Oulun kaupungin nuorisotoimen hallinnoima Move - Monialainen verkkonuorisotyön hanke järjesti 10.5.2012 seminaarin: Sosiaalinen media viranomaistyössä.
3. Kaijonharjun
nuorisotalolla on ollut oma sivu
Facessa vuoden ajan.
Henkilökohtaisettyöprofiilit Nuoriso-ohjaaja
XXX ovat olleet käytössä puolisen vuotta.
Talon yhdeksästä työntekijästä kolmella on
oma työprofiili.
4. Nuorisotaloprofiilissa kerättiin lähinnä tykkäämisiä
ja seinällä tiedotettiin tapahtumista ym.
Facen käyttö on monipuolistunut ohjaajaprofiilien
käyttöönoton myötä, kun yksityisviestien
lähettäminen, chattailu ja kaveriksi ottaminen ovat
mahdollisia.
5. Kontaktinuoriin on henkilökohtaisempi, kun
on facessa omalla nimellä, eikä vain
nuorisotalon edustajana.
Aluksi odoteltiin nuorten omia kaveripyyntöjä
heikoin tuloksin. Nyt olen ottanut sen
linjan, että pyydän pääsääntöisesti kaikkia
talolla käyviä nuoria kavereiksi. Harva
torjuu pyynnöt.
6. Nopea, helppo, ilmainen keino markkinoida ja
tiedottaa talon tapahtumista ja aukioloaikojen
muutoksista. Tällä hetkellä Facebookin tärkein
merkitys on oman toiminnan markkinointi &
tiedotus
Tiedotetaan myös muista nuoria
koskevista asioista. Esimerkiksi lähialueen
tapahtumat, muiden nuorisotalojen
mielenkiintoiset jutut, kesätyöt ja muu
yleishyödyllinen tieto
7. Seinällä julkaistaan linkkejä ajankohtaisista ja
nuorille tärkeistä asioista liittyen mm.
nuuskaan, tupakkaan, alkoholiin,
energiajuomiin
Ohjaajatvoivat lähettää nuorille
yksityisviestejä tapahtumista ja chattailla
nuorten kanssa.
Nuorisotalopysyy paremmin nuorten mielissä,
kun ohjaajien naamat vilahtelevat välillä
heidän FB-sivuillaan.
8. Päivitämme profiilejamme joka päivä, jotta sivu
pysyy kiinnostavana ja näkyy nuorten
uutisvirrassa mahdollisimman usein.
Sisältönä on myös kuvia, videoklippejä, pieniä
kilpailuja, kyselyjä yms. Kyselyillä yritetään saada
nuorten omaa ääntä ja toiveita kuuluviin. Nuoret
eivät kuitenkaan ole vastailleet kyselyihin kovin
aktiivisesti.
9. Ongelmia on ollut todella vähän. Esim.
feikkiprofiilin tehnyt nuori on pyytänyt kaveriksi ja
pari kertaa on tullut asiattomia kommentteja.
Tutuimpien nuorten päivityksiä kommentoidaan.
Jos nuorilla on pahoja ylilyöntejä
tilapäivityksissään (rasismi, päihteet jne),
kirjoitetaan usein jokin vastine.
10. Sopivan kirjoitustyylin löytäminen on välillä ollut
haastavaa, kun osa tykkääjistä/kavereista on
alaluokkalaisia, osa asiakkaiden
vanhempia, osa ”tuntemattomia” ja vain osa
varsinaista kohderyhmää eli 13-17v NuKelaisia.
Suurin osa päivityksistä tehdään rennosti omalla
tyylillä.
11. FB on osa talotyötä mutta vain apuväline ja
keino. Facen avulla pysytään paremmin
perillä mitä nuorten maailmassa liikkuu ja
tapahtuu. Kontakti säilyy myös niiden nuorten
kanssa, jotka eivät juuri sillä hetkellä käy
aktiivisesti talolla.