti
harjoitusten välillä.
Hallin yhteydessä olevat majoitustilat mahdollistavat
eri lajien leirityksen ja näin loma- ja viikonloppuajat
voidaan hyödyntää eri lajien leirityskäyttöön. Iltaisin ja
viikonloppuisin keittiö- ja ruokalatilat palvelevat hal-
lissa harjoittelevia ja leireileviä urheilijoita. Luokka- ja
opetustiloja voidaan käyttää koulutus- ja kokoustiloina.
Kampuksen toimintaideana on näkemys julkisten tilo-
jen monikäyttöisyydestä. Lukion ja urheilulukion opis-
kelijat, akatemiaurheilijat sekä muut liikkujat täyttävät
URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
hallin tehokkaasti niin arkipäivinä kuin viikonloppuina.
Koulujen lomakausina ja viikonloppuisin tiloja käyttävät
eri lajiliitot tai seurat omiin leirityksiinsä, luentoihin, se-
minaareihin sekä muihin urheilua tukeviin tarkoituksiin.
Koulun ravintola tarjoaa ruokapalveluita koko kampuk-
selle aamusta iltaa ja ympäri vuoden. Opiskelija-asun-
tolaan suunniteltu asuntolatoiminta mahdollistaa leiri-
tykset kampuksella ja tuo näin lisää käyttäjäkuntaa.
Hallin on tarkoitus
toimia monilajisena
urheilun ja liikunnan
harjoitteluhallina, jonka
muunneltavat tilat tarjoavat
harjoittelumahdollisuuden
useiden eri lajien
harrastajille.
6 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
Hallin keskeisenä käyttäjäryhmänä ovat Pääkau-
punkiseudun urheiluakatemian eri-ikäiset urheili-
jat aina yläkouluikäisistä nuorista aikuishuippuihin
saakka. Mäkelänrinteen lukion valmennusurheili-
jat ovat suurin ryhmä. Pääkaupunkiseudulla asu-
ville olympia- ja paralympiaurheilijoille Urhea-halli
tarjoaa upean arkiharjoitteluympäristön opiskelu-
mahdollisuuksineen, asuntoloineen ja terveyden-
huollon palveluineen. Puolustusvoimien urheilu-
KÄYTTÄJÄRYHMÄT
AKATEMIAURHEILIJAT, KOULUT JA LAPSET
KLO 7 - 18
URHEILIJASEURAT JA KUNTOLIIKKUJAT
KLO 18 - 22
JOUKKUEET,
AKATEMIAURHEILIJAT
JA URHEILUSEURAT
koulu toimii akatemian yhteydessä eli halli palvelee
näin myös puolustusvoimien tarpeita.
Lisäksi halli palvelee monipuolisesti lasten ja
nuorten liikuntaa, paikallista seuratoimintaa sekä
aikuisten kuntoliikuntaa. Urheiluakatemiaurheili-
joiden lisäksi liikuntahalli palvelee helsinkiläisten
urheiluseurojen ja erityisesti lasten ja nuorten lii-
kuntatarpeita.
Hallissa voidaan järjestää yli laji- ja seurarajojen
ulottuvaa lasten liikuntatoimintaa, joka huomio
myös ne lapset ja nuoret, jotka eivät halua heti
mukaan normaaliin urheiluseuratoimintaan.
Lasten ja nuorten liikuntaa voidaan järjestää
esimerkiksiakatemiavalmentajienjohdolla.Halli
tarjoaa tiloja Helsingin kaupungin EasySport
–toiminnalle sekä opetus- ja kulttuuriministe-
riön tukemalle Liikkuva koulu –ohjelmalle.
MA
VIIKONLOPUT JA
LOMAJAKSOT
TI KE TO PE LA SU
7URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
TAVOITTEITA
Mahdollistaa urheilun ja opiskelun
parempi yhdistäminen.
Rakentaa urheilun ja koulutuksen kampus, joka mahdollistaa urheilijan paremman arjen. Laji- ja
oheisharjoittelu, opiskelu, ruokailu, terveydenhuolto ja asuminen ovat kaikki samalla kampuksella
keskellä Helsinkiä hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Rakentaa olosuhteiltaan huippu-urheilun
vaatimat harjoitusolosuhteet, jotka ovat
ympärivuotisesti urheilijoiden käytettävissä.
Mahdollistaa lajien yhteistyö sekä osaami-
sen jakaminen päivittäisvalmennuksessa.
Tehdä energiatehokas, turvallinen ja
esteetön liikuntahalli.
Tehdä kustannustehokas, monikäyttöinen
ja korkealla käyttöasteella toimiva urhei-
lun harjoitteluhalli.
Helpottaa pääkaupunkiseudun kasva-
nutta liikuntatilatarvetta sekä Mäkelän-
rinteen lukion tilapulaa. 7
32
4 5
6
1
8 URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
Hallin yhteyteen
rakentuvat ruokailu-,
majoitus- ja opiskelutilat
tekisivät hallista
ainutlaatuisen
kokonaisuuden koko
Suomessa.
2016
KAAVOITUS & SUUNNITTELU
INVESTOINTIRAHOITUS
2017
KAAVOITUS & SUUNNITTELU
RAKENTAMINEN ALKAA
2018
RAKENTAMINEN
2019-2020
KOKONAISUUS VALMISTUU
9URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
Monilajiselle urheilun harjoitteluhallille on erittäin
suuri tarve ja sen merkitys pääkaupunkiseudun
urheilulle on kiistaton. Hallin yhteyteen rakentuvat
ruokailu-, majoitus- ja opiskelutilat tekevät hallista
ainutlaatuisen kokonaisuuden koko Suomessa.
Koska kampus sijatsee keskellä pääkaupunkia
erinomaisten kulkuyhteyksien päässä, sillä on erit-
täin suuri valtakunnallinen merkitys suomalaiseen
SEUDULLINEN JA VALTAKUNNALLINEN
MERKITTÄVYYS
kilpa- ja huippu-urheiluun. Lentokentän lähei-
syys tekee siitä myös kansainvälisesti merkittävän
urheilukeskittymän. Olympiakomitean Huippu-
urheiluyksikön, lajiliittojen ja oppilaitosten yhteis-
työ kampuksella lisää sen valtakunnallista merkit-
tävyyttä
Korkeatasoinen osaaminen, erinomaiset tilat sekä
helpot kulkuyhteydet tuovat kansainvälisiä jouk-
kueita leireilemään Suomeen. Henkilöstössä on
jatkossa suomalaisten huippuasiantuntijoiden li-
säksi myös useita ulkomaalaisia osaajia.
Paikallisesti kampus vahvistaa seuratoimintaa ja
siitä tulee alueellinen verkoston keskus; metropo-
lialueen urheilun keskus, joka palvelee eri-ikäisiä ja
eritasoisia urheilijoita.
10 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
URHEA
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea on Suomen Olympiakomi-
tean hyväksymä virallinen huippu-urheiluakatemia. Urhea on yhteistyö-
verkosto, joka tukee urheilijoiden päivittäisharjoittelua, auttaa urheilun
ja koulutuksen yhdistämisessä, kehittää päivittäisharjoittelun olosuhteita
sekä helpottaa valmennuksen asiantuntijapalveluiden saatavuutta.
Urhean toiminta on tarkoitettu nuorille huipulle tähtääville tai jo kan-
sainvälisellä huipulla oleville urheilijoille. Urhean johtoajatus on ”Parempi
arki tuo paremman tuloksen”.
Urheaan kuului vuoden 2016 alussa 3682 urheilijaa, joista 111 on ns.
olympiatason eli 1. tason urheilijoita. Maajoukkuetason urheilijoita on
mukana 800 (2. taso) ja haastajatason urheilijoita 1236 (3. taso).
Yläkouluikäisiä on mukana 1535. Lajeja on mukana 28 ja toisen sekä
korkea-asteen opiskelijoita yhteensä 20. Perusasteen kouluja Urhean
verkostoon kuuluu jo yli 40. Tukipalveluista huolehtii laaja joukko eri
alojen asiantuntijoita. Mukana ovat myös Helsingin, Espoon ja Vantaan
kaupungit.
PROJEKTIN TOIMIJAT JA TAUSTAVOIMAT
URHEA-SÄÄTIÖN HALLITUS
SARI MULTALA | Suomen Purjehdus ja Veneily
ANNA KIRJAVAINEN | Suomen Voimisteluliitto
HANNU TIHINEN | Suomen Palloliitto
JAN-ERIK KRUSBERG | Arcada
LEA HAKALA | Pohjois-Haagan yhteiskoulu
PETTERI HUURRE | Helsingin liikuntavirasto
SAMPO SUIHKO | Espoon sivistystoimi
TUULI MERIKOSKI | Suomen Olympiakomitea
JUHA OJAJÄRVI | Helmi Liiketalousopisto
11URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
HELSINGIN KAUPUNKI
Helsingin kaupungin Liikuntavirasto ja Opetusvirasto ovat mukana
suunnittelemassa hanketta.
MÄKELÄNRINTEEN LUKIO
Mäkelänrinteen lukio on yksi Suomen 13 valtakunnallisesta urheilulu-
kiosta. Koulussa on noin 850 opiskelijaa ja se on opiskelijamäärältään
Helsingin suurimpia lukioita. Opiskelijoista noin 600 on urheilulukio-
laisia ja he ovat pääosin oman lajinsa maajoukkueurheilijoita. Kou-
lussa on urheilijoita noin 50 eri lajista. Valmentajia Märskyssä toimi
lukuvuonna 2015-2016 noin 70.
Urheilulukiotoimintaa on Märskyssä kehitetty jatkuvasti ja esimer-
kiksi valmennukseen käytettävää aika on lisätty ja eri lajeille on tehty
omia erikoisohjelmia, kuten Koripalloliiton kanssa toteutettava Hel-
sinki Basketball Academy. Ohjelma kerää Suomen parhaat tyttö- ja
poikakoripalloilijat harjoittelemaan ja pelaamaan samaan joukkuee-
seen. Märskyn opiskelijat ovat hyvin esillä suomalaisessa urheilussa.
Esimerkiksi vuonna 2015 Urheilugaalan Vuoden urheilija -äänestyk-
sessä kymmenen parhaan urheilijan joukossa oli viisi Märskyä.
Mäkelänrinteen lukio on Helsingin kaupungin lukio ja Opetusvirasto
hallinnoi koulua. Opetusviraston investointiohjelmassa on merkintä
äkelänrinteen lukion rakennushankkeesta.
HELMI LIIKETALOUSOPISTO
Helmi on vuonna 1957 perustettu Helsingin Malmilla toimiva toisen
asteen ammatillinen oppilaitos, joka tarjoaa liiketalouden ja mat-
kailualan perus- ja ammattitutkintoihin valmistavaa koulutusta
niin päivä- kuin ilta- ja monimuoto-opintoina. Helmellä on urheilun
erityistehtävä.
Nuorisokoulutuksen “spesiaaleina” polkuina ovat Urheiluakate-
miamerkonomi ja Finanssi- sekä Sporttikaksari-kaksoistutkinto.
Syyskuussa 2014 Helmi otti yhden lisäspurtin entistäkin houkuttele-
vammaksi ammatilliseksi oppilaitokseksi, kun opetus- ja kulttuurimi-
nisteriö myönsi sille urheilijoiden ammatillisen koulutuksen erityis-
tehtävän valtakunnallisena urheiluoppilaitoksena.
Helmellä ja Mäkelänrinteen lukiolla on yhteistyötä kaksoistutkinnon
järjestämisessä. Tällä hetkellä toimii kolme kaksoistutkintoryhmää.
Helmellä on tavoitteena saada kampusalueelta opetus- ja harjoitte-
lutiloja.
URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 55 | HELSINKI12
13URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
HOAS
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö perustettiin vuonna 1969
helpottamaan opiskelijoiden asuntotilannetta pääkaupunkiseudulla.
Hoasin toiminnassa ovat mukana Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopis-
ton ylioppilaskunnat. Lisäksi mukana on 10 muuta ylioppilaskuntaa ja
ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntaa.
Hoas on yleishyödyllinen säätiö, joka vuokraa, rakennuttaa ja ylläpitää
asuntoja pääkaupunkiseudulla peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa
opiskeleville, tutkintoaan päätoimisesti suorittaville opiskelijoille. Asun-
toja on tällä hetkellä noin 9 300 kpl.
Hoasilla asuu noin 18 000 asukasta, joista noin neljännes on kansainvä-
lisiä opiskelijoita. Hoas tekee yhteistyötä korkeakoulujen kanssa tarjo-
amalla kalustettuja huoneistoja ja asumisajan palveluja myös kansain-
välisen vaihdon opiskelijoille. Hoas on lupautunut rakentamaan alueelle
tulevan opiskelija-asuntokohteen.
PUOLUSTUSVOIMIEN URHEILUKOULU
Urheilukoulu toimii tällä hetkellä kesälajien osalta Santahaminassa.
Valmennus toteutetaan yhteistyössä Urhean kanssa ja monissa lajeissa
urheilukoulun varusmiehet ovat mukana Urhean lajiryhmissä.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
Urhea-halli on nostettu valtakunnallisesti merkittäväksi urheilupaikka-
rakentamishankkeeksi ja ministeriö on merkinnyt hankkeen vuosien
2017 ja 2018 hankesuunnitelmiin.
Urhean
toiminta on
tarkoitettu nuorille
huipulle tähtääville ja
jo kansainvälisellä
huipulla oleville
urheilijoille.
14 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
Rakennuspaikan osoite on Mäkelänkatu 47. Kysei-
sellä tontilla sijaitsee Mäkelänrinteen lukio. Koulun
vieressä on urheilukentäksi merkitty alue, jolle halli
on tarkoitus rakentaa. Koulun lisärakennus yhdis-
tää koulun ja urheiluhallin. Hoasin opiskelija-asun-
tola on tarkoitus rakentaa Mäkelänrinteen puolelle
eli koulun itäpuolelle.
Rakentaminen Mäkelänrinteen lukion tontille sopii
hyvin Helsingin kaupungin suunnitelmiin tehos-
taa kaupunkirakentamista. Tontti sijaitsee aivan
suunnitellun kaupunkibulevardin lähellä ja lisäksi
lähialueelle on tulossa kaksi suurta asutus- ja toi-
mitilakeskittymää eli Kalasatama ja Pasilan keskus.
KESKEINEN SIJAINTI
Näistä molemmista on lyhyt kävelymatka alueelle.
Tontti on Helsingin kaupungin omaisuutta. Helsinki
on antanut luvan kampushankkeen toteuttami-
seksi tontille.
Mielenkiintoisen lisän kampushankkeeseen tuo
koulun tontin alla kulkeva junatunneli. Se on aikai-
semmin toiminut Kalasataman radan osana, mutta
on nyt jo poistettu käytöstä. Hankkeessa junatun-
neli hyödynnetään juoksusuorana ja muina urhei-
lutiloina.
LIIKENNEYHTEYDET
Urhea-kampus sijaitsee keskellä Helsinkiä ja lii-
kenneyhteydet ovat hyvät. Lähtökohtaisesti liik-
kuminen halliin tapahtuu julkisen liikenteen avulla.
Niiden tavoitettavuus on erinomainen; Mäkelänka-
tu on yksi keskeisiä joukkoliikenteen väyliä. Lähin
metroasema on kolmen linja-autopysäkin päässä
ja Pasilan juna-asemalle on vajaan kymmenen
minuutin kävelymatka. Lentokentälle pääsee julki-
sella liikenteellä 30 minuutissa. Alueelle on helppo
tulla myös pyörällä hyvien kevyenliikenteen väyli-
en johdosta. Lisäksi hallin läheisyydessä on paikoi-
tustilaa henkilöautoille.
15URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
KANSAINVÄLINEN
SAAVUTETTAVUUS
•	 Lentokentälle 16 kilometriä
LOISTAVAT JOUKKOLIIKENNEYHTEYDET
•	 Mäkelänkadun linja-autot ja
	raitiotievaunut
•	 Sörnäisten metroasemalle 2km
•	 Pasilan rautatieasemalle 1km
HELPPO TULLA HENKILÖAUTOLLA
•	 Lähellä Tuusulan ja Lahden moottoriteitä
•	 Nyt 1,5 miljoonaa asukasta 45 minuutin
	 ajomatkan sisällä
•	 Vuonna 2030 pääkaupunkiseudulla 1,8
	 miljoonaa asukasta.
LENTOKENTTÄ
Helsinki-Vantaa
JUNA
Pasila
JUNA
Päärautatieasema
METRO
Sörnäinen
URHEA-HALLI
1KM
16KM
2KM
16 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
URHEILUHALLI
Rakentaminen toteutetaan pääosin neljään kerrokseen. Hallin pinta-ala on
10 000 m2
. Pinta-alassa ei ole mukana junatunneliin rakennettava juoksu-
suora.
1.	 Ensimmäiseen kerrokseen on sijoitettu yleis- ja voimaharjoittelusali,
	 paini- ja judosalit ja telinevoimistelu- ja taitosali sekä juoksualue.
	 Edellisten lisäksi kerroksessa ovat valmentajien työtilat voimistelulle,
	 painille ja judolle sekä useita varastoja, teknisiä tiloja, pesutilat ja puku
	 huoneet sekä juoksusuora vanhassa rautatietunnelissa.
2.	Toiseen kerrokseen rakennetaan pukuhuoneita ja pesutiloja.
3.	Kolmanteen kerrokseen tulee kaksi palloilusalia, kaksi salia rytmiselle
	 ja joukkuevoimistelulle, kolme pukuhuonetta ja vastaavat pesutilat,
	 kaksi peilisalia, karatesali, taekwondo/kuntoutussali sekä kaksi
	 valmentajien työhuonetta, varastot ja vessoja.
4.	Neljännessä kerroksessa ovat sisääntuloaula, fysioterapia- ja terveyden
	huoltotilat.
URHEA-HALLIN TILAT
ArkkitehtitoimistoTuomoSiitonen
17URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
OPETUSTILAT
Toimisto- ja opetustilat sijaitsevat Urhea-hallin ja Mäkelänrinteen lu-
kion tilojen välissä, mutta tilat yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi.
Ensimmäisessä, sisääntulokerroksessa on aulatila, josta on kulku
edelleen urheiluhalliin, opetustiloihin ja ruokalaan. Toisessa kerrok-
sessa on Liiketalousopisto Helmen opetustilaa.
Kolmannessa kerroksessa on varaus lajiliitoille. Neljännessä kerrok-
sessa on varaus urheiluliiton toimistolle. Viidennessä kerroksessa on
toimistotilaa. Tilojen kokonaispinta-ala olisi 2500-3000 m2
.
ASUINTALO
Hoas rakentaa alueelle 7-8 kerroksista asuintalon, johon tulee eri-
kokoisia opiskelija-asuntoja. Osa asunnoista on soluasuntoja ja osa
yksiöitä. Lisäksi asuintaloon voidaan rakentaa perheasuntoja sekä
hostel.
Hallin
pinta-ala on
10 000 m2
ArkkitehtitoimistoTuomoSiitonen
18 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI
URHEILUHALLIN RAHOITUS
Hallin kustannusarvio on noin 20 miljoonaa euroa.
Rahoitusta haetaan Helsingin kaupungilta, valtiolta
sekä yksityisiltätahoilta.
OPETUSTILAT
Opetustilojen, toimistojen ja ruokalan kustannus-
arvio on 7-8 miljoonaa euroa. Helsingin kaupungin
opetusviraston osuus on suurin, mutta Helmi liike-
talousopisto ja eräät lajiliitot ovat halukkaita osal-
listumaan rahoitukseen. Tiloihin on tulossa vuok-
ratiloja esimerkiksi lajiliitoille.
OPISKELIJA-ASUNTOLA
Urheiluhallin yhteyteen rakennetaan n. 100 opis-
kelija-asuntoa, joiden kustannusarvio on 11 M€.
Opiskelija-asunnot rahoitetaan valtion tukemalla
korkotukilainalla (ARA).
RAHOITUS JA KÄYTTÖTALOUS
KÄYTTÖTALOUS
Urhea-kampuksen merkittävimmän osan Urhea
-hallin vuosittainen käyttötalous on laskelmien
mukaan kannattava. Hallin kannattavuutta vahvis-
taa voimakas käyttöaste päiväaikaan urheilulukio-
laisten toimesta. Lisäksi kesäkäyttö on laajempaa
esimerkiksi leiritys- ja kesälukiotoiminnan ansios-
ta. Laskelmat perustuvat asiantuntijoiden arvioihin
ja laskelmia ovat tarkistaneet esimerkiksi Helsingin
liikuntaviraston asiantuntijat.
Toiminnan tuotto käytetään Urhean ja kampuksen
toiminnan kehittämiseen.
Urhea-halli myös työllistää ja tuo tuloja alueelle.
Kampuskokonaisuuden on arvioitu työllistävän
noin 30 henkilöä nykyistä enemmän. Lisäksi hal-
lilla on välillisesti työllistävä vaikutus: oppilaitosten
opettajat, majoitus- ja ravintolahenkilökunta, sekä
muut läheisesti hallin toimintaan liittyvät palvelut.
Halli tukee myös Helsingissä mahdollisesti pidet-
täviä urheilutapahtumia, koska se voisi tarjota esi-
merkiksi harjoittelutiloja.
URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI 19
HALLIFANIT
PETTERI KOPONEN
”Märskyyn valikoituu vuosittain huippujouk-
ko lajinsa ehdottomia menestyjiä, jotka ovat
valmiita sekä halukkaita treenaamaan kovaa ja
tarvitsevat tähän vaadittavat puitteet.”
MIKA KOJONKOSKI
”Fyysisen toimintaympäristön rajat ovat tulleet
vastaan. Toiminnan edelleen kehittämisen edel-
lytys on Urhea-hallin pikainen rakentaminen.”
TAPIO KORJUS
”Urheahalli on valtakunnan tärkein urheilun
olosuhteiden kehittämishanke.”
HANNA-MARIA SEPPÄLÄ
”Tämän kaltaisista projekteista on voitu vain
haaveilla nuoruudessani. Kyseinen hanke on
investointi Suomen nuoriin.”
SARI MULTALA
”Jos edes osa suunnittelusta voitaisiin tehdä
koordinoidusti ja yhdessä yhteisen hallin puit-
teissa, voittaisivat kaikki osapuolet.”
REIJO JYLHÄ
”Suomalaiset urheilijat tarvitsevat Urhea-hallin
arkiharjoitteluun sekä nopeaan palautumiseen
kansainvälisen kilpailuruljanssin keskellä.”
HANNO MÖTTÖLÄ
”Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun urheilijat
nuoresta aina huipulle saakka tarvitsevat tämän
nykyajan tarpeiden mukaan rakennetun
harjoituskeskuksen.”
Valtakunnan
tärkein urheilun
olosuhteiden
kehittämishanke
MIKA POUTALA
”Mielestäni monitoimihalli olisi tärkeä treenipaikkana,
koska Liikuntamylly on niin täynnä, että siellä ei mahdu
treenaamaan kuin keskellä päivää.”
PÄÄKAUPUNKISEUDUN URHEILUAKATEMIA
LAJILIITOT
Suomen Golfliitto
Suomen Judoliitto
Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen Koripalloliitto
Suomen Käsipalloliitto
Suomen Lentopalloliitto
Suomen Luisteluliitto
Suomen Painiliitto
Suomen Palloliitto
Suomen Purjehdus ja Veneily
Suomen Salibandyliitto
Suomen Squashliitto
Suomen Sulkapalloliitto
Suomen Suunnistusliitto
Suomen Taekwondoliitto
Suomen Taitoluisteluliitto
Suomen Tanssiurheiluliitto
Suomen Tennisliitto
Suomen Uimaliitto
Suomen Urheiluliitto
Suomen Vammaisurheilu ja
-liikunta VAU
Suomen Voimisteluliitto
TUKI- JA
ASIANTUNTIJAPALVELUT
Bulevardin Klinikka
DBC-Klinikka
Helsingin Urheilulääkäri asema
Teramus Oy
OPPILAITOKSET
Aalto-yliopisto
Arcada – Nylands svenska
yrkeshögskola
Brändö gymnasium
Eiran aikuislukio
Espoon seudun koulutuskunta-
yhtymä Omnia
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
Hanken Svenska Handelshögskolan
Haukilahden lukio
Helmi Liiketalousopisto
Helsingin yliopisto
Kisakallion urheiluopisto
Laajasalon opisto
Laurea ammattikorkeakoulu
Leppävaaran lukio
Metropolia ammattikorkeakoulu
Mäkelänrinteen lukio
Pohjois-Haagan yhteiskoulu
Sotungin lukio
Stadin ammattiopisto
Suomen Liikemiesten Kauppaopisto
Yrkesinstitutet Prakticum
KAUPUNGIT
Helsingin kaupunki
Espoon kaupunki
Vantaan kaupunki
URHEA SÄÄTIÖN PERUSTAJATAHOT
Aalto-yliopisto
Espoon kaupunki
Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
Helmi Liiketalousopisto
Helsingin kaupunki
Helsinki Business College Oy
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimus- ja
kehittämissäätiö
Kisakalliosäätiö
Laurea ammattikorkeakoulu
Metropolia ammattikorkeakoulu
Stiftelsen Arcada
Suomen Olympiakomitea
Urheilulääketieteensäätiö
Vantaan kaupunki
JUHA OJAJÄRVI
Puheenjohtaja, URHEA-säätiö
+358 400 939 269
juha.ojajarvi@liiketalousopisto.fi
SIMO TARVONEN
Toiminnanjohtaja, URHEA-säätiö
+358 50 583 6513
simo.tarvonen@urhea.fiwww.urhea.fi
MUUT
Puolustusvoimien Urheilukoulu
Suomen Paralympiakomitea

More Related Content

Viewers also liked

Viewers also liked (16)

20151202_Infoday RS2_Antonio Granell
20151202_Infoday RS2_Antonio Granell20151202_Infoday RS2_Antonio Granell
20151202_Infoday RS2_Antonio Granell
 
Can women save the economy
Can women save the economyCan women save the economy
Can women save the economy
 
Geringhoff Rota disc2005 parts catalog
Geringhoff Rota disc2005 parts catalogGeringhoff Rota disc2005 parts catalog
Geringhoff Rota disc2005 parts catalog
 
Me-covery survey 2011
Me-covery survey 2011Me-covery survey 2011
Me-covery survey 2011
 
2
22
2
 
D(p2) kertas 2 april 2005
D(p2) kertas 2 april 2005D(p2) kertas 2 april 2005
D(p2) kertas 2 april 2005
 
Glimpses of ycmou
Glimpses of ycmouGlimpses of ycmou
Glimpses of ycmou
 
Caderno do professor geografia vol 02 2as séries 2014
Caderno do professor geografia vol 02 2as séries 2014Caderno do professor geografia vol 02 2as séries 2014
Caderno do professor geografia vol 02 2as séries 2014
 
Manual de Partes del Camion Minero 789 c - www.oroscocat.com
Manual de Partes del Camion Minero 789 c - www.oroscocat.comManual de Partes del Camion Minero 789 c - www.oroscocat.com
Manual de Partes del Camion Minero 789 c - www.oroscocat.com
 
International Finance Corporation (IFC) - investing in the mining sector in e...
International Finance Corporation (IFC) - investing in the mining sector in e...International Finance Corporation (IFC) - investing in the mining sector in e...
International Finance Corporation (IFC) - investing in the mining sector in e...
 
20160204_Presentación MINECO
20160204_Presentación MINECO20160204_Presentación MINECO
20160204_Presentación MINECO
 
International Finance Corporation (IFC)
International Finance Corporation (IFC)International Finance Corporation (IFC)
International Finance Corporation (IFC)
 
Why is my case study postmodern?
Why is my case study postmodern?Why is my case study postmodern?
Why is my case study postmodern?
 
What is in store for e-discovery in 2015?
What is in store for e-discovery in 2015?What is in store for e-discovery in 2015?
What is in store for e-discovery in 2015?
 
Voleibol
VoleibolVoleibol
Voleibol
 
Goccia dopo Goccia
Goccia dopo GocciaGoccia dopo Goccia
Goccia dopo Goccia
 

Urhea-Kampus esittely

  • 2. URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI2 Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea on noussut nopeasti valtakunnallisesti merkittävimmäksi urheiluakatemiaksi. Akatemian piirissä on n. 3700 urheilijaa, 150 valmentajaa, 45 koulua ja 28 lajia. Suomen Olympia- ja Paralympiajoukkueissa sekä monien lajien maajoukkueissa Urhean urheilijat ovat iso osa joukkueita. Urhea on noussut johtavaan asemaan tekemällä yhteistyötä, luomalla laajan verkoston ja yhdistelemäl- lä pääkaupunkiseudun voimavaroja. Urhean ansiosta pääkaupunkiseudulle on syntynyt ainulaatuinen urheilun, opiskelun ja urheiluosaamisen keskus. Urheiluakatemian taustalla toimii Urhea-säätiö, jonka perustajajäseninä ovat muun muassa Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit sekä Suomen Olympia- komitea. Mukana on myös alueen korkeakouluja ja muita oppilaitoksia. Nyt on aika ottaa seuraava askel ja rakentaa pääkaupunkiseudulle valtakunnallinen Olympiavalmennus- keskus, jonka sydän on monilajinen Urhea-halli. Kansainvälisen tason olosuhteet ja osaaminen nostavat Helsingin eurooppalaisen urheilun kartalle. Samalla kampuksella yhdistyvät urheilu, koulutus, tutkimus, terveydenhuolto ja asuminen. Kaikki tämä keskellä Helsinkiä! URHEA-KAMPUS SEURAAVA ASKEL
  • 3. URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI MÄKELÄNRINTEEN LUKIO • Mäkelänrinteen Uintikeskus • Urhea-halli (rakennettava) • Mäkelänrinteen lukion lisärakennus: opiskelu-, toimisto- ja ruokalatilat (rakennettava) • Opiskelija-asunnot ja hostel HOAS (rakennettava) URHEA-KAMPUS Tällä hetkellä Urhea-kampuksella on kaksi osaa: Mä- kelänrinteen lukio ja Mäkelänrinteen Uintikeskus. Lä- hialueella on lisäksi useita jalkapallokenttiä ja muita urheilupaikkoja. Ne kokoavat päivittäin opiskelemaan ja urheilemaan yli tuhat lukiolaista ja urhealaista sekä tuhansia liikuntaa harrastavia kuntalaisia. Tavoitteena on laajentaa kampusta kolmella osalla: 1. Urhea-hallilla 2. Mäkelänrinteen lukion lisärakennuksella, jossa on opiskelu-, toimisto- ja ruokalatilat 3. Opiskelija-asunnoilla ja hostellilla (HOAS) Mäkelänrinteen lukion ja Uintikeskuksen väliin suunniteltu monitoimihalli tulee palvelemaan Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian urheilijoita sekä helpottamaan pääkaupunkiseudun kasvanutta liikuntapaikkapulaa. Päivittäin hallissa harjoittelee satoja eri urheilijan polun vaiheessa olevia urheilijoita yläkouluikäisistä nuorista aina aikuisikäisiin huip- pu-urheilijoihin saakka. URHEA-KAMPUKSEN OSAT VISIOMME Huippuolosuhteet keskitetysti: Urheilu, opiskelu, ruokailut, asu- minen ja terveydenhuolto samalla kampuksella kustannustehokkaasti – kokonaisuus on enemmän kuin pelkästään osien summa. MISSIOMME Osallistuvan asiantuntijuuden ja yhdessä tekemisen avulla uudenlainen tapa ja mahdollisuus jakaa osaamista yli lajirajojen koko urheilijan polun matkalla. 2. 1. 3. Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen
  • 4. 4 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI Urhean tavoitteena on rakentaa pääkaupunkiseudulle Olympiavalmennuskeskus yhdessä Suomen Olym- piakomitean Huippu-urheiluyksikön kanssa. Suomen Olympiakomitea on kirjannut toimintasuunnitelmaansa valtakunnallisen Olympiavalmennuskeskuksen muo- dostamisen pääkaupunkiseudulle. Urhea-halli, asun- tola ja koulun lisätilat vahvistaisivat merkittävästi tätä kehitystä. Hallin on tarkoitus toimia monilajisena urheilun ja lii- kunnan harjoitteluhallina, jonka muunneltavat tilat tarjoavat harjoittelumahdollisuuden useiden eri lajien harrastajille. Lisäksi halliin tulisi urheilijoiden tervey- denhuoltoa ja palautumista edistäviä tiloja ja toimintoja. Kampus tehostaisi merkittävästi akatemiaurheilijoiden arkea. Se mahdollistaisi päivittäisharjoittelun, opiske- URHEA-KAMPUKSEN TOIMINTAIDEA lun sekä asiantuntijaverkoston keskittämisen yhdeksi helposti saavutettavaksi kokonaisuudeksi. Kampus te- hostaisi merkittävästi urheilijoiden ajankäyttöä. Hallin myötä matkustaminen vähentyisi ja säästetty aika voi- taisiin käyttää harjoitteluun, opiskeluun tai lepoon. Kampuksen ja hallin yhteyteen rakennetaan tiloja, jotka palvelevat kouluaikana Mäkelänrinteen lukion ja mui- den oppilaitosten, kuten Helmi Liiketalousopiston, toi- mintaa. Lukion ruokailu, opetus sekä toimistotilat ovat tällä hetkellä ahtaat oppilaitoksen tarpeisiin nähden. Tavoitteena on jatkossa tarjota paremmat mahdolli- suudet myös urheilun ja ammattikoulutuksen yhdistä- miseen. Monipuoliset tilat mahdollistavat urheilijoiden kesä- opetuksen, joka entisestään lisää urheilevan nuoren opintojen joustavuutta. Kampukselle tulee tilat etä- opiskeluun, jolloin esimerkiksi korkeakouluissa opiske- levien urheilijoiden on mahdollista opiskella itsenäisesti harjoitusten välillä. Hallin yhteydessä olevat majoitustilat mahdollistavat eri lajien leirityksen ja näin loma- ja viikonloppuajat voidaan hyödyntää eri lajien leirityskäyttöön. Iltaisin ja viikonloppuisin keittiö- ja ruokalatilat palvelevat hal- lissa harjoittelevia ja leireileviä urheilijoita. Luokka- ja opetustiloja voidaan käyttää koulutus- ja kokoustiloina. Kampuksen toimintaideana on näkemys julkisten tilo- jen monikäyttöisyydestä. Lukion ja urheilulukion opis- kelijat, akatemiaurheilijat sekä muut liikkujat täyttävät
  • 5. URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI hallin tehokkaasti niin arkipäivinä kuin viikonloppuina. Koulujen lomakausina ja viikonloppuisin tiloja käyttävät eri lajiliitot tai seurat omiin leirityksiinsä, luentoihin, se- minaareihin sekä muihin urheilua tukeviin tarkoituksiin. Koulun ravintola tarjoaa ruokapalveluita koko kampuk- selle aamusta iltaa ja ympäri vuoden. Opiskelija-asun- tolaan suunniteltu asuntolatoiminta mahdollistaa leiri- tykset kampuksella ja tuo näin lisää käyttäjäkuntaa. Hallin on tarkoitus toimia monilajisena urheilun ja liikunnan harjoitteluhallina, jonka muunneltavat tilat tarjoavat harjoittelumahdollisuuden useiden eri lajien harrastajille.
  • 6. 6 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI Hallin keskeisenä käyttäjäryhmänä ovat Pääkau- punkiseudun urheiluakatemian eri-ikäiset urheili- jat aina yläkouluikäisistä nuorista aikuishuippuihin saakka. Mäkelänrinteen lukion valmennusurheili- jat ovat suurin ryhmä. Pääkaupunkiseudulla asu- ville olympia- ja paralympiaurheilijoille Urhea-halli tarjoaa upean arkiharjoitteluympäristön opiskelu- mahdollisuuksineen, asuntoloineen ja terveyden- huollon palveluineen. Puolustusvoimien urheilu- KÄYTTÄJÄRYHMÄT AKATEMIAURHEILIJAT, KOULUT JA LAPSET KLO 7 - 18 URHEILIJASEURAT JA KUNTOLIIKKUJAT KLO 18 - 22 JOUKKUEET, AKATEMIAURHEILIJAT JA URHEILUSEURAT koulu toimii akatemian yhteydessä eli halli palvelee näin myös puolustusvoimien tarpeita. Lisäksi halli palvelee monipuolisesti lasten ja nuorten liikuntaa, paikallista seuratoimintaa sekä aikuisten kuntoliikuntaa. Urheiluakatemiaurheili- joiden lisäksi liikuntahalli palvelee helsinkiläisten urheiluseurojen ja erityisesti lasten ja nuorten lii- kuntatarpeita. Hallissa voidaan järjestää yli laji- ja seurarajojen ulottuvaa lasten liikuntatoimintaa, joka huomio myös ne lapset ja nuoret, jotka eivät halua heti mukaan normaaliin urheiluseuratoimintaan. Lasten ja nuorten liikuntaa voidaan järjestää esimerkiksiakatemiavalmentajienjohdolla.Halli tarjoaa tiloja Helsingin kaupungin EasySport –toiminnalle sekä opetus- ja kulttuuriministe- riön tukemalle Liikkuva koulu –ohjelmalle. MA VIIKONLOPUT JA LOMAJAKSOT TI KE TO PE LA SU
  • 7. 7URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI TAVOITTEITA Mahdollistaa urheilun ja opiskelun parempi yhdistäminen. Rakentaa urheilun ja koulutuksen kampus, joka mahdollistaa urheilijan paremman arjen. Laji- ja oheisharjoittelu, opiskelu, ruokailu, terveydenhuolto ja asuminen ovat kaikki samalla kampuksella keskellä Helsinkiä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Rakentaa olosuhteiltaan huippu-urheilun vaatimat harjoitusolosuhteet, jotka ovat ympärivuotisesti urheilijoiden käytettävissä. Mahdollistaa lajien yhteistyö sekä osaami- sen jakaminen päivittäisvalmennuksessa. Tehdä energiatehokas, turvallinen ja esteetön liikuntahalli. Tehdä kustannustehokas, monikäyttöinen ja korkealla käyttöasteella toimiva urhei- lun harjoitteluhalli. Helpottaa pääkaupunkiseudun kasva- nutta liikuntatilatarvetta sekä Mäkelän- rinteen lukion tilapulaa. 7 32 4 5 6 1
  • 8. 8 URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI Hallin yhteyteen rakentuvat ruokailu-, majoitus- ja opiskelutilat tekisivät hallista ainutlaatuisen kokonaisuuden koko Suomessa. 2016 KAAVOITUS & SUUNNITTELU INVESTOINTIRAHOITUS 2017 KAAVOITUS & SUUNNITTELU RAKENTAMINEN ALKAA 2018 RAKENTAMINEN 2019-2020 KOKONAISUUS VALMISTUU
  • 9. 9URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI Monilajiselle urheilun harjoitteluhallille on erittäin suuri tarve ja sen merkitys pääkaupunkiseudun urheilulle on kiistaton. Hallin yhteyteen rakentuvat ruokailu-, majoitus- ja opiskelutilat tekevät hallista ainutlaatuisen kokonaisuuden koko Suomessa. Koska kampus sijatsee keskellä pääkaupunkia erinomaisten kulkuyhteyksien päässä, sillä on erit- täin suuri valtakunnallinen merkitys suomalaiseen SEUDULLINEN JA VALTAKUNNALLINEN MERKITTÄVYYS kilpa- ja huippu-urheiluun. Lentokentän lähei- syys tekee siitä myös kansainvälisesti merkittävän urheilukeskittymän. Olympiakomitean Huippu- urheiluyksikön, lajiliittojen ja oppilaitosten yhteis- työ kampuksella lisää sen valtakunnallista merkit- tävyyttä Korkeatasoinen osaaminen, erinomaiset tilat sekä helpot kulkuyhteydet tuovat kansainvälisiä jouk- kueita leireilemään Suomeen. Henkilöstössä on jatkossa suomalaisten huippuasiantuntijoiden li- säksi myös useita ulkomaalaisia osaajia. Paikallisesti kampus vahvistaa seuratoimintaa ja siitä tulee alueellinen verkoston keskus; metropo- lialueen urheilun keskus, joka palvelee eri-ikäisiä ja eritasoisia urheilijoita.
  • 10. 10 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI URHEA Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea on Suomen Olympiakomi- tean hyväksymä virallinen huippu-urheiluakatemia. Urhea on yhteistyö- verkosto, joka tukee urheilijoiden päivittäisharjoittelua, auttaa urheilun ja koulutuksen yhdistämisessä, kehittää päivittäisharjoittelun olosuhteita sekä helpottaa valmennuksen asiantuntijapalveluiden saatavuutta. Urhean toiminta on tarkoitettu nuorille huipulle tähtääville tai jo kan- sainvälisellä huipulla oleville urheilijoille. Urhean johtoajatus on ”Parempi arki tuo paremman tuloksen”. Urheaan kuului vuoden 2016 alussa 3682 urheilijaa, joista 111 on ns. olympiatason eli 1. tason urheilijoita. Maajoukkuetason urheilijoita on mukana 800 (2. taso) ja haastajatason urheilijoita 1236 (3. taso). Yläkouluikäisiä on mukana 1535. Lajeja on mukana 28 ja toisen sekä korkea-asteen opiskelijoita yhteensä 20. Perusasteen kouluja Urhean verkostoon kuuluu jo yli 40. Tukipalveluista huolehtii laaja joukko eri alojen asiantuntijoita. Mukana ovat myös Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit. PROJEKTIN TOIMIJAT JA TAUSTAVOIMAT URHEA-SÄÄTIÖN HALLITUS SARI MULTALA | Suomen Purjehdus ja Veneily ANNA KIRJAVAINEN | Suomen Voimisteluliitto HANNU TIHINEN | Suomen Palloliitto JAN-ERIK KRUSBERG | Arcada LEA HAKALA | Pohjois-Haagan yhteiskoulu PETTERI HUURRE | Helsingin liikuntavirasto SAMPO SUIHKO | Espoon sivistystoimi TUULI MERIKOSKI | Suomen Olympiakomitea JUHA OJAJÄRVI | Helmi Liiketalousopisto
  • 11. 11URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI HELSINGIN KAUPUNKI Helsingin kaupungin Liikuntavirasto ja Opetusvirasto ovat mukana suunnittelemassa hanketta. MÄKELÄNRINTEEN LUKIO Mäkelänrinteen lukio on yksi Suomen 13 valtakunnallisesta urheilulu- kiosta. Koulussa on noin 850 opiskelijaa ja se on opiskelijamäärältään Helsingin suurimpia lukioita. Opiskelijoista noin 600 on urheilulukio- laisia ja he ovat pääosin oman lajinsa maajoukkueurheilijoita. Kou- lussa on urheilijoita noin 50 eri lajista. Valmentajia Märskyssä toimi lukuvuonna 2015-2016 noin 70. Urheilulukiotoimintaa on Märskyssä kehitetty jatkuvasti ja esimer- kiksi valmennukseen käytettävää aika on lisätty ja eri lajeille on tehty omia erikoisohjelmia, kuten Koripalloliiton kanssa toteutettava Hel- sinki Basketball Academy. Ohjelma kerää Suomen parhaat tyttö- ja poikakoripalloilijat harjoittelemaan ja pelaamaan samaan joukkuee- seen. Märskyn opiskelijat ovat hyvin esillä suomalaisessa urheilussa. Esimerkiksi vuonna 2015 Urheilugaalan Vuoden urheilija -äänestyk- sessä kymmenen parhaan urheilijan joukossa oli viisi Märskyä. Mäkelänrinteen lukio on Helsingin kaupungin lukio ja Opetusvirasto hallinnoi koulua. Opetusviraston investointiohjelmassa on merkintä äkelänrinteen lukion rakennushankkeesta. HELMI LIIKETALOUSOPISTO Helmi on vuonna 1957 perustettu Helsingin Malmilla toimiva toisen asteen ammatillinen oppilaitos, joka tarjoaa liiketalouden ja mat- kailualan perus- ja ammattitutkintoihin valmistavaa koulutusta niin päivä- kuin ilta- ja monimuoto-opintoina. Helmellä on urheilun erityistehtävä. Nuorisokoulutuksen “spesiaaleina” polkuina ovat Urheiluakate- miamerkonomi ja Finanssi- sekä Sporttikaksari-kaksoistutkinto. Syyskuussa 2014 Helmi otti yhden lisäspurtin entistäkin houkuttele- vammaksi ammatilliseksi oppilaitokseksi, kun opetus- ja kulttuurimi- nisteriö myönsi sille urheilijoiden ammatillisen koulutuksen erityis- tehtävän valtakunnallisena urheiluoppilaitoksena. Helmellä ja Mäkelänrinteen lukiolla on yhteistyötä kaksoistutkinnon järjestämisessä. Tällä hetkellä toimii kolme kaksoistutkintoryhmää. Helmellä on tavoitteena saada kampusalueelta opetus- ja harjoitte- lutiloja.
  • 12. URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 55 | HELSINKI12
  • 13. 13URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI HOAS Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö perustettiin vuonna 1969 helpottamaan opiskelijoiden asuntotilannetta pääkaupunkiseudulla. Hoasin toiminnassa ovat mukana Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopis- ton ylioppilaskunnat. Lisäksi mukana on 10 muuta ylioppilaskuntaa ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntaa. Hoas on yleishyödyllinen säätiö, joka vuokraa, rakennuttaa ja ylläpitää asuntoja pääkaupunkiseudulla peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville, tutkintoaan päätoimisesti suorittaville opiskelijoille. Asun- toja on tällä hetkellä noin 9 300 kpl. Hoasilla asuu noin 18 000 asukasta, joista noin neljännes on kansainvä- lisiä opiskelijoita. Hoas tekee yhteistyötä korkeakoulujen kanssa tarjo- amalla kalustettuja huoneistoja ja asumisajan palveluja myös kansain- välisen vaihdon opiskelijoille. Hoas on lupautunut rakentamaan alueelle tulevan opiskelija-asuntokohteen. PUOLUSTUSVOIMIEN URHEILUKOULU Urheilukoulu toimii tällä hetkellä kesälajien osalta Santahaminassa. Valmennus toteutetaan yhteistyössä Urhean kanssa ja monissa lajeissa urheilukoulun varusmiehet ovat mukana Urhean lajiryhmissä. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Urhea-halli on nostettu valtakunnallisesti merkittäväksi urheilupaikka- rakentamishankkeeksi ja ministeriö on merkinnyt hankkeen vuosien 2017 ja 2018 hankesuunnitelmiin. Urhean toiminta on tarkoitettu nuorille huipulle tähtääville ja jo kansainvälisellä huipulla oleville urheilijoille.
  • 14. 14 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI Rakennuspaikan osoite on Mäkelänkatu 47. Kysei- sellä tontilla sijaitsee Mäkelänrinteen lukio. Koulun vieressä on urheilukentäksi merkitty alue, jolle halli on tarkoitus rakentaa. Koulun lisärakennus yhdis- tää koulun ja urheiluhallin. Hoasin opiskelija-asun- tola on tarkoitus rakentaa Mäkelänrinteen puolelle eli koulun itäpuolelle. Rakentaminen Mäkelänrinteen lukion tontille sopii hyvin Helsingin kaupungin suunnitelmiin tehos- taa kaupunkirakentamista. Tontti sijaitsee aivan suunnitellun kaupunkibulevardin lähellä ja lisäksi lähialueelle on tulossa kaksi suurta asutus- ja toi- mitilakeskittymää eli Kalasatama ja Pasilan keskus. KESKEINEN SIJAINTI Näistä molemmista on lyhyt kävelymatka alueelle. Tontti on Helsingin kaupungin omaisuutta. Helsinki on antanut luvan kampushankkeen toteuttami- seksi tontille. Mielenkiintoisen lisän kampushankkeeseen tuo koulun tontin alla kulkeva junatunneli. Se on aikai- semmin toiminut Kalasataman radan osana, mutta on nyt jo poistettu käytöstä. Hankkeessa junatun- neli hyödynnetään juoksusuorana ja muina urhei- lutiloina. LIIKENNEYHTEYDET Urhea-kampus sijaitsee keskellä Helsinkiä ja lii- kenneyhteydet ovat hyvät. Lähtökohtaisesti liik- kuminen halliin tapahtuu julkisen liikenteen avulla. Niiden tavoitettavuus on erinomainen; Mäkelänka- tu on yksi keskeisiä joukkoliikenteen väyliä. Lähin metroasema on kolmen linja-autopysäkin päässä ja Pasilan juna-asemalle on vajaan kymmenen minuutin kävelymatka. Lentokentälle pääsee julki- sella liikenteellä 30 minuutissa. Alueelle on helppo tulla myös pyörällä hyvien kevyenliikenteen väyli- en johdosta. Lisäksi hallin läheisyydessä on paikoi- tustilaa henkilöautoille.
  • 15. 15URHEA-HALLI | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI KANSAINVÄLINEN SAAVUTETTAVUUS • Lentokentälle 16 kilometriä LOISTAVAT JOUKKOLIIKENNEYHTEYDET • Mäkelänkadun linja-autot ja raitiotievaunut • Sörnäisten metroasemalle 2km • Pasilan rautatieasemalle 1km HELPPO TULLA HENKILÖAUTOLLA • Lähellä Tuusulan ja Lahden moottoriteitä • Nyt 1,5 miljoonaa asukasta 45 minuutin ajomatkan sisällä • Vuonna 2030 pääkaupunkiseudulla 1,8 miljoonaa asukasta. LENTOKENTTÄ Helsinki-Vantaa JUNA Pasila JUNA Päärautatieasema METRO Sörnäinen URHEA-HALLI 1KM 16KM 2KM
  • 16. 16 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI URHEILUHALLI Rakentaminen toteutetaan pääosin neljään kerrokseen. Hallin pinta-ala on 10 000 m2 . Pinta-alassa ei ole mukana junatunneliin rakennettava juoksu- suora. 1. Ensimmäiseen kerrokseen on sijoitettu yleis- ja voimaharjoittelusali, paini- ja judosalit ja telinevoimistelu- ja taitosali sekä juoksualue. Edellisten lisäksi kerroksessa ovat valmentajien työtilat voimistelulle, painille ja judolle sekä useita varastoja, teknisiä tiloja, pesutilat ja puku huoneet sekä juoksusuora vanhassa rautatietunnelissa. 2. Toiseen kerrokseen rakennetaan pukuhuoneita ja pesutiloja. 3. Kolmanteen kerrokseen tulee kaksi palloilusalia, kaksi salia rytmiselle ja joukkuevoimistelulle, kolme pukuhuonetta ja vastaavat pesutilat, kaksi peilisalia, karatesali, taekwondo/kuntoutussali sekä kaksi valmentajien työhuonetta, varastot ja vessoja. 4. Neljännessä kerroksessa ovat sisääntuloaula, fysioterapia- ja terveyden huoltotilat. URHEA-HALLIN TILAT ArkkitehtitoimistoTuomoSiitonen
  • 17. 17URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI OPETUSTILAT Toimisto- ja opetustilat sijaitsevat Urhea-hallin ja Mäkelänrinteen lu- kion tilojen välissä, mutta tilat yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi. Ensimmäisessä, sisääntulokerroksessa on aulatila, josta on kulku edelleen urheiluhalliin, opetustiloihin ja ruokalaan. Toisessa kerrok- sessa on Liiketalousopisto Helmen opetustilaa. Kolmannessa kerroksessa on varaus lajiliitoille. Neljännessä kerrok- sessa on varaus urheiluliiton toimistolle. Viidennessä kerroksessa on toimistotilaa. Tilojen kokonaispinta-ala olisi 2500-3000 m2 . ASUINTALO Hoas rakentaa alueelle 7-8 kerroksista asuintalon, johon tulee eri- kokoisia opiskelija-asuntoja. Osa asunnoista on soluasuntoja ja osa yksiöitä. Lisäksi asuintaloon voidaan rakentaa perheasuntoja sekä hostel. Hallin pinta-ala on 10 000 m2 ArkkitehtitoimistoTuomoSiitonen
  • 18. 18 URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI URHEILUHALLIN RAHOITUS Hallin kustannusarvio on noin 20 miljoonaa euroa. Rahoitusta haetaan Helsingin kaupungilta, valtiolta sekä yksityisiltätahoilta. OPETUSTILAT Opetustilojen, toimistojen ja ruokalan kustannus- arvio on 7-8 miljoonaa euroa. Helsingin kaupungin opetusviraston osuus on suurin, mutta Helmi liike- talousopisto ja eräät lajiliitot ovat halukkaita osal- listumaan rahoitukseen. Tiloihin on tulossa vuok- ratiloja esimerkiksi lajiliitoille. OPISKELIJA-ASUNTOLA Urheiluhallin yhteyteen rakennetaan n. 100 opis- kelija-asuntoa, joiden kustannusarvio on 11 M€. Opiskelija-asunnot rahoitetaan valtion tukemalla korkotukilainalla (ARA). RAHOITUS JA KÄYTTÖTALOUS KÄYTTÖTALOUS Urhea-kampuksen merkittävimmän osan Urhea -hallin vuosittainen käyttötalous on laskelmien mukaan kannattava. Hallin kannattavuutta vahvis- taa voimakas käyttöaste päiväaikaan urheilulukio- laisten toimesta. Lisäksi kesäkäyttö on laajempaa esimerkiksi leiritys- ja kesälukiotoiminnan ansios- ta. Laskelmat perustuvat asiantuntijoiden arvioihin ja laskelmia ovat tarkistaneet esimerkiksi Helsingin liikuntaviraston asiantuntijat. Toiminnan tuotto käytetään Urhean ja kampuksen toiminnan kehittämiseen. Urhea-halli myös työllistää ja tuo tuloja alueelle. Kampuskokonaisuuden on arvioitu työllistävän noin 30 henkilöä nykyistä enemmän. Lisäksi hal- lilla on välillisesti työllistävä vaikutus: oppilaitosten opettajat, majoitus- ja ravintolahenkilökunta, sekä muut läheisesti hallin toimintaan liittyvät palvelut. Halli tukee myös Helsingissä mahdollisesti pidet- täviä urheilutapahtumia, koska se voisi tarjota esi- merkiksi harjoittelutiloja.
  • 19. URHEA-KAMPUS | MÄKELÄNKATU 47 | HELSINKI 19 HALLIFANIT PETTERI KOPONEN ”Märskyyn valikoituu vuosittain huippujouk- ko lajinsa ehdottomia menestyjiä, jotka ovat valmiita sekä halukkaita treenaamaan kovaa ja tarvitsevat tähän vaadittavat puitteet.” MIKA KOJONKOSKI ”Fyysisen toimintaympäristön rajat ovat tulleet vastaan. Toiminnan edelleen kehittämisen edel- lytys on Urhea-hallin pikainen rakentaminen.” TAPIO KORJUS ”Urheahalli on valtakunnan tärkein urheilun olosuhteiden kehittämishanke.” HANNA-MARIA SEPPÄLÄ ”Tämän kaltaisista projekteista on voitu vain haaveilla nuoruudessani. Kyseinen hanke on investointi Suomen nuoriin.” SARI MULTALA ”Jos edes osa suunnittelusta voitaisiin tehdä koordinoidusti ja yhdessä yhteisen hallin puit- teissa, voittaisivat kaikki osapuolet.” REIJO JYLHÄ ”Suomalaiset urheilijat tarvitsevat Urhea-hallin arkiharjoitteluun sekä nopeaan palautumiseen kansainvälisen kilpailuruljanssin keskellä.” HANNO MÖTTÖLÄ ”Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun urheilijat nuoresta aina huipulle saakka tarvitsevat tämän nykyajan tarpeiden mukaan rakennetun harjoituskeskuksen.” Valtakunnan tärkein urheilun olosuhteiden kehittämishanke MIKA POUTALA ”Mielestäni monitoimihalli olisi tärkeä treenipaikkana, koska Liikuntamylly on niin täynnä, että siellä ei mahdu treenaamaan kuin keskellä päivää.”
  • 20. PÄÄKAUPUNKISEUDUN URHEILUAKATEMIA LAJILIITOT Suomen Golfliitto Suomen Judoliitto Suomen Jääkiekkoliitto Suomen Koripalloliitto Suomen Käsipalloliitto Suomen Lentopalloliitto Suomen Luisteluliitto Suomen Painiliitto Suomen Palloliitto Suomen Purjehdus ja Veneily Suomen Salibandyliitto Suomen Squashliitto Suomen Sulkapalloliitto Suomen Suunnistusliitto Suomen Taekwondoliitto Suomen Taitoluisteluliitto Suomen Tanssiurheiluliitto Suomen Tennisliitto Suomen Uimaliitto Suomen Urheiluliitto Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU Suomen Voimisteluliitto TUKI- JA ASIANTUNTIJAPALVELUT Bulevardin Klinikka DBC-Klinikka Helsingin Urheilulääkäri asema Teramus Oy OPPILAITOKSET Aalto-yliopisto Arcada – Nylands svenska yrkeshögskola Brändö gymnasium Eiran aikuislukio Espoon seudun koulutuskunta- yhtymä Omnia HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Hanken Svenska Handelshögskolan Haukilahden lukio Helmi Liiketalousopisto Helsingin yliopisto Kisakallion urheiluopisto Laajasalon opisto Laurea ammattikorkeakoulu Leppävaaran lukio Metropolia ammattikorkeakoulu Mäkelänrinteen lukio Pohjois-Haagan yhteiskoulu Sotungin lukio Stadin ammattiopisto Suomen Liikemiesten Kauppaopisto Yrkesinstitutet Prakticum KAUPUNGIT Helsingin kaupunki Espoon kaupunki Vantaan kaupunki URHEA SÄÄTIÖN PERUSTAJATAHOT Aalto-yliopisto Espoon kaupunki Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Helmi Liiketalousopisto Helsingin kaupunki Helsinki Business College Oy Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimus- ja kehittämissäätiö Kisakalliosäätiö Laurea ammattikorkeakoulu Metropolia ammattikorkeakoulu Stiftelsen Arcada Suomen Olympiakomitea Urheilulääketieteensäätiö Vantaan kaupunki JUHA OJAJÄRVI Puheenjohtaja, URHEA-säätiö +358 400 939 269 juha.ojajarvi@liiketalousopisto.fi SIMO TARVONEN Toiminnanjohtaja, URHEA-säätiö +358 50 583 6513 simo.tarvonen@urhea.fiwww.urhea.fi MUUT Puolustusvoimien Urheilukoulu Suomen Paralympiakomitea