SlideShare a Scribd company logo
1 of 45
Download to read offline
Liikahikoilun hoito Botoxilla
Liikahikoilu on monille ihmisille jokapäiväistä elämää rajoittava todellinen ongelma joka vaikuttaa
psykososiaaliseen kanssakäymiseen. Varsinkin kainaloiden ja käsien hikoilu voi olla häiritsevän
voimakasta.
Kansaneläkelaitos (KELA) onkin myöntänyt liikahikoilun botox-hoidolle peruskorvattavuuden.
Ionihoito (iontoforeesi) on tähän saakka ollut antiperspiranttien jälkeen liikahikoilun tehokkain hoito.
Valitettavasti tämän hoitomenetelmän vaikutus kestää vain lyhyen ajan, ja siksi hoito on uusittava
vähintään kaksi kertaa viikossa.
Ionihoito voi aiheuttaa ihon herkistymistä mikä ei ole kovin hyvä haittavaikutus hoidolle jossa pitää
käydä säännöllisesti ja jonka tulokset eivät ole kovin pysyviä.
Kainaloiden hikirauhasten poistaminen on yksi hoitokeino, mutta leikkauksesta jää näkyvät arvet.
Hermokatkaisutoimenpide vaatii nukutuksen, ja jopa 84% potilaista ilmenee korvaavaa liikahikoilua
muilla ihoalueilla.
Botoxilla tehokkain ja turvallisin hoito liikahikoiluun
Botox on liikahikoiluun erittäin tehokas hoitokeino, jonka haittavaikutukset ovat vähäiset. Nyt on
mahdollista vaihtaa tämä hankalan tilan nykyiset hoitokeinot parempaan.
Botoxin teho liikahikoilussa perustuu sen hikirauhasen toimintaa lamaannuttavaan vaikutukseen,
jolloin hikoilu hoidetulla alueella loppuu miltei kokonaan. Lääke estää hikoilua välittävien
sympaattisten hermojen toimintaa.
Hikoilu vähenee jo parin päivässä ruiskutuksesta ja hyvä hoitotulos pysyy noin 6-12 kuukautta.
Botox ruiskutetaan hikoiluhoidossa vain ihon sisäisesti (intra- dermaalisesti) joten vaikutus
ruiskutusalueen alla oleviin lihaksiin on olematon.
Tyypilliset paikat jossa botox-hoitoa käytetään liikahikoilussa ovat:
• Kainalot
• Kädet
• Jalkapohjat
• Nivusalue
• Otsa ja päänahka
Ammattilaisen antama botox-hoito on vaivatonta ja kivutonta
Botox-ruiskutuksiin käytetään erityisen lyhyttä ja ohutta neulaa ja siksi hoidon jälkeen iholla näkyy
vain pieni pistosjälki ja joskus lievää turvotusta.
Käsien ja jalkaterien liikahikoiluhoito saattaa olla kivulias ja sen takia klinikkamme lääkärit antavat
ennen varsinaista toimenpidettä johtopuudutuksen joka on myös injektio.
Meikkiä saa levittää Iholle jo 20 minuuttia kuluttua, mutta aurinkoa, saunaa ja urheilua tulisi välttää
hoito-päivänä. Botoxia ei anneta jos asiakas on raskaana, imettää tai hänellä on jokin lihassairaus.
Botox-hoito on turvallista koulutetun lääkärin antamana.
Ruiskutustekniikkaan ja asiaan perehtyneen, kokeneen lääkärin tekemänä botox-hoito on turvallista.
Oikein pistettynä botox ei leviä lihaksesta tai kierrä verenkierrossa ja rasita maksaa tai munuaisia.
Yliannostuksen vaaraa ei ole, sillä vasta 3 000 yksikköä botoxia suoraan suoneen ruiskutettuna
aiheuttaisi myrkytysvaaran. Neurologit ja silmälääkärit käyttävät jopa 400 yksikköä kerrallaan,
mutta kauneushoidossa käytetään keskimäärin 20–50 yksikköä botoxia.
Liikahikoilu botox-hoitojen hinnat alkavat 270 eurosta. Voit myös jakaa maksun jopa
20 erään tai maksaa korottomissa erissä – lue lisää seuraavilta sivuilta.
Soita Nyt 09 4319 0044
ja varaa aika ilmaiseen konsultointiin!
Maksa erissä
CITYKLINIKKA–AKTIIVIRAHA MASTERCARDILLA JOPA 20 KUUKAUTTA KOROTONTA MAKSUAIKAA
• Voit helposti rahoittaa niin pienet kuin suuretkin toimenpiteet Cityklinikka-Aktiivirahalla
• Luottorajasi voi olla 500-10 000 euroa
• Luottorajasi on korkeintaan kaksi kertaa bruttokuukausitulosi
• Etuina muun muassa jopa 20 kuukauden koroton maksuaika ja vakuutusturva
• Voit tarvittaessa siirtää rahaa luottotililtäsi suoraan omalle pankkitilillesi
• Voit myös nostaa luottotililtäsi käteistä MasterCard-tunnuksin merkityistä automaateista
Korotonta maksuaikaa
Perusehtojen mukaan saat aina noin kuukauden korotonta maksuaikaa ja maksat tilinhoitopalkkion 4
euroa vain niiltä kuukausilta, joilta laskutamme sinua.
Korottoman maksuajan jälkeen voit maksaa koko ostoksesi kerralla tai halutessasi pienemmissä
korollisissa kuukausierissä. Pienin pääomanlyhennys on 4 % käytössä olevasta saldosta.
Lyhennysvapaita kuukausia
Voit pitää vuodessa kaksi lyhennysvapaata kuukautta, ei tosin peräkkäisiä kuukausia.
Vakuutusturva
Korttiisi sisältyy automaattisesti monipuolinen Aktiiviturva-ryhmävakuutus, joka antaa turvaa
kortilla maksamillesi ulkomaanmatkoille, ostoille ja käteisnostoille.
Korko
Aktiiviraha MasterCard Kortin korko on Handelsbanken Prime365 + 12 %-yksikköä (esim. 08/11
13,977 %).
Kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko on 18,01 %, kun luoton määrä on 1 500
euroa. Todellinen vuosikorko sisältää koron, kuukauden korottoman maksuajan, tilinhoitopalkkion
sekä vuosimaksun.
Hyödynnä Myös Maksuaikakampanjat – 6, 10 tai 20 kuukautta korotonta maksuaikaa
Maksuaikakampanjoissamme takaisinmaksuaika, korko ja kulut ovat perusehtoja parempia.
Ota yhteyttä niin kerromme mielellämme sinulle kampanjaehdoista ja täytämme kanssasi erillisen
kampanjaostotositteen, jossa sinulle yksilöidään kampanjaehdot.
Vuosikorkoa ei ole, mutta laskutuslisä 4 euroa kuukaudessa, joista kertyy 48 euroa vuodessa.
Mikäli maksuaika on yli 6 kuukautta, on tilinhoitomaksu 30 euroa vuodessa.
• Cityklinikka-Aktiiviraha MasterCard sopimus tulee tehdä ennen toimenpidettä tai hoitoa
• Tilin avaaminen on maksutonta ja myönnetty tili on käyttövalmis heti
• Saat aina yhden tai kähden kuukauden kulutonta ja korotonta maksuaikaa
• Voit jakaa ostoksesi pidemmälle maksuajalle, jopa 20 kuukaudelle ilman korkoa
• Korottoman maksuajan jälkeen voit joko maksaa koko ostoksesi kerralla tai halutessasi
pienemmissä korollisissa kuukausierissä
• Pienin pääomanlyhennys on 4 % käytössä olevasta saldosta
• Et maksa tehdyn toimenpiteen tai hoidon yhteydessä mitään
• Lasku toimitetaan kotiisi ostokuukautta seuraavana kuukautena.
Soita Numeroon 09 4319 0044 ja me kerromme lisää
City-Klinikan Esittely
City-Klinikka on perustettu vuonna 1994 ja on uranuurtaja Suomessa esteettisen lääketieteen
saralla jo 16 vuoden kokemuksella. Lääkäriasema on tuonut Suomeen ensimmäisenä muun muassa
kanta-soluhoidot (plasmageeli) ihon nuorennukseen ja Smartlipo-tekniikan.
Olemmekin Suomen kokenein klinikka pysyvässä rasvanpoistossa laserin avulla. Lisäksi City-
Klinikka on Suomessa ainoa, joka hoitaa kainaloiden liikahikoilun pysyvästi laserin avulla.
City-Klinikan hoito-henkilöstö on koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia ja käyttämmme
ruiskutettavat täyteaineet ovat aina turvallisia ja tutkittuja tuotteita.
Pyrimme hoidoissamme esteettisesti tasapainoiseen lopputulokseen ja siksi luommekin kullekin
asiakkaillemme henkilökohtaisen ja yksilöllisen hoitosuunnitelman, joka sopii heidän
elämäntilanteeseensa.
Laajasta toimenpidevalikoimastamme löytyy varmasti kaikille sopiva ratkaisu.
City-Klinikan hoitoihin kuuluvat niin naisille kuin miehillekin:
• Perinteinen kauneuskirurgia kaikille alueille
• Smartlipo-rasvanpoisto
• Vartalon ja kasvojen muotoilut turvallisilla hyaluronihappo-valmisteilla
• Rasvansiirrot
• Erilaiset täyteaineet
• Esteettiset Botox-hoidot
• Botox-hoidot Liikahikoiluun
• Botox-hoidot migreeniin
• Botox-hoidot hampaiden narskutukseen
• Ihon monipuoliset laserhoidot
• Tatuointien pysyvät poistot
• Karvojen pysyvät poistot
• Suonikohjujen vaahtoruiskutukset
• Mikroplastia
• LED-valohoidot
• Hampaiden laservalkaisut
Klinikkamme sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa, City-käytävässä Stockmannin tavaratalon edessä.
Meille on helppo tulla jopa kauempaa sillä linja-auto-ja rautatieasema, sekä raitiovaunu ja
bussipysäkit ovat vain lyhyen kävelyn päässä.
Myös Brightonin City Clinics sijaitsee keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien lähettyvillä.
Lontoosta pääsee vaivattomasti paikallisjunalla 50 minuutissa kuin myös kaikilta Lontoon
lentokentiltä.
Helsinki, Finland
City-Käytävä
Aleksanterinkatu 21 A 4
00100 Helsinki
Telephone: +358 (0)9 4319 0044
Email: info@cityklinikka.fi
Web: www.cityklinikka.fi
FB: www,fb.com/Klinikka
Brighton, United Kingdom
Sensor House
10-12 Lewes Road
BN2 3HP Brighton
Telephone: +44 (1273) 683 387
Email: info@city-clinics.co.uk
Web: www.city-clinics.co.uk
FB: www.fb.com/cityclinics
Aukioloajat ja ajanvaraus
Olemme avoinna arkisin kello 8 – 18.
Muina päivinä ja aikoina olemme avoinna vain poikkeuksellisesti. Voit tiedustella poikkeavia
vastaanottoaikoja soittamalla tai sähköpostitse.
Cityklinikan Online web varaus mahdollistaa monien hoitojemme vastaanottoaikojen varaamista
suoraan nettivarausjärjestelmämme kautta.
Järjestelmä on tietoturvasuojattu (HTTPS ja SSL) ja antamasi henkilötiedot ovat 100%
luottamuksellisia. Sama nettivarausjärjestelmä on käytössä monissa kirurgia-alan klinikoissa
ympäri maailmaa.
Pitkäjärvi Keskipiiri Sormulansalo Appistunturit Massi Noro Korskläppen Kyrönperä Papinmaa Korplax Käpylänmaa Petkeljärvi
Marjokangas Hietasalo Hietaselkä Valkeakari Pietari Suonurkka Alajoenkari Keskikallio Atala Ylijääskö Lonnikko Etu-Töölö K
orkia-Huovari Porsmusa Kulkulommol Huonesuo Kärrilänmäki Vesoja Kopparörarna Grisselören Hakunti Nykäsenoja Onkockviken A
ttalompolot Grund-Horsskär Skutviken Viinikkala Tiaskorpi Saarimäki Täikönkari Läpiä Lindal Neiturinkanava Brännholmen Sie
tkijoki Tikkamäki Pahtonen Hiirola Juusjärvi Bådan Töyräniemi Suonkulma Ylike Räisäsenaho Nauli Kaivonen Suonne Pehkijärvi
Mesiäislehto Vaajalahti Törrölä Kiukoonaho Lypyrtti Raututunturi Jyly Suur-Perkaa Hämähäkit Koli Jouhtikylä Akonpohja Mur
tolahti Nuoramoinen Valkeakosken kanava Valaisjärvi Orrskäret Huuvari Bokulla Sten Pete-Tevaluoto Ejsråsen Björnskäret Uus
ihaara Taskila Vitskär Uskinjärvi Petteby Hiironen Vuonojärvi Raikas Stora Gåsören Mynäjärvi Kaana Harmaasalo Mielojärvi P
arvalampi Pajakoski Säily Jämsänniemi Kesti Koskemajärvi Suuri Jäläjärvi Lammasniemi Vanattara Björnvik Rekuby Njavgaroaiv
i Haggisgrund Peltokylä Lomakoti Rannila Heljobäcken Siikavesi Ristisenjärvi Jylisevä Huhkoperä Saariperä Jatuninselät Kei
laniemi Turves Hetteenmäki Holiday Club Caribia Spa Hotel Laakkio Vanha-Rauma Nybondören Brudskärsgrunden Kukkaroperä Var
uniemi Pohjoisjärvi Kirkko Honkisaaret Klockskärsbådan Stora Södö Håkosjön Jongunjärvi Kurvila Enonselkä Långön Venehaara
Larsskär Luolaja Laapio Kaukajärvi Seivis Keskilohja Niemi Riitiala Vähälä Tännelsudd Sjögrund Holappa Harhala Mullinkoski
Sorsalahti Kaihumäki Rousu Isokorpi Haapavaara Virala Leipijärvi Hidaisenpyöli Jormasjoki Suutarila Lilltervo Kärpänlampi
Varlaxudden Svartholm Hinttala Kolunkanava Nörrstenskobban Virojärvi Luutsinsalmi Saarikylä Lepsämänjoki Lillflöxan Herrs
kär Kaislajärvi Asunmaa Nålskärsgrundet Ilomantsi Risholmen Kummelören Lisijoki Seipijärvi Kiikeli Ala Mainuajärvi Kannus
Matinlompolo Syrjälä Lauttijärvi Juva Valkamaa Truutti Suontaka Vuori-Pulteri Nepo Norra Grimsörar Bärholmen Poitti Kotala Lahov
tikka Hemsaari Kokkila Scandic Helsinki Grand Marina Åkerholm Samsaarenaukko Perä-Meltola Mattila Hällesö Tahvio Lingonsö
Amuri Montinaukko Kastila Kalvön Sotka Trutgrunden Ljusören Junkijärvi Suomenpäänjärvi Syyspohja Kitula Koivuperä Viasvesi
Tsheärbmahoaivi Nerosjärvi Kallio-Pekkarila Kiantojärvi Ojalansaari Pieni Tahkonen Hepmo Pähkinäistenmaa Saarioispuoli Ko
lmiranta Naurisaho Luvanjärvi Selkäinjärvi Kaparkobben Reipsääri Tynkkylä Vaippilainen Kuivinniemi Joensuu station Iso Vuo
linko Båtskären Montinaukko Torvenkylä Tarkkola Aniasjärvi Alusvesi Varuskunta Hietajoki Kokkolamminkämppä Kalastussatama
Själagrunden Utterskären Likolammi Munkkisenvaara Lökgrundet Kotalompolo Kuisjoki Lockvattnet Jokiranta Kuivasjoki Västan
På Garrören Hanhikangas Kalvolanjärvi Haukkariutta Puntinsaari Tyrälampi Leppäranta Isosuo Seulajärvi Hartikanmäki Ylikoll
aja Marskäret Ristiluoto Koskelovesi Peno Kuurunjoki Palonkylä Harvajärvi Ropijärvi Ahkiojärvi Paaddos Laurinkari Brinkinm
äki Suutila Kajoo Kiskon-Kirkkojärvi Kaurojärvi Lästholmen Alaniemi Torlahti Paltajärvi Vantaankoski Mustassuo Lahela Ritt
ätshobma Papinniemi Gärskär Hopsu Flytträsket Mattisbådan Lutjajärvi Pylkkönen Tuuhonen Vihtala Terisuo Myhinlahti Kivisen
oja Aulumajärvi Sautunjärvi Vehmasjärvi Pitkäkoski Krassinletto Brokholmarna Salmenperä Maljalahti Kuninkaanjoki Keskis No
rppa Pöytävaara Köyränranta Horsholmen Hiivanajoki Kullanlahti Vesikarit Ritamäki Kuusamo Airport Laanniemi Talvela Skabb
Stormaran Iso Nuoluanjärvi Meskusjärvi Pelttari Ön Kekkola Aspnäs Meskusjärvi Urjala Lemlahdensaari Pirttiaho Ruoholahti H
otel Petari Kylliainen Tantsala Tyhjänperä Juurusvesi Aidasniemi Prunkila Kukkiajärvi Peräpuro Varinselkä Juhannuskylä Kor
pi-Lovinen Strömmen Ruohojoki Killala Palkisvaara Kärrfors Ulvingen Heteaho Peuralompolo Horsholm Aluskylä Pushkuoaivi Råg
rund Keravanjärvi Hyvelä Pienivesi Mujejärvi Pohjaismäki Uspenski-Kathedrale Narsjön Pöntilä Peuraharju Smedsede Termitynjärvi V
u Peurasaaret Virmailansaari Karhuselkä Hermanni Tolkanjärvi Piskola Uroperä Trekappgrundet Munakarinletto Keiskinjärvi Pi
kisaari Notfladan Pöyry Edonskärs Revet Mikkelin keskussairaala Räsälä Melaselkä Svärdsö Haminasaari Sarvinki Vasaluomat M
artosenjärvi Kurkelanjärvi Keikko Frantsila Lavalampi Hanhisalo Hankala Kvarnfladan Ritalankulma Langsjö Leppäselkä Keilas
atama Nivelax Pakainen Otajärvi Rääntholmi Korvattijärvet Tshuhtshoaivi Paktivärri Muhakari Outinen Byxholmen Yittistenjär
vi Små Skogörarna Puolimäki Valtavaara Lammasperä Juvela Suinu Paavallampi Kouraniemi Kaartilankoski Alava Ala-aho Kracksk
är Kuivamaa Jolkka Nivakoski Uhkuloma Kaartola Välivesi Huvudsjön Vehmalainen Homeno Tuuholmi Taipaleenmäki Vihi Itä-Siito
la Kalkkiniva Suntholmit Ruunavesi Lännenaulat Pleuna Hinnerjoki Pinsiö Kemilä Vaasiljärvet Kaitasaari Vista Pehkonen Joll
as Iso Pellinen Aaholminmatala Hankuri Laatokka Karimo Kortesalmi Vehkavaara Virmaila Lidl korso Brännholmarna Lintuluoto
Bärsbådan Susisaari Snärholmen Brännlund Poroeno Hirsikangas Karrivaara Myötösvaara Niemistö Helppijärvi Vehu Åman Yppärin
joki Järvelä Kosamonjärvi Ulkujärvi Vuollosvaara Pikku Hepola Lempisaari Västra Lökgrundet Petäinen Hästholmi Noppo Lappin
iemi Bodangen Kulolampi Björkskäret Vuori-Kattila Rytikorpi Ekeskäret Porrassuo Rampsinkylä Sundsråsen Haali Best Western
Hotel Haaga Kvis Kaukuajoki Norrlammala Rimal Haimari Kulkujoki Uusimäki Sahi Maaninkajoki Degerölandet Viljakkala Österän
gshetinen Ämmätsänjärvi Huhti Eärnavodda Sackholm Rantasipi Rukahovi Själsten Tullisaarenselkä Maunola Martikkala Saarenpä
änvaara Kantti Iso-Anosin Härkönen Kyrkfjärden Hamnsfjärden Mutkalampi Pöntiö Halinko Hallala Lohko Lujankari Purho Kuikko
Kalttassuo Murtoselkä Björkboda Palkkisilta Terska Niemikunta Kempeleenlahti Saarikumpu Paijula Mallasvesi Isoluoto Kaksk
erranjärvi Pahakuru Koivistonaukko Jumiskonselkä Kiteenlahti Tepsanlampi Nevas Hyypiä Ahjo Saitavaara Ollisbacka Heinuvaara Veh
ankböle Ylä Pekkala Hattuselkonen Nuuskala Gråsjälsgrynnorna Kylmäsuo Verlinna Tulkalampi Hotel Seurahovi Viggesskär Tie
vjaoaivi Leuna Mansikkasaari Kansola Riimmajavri Ejskäret Pellossalo Kärrvik Viranmaa Kontiola Hunnakko Kobbsjön Nuorala
Vuohtomäki Piispankylä Västra Källskär Bisaballen Manamansalo Haravasuo Mannervesi Tuulikurunlaki Hamnholm Jyröjärvi Su
olahti Orresokka Sasinklopit Lehdonkylä Sairalanmäki Kymijärvi Villuoto Paukuttajajärvi Lakasaaret Storbacken Karhiniemi
Ängsön Tollsån Mutajärvi Vasaraperä Stackholmen Valassaaret Humpeskeri Pitkäveto Heikkilänvaara Päntti Halola Nilbivarr
i Rönnkobben Vihtamäki Gennarbyviken Kukonoja Jaalanmylly Kuusiluoto Stora Gloholm Ämpäri Matalalampi Ahvenus Torvinen S
ilverbergsgrund Tilkka Siltinginaho Sisto Heikka Kolari Ruohokoski Härmä Virmasjärvi Hanhiranta Espoon Keskus Ailionkosk
i Petäjäsaari Mjölkholmen Lystilä Tulikari Ramskär Pönnii Teeriaho StayAt Finland Oy Sillbådan Vihtamo Pajulahti Piirto
Kivipurnuvaara Käärmejärvi Hiunaukko Konungarna Ruottojoki Mommilanjärvi Niskapietilä Toramoselkä Vilkjärvi Nötö Måsa Pi
ikkiönlahti Mökkipohja Urria Strömman Kanava Virtasalmi Tuppu Norrskata Akaa Sapsojärvi Leinainen Pässinkari Jakovaara D
ragonängen Långfuruholm Hölmölä Valittula Kavoluoma Vindbärsören Bredharu Seinajoki-Ilmajok Rantakulma Pedarsändean Outa
Näkkälävaara Törmäsjärvi Nikunpauha Kömmistö Lähdejänkä Kontinjärvi Ilkka Köyhölä Övermark Ala-Annala Vehkaluoto Kuokki
o Kistören Loukolampi Petäjämaa Ruusupuro Mähkärlä Hyvärinen Sollsar Ersgrund Koira-Aukko Tulijärvi Levaneva Mänttä Kälv
iänjoki Inre Vaktlandet Pihkakylä Vesikarit Fantsnäs Mössholmen Joensivu Ruskeasuo Hokanniemi Pienisalanki Ruotsalainen
Kräsoora Sikalanmäki Illisvaara Domarklobb Måskobb Djupet Lilla Lonoks Kyrklandet Söderholmsviken Naudshusaari Hangasvaa
ra Tamare Emmet Lampinjärvi Roukala Auvila Sampu Syvä Vuontisjärvi Siltasuo Siihaara Madamsholmen Putikko Briggharuna Malisj
i Kejsarvattnet Paikilinaukko Ryskeri Kiimavaara Kuiskeri Kairiskulma Paistila Iso Nurmi Lustholm Storhällan Roslax Näs E
telämäki Tarnala Karsikkosuvanto Hirvasmäki Långa Måsskär Niemispää Närpesvägen Hovgård Aitjärvi Ooskeri Norra Vallgrund
Lemlax Juurusjärvi Hokkala Keihäs Kalliala Vitakrunni Cumulus Hyvinkaa Stuorramauna Vuorela Puurula Råberget Vaskuunjärvi
Rekivaara Murisgrund Imatran Valtionhotelli Havis Amanda Päivinen Unkkavaara Liettinen Forsen Karlberg Puusasjoki Vahijä
rvi Toivola Finnholmarna Iivonlahti Inre Aspskär Palokero Taivalmaa Jalkakoski Kuorue Heinuanoja Ouri Hirvolanselkä Notha
mn Jouhtiskylä Loukaskoski Nilihaara Kärkistensalmi Saunala Kummelgrundet Grundträsk Ylinen Sieppijärvi Aijänkainalo Kall
vik Pikkuoho Hevonkack Ilmala Tolosenmäki Vahonkylä Helsinki-Malmi Jänkkäkoski Viitavesi Mattkärr Länsikylä Västsöderland
et Kakslauttanen Hotel & Igloo Village Pessipohoaivi Lemmonletto Ladnjavärri Päivänniemi Peuranampumapää Akionlahti Honka
Talviainen Brännan Isomaa Hyväsalmi Sukula Lakeasuo Sådö Skeppsholm Ruisniemi Tiironkari Ostrov Revse Jorba Kajsvärri Lä
htekangas Lapinsalmi Nuutniemi Rapala Kalamäki Styrsholmarna Kujala Leppiaho Ylä Kiiskijärvi Mähöselkä Juurikkajärvet Vai
noinen Tähtiniemi Ketunpesät Karuvaara Karilanmaa Tötlasholm Kirkonkylä Karilasanden Sommarö Kuokanvaara Vithället Laukku
joki Pääjärvenperä Tuolbanjavgoaivi Palosaari Wickmansgrundet Isopöllä Mustonen Östsynnerstgrund Lavinto Tiirola Tuolpujä
rvi Palkinpää Iljana Smultrongrund Nälkämäki Pensala Katosniemi Suuri Sepponen Skomakarreveln Kaulanperä Norvajärvi Laaka
niemi Överstträsket Kellostapuli Leuvanoja Risku Pusaankylä Kuusiset Nihteinen Kiemunki Mattojärvi Sommarback Kermaa Nero
hvirta Römpelinmäki Laalahti Uttermossabäcken Karankamäki Härkinoja Suninhaka Levijoki Louvet Polojärvi Räpäkkö Pitkäaho
Konho Kalouri Kaisajoki Vaskiluoto Huopioniemi Keitonpää Vasara Kellosalmi Karhunoja Syvälä Kuorekoski Hanhinen Blyören Måskl
i Backen Lialompolo Kirkonmäki Gunnarla Pitkäselkä Lavola Korslägnan Lehtisenvaska Syvä Valkjärvi Lehtokangas Ruokosuo Kul
kkilanranta Ytterbråtö Tatankijärvi Turkki Stickellandet Ärjänselkä Ruoni Nirrola Ala-Kelvä Lilla Kalskär Jaakonletto Tuke
va Neitojoki Tapojärvi Hirvilampi Talanpää Pylkki Jänisholmarna Marrasjoki Saarikiekki Iso Saarinen Suomenniemi Djupgrunde
t Karhi Veihtiniemi Itikka Huhtluoto Kolma Käyrämö Kivholmen Äyskoski Teerineva Norrgärdskobben Nörrstenskobban Tikanniemi
Stockgrundsfladan Kokkopuro Tuusula Vekarusniemi Rausti Molnby Örskären Arpalahti Hotel Lahti Rajala Tyni Leino Hietaharj
u Vaaranlamminoja Ahtiala Södra Bärsskäret Piispanmäki Röholmen Marttiini Laudnjikoatluobbal Marsö Haavisto Kiuaskero Iso-
Hanhi Oravin Kanava Köukenöjoki Korshamn Finholmi Elosaari Korvasenjoki Hästgrund Rantakartano Maihkila Kovajärvi Siukomel
la Vuotsinsuo Keitele Korkananjärvi Aaholmi Leinilä Väätämö Äskören Kilpiäinen Tikanmäki Kilpijoki Uljua Rintamaa Sumarink
ylä Ämmäinen Karsikkovaara Kirjavalansalo Sortola Mertuanoja Högland Auhojärvi Untuasalmi Lampinjärvi Risholmsfjärden Kniv
Talsoila Vittavaara Vonki Kiekinselkä Santamala Tormulharun Lepistönperä Hopianulkki Kemppaala Kaartjärvi Märraskäret Rud
träsk Rajaniemi Simakka Murtoinperä Suulari Havören Junkuanselkä Alholm Kaula Hölmölä Veätshakjokka Elsö Rovala Jurmunlamp
i Iskoinen Mämmensalmi Hangö Västra Fjärd Nissilänmäki Jylhänniska Saarijärvet Hangasmäki Tikanoja Yli-Haarala Puolankajär
vi Vanhankylänlahti Koroinen Linsörarna Raatemäki Lepsämä Sarvlax Aino Ackté villa Solliden Pyhäkoski Piintilä Kärhysmaa S
oukanjärvi Haraskärs Fjärden Äijälänsalmi Kassara Kumle Kairijoki Väster Yttermark Jokikunta Nuottasaari Kortesluoma Sammi
nmaja Tuomaala Vuotjärvi Lopaskarinluoto Siikaranta Sontu Vilikkala Huutotöyry Aittaoja Bålaskäret Vähä-Ytter Loppi Nuha N
orsinjärvi Kaerla Kanervala Malgrund Tiistenjoki Leistilä Mustamatala Haru Ånholm Erse Torrback Balgan Stora Brokholmen Lankojo
ttivaara Kämpbacka Tervatehdas Tolonen Kutsehmuorvaaradsh Kylmäkangas Matoniemi Savola Höyttinen Kaihtula Piehinginjoki Cu
mulus Mikkeli Tiilikkala Labby Gråsälsgrynnan Yläsiikajärvi Antikkala Keuruunselkä Pärekoski Lillsundsberget Pillampi Skat
an Norrskat Grynnan Kerola Lallujärvi Hakkenpää Hyrkäs Pukkari Siikaisjoki Lappfjärds Å Fremböle Mäntyperä Bw Hotel Silver
ia Karhunsalo Keso Kuurna Lokkiluoto Kuivajoki Hanhitaipale Makola Västra Källskär Piikijävri Autiola Hoho Hanhisuo Iso Te
erijärvi Laakspohja Vähäniva Ekholmen Jänisjärvi Hiirijärvi Anttola Könkäänniska Iso Karkeinen Västergränden Högkull Humme
lskäret Kälkkikruni Viheriälä Porrasmäki Petääjärvi Pirttiselkä Niittysaaret Ryssön Riiainen Knallarna Niemenpää Hummeldal
Östergård Portfossen Björkbacka Korpholmen Kurki Etelä-Shäddehvärri Kehtosvaara Pyyvesi Puksajärvi Killskär Tyynioja Uppo
luoto Kuivasmäki Kaunisvaara Ylä Ruokosenjärvi Koeasema Lehtovaara Vähä-Varestus Pahka-aho Eerikvallanniemi Raadelma Musta
nsuvannonköngäs Kuutusjärvi Etelä-Ii Brantbåda Taivisuo Päkkilä Kolvakero Rautalanselkä Rokuanoja Horsnäs Sund Niinijoensu
u Ölleri Sahankylä Hangas Talosmeri Taatala Jalokoski Tammisto Blåbärholm Österö Hevoslot Nerkoo Malijärvi Östersundet Som
erokoski Ehtamo Masmo Skärgård Saari Valkeainen Nilipää Pahkaanloukko Syrminiemi Pahkalehto Tienvieri Kiuvasaho Vanhalinna
Saksila Ryti Ukkostenjärvi Kynsikangas Kivilampi Liuhto Matkosaaret Satamasaaret Kärkäsoja Saarenkärki Räätiönletto Tepsa
Karunki Keriniemi Venojärvi Karvosenoja Raivio Riskonkari Olkimäki Saivojärvi Sarvikangas Vuosku Vintinniemi Pjelaxfjärde
n Etelä-Vartsala Horsmaniemi Ahkiolahden Kanava Storhök Friggesby Nunisvaara Pyyvaara Valkolampi Hirsjärvi Potkukorva Pirt
tikangas Piojärvi Iso Otava Koitelaisvosat Syvari Larsbjörkaskär Löparö Kekkari Käpykangas Solberg Ån Mustapöllö Vargskär
Simu Sepanlahti Hirvelä Kokonmäki Radantaus Egypti Kuotesjärvi Savolaisenniemi Kälkkikruni Siveloaivadsh Eevalanmäki Väkeväniv
r Bölsviken Purjekari Kiiskinlampi Hevosluoto Näykäs Kaskisaari Emmes Ängö Pikkuniemi Österretais Uskaljärvi Junnankarit Ho
uttu Javarussaari Kaskasjoki Värttiö Lappee Jyväsjärvi Saviselkä Pappilanhaka Pirttisalo Lilla Båtskäret Järvitalo Saittajo
ki Granholm Simonsharun Jäädyslahti Karvasalo Palomaajärvet Levä Knus Äspskärskobben Tetrisuo Hylklahti Marjasuo Raasunmaa
Aidaslahti Taipaleenjärvi Rääsouri Keäinujävri Kärkinen Houhajärvi Torajärvi Nyystölä Rekula Lassinjärvi Ylä Pieksänjärvi S
uonsaari Hampträsk Loman Meltaus Harrihaara Akkojärvi Teikari Hivylempfjärden Hylkeenkivi Ostörarna Haudankorva Palaspohja
Pärnälä Kivi Valkeisenjärvi Huovo Joutsenniemi Bennäs Pallari Veäijehjärvet Paroalho Looperi Kannuskylä Pakinkari Linsorfjä
rden Kirkkojärvi City Hotel Trollskär Yliskallo Mynämäki Lokalahti Måndholm Sarvisalo Lelunjoki Långreveln Konivaara Sahanm
äki Hanskinmaa Koskimies Partala Näverbacka Rahjan Saaristo Hirsala Sillvik Huhtamo Haula Koskenkorva Ulko-Kraaseli Vähä-Pe
itso Storöfjärden Kankaanpäänkulma Sinko Rikala Blekharun Asiainen Ihamaa Antinjärvet Hattusaari Kahperusvaara Venäjä Frima
ns Venesjärvi Solvinsbäcken Rockelholmsfjärden Kuorsalo Kallbäcken Annskärsbådar Långviksskäret Bodbacken Metsäpohja Toivar
ila Vattuören Orassaari Korento Paijula Eskilsö Härkäkoski Kaupunginkallio Vanttila Pesosjärvi Lakiasuo Kiveriö Stuor Ävdsh
igas Siikjärvi Härkkämä Kvarnån Sihvonmäki Kevujävri Kälä Joutseno TV Mast Koivulehto Pienilohijärvi Horonpohja Kiimaniemi
Kalkila Pihlajisto Karvinoaivi Puuskeri Petsikko Kalasniemi Kapustavuoma Ravijoenlahti Hundskär Nootholma Pitkäkallio Keltt
u Majavalampi Aartaminjärvi Hirtolahti Moskuvaara Kuusijärvi Sarvijoki Onttola Kuivaselkä Utti Hietamäki Luostotunturi Amet
hyst Spa Kuuskari Eläintarha Porkkala Kallbådan Skataholmarna Vehkomäki Satavaluoto Pohjaspää Peeravaara Västanby Suuri Jän
käsalo Räsälänlahti Enonkoski Fransinkari Kuusikangas Käringarna Kranunti Raudasperä Kumpujoki Tvisingskär Karitluoto Selänranta
akaupunki Heinosniemi Laxbådan Kammonkari Tryskärs Udden Varejoki Flintta Luokkajärvi Ryssjeberget Jurmunkoski Haarakumpu
Skedö Tarvantojoki Bruksfjärden Valtasenjärvi Storkallan Salmenpohja Kirjavatolppa Skäret Airport Hotel Bonus Inn Piispajo
ki Haapalaki Tuppurala Vintervägsträsket Linunpaa Kinahmi Bjorkholm Leipäre Järviö Mansikkala Kilkinsaari Stora Högskäret
Karilainen Röukas Rönnen Pojasjärvi Pieni-Havouri Rättijärvi Sienimäki Ljusan Teerivaara Iiruu Vihtola Mäkärärova Bötesöre
n Kettumäki Kotavaara Kumperuottamvärri Käringharu Padjitallu Kynsijärvi Närpes bibliotek Norrveckoski Trädbollstad Malvan
iemi Takahuhti Stor Langjärvi Palusjärvi Arvenmäki Kristienstad Villelä Kivesjärvi Kråkholm Kare Udd Ylä Luotojärvi Storai
sarn Lillas Karttunen Kumina Pälpäsalmi Långa Kummelskär Hallinletto Rantalehto Tukeva Iso Allasjärvi Nikuluoto Fåfängön K
råkören Haukkakangas Käringholmen Buskgrund Soukkio Vuorisaari Korsören Heittokangas Konelo Fräntilä Stenhamn Koroiskylä L
uostonoja Mökkipohja Ruokoniemi Äggesören Luppo Tikkakoski Rankinen Harva Pellas Ojamo Iso-Musta Keisanmäki Stuorrapiessv
rri Pumpula Möttönen Norsholmen Laukkanen Ylimäinen Sarvinkijärvi Orrisskäret Siikalampi Langhed Stora Angjärv Vuomisvaara
Niemenpappila Apukkajärvi Gråsälsstenarna Trutgrund Loimijoki Eteläinen Kätkikielas Sievinjärvi Sänkisaari Pauhunlahti Sa
ksala Jyskä Halso Hjälmholm Kanto-oja Rajalompolo Fågelskäret Ristimaki Kärnälä Mikkonpää Suurikari Ilajanjoki Stora Träsk
ö Ihala Angeli Hommanskär Naamanganjärvi Barskär Kellonkangas Nuolusoja Tulilampi Soukko Suurikylä Norr-Degergård Nixmosse
n Jerisjärvi Söörmarkku Palskeri Linloholm Suonivaara Käpylä Lahnus Kärvois Sokura Brudholmsfjärden Siikakämä Luossajavri
Utkujärvi Sammakko Stenrevet Kaipiainen Rasala Äijälä Keijola Kerpuavaara Gölpan Liukko Båssafjärden Kalvö Haukila Vaala V
aaranoja Tallimäki Gråsälsbådarna Onkijärvi Yöttäjänjärvi Iiroiben Sävi Harmaalinna Ytterjeppo Harasjärvi Kuolpajoki Säkkiselkä Utsjo
en Norsinjärvi Aukkomatala Vuöllijävri Suvastunturi Långbådan Björnklobben Hyndan Pyrrilä Sannäs Somerniemi Halssinsaari
Laajaselkä Näpinkylä Särkitunturi Mäkituoma Maa-Kannuskari Pyhäjoki Lutanjärvi Metsä-Haru Miklinkari Soilujärvi Ingalsuo
Bofjärden Poutisenjärvi Halkoaho Kalettomanaho Latvalammit Sonninpää Malitshobma Yli Kuohunkijärvi Krooknaistenniemi Kolu
nkulma Kuivaluoto Kummelgrund Lisijoki Lillskäret Hankkila Tynttyrit Hotinvaara Hiitolä Keskisäviä Kaukopää Stuoraboggioa
ivi Kuoppa Vironmäki Ojalanperä Mehtola Hirsniemi Tammakari Vilminko Kotakosket Ohtonen Pieni-Räiskö Vaajärvi Sossonniemi
Neuvola Käppärä Svartkobban Keiska Pängätsalo Ankkoinsalo Spa Ylihuhta Naltiotunturi Lönäs Lösö Tammisluoto Svartesvik V
asaniemi Mustanletonkuohuva Muotkarova Kyttälä Österbotten Voiluoto Ruto Kullobäcken Untamala Tammisaaren Saariston Kansa
llispuisto Huissi Mörkölänperä Vähäpelto Halmes Selkäkari Ainassaari Tojois Vuoska Ullavanjoki Kantlax Orglosön Pähkinäka
llio Sallinkijärvi Heinämaa Iso-Kolkka Storsjön Takalahti Kivisuo Matildedal Teponlampi Pekkula Pitkäkari Sääksjärvi Oamk
Pulkkala Koskionjärvi Rahkio Soilahti Päkinniemi Mietala Namnlöslandet Vihattula Kantala Kortesoja Patana Sankila Tuisku
harju Solberg Ån Skötudden Karilasanden Närvilä Sandvik Harun Skavarböle Ruonijärvi Ristikive Kummunjärvi Stornätgrundet
Somasjavrre Rasinperä Härjänvatsa Ljusskär Saivojärvi Palopuro Lintupirtti Naamanka Kakonelli Sinetti Pyörreperä Suomenpä
änjärvi Mänttärinmäki Kälkklobb Vallanjärvi Kinnasniemi Pohjolanniemi Vaaluvirta Grillskär Gråsälsbådan Edesjärvi Mesiäis
lehto Ångesudden Köklot Södra Geren Pöytäniemi Tolkislandet Lippo-Tihinen Harjala Lillgadden Skjutskär Kivipuro Mierola V
arjansaari Kangosjoki Moisio Pihlaja Iso Kivijärvi Silakkasaaret Västerbådan Sipovaara Naskamajoki Hauklappi Toukansaari
Hästholm Enonjoenmylly Njavdamjokka Majuvesi Ulmala Liisanniitty Pentinkangas Inkeroinen Vuoripuro Lesti Ånholms Sundet Pullo
ahti Rastajoki Mankinjoki Alskäret Svenskär Kauhainen Kåtaholm Rönnskärsbådan Svartbäckträsket Paavolanperä Iso-Toramoselk
ä Armassaari Näätäaapa Stånggrynnan Riukuluoto Nikupaavo Pitkäriutta Löknäs Viitalanperä Sillskär Halvari Heila Alakorva D
ödman Jäppisenmäki Kaukopää Majakartti Båsa Nedsjö Raisionlahti Uusi-Kuiro Kontojärvi Onnivaara Koskelo Näkkimistö Ahopelt
o Bredhälls Fladen Boskäret Landbjörkskär Villavaara Stockmannin Oulun tavaratalo Horsmalahti Torkko Tokero Keskimmäinen A
kanjärvi Kodjala Särkikämä Rautionmäki Pistolanjärvi Hallskär Siirosenkari Palvala Mutoudenniemi Ylä Potkunjärvi Seura Pik
onkangas Teurajärvi Laajala Iitto Savonia-ammattikorkeakoulu Likojoki Näyhä Sakarila Välipirtti Juti Söderlammala Rönnhäll
et Krunniniva Mälsor Lankoski Nopala Kaihsuo Knivskär Österskär Kinnariheli Lintoja Pärsämönselkä Mäyränperä Huljala Itäko
ski Rautjärvi Neittävänjärvi Kuurtola Pohjansaha Juhanijoki Tapala Töjby Himanka Lohiluoma Kiukainen Vuolmatselkä Kurupää
Laisperänjärvi Garpom Impivaara Lingonharun Taalikkala Myösäjärvi Koivulahdenaho Lauliluoma Ojajärvi Vaskosaari Abborrvarp
et Kausala Valkonjoki Vattungarna Vihalaita Viralanjärvi Tetrijärvi Kirjokivi Nordvik Välivaara Ohtakarin Matala Långholme
n Virrat Nikkilä Taulunkari Hylkylä Etelä-Kalliokari Koskenkylä Orrengrundsfjärden Löytö Haapaniemi Kassila Kåtören Iso-Mi
ehikkä Rikkajoki Ristniem Pelttarinjärvi Kangasharju Pöylä Strandviken Hirvilahti Juneli Tolkee Sukoiva Lövbergs Viken Hal
lanperä Tuunaanselkä Yttre Klovaskär Mehtänelto Maanselkä Lemmenjoki Tammimäki Kalasiika Kulma Helsingin Matala Pöllä Haap
akorva Nagelskär Vartenjärvi Jungfrusund Kommila Röyvä Färdis Brännan Junkiletto Klippskär Vanhankylänmaa Leinonvaara Suin
ajärvet Kataloistenjärvi Käringklobben Mäkimaa Olkojoki Launiojärvi Uudispiha Ristiniemi Jatulintarha Junusmäki Luovalaki
Norrby Pöyrisjoki Rönngrunden Matinmikko Voinsalmi Järnkläpparna Savonlinna Airport Kyrkön Iso Pehtjärvi Pihlas Paarmala Lasila
ä Muikunlahti Hietakalla Moura Tunnila Slåttskäret Lauhansuo Kiimalehto Lilloxkangar Ruokangas Petäys Jauratus Hemlands Fj
ärden Pieni-Kiikara Miklinlampi Kepola Vattkast Koria Ritvala Degersjö Slåttor Marttajärvi Orala Lyssarklint Taphuinsalo V
uorna Lilla Grundören Hirvihaaranjoki Vepsänkylä Metsämuuronen Lakuniemi Marjosärkkä Mertajärvi Peltotunturi Tyris Heikola
Ryömälä Poikajoki Laitila Säyhtee Sammalaviken Uusikentänmaa Karvajoki Höusne Markkina Pooddusvärri Tsuoggajävri Iso Harm
aakari Toivosaari Metallikylä Brotthagen Keituri Korosjärvi Peoskeri Algotsgrundet Vuobmivärri Keskikylä Tanska Tunnklobbe
n Vihtaniemi Kärkkää Skomakarsgrund Ruokotaipale Tapulikaupunki Brinkinmäki Mattlars Palamaoja Laittinen Kulkulahti Salosv
esi Puolarmetsä Gålakobbarna Kilkinkylä Vähä-Tukkari Duvholmen Kajala Iso Herajärvi Vatiala Hästlortarna Kemppaanjärvi Tuo
mala Panula Kirveenrauma Kalliokoski Hitvo Munala Luk Lojosjö Vuollasvärri Salmento Peruvesi Övre Själhuvudet Vitgrund Kei
tsor Sten Jaurakkavaara Tiukka Biskopsö Tontti-Pulteri Käykkäränmatala Albertsklackarna Kärekelampi Tölån Mannila Iso Kont
olampi Raakovaara Kaarlejärvi Tahkotaipale Romakkaniemi Aanuhvaarri Väystäjä Isakkala Kumpeleenharju Väggskär Luopioinen N
iemenpuoli Lievestuore Makola Singerjärvi Tolola Harikkala Ulkulampi Seisarträsk Brändkläppen Vaakua Vänoxafjärden Takkula
Järjenmatalat Torskgrundet Poroperä Mutta Lumineva Nummi Jyllinkoski Kotojärvi Veäijehjärvet Peränkylä Luhtaanmaa Hyrsylä
Hernesaari Heliport Punnonmäki Kalmakoski Suolisjärvi Rostan Varanen Naantalinaukko Siikapauha Empo Ilttula Ruuhi Tuppura
la Stenkläpparna Lainijärvi Finnharun Suitsansaari Rova Rontijärvi Eskelinkongas Konananjärvi Vertala Västerback Eteläjoki
Ylläs TV Mast Hakosaari Kostamosjärvi Poussu Rantasipi Laajavuori Nisäräinen Hangslax Sienijärvi Nukala Årholmen Näse Ruo
nalammit Kommio Vallgrund Äreklobb Kaivo Raikku Kurranoja Paskapauha Kipinä Suoperä Keväjärvi Valvatti Parviainen Tryören Öst
et Tyyppälänjärvi Itimmäisenkari Pajuniemi Kyrkfallet Länggadden Norra Risholmen Hankelöfjärden Simunainen Härteholm Norri
fjärden Illby Rahtula Kotkatselkä Risö Osmanvaara Koutalahti Iso Iiluoto Teväntö Kankaistenjärvi Stånggrund Haukiselkä Ämm
ä Enontekiö Puuronen Hemsundet Hillonlahti Mäksmäki Niinikoski Kylmänlahti Häplotan Kottby Vahvajärvi Storvaltern Jaarna N
ivatunturi Ruksisjävri Krokgrund Junnojoki Lajunjärvi Leppälampi Säkäniemi Kellari Boda Hiiskanpelto Norrön Rankinkivikari
Lammasluoto Lehejärvi Vähä Lootholma Anttisaari Tallusperä Storkamp Lauttanpää Uoti Lupaja Hirvaanmäki Suuri Rostua Tieks
onjoki Suuri Savijärvi Tuhnajajärvi Mustarinta Sirola Vintrinrauma Gammelby Niemikylät Muuruvesi Oriketo Siipyy Saltjärvtr
äsket Jumesniemi Hillilä Ontero Särkilompolo Uusikorpi Kaitholm Kaaresjärvi Kirkkoniemi Itänenä Mussalo Aalisjoki Liianmaa
Hakojärvi Kontioniemi Länttä Pasasjoki Pieni-Pisi Kaasmarkku Torkko Kiiessalo Kytö Sandjärv Kuliluoto Pläkki Iso Lutajärv
i Brudsund Huhdanoja Katko Fladalandet Ruunajärvi Pieni Ahvenainen Baggböle Tuulasperä Sopenmäki Iso Lahmämaa Susimäki Vu
saari Stortervolandet Mankila Skravelgrynnorna Kallan Ruostepuro Mölö Kytölä Kaita Vuokalanjärvi Maaniittu Raussi Kuiva-He
vonen Punelia Suomatka Kemin Kiikkara Toulatjärvi Lounimmainen Silppola Siikaniemi Nuorajärvi Ristimellanvaara Luopa Sjöän
gen Tratten Klobbacka Klubbsjön Oopakka Peipohja Lahnasjoki Lappalainen Trullöfjärden Yli-Lompsijoki Önkköri Hiidenkangas
Iso-Pelsa Teeriniemi Stora-Börsskär Obbnäsudden Poikko Bodökobben Sellmo Palonpäänkumpu Tiistenjoki Tolva Ollinkari Ahvion
niemi Hallu Nilipirtti Karankajärvi Kaisaniemi Ronkala Ulvajanniemi Kaupinjärvi Lehmäsaari Unnukkala Iso Katavakari Ozero
Kharri-Yarvi Mulajärvi Niemistenselkä Rödkläppen Norrbådan Lankaniemi Lamminjärvi Murhaniemi Tännelsören Gunn Lohijärvi Ma
ikkalanselkä Hummelholmen Värttö Stora Käringholmen Helvarpinselkä Könkäsentunturi Kajholmen Tainiojoki Laitakarinlahti Killing
Rovaniemi Syrjäsenkulma Santarivi Lilla Kallberget Gråborg Viita-aho Lylykylä Silkanjärvi Tullandet Skogsflisan Ylöjärvi H
elvetesträsket Kuoppajärvi Näpinsalo Sompujärvi Puostinniemi Tourula Peitso Saukonkari Rajalompolo Niskankorpi Sydänmaa Va
ajaniemi Haanela Pohjoisperä Albusgrundet Stora Småholmen Janka Luhdantausta Ollumorasskäidi Noppavaara Alsila Finne Hyrvä
lä Liianmaa Nuukijärvi Byträsket Ryssharun Kytökylä Isokurkkio Riiteovaara Linnanmaa Torsnäs Paanalanniemi Tuhnula Kinnask
eri Lappland Jomalvik Karhusaari Kelvänsaari Luohuan Ylipaää Kilgrund Pantamäki Viettivuoman Asutusalue Kaukovainio Huhtka
ri Säynäjävaara Kynsiperä Hulkkianjärvi Hästbacka Rannila Rajuholmen Tröötti Rita Lapijoki Helgö Ojalehto Leppämäki Ryssug
har Hakkaraniemi Tankokari Koristo Hammaspuro Vallvik Oivu Gråstenskalla Noakajärvi Nyskiftan Korhosenjärvi Ristilompolo S
nickarkärrberget Rågskär Kaunisniemi Paha-Laka Salmijärvet Meijerfelt Potinlahti Kuddnäs Istunmäki Rukola Silmäjärvi Kauna
staddantatta Kullasjö Hakalanmäki Ruostejärvi Rupikari Sakki Herukkamäki Penämönjärvi Halmemäki Lempäälä Magnusskär Käkölä
Aakenusjoki Raasakka Luiminkajoki Lojo Paavalvärri Norrlångvik Nelgijävri Kovero Oulun Lääni Ihavanjoki Akkustajärvi Kati
nhäntä Murro Isoluoma Vonki Turpeela Vanhamoisio Seppänen Gunnskäret Piispa Kojkullafjärden Parpolanrinne Österstholm Kati
senlahti Varajärvi Vester Tamio Tiitanvaara Hankrinmäki Kollaja Valkiankivenletto Lippo Nuolemo Söderudden Valkeeluomi Esk
ö Jauhojärvi Lahnajoki Ytterstgrunden Penämönjärvi Pontus Rörviksudden Kluuskeri Kofladen Onkimäki Jokiranta Salminiemi Ro
pomäki Ailejävri Gyltudden Ajoskrunni Klupinniemi Svinö Rouhiala Rokonjärvet Jämsänkoski Olsön Suurhepojoki Jousiloma Södr
a Furuholmen Haavikko Ylimattila Maringinlahti Torajärvi TV Mast Aapajoki Sinerväjärvi Våski Hästholmsfjärden Suurkylä Söd
erskär Vetelä Bast Holiseva Kardrag Nahkasalmi Simoniemi Ääverjoki Lieksa Jylhä Vikarholmen Peitso Virninnippa Valkiaisenjärvi Lie
a Sipilä Bråmaskär Näse Strömmen Kitti Äijävaara Lahdensuu Itäpuro Korentovaara Östra Saverkeit Finnäs Tjärukobben Aspland
et Orjansaari Karhumäki Suolisvuono Malskärsbådan Nousiala Vehvilä Tevalainen Rotila Trotby Yläkolkki Petäsmäki Maivaperä
Miettula Pulikka Moisofjärden Porre Tallholmsfjärden Hankavesi Ojanperä Isoaho Häppilä Måndholm Södra Riffelberget Hästgru
ndet Sysiperä Ravaholma Valkkinen Veitsisyrjä Karoniemi Jungfruholmen Jokisuo Sokos Hamburger And City Bors Munkkisaari Le
ipäpohja Gullö Rödskärs Udden Romppainen Lilla Bredskär Päksholma Petäjoki Orslandet Tursola Viitinki Ryytsälä Reimars Son
kajärvi Ihamaanjärvi Vesijako Tuorakan Alestalo Båsgrunden Venetjoki Tykölänjärvi Tamppari Dimanskär Sarpaniityt Valkeisen
lampi Valkeajärvet Itä-Pakila Hästbacka Ternuvuoma Vähäletto Sulku Auhjärvi Heikkola Vitikko Björkudden Bodominjärvi Tampp
imäki Överbråtö Kotalato Mustinsalo Mellan Tjärhället Leiri Mänttä Lähteemäki Lotskerinmäki Spa Hotel Rauhalahti Vasikkasa
ari Lasipalatsi Vaajoki Tryskär Juktenskobben Riihijärvi Åkerholm Lentiira Halkovaara Fors Tilanniska Haikarila Mustakari
Guollebas’tenjar’vi Saarelankylä Routio Hoikkajärvi Ukko Alalampi Rivit Pietilänpelto Prästvik Mattby Mikoinen Yliviitala
Heposaari Tullklippan Kiviniemi Isoperä Giftarsöarna Koirasaarenluodot Särkilahdenselkä Peninniemi Kursila Vähä Suukari Lj
ungkläppen Ylinäljänkä Krassen Glasaskär Lammiskärr Hossa Hyötyinen Pallaskurkkio Papuluomat Rasivaara Urpalanjoki Arvenka
ri Iinatti Myhinpää Riutunkallio Koabbiloaivi Komu Mykkylä Uittoharju Rihkaanjärvi Smulterbacken Heinlot Västerändan Tammi
sluodet Muntee Söderskärs Norrbådan Ahmajärvi Jylli Vesto Stora Halsholmen Södholmarna Porkanvaara Rönngrundet Mustijoki K
ankaantaka Långsand Lamunkari Rautunselkä Katkuru Tiilikanjärvi Pietola Laiterla Lukus Äpräs Numminvor Heinä Ormskär Hotel
li Pyhätunturi Oy Mustlax Eskelinkoski Hietasaha Nevanpää Åggelby Pieni Pyhäjärvi Kaisavaara Rantasipi Pohjanhovi Hotel Alakuona
ukkulamäki Syvälänkylä Lapinranta Ylävaaraniemi Kylkilahti Fjärdskärsören Knöppelgrynnan Savukylä Hoikka Petäjäsaari Holi
day Inn Helsinki City Centre Turun satama Västergrunden Länsimäki Miekojärvi Karklobben Termusjärvi Paajala Skatanniemi M
ekrijärvi Kolkonjärvi Hervantajärvi Sammaljärvi Nuolusoiva Miekkaoja Linholm Suksela Smedsholm Taipaleen Kanava Storör Ke
tolanperä Hyvälä Kukonmäki Kekoselkä Oijärvi Mansikkaaho Rovapää Kurunsaari Kekkolanniemi Miinala Tootiletto Häntäaho Hun
nuri Itä-Aure Tikankoski Puhakka Gåsberget Kajavakari Byholm Issakka Sappu Aholankylä Perännejärvi Enbusklandet Heinäselk
ä Pohjanletto Tanskila Sieppi Klippi Artukka Vesisuo Havumäki Tshuoggajävri Loilo Vesa Savonkylä Keskuskari Tukkikarinsäi
kkä Äijänkumpele Jänijärvi Hirvasniemi Vahvanen Isokero Hamula Ylisjoki Kamsala Untesrova Sammonaukko Arolanvaara Fröjdbö
le Mälhamn Pirnesjärvi Sormusvaara Pelkonen Viisahoaivi Haanpää Korkolanmäki Hannonmäki Vaihojanperä Leivonmäen Kansallis
puisto Postovaara Pättikkäkurkkio Rödhällan Uhkola Ritamaa Nimetonjärvi Kuttusvaara Västlax Nordastören Hålbådan Lähderan
ta Akanoja Tyytiä Vongoivanjoki Metsä Ruonajärvi Innerfjärden Hemsjön Hålgrund Medvast Räisälänranta Aikko Ahjärvi Kärra
Talosaari Pyöllimvärri Ihamaniemi Losovaara Hyntilä Getholms Sund Vaskiluoto Akonmäki Pitkäkoski Bjurn Yrjölänkylä Mäkijä
rvi Yli Askanjärvi Nuottakari Vimpeli Selkojärvi Kukonmäki Söderglo Örarna Hakunila Akonvesi Keträvaara Laihala Kieringin
joki Lampinen Koirapaasi Hammasmatala Örarna Janka Malkasaari Kumpyöli Näset Hinnerjoki Matila Karkunkylä Peltovirta Mult
ala Bengtskär Vuohiluoma Liikastenmäki Eteläpää Käyräsvaara Vastaniemi Rastinniemi Teiko-oja Tynkä Hosoja Mattholmsfladan
Riutta Kålskär Pelmas Smedsby Uvbergen Uski Södra Mossaskär Syvänpää Koistinvaara Tuvas Vikinga Läntinen Pihlajasaari Ah
venkoskenlahti Bruksträsket Stora Sädik Järäinen Kistskär Melaniemi Ytterstbådarna Löyttymäki Kokkoaho Vaasan Saaristo Laurinmä
perä Skierreoaivve Ryttarbådan Kilpela Oustajärvi Laupusenmaa Lisarholmen Södra Jungsund Blomträsk Virkby Nuuksionpää Pa
asvesi Mattinen Karsikkolampi Jauhiainen Gräggböle Viuruniemi Vanttausniemi Tallukka Himmelskärs Skatan Mäyrämäki Kelkka
salo Rönnbusken Munsön Rahja Iskmo Ön Karskobbarna Lilla Möön Munkkiniemen yhteiskoulu Joenniemi Kätkänvaara Koihnannev
Brunnkläppen Kaiplot Vatmusa Ylivojakkala Miettinen Huotranjärvi Jaakonvaara Lipasvaara Korsholm Karjaluoto Lahnaniemi
Ylinen Jokijärvi Rishnjarvärri Sikkola Kaurinkoski Utrianlahti Vuohenoja Kasurijärvi Haunistenallas Lampijärvi Stora Äsk
holmen Lahnakoski Kamskall Kettumaa Rautalampi Vuorenmaa Rönö Yttre Långbådan Palijärvi Utterharun Lämmobro Mustapää Leh
mäkoski Gästerböle Smedbacken Lautakotaoja Sipilänmäki Hiastinlahti Kalevankangas Vesisuo Uddavärri Hevonkack Tervala Ti
ska Norra Tjuckan Kackur Venetpalo Svinö Göl Koikeromäki Somppi Soilukka Miettylä Toritunjärvi Hooli Östergränden Hienan
iemi Hepo-oja Petkobben Sarkinneva Majautmäki Taavettila Kaistarniemi Harparskog Stuorraskäidi Ohenoja Laajajärvi Kerma
Jooseppitunturi Finnholmsflagan Pielasroavvi Alhonlahti Pohtio Velkuankaupunki Tyrri Lontta Torsböle Alahonkajoki Sonkav
aara Kutumatala Fjärdskär Tuiskukivalo Ailanganjärvi Odensö Notgrundet Pöytiö Ledskär Nikkiranvodda Vähä Irnijärvi Saitt
a Kaulajärvi Huutjärvi Lähteenoja Laitjärvi Sokos Hotel Aleksanteri Lutta Iso-Suini Kotkama Siivikko Ojankulma Lahnajärv
i Kuovitunturi Ulvo Kekolahti Paavonjärvi Tomukorpi Hannonkumpu Kultanummi Kuorinkiselkä Väisänen Neponaukko Lupinkari H
yttilä Karhunoja Suulampi Vikarharu Selkämatala Rauhalahti Puolalanmäki Lastumäki Stolpas Teijula Norola Tarvojärvi Vene
tekemäjärvi Alanen Bodifolk Norrsund Metsäsaari Tuusulanjärvi Sammatti Tennilä Siikakoski Pöllänlahti Honkimaa Snåldön K
usijärvi Vardoaivi Kenttäkumpu Miesjärvi Alahurttanen Nikisalmi Baggnäs Niemiskylä Tappomäki Mannakoski Hansas Vahvasenjärvi
la Rasala Fastarby Grissleholm Pyhämäki Hästö Tervanen Strömmingsgrund Kolmosjoki Hevonlahti Hirsivaara Tapaninen Nickby L
eipävaara Utterö Fjärden Hoikanvaara Jalasjoki Slåtterholmen Ängsudden Överby Hentulansaari Hirvasoja Hjortronharu Gaddarn
a Laitavaara Västra Tärnören Sälglo Näset Södergrundet Gråsjälsörarna Heinälampi Koikkalanmylly Rovasenjärvi Kivini Severi
Santos-Hoikka Pokka Valkialampi Hilmonkoski Raukkobådan Västankvarn Heinäset Nousunlahti Toikkala Lieksanjoki Peteri Kant
oniemi Turku station Katavaluoto Lensunkallio Tillinmäki Tshuukisvaarri Flackåsen Eteläsatama Pyhänkoski Valkkojoki Leipil
ä Simpiä Jongunjärvi Möykky Martinluomat Starkisören Tapaninkylä Lampaanjärvi Alhoniitty Tömpsä Iso Äiniö Stora Läggangrun
det Kaarnitta Flyttjorna Vehkataipale Keminkraaseli Köhniönjärvi Saltskär Maijanen Anavainen Ojakangas Nuokkionoja Radisso
n SAS Royal Hotel Pohjois-Karjalan Lääni Siltasaari Kalliorinne Sarkamäki Kapeenkylä Liponselkä Flootti Iso Leppijärvi Lan
kojärvet Palokarinletto Makiloharun Hirvasselkä Tyrninkylä Haloniemi Ruutanalampi Svartstenen Tarha Koutonen Teerelä Housu
järvi Kyrövaara Merikallat Rackarberget Lammijärvi Kutila Iso Raatejärvi Sokos Tammer Kuralanletto Österhället Vuosanka Ka
rhusuo Stora Kallberget Sulkavanmäki Petruma Ruonaa Varassaari Värrätsaari Grisselskär Hietala Skogsholmen Pehkola Pahkajä
rvi Rento Kuortanojoki Harmaja Pahankala Vadsundet Mutkanmatala Röholmen Ahkiolahti Pöllöjärvi Erdigvärri Vuohiniemi Kalma
rinjärvi Kavajärvi Katrinjärvi Haaposaari Tuuliharju Apianlahti Källviken Kalliojoki Horrinen Satulampi Hauruset Nästholme
n Kilvenpalo Tallholm Kolkuttamo Iso Susikari Kontiokoski Suorajärvi Markkala Kiveslahti Tammisaaren Maalaiskunta Kukkaron
iemi Asemakylä Granbergsgrynnan Heinäpuro Jänisniemi Keränen Kaivo Kulusjärvi Kumpula Ryssviken Härmälä Tuurala Strömmings
Honkainen Piilimäki Grillskäret Sundsvedja Paksumaa Hotelli Seurahuone Varpu Niittuperä Kurenpolvi Roavviskäidi Kuntila Kökar Tj
pudden Jyrhämäjärvi Tasasenkrunni Majakkaranta Luupola Fåfängskären Antskog Vit Latonpää Kontkala Varhokylä Rokua Vidkull
aviken Salamojärvi Vuorenmylly Paavolanmäki Paskaperänjärvi Nedergård Pikkuletto Toejoki Kuuantaka Saijanoja Huusko Träsk
holm Etelä Kultalahti Kyrkogårdsgrunden Birisholmen Kirkluoto Haapavuollet Haapaselkä Kirmusaari Vastamaa Isonkummunniemi
Kankaanranta Korkeatörmä Puljahanoaivi Ihanto Orihkari Isolamppi Tehlo Keinusaari Ivalon-Matti Kuplholmen Hiisivaara Paj
ula Skurvurback Lautiosaari Själaklackarna Koska-Shäddehvärri Molnby Nihinniemi Läheaho Broby Storstensör Pessipohoaivi S
epanlahti Lassinkylä Kurisjärvi Tykköö Nukari Mäyhäjärvi Heimala Saapaskoski Mänsas Herttoniemenranta Sulanojanselkä Tipa
s Vesunti Kyrkholmarna Lusikkala Nunnavuori Oksava Pöllälänniemi Keätkipassi Sparasuola Pujola Sarkolanlahti Poutuis Jout
sjärvi Pohjanpuoli Iso Möttölä Hirvaskoski Palosuo Ritgrund Lemmensuu Angesholmen Tervonjärvi Akkola Muotkatakanvaara Mat
ara Korpi Saarijärvi Lehmäjoki Shäddehjävri Isojoenranta Pitkänpää Vaimosniemi Venäläinen Sikovirta Kråkskär Norra Klovsk
är Trutören Puijonlaakso Rantasipi Sveitsi Vallisto Petäjäluoto Saaristomeren Kansallispuisto Vääräkorpi Barskärsfjärden
Mononiemi Kylänjärvi Virttaa Södra Klovaskär Välijoki Små Sundskären Mäenpää Serrijoki Pihlajamaa Sairila Iisvesi Södra R
isholmen Yli Rikinjärvi Maloxen Ollinmatala Etelä-Karjala Niemennokka Kungsholm Leustojärvi Haimoo Eskelinsaari Högkobban
Häraholm Ryytynaho Vapunmäki Bjurskär Haahtiletto Öjen Haukanniemi Polmakvatnet Riisanen Äspören Peiponniemi Näsinneula
Observation Tower Gubbelandsö Sälbådan Liepimä Lydaren Kivari Storkrokan Työlaitos Rosala Hamnholmen Tevanjärvi Kattamolo
mpolo Pettinen Muurusrova Asola Aimala Solkeinkylä Skärlandet Smukkajärvi Vuoloinen Staversby Revässelkä Vähä Lohijärvi N
ytkymenjärvi Ullavarash Häkkisen-salo Haminaluoto Likojärvi Hämälämäki Suppalo Kaldautshjokka Niitselysjoki Skrakaskär Härkölah
grund Alhonjoki Vinsajärvi Kerttula Havuhällarna Tokola Rämsä Vuores Uiminniemi Kuttala Laamila Markomby Peräpohjola Auti
onkyllä Tapaninaho Kortemäki Bärsskären Pöliä Tampere Siikapauha Iso Lamujärvi Ivvanashjokka Kynsiniemi Rimskär Pikku-Nie
melä Kevari Lindströmas Korkeela Toimela Harsböle Märkäjärvi Kyynelvuono Granlund Ruskeala Västergadden Korsholmen Raja-J
ooseppi Miemala Koivu Maasselvaarri Nälitalo Hermansö Saunaniemi Ikävä Raimela Ampola Ämpyri Hallajoki Västerbacken Vähär
öyhiö Ritola Tarkki Kiurujärvi Kangasaho Juktisgrund Kupsunjärvi Sommaröhäll Pölkå Kuusela Lilla Fagerö Huhtamaa Laukaa U
pinniemi Hyypiöjärvi Böleberget Korvajärvi Småland Lietsamaa Pyörä Kelsimä Sadinharju Kalkkivaara Paisua Puromäki Saukara
inen Innerskär Kommattivaara Knuutila Appuljärvi Berts Margretören Kulveikko Lappfjärd Soininmäki Fjärdskäret Dagsmark Ke
sänkijärvi Lahdenperänlahti Hovirinta Basafjärden Kauhajärvi Rätylä Suonteenselkä Hartosenpää Kytänniemi Kalbådabrotten R
ömar Hemfjärden Siilasjärvi Lill Kobben Perttausjärvi Raiskionkulma Sokos Hotel Puijonsarvi Ruostevaara Tihilä Koukkalamp
i Lövgrunden Kärkäs Vuorenmäki Pappilanmäki Solbacka Siiselät Tunturijärvi Paanalanniemi Puuniemi Gora Suorsapya Metsämaa
Ilmarinjärvi Itärivi Grisselholmen Erkkala Ala Säynäjäjärvi Narkio Trutkobban Kylmäjoki Yrjensbacken Pieni Lamppukari Ke
ttulanlahti Thule Mankola Norra Sandbådan Ylätalo Martinkarit Siilitie Kumpelluodot Kauppakeskus Lippulaiva Iso Sietteläj
oki Ylöpirtti Jormuanlahti Niipajärvi Tuokkola Suokanta Trehålsholmarna Soikasti Pohja TV Mast Sarkola Rutakko Spärrgrund
Maltiojoki Likoniemi Hönälänmaa Hirvaspäät Stornäset Högön Hudöfjärden Pöllönperä Hurnasperä Vuonislahti Suolampi Joensu
u Airport Gunnkobbarna Ranialanlahti Porila Knopkägra Kaitaa Lassiroavvi Rönnäs Ruskio Siuliovaara Ampupää Ahverijärvi No
rpanvaara Javarusjärvi Kaiskeri Teeriaho Ytterbråtö Mansikkala Pussila Ylemmäinen Kopparöfladan Järdnoaivi Matorova Jänissalo Sk
Torasalo Loukinainen Aunesluoma Häähdjärvi Pålsböle Lieranta Haukipudas Turunen Lönäs Hermanskär Lintusalmi Tankapirtti
Engrunden Kaita Finnholmarna Suntholmit Ahovaara Lempersö Pyttis Onkilahti Djupsten Stenkläppen Väänälänranta Skinnarla
Kosiö Huslandet Myttäälä Vehmaniemi Bockboda Isokytö Vändören Savikylä Martinjärvet Sorsansaari Komossa Liikkalanniemi K
utumatala Kniktilä Laitilankylä Klockören Hirsimäki Mömmö Jysmänselkä Kurkijoentie Leinilä Nurmes Meskenvaara Luuholmi H
ietaperänlahti Salskärs Kobbarna Suoniala Suontaankulma Huhtakangas Pikku Pukki Tervatie Lusinselkä Levämäki Marsudden J
uurikkavaara Jåfsbacken Koskunen Bjornholmarna Lismajärvi Aurinkolahti Orikorpi Koskiselkä Skiten Välikylä Pikkukari Väs
terträsket Horppu Okskoski Stora Skarpen Köningsviken Raitamäki Halmaa Iso-Teutari Tietty Vuori Törö Saunamaa Mäntänkosk
i Mustinka Stuorramauna Skiihpajavri Stora Segellot Ahvenkari Tryhålskäret Alholmanselkä Smultrongrund Ruosniemi Hamns G
råskär Kaljunen Bäckholmen Jeägelveädje Hernesniemi Bredbergen Kuiva Tepastojoki Ahmatunturi Käringören Epuskeri Pikku K
iviluoto Vihalassaaret Kolimajärvi Kervilä Lilla Granholmen Nuukala Notkola Pahkakangas Pessipohjärvi Hälsingholmen Maul
a Club Teatria Svartvik Sanginkylä Sirkkula Herajärvi Mustakumpu Ändhamnsfjärden Käcko Akuvärri Brändskogen Sidbäck Muns
ala Liiansaari Best Western Hotel Kokkola Brattholm Suopohja Scandic Luosto Korpimäki Niskala Sahanperä Kalluoto Akshujä
vri Turku Hino Hellälä Keväjärvi Kuarinkijärvi Muddusjärvi Paukkaja Morskär Kataloinen Parkumäki Märkäjärvi Krokö Hovins
ilta Sjösäng Hinkkajärvi Kaakkola Poroila Kytölä Aarniniemi Skierrivodda Varpskäret Näkkäläjoki Brändholmarna Sammala Tö
ppyniemi Torrören Kaivoneva Kuslot Kajana Betlehem Sandkallan Ylinenoja Rajaperä Purhala Vilmajoki Lilla Munkören Aatoil
a Ampiala Kuolavaaranjärvi Rummakko Valko Ojamatti Kuorinka Kortepohja Vähä Teerijärvi Meisala Ruhvana Sahpanoaivi Lapakko H
dra Vallgrund Lastustenkulma Tuomoinen Vindholmsfjärden Nissinmäki Palo Enskärs Hamnen Töölö Haapavirta Ouran Saaristo Mo
ntalampi Paasialaträsk Möträsk Tammenlahti Byskär Gråskärsbådan Hanisjärvi Vesanoja Soininkoski Stora Rävharun Mäntlahti
Ylivuotto Leuvanoja Leivejoki Saariniemi Paljasmäki Nenättömänluoma Palkisoaivi Pitkäranta Kaamanniemi Lähteemäki Pakarov
a Kummelkläpparna Koören Siukatanoja Kauniainen Peoskeri Nyrhilä Miesvesi Nynäs Kattilajoki Kylkijoki Ramada Airport Hali
vaara Hingunniemi Emoniemi Könhäänharju Okkeri Lusi Hakali Matkala Kuurila Svartgrunden Sampinletto Naapankivaara Maaleor
Piltunkijärvi Utterstenarna Jänkävaara Timanttimaa Pierkkukoski Huuhilojärvi Palojupukka Lylykoski Kalskärs Fjärden Kyrk
oskär Kulkukero Siikasuo Kauppinen Bergskären Hölttä Inganmäki Viitasänki Saunalahti Gloholmen Maunavärri Akkispahta Puur
ijärvi Peräoja Lampikangas Norrgrannas Puohomniemi Puhjo Kekkilä Kulmakkojärvi Kavajärvet Tärngrynnan Ryynäsjärvi Mossala
Sund Palalot Skötgrundskobban Ummistovesi Repola Vehkaperä Pohjasmäenpää Kurola Ihalansalmi Horsmanmäki Söder-Ina Hanh
ampi Lismanselkä Nuolikangas Kannuskoski Varlaxviken Saarilampi Karhuoja Storlandet Sevettijärvi Kuuhimojärvi Peräaho Hal
lmanskär Pennäs Ruskonselkä Savonkylä Korkee Kaitavaara Riuttakari Poikolanmäki Saitala Etumatala Etelä Riutushvärri Joki
sivu Rikkijärvi Vuobmavei Nuuppaanjoki Yli Askanjärvi Metsävienola Hampusperä Tausta Immalanjärvi Kärenmaa Kuhmalahti Lil
la Grimsholmen Hakuni Härtsback Nihtisilta Kainuunmäki Koiranvaara Tyrnävänjoki Långsjö Leppilä Ulkonokanhietikko Hukanko
ski Iivanashjävri Purtovaara Ruvaslahti Vasarainen Koabbilävdshijävri Tuorijärvi Laajaranta Musta Kumo Kaltsila Palokuusi
kko Sukkulansalo Jylppy Melalahti Myllyvainio Nittynpaa Edesudden Paunupää Katajalahti Länsanskär Tattarisuo Rääkyvaara P
aasovaara Kiimajärvi Hirvikoski Neuvottomanlahti Lodtjokkskäidimoras Uusi mylly Korsör Grund Raitsaari Jungfruholmen Merkkikari
ran Kapustajärvi Katila Monola Förstlandet Lupovaara Pulliisvaara Poikkijärvi Pohjakka Sepänjoki Vähä Katavakari Kehvo Hamp
pu Ikaalisten Maalaiskunta Norrsundvik Skietshamjoki Dyvelholm Saukkoluoto Kourijärvi Tervakoski Hannula Kilskiftet Raasijä
rvi Vehkomäki Tyrvää Nivanperä Otamonlammi Vuottoniemi Skeppö Ritoniemi Peltola Raiskiojärji Kalseppijärvi Kinkeli Stora Tr
äskö Mettistö Ålholmen Lautakonjärvi Forssa Airport Pielisjoki Lyserpakka Lindholmen Kiludd Sammalkangas Sajaniemi Kompassi
karit Kaupinmäki Jäimääluoto Paavolanjärvi Kallo Rukama Niinivesi Lillharun Töysänperä Palsankylä Ohrikylä Kuusamo Olkitaip
ale Kotiranta Rajanhelli Määrjärvi Järvistensaari Hyvelänviiki Stavernäs Vesi-Koni Pitkäsalo Snappoppslandet Suuri-Pisi Löv
näsgrunden Ulko-Tammion Luoto Settijärvi Stockön Harjunpää Pahkalahti Hovinsaari Leinonen Askanjärvi Venäjänvaara Keskimmäi
nen Iso Äylä Ljusskäret Puujaa Tolvanselkä Måsskär Mallasvesi Koila Kainuu Ansionjärvi Tolppa Ukkila Korkatti Turri Hirvipä
ä Vältinperä Jakalvaaro Pajuvaara Pitkäviira Pargas Nokian keskusta Tarpomaoiva Lilla Ravaskär Kaunislahti Vanhalanharju Mo
stan Kaskistenkarit Kinisjärvi Iso Pihlajajärvi Kaamusvaara Estholm Sandnäsudd Vikajärvi Hindersgrund Lillpellinge Västerbå
ksblakan Kyynäröjärvi Krannila Mustioja Elijärvi Manittula Ykspensainen Vastmäki Röysö Edessalo Säljesträsk Ryssholmen Läng
skär Pukkila Nirronkero Lierit Luomala Pitkä Enonkari Siidsaari Lilla Rävharun Selkäranta Onkemäki Vähäsalmi Runkaus Hautaj
ärvi Kankarinlahti Soikko Säyneensalo Purholmanselkä Hirtolahti Lindnäsudden Pikku-Ponku Suvisranta Orimattila Häkinkorva K
yysilä Pyhäsaari Kuninkaanmäki Rutava Aho Sepruvaara Kinkomaa Kojola Siisiälä Västra Björnen Hernevaara Vähätiitto Tupos Bä
ckby Limppu Kuissaari Iso Räyrinki Poskimäki Tohmajärvi Kuusankylä Unikko Ekola Oulun Lääni Själbådan Dalsbergen Flaskskärs
gloppet Håkonskärs Flyen Härkämäki Pylväs Espoonkartano Näävertainpohja Ellanjärvi Puukkohaara Keihärinkoski Pyhäniemi Närpe
yykölä Iso Salmijärvi Köyränranta Gåsörarna Asiainen Höntönvaara Mäki-Matti Metsälampi Välisalo Maikari Iso Marsaari Vent
elä Vedentausta Viuruniemi Rähikka Kuopiola Revlarna Ahteentaka Tärngrundet Kötsinmäki Bastholm Särkisilta Malminkartano
Lilla Bråtaholm Mikkola Nykänen Trukki Valklampi Mietinkylä Juhannuskukkula Simppola Käylä Pieni Lehtojärvi Kalaksu Morsi
ussaari Säärmäki Kulpakko Mansikkamäki Rannikko Matarniemi Hannusjärvi Revarnes Nabba Ojanaho Koskis Ahvenlampi Pyyaho Pi
eskeri Nissinkylä Härjänoja Antinletto Toskalharji Järventakusta Småskären Käävänkylä Käpäli Torvenharju Leppijärvi Ekskä
r Tuovila Palttoniemi Nämpnäs Leistilanjärvi Nekala Ruojärvenkulma Alaskylä Bredskärs Kobbarna Knösen Jollutsjärvi Furusk
äret Rättyä Kukaslompolo Järvenlampi Pasa Kaukolahti Kajuuttaluodot Penttila Pirisholmi Komila Kaalamaniemi Kärrys Keikka
la Etelä-Haaga Ruohonpää Mäntyoja Sokos Hotel Vaakuna Helsinki Vuotila Gammelbylandet Liesjärven Kansallispuisto Oxkangar
Kingluoto Kallinki Tyrnävä Koosanmaa Kuusenhako Kinola Tankola Kalguoaivi Södernäs Pikkujoki Knivsund Berghamn Hamarijok
i Kurö Ryydynpohja Polvenkylä Outa-Suivakko Kypärä Vieruenjärvi Väntäläinen Pennasenvaara Kylänlahti Vanjoki Sänken Vikar
s Vuonnanniemi Kaara Skötharugrundet Olkkonen Salskären Bredvik Möön Norrskärs Hålet Lastujärvi Hoipola Jylhämä Flatö Kol
unkoski Kourula Munne Varjus Kiiskijärvi Pensar Kuru Mastörsbådan Buskskär Joutasjärvi Toijanniemi Bodbacka Eugmo Nurmeks
en Maalaiskunta Junusmäki Jutta Ulkokuja Vuorgutsherrajokka Siskelvuono Katinen Mäkipirtti Ala Kuurtojärvi Lanunkallio Pe
rttamo Liakka Alu Lokka Metsänkylä Hevosteko Herneshuhta Rutalampi Karperö Toija Kapholmi Pateniemi Torppala Rådalen Snöb
el Rönnkläppen Harjuranta Klubbviken Petäjäsuo Gråsjälsgrynnor Olhava Höga Tosskär Kolshanoaivi Vodajävri Vetterkulla Lei
nosenvaara Hinsala Hietakoski Istruala Ritokoski Syvä Nirvajokka Alimmainen Luujärvi Blomstergrund Udden Naraholma Päijätsalo R
Furuskäret Kaihuanjärvi Kauppijärvi Sakonkylä Vuoriniemensalo Tortti Huitsi Taatila Mäkiniittu Huttulanlahti Petjärvi Kil
osela Fuila Huuhkujajärvi Gåsörsbukten Nojärv Tollionmaa Heinola Pehto Hanskinlahti Pieni Rauvanvesi Kärjenkoski Messe Hel
sinki Teiskola Bolanskärs Revet Ytterlands Bådan Storlåhls Naissaari Huhmarvaara Veitenmäki Korkeaniemi Haltiajärvi Kaital
ampi Lökharu Sunonen Utterbergslandet Vaheri Paukkavaara Nivunkijärvi Kreivi Pohjois Riutushvärri Sjölax Pihkoo Melkkilä I
ngermansby Katakari Naarslahti Sironen Karhuntörmä Kiantaperä Liikamaa Niesi Haigaa Hänninaukko Vedenpää Koum Siiponjoki J
urvala Käävelinneva Laitamo Korkeakangas Forsslätt Immonen Lepola Vaisaari Längden Lehtikumpu Lierosaari Lohja Ukselmapää
Alilammi Viinala Ollila Rääouri Sammaloja Eskottijoki Kukkanenjärvi Mäntykarvo Hietaniemi Leikluoto Prinkkilä Metgrunden V
eteläinen Hämeenlampi Salvastunturi Kuurmanpohja Pattusvärri Kontinjoki Påskskärs Grunden Skitin Racklet Kersilö Isolampi
Varhela Juurikkaoja Linnaträsket Aspnäsviken Suotukylä Stålgrinden Pääjärvenperä Vainionpää Taivaskero Kojukallio Pääjärve
nmäki Maahaaro Vuojus Kolabacka Munks Ankkurikylä Neljäkari Kallio Nyrölä Lillgadden Iso Kukkuri Mäkikangas Sinkari Kuosav
iikki Tokonen Pieni-Liikkala Kotka Pöksä Matikanniemi Ylentola Alalompolo Nägels Liikkala Martinvaara Pulli Suursaari Peko
mäki Långviksudden Sokos Hotel Tapiola Garden Skepparskäret Kortetmaa Päiväjärvi Karihaara Vasikkasalo Kalkeri Taukanniemi
Alanampa Kavila Höykinpuro Smörholm Sokos Ilves Verkkoperä Kuornoorinkloppa Juustokalla Garsböle Utsaaimijokvärri Turpeen
perä Kohtala Kaares Sahannokka Navarit Lipinlahti Furuviken Höstvesi Jokimäki Kupila Myras Hampgrunden Tetrivaara Tuorkott
ajajärvi Murhahaaranoja Yli-Rantala Nerohvirta Sokos Vaakuna Rovaniemi Tervasneva Tiukuvaara Pirttikari Paatsjoki Pikkola
Silasjärvi Kehkola Magga Muukko Stora Källskäret Maajärvi Suuri-Kormunen Pohjametsä Hirvensalmi Mourusalmi Vaajasalo Sitikkala
ä Tuhkala Tsoarvijokka Vuoskoski Kamppari Pieni Airijärvi Kulho Koivusaari Tanskarla Halmejärvi Paarujärvi Arvassalo Suur
isalmi Tjuvholmarna Kaukuanjärvi Iso Ylijärvi Raakunjoki Porkonen Pönniömäki Rantavoimasvuoman Asutusalue Jyrkyli Vasikka
maa Klovaharun Stora Salskär Häppi Summanlahti Lintuvuori Pasila Hoikkalampi Ylikieri Malarby Salmenranta Saivikkala Kylk
ijärventaipale Synnerstholm Mossaskär Säyneniemi Västersundsby Kalsu Bendby Varttokoski Patterinhaka Numminen Houtsala Vi
ibustuoddarak Kynneljärvi Partakko Teiras Hällgrundet Mutkanpohja Ahvensalo Myssholmen Koivuhaka Koverus Tuolbijärvi Raja
-aho Riitasenjärvi Liden Kilpisaari Lingrundet Stordjupet Timoniemi Ryökkylä Berklar Pargas Port Itä-Peränne Karkku Karja
maa Anttikarvo Pyöreinen Keskar Hästö Busö Saarikunta Laiskanselkä Rönkönvaara Pyörevaara Skanslandet Asplund Kuorajoki Å
dö Fjärden Tollikko Suuri Jänisaari Långgadden Släta Lekattskär Ahmapuro Pöppölä Korva Rankourinmaat Sautunturi Vähä Irni
järvi Tauriala Ulmajoki Leppäselkä Paunola Saimaan Kanava Lehtoranta Järvikylä Jyrängönvirta Hirvaanmäki Tervakangas Svar
tsjö Pundars Riispyy Anholmen Timojärvi Raunistulanportti Hirslot Hirmula Javarusvastu Kyrönkari Sammaljoki Ersholmen Hav
usela Lindören Tiisa Tråkskär Nirvajokka Torasjärvi Kukio Malmsjön Mattinen Ailigasnjarga Juolasvesi Rantasuojoki Saana B
romarvsfjärd Storkrokan Suutarinjärvi Ruska Sulkulahti Kräklan Vattuaho Sukerijärvi Kinnuset Yli Hukkanen Näränkä Särsträ
sk Oilingaisenpuro Päiväluoto Loukku Kalaholma Niemenranta Alskogssjön Vohonjärvet Puikkola Vartiovuori Kråkskären Kiesva
ara Kirsilä Matikkala Åmlot Kuorsumaa Maikkila Näätsaari Viinikanoja Svartklobbarna Nurmonjoki Ladnjoaivi Viklandet Velku
a Alavojakkala Timppi Klöverharu Tredjeholmen Seyrisjoki Storsviken Vasalampi Västra Båken Jungar Iso-Kainua Kaivomäki Nä
lkävaara Plaverinkari Lommila Arvenjärvi Söderbodan Vähäperä Tärnor Pumpanen Skråbbo Tervaslahti Kohtavaara Kumpusenjärvi H
o Viurejoki Hakoniemi Sonnanen Papelonsaari Kolabäck Halla Luhtalankylä Ahtiala Vanttioselkä Rouvvivärri Paddainen Rapsoa
ivi Metsäkylä Puntti Pakajärvi Rautunselkä Kamaoaivi Björnträsk Törmäsenlampi Aholankulma Hartor Syndersjön Kiviranta Sto
rkanskogsundet Koivumaa Lintusalmi Ingå Raakkula Sutelanperä Ilmola Väinölä Koponby Vehka-aho Tšuomasvarri Poroluoto Tiia
isjärvi Kivinen Blänkan Heikkisenniva Pekkilä Söderändan Svinö Fjärden Rattostunturi Tornionniemi Backoholmen Ostrov Yarv
e Östra Björkgrund Riisanen Munajärvi Timisjärvi Alanurmo Ruchey Syakkiselyan-Oya Äskholm Ukkostenjärvi Toanganoaivi Ala
Palkki Öklobben Perkala Grunden Hauruluoto Raudanjoki Manlahti Erkinharju Loviisa Nuutilanmäki SPA Hotel Rantasipi Tropic
landia Kiiskinen Yläkuona Komiaho Takasuopalampi Lägnankläpparna Malko Sunila Laajus Lillträsket Stora Rövarn Ratilanvaar
a Tiuruniemi Svartböle Auvonjärvi Vilmavaara Lopinkari Räystö Skorvklobb Kairamaa Lapinluhta Renkajärvi Jaakola Rantakunt
a Pizzeria Göreme Hästbådan Åkersholmen Rajby Norskari Ylinampa Alinen Alposjärvi Toulaus Outakoski Uussaari Patvinsuo Su
olampi Korttamojärvi Alajärvi Iso Huilkrunni Haukiniemi Jussinaho Tarmviken Rääppisoaivi Åminsby Jylängönjoki Fjärdskären
Hainusjärvi Vanhankirkonpuisto Suoppaoaivi Rastaala Strömsklobben Juoponperä Olkojärvi Sikaluoto Vuonamonlahti Lamminkos
ki Harjajärvi Prännärinniemi Huosiaisperä Koskiaho Lattomeri Nikso Sokos Hotel City Börs Revlan Hangonmatala Säikkä Salan
ki Luovankylä Töysä Pohjois-Hervanta Kuusisenselkä Paakana Mjotike Salopää Sotajoki Kukaslompolo Saarenkulma Kesola Palju
kka Käärmetvaara Sammalniemi Iso-Harte Leppäjoki Laattaja Kuivasalmi Kuossavärri Hiitelä Karvistonpuoli Pomarkunjoki Pane
lia Kuivanuoronkrunni Vanhasalmi Nieminen Nuoraperä Halluskeri Hjortronskärsgrunden Kittelmossen Petrumajärvi Savikanta A
lkunkari Ryöttö Norrberget Yli Naarmajärvi Vähä-Pirha Tauvonniemi Huistinvaara Valdufälis Vassikkavaara Prackgrundet Rörgrynnor
skerit Sironen Kurajärvi Västra Furuskär Vertsajoki Väliletto Lempiäniemi Sommarvik Mulliniemi Västra Korsholmen Kapperajä
rvi Kopparträsk Vattajanhietikko Manalkkapauha Saarento Lipiajärvi Kätkäoja Pesäntäjärvi Taabmokjävri Kuuseljänjoki Ala-Pe
nikka Hyönölä Gränskärs Lerharun Smedsholmarna Levänen Kukola Pirinjärvi Löytövaara Saitta Kulm Fårskäret Vaikonjoki Kotal
amminmäki Rynkäinen Sallila Vaskenperä Kellokari Kirjalansaari Karnasrottaoaivi Hemmi Inkerilä Sadeln Ristonjoki Salahmi T
äitimänniemi Moukajärvi Husu Koskenmaa Murtoselänporopirtti Juottola Noppala Strandkroken Hovinsaari Konkkerinmäki Aarholm
anluoto Hylkinen Kokkihenna Skötgrund Hällesö Vuokatti TV Mast Pöljö Styrharufjärden Vatula Heikura Strömmingsbrotten Mönk
älä Lammaspää Pökkö Koijärvi Moalkkijävri Mustakivi Fröjdböle Kaattasjärvi Maantienjoki Kormu Varala Syteskeri Porvoonjoki
Saarenkylä Västra Rödskär Aaltokangas Tyltty Soivio Tynki Aspholm Veitenmäki Skjutbana Alanen Hirvaskoski Sääskilehto Sip
siö Gammelbacka Näsudd Kamparviken Lapaliojärvi Kallavesi Pöljä Bränsskäret Viikala Ahde Hiittiö Baggskär Jääskäjärvi Pyhä
lä Tölöviken Kuusala Vanttausjärvi Högö Hirvolanvaara Juoperinkangas Ruggskär Iso Haahkaluoto Oitmäki Finnån Komi Kaaritun
turi Pietinkoski Ljuskobbarna Hiienjärvi Norrholm Ketojärvi Lehmikivi Kvimofjärden Linnunsaari Ravall Viurila Partakonlaht
i Ranta mutala Räkkijärvi Pyytilampi Kelkkasaari Liuhto Brännan Ruototunturi Ilmiö Moirislampi Lapland Hotels Hetta Saloku
nta Lintukkalahti Yli-Tannila Askskär Hyvättilä Utsamo Sitlahti Söderby Mukkula Madetkoski Oustajärvi Honkanen Punkaharju
Papinsalo Viirinneva Majala Norra Kytökäringen Ämmänmäki Kallskärsreveln Silvasti Vallaholmi Munsmo Lupansuo Viirivaara Fl
atgadden Parrio Pallasjärvi Syrjä Somero Perunkajärvi Ryynänen Sundstens Vantutlampi Kuivikkojärvi Pieni Jääsaari Vanha-Ko
ivisto Auno Flada-Måsskär Piiliskoski Taivassalo Andersholmen Drängharun Hukkajärvi Musborstan Karjula Tykkylä Verkakylä Lilla Bo
vi Kuustenlatva Alvajärvi Stångströmmen Rundharun Naula Joskär Tervavaara Korpunen Verkakylä Kemi-Heikin KrunNi Risulahti
Sikakylä Nötholmen Sjökulla Köyhäjoki Maskinnamo Frönäs Suolajärvi Siikajoen Kirkonkylä Ulvinsalon Luonnonpuisto Tatankijä
rvi Holiday Inn Garden Court Helsinki Airport Elkki Porosuo Porovesi Åsholmarna Rönnbuskkläppen Kukonharju Utajärvi Skogfj
ell Pesiökylä Seljänperä Kaldhamn Lilla Skadebådan Naarjoki Vähimaa Laamojärvi Lilla Ådholmen Kaivoinen Hästökobben Roine
Söderudden Valkolanmäki Soiniemi Kurimo Taipaleenalasenjärvi Tapeli Juolunka Kättö Äkäsjoensuu Norrsundet Pensaskari Rokam
ojärvi Manna Saareke Parkkisenkangas Simonsbacka Leppäluoto Santaperänaukko Aksikielas Vanhaselkä Jurmu Tavastas Sidbäck R
aivaluoma Rikkilä Hietakari Ammesmäki Ihari Ranua Riipana Fårskärrskatan Rajakulma Sorastjärvet Nuuttila Larva Teersalo Kä
ppyrä Iso-Hius Vaaksjärvi Rounkloppi Antböle Taipalelahti Siposkärs Bådan Suopolvi Ulkopauha Smedsböle Skjulö Holja Keskis
joki Östra Halsholmen Kynsileikkaama Velliselkä Koukkutunturi Vreta Hiittinen Spjutsböle Yliveteli Oriveden asema Karkeama
a Ilmajärvi Tammsundet Ala-Kuhanen Kalpio Mahkuvaara Liljels Tuorava Hiirenjärvi Stora Ramsören Rommakko Luponnurmi Haapa
oki Kortekangas Djupörarna Gadden Möllarn Stora Halsö Kirmajärvi Knyllerkläppen Tolppi Ristniem Ahvela Talikangas Vihmalo
Kunnarla Läpp Vaipo Ljusharu Tuohisaari Nuuksvaara Ruokamojärvi Jälkölä Luodeletto Saunakallio Hällskäret Ritokangas Puuto
niemi Rastinsaari Särkiperä Park Kapyla Själö Rynka Saitajoki Lipo-oja Kutujoki Furufladan Sassalinjärvi Ristopinkari Viht
ijärvi Leinolanlahti Löytymäki Seljänala Sitolahti Siikakangas Kurjenmäki Muhjärvi Lupinmaa Uskalinmaa Korintte Pihtijärvi
Linkukero Honkavaara Närpistöjoki Ljusörarna Ikuri Vitgrunden Marjaniemi Pentinletonaukko Pienmäki Heinisuo Kirstula Älsk
holmarna Hästböle Joutsen Tallskär Peräjoki Hakonen Hirvaslaki Vaarala Kalettomanlampi Karperöfjärden Poksamojärvi Varislahti Yl
kallio Njuktshajävri Luutalahti Matinlahti Vesmajärvi Kallislahti Iivisniemi Kallionkieli Ytterstgrund Menesjoki Pitkävuon
o HVDC Fenno-Skan - Rauma Static Inverter Plant Rehjanselkä Piritova Iirola Illikainen Talaslampi Loutulehto Hietalanmäki
Äggeskäret Jokipii Tervasaari Storkärret Sinettä Storsvarten Näätänniemi Halikko Börsskär Lauttakulma Sinebrychoff-Kunstmu
seum Helsingin Rautatieasema Kärrynen Tyrjänsalo Hanni Inakari Vetikko Muurame Vöyri Leivonvesi Kousanjärvi Drombom Keluko
ski Kokkojärvi Ritalahti Jääli Ailakahvaara Ervastbölevik Nalkinjärvi Anttosenmäki Koppalainen Tilkka Kuuvannokka Fantsnäs
fjärden Kotakoski Ihakkasuo Harpudden Liljendal Ämpäri Ytterby Ruonajärvi Jääsjärvi Sommarön Kummelholm Venetmäenmylly Ho
kinen Ylläsjärvi Tuoppala Nierijärvi Korppoo Paakki Enharu Perno Kutuselkä Rasinmäki Valasjärvet Metsälehto Akkanen Koivak
ero Leteensuo HVDC Estlink - Espoo Static Inverter Plant Rönnbuskkläppen Kuivikkoniemi Venetmäki Rissala Gråskäret Nättelh
aru Grunden Hålax Vik Ounasvaara Granö Söderörarna Jouhtensuo Kettu-Matti Kaskala Liuha Söderskär Wredeby Tuorbumoaivi Hy
dan Södra Grynnan Tuulimäki Peräsaari Norgrund Kattila-aho Vessarinkulma Vias Kaunisaho Varplot Nenävaara Degerö Gräggören
Vaasan Lääni Naamankajärvi Parkkila Vahankajärvi Pusonjärvi Pellervo Vänninsalo Pöntiönjoki Iso Hanhivaara Kitinen Kaukal
a Voipaala Mietinsaari Peräjoki Kornajärvi Lilla Klobbskär Talin siirtolapuutarha Skytte Aitamännikkö Kaarenkylä Juurikkam
aa Alimmainen Suoltijoki Kullelampi Oravainen Rantuu Stenharuna Saarisenpää Pitslomajärvet Sammonlahti Gåsholmen Etelänpää
Kivihuhta Värriö Kesämäki Inkoo Pääkari Näseudden Naatjärvi Pentarn Uusikätkä Bärs Juurijärvi Perinki Uusikaupunki Suomul
ahti Uskoinen Vuorlahti Pauhu Pohjaniitty Simpelejärvi Särkkävaara Tarpomapää Maikonaho Jänkkäjärvi Lakka Kurjenniemi Borg
en Paunu Læibbejokka Skalluvärri Vaajoki Postila Luokanjärvi Kotalahti Sjöborg Rantapää Vistbacka Suomaa Äkäslompolo Ala Kisos
akörarna Kuodevääijokka Gräsgrundet Lamminkäyrä Koskutjärvi Abborskäret Iivananpuro Härmi Moninmäki Suonnansaari Heijosten
äki Käränkä Jouttijärvi Brännäistenkari Oskola Timperi Koverojärvi Raijojärvi Hietakangas Soukanniemi Gästans Törmäsenlampi
Pehto Oksjärvi Vitikka Päiväsalmi Rakaren Kalbådaklackarna Ampuminmaa Paloselkäjärvi Jalassyrjä Kärilä Lipo-oja Siivikkala
Suolijoki Naapurinvaara Mamreträsket Suonetjärvi Paakana Bastholmarna Keski-Vuokko Sieppijärvi Eitikansalo Haasiovaara Hyv
äoja Ratunkalliot Laukanaho Båtgrund Keski Kotka Patanajärvi Hiienvaara Varrasperä Summanjoki Pankajärvi Säkkilä Kumina Paa
sonniemi Jauristuoddar Uppolanperä Maijansaari Jylänkö Kiuvasaho Kiusala Austerlitz Ponjepetsluobbal Särkkäjärvi Mäkrämäki
Puerala Pisto Päsarträsket Suarvivuobmi Lonsinkrunni Talvilahti Mälsälä Likoharju Polvi Ådöskatan Luosujärvi Etelänklupu Ee
rikkälä Piilijoki Leden Västerhankmo Hallila Vuorijoki Takola Mikkeli TV Mast Kuckus Meltoinen Kaitakari Huosiosalo Rajatal
o Puksala Uuro Haasianaho Viiaisten Lahti Trutörs Racklet Viivajärvet Annikkala Viinalasistentshobma Paasjoki Ylimäinen Kol
misoppi Kulkujärvi Ahenjärvi Runninmäki Vuolteenaho Vihajärvi Heinonen Aurekoski Tammela Lisansjön Nurmeksen kirkko Löytö A
kula Ruskis Narkausjärvi Mourunkijärvi Orrörarna Klepsunkari Aimojoki Trupukanniitynnokka Tvåkobbarna Ulvomajärvi Hälilä Sk
ata Bräckskärs Grynnorna Pontemanjärvi Lantula Selkä-Sarvi Djupbäck Mallusjoki Kerovaara Upinniemenselkä Magnusskär Lilla H
amnskär Turu TV Mast Ristluoto Räätäjärvi Medelkalla Matalakari Koskijärvi Petkelsuo Sarvisoaivi Räyrinki Haukila Isosalank
i Iso-Pässi Tiainen Majuvesi Nojärv Norra Geren Kissala Muurahaisniemi Vuoriselkä Vesijärvi Revet Omenaistenaukko Korri Apa
rnäs Ulko-Tammio Pälkättioja Rivoli Jardin Hotel Iso Syväjärvi Särkjärvi Ristiharju Korsaari Kackursfjärden Metsäpirtti Kau
pinmäki Puruskarit Uus-Heimala Kivijärvenlompolo Knuts Palonselkä Tapila Myllyrova Pörsänmäki Sompasaari Pulkkajärvi Norrigrun
ik Viroluoto Räcknäs Juuressaari Savela Malmsundsudden Krookkarta Sadins udden Åsenby Samppala Kairo Ylipaakkola Karlssoninm
atala Fjärdsgrundet Pynttäri Tjusträsk Heikkilänkangas Rovaniemen Maalaiskunta Kaurissalo Somerharju Sulento Kengänperä Lokk
ijärvet Nohkua Partakko Kangerjärvi Kola Yli Jaakkola Anjaluovipakti Palolampi Puntsitieva Matkussuo Torppala Talosenkylä Ma
jaloukko Hankelö Laitakarinlahti Kajaanin Maalaiskunta Skäri Kotiselkä Tanela Lipre Kynsijoki Ritoharju Tuusulanjoki Puusker
i Laivaniemi Truuthella Västra Linsor Ozero Pukalusyarvi Haukkamäki Flakholmen Vehkajoki Kortejärvi Kuurinniitty Kenttä Paar
lahti Österholmen Ängsören Bålaskär Jyrkkäpuro Kaustajärvi Paljasvaara Puolimäki Rehula Buskskär Iso Harmaaletto Skiesjävri
Ajolanlahti Pikkuoja Rakkalampi Risuniitty Pohjanjärvi Kekäleenmäki Kurisjärvi Salonselkä Kuoliojoki Allandet Uiherla Dagsma
rk Ulluroadja Garsböle Närpes hälsocentral Laggars Hahtemaa Cumulus Kouvola Eräslahti Harvala Bjurböleviken Paltta Appisjoki
Pahalahti Katajaperä Saludden Viilala Hässlö Lapinlampi Temppeliaukio-Kirche Pitkäniitty Keronoja Tuittula Ketholma Östra N
alotan Enskeri Lilla Granskär Rauhajärvi Börse Helsinki Urimolahti Srakbådan Matalamäki Majalampi Kiihtelysvaara Ulkokalla K
ejola Luuvaara Viinijärvi Pernajanlahti Ylätjoki Termisjärvi Ryöhelli Ruokola Knåpnäs Pilander Maanua Vähä Kuivanuoro Pappil
ansaaret Märabådan Stora Ådholmen Kerttuankylä Ilvesjoki Luhtaanmäki Inre Hällkallan Arpolahti Gyttja Halvdels Koirakari Vih
tavuori Auskari Ojajärvi Pierkivaara Vanttajajärvi Lähtevä Akusaaret Oisava Lotsgrund Kälviälä Perioja Polttila Kuonnajärvi
Tokonen Väätimö Koiskala Itäselkä Sandskäret Herakarinkruni Kukkainen Jukkola Vekka Balgholm Kiistala Ollinvaara Hovila Myhk
ylä Latovesi Koikerojärvi Latukajärvi Torrback Alinen Löytty Visajärvi Humaljärvi Salajärvi Grundsö Piettarashoaivi Stora Bo
ckholmen Airijoki Kunnarit Kivivaara Kuitula Kuusiniemi Väkevä Sannanranta Soskonniemi Huosionvaara Eura Moalkijävri Vindulskär
joki Nokkamäki Piilövaara Smultergrund Pirilö Storhällen Pöhnyri Tallusniemi Pultti Kantolahti Sotkanniemi Metsänkulma Lå
ngträsket Den Salinaukko Uitonsalmi Pohjoinen Kaupunginselkä Konttainen Kontiolampi Rönnkläppen Turpeenlahti Nevajärvi Hi
rvilä Käyrä Lismanjoki Kolkkaluoto Sarkkila Loukusanjärvi Lusmavaara Kivialho Raulio Simonkari Tupaharju Lemettilä Tainio
nkski Sågslampi Vekaraniemi Pyörni Rättilä Kalvholmen Kolmisoppi Varttimaa Käyrälahti Porojoki Oravasalo Norrfjärden Sipp
olanjoki Syvä Kuusijärvi Medelkalla Sarvela Flatskär Fiskin Sunikari Örskären Västergrund Mustaselkä Staffansskär Saviste
Iso Löyskeri Palovesi Lissaboninhieta Burkholmen Höykölä Enonjärvi Kuivasjärvi Käenmäki Itäaukko Kaappola Kaitamo Ströms
ö Grårun Oriaho Vähä Arajärvi Hinkaböle Sivola Sotavalta Hylkimyksenaukko Lepikko Korpogård Torbacka Sakkula Raututunturi
Leäggujävri Messukylä Vassamaselkä Byggmassa Parhalahti Skaftkärr Tallbackafjärden Kantokylä Vuollu Riistakoski Siurunma
a Kyntynen Elgland Ala Rauhio Vantaa Ömossa Mattskäret Untamala Hattukangas Kallbäck Hiri Oritvaara Iso-Räiskö Vihtapuro
Haruna Vilkonmäki Tenniöjoki Kolkonmäki Sotisaari Strömman Kanava Mattola Juhala Heivatoja Risnäsmossen Gåsskär Gråböle P
ötkönen Maunola Palosenlampi Nuvvus Kasinjärvi Pitkäpäälä Viukkala Purikka Matkusjoki Kotkanlahti Purmojoki Siilasjoki In
gels Pääjärvi Hömossen Salo-Miehikkälä Nyynäjä Närhiniemi Kurböle Botsher Jyrkkä Surnuinmäki Kappelinmäki Ahmajoki Rässäl
ä Ammä Haltiala Rövarnäs Stenören Konolanmäki Västervägen Pulakorpi Halssila Dunkarsören Repotunturi Bärgarholmen Diskarl
a Siera Vuojärvi Messgjutan Umpijärvi Taskisenperä Väderskäret Österskäret Söholmen Alavaaraniemi Pääpahjanjärvi Yttre Ut
stenarna Juusinkangas Jäähdyspohja Kutkumaa Fästinki Prackskär Tshokkavärri Huhtaniemi Sidensnöret Yli Säynäjäjärvi Varti
nvaara Loviisit Lentiiranjoki Keimiöjärvi Ylioja Haapasuonkangas Nars Korsfjärden Hinttinen Koskensaajo Lahtolahti Östnorrkläpparn
hdainen Slevharu Yppärinjoki Lammasjärvi Puurtila Naatula Viisarinmäki Honkaluoma Nilukka Getskärs Grundet Mellersta Finl
and Gerknäs Koulunkulma Väärämaa Ratus Björkhaga Sultrongrundet Kaninkola Pärsämänjärvi Konappa Lakso Näläntö Majapudas
uvasvesi Oripohjanjärvi Rintamaankulma Saariselkä Alahäärä Miiainen Suininki Turtiala Käkelä Kaskukielasvärri Ulko-Haru K
onnu Korvenmäki Mustlaxviken Salustenkulma Mäntyluoto Hangasjärvi Reitaviikinkarit Hyry Viikarinsaari Lyytikkälä Tshurnu
Ruonkarit Linnusperä Kielinen Kuhasalo Tokoi Lantea Pitkälä Yttelä Köyhälampi Pyhätunturi Saposelkä Ylä Siikajärvi Ängesh
olmen Koholanmäki Malmsby Krämersbacken Lilla Hästö Mörskom Kalela Koskenniska Hakosaari Mattiholmen Matkusniemi Edsvik
ekka Kehäsaari Matalluoto Bytesholmen Ylimmäinen Bandskär Suopajoki Pirkkola Tshouhtshisoaivi Kåddböle Jouhenniemi Korsbä
ck Lintukangas Runnilehto Bjursäng Tarvanen Lökholmarna Santaskylä Långörarna Selänpää Skyffelskär Klobban Jängänjärvi Är
ttejärvi Mäentalo Njargajävri Torrhästklobbarna Vuottolahti Vehkoja Kockas Vähä-Henna Mustiala Munkkivuori Matalamaa Kavo
luoma Romo Aittakallio Kokonmäki Pikku Kivijärvi Palho Hiukka Pyssykangas Sallujokkaoaivi Pertteli Vihtamojärvi Vihtavuor
i Kymanholmen Jakojävri Luotolahti Niesijoki Pohjoiskylä Sikiölä Ritoharju Elmdal Koulumäki Selkäkarinmatala Synnerstholm
Hiirenniemi Kurkkupauha Svartbådaknallen Pirkkala Gloholm Varpusaari Valta Nunarajärvi Oitmäki Eeranletto Tenkkeli Koske
ljärvi Ramsi Yli Kerpuajoki Dömmasskäret Törmäsvaara Mannikka Rajaselkä Kaittasuo Kiehimänjoki Uoti Kettinkijärvi Långfjä
rden Santahamina Vastineskoski Röykkä Riipi Lepon Väärälä Nurkkavaara Kappeliranta Kaxskäla Kukolainen Erkkiperä Rokkapoh
ja Kurkipuro Kokonsaari Silva Rönn Kolko Sund Tshohomjärvi Raidanlahti Tiittala Kuhakoski Kronoby Viiselä Takkala Arkkuvu
ori Peuravaara Makilo Gunnarsö Tonttuvuori Sokos Hotel Jyväshovi Paimenselkä Mihkalijärvi Gålören Suuri Kuurijärvi Sälli Junola Ve
järden Surmakoski Teininpussi Suomalansaari Härköilä Rappuvuori Vestola Murtoselänporopirtti Liukonpelto Nötö Pikkuniemi P
asoja Lehtomaa Isoniitty Fransila Alimmainen Kivijoki Hällskär Juurikkamäki Mahnalanselkä Sopakkola Hersala Tynttyrit Ierp
pila Savansuo Praakkarit Hintankoski Holiday Inn Helsinki Lemmenjoki Haaransilta Jälä Roiso Kuninkaanniemi Scandic Contine
ntal Helsinki Saukko Ruopimapäät Kuopio Högkopplan Arantila Sakarinjärvi Degerörs Bådan Ratasjoki Iso-Tanskeri Hämeenkoski
Sillböle Kylmälä Kuoppakangas Kokkomaa Mäntykenttä Sani Tölkkäänniemi Honkaluoto Jämsänjärvi Lingonsö Ormskäret Marinkain
en Virmajärvi Pitkajärvi Gräsörsviken Pansio Osara Hahtikari Potsmojärvi Isku Storåsinloukko Oksala Kyyrö Maarianvaara Por
rastenpää Mederholmen Partalahti Limo Uitonniemi Idgrundsgrynnan Liesjärvi Anttila Substation Turhala Österfjärden Siitins
elkä Tonkrunti Kursunjärvi Ylilompolo Hindersholmen Loikkala Sakara Koskenpää Petsor Salusjärvi Vasikkasaaret Turkinmäki D
omvik Timalabergen Stornäs Keski-Kivijärvi Lammasletto Simananniemi Sujo Mattnäs Fränti Hepomäki Metgrunden Kontioluomat T
ura Kolvaa Hålbådan Forsby Lammasaho Naskalit Kanten Pitkäisjärvi Storsund Strömmen Bjurs Hirvinen Taipaleenselkä Lahti Ve
sivehmaa Airport Kvasnträsket Ramada Hotel Vantaa Lehtinen Hönsholmen Askela Svartöfjärden Könhäänharju Loitumanjärvi Ruol
a Kallunkijärvi Tulppo Haraholm Jyry Lankaskär Yltöinen Loue Tarvantovaara Vähä Rieputa Komsalö Stockhamns Harun Someenjär
vi Flintbåda Yllänpäänaukko Utterböle Maltholm Ritakorkia Rovala Iso Rovijärvi Suuri Ristisaari Haukivaara Bodholmen Älgsj
ö Sonkajanjärvi Paistjärvi Jynkkä Polvila Flatgrundet Slamrorna Porokylä Poikmetsä Kejvsalö Östra Fjärd Saarijävri Pasko P
ilpala Kaartinkaupunki Koirajoki Rautaoja Räpälä Bw Hotel Seaport Hanasaari Power Plant Muhojoki Yllästunturi Vehanen Vier
elä Hepolehto Lukana Staff residence Ytterholmsfjärden Keimiötunturi Naistenletto Tiuskrunni Skyttenskär Rantarova Vuohisaari Otr
Kalkkisten Kanava Hernejärvi Stora Tärnesören Matkakoski Vahakarinkari Sallansuu Ruutanalampi Hotelli Kuninkaantie Harjun
päänjoki Paukarlahti Laksonkylä Palomaa Luspa Pihlajankari Storklacken Kalanti Savaloja Söderstenarna Pappilanvaara Nippul
a Viitastenjärvi Valkom Skvättan Knöppelgrund Savdsajävri Kaikkonen Luukkonen Sääskijärvi Lenaborg Ytterfjärden Hunninko K
innunen Pikku-Poikela Kyhnönjärvi Korvenkanta Hytinniemi Nuojua Lohjan asema Perttausjärvi Jukka Maijoo Änkis Träsk Kassak
umpu Lellaisluoto Hauranki Pettilä Stora Slädaskär Kinnari Ruohiala Vaara Kepsu Karsämäki Kinnaskeri Nederkirjala Vuottojo
ki Österbleken Valkeismäki Maunonniemi Lempiälä Malila Utraslahti Toosila Vuontisjoki Vaarainsuo Rasvamäki Koskue Kvarnber
get Stora Vivasten Törmälä Onkiniemi Aletvarre Lappi Pieksäntaipale Ylläsjoki Siskeli Laajasalo Flintudden Ruunaanjärvi Lö
tjölä Rautasenjärvi Lukkoila Loimioja Kuorpasaaret Märsynaho Karasti Vikos Ylivieska Orvlax Hukkanen Säynäjäkoski Kaijakar
i Maunula Ruotsula Kalliokari Ylläslompolo Haapovaara Mäntykoski Köykkäri Bultarna Pyhäjärvi Långörn Käsmänjoki Pyhäntaka
Stora Gråbote Mulju Iso-Tukkari Enskärsbådan Ytterholm Lonka Selkee Hemören Torila Pyytti Pahtavaarat Koivukylä Vehoniemi
Hevosvaara Mustlot Sahabakka Vuosalmi Laakamäki Kasaberget Korvua Gloppstenarna Pjelax Päisterpää Väderskär Smågrunden Ni
kamäki Pölylä Naapala Rämet Kontiolaki Tervola Pihkaperä Pitkälompolo Nurkkila Stråket Maljala Prunnila Kiviselkä Svarthar
un Dalkarby Pirttimaa Korvenalus Lohilampi Alapää Pusanen Mörskom Tynninharju Sierla Pärnä Böle Puukkonen Juoksumajärvet S
tora Tallholmen Brandmyr Kontti Tyynismaa Sulkakoski Kaatluoma Vähäheikkilä Tapokoski Varessäikkä Loilax Taimenjärvi Norrk
obben Vaarantakasenlampi Pohjoslahti Taattistenjärvi Kulkkilanlahti Skiehttšarasjavri Luotajärvi Maliskylä Hukanhauta Repo
vesi Nationalpark Lillträsk Suuri-Lankouri Linnanklupu Ajos Raatikkala Koukkula Tasanne Nötholm Perä-Hyyppä Tammiluoto Orrour
Tiensuu Niskakoski Ranta-Vakkinen Pykäri Erikvalla Unhola Rasvakari Virskär Heittokari Kyyttikarinnokka Ketunkallio Teik
angas Karhunmäki Svino Illevaara Haaranmäki Pesiöjärvi Västra Vitharun Äijönkylä Luikkionlahti Tanskinsaari Oikari Pukala
Koljala Perä-Hyrylä Gerby Suurpalo Sokos Hotel Seurahuone Huhtaa Kulppio Majajarvi Brändö Sokos Hotel Alexandra Särkikan
gas Manniskylä Föfängholmen Vuorisalo Heiluajärvi Hyväneula Järvijärvi Risla Tölbacken Varpasmaa Norr-Ina Kukkura Otarant
a Hiidenlahti Äimärautio Niulalahti Salamajärvi Miehikkälä Käärmejärvi Kaidanmaa Alassalmi Viikinoja Sikamäki Kiskonjoki
Bodoholm Galtby Suitia Peurunka Baablinginlahti Sontourit Lappakylä Lammasmaa Haapavesi Lövböle Hamnskärs Sten Hottan Laa
savaarri Sundvik Tyynelä Kivipuro Vongoiva Launijärvi Lääsö Hanhisjärvensuo Rajankangas Hästbådan Kälklot Koulu Pukkiharj
u Höri Vuostojärvi Majorna Iso Hirviniemi Martimo Maijala Lauttaskero Hongasjärvi Vorna Simoskylä Kloppi Lehterkari Sorsa
nsaari Stuor Ävdshigas Pakkila Nuuksion Kansallispuisto Tast Kruununmaanaukko Puukkokumpu Soidinsuo Koskenperä Dömmaskä
Faggbacken Linnunlahti Pahalampi Söderkobbarna Panike Pääskysmäki Sakkolampi Kiiainen Suttisvarri Ala Loukunjärvi Jänkäjä
rvi Haaronluoto Outomatala Purujärvi Porasa Ånskär Kalkskärs Lägnan Summalansaari Hankkio Kalholmen Kerttuanjärvi Kopisto
Kärra Lieto Koljonsaari Hämeenselkä Södra Rödskär Humalamäki Rantamäntypää Piitola Ytterträsket Majavala Kaarina Varesni
va Lamu Lilla Majholmen Hälsholmen Pulkonkoski Skötklobben Stora Herrö Vahtermetsä Kirkkosaari Puurijärven ja Isonsuon Ka
nsallispuisto Kaartojärvi Nuolisträsk Ämmätsä Kaksoiskarit Pääskyniemi Sojonen Päivärinne Sormunen Hukari Porsas Karjusaa
ri Kymönkoski Ranuanlampi Untava Ossauskoski Lehtolampi Sorri Askörs Kobben Innamo Otavanpää Eteläkupu Finnoviken Vähä Su
orsajärvi Valkeeluomi Därnman Tvärminne Paippinen Porkkala Alarokonjärvi Moskujärvet Tikkalansaari Vuojoki Joutseno Paaso Ruo
rajoensalmi Bastuholmen Numlahti Sjölaxvik Puotinharju Santonen Pieni Perkkausjärvi Huittula Tutulampi Kahaluoto Ratikylä
Rahkaharju Höykälä Käyräjärvi Linnava Parkkinen Svartörarna Sannaistenlahti Timo Valkjärvi Kinnarniemi Keino Akanlahti H
önäsaari Vanha-Motti Hauhia Parkkuu Dåvitsviken Karvio Ylännejärvi Vihkharju Kuoskunjärvi Onkivesi Hamnkobbarna Jutkokylä
Grobbfjärden Noittaa Tykölä Teknillisen Korkeakoulun kirjasto Kattelus Gislom Torkulla Seurukarkea Puujoki Kolmanåsen Ha
minaluodot Reetelä Lökon Tågs Pinola Korvaluoma Vähänen Laajo Ytterskär Pihtipudas TV Mast Onnenniemi Kaleva Taikkola Ens
ten Bofjärden Nurmisojo Saikkola Neitojärvi Sierramavärri Joutsenoja Narkiojärvi Huopana Vaakkolammi Sibeliuksenpuisto Si
molanmäki Kavalansalmi Vaihojanperä Liedonperä Pitkälänmäki Kuivakarit Abborrkobbarna Salvinkoski Pirskeri Ratasalo Boväg
en Löija Nivitamoperä Pieni Säkkisalo Krialskär Grankulla Inkarila Halosenlahti Katkuru Länsiranta Kokkosenkylä Hannonsal
mi Utterholmsgrynnorna Horkkala Hemmi Stomskär Pölkkyjärvi Finninkari Suorlahti Koffsjöholmen Rautaharkko Sipari Haapaine
n Storsved Raudusskäidi Skarpskär Nordanlands Nautiomaa Ylikiiminki Aroniemi Niitty-Saukkoluoto Vimpasaari Vieras Ornklob
b Paaslovesi Jänisjoki Jokilanlahti Palopetäjävaara Iso Aska Ribäcken Kunttula Asmunti Selkävoutavaara Pönnii Peätstvuetk
imjävri Ala-Penikka Asteljoki Skoböle Akkunamatala Penttinen Saudunsaari Pajuskylä Kuljunvaara Antinniemi Herkuleenmatala
Kannonkoski Hevonpää Neitniemi Käkkälöjoki Mårtensby Kalliomäki Linnamaa Peurunmäki Unkila Nätihamnen Tannilahti Lahdenv
ainio Lukkarila Norrsundvik Kolvankijärvi Ihalainen Rös Uddasgrund Hitå Pyhältö Räisälä Kodiksami Mustikkamäki Kiekinniem
i Nihkilä Kuohenmaa Vadudden Leppäranta Niepposenlatva Haarainlampi Sääjärvi Katajakarit Reviskerinniemi Pickalaån Pentti
länlahti Pyssysalo Kyrrö Iso Kihdinluoto Flatö Väätäiskylä Iso Venejärvi Krokby Garrörs Grunden Södra Klippingen Vanhalahti Haneli
npohja Pieni Timojärvi Porkalafjärden Åbacken Aarlahti Vihiluoto Stornäsholmen Halsniemi Tähtitorninmäki Salvasjärvi Kalk
ku Fjärdgrunden Kivijoki Bäcksbacka Lehtisaaret Kuusjoki Ängesön Terbmisjävri Varpavaara Säikkälänperä Båksören Rauansaar
i Lappfors Simontaival Yttilä Kvarnholm Sipoo Vasaralahti Kontiovaara Liustit Tartinriutta Klemetsharu Säimenniemi Vanaja
vesi Valkeasaari Kuopion Lääni Stora Nätiholmen Tshulluveäijokka Peuralinna Hauspanta Hankreeti Kivikari Väätti Pinkjärvi
Skarvgadden Välitale Hornio Pitkänokka Ytterlandet Viitasuo Horsmaniemi Niskavaara Kämppiä Huuha Ailanganselkä Iso Peris
keri Äystö Kuorsalo Sköldvik Saarenmäki Kivelänjärvi Malminiitty Rajasilta Dalbacken Haaponeva Hamnholms Sundet Petäkari
Måderholm Sibboviken Skötgrundet Luostarinvaara Kukaskylä Murtoperä Voudinaho Kuusjärvi Palojupukka Tarsavaara Tusku Mulj
akkala Syynimaa Pelkkala Sorvajärvi Hästskäret Brobacka Jakobsverkan Kovaniemi Isotalo Pitkäpohjanlahti Tara Ruma Alho Lu
mijärvi Vedaholmen Lillfjärden Tuhria Benskär Huhtijärvi Ytterlanden Luhtapohja Tyrväntö Revonkylä Vatiajärvi Kolppanen L
ånga Måsskär Panttila Vakkalanselkä Naakka Poikkeusjärvi Uudenkaupungin Maalaiskunta Varnagrunden Veneheitto Paksuniemi P
utkonen Saaramaa Kapas Värttiövaara Padjasvärri Storkanskog Oravimäki Hanasaari Jaakko Päiväkarit Järvi-Suomi Mäntyniemi
Kovanen Narvajärvi Väänälä Traskholm Hunkeri Katajala Monnoinen Inre Utstenarna Samslax Mauriala Stora Björnholmen Laukla
mpi Klobbskäret Börsfladan Kunettioja Virvik Johanala Kalavastinki Polviaho Nivunkitunturi Jämsänjoki Isojoki Pakari Grön
örarna Rahaselkä Niitty-Saukkoluoto Palsankylä Scandic Patria Lappeenranta Kalliovaara Tynnykari Typpyräjärvi Valtapuro R
outunkari Pieni-Havouri Majavasuvanto Iitinmatalat Salmiranta Kiesimänkanava Kirvesluomat Rauhala Putkonaho Holmbådarna E
mo Veckjärvi Lilla Södö Kutveleen Kanava Väänänen Karihtala Leipee Luoma-aho Longeren Degerträsk Viljakkalanselkä Orava Pieni
kä Korttojärvi Parkua Saxby Loukko Suuri Vuorisenlampi Röören Inkilä Kirkkosuntti Kallioistenselkä Kuoreniemi Tshuukisvaar
ri Lamminperä Kippari Köyliönjärvi Vinttala Eimisjärvi Mömmölänlahti Halsörgrundet Kurunpää Tšuomasvarri Luotijärvi Lainio
joki Kyynämäki Kaarakka Paloharju Ojaniemi Verskeri Viralanjärvi Seljänsuunmatala Bergholmen Harila Rauduroggijävri Pieni
Kuolajärvi Ainijärvi Näljängänjärvi Saitsikoski Peräposio Miehoila Vasikkaniemi Järvskär Kiiskilä Penngrundet Nimetön Toiv
oniemi Rämeäselkä Iso Toulatjärvi Mettiäinen Yli Juumajärvi Rusalahti Vohla Accome Hotel Apartments Vehmasmäki Gräggböle T
räsket Hongisoja Minkkilä Kolkanranta Kalkujoki Tahkoniemi Esthamnsfjärden Edonskärs Revet Manto-oja Linkuniemi Rutiluoto
Kyhälä Kaava Turkhauta Saunalampi Lippajärvi Scandic Kajanus Kajaani Ienjärvi Santaheini Alavainio Pallastunturi Kaijanlam
pi Sommarö Sund Hummankare Kokonsaari Ajolanlahti Petäys Skarvkyrkan Rågören Komisuo Torra Lövö Pienangajärvi Ängsholmar
Merikarvianjoki Litmaniemi Oilola Ånäsholmen Luttala Mataramäki Osmajoki Mängisbacka Skuttipatshokka Kaskela Iokela Maril
uoto Rajakari Karjalainen Timisjärvi Tuulenkylä Iso Vasikkasaari Jolosjoki Törmä Hirvi Mikkuurova Kivelä Porttoaapa Saares
mäki Elvsö Kurranjärvi Vahdonkorpi Inkoinen Mustajoki Todalen Julö Oravasaari Liesvesi Iso-Lumoja Cumulus Seinajoki Poovaa
ra Herkolankulma Ruona Korento Siipola Svartkläpparna Haurula Ruopsanjoki Valkiajärvi Brendholm Vertasenlahti Sommaröhäll
Vesikari Vidjeskog Åminne Alikerava Bonnas Tuijola Dalen Limskär Anisor Lassesören Broböle Leppälä Ristonaho Muhonen Kontt
inen Tenämäjärvi Flyorna Jäminginselkä Ylä-Myllyjärvi Loutejoki Länsiriisat Tuohisalo Norpanjärvi Vatjusjärvi Gillerskäret
Peukanmatala Mörstuhagen Taipalusperä Tjärnbådan Kemilänniemi Olländan Sykäri Mäntynen Nikulasjävri Multasniemi Kaarresal
o Rödharu Suikkala Launo Peltokangas Larsholmen Granskären Kimpinen Hoti Pilvilampi Hamarijoki Ahjo Aspskäret Kyynärjärvi Kaa
fjärden Mantilo Suojoki Litojoki Simukka Ojainen Nuijala Pulkkavaara Keimola Sihkaja Pikkuhannus Viitasaaret Vadtjokka Kvig
harun Stockhamns Harun Musholma Nilos Lamminmaa Linnajärvi Haavasten Pitkäkari Kuusi-Kattila Knapperskär Kalastajakylä Paka
joki Peippi Tuohistonselkä Iso Ärttejärvi Lavijoki Lehijärvi Jokilahti Hönäsaari Kuopionlahti Vuomaselkä Sarvenselkä Poskij
ärvet Latvala Masia Suasjoki Kallskäret Bredgrundet Alaliesijoki Pikku Paskaletto Voikka Viekinjoki Luomushjävrik Nuanjärvi
Maaria Jarviaho Tjuvholmen Österrevet Stjärnliden Koinsiita Viitasalo Koutajoki Yllikkälä Substation Peuravirta Skaittivaa
rri Grimsörar Gundvik Kinnusenniemi Jylänki- Hamppu Ylä-Malmi Majvik Lemmetyisenranta Pelkola Leppilampi Kurenlahti Hipanjä
rvi Lilla Brokholmen Pakinmaa Raati Väliteonkarit Seitsemisen Kansallispuisto Iijoki Kaatro Pitkä Lompolo Pohjantähti Sorvi
aho Villikkala Tutinpää Lauskylä Simonsharu Revet Onkamon Kannas Haapasaari Ormholmarna Lingonharufjärden Saviharju Nupir S
almenoja Enäjärvi Kuputti Johansholm Haapakangas Pikku Torsavaara Storudden Latola Pöyhö Kunnoton Brånskär Metsänkylä Hirva
saho Ylistenjärvi Östra Källskär Urria Patelanselkä Elkkynen Niesalompolo Mikitänjoki Syrjäkoski Kalimeenkylä Nouslala Bagg
e Pahkamäki Neitilä Isoherranen Mjoö Settijärvi Hiirijärvi Långö Hatt Vidskärs Fjärden Korkianiemi Skepparviken Mokra Jeppk
läpp Snedören Hotel Haikko Manor Spa Mellilä Marttajärvet Huhdasjärvi Riestojoki Herrefors Munninmaa Kivihaara Myöntäjä Jom
ppanen Suuri-Uski Österharun Nenäinniemi Härtsilä Veittikoski Karhukoski Skutskären Ulvingsdjupet Parkonpuoli Pikku-Mansikk
a Kursunkallio Stockön Koskenselkä Vesivehmaa Börsskäret Skytte Verkkoranta Skinnarila Stora Träskholm Luotilansuo Stuorrav
ärri Konnalampi Hiekkaharju Frost Urroaivi Siltaharju Långa Hästskär Bredholmen Torkkola Svartbådaknallen Jäpänjoki Örvattn
et Tuorila Korppisensalo Kaaresuvanto Asuntila Finnharu Grundet Rausjärvi Saarajoki Revasvaara Härpeviken Stuorrakeädgikielas Ku
etos Vasemmainen Pärnämäki Jäsysjärvi Girsnäs Tuljamo Troihari Penkere Hietajärvi Heikfolk Mangård Tärngrunden Ohtavaara
Lievosenjärvi Liesimäki Kråkjfärden Hautalahti Kivilommol Rapakkojoki Tikkalansalmi Helgskär Sytkorpi Kuolioluoto Nenänpe
rä Kokonjärvi Rakokoski Ukaa Erkylä Porolampi Palopää Stångören Onsajanmatala Birsskären Kivimaa Naisjärvi Perätä Marjota
ipale Leväinen Kiilanmäki Laitinen Heinlahti Syvämäki Björkö Ullanlinna Scandic Espoo Jänttilä Kumurainen Öjna Vilulahti
Jatkola Ruohoperä Ruokijärvi Kierlä Koukkari Puskamarkki Taklax Nuija Kivitunturi Typpö Jauhosaari Latosuo Venetheitto Il
janaho Scandic Plaza Turku Kaisanlahti Vuontisjärvet Vanhalanlampi Kärkäsoja Naarkoski Juusola Suopalampi Voikoski Hahmaj
ärvi Salo Korteharju Konnunperä Djäkenskär Saarikylät Poikiinaho Pahtaselkä Ruutinkari Bolanskär Marken Petkula Hieta Lii
ttoperä Tuomiojärvi Lepistökangas Lavasjärvi Inkijärvi Kuikari Hautakylä Tränuholmen Viuhonmäki Ruismäki Stubbnäs Hemming
skär Kereskoski Stora Äskholmen Passitshokka Horslök Suotalo Bokils Strömmen Menikkala Venejoki Viljolahti Tuomarniemi Ma
janoja Selkäkari Pöllänkurkku Lahtiranta Varkaantaipaleen Kanava Mieto Pieni Salmijärvi Laukasjärvi Västerudden Yli Mosku
vaara Taivallahti Västerfjärden Käyränletto Siksandsholmen Härkinvaara Rundören Bjensböle Katavakari Vironvuori Askanmäki
Pampurinniemi Norra Gåsklobben Tihinen Preiviikinlahti Oulujärvi Salkovaara Tallmo Kokkila Purnunnokka Kiemajärvet Kulva
kkohaara Aitonniemi Lillholm Kulosuo Muohalahti Kopparholm Laijonjärvi Ajakainen Rinteenperä Tikinmaa Holkko Tammisilta H
atulanmäki Tiurasenkalla Fageröfjärden Leppikylä Haraskär Nirva Perkiömäki Hevosmäki Lillhälpen Sannainen Lilla Skarpen V
ästinmäki Sipru Läyliäinen Temmesjoki Emoniemi Jatkonjärvi Horsmanaho Levänomainen Hangasselkä Simpanmatala Leppäkari Ron
kansuo Kuljala Mustolanmäki Sackholm Tuohivaara Ukonjoki Huljava Ummeljoki Koivistonalho Summanmäki Käkisaari Miekkoja Ne
Tistronskärs Grunden Leinainen Laitala Kaanaanjoki Tulijoki Kilisevä Tolosenjoki Hurskursnäs Paskapuro Tullujärvi Fränsvi
kfjärden Koisaari Ors Låglandet Neitikäinen Ryytynaho Kautunkanava Jaalanganlahti Lilla Båtskäret Harvungfjärden Junno Ta
ntsala Haapamaa Kuivakangas Sarsavaara Västra Båken Varesniemi Kittila Suomussalmen kirkonkylä Siikaneva Mänty Kihniä Vaa
limaanjoki Käkövesi Nuokila Kuopasjärvi Benholmen Storbådan Torbacka Riihiluoto Kustavi Rouvila Kuurola Jokinen Jälist Be
rgratan Koljola Syrjäsaari Väärinmaja Tavastland Vastalahti Kiltuanmäki Ämmänniemi Karvasoja Sammalselkä Ukkola Aittokosk
i Hotelli Rantasipi Rukahovi Tunkio Hernesaarenkari Romsarby Rudören Hiidenkylä Karviankivi Kinnunen Mikkelinpuro Ylimmäi
nen Kivijoki Lintumaansuo Kärkölä Grannasören Hummankari Näsmäjärvi Sunholmit Hasunlampi Tavelä Källarbåda Hummonselkä P
steriniemi Brunskär Talasniemi Vähänen Kauskiala Imjärvi Varpusuo Veikkaala Pisajoki Klovholmen Sjundeå Å Bergbådan Koske
nniskamaa Soinilansalmi Juutistenaho Vääräniva Vasaramäki Taka-Keljo Kimpinen Iso-Roiro Vadören Seutula Mallan Luonnonpui
sto Iso-Kuoskisoja Päijät-Häme Välttämönselkä Horsskär Stora Blåskär Salomäki Rävaskär Suur Sarkanen Lintumaa Sundö Kaupu
nginselkä Kuortakjävrik Kaukurla Heponiitty Hanho Moinsalmi Merikaarto Onkimaa Hurtanmaa Långnäsudden Kråkfjärden Matomä
i Vainospää Svanglarna Oriniemi Staff Jåp Utterudden Ontojärvi Kasarminlahti Pettäinen Vähäapaja Kuskoiva Vaivio Hirvisuo
Kukoistensyrjä Harmaalanranta Långålen Taattola Jylhä Perälampi Kärsämäjoki Launiala Maurumaa Maunujoki Kaaraslahti Lumi
korpi Lastulahti Höytee Rävelisaari Gammelgård Paloniitynjärvi Suttila Nautajoki Linbacken Herrökobben Västerlotan Viikki
Siggby Vartioharju Päärikjävri Ylä-Vääri Heikkinen Rackelbåda Hålet Iso Maisaari Panubäcken Karhuluoto Hålörarna Paljaka
nlahti Sikovaara Iskola Hamina Saunari Kapustaniemi Isonkivenletto Tala Loikkala Onkamaanjärvi Rastasmäki Tshiengalasjävri Möho
äng Lybeckshällarna Pousukoski Pasalankorpi Peippu Lastukoski Långösund Mykrävaara Hevosaari Kutusträsk Uramojärvi Vasa Pe
rukka Roavvivärri Lamabacka Kaukolahti Harmaaletto Sjundbyån Trutskärs Bådan Jääskö Alalantela Lehtamäki Koskiniemi Unhola
Ane Lipponen Skogsskär Paaskijuuha Hallanlahti Kaakkurinneva Onnasjoki Varnagrunden Pitkäkangas Tallmo Pekonen Koskela Hi
rmu Ukkolanperä Lomamäki Pursijärvi Kuussaari Mallinkainen Poatsuoaivi Harjuntakanenjärvi Suoltioiva Pahaletto Khell-ern R
uolahti Morgongåvan Launola Pöllönsuo Kummelskäret Muntonkappeli Kapellby Skogsviken Pauha Kosula Könnölä Iso Räisälä Tall
holmen Törmätänniemi Enviikki Mynttilä Vahvalahti Juurikkala Rautusjärvi Routusvaara Hangaslampi Sutela Rajapatsas Kuutsal
o Saukkoaho Lerharuklobben Ränni Viksberginjärvi Prackskäret Ytterkobben Sysmäjärvi Jivikarna Vattkastviken Vaskivesi Verk
koniemi Likojoki Korpunen Rintala Hindersby Savisuo Pokela Brännskiftet Kyrkomalm Heinimaa Puruvesi Nuukala Palosuo Sivakk
ojärvi Flåskär Skarvörarna Kuhnusta Harvs Pulkkinen Kämppi Malmgård Riihijärvet Lellainen Märsylä Viipustunturit Aholanmäk
i Puijärvi Mikonsaari Manninmaa Isoselkä Saittara Kerojärvi Peurunkajärvi Allandet Hevosvaara Saarijärvi Oivanki Hovi Kalk
kimaa Mustinjärvi Heinoo Kristenäs Kuttila Meriläisjärvi Suutarinmäki Uusi Nätynko Tuupakka Louelampi Bosgård Tenniö Teeri
Vainikkala Skatalandet Tredelsstenen Medskären Mattnäs Rahkee Naugusjokka Terramäki Eiro Rajaniemi Själstenen Pollari Bis
aballsfjärden Palionen Lohjantaipale Mukkaskoski Tolva Sirniönjoki Saari´s Weather Station Kuusisaaret Koholmen Tuomikoski
Pisavaara Gåsskärs Harun Oilinki Trutskär Iin asemakylä Högskärs Sjön Siilastupa Vintta Laajaselkä Ostrov Yarve Östra Bjö
rnen Artunmatala Orijärvi Jokisivu Humholm Kuuseljänjoki Riipilä Keteri Santaskylä Aittolahti Pessijoki Raatikainen Kovala
Blåbärsskogen Innamo Sund Leppijoki Paltaselkä Langerskogen Sokos Hotel Vaakuna Helsinki Hyrsinki Etupuolisuo Karhujupukka T
mmassuo Slätkärr Laakkii Jormasjoki Suhankajärvi Ledören Katramorosto Hasselö Kotatalo Liminpuro Elimäki Kvainviken Stens
kärsfjärden Särestönvaara Lammkläppen Itkonniemi Haakoninlahti Pitkäniva Paso Lentunen Upsalonlampi Pärsämänjoki Storsund
sudden Ruovjärvi Murgrund Roukoniemi Rykölä Laukkavuori Pysäjärvi Kiikkinen Gammelstu Ramsinmaa Olkijavroaivi Varvas Vähä
-Hylkimys Patasniemi Kurjensalo Pakholma Matalalampi Savijärvet Fallholmen Konninsalo Lepistönselkä Kätkäjä Iitsalo Perän
ne Siuterla Pitkäkumpu Tiuholma Koskiniemi Polvikoski Bötö Sokos Hotel Koljonvirta Ruskonjoki Kermajärvi Lesti Kokonperä
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19

More Related Content

Viewers also liked

City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg36
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg36City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg36
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg36ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg34
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg34City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg34
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg34ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg27
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg27City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg27
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg27ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg33
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg33City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg33
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg33ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg5
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg5City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg5
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg5ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg18
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg18City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg18
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg18ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg24
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg24City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg24
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg24ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15ianjporter2
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg48
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg48City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg48
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg48ianjporter2
 

Viewers also liked (14)

City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg36
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg36City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg36
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg36
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg32
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg34
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg34City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg34
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg34
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg27
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg27City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg27
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg27
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg33
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg33City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg33
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg33
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg41
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg39
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg50
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg3
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg5
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg5City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg5
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg5
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg18
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg18City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg18
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg18
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg24
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg24City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg24
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg24
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg15
 
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg48
City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg48City klinikka   liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg48
City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg48
 

City klinikka liikahikoilun hoito botoxilla turvallisesti ja nopeasti - sg19

  • 1. Liikahikoilun hoito Botoxilla Liikahikoilu on monille ihmisille jokapäiväistä elämää rajoittava todellinen ongelma joka vaikuttaa psykososiaaliseen kanssakäymiseen. Varsinkin kainaloiden ja käsien hikoilu voi olla häiritsevän voimakasta. Kansaneläkelaitos (KELA) onkin myöntänyt liikahikoilun botox-hoidolle peruskorvattavuuden. Ionihoito (iontoforeesi) on tähän saakka ollut antiperspiranttien jälkeen liikahikoilun tehokkain hoito. Valitettavasti tämän hoitomenetelmän vaikutus kestää vain lyhyen ajan, ja siksi hoito on uusittava vähintään kaksi kertaa viikossa. Ionihoito voi aiheuttaa ihon herkistymistä mikä ei ole kovin hyvä haittavaikutus hoidolle jossa pitää käydä säännöllisesti ja jonka tulokset eivät ole kovin pysyviä. Kainaloiden hikirauhasten poistaminen on yksi hoitokeino, mutta leikkauksesta jää näkyvät arvet. Hermokatkaisutoimenpide vaatii nukutuksen, ja jopa 84% potilaista ilmenee korvaavaa liikahikoilua muilla ihoalueilla. Botoxilla tehokkain ja turvallisin hoito liikahikoiluun Botox on liikahikoiluun erittäin tehokas hoitokeino, jonka haittavaikutukset ovat vähäiset. Nyt on mahdollista vaihtaa tämä hankalan tilan nykyiset hoitokeinot parempaan. Botoxin teho liikahikoilussa perustuu sen hikirauhasen toimintaa lamaannuttavaan vaikutukseen, jolloin hikoilu hoidetulla alueella loppuu miltei kokonaan. Lääke estää hikoilua välittävien sympaattisten hermojen toimintaa. Hikoilu vähenee jo parin päivässä ruiskutuksesta ja hyvä hoitotulos pysyy noin 6-12 kuukautta. Botox ruiskutetaan hikoiluhoidossa vain ihon sisäisesti (intra- dermaalisesti) joten vaikutus ruiskutusalueen alla oleviin lihaksiin on olematon.
  • 2. Tyypilliset paikat jossa botox-hoitoa käytetään liikahikoilussa ovat: • Kainalot • Kädet • Jalkapohjat • Nivusalue • Otsa ja päänahka Ammattilaisen antama botox-hoito on vaivatonta ja kivutonta Botox-ruiskutuksiin käytetään erityisen lyhyttä ja ohutta neulaa ja siksi hoidon jälkeen iholla näkyy vain pieni pistosjälki ja joskus lievää turvotusta. Käsien ja jalkaterien liikahikoiluhoito saattaa olla kivulias ja sen takia klinikkamme lääkärit antavat ennen varsinaista toimenpidettä johtopuudutuksen joka on myös injektio. Meikkiä saa levittää Iholle jo 20 minuuttia kuluttua, mutta aurinkoa, saunaa ja urheilua tulisi välttää hoito-päivänä. Botoxia ei anneta jos asiakas on raskaana, imettää tai hänellä on jokin lihassairaus. Botox-hoito on turvallista koulutetun lääkärin antamana. Ruiskutustekniikkaan ja asiaan perehtyneen, kokeneen lääkärin tekemänä botox-hoito on turvallista. Oikein pistettynä botox ei leviä lihaksesta tai kierrä verenkierrossa ja rasita maksaa tai munuaisia. Yliannostuksen vaaraa ei ole, sillä vasta 3 000 yksikköä botoxia suoraan suoneen ruiskutettuna aiheuttaisi myrkytysvaaran. Neurologit ja silmälääkärit käyttävät jopa 400 yksikköä kerrallaan, mutta kauneushoidossa käytetään keskimäärin 20–50 yksikköä botoxia. Liikahikoilu botox-hoitojen hinnat alkavat 270 eurosta. Voit myös jakaa maksun jopa 20 erään tai maksaa korottomissa erissä – lue lisää seuraavilta sivuilta. Soita Nyt 09 4319 0044 ja varaa aika ilmaiseen konsultointiin!
  • 3. Maksa erissä CITYKLINIKKA–AKTIIVIRAHA MASTERCARDILLA JOPA 20 KUUKAUTTA KOROTONTA MAKSUAIKAA • Voit helposti rahoittaa niin pienet kuin suuretkin toimenpiteet Cityklinikka-Aktiivirahalla • Luottorajasi voi olla 500-10 000 euroa • Luottorajasi on korkeintaan kaksi kertaa bruttokuukausitulosi • Etuina muun muassa jopa 20 kuukauden koroton maksuaika ja vakuutusturva • Voit tarvittaessa siirtää rahaa luottotililtäsi suoraan omalle pankkitilillesi • Voit myös nostaa luottotililtäsi käteistä MasterCard-tunnuksin merkityistä automaateista Korotonta maksuaikaa Perusehtojen mukaan saat aina noin kuukauden korotonta maksuaikaa ja maksat tilinhoitopalkkion 4 euroa vain niiltä kuukausilta, joilta laskutamme sinua. Korottoman maksuajan jälkeen voit maksaa koko ostoksesi kerralla tai halutessasi pienemmissä korollisissa kuukausierissä. Pienin pääomanlyhennys on 4 % käytössä olevasta saldosta. Lyhennysvapaita kuukausia Voit pitää vuodessa kaksi lyhennysvapaata kuukautta, ei tosin peräkkäisiä kuukausia. Vakuutusturva Korttiisi sisältyy automaattisesti monipuolinen Aktiiviturva-ryhmävakuutus, joka antaa turvaa kortilla maksamillesi ulkomaanmatkoille, ostoille ja käteisnostoille. Korko Aktiiviraha MasterCard Kortin korko on Handelsbanken Prime365 + 12 %-yksikköä (esim. 08/11 13,977 %). Kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko on 18,01 %, kun luoton määrä on 1 500 euroa. Todellinen vuosikorko sisältää koron, kuukauden korottoman maksuajan, tilinhoitopalkkion sekä vuosimaksun.
  • 4. Hyödynnä Myös Maksuaikakampanjat – 6, 10 tai 20 kuukautta korotonta maksuaikaa Maksuaikakampanjoissamme takaisinmaksuaika, korko ja kulut ovat perusehtoja parempia. Ota yhteyttä niin kerromme mielellämme sinulle kampanjaehdoista ja täytämme kanssasi erillisen kampanjaostotositteen, jossa sinulle yksilöidään kampanjaehdot. Vuosikorkoa ei ole, mutta laskutuslisä 4 euroa kuukaudessa, joista kertyy 48 euroa vuodessa. Mikäli maksuaika on yli 6 kuukautta, on tilinhoitomaksu 30 euroa vuodessa. • Cityklinikka-Aktiiviraha MasterCard sopimus tulee tehdä ennen toimenpidettä tai hoitoa • Tilin avaaminen on maksutonta ja myönnetty tili on käyttövalmis heti • Saat aina yhden tai kähden kuukauden kulutonta ja korotonta maksuaikaa • Voit jakaa ostoksesi pidemmälle maksuajalle, jopa 20 kuukaudelle ilman korkoa • Korottoman maksuajan jälkeen voit joko maksaa koko ostoksesi kerralla tai halutessasi pienemmissä korollisissa kuukausierissä • Pienin pääomanlyhennys on 4 % käytössä olevasta saldosta • Et maksa tehdyn toimenpiteen tai hoidon yhteydessä mitään • Lasku toimitetaan kotiisi ostokuukautta seuraavana kuukautena. Soita Numeroon 09 4319 0044 ja me kerromme lisää
  • 5. City-Klinikan Esittely City-Klinikka on perustettu vuonna 1994 ja on uranuurtaja Suomessa esteettisen lääketieteen saralla jo 16 vuoden kokemuksella. Lääkäriasema on tuonut Suomeen ensimmäisenä muun muassa kanta-soluhoidot (plasmageeli) ihon nuorennukseen ja Smartlipo-tekniikan. Olemmekin Suomen kokenein klinikka pysyvässä rasvanpoistossa laserin avulla. Lisäksi City- Klinikka on Suomessa ainoa, joka hoitaa kainaloiden liikahikoilun pysyvästi laserin avulla. City-Klinikan hoito-henkilöstö on koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia ja käyttämmme ruiskutettavat täyteaineet ovat aina turvallisia ja tutkittuja tuotteita. Pyrimme hoidoissamme esteettisesti tasapainoiseen lopputulokseen ja siksi luommekin kullekin asiakkaillemme henkilökohtaisen ja yksilöllisen hoitosuunnitelman, joka sopii heidän elämäntilanteeseensa. Laajasta toimenpidevalikoimastamme löytyy varmasti kaikille sopiva ratkaisu. City-Klinikan hoitoihin kuuluvat niin naisille kuin miehillekin: • Perinteinen kauneuskirurgia kaikille alueille • Smartlipo-rasvanpoisto • Vartalon ja kasvojen muotoilut turvallisilla hyaluronihappo-valmisteilla • Rasvansiirrot • Erilaiset täyteaineet • Esteettiset Botox-hoidot • Botox-hoidot Liikahikoiluun • Botox-hoidot migreeniin • Botox-hoidot hampaiden narskutukseen • Ihon monipuoliset laserhoidot • Tatuointien pysyvät poistot • Karvojen pysyvät poistot • Suonikohjujen vaahtoruiskutukset • Mikroplastia • LED-valohoidot • Hampaiden laservalkaisut
  • 6. Klinikkamme sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa, City-käytävässä Stockmannin tavaratalon edessä. Meille on helppo tulla jopa kauempaa sillä linja-auto-ja rautatieasema, sekä raitiovaunu ja bussipysäkit ovat vain lyhyen kävelyn päässä. Myös Brightonin City Clinics sijaitsee keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien lähettyvillä. Lontoosta pääsee vaivattomasti paikallisjunalla 50 minuutissa kuin myös kaikilta Lontoon lentokentiltä. Helsinki, Finland City-Käytävä Aleksanterinkatu 21 A 4 00100 Helsinki Telephone: +358 (0)9 4319 0044 Email: info@cityklinikka.fi Web: www.cityklinikka.fi FB: www,fb.com/Klinikka Brighton, United Kingdom Sensor House 10-12 Lewes Road BN2 3HP Brighton Telephone: +44 (1273) 683 387 Email: info@city-clinics.co.uk Web: www.city-clinics.co.uk FB: www.fb.com/cityclinics Aukioloajat ja ajanvaraus Olemme avoinna arkisin kello 8 – 18. Muina päivinä ja aikoina olemme avoinna vain poikkeuksellisesti. Voit tiedustella poikkeavia vastaanottoaikoja soittamalla tai sähköpostitse. Cityklinikan Online web varaus mahdollistaa monien hoitojemme vastaanottoaikojen varaamista suoraan nettivarausjärjestelmämme kautta. Järjestelmä on tietoturvasuojattu (HTTPS ja SSL) ja antamasi henkilötiedot ovat 100% luottamuksellisia. Sama nettivarausjärjestelmä on käytössä monissa kirurgia-alan klinikoissa ympäri maailmaa.
  • 7. Pitkäjärvi Keskipiiri Sormulansalo Appistunturit Massi Noro Korskläppen Kyrönperä Papinmaa Korplax Käpylänmaa Petkeljärvi Marjokangas Hietasalo Hietaselkä Valkeakari Pietari Suonurkka Alajoenkari Keskikallio Atala Ylijääskö Lonnikko Etu-Töölö K orkia-Huovari Porsmusa Kulkulommol Huonesuo Kärrilänmäki Vesoja Kopparörarna Grisselören Hakunti Nykäsenoja Onkockviken A ttalompolot Grund-Horsskär Skutviken Viinikkala Tiaskorpi Saarimäki Täikönkari Läpiä Lindal Neiturinkanava Brännholmen Sie tkijoki Tikkamäki Pahtonen Hiirola Juusjärvi Bådan Töyräniemi Suonkulma Ylike Räisäsenaho Nauli Kaivonen Suonne Pehkijärvi Mesiäislehto Vaajalahti Törrölä Kiukoonaho Lypyrtti Raututunturi Jyly Suur-Perkaa Hämähäkit Koli Jouhtikylä Akonpohja Mur tolahti Nuoramoinen Valkeakosken kanava Valaisjärvi Orrskäret Huuvari Bokulla Sten Pete-Tevaluoto Ejsråsen Björnskäret Uus ihaara Taskila Vitskär Uskinjärvi Petteby Hiironen Vuonojärvi Raikas Stora Gåsören Mynäjärvi Kaana Harmaasalo Mielojärvi P arvalampi Pajakoski Säily Jämsänniemi Kesti Koskemajärvi Suuri Jäläjärvi Lammasniemi Vanattara Björnvik Rekuby Njavgaroaiv i Haggisgrund Peltokylä Lomakoti Rannila Heljobäcken Siikavesi Ristisenjärvi Jylisevä Huhkoperä Saariperä Jatuninselät Kei laniemi Turves Hetteenmäki Holiday Club Caribia Spa Hotel Laakkio Vanha-Rauma Nybondören Brudskärsgrunden Kukkaroperä Var uniemi Pohjoisjärvi Kirkko Honkisaaret Klockskärsbådan Stora Södö Håkosjön Jongunjärvi Kurvila Enonselkä Långön Venehaara Larsskär Luolaja Laapio Kaukajärvi Seivis Keskilohja Niemi Riitiala Vähälä Tännelsudd Sjögrund Holappa Harhala Mullinkoski Sorsalahti Kaihumäki Rousu Isokorpi Haapavaara Virala Leipijärvi Hidaisenpyöli Jormasjoki Suutarila Lilltervo Kärpänlampi Varlaxudden Svartholm Hinttala Kolunkanava Nörrstenskobban Virojärvi Luutsinsalmi Saarikylä Lepsämänjoki Lillflöxan Herrs kär Kaislajärvi Asunmaa Nålskärsgrundet Ilomantsi Risholmen Kummelören Lisijoki Seipijärvi Kiikeli Ala Mainuajärvi Kannus Matinlompolo Syrjälä Lauttijärvi Juva Valkamaa Truutti Suontaka Vuori-Pulteri Nepo Norra Grimsörar Bärholmen Poitti Kotala Lahov tikka Hemsaari Kokkila Scandic Helsinki Grand Marina Åkerholm Samsaarenaukko Perä-Meltola Mattila Hällesö Tahvio Lingonsö Amuri Montinaukko Kastila Kalvön Sotka Trutgrunden Ljusören Junkijärvi Suomenpäänjärvi Syyspohja Kitula Koivuperä Viasvesi Tsheärbmahoaivi Nerosjärvi Kallio-Pekkarila Kiantojärvi Ojalansaari Pieni Tahkonen Hepmo Pähkinäistenmaa Saarioispuoli Ko lmiranta Naurisaho Luvanjärvi Selkäinjärvi Kaparkobben Reipsääri Tynkkylä Vaippilainen Kuivinniemi Joensuu station Iso Vuo linko Båtskären Montinaukko Torvenkylä Tarkkola Aniasjärvi Alusvesi Varuskunta Hietajoki Kokkolamminkämppä Kalastussatama Själagrunden Utterskären Likolammi Munkkisenvaara Lökgrundet Kotalompolo Kuisjoki Lockvattnet Jokiranta Kuivasjoki Västan På Garrören Hanhikangas Kalvolanjärvi Haukkariutta Puntinsaari Tyrälampi Leppäranta Isosuo Seulajärvi Hartikanmäki Ylikoll aja Marskäret Ristiluoto Koskelovesi Peno Kuurunjoki Palonkylä Harvajärvi Ropijärvi Ahkiojärvi Paaddos Laurinkari Brinkinm äki Suutila Kajoo Kiskon-Kirkkojärvi Kaurojärvi Lästholmen Alaniemi Torlahti Paltajärvi Vantaankoski Mustassuo Lahela Ritt ätshobma Papinniemi Gärskär Hopsu Flytträsket Mattisbådan Lutjajärvi Pylkkönen Tuuhonen Vihtala Terisuo Myhinlahti Kivisen oja Aulumajärvi Sautunjärvi Vehmasjärvi Pitkäkoski Krassinletto Brokholmarna Salmenperä Maljalahti Kuninkaanjoki Keskis No rppa Pöytävaara Köyränranta Horsholmen Hiivanajoki Kullanlahti Vesikarit Ritamäki Kuusamo Airport Laanniemi Talvela Skabb Stormaran Iso Nuoluanjärvi Meskusjärvi Pelttari Ön Kekkola Aspnäs Meskusjärvi Urjala Lemlahdensaari Pirttiaho Ruoholahti H otel Petari Kylliainen Tantsala Tyhjänperä Juurusvesi Aidasniemi Prunkila Kukkiajärvi Peräpuro Varinselkä Juhannuskylä Kor pi-Lovinen Strömmen Ruohojoki Killala Palkisvaara Kärrfors Ulvingen Heteaho Peuralompolo Horsholm Aluskylä Pushkuoaivi Råg rund Keravanjärvi Hyvelä Pienivesi Mujejärvi Pohjaismäki Uspenski-Kathedrale Narsjön Pöntilä Peuraharju Smedsede Termitynjärvi V u Peurasaaret Virmailansaari Karhuselkä Hermanni Tolkanjärvi Piskola Uroperä Trekappgrundet Munakarinletto Keiskinjärvi Pi kisaari Notfladan Pöyry Edonskärs Revet Mikkelin keskussairaala Räsälä Melaselkä Svärdsö Haminasaari Sarvinki Vasaluomat M artosenjärvi Kurkelanjärvi Keikko Frantsila Lavalampi Hanhisalo Hankala Kvarnfladan Ritalankulma Langsjö Leppäselkä Keilas atama Nivelax Pakainen Otajärvi Rääntholmi Korvattijärvet Tshuhtshoaivi Paktivärri Muhakari Outinen Byxholmen Yittistenjär vi Små Skogörarna Puolimäki Valtavaara Lammasperä Juvela Suinu Paavallampi Kouraniemi Kaartilankoski Alava Ala-aho Kracksk är Kuivamaa Jolkka Nivakoski Uhkuloma Kaartola Välivesi Huvudsjön Vehmalainen Homeno Tuuholmi Taipaleenmäki Vihi Itä-Siito la Kalkkiniva Suntholmit Ruunavesi Lännenaulat Pleuna Hinnerjoki Pinsiö Kemilä Vaasiljärvet Kaitasaari Vista Pehkonen Joll as Iso Pellinen Aaholminmatala Hankuri Laatokka Karimo Kortesalmi Vehkavaara Virmaila Lidl korso Brännholmarna Lintuluoto Bärsbådan Susisaari Snärholmen Brännlund Poroeno Hirsikangas Karrivaara Myötösvaara Niemistö Helppijärvi Vehu Åman Yppärin joki Järvelä Kosamonjärvi Ulkujärvi Vuollosvaara Pikku Hepola Lempisaari Västra Lökgrundet Petäinen Hästholmi Noppo Lappin iemi Bodangen Kulolampi Björkskäret Vuori-Kattila Rytikorpi Ekeskäret Porrassuo Rampsinkylä Sundsråsen Haali Best Western Hotel Haaga Kvis Kaukuajoki Norrlammala Rimal Haimari Kulkujoki Uusimäki Sahi Maaninkajoki Degerölandet Viljakkala Österän gshetinen Ämmätsänjärvi Huhti Eärnavodda Sackholm Rantasipi Rukahovi Själsten Tullisaarenselkä Maunola Martikkala Saarenpä änvaara Kantti Iso-Anosin Härkönen Kyrkfjärden Hamnsfjärden Mutkalampi Pöntiö Halinko Hallala Lohko Lujankari Purho Kuikko Kalttassuo Murtoselkä Björkboda Palkkisilta Terska Niemikunta Kempeleenlahti Saarikumpu Paijula Mallasvesi Isoluoto Kaksk erranjärvi Pahakuru Koivistonaukko Jumiskonselkä Kiteenlahti Tepsanlampi Nevas Hyypiä Ahjo Saitavaara Ollisbacka Heinuvaara Veh ankböle Ylä Pekkala Hattuselkonen Nuuskala Gråsjälsgrynnorna Kylmäsuo Verlinna Tulkalampi Hotel Seurahovi Viggesskär Tie vjaoaivi Leuna Mansikkasaari Kansola Riimmajavri Ejskäret Pellossalo Kärrvik Viranmaa Kontiola Hunnakko Kobbsjön Nuorala Vuohtomäki Piispankylä Västra Källskär Bisaballen Manamansalo Haravasuo Mannervesi Tuulikurunlaki Hamnholm Jyröjärvi Su olahti Orresokka Sasinklopit Lehdonkylä Sairalanmäki Kymijärvi Villuoto Paukuttajajärvi Lakasaaret Storbacken Karhiniemi Ängsön Tollsån Mutajärvi Vasaraperä Stackholmen Valassaaret Humpeskeri Pitkäveto Heikkilänvaara Päntti Halola Nilbivarr i Rönnkobben Vihtamäki Gennarbyviken Kukonoja Jaalanmylly Kuusiluoto Stora Gloholm Ämpäri Matalalampi Ahvenus Torvinen S
  • 8. ilverbergsgrund Tilkka Siltinginaho Sisto Heikka Kolari Ruohokoski Härmä Virmasjärvi Hanhiranta Espoon Keskus Ailionkosk i Petäjäsaari Mjölkholmen Lystilä Tulikari Ramskär Pönnii Teeriaho StayAt Finland Oy Sillbådan Vihtamo Pajulahti Piirto Kivipurnuvaara Käärmejärvi Hiunaukko Konungarna Ruottojoki Mommilanjärvi Niskapietilä Toramoselkä Vilkjärvi Nötö Måsa Pi ikkiönlahti Mökkipohja Urria Strömman Kanava Virtasalmi Tuppu Norrskata Akaa Sapsojärvi Leinainen Pässinkari Jakovaara D ragonängen Långfuruholm Hölmölä Valittula Kavoluoma Vindbärsören Bredharu Seinajoki-Ilmajok Rantakulma Pedarsändean Outa Näkkälävaara Törmäsjärvi Nikunpauha Kömmistö Lähdejänkä Kontinjärvi Ilkka Köyhölä Övermark Ala-Annala Vehkaluoto Kuokki o Kistören Loukolampi Petäjämaa Ruusupuro Mähkärlä Hyvärinen Sollsar Ersgrund Koira-Aukko Tulijärvi Levaneva Mänttä Kälv iänjoki Inre Vaktlandet Pihkakylä Vesikarit Fantsnäs Mössholmen Joensivu Ruskeasuo Hokanniemi Pienisalanki Ruotsalainen Kräsoora Sikalanmäki Illisvaara Domarklobb Måskobb Djupet Lilla Lonoks Kyrklandet Söderholmsviken Naudshusaari Hangasvaa ra Tamare Emmet Lampinjärvi Roukala Auvila Sampu Syvä Vuontisjärvi Siltasuo Siihaara Madamsholmen Putikko Briggharuna Malisj i Kejsarvattnet Paikilinaukko Ryskeri Kiimavaara Kuiskeri Kairiskulma Paistila Iso Nurmi Lustholm Storhällan Roslax Näs E telämäki Tarnala Karsikkosuvanto Hirvasmäki Långa Måsskär Niemispää Närpesvägen Hovgård Aitjärvi Ooskeri Norra Vallgrund Lemlax Juurusjärvi Hokkala Keihäs Kalliala Vitakrunni Cumulus Hyvinkaa Stuorramauna Vuorela Puurula Råberget Vaskuunjärvi Rekivaara Murisgrund Imatran Valtionhotelli Havis Amanda Päivinen Unkkavaara Liettinen Forsen Karlberg Puusasjoki Vahijä rvi Toivola Finnholmarna Iivonlahti Inre Aspskär Palokero Taivalmaa Jalkakoski Kuorue Heinuanoja Ouri Hirvolanselkä Notha mn Jouhtiskylä Loukaskoski Nilihaara Kärkistensalmi Saunala Kummelgrundet Grundträsk Ylinen Sieppijärvi Aijänkainalo Kall vik Pikkuoho Hevonkack Ilmala Tolosenmäki Vahonkylä Helsinki-Malmi Jänkkäkoski Viitavesi Mattkärr Länsikylä Västsöderland et Kakslauttanen Hotel & Igloo Village Pessipohoaivi Lemmonletto Ladnjavärri Päivänniemi Peuranampumapää Akionlahti Honka Talviainen Brännan Isomaa Hyväsalmi Sukula Lakeasuo Sådö Skeppsholm Ruisniemi Tiironkari Ostrov Revse Jorba Kajsvärri Lä htekangas Lapinsalmi Nuutniemi Rapala Kalamäki Styrsholmarna Kujala Leppiaho Ylä Kiiskijärvi Mähöselkä Juurikkajärvet Vai noinen Tähtiniemi Ketunpesät Karuvaara Karilanmaa Tötlasholm Kirkonkylä Karilasanden Sommarö Kuokanvaara Vithället Laukku joki Pääjärvenperä Tuolbanjavgoaivi Palosaari Wickmansgrundet Isopöllä Mustonen Östsynnerstgrund Lavinto Tiirola Tuolpujä rvi Palkinpää Iljana Smultrongrund Nälkämäki Pensala Katosniemi Suuri Sepponen Skomakarreveln Kaulanperä Norvajärvi Laaka niemi Överstträsket Kellostapuli Leuvanoja Risku Pusaankylä Kuusiset Nihteinen Kiemunki Mattojärvi Sommarback Kermaa Nero hvirta Römpelinmäki Laalahti Uttermossabäcken Karankamäki Härkinoja Suninhaka Levijoki Louvet Polojärvi Räpäkkö Pitkäaho Konho Kalouri Kaisajoki Vaskiluoto Huopioniemi Keitonpää Vasara Kellosalmi Karhunoja Syvälä Kuorekoski Hanhinen Blyören Måskl i Backen Lialompolo Kirkonmäki Gunnarla Pitkäselkä Lavola Korslägnan Lehtisenvaska Syvä Valkjärvi Lehtokangas Ruokosuo Kul kkilanranta Ytterbråtö Tatankijärvi Turkki Stickellandet Ärjänselkä Ruoni Nirrola Ala-Kelvä Lilla Kalskär Jaakonletto Tuke va Neitojoki Tapojärvi Hirvilampi Talanpää Pylkki Jänisholmarna Marrasjoki Saarikiekki Iso Saarinen Suomenniemi Djupgrunde t Karhi Veihtiniemi Itikka Huhtluoto Kolma Käyrämö Kivholmen Äyskoski Teerineva Norrgärdskobben Nörrstenskobban Tikanniemi Stockgrundsfladan Kokkopuro Tuusula Vekarusniemi Rausti Molnby Örskären Arpalahti Hotel Lahti Rajala Tyni Leino Hietaharj u Vaaranlamminoja Ahtiala Södra Bärsskäret Piispanmäki Röholmen Marttiini Laudnjikoatluobbal Marsö Haavisto Kiuaskero Iso- Hanhi Oravin Kanava Köukenöjoki Korshamn Finholmi Elosaari Korvasenjoki Hästgrund Rantakartano Maihkila Kovajärvi Siukomel la Vuotsinsuo Keitele Korkananjärvi Aaholmi Leinilä Väätämö Äskören Kilpiäinen Tikanmäki Kilpijoki Uljua Rintamaa Sumarink ylä Ämmäinen Karsikkovaara Kirjavalansalo Sortola Mertuanoja Högland Auhojärvi Untuasalmi Lampinjärvi Risholmsfjärden Kniv Talsoila Vittavaara Vonki Kiekinselkä Santamala Tormulharun Lepistönperä Hopianulkki Kemppaala Kaartjärvi Märraskäret Rud träsk Rajaniemi Simakka Murtoinperä Suulari Havören Junkuanselkä Alholm Kaula Hölmölä Veätshakjokka Elsö Rovala Jurmunlamp i Iskoinen Mämmensalmi Hangö Västra Fjärd Nissilänmäki Jylhänniska Saarijärvet Hangasmäki Tikanoja Yli-Haarala Puolankajär vi Vanhankylänlahti Koroinen Linsörarna Raatemäki Lepsämä Sarvlax Aino Ackté villa Solliden Pyhäkoski Piintilä Kärhysmaa S oukanjärvi Haraskärs Fjärden Äijälänsalmi Kassara Kumle Kairijoki Väster Yttermark Jokikunta Nuottasaari Kortesluoma Sammi nmaja Tuomaala Vuotjärvi Lopaskarinluoto Siikaranta Sontu Vilikkala Huutotöyry Aittaoja Bålaskäret Vähä-Ytter Loppi Nuha N orsinjärvi Kaerla Kanervala Malgrund Tiistenjoki Leistilä Mustamatala Haru Ånholm Erse Torrback Balgan Stora Brokholmen Lankojo ttivaara Kämpbacka Tervatehdas Tolonen Kutsehmuorvaaradsh Kylmäkangas Matoniemi Savola Höyttinen Kaihtula Piehinginjoki Cu mulus Mikkeli Tiilikkala Labby Gråsälsgrynnan Yläsiikajärvi Antikkala Keuruunselkä Pärekoski Lillsundsberget Pillampi Skat an Norrskat Grynnan Kerola Lallujärvi Hakkenpää Hyrkäs Pukkari Siikaisjoki Lappfjärds Å Fremböle Mäntyperä Bw Hotel Silver ia Karhunsalo Keso Kuurna Lokkiluoto Kuivajoki Hanhitaipale Makola Västra Källskär Piikijävri Autiola Hoho Hanhisuo Iso Te erijärvi Laakspohja Vähäniva Ekholmen Jänisjärvi Hiirijärvi Anttola Könkäänniska Iso Karkeinen Västergränden Högkull Humme lskäret Kälkkikruni Viheriälä Porrasmäki Petääjärvi Pirttiselkä Niittysaaret Ryssön Riiainen Knallarna Niemenpää Hummeldal Östergård Portfossen Björkbacka Korpholmen Kurki Etelä-Shäddehvärri Kehtosvaara Pyyvesi Puksajärvi Killskär Tyynioja Uppo luoto Kuivasmäki Kaunisvaara Ylä Ruokosenjärvi Koeasema Lehtovaara Vähä-Varestus Pahka-aho Eerikvallanniemi Raadelma Musta nsuvannonköngäs Kuutusjärvi Etelä-Ii Brantbåda Taivisuo Päkkilä Kolvakero Rautalanselkä Rokuanoja Horsnäs Sund Niinijoensu u Ölleri Sahankylä Hangas Talosmeri Taatala Jalokoski Tammisto Blåbärholm Österö Hevoslot Nerkoo Malijärvi Östersundet Som erokoski Ehtamo Masmo Skärgård Saari Valkeainen Nilipää Pahkaanloukko Syrminiemi Pahkalehto Tienvieri Kiuvasaho Vanhalinna Saksila Ryti Ukkostenjärvi Kynsikangas Kivilampi Liuhto Matkosaaret Satamasaaret Kärkäsoja Saarenkärki Räätiönletto Tepsa Karunki Keriniemi Venojärvi Karvosenoja Raivio Riskonkari Olkimäki Saivojärvi Sarvikangas Vuosku Vintinniemi Pjelaxfjärde
  • 9. n Etelä-Vartsala Horsmaniemi Ahkiolahden Kanava Storhök Friggesby Nunisvaara Pyyvaara Valkolampi Hirsjärvi Potkukorva Pirt tikangas Piojärvi Iso Otava Koitelaisvosat Syvari Larsbjörkaskär Löparö Kekkari Käpykangas Solberg Ån Mustapöllö Vargskär Simu Sepanlahti Hirvelä Kokonmäki Radantaus Egypti Kuotesjärvi Savolaisenniemi Kälkkikruni Siveloaivadsh Eevalanmäki Väkeväniv r Bölsviken Purjekari Kiiskinlampi Hevosluoto Näykäs Kaskisaari Emmes Ängö Pikkuniemi Österretais Uskaljärvi Junnankarit Ho uttu Javarussaari Kaskasjoki Värttiö Lappee Jyväsjärvi Saviselkä Pappilanhaka Pirttisalo Lilla Båtskäret Järvitalo Saittajo ki Granholm Simonsharun Jäädyslahti Karvasalo Palomaajärvet Levä Knus Äspskärskobben Tetrisuo Hylklahti Marjasuo Raasunmaa Aidaslahti Taipaleenjärvi Rääsouri Keäinujävri Kärkinen Houhajärvi Torajärvi Nyystölä Rekula Lassinjärvi Ylä Pieksänjärvi S uonsaari Hampträsk Loman Meltaus Harrihaara Akkojärvi Teikari Hivylempfjärden Hylkeenkivi Ostörarna Haudankorva Palaspohja Pärnälä Kivi Valkeisenjärvi Huovo Joutsenniemi Bennäs Pallari Veäijehjärvet Paroalho Looperi Kannuskylä Pakinkari Linsorfjä rden Kirkkojärvi City Hotel Trollskär Yliskallo Mynämäki Lokalahti Måndholm Sarvisalo Lelunjoki Långreveln Konivaara Sahanm äki Hanskinmaa Koskimies Partala Näverbacka Rahjan Saaristo Hirsala Sillvik Huhtamo Haula Koskenkorva Ulko-Kraaseli Vähä-Pe itso Storöfjärden Kankaanpäänkulma Sinko Rikala Blekharun Asiainen Ihamaa Antinjärvet Hattusaari Kahperusvaara Venäjä Frima ns Venesjärvi Solvinsbäcken Rockelholmsfjärden Kuorsalo Kallbäcken Annskärsbådar Långviksskäret Bodbacken Metsäpohja Toivar ila Vattuören Orassaari Korento Paijula Eskilsö Härkäkoski Kaupunginkallio Vanttila Pesosjärvi Lakiasuo Kiveriö Stuor Ävdsh igas Siikjärvi Härkkämä Kvarnån Sihvonmäki Kevujävri Kälä Joutseno TV Mast Koivulehto Pienilohijärvi Horonpohja Kiimaniemi Kalkila Pihlajisto Karvinoaivi Puuskeri Petsikko Kalasniemi Kapustavuoma Ravijoenlahti Hundskär Nootholma Pitkäkallio Keltt u Majavalampi Aartaminjärvi Hirtolahti Moskuvaara Kuusijärvi Sarvijoki Onttola Kuivaselkä Utti Hietamäki Luostotunturi Amet hyst Spa Kuuskari Eläintarha Porkkala Kallbådan Skataholmarna Vehkomäki Satavaluoto Pohjaspää Peeravaara Västanby Suuri Jän käsalo Räsälänlahti Enonkoski Fransinkari Kuusikangas Käringarna Kranunti Raudasperä Kumpujoki Tvisingskär Karitluoto Selänranta akaupunki Heinosniemi Laxbådan Kammonkari Tryskärs Udden Varejoki Flintta Luokkajärvi Ryssjeberget Jurmunkoski Haarakumpu Skedö Tarvantojoki Bruksfjärden Valtasenjärvi Storkallan Salmenpohja Kirjavatolppa Skäret Airport Hotel Bonus Inn Piispajo ki Haapalaki Tuppurala Vintervägsträsket Linunpaa Kinahmi Bjorkholm Leipäre Järviö Mansikkala Kilkinsaari Stora Högskäret Karilainen Röukas Rönnen Pojasjärvi Pieni-Havouri Rättijärvi Sienimäki Ljusan Teerivaara Iiruu Vihtola Mäkärärova Bötesöre n Kettumäki Kotavaara Kumperuottamvärri Käringharu Padjitallu Kynsijärvi Närpes bibliotek Norrveckoski Trädbollstad Malvan iemi Takahuhti Stor Langjärvi Palusjärvi Arvenmäki Kristienstad Villelä Kivesjärvi Kråkholm Kare Udd Ylä Luotojärvi Storai sarn Lillas Karttunen Kumina Pälpäsalmi Långa Kummelskär Hallinletto Rantalehto Tukeva Iso Allasjärvi Nikuluoto Fåfängön K råkören Haukkakangas Käringholmen Buskgrund Soukkio Vuorisaari Korsören Heittokangas Konelo Fräntilä Stenhamn Koroiskylä L uostonoja Mökkipohja Ruokoniemi Äggesören Luppo Tikkakoski Rankinen Harva Pellas Ojamo Iso-Musta Keisanmäki Stuorrapiessv rri Pumpula Möttönen Norsholmen Laukkanen Ylimäinen Sarvinkijärvi Orrisskäret Siikalampi Langhed Stora Angjärv Vuomisvaara Niemenpappila Apukkajärvi Gråsälsstenarna Trutgrund Loimijoki Eteläinen Kätkikielas Sievinjärvi Sänkisaari Pauhunlahti Sa ksala Jyskä Halso Hjälmholm Kanto-oja Rajalompolo Fågelskäret Ristimaki Kärnälä Mikkonpää Suurikari Ilajanjoki Stora Träsk ö Ihala Angeli Hommanskär Naamanganjärvi Barskär Kellonkangas Nuolusoja Tulilampi Soukko Suurikylä Norr-Degergård Nixmosse n Jerisjärvi Söörmarkku Palskeri Linloholm Suonivaara Käpylä Lahnus Kärvois Sokura Brudholmsfjärden Siikakämä Luossajavri Utkujärvi Sammakko Stenrevet Kaipiainen Rasala Äijälä Keijola Kerpuavaara Gölpan Liukko Båssafjärden Kalvö Haukila Vaala V aaranoja Tallimäki Gråsälsbådarna Onkijärvi Yöttäjänjärvi Iiroiben Sävi Harmaalinna Ytterjeppo Harasjärvi Kuolpajoki Säkkiselkä Utsjo en Norsinjärvi Aukkomatala Vuöllijävri Suvastunturi Långbådan Björnklobben Hyndan Pyrrilä Sannäs Somerniemi Halssinsaari Laajaselkä Näpinkylä Särkitunturi Mäkituoma Maa-Kannuskari Pyhäjoki Lutanjärvi Metsä-Haru Miklinkari Soilujärvi Ingalsuo Bofjärden Poutisenjärvi Halkoaho Kalettomanaho Latvalammit Sonninpää Malitshobma Yli Kuohunkijärvi Krooknaistenniemi Kolu nkulma Kuivaluoto Kummelgrund Lisijoki Lillskäret Hankkila Tynttyrit Hotinvaara Hiitolä Keskisäviä Kaukopää Stuoraboggioa ivi Kuoppa Vironmäki Ojalanperä Mehtola Hirsniemi Tammakari Vilminko Kotakosket Ohtonen Pieni-Räiskö Vaajärvi Sossonniemi Neuvola Käppärä Svartkobban Keiska Pängätsalo Ankkoinsalo Spa Ylihuhta Naltiotunturi Lönäs Lösö Tammisluoto Svartesvik V asaniemi Mustanletonkuohuva Muotkarova Kyttälä Österbotten Voiluoto Ruto Kullobäcken Untamala Tammisaaren Saariston Kansa llispuisto Huissi Mörkölänperä Vähäpelto Halmes Selkäkari Ainassaari Tojois Vuoska Ullavanjoki Kantlax Orglosön Pähkinäka llio Sallinkijärvi Heinämaa Iso-Kolkka Storsjön Takalahti Kivisuo Matildedal Teponlampi Pekkula Pitkäkari Sääksjärvi Oamk Pulkkala Koskionjärvi Rahkio Soilahti Päkinniemi Mietala Namnlöslandet Vihattula Kantala Kortesoja Patana Sankila Tuisku harju Solberg Ån Skötudden Karilasanden Närvilä Sandvik Harun Skavarböle Ruonijärvi Ristikive Kummunjärvi Stornätgrundet Somasjavrre Rasinperä Härjänvatsa Ljusskär Saivojärvi Palopuro Lintupirtti Naamanka Kakonelli Sinetti Pyörreperä Suomenpä änjärvi Mänttärinmäki Kälkklobb Vallanjärvi Kinnasniemi Pohjolanniemi Vaaluvirta Grillskär Gråsälsbådan Edesjärvi Mesiäis lehto Ångesudden Köklot Södra Geren Pöytäniemi Tolkislandet Lippo-Tihinen Harjala Lillgadden Skjutskär Kivipuro Mierola V arjansaari Kangosjoki Moisio Pihlaja Iso Kivijärvi Silakkasaaret Västerbådan Sipovaara Naskamajoki Hauklappi Toukansaari Hästholm Enonjoenmylly Njavdamjokka Majuvesi Ulmala Liisanniitty Pentinkangas Inkeroinen Vuoripuro Lesti Ånholms Sundet Pullo ahti Rastajoki Mankinjoki Alskäret Svenskär Kauhainen Kåtaholm Rönnskärsbådan Svartbäckträsket Paavolanperä Iso-Toramoselk ä Armassaari Näätäaapa Stånggrynnan Riukuluoto Nikupaavo Pitkäriutta Löknäs Viitalanperä Sillskär Halvari Heila Alakorva D ödman Jäppisenmäki Kaukopää Majakartti Båsa Nedsjö Raisionlahti Uusi-Kuiro Kontojärvi Onnivaara Koskelo Näkkimistö Ahopelt
  • 10. o Bredhälls Fladen Boskäret Landbjörkskär Villavaara Stockmannin Oulun tavaratalo Horsmalahti Torkko Tokero Keskimmäinen A kanjärvi Kodjala Särkikämä Rautionmäki Pistolanjärvi Hallskär Siirosenkari Palvala Mutoudenniemi Ylä Potkunjärvi Seura Pik onkangas Teurajärvi Laajala Iitto Savonia-ammattikorkeakoulu Likojoki Näyhä Sakarila Välipirtti Juti Söderlammala Rönnhäll et Krunniniva Mälsor Lankoski Nopala Kaihsuo Knivskär Österskär Kinnariheli Lintoja Pärsämönselkä Mäyränperä Huljala Itäko ski Rautjärvi Neittävänjärvi Kuurtola Pohjansaha Juhanijoki Tapala Töjby Himanka Lohiluoma Kiukainen Vuolmatselkä Kurupää Laisperänjärvi Garpom Impivaara Lingonharun Taalikkala Myösäjärvi Koivulahdenaho Lauliluoma Ojajärvi Vaskosaari Abborrvarp et Kausala Valkonjoki Vattungarna Vihalaita Viralanjärvi Tetrijärvi Kirjokivi Nordvik Välivaara Ohtakarin Matala Långholme n Virrat Nikkilä Taulunkari Hylkylä Etelä-Kalliokari Koskenkylä Orrengrundsfjärden Löytö Haapaniemi Kassila Kåtören Iso-Mi ehikkä Rikkajoki Ristniem Pelttarinjärvi Kangasharju Pöylä Strandviken Hirvilahti Juneli Tolkee Sukoiva Lövbergs Viken Hal lanperä Tuunaanselkä Yttre Klovaskär Mehtänelto Maanselkä Lemmenjoki Tammimäki Kalasiika Kulma Helsingin Matala Pöllä Haap akorva Nagelskär Vartenjärvi Jungfrusund Kommila Röyvä Färdis Brännan Junkiletto Klippskär Vanhankylänmaa Leinonvaara Suin ajärvet Kataloistenjärvi Käringklobben Mäkimaa Olkojoki Launiojärvi Uudispiha Ristiniemi Jatulintarha Junusmäki Luovalaki Norrby Pöyrisjoki Rönngrunden Matinmikko Voinsalmi Järnkläpparna Savonlinna Airport Kyrkön Iso Pehtjärvi Pihlas Paarmala Lasila ä Muikunlahti Hietakalla Moura Tunnila Slåttskäret Lauhansuo Kiimalehto Lilloxkangar Ruokangas Petäys Jauratus Hemlands Fj ärden Pieni-Kiikara Miklinlampi Kepola Vattkast Koria Ritvala Degersjö Slåttor Marttajärvi Orala Lyssarklint Taphuinsalo V uorna Lilla Grundören Hirvihaaranjoki Vepsänkylä Metsämuuronen Lakuniemi Marjosärkkä Mertajärvi Peltotunturi Tyris Heikola Ryömälä Poikajoki Laitila Säyhtee Sammalaviken Uusikentänmaa Karvajoki Höusne Markkina Pooddusvärri Tsuoggajävri Iso Harm aakari Toivosaari Metallikylä Brotthagen Keituri Korosjärvi Peoskeri Algotsgrundet Vuobmivärri Keskikylä Tanska Tunnklobbe n Vihtaniemi Kärkkää Skomakarsgrund Ruokotaipale Tapulikaupunki Brinkinmäki Mattlars Palamaoja Laittinen Kulkulahti Salosv esi Puolarmetsä Gålakobbarna Kilkinkylä Vähä-Tukkari Duvholmen Kajala Iso Herajärvi Vatiala Hästlortarna Kemppaanjärvi Tuo mala Panula Kirveenrauma Kalliokoski Hitvo Munala Luk Lojosjö Vuollasvärri Salmento Peruvesi Övre Själhuvudet Vitgrund Kei tsor Sten Jaurakkavaara Tiukka Biskopsö Tontti-Pulteri Käykkäränmatala Albertsklackarna Kärekelampi Tölån Mannila Iso Kont olampi Raakovaara Kaarlejärvi Tahkotaipale Romakkaniemi Aanuhvaarri Väystäjä Isakkala Kumpeleenharju Väggskär Luopioinen N iemenpuoli Lievestuore Makola Singerjärvi Tolola Harikkala Ulkulampi Seisarträsk Brändkläppen Vaakua Vänoxafjärden Takkula Järjenmatalat Torskgrundet Poroperä Mutta Lumineva Nummi Jyllinkoski Kotojärvi Veäijehjärvet Peränkylä Luhtaanmaa Hyrsylä Hernesaari Heliport Punnonmäki Kalmakoski Suolisjärvi Rostan Varanen Naantalinaukko Siikapauha Empo Ilttula Ruuhi Tuppura la Stenkläpparna Lainijärvi Finnharun Suitsansaari Rova Rontijärvi Eskelinkongas Konananjärvi Vertala Västerback Eteläjoki Ylläs TV Mast Hakosaari Kostamosjärvi Poussu Rantasipi Laajavuori Nisäräinen Hangslax Sienijärvi Nukala Årholmen Näse Ruo nalammit Kommio Vallgrund Äreklobb Kaivo Raikku Kurranoja Paskapauha Kipinä Suoperä Keväjärvi Valvatti Parviainen Tryören Öst et Tyyppälänjärvi Itimmäisenkari Pajuniemi Kyrkfallet Länggadden Norra Risholmen Hankelöfjärden Simunainen Härteholm Norri fjärden Illby Rahtula Kotkatselkä Risö Osmanvaara Koutalahti Iso Iiluoto Teväntö Kankaistenjärvi Stånggrund Haukiselkä Ämm ä Enontekiö Puuronen Hemsundet Hillonlahti Mäksmäki Niinikoski Kylmänlahti Häplotan Kottby Vahvajärvi Storvaltern Jaarna N ivatunturi Ruksisjävri Krokgrund Junnojoki Lajunjärvi Leppälampi Säkäniemi Kellari Boda Hiiskanpelto Norrön Rankinkivikari Lammasluoto Lehejärvi Vähä Lootholma Anttisaari Tallusperä Storkamp Lauttanpää Uoti Lupaja Hirvaanmäki Suuri Rostua Tieks onjoki Suuri Savijärvi Tuhnajajärvi Mustarinta Sirola Vintrinrauma Gammelby Niemikylät Muuruvesi Oriketo Siipyy Saltjärvtr äsket Jumesniemi Hillilä Ontero Särkilompolo Uusikorpi Kaitholm Kaaresjärvi Kirkkoniemi Itänenä Mussalo Aalisjoki Liianmaa Hakojärvi Kontioniemi Länttä Pasasjoki Pieni-Pisi Kaasmarkku Torkko Kiiessalo Kytö Sandjärv Kuliluoto Pläkki Iso Lutajärv i Brudsund Huhdanoja Katko Fladalandet Ruunajärvi Pieni Ahvenainen Baggböle Tuulasperä Sopenmäki Iso Lahmämaa Susimäki Vu saari Stortervolandet Mankila Skravelgrynnorna Kallan Ruostepuro Mölö Kytölä Kaita Vuokalanjärvi Maaniittu Raussi Kuiva-He vonen Punelia Suomatka Kemin Kiikkara Toulatjärvi Lounimmainen Silppola Siikaniemi Nuorajärvi Ristimellanvaara Luopa Sjöän gen Tratten Klobbacka Klubbsjön Oopakka Peipohja Lahnasjoki Lappalainen Trullöfjärden Yli-Lompsijoki Önkköri Hiidenkangas Iso-Pelsa Teeriniemi Stora-Börsskär Obbnäsudden Poikko Bodökobben Sellmo Palonpäänkumpu Tiistenjoki Tolva Ollinkari Ahvion niemi Hallu Nilipirtti Karankajärvi Kaisaniemi Ronkala Ulvajanniemi Kaupinjärvi Lehmäsaari Unnukkala Iso Katavakari Ozero Kharri-Yarvi Mulajärvi Niemistenselkä Rödkläppen Norrbådan Lankaniemi Lamminjärvi Murhaniemi Tännelsören Gunn Lohijärvi Ma ikkalanselkä Hummelholmen Värttö Stora Käringholmen Helvarpinselkä Könkäsentunturi Kajholmen Tainiojoki Laitakarinlahti Killing Rovaniemi Syrjäsenkulma Santarivi Lilla Kallberget Gråborg Viita-aho Lylykylä Silkanjärvi Tullandet Skogsflisan Ylöjärvi H elvetesträsket Kuoppajärvi Näpinsalo Sompujärvi Puostinniemi Tourula Peitso Saukonkari Rajalompolo Niskankorpi Sydänmaa Va ajaniemi Haanela Pohjoisperä Albusgrundet Stora Småholmen Janka Luhdantausta Ollumorasskäidi Noppavaara Alsila Finne Hyrvä lä Liianmaa Nuukijärvi Byträsket Ryssharun Kytökylä Isokurkkio Riiteovaara Linnanmaa Torsnäs Paanalanniemi Tuhnula Kinnask eri Lappland Jomalvik Karhusaari Kelvänsaari Luohuan Ylipaää Kilgrund Pantamäki Viettivuoman Asutusalue Kaukovainio Huhtka ri Säynäjävaara Kynsiperä Hulkkianjärvi Hästbacka Rannila Rajuholmen Tröötti Rita Lapijoki Helgö Ojalehto Leppämäki Ryssug har Hakkaraniemi Tankokari Koristo Hammaspuro Vallvik Oivu Gråstenskalla Noakajärvi Nyskiftan Korhosenjärvi Ristilompolo S nickarkärrberget Rågskär Kaunisniemi Paha-Laka Salmijärvet Meijerfelt Potinlahti Kuddnäs Istunmäki Rukola Silmäjärvi Kauna staddantatta Kullasjö Hakalanmäki Ruostejärvi Rupikari Sakki Herukkamäki Penämönjärvi Halmemäki Lempäälä Magnusskär Käkölä Aakenusjoki Raasakka Luiminkajoki Lojo Paavalvärri Norrlångvik Nelgijävri Kovero Oulun Lääni Ihavanjoki Akkustajärvi Kati
  • 11. nhäntä Murro Isoluoma Vonki Turpeela Vanhamoisio Seppänen Gunnskäret Piispa Kojkullafjärden Parpolanrinne Österstholm Kati senlahti Varajärvi Vester Tamio Tiitanvaara Hankrinmäki Kollaja Valkiankivenletto Lippo Nuolemo Söderudden Valkeeluomi Esk ö Jauhojärvi Lahnajoki Ytterstgrunden Penämönjärvi Pontus Rörviksudden Kluuskeri Kofladen Onkimäki Jokiranta Salminiemi Ro pomäki Ailejävri Gyltudden Ajoskrunni Klupinniemi Svinö Rouhiala Rokonjärvet Jämsänkoski Olsön Suurhepojoki Jousiloma Södr a Furuholmen Haavikko Ylimattila Maringinlahti Torajärvi TV Mast Aapajoki Sinerväjärvi Våski Hästholmsfjärden Suurkylä Söd erskär Vetelä Bast Holiseva Kardrag Nahkasalmi Simoniemi Ääverjoki Lieksa Jylhä Vikarholmen Peitso Virninnippa Valkiaisenjärvi Lie a Sipilä Bråmaskär Näse Strömmen Kitti Äijävaara Lahdensuu Itäpuro Korentovaara Östra Saverkeit Finnäs Tjärukobben Aspland et Orjansaari Karhumäki Suolisvuono Malskärsbådan Nousiala Vehvilä Tevalainen Rotila Trotby Yläkolkki Petäsmäki Maivaperä Miettula Pulikka Moisofjärden Porre Tallholmsfjärden Hankavesi Ojanperä Isoaho Häppilä Måndholm Södra Riffelberget Hästgru ndet Sysiperä Ravaholma Valkkinen Veitsisyrjä Karoniemi Jungfruholmen Jokisuo Sokos Hamburger And City Bors Munkkisaari Le ipäpohja Gullö Rödskärs Udden Romppainen Lilla Bredskär Päksholma Petäjoki Orslandet Tursola Viitinki Ryytsälä Reimars Son kajärvi Ihamaanjärvi Vesijako Tuorakan Alestalo Båsgrunden Venetjoki Tykölänjärvi Tamppari Dimanskär Sarpaniityt Valkeisen lampi Valkeajärvet Itä-Pakila Hästbacka Ternuvuoma Vähäletto Sulku Auhjärvi Heikkola Vitikko Björkudden Bodominjärvi Tampp imäki Överbråtö Kotalato Mustinsalo Mellan Tjärhället Leiri Mänttä Lähteemäki Lotskerinmäki Spa Hotel Rauhalahti Vasikkasa ari Lasipalatsi Vaajoki Tryskär Juktenskobben Riihijärvi Åkerholm Lentiira Halkovaara Fors Tilanniska Haikarila Mustakari Guollebas’tenjar’vi Saarelankylä Routio Hoikkajärvi Ukko Alalampi Rivit Pietilänpelto Prästvik Mattby Mikoinen Yliviitala Heposaari Tullklippan Kiviniemi Isoperä Giftarsöarna Koirasaarenluodot Särkilahdenselkä Peninniemi Kursila Vähä Suukari Lj ungkläppen Ylinäljänkä Krassen Glasaskär Lammiskärr Hossa Hyötyinen Pallaskurkkio Papuluomat Rasivaara Urpalanjoki Arvenka ri Iinatti Myhinpää Riutunkallio Koabbiloaivi Komu Mykkylä Uittoharju Rihkaanjärvi Smulterbacken Heinlot Västerändan Tammi sluodet Muntee Söderskärs Norrbådan Ahmajärvi Jylli Vesto Stora Halsholmen Södholmarna Porkanvaara Rönngrundet Mustijoki K ankaantaka Långsand Lamunkari Rautunselkä Katkuru Tiilikanjärvi Pietola Laiterla Lukus Äpräs Numminvor Heinä Ormskär Hotel li Pyhätunturi Oy Mustlax Eskelinkoski Hietasaha Nevanpää Åggelby Pieni Pyhäjärvi Kaisavaara Rantasipi Pohjanhovi Hotel Alakuona ukkulamäki Syvälänkylä Lapinranta Ylävaaraniemi Kylkilahti Fjärdskärsören Knöppelgrynnan Savukylä Hoikka Petäjäsaari Holi day Inn Helsinki City Centre Turun satama Västergrunden Länsimäki Miekojärvi Karklobben Termusjärvi Paajala Skatanniemi M ekrijärvi Kolkonjärvi Hervantajärvi Sammaljärvi Nuolusoiva Miekkaoja Linholm Suksela Smedsholm Taipaleen Kanava Storör Ke tolanperä Hyvälä Kukonmäki Kekoselkä Oijärvi Mansikkaaho Rovapää Kurunsaari Kekkolanniemi Miinala Tootiletto Häntäaho Hun nuri Itä-Aure Tikankoski Puhakka Gåsberget Kajavakari Byholm Issakka Sappu Aholankylä Perännejärvi Enbusklandet Heinäselk ä Pohjanletto Tanskila Sieppi Klippi Artukka Vesisuo Havumäki Tshuoggajävri Loilo Vesa Savonkylä Keskuskari Tukkikarinsäi kkä Äijänkumpele Jänijärvi Hirvasniemi Vahvanen Isokero Hamula Ylisjoki Kamsala Untesrova Sammonaukko Arolanvaara Fröjdbö le Mälhamn Pirnesjärvi Sormusvaara Pelkonen Viisahoaivi Haanpää Korkolanmäki Hannonmäki Vaihojanperä Leivonmäen Kansallis puisto Postovaara Pättikkäkurkkio Rödhällan Uhkola Ritamaa Nimetonjärvi Kuttusvaara Västlax Nordastören Hålbådan Lähderan ta Akanoja Tyytiä Vongoivanjoki Metsä Ruonajärvi Innerfjärden Hemsjön Hålgrund Medvast Räisälänranta Aikko Ahjärvi Kärra Talosaari Pyöllimvärri Ihamaniemi Losovaara Hyntilä Getholms Sund Vaskiluoto Akonmäki Pitkäkoski Bjurn Yrjölänkylä Mäkijä rvi Yli Askanjärvi Nuottakari Vimpeli Selkojärvi Kukonmäki Söderglo Örarna Hakunila Akonvesi Keträvaara Laihala Kieringin joki Lampinen Koirapaasi Hammasmatala Örarna Janka Malkasaari Kumpyöli Näset Hinnerjoki Matila Karkunkylä Peltovirta Mult ala Bengtskär Vuohiluoma Liikastenmäki Eteläpää Käyräsvaara Vastaniemi Rastinniemi Teiko-oja Tynkä Hosoja Mattholmsfladan Riutta Kålskär Pelmas Smedsby Uvbergen Uski Södra Mossaskär Syvänpää Koistinvaara Tuvas Vikinga Läntinen Pihlajasaari Ah venkoskenlahti Bruksträsket Stora Sädik Järäinen Kistskär Melaniemi Ytterstbådarna Löyttymäki Kokkoaho Vaasan Saaristo Laurinmä perä Skierreoaivve Ryttarbådan Kilpela Oustajärvi Laupusenmaa Lisarholmen Södra Jungsund Blomträsk Virkby Nuuksionpää Pa asvesi Mattinen Karsikkolampi Jauhiainen Gräggböle Viuruniemi Vanttausniemi Tallukka Himmelskärs Skatan Mäyrämäki Kelkka salo Rönnbusken Munsön Rahja Iskmo Ön Karskobbarna Lilla Möön Munkkiniemen yhteiskoulu Joenniemi Kätkänvaara Koihnannev Brunnkläppen Kaiplot Vatmusa Ylivojakkala Miettinen Huotranjärvi Jaakonvaara Lipasvaara Korsholm Karjaluoto Lahnaniemi Ylinen Jokijärvi Rishnjarvärri Sikkola Kaurinkoski Utrianlahti Vuohenoja Kasurijärvi Haunistenallas Lampijärvi Stora Äsk holmen Lahnakoski Kamskall Kettumaa Rautalampi Vuorenmaa Rönö Yttre Långbådan Palijärvi Utterharun Lämmobro Mustapää Leh mäkoski Gästerböle Smedbacken Lautakotaoja Sipilänmäki Hiastinlahti Kalevankangas Vesisuo Uddavärri Hevonkack Tervala Ti ska Norra Tjuckan Kackur Venetpalo Svinö Göl Koikeromäki Somppi Soilukka Miettylä Toritunjärvi Hooli Östergränden Hienan iemi Hepo-oja Petkobben Sarkinneva Majautmäki Taavettila Kaistarniemi Harparskog Stuorraskäidi Ohenoja Laajajärvi Kerma Jooseppitunturi Finnholmsflagan Pielasroavvi Alhonlahti Pohtio Velkuankaupunki Tyrri Lontta Torsböle Alahonkajoki Sonkav aara Kutumatala Fjärdskär Tuiskukivalo Ailanganjärvi Odensö Notgrundet Pöytiö Ledskär Nikkiranvodda Vähä Irnijärvi Saitt a Kaulajärvi Huutjärvi Lähteenoja Laitjärvi Sokos Hotel Aleksanteri Lutta Iso-Suini Kotkama Siivikko Ojankulma Lahnajärv i Kuovitunturi Ulvo Kekolahti Paavonjärvi Tomukorpi Hannonkumpu Kultanummi Kuorinkiselkä Väisänen Neponaukko Lupinkari H yttilä Karhunoja Suulampi Vikarharu Selkämatala Rauhalahti Puolalanmäki Lastumäki Stolpas Teijula Norola Tarvojärvi Vene tekemäjärvi Alanen Bodifolk Norrsund Metsäsaari Tuusulanjärvi Sammatti Tennilä Siikakoski Pöllänlahti Honkimaa Snåldön K usijärvi Vardoaivi Kenttäkumpu Miesjärvi Alahurttanen Nikisalmi Baggnäs Niemiskylä Tappomäki Mannakoski Hansas Vahvasenjärvi
  • 12. la Rasala Fastarby Grissleholm Pyhämäki Hästö Tervanen Strömmingsgrund Kolmosjoki Hevonlahti Hirsivaara Tapaninen Nickby L eipävaara Utterö Fjärden Hoikanvaara Jalasjoki Slåtterholmen Ängsudden Överby Hentulansaari Hirvasoja Hjortronharu Gaddarn a Laitavaara Västra Tärnören Sälglo Näset Södergrundet Gråsjälsörarna Heinälampi Koikkalanmylly Rovasenjärvi Kivini Severi Santos-Hoikka Pokka Valkialampi Hilmonkoski Raukkobådan Västankvarn Heinäset Nousunlahti Toikkala Lieksanjoki Peteri Kant oniemi Turku station Katavaluoto Lensunkallio Tillinmäki Tshuukisvaarri Flackåsen Eteläsatama Pyhänkoski Valkkojoki Leipil ä Simpiä Jongunjärvi Möykky Martinluomat Starkisören Tapaninkylä Lampaanjärvi Alhoniitty Tömpsä Iso Äiniö Stora Läggangrun det Kaarnitta Flyttjorna Vehkataipale Keminkraaseli Köhniönjärvi Saltskär Maijanen Anavainen Ojakangas Nuokkionoja Radisso n SAS Royal Hotel Pohjois-Karjalan Lääni Siltasaari Kalliorinne Sarkamäki Kapeenkylä Liponselkä Flootti Iso Leppijärvi Lan kojärvet Palokarinletto Makiloharun Hirvasselkä Tyrninkylä Haloniemi Ruutanalampi Svartstenen Tarha Koutonen Teerelä Housu järvi Kyrövaara Merikallat Rackarberget Lammijärvi Kutila Iso Raatejärvi Sokos Tammer Kuralanletto Österhället Vuosanka Ka rhusuo Stora Kallberget Sulkavanmäki Petruma Ruonaa Varassaari Värrätsaari Grisselskär Hietala Skogsholmen Pehkola Pahkajä rvi Rento Kuortanojoki Harmaja Pahankala Vadsundet Mutkanmatala Röholmen Ahkiolahti Pöllöjärvi Erdigvärri Vuohiniemi Kalma rinjärvi Kavajärvi Katrinjärvi Haaposaari Tuuliharju Apianlahti Källviken Kalliojoki Horrinen Satulampi Hauruset Nästholme n Kilvenpalo Tallholm Kolkuttamo Iso Susikari Kontiokoski Suorajärvi Markkala Kiveslahti Tammisaaren Maalaiskunta Kukkaron iemi Asemakylä Granbergsgrynnan Heinäpuro Jänisniemi Keränen Kaivo Kulusjärvi Kumpula Ryssviken Härmälä Tuurala Strömmings Honkainen Piilimäki Grillskäret Sundsvedja Paksumaa Hotelli Seurahuone Varpu Niittuperä Kurenpolvi Roavviskäidi Kuntila Kökar Tj pudden Jyrhämäjärvi Tasasenkrunni Majakkaranta Luupola Fåfängskären Antskog Vit Latonpää Kontkala Varhokylä Rokua Vidkull aviken Salamojärvi Vuorenmylly Paavolanmäki Paskaperänjärvi Nedergård Pikkuletto Toejoki Kuuantaka Saijanoja Huusko Träsk holm Etelä Kultalahti Kyrkogårdsgrunden Birisholmen Kirkluoto Haapavuollet Haapaselkä Kirmusaari Vastamaa Isonkummunniemi Kankaanranta Korkeatörmä Puljahanoaivi Ihanto Orihkari Isolamppi Tehlo Keinusaari Ivalon-Matti Kuplholmen Hiisivaara Paj ula Skurvurback Lautiosaari Själaklackarna Koska-Shäddehvärri Molnby Nihinniemi Läheaho Broby Storstensör Pessipohoaivi S epanlahti Lassinkylä Kurisjärvi Tykköö Nukari Mäyhäjärvi Heimala Saapaskoski Mänsas Herttoniemenranta Sulanojanselkä Tipa s Vesunti Kyrkholmarna Lusikkala Nunnavuori Oksava Pöllälänniemi Keätkipassi Sparasuola Pujola Sarkolanlahti Poutuis Jout sjärvi Pohjanpuoli Iso Möttölä Hirvaskoski Palosuo Ritgrund Lemmensuu Angesholmen Tervonjärvi Akkola Muotkatakanvaara Mat ara Korpi Saarijärvi Lehmäjoki Shäddehjävri Isojoenranta Pitkänpää Vaimosniemi Venäläinen Sikovirta Kråkskär Norra Klovsk är Trutören Puijonlaakso Rantasipi Sveitsi Vallisto Petäjäluoto Saaristomeren Kansallispuisto Vääräkorpi Barskärsfjärden Mononiemi Kylänjärvi Virttaa Södra Klovaskär Välijoki Små Sundskären Mäenpää Serrijoki Pihlajamaa Sairila Iisvesi Södra R isholmen Yli Rikinjärvi Maloxen Ollinmatala Etelä-Karjala Niemennokka Kungsholm Leustojärvi Haimoo Eskelinsaari Högkobban Häraholm Ryytynaho Vapunmäki Bjurskär Haahtiletto Öjen Haukanniemi Polmakvatnet Riisanen Äspören Peiponniemi Näsinneula Observation Tower Gubbelandsö Sälbådan Liepimä Lydaren Kivari Storkrokan Työlaitos Rosala Hamnholmen Tevanjärvi Kattamolo mpolo Pettinen Muurusrova Asola Aimala Solkeinkylä Skärlandet Smukkajärvi Vuoloinen Staversby Revässelkä Vähä Lohijärvi N ytkymenjärvi Ullavarash Häkkisen-salo Haminaluoto Likojärvi Hämälämäki Suppalo Kaldautshjokka Niitselysjoki Skrakaskär Härkölah grund Alhonjoki Vinsajärvi Kerttula Havuhällarna Tokola Rämsä Vuores Uiminniemi Kuttala Laamila Markomby Peräpohjola Auti onkyllä Tapaninaho Kortemäki Bärsskären Pöliä Tampere Siikapauha Iso Lamujärvi Ivvanashjokka Kynsiniemi Rimskär Pikku-Nie melä Kevari Lindströmas Korkeela Toimela Harsböle Märkäjärvi Kyynelvuono Granlund Ruskeala Västergadden Korsholmen Raja-J ooseppi Miemala Koivu Maasselvaarri Nälitalo Hermansö Saunaniemi Ikävä Raimela Ampola Ämpyri Hallajoki Västerbacken Vähär öyhiö Ritola Tarkki Kiurujärvi Kangasaho Juktisgrund Kupsunjärvi Sommaröhäll Pölkå Kuusela Lilla Fagerö Huhtamaa Laukaa U pinniemi Hyypiöjärvi Böleberget Korvajärvi Småland Lietsamaa Pyörä Kelsimä Sadinharju Kalkkivaara Paisua Puromäki Saukara inen Innerskär Kommattivaara Knuutila Appuljärvi Berts Margretören Kulveikko Lappfjärd Soininmäki Fjärdskäret Dagsmark Ke sänkijärvi Lahdenperänlahti Hovirinta Basafjärden Kauhajärvi Rätylä Suonteenselkä Hartosenpää Kytänniemi Kalbådabrotten R ömar Hemfjärden Siilasjärvi Lill Kobben Perttausjärvi Raiskionkulma Sokos Hotel Puijonsarvi Ruostevaara Tihilä Koukkalamp i Lövgrunden Kärkäs Vuorenmäki Pappilanmäki Solbacka Siiselät Tunturijärvi Paanalanniemi Puuniemi Gora Suorsapya Metsämaa Ilmarinjärvi Itärivi Grisselholmen Erkkala Ala Säynäjäjärvi Narkio Trutkobban Kylmäjoki Yrjensbacken Pieni Lamppukari Ke ttulanlahti Thule Mankola Norra Sandbådan Ylätalo Martinkarit Siilitie Kumpelluodot Kauppakeskus Lippulaiva Iso Sietteläj oki Ylöpirtti Jormuanlahti Niipajärvi Tuokkola Suokanta Trehålsholmarna Soikasti Pohja TV Mast Sarkola Rutakko Spärrgrund Maltiojoki Likoniemi Hönälänmaa Hirvaspäät Stornäset Högön Hudöfjärden Pöllönperä Hurnasperä Vuonislahti Suolampi Joensu u Airport Gunnkobbarna Ranialanlahti Porila Knopkägra Kaitaa Lassiroavvi Rönnäs Ruskio Siuliovaara Ampupää Ahverijärvi No rpanvaara Javarusjärvi Kaiskeri Teeriaho Ytterbråtö Mansikkala Pussila Ylemmäinen Kopparöfladan Järdnoaivi Matorova Jänissalo Sk Torasalo Loukinainen Aunesluoma Häähdjärvi Pålsböle Lieranta Haukipudas Turunen Lönäs Hermanskär Lintusalmi Tankapirtti Engrunden Kaita Finnholmarna Suntholmit Ahovaara Lempersö Pyttis Onkilahti Djupsten Stenkläppen Väänälänranta Skinnarla Kosiö Huslandet Myttäälä Vehmaniemi Bockboda Isokytö Vändören Savikylä Martinjärvet Sorsansaari Komossa Liikkalanniemi K utumatala Kniktilä Laitilankylä Klockören Hirsimäki Mömmö Jysmänselkä Kurkijoentie Leinilä Nurmes Meskenvaara Luuholmi H ietaperänlahti Salskärs Kobbarna Suoniala Suontaankulma Huhtakangas Pikku Pukki Tervatie Lusinselkä Levämäki Marsudden J uurikkavaara Jåfsbacken Koskunen Bjornholmarna Lismajärvi Aurinkolahti Orikorpi Koskiselkä Skiten Välikylä Pikkukari Väs terträsket Horppu Okskoski Stora Skarpen Köningsviken Raitamäki Halmaa Iso-Teutari Tietty Vuori Törö Saunamaa Mäntänkosk
  • 13. i Mustinka Stuorramauna Skiihpajavri Stora Segellot Ahvenkari Tryhålskäret Alholmanselkä Smultrongrund Ruosniemi Hamns G råskär Kaljunen Bäckholmen Jeägelveädje Hernesniemi Bredbergen Kuiva Tepastojoki Ahmatunturi Käringören Epuskeri Pikku K iviluoto Vihalassaaret Kolimajärvi Kervilä Lilla Granholmen Nuukala Notkola Pahkakangas Pessipohjärvi Hälsingholmen Maul a Club Teatria Svartvik Sanginkylä Sirkkula Herajärvi Mustakumpu Ändhamnsfjärden Käcko Akuvärri Brändskogen Sidbäck Muns ala Liiansaari Best Western Hotel Kokkola Brattholm Suopohja Scandic Luosto Korpimäki Niskala Sahanperä Kalluoto Akshujä vri Turku Hino Hellälä Keväjärvi Kuarinkijärvi Muddusjärvi Paukkaja Morskär Kataloinen Parkumäki Märkäjärvi Krokö Hovins ilta Sjösäng Hinkkajärvi Kaakkola Poroila Kytölä Aarniniemi Skierrivodda Varpskäret Näkkäläjoki Brändholmarna Sammala Tö ppyniemi Torrören Kaivoneva Kuslot Kajana Betlehem Sandkallan Ylinenoja Rajaperä Purhala Vilmajoki Lilla Munkören Aatoil a Ampiala Kuolavaaranjärvi Rummakko Valko Ojamatti Kuorinka Kortepohja Vähä Teerijärvi Meisala Ruhvana Sahpanoaivi Lapakko H dra Vallgrund Lastustenkulma Tuomoinen Vindholmsfjärden Nissinmäki Palo Enskärs Hamnen Töölö Haapavirta Ouran Saaristo Mo ntalampi Paasialaträsk Möträsk Tammenlahti Byskär Gråskärsbådan Hanisjärvi Vesanoja Soininkoski Stora Rävharun Mäntlahti Ylivuotto Leuvanoja Leivejoki Saariniemi Paljasmäki Nenättömänluoma Palkisoaivi Pitkäranta Kaamanniemi Lähteemäki Pakarov a Kummelkläpparna Koören Siukatanoja Kauniainen Peoskeri Nyrhilä Miesvesi Nynäs Kattilajoki Kylkijoki Ramada Airport Hali vaara Hingunniemi Emoniemi Könhäänharju Okkeri Lusi Hakali Matkala Kuurila Svartgrunden Sampinletto Naapankivaara Maaleor Piltunkijärvi Utterstenarna Jänkävaara Timanttimaa Pierkkukoski Huuhilojärvi Palojupukka Lylykoski Kalskärs Fjärden Kyrk oskär Kulkukero Siikasuo Kauppinen Bergskären Hölttä Inganmäki Viitasänki Saunalahti Gloholmen Maunavärri Akkispahta Puur ijärvi Peräoja Lampikangas Norrgrannas Puohomniemi Puhjo Kekkilä Kulmakkojärvi Kavajärvet Tärngrynnan Ryynäsjärvi Mossala Sund Palalot Skötgrundskobban Ummistovesi Repola Vehkaperä Pohjasmäenpää Kurola Ihalansalmi Horsmanmäki Söder-Ina Hanh ampi Lismanselkä Nuolikangas Kannuskoski Varlaxviken Saarilampi Karhuoja Storlandet Sevettijärvi Kuuhimojärvi Peräaho Hal lmanskär Pennäs Ruskonselkä Savonkylä Korkee Kaitavaara Riuttakari Poikolanmäki Saitala Etumatala Etelä Riutushvärri Joki sivu Rikkijärvi Vuobmavei Nuuppaanjoki Yli Askanjärvi Metsävienola Hampusperä Tausta Immalanjärvi Kärenmaa Kuhmalahti Lil la Grimsholmen Hakuni Härtsback Nihtisilta Kainuunmäki Koiranvaara Tyrnävänjoki Långsjö Leppilä Ulkonokanhietikko Hukanko ski Iivanashjävri Purtovaara Ruvaslahti Vasarainen Koabbilävdshijävri Tuorijärvi Laajaranta Musta Kumo Kaltsila Palokuusi kko Sukkulansalo Jylppy Melalahti Myllyvainio Nittynpaa Edesudden Paunupää Katajalahti Länsanskär Tattarisuo Rääkyvaara P aasovaara Kiimajärvi Hirvikoski Neuvottomanlahti Lodtjokkskäidimoras Uusi mylly Korsör Grund Raitsaari Jungfruholmen Merkkikari ran Kapustajärvi Katila Monola Förstlandet Lupovaara Pulliisvaara Poikkijärvi Pohjakka Sepänjoki Vähä Katavakari Kehvo Hamp pu Ikaalisten Maalaiskunta Norrsundvik Skietshamjoki Dyvelholm Saukkoluoto Kourijärvi Tervakoski Hannula Kilskiftet Raasijä rvi Vehkomäki Tyrvää Nivanperä Otamonlammi Vuottoniemi Skeppö Ritoniemi Peltola Raiskiojärji Kalseppijärvi Kinkeli Stora Tr äskö Mettistö Ålholmen Lautakonjärvi Forssa Airport Pielisjoki Lyserpakka Lindholmen Kiludd Sammalkangas Sajaniemi Kompassi karit Kaupinmäki Jäimääluoto Paavolanjärvi Kallo Rukama Niinivesi Lillharun Töysänperä Palsankylä Ohrikylä Kuusamo Olkitaip ale Kotiranta Rajanhelli Määrjärvi Järvistensaari Hyvelänviiki Stavernäs Vesi-Koni Pitkäsalo Snappoppslandet Suuri-Pisi Löv näsgrunden Ulko-Tammion Luoto Settijärvi Stockön Harjunpää Pahkalahti Hovinsaari Leinonen Askanjärvi Venäjänvaara Keskimmäi nen Iso Äylä Ljusskäret Puujaa Tolvanselkä Måsskär Mallasvesi Koila Kainuu Ansionjärvi Tolppa Ukkila Korkatti Turri Hirvipä ä Vältinperä Jakalvaaro Pajuvaara Pitkäviira Pargas Nokian keskusta Tarpomaoiva Lilla Ravaskär Kaunislahti Vanhalanharju Mo stan Kaskistenkarit Kinisjärvi Iso Pihlajajärvi Kaamusvaara Estholm Sandnäsudd Vikajärvi Hindersgrund Lillpellinge Västerbå ksblakan Kyynäröjärvi Krannila Mustioja Elijärvi Manittula Ykspensainen Vastmäki Röysö Edessalo Säljesträsk Ryssholmen Läng skär Pukkila Nirronkero Lierit Luomala Pitkä Enonkari Siidsaari Lilla Rävharun Selkäranta Onkemäki Vähäsalmi Runkaus Hautaj ärvi Kankarinlahti Soikko Säyneensalo Purholmanselkä Hirtolahti Lindnäsudden Pikku-Ponku Suvisranta Orimattila Häkinkorva K yysilä Pyhäsaari Kuninkaanmäki Rutava Aho Sepruvaara Kinkomaa Kojola Siisiälä Västra Björnen Hernevaara Vähätiitto Tupos Bä ckby Limppu Kuissaari Iso Räyrinki Poskimäki Tohmajärvi Kuusankylä Unikko Ekola Oulun Lääni Själbådan Dalsbergen Flaskskärs gloppet Håkonskärs Flyen Härkämäki Pylväs Espoonkartano Näävertainpohja Ellanjärvi Puukkohaara Keihärinkoski Pyhäniemi Närpe yykölä Iso Salmijärvi Köyränranta Gåsörarna Asiainen Höntönvaara Mäki-Matti Metsälampi Välisalo Maikari Iso Marsaari Vent elä Vedentausta Viuruniemi Rähikka Kuopiola Revlarna Ahteentaka Tärngrundet Kötsinmäki Bastholm Särkisilta Malminkartano Lilla Bråtaholm Mikkola Nykänen Trukki Valklampi Mietinkylä Juhannuskukkula Simppola Käylä Pieni Lehtojärvi Kalaksu Morsi ussaari Säärmäki Kulpakko Mansikkamäki Rannikko Matarniemi Hannusjärvi Revarnes Nabba Ojanaho Koskis Ahvenlampi Pyyaho Pi eskeri Nissinkylä Härjänoja Antinletto Toskalharji Järventakusta Småskären Käävänkylä Käpäli Torvenharju Leppijärvi Ekskä r Tuovila Palttoniemi Nämpnäs Leistilanjärvi Nekala Ruojärvenkulma Alaskylä Bredskärs Kobbarna Knösen Jollutsjärvi Furusk äret Rättyä Kukaslompolo Järvenlampi Pasa Kaukolahti Kajuuttaluodot Penttila Pirisholmi Komila Kaalamaniemi Kärrys Keikka la Etelä-Haaga Ruohonpää Mäntyoja Sokos Hotel Vaakuna Helsinki Vuotila Gammelbylandet Liesjärven Kansallispuisto Oxkangar Kingluoto Kallinki Tyrnävä Koosanmaa Kuusenhako Kinola Tankola Kalguoaivi Södernäs Pikkujoki Knivsund Berghamn Hamarijok i Kurö Ryydynpohja Polvenkylä Outa-Suivakko Kypärä Vieruenjärvi Väntäläinen Pennasenvaara Kylänlahti Vanjoki Sänken Vikar s Vuonnanniemi Kaara Skötharugrundet Olkkonen Salskären Bredvik Möön Norrskärs Hålet Lastujärvi Hoipola Jylhämä Flatö Kol unkoski Kourula Munne Varjus Kiiskijärvi Pensar Kuru Mastörsbådan Buskskär Joutasjärvi Toijanniemi Bodbacka Eugmo Nurmeks en Maalaiskunta Junusmäki Jutta Ulkokuja Vuorgutsherrajokka Siskelvuono Katinen Mäkipirtti Ala Kuurtojärvi Lanunkallio Pe rttamo Liakka Alu Lokka Metsänkylä Hevosteko Herneshuhta Rutalampi Karperö Toija Kapholmi Pateniemi Torppala Rådalen Snöb
  • 14. el Rönnkläppen Harjuranta Klubbviken Petäjäsuo Gråsjälsgrynnor Olhava Höga Tosskär Kolshanoaivi Vodajävri Vetterkulla Lei nosenvaara Hinsala Hietakoski Istruala Ritokoski Syvä Nirvajokka Alimmainen Luujärvi Blomstergrund Udden Naraholma Päijätsalo R Furuskäret Kaihuanjärvi Kauppijärvi Sakonkylä Vuoriniemensalo Tortti Huitsi Taatila Mäkiniittu Huttulanlahti Petjärvi Kil osela Fuila Huuhkujajärvi Gåsörsbukten Nojärv Tollionmaa Heinola Pehto Hanskinlahti Pieni Rauvanvesi Kärjenkoski Messe Hel sinki Teiskola Bolanskärs Revet Ytterlands Bådan Storlåhls Naissaari Huhmarvaara Veitenmäki Korkeaniemi Haltiajärvi Kaital ampi Lökharu Sunonen Utterbergslandet Vaheri Paukkavaara Nivunkijärvi Kreivi Pohjois Riutushvärri Sjölax Pihkoo Melkkilä I ngermansby Katakari Naarslahti Sironen Karhuntörmä Kiantaperä Liikamaa Niesi Haigaa Hänninaukko Vedenpää Koum Siiponjoki J urvala Käävelinneva Laitamo Korkeakangas Forsslätt Immonen Lepola Vaisaari Längden Lehtikumpu Lierosaari Lohja Ukselmapää Alilammi Viinala Ollila Rääouri Sammaloja Eskottijoki Kukkanenjärvi Mäntykarvo Hietaniemi Leikluoto Prinkkilä Metgrunden V eteläinen Hämeenlampi Salvastunturi Kuurmanpohja Pattusvärri Kontinjoki Påskskärs Grunden Skitin Racklet Kersilö Isolampi Varhela Juurikkaoja Linnaträsket Aspnäsviken Suotukylä Stålgrinden Pääjärvenperä Vainionpää Taivaskero Kojukallio Pääjärve nmäki Maahaaro Vuojus Kolabacka Munks Ankkurikylä Neljäkari Kallio Nyrölä Lillgadden Iso Kukkuri Mäkikangas Sinkari Kuosav iikki Tokonen Pieni-Liikkala Kotka Pöksä Matikanniemi Ylentola Alalompolo Nägels Liikkala Martinvaara Pulli Suursaari Peko mäki Långviksudden Sokos Hotel Tapiola Garden Skepparskäret Kortetmaa Päiväjärvi Karihaara Vasikkasalo Kalkeri Taukanniemi Alanampa Kavila Höykinpuro Smörholm Sokos Ilves Verkkoperä Kuornoorinkloppa Juustokalla Garsböle Utsaaimijokvärri Turpeen perä Kohtala Kaares Sahannokka Navarit Lipinlahti Furuviken Höstvesi Jokimäki Kupila Myras Hampgrunden Tetrivaara Tuorkott ajajärvi Murhahaaranoja Yli-Rantala Nerohvirta Sokos Vaakuna Rovaniemi Tervasneva Tiukuvaara Pirttikari Paatsjoki Pikkola Silasjärvi Kehkola Magga Muukko Stora Källskäret Maajärvi Suuri-Kormunen Pohjametsä Hirvensalmi Mourusalmi Vaajasalo Sitikkala ä Tuhkala Tsoarvijokka Vuoskoski Kamppari Pieni Airijärvi Kulho Koivusaari Tanskarla Halmejärvi Paarujärvi Arvassalo Suur isalmi Tjuvholmarna Kaukuanjärvi Iso Ylijärvi Raakunjoki Porkonen Pönniömäki Rantavoimasvuoman Asutusalue Jyrkyli Vasikka maa Klovaharun Stora Salskär Häppi Summanlahti Lintuvuori Pasila Hoikkalampi Ylikieri Malarby Salmenranta Saivikkala Kylk ijärventaipale Synnerstholm Mossaskär Säyneniemi Västersundsby Kalsu Bendby Varttokoski Patterinhaka Numminen Houtsala Vi ibustuoddarak Kynneljärvi Partakko Teiras Hällgrundet Mutkanpohja Ahvensalo Myssholmen Koivuhaka Koverus Tuolbijärvi Raja -aho Riitasenjärvi Liden Kilpisaari Lingrundet Stordjupet Timoniemi Ryökkylä Berklar Pargas Port Itä-Peränne Karkku Karja maa Anttikarvo Pyöreinen Keskar Hästö Busö Saarikunta Laiskanselkä Rönkönvaara Pyörevaara Skanslandet Asplund Kuorajoki Å dö Fjärden Tollikko Suuri Jänisaari Långgadden Släta Lekattskär Ahmapuro Pöppölä Korva Rankourinmaat Sautunturi Vähä Irni järvi Tauriala Ulmajoki Leppäselkä Paunola Saimaan Kanava Lehtoranta Järvikylä Jyrängönvirta Hirvaanmäki Tervakangas Svar tsjö Pundars Riispyy Anholmen Timojärvi Raunistulanportti Hirslot Hirmula Javarusvastu Kyrönkari Sammaljoki Ersholmen Hav usela Lindören Tiisa Tråkskär Nirvajokka Torasjärvi Kukio Malmsjön Mattinen Ailigasnjarga Juolasvesi Rantasuojoki Saana B romarvsfjärd Storkrokan Suutarinjärvi Ruska Sulkulahti Kräklan Vattuaho Sukerijärvi Kinnuset Yli Hukkanen Näränkä Särsträ sk Oilingaisenpuro Päiväluoto Loukku Kalaholma Niemenranta Alskogssjön Vohonjärvet Puikkola Vartiovuori Kråkskären Kiesva ara Kirsilä Matikkala Åmlot Kuorsumaa Maikkila Näätsaari Viinikanoja Svartklobbarna Nurmonjoki Ladnjoaivi Viklandet Velku a Alavojakkala Timppi Klöverharu Tredjeholmen Seyrisjoki Storsviken Vasalampi Västra Båken Jungar Iso-Kainua Kaivomäki Nä lkävaara Plaverinkari Lommila Arvenjärvi Söderbodan Vähäperä Tärnor Pumpanen Skråbbo Tervaslahti Kohtavaara Kumpusenjärvi H o Viurejoki Hakoniemi Sonnanen Papelonsaari Kolabäck Halla Luhtalankylä Ahtiala Vanttioselkä Rouvvivärri Paddainen Rapsoa ivi Metsäkylä Puntti Pakajärvi Rautunselkä Kamaoaivi Björnträsk Törmäsenlampi Aholankulma Hartor Syndersjön Kiviranta Sto rkanskogsundet Koivumaa Lintusalmi Ingå Raakkula Sutelanperä Ilmola Väinölä Koponby Vehka-aho Tšuomasvarri Poroluoto Tiia isjärvi Kivinen Blänkan Heikkisenniva Pekkilä Söderändan Svinö Fjärden Rattostunturi Tornionniemi Backoholmen Ostrov Yarv e Östra Björkgrund Riisanen Munajärvi Timisjärvi Alanurmo Ruchey Syakkiselyan-Oya Äskholm Ukkostenjärvi Toanganoaivi Ala Palkki Öklobben Perkala Grunden Hauruluoto Raudanjoki Manlahti Erkinharju Loviisa Nuutilanmäki SPA Hotel Rantasipi Tropic landia Kiiskinen Yläkuona Komiaho Takasuopalampi Lägnankläpparna Malko Sunila Laajus Lillträsket Stora Rövarn Ratilanvaar a Tiuruniemi Svartböle Auvonjärvi Vilmavaara Lopinkari Räystö Skorvklobb Kairamaa Lapinluhta Renkajärvi Jaakola Rantakunt a Pizzeria Göreme Hästbådan Åkersholmen Rajby Norskari Ylinampa Alinen Alposjärvi Toulaus Outakoski Uussaari Patvinsuo Su olampi Korttamojärvi Alajärvi Iso Huilkrunni Haukiniemi Jussinaho Tarmviken Rääppisoaivi Åminsby Jylängönjoki Fjärdskären Hainusjärvi Vanhankirkonpuisto Suoppaoaivi Rastaala Strömsklobben Juoponperä Olkojärvi Sikaluoto Vuonamonlahti Lamminkos ki Harjajärvi Prännärinniemi Huosiaisperä Koskiaho Lattomeri Nikso Sokos Hotel City Börs Revlan Hangonmatala Säikkä Salan ki Luovankylä Töysä Pohjois-Hervanta Kuusisenselkä Paakana Mjotike Salopää Sotajoki Kukaslompolo Saarenkulma Kesola Palju kka Käärmetvaara Sammalniemi Iso-Harte Leppäjoki Laattaja Kuivasalmi Kuossavärri Hiitelä Karvistonpuoli Pomarkunjoki Pane lia Kuivanuoronkrunni Vanhasalmi Nieminen Nuoraperä Halluskeri Hjortronskärsgrunden Kittelmossen Petrumajärvi Savikanta A lkunkari Ryöttö Norrberget Yli Naarmajärvi Vähä-Pirha Tauvonniemi Huistinvaara Valdufälis Vassikkavaara Prackgrundet Rörgrynnor skerit Sironen Kurajärvi Västra Furuskär Vertsajoki Väliletto Lempiäniemi Sommarvik Mulliniemi Västra Korsholmen Kapperajä rvi Kopparträsk Vattajanhietikko Manalkkapauha Saarento Lipiajärvi Kätkäoja Pesäntäjärvi Taabmokjävri Kuuseljänjoki Ala-Pe nikka Hyönölä Gränskärs Lerharun Smedsholmarna Levänen Kukola Pirinjärvi Löytövaara Saitta Kulm Fårskäret Vaikonjoki Kotal amminmäki Rynkäinen Sallila Vaskenperä Kellokari Kirjalansaari Karnasrottaoaivi Hemmi Inkerilä Sadeln Ristonjoki Salahmi T
  • 15. äitimänniemi Moukajärvi Husu Koskenmaa Murtoselänporopirtti Juottola Noppala Strandkroken Hovinsaari Konkkerinmäki Aarholm anluoto Hylkinen Kokkihenna Skötgrund Hällesö Vuokatti TV Mast Pöljö Styrharufjärden Vatula Heikura Strömmingsbrotten Mönk älä Lammaspää Pökkö Koijärvi Moalkkijävri Mustakivi Fröjdböle Kaattasjärvi Maantienjoki Kormu Varala Syteskeri Porvoonjoki Saarenkylä Västra Rödskär Aaltokangas Tyltty Soivio Tynki Aspholm Veitenmäki Skjutbana Alanen Hirvaskoski Sääskilehto Sip siö Gammelbacka Näsudd Kamparviken Lapaliojärvi Kallavesi Pöljä Bränsskäret Viikala Ahde Hiittiö Baggskär Jääskäjärvi Pyhä lä Tölöviken Kuusala Vanttausjärvi Högö Hirvolanvaara Juoperinkangas Ruggskär Iso Haahkaluoto Oitmäki Finnån Komi Kaaritun turi Pietinkoski Ljuskobbarna Hiienjärvi Norrholm Ketojärvi Lehmikivi Kvimofjärden Linnunsaari Ravall Viurila Partakonlaht i Ranta mutala Räkkijärvi Pyytilampi Kelkkasaari Liuhto Brännan Ruototunturi Ilmiö Moirislampi Lapland Hotels Hetta Saloku nta Lintukkalahti Yli-Tannila Askskär Hyvättilä Utsamo Sitlahti Söderby Mukkula Madetkoski Oustajärvi Honkanen Punkaharju Papinsalo Viirinneva Majala Norra Kytökäringen Ämmänmäki Kallskärsreveln Silvasti Vallaholmi Munsmo Lupansuo Viirivaara Fl atgadden Parrio Pallasjärvi Syrjä Somero Perunkajärvi Ryynänen Sundstens Vantutlampi Kuivikkojärvi Pieni Jääsaari Vanha-Ko ivisto Auno Flada-Måsskär Piiliskoski Taivassalo Andersholmen Drängharun Hukkajärvi Musborstan Karjula Tykkylä Verkakylä Lilla Bo vi Kuustenlatva Alvajärvi Stångströmmen Rundharun Naula Joskär Tervavaara Korpunen Verkakylä Kemi-Heikin KrunNi Risulahti Sikakylä Nötholmen Sjökulla Köyhäjoki Maskinnamo Frönäs Suolajärvi Siikajoen Kirkonkylä Ulvinsalon Luonnonpuisto Tatankijä rvi Holiday Inn Garden Court Helsinki Airport Elkki Porosuo Porovesi Åsholmarna Rönnbuskkläppen Kukonharju Utajärvi Skogfj ell Pesiökylä Seljänperä Kaldhamn Lilla Skadebådan Naarjoki Vähimaa Laamojärvi Lilla Ådholmen Kaivoinen Hästökobben Roine Söderudden Valkolanmäki Soiniemi Kurimo Taipaleenalasenjärvi Tapeli Juolunka Kättö Äkäsjoensuu Norrsundet Pensaskari Rokam ojärvi Manna Saareke Parkkisenkangas Simonsbacka Leppäluoto Santaperänaukko Aksikielas Vanhaselkä Jurmu Tavastas Sidbäck R aivaluoma Rikkilä Hietakari Ammesmäki Ihari Ranua Riipana Fårskärrskatan Rajakulma Sorastjärvet Nuuttila Larva Teersalo Kä ppyrä Iso-Hius Vaaksjärvi Rounkloppi Antböle Taipalelahti Siposkärs Bådan Suopolvi Ulkopauha Smedsböle Skjulö Holja Keskis joki Östra Halsholmen Kynsileikkaama Velliselkä Koukkutunturi Vreta Hiittinen Spjutsböle Yliveteli Oriveden asema Karkeama a Ilmajärvi Tammsundet Ala-Kuhanen Kalpio Mahkuvaara Liljels Tuorava Hiirenjärvi Stora Ramsören Rommakko Luponnurmi Haapa oki Kortekangas Djupörarna Gadden Möllarn Stora Halsö Kirmajärvi Knyllerkläppen Tolppi Ristniem Ahvela Talikangas Vihmalo Kunnarla Läpp Vaipo Ljusharu Tuohisaari Nuuksvaara Ruokamojärvi Jälkölä Luodeletto Saunakallio Hällskäret Ritokangas Puuto niemi Rastinsaari Särkiperä Park Kapyla Själö Rynka Saitajoki Lipo-oja Kutujoki Furufladan Sassalinjärvi Ristopinkari Viht ijärvi Leinolanlahti Löytymäki Seljänala Sitolahti Siikakangas Kurjenmäki Muhjärvi Lupinmaa Uskalinmaa Korintte Pihtijärvi Linkukero Honkavaara Närpistöjoki Ljusörarna Ikuri Vitgrunden Marjaniemi Pentinletonaukko Pienmäki Heinisuo Kirstula Älsk holmarna Hästböle Joutsen Tallskär Peräjoki Hakonen Hirvaslaki Vaarala Kalettomanlampi Karperöfjärden Poksamojärvi Varislahti Yl kallio Njuktshajävri Luutalahti Matinlahti Vesmajärvi Kallislahti Iivisniemi Kallionkieli Ytterstgrund Menesjoki Pitkävuon o HVDC Fenno-Skan - Rauma Static Inverter Plant Rehjanselkä Piritova Iirola Illikainen Talaslampi Loutulehto Hietalanmäki Äggeskäret Jokipii Tervasaari Storkärret Sinettä Storsvarten Näätänniemi Halikko Börsskär Lauttakulma Sinebrychoff-Kunstmu seum Helsingin Rautatieasema Kärrynen Tyrjänsalo Hanni Inakari Vetikko Muurame Vöyri Leivonvesi Kousanjärvi Drombom Keluko ski Kokkojärvi Ritalahti Jääli Ailakahvaara Ervastbölevik Nalkinjärvi Anttosenmäki Koppalainen Tilkka Kuuvannokka Fantsnäs fjärden Kotakoski Ihakkasuo Harpudden Liljendal Ämpäri Ytterby Ruonajärvi Jääsjärvi Sommarön Kummelholm Venetmäenmylly Ho kinen Ylläsjärvi Tuoppala Nierijärvi Korppoo Paakki Enharu Perno Kutuselkä Rasinmäki Valasjärvet Metsälehto Akkanen Koivak ero Leteensuo HVDC Estlink - Espoo Static Inverter Plant Rönnbuskkläppen Kuivikkoniemi Venetmäki Rissala Gråskäret Nättelh aru Grunden Hålax Vik Ounasvaara Granö Söderörarna Jouhtensuo Kettu-Matti Kaskala Liuha Söderskär Wredeby Tuorbumoaivi Hy dan Södra Grynnan Tuulimäki Peräsaari Norgrund Kattila-aho Vessarinkulma Vias Kaunisaho Varplot Nenävaara Degerö Gräggören Vaasan Lääni Naamankajärvi Parkkila Vahankajärvi Pusonjärvi Pellervo Vänninsalo Pöntiönjoki Iso Hanhivaara Kitinen Kaukal a Voipaala Mietinsaari Peräjoki Kornajärvi Lilla Klobbskär Talin siirtolapuutarha Skytte Aitamännikkö Kaarenkylä Juurikkam aa Alimmainen Suoltijoki Kullelampi Oravainen Rantuu Stenharuna Saarisenpää Pitslomajärvet Sammonlahti Gåsholmen Etelänpää Kivihuhta Värriö Kesämäki Inkoo Pääkari Näseudden Naatjärvi Pentarn Uusikätkä Bärs Juurijärvi Perinki Uusikaupunki Suomul ahti Uskoinen Vuorlahti Pauhu Pohjaniitty Simpelejärvi Särkkävaara Tarpomapää Maikonaho Jänkkäjärvi Lakka Kurjenniemi Borg en Paunu Læibbejokka Skalluvärri Vaajoki Postila Luokanjärvi Kotalahti Sjöborg Rantapää Vistbacka Suomaa Äkäslompolo Ala Kisos akörarna Kuodevääijokka Gräsgrundet Lamminkäyrä Koskutjärvi Abborskäret Iivananpuro Härmi Moninmäki Suonnansaari Heijosten äki Käränkä Jouttijärvi Brännäistenkari Oskola Timperi Koverojärvi Raijojärvi Hietakangas Soukanniemi Gästans Törmäsenlampi Pehto Oksjärvi Vitikka Päiväsalmi Rakaren Kalbådaklackarna Ampuminmaa Paloselkäjärvi Jalassyrjä Kärilä Lipo-oja Siivikkala Suolijoki Naapurinvaara Mamreträsket Suonetjärvi Paakana Bastholmarna Keski-Vuokko Sieppijärvi Eitikansalo Haasiovaara Hyv äoja Ratunkalliot Laukanaho Båtgrund Keski Kotka Patanajärvi Hiienvaara Varrasperä Summanjoki Pankajärvi Säkkilä Kumina Paa sonniemi Jauristuoddar Uppolanperä Maijansaari Jylänkö Kiuvasaho Kiusala Austerlitz Ponjepetsluobbal Särkkäjärvi Mäkrämäki Puerala Pisto Päsarträsket Suarvivuobmi Lonsinkrunni Talvilahti Mälsälä Likoharju Polvi Ådöskatan Luosujärvi Etelänklupu Ee rikkälä Piilijoki Leden Västerhankmo Hallila Vuorijoki Takola Mikkeli TV Mast Kuckus Meltoinen Kaitakari Huosiosalo Rajatal o Puksala Uuro Haasianaho Viiaisten Lahti Trutörs Racklet Viivajärvet Annikkala Viinalasistentshobma Paasjoki Ylimäinen Kol misoppi Kulkujärvi Ahenjärvi Runninmäki Vuolteenaho Vihajärvi Heinonen Aurekoski Tammela Lisansjön Nurmeksen kirkko Löytö A kula Ruskis Narkausjärvi Mourunkijärvi Orrörarna Klepsunkari Aimojoki Trupukanniitynnokka Tvåkobbarna Ulvomajärvi Hälilä Sk
  • 16. ata Bräckskärs Grynnorna Pontemanjärvi Lantula Selkä-Sarvi Djupbäck Mallusjoki Kerovaara Upinniemenselkä Magnusskär Lilla H amnskär Turu TV Mast Ristluoto Räätäjärvi Medelkalla Matalakari Koskijärvi Petkelsuo Sarvisoaivi Räyrinki Haukila Isosalank i Iso-Pässi Tiainen Majuvesi Nojärv Norra Geren Kissala Muurahaisniemi Vuoriselkä Vesijärvi Revet Omenaistenaukko Korri Apa rnäs Ulko-Tammio Pälkättioja Rivoli Jardin Hotel Iso Syväjärvi Särkjärvi Ristiharju Korsaari Kackursfjärden Metsäpirtti Kau pinmäki Puruskarit Uus-Heimala Kivijärvenlompolo Knuts Palonselkä Tapila Myllyrova Pörsänmäki Sompasaari Pulkkajärvi Norrigrun ik Viroluoto Räcknäs Juuressaari Savela Malmsundsudden Krookkarta Sadins udden Åsenby Samppala Kairo Ylipaakkola Karlssoninm atala Fjärdsgrundet Pynttäri Tjusträsk Heikkilänkangas Rovaniemen Maalaiskunta Kaurissalo Somerharju Sulento Kengänperä Lokk ijärvet Nohkua Partakko Kangerjärvi Kola Yli Jaakkola Anjaluovipakti Palolampi Puntsitieva Matkussuo Torppala Talosenkylä Ma jaloukko Hankelö Laitakarinlahti Kajaanin Maalaiskunta Skäri Kotiselkä Tanela Lipre Kynsijoki Ritoharju Tuusulanjoki Puusker i Laivaniemi Truuthella Västra Linsor Ozero Pukalusyarvi Haukkamäki Flakholmen Vehkajoki Kortejärvi Kuurinniitty Kenttä Paar lahti Österholmen Ängsören Bålaskär Jyrkkäpuro Kaustajärvi Paljasvaara Puolimäki Rehula Buskskär Iso Harmaaletto Skiesjävri Ajolanlahti Pikkuoja Rakkalampi Risuniitty Pohjanjärvi Kekäleenmäki Kurisjärvi Salonselkä Kuoliojoki Allandet Uiherla Dagsma rk Ulluroadja Garsböle Närpes hälsocentral Laggars Hahtemaa Cumulus Kouvola Eräslahti Harvala Bjurböleviken Paltta Appisjoki Pahalahti Katajaperä Saludden Viilala Hässlö Lapinlampi Temppeliaukio-Kirche Pitkäniitty Keronoja Tuittula Ketholma Östra N alotan Enskeri Lilla Granskär Rauhajärvi Börse Helsinki Urimolahti Srakbådan Matalamäki Majalampi Kiihtelysvaara Ulkokalla K ejola Luuvaara Viinijärvi Pernajanlahti Ylätjoki Termisjärvi Ryöhelli Ruokola Knåpnäs Pilander Maanua Vähä Kuivanuoro Pappil ansaaret Märabådan Stora Ådholmen Kerttuankylä Ilvesjoki Luhtaanmäki Inre Hällkallan Arpolahti Gyttja Halvdels Koirakari Vih tavuori Auskari Ojajärvi Pierkivaara Vanttajajärvi Lähtevä Akusaaret Oisava Lotsgrund Kälviälä Perioja Polttila Kuonnajärvi Tokonen Väätimö Koiskala Itäselkä Sandskäret Herakarinkruni Kukkainen Jukkola Vekka Balgholm Kiistala Ollinvaara Hovila Myhk ylä Latovesi Koikerojärvi Latukajärvi Torrback Alinen Löytty Visajärvi Humaljärvi Salajärvi Grundsö Piettarashoaivi Stora Bo ckholmen Airijoki Kunnarit Kivivaara Kuitula Kuusiniemi Väkevä Sannanranta Soskonniemi Huosionvaara Eura Moalkijävri Vindulskär joki Nokkamäki Piilövaara Smultergrund Pirilö Storhällen Pöhnyri Tallusniemi Pultti Kantolahti Sotkanniemi Metsänkulma Lå ngträsket Den Salinaukko Uitonsalmi Pohjoinen Kaupunginselkä Konttainen Kontiolampi Rönnkläppen Turpeenlahti Nevajärvi Hi rvilä Käyrä Lismanjoki Kolkkaluoto Sarkkila Loukusanjärvi Lusmavaara Kivialho Raulio Simonkari Tupaharju Lemettilä Tainio nkski Sågslampi Vekaraniemi Pyörni Rättilä Kalvholmen Kolmisoppi Varttimaa Käyrälahti Porojoki Oravasalo Norrfjärden Sipp olanjoki Syvä Kuusijärvi Medelkalla Sarvela Flatskär Fiskin Sunikari Örskären Västergrund Mustaselkä Staffansskär Saviste Iso Löyskeri Palovesi Lissaboninhieta Burkholmen Höykölä Enonjärvi Kuivasjärvi Käenmäki Itäaukko Kaappola Kaitamo Ströms ö Grårun Oriaho Vähä Arajärvi Hinkaböle Sivola Sotavalta Hylkimyksenaukko Lepikko Korpogård Torbacka Sakkula Raututunturi Leäggujävri Messukylä Vassamaselkä Byggmassa Parhalahti Skaftkärr Tallbackafjärden Kantokylä Vuollu Riistakoski Siurunma a Kyntynen Elgland Ala Rauhio Vantaa Ömossa Mattskäret Untamala Hattukangas Kallbäck Hiri Oritvaara Iso-Räiskö Vihtapuro Haruna Vilkonmäki Tenniöjoki Kolkonmäki Sotisaari Strömman Kanava Mattola Juhala Heivatoja Risnäsmossen Gåsskär Gråböle P ötkönen Maunola Palosenlampi Nuvvus Kasinjärvi Pitkäpäälä Viukkala Purikka Matkusjoki Kotkanlahti Purmojoki Siilasjoki In gels Pääjärvi Hömossen Salo-Miehikkälä Nyynäjä Närhiniemi Kurböle Botsher Jyrkkä Surnuinmäki Kappelinmäki Ahmajoki Rässäl ä Ammä Haltiala Rövarnäs Stenören Konolanmäki Västervägen Pulakorpi Halssila Dunkarsören Repotunturi Bärgarholmen Diskarl a Siera Vuojärvi Messgjutan Umpijärvi Taskisenperä Väderskäret Österskäret Söholmen Alavaaraniemi Pääpahjanjärvi Yttre Ut stenarna Juusinkangas Jäähdyspohja Kutkumaa Fästinki Prackskär Tshokkavärri Huhtaniemi Sidensnöret Yli Säynäjäjärvi Varti nvaara Loviisit Lentiiranjoki Keimiöjärvi Ylioja Haapasuonkangas Nars Korsfjärden Hinttinen Koskensaajo Lahtolahti Östnorrkläpparn hdainen Slevharu Yppärinjoki Lammasjärvi Puurtila Naatula Viisarinmäki Honkaluoma Nilukka Getskärs Grundet Mellersta Finl and Gerknäs Koulunkulma Väärämaa Ratus Björkhaga Sultrongrundet Kaninkola Pärsämänjärvi Konappa Lakso Näläntö Majapudas uvasvesi Oripohjanjärvi Rintamaankulma Saariselkä Alahäärä Miiainen Suininki Turtiala Käkelä Kaskukielasvärri Ulko-Haru K onnu Korvenmäki Mustlaxviken Salustenkulma Mäntyluoto Hangasjärvi Reitaviikinkarit Hyry Viikarinsaari Lyytikkälä Tshurnu Ruonkarit Linnusperä Kielinen Kuhasalo Tokoi Lantea Pitkälä Yttelä Köyhälampi Pyhätunturi Saposelkä Ylä Siikajärvi Ängesh olmen Koholanmäki Malmsby Krämersbacken Lilla Hästö Mörskom Kalela Koskenniska Hakosaari Mattiholmen Matkusniemi Edsvik ekka Kehäsaari Matalluoto Bytesholmen Ylimmäinen Bandskär Suopajoki Pirkkola Tshouhtshisoaivi Kåddböle Jouhenniemi Korsbä ck Lintukangas Runnilehto Bjursäng Tarvanen Lökholmarna Santaskylä Långörarna Selänpää Skyffelskär Klobban Jängänjärvi Är ttejärvi Mäentalo Njargajävri Torrhästklobbarna Vuottolahti Vehkoja Kockas Vähä-Henna Mustiala Munkkivuori Matalamaa Kavo luoma Romo Aittakallio Kokonmäki Pikku Kivijärvi Palho Hiukka Pyssykangas Sallujokkaoaivi Pertteli Vihtamojärvi Vihtavuor i Kymanholmen Jakojävri Luotolahti Niesijoki Pohjoiskylä Sikiölä Ritoharju Elmdal Koulumäki Selkäkarinmatala Synnerstholm Hiirenniemi Kurkkupauha Svartbådaknallen Pirkkala Gloholm Varpusaari Valta Nunarajärvi Oitmäki Eeranletto Tenkkeli Koske ljärvi Ramsi Yli Kerpuajoki Dömmasskäret Törmäsvaara Mannikka Rajaselkä Kaittasuo Kiehimänjoki Uoti Kettinkijärvi Långfjä rden Santahamina Vastineskoski Röykkä Riipi Lepon Väärälä Nurkkavaara Kappeliranta Kaxskäla Kukolainen Erkkiperä Rokkapoh ja Kurkipuro Kokonsaari Silva Rönn Kolko Sund Tshohomjärvi Raidanlahti Tiittala Kuhakoski Kronoby Viiselä Takkala Arkkuvu ori Peuravaara Makilo Gunnarsö Tonttuvuori Sokos Hotel Jyväshovi Paimenselkä Mihkalijärvi Gålören Suuri Kuurijärvi Sälli Junola Ve järden Surmakoski Teininpussi Suomalansaari Härköilä Rappuvuori Vestola Murtoselänporopirtti Liukonpelto Nötö Pikkuniemi P
  • 17. asoja Lehtomaa Isoniitty Fransila Alimmainen Kivijoki Hällskär Juurikkamäki Mahnalanselkä Sopakkola Hersala Tynttyrit Ierp pila Savansuo Praakkarit Hintankoski Holiday Inn Helsinki Lemmenjoki Haaransilta Jälä Roiso Kuninkaanniemi Scandic Contine ntal Helsinki Saukko Ruopimapäät Kuopio Högkopplan Arantila Sakarinjärvi Degerörs Bådan Ratasjoki Iso-Tanskeri Hämeenkoski Sillböle Kylmälä Kuoppakangas Kokkomaa Mäntykenttä Sani Tölkkäänniemi Honkaluoto Jämsänjärvi Lingonsö Ormskäret Marinkain en Virmajärvi Pitkajärvi Gräsörsviken Pansio Osara Hahtikari Potsmojärvi Isku Storåsinloukko Oksala Kyyrö Maarianvaara Por rastenpää Mederholmen Partalahti Limo Uitonniemi Idgrundsgrynnan Liesjärvi Anttila Substation Turhala Österfjärden Siitins elkä Tonkrunti Kursunjärvi Ylilompolo Hindersholmen Loikkala Sakara Koskenpää Petsor Salusjärvi Vasikkasaaret Turkinmäki D omvik Timalabergen Stornäs Keski-Kivijärvi Lammasletto Simananniemi Sujo Mattnäs Fränti Hepomäki Metgrunden Kontioluomat T ura Kolvaa Hålbådan Forsby Lammasaho Naskalit Kanten Pitkäisjärvi Storsund Strömmen Bjurs Hirvinen Taipaleenselkä Lahti Ve sivehmaa Airport Kvasnträsket Ramada Hotel Vantaa Lehtinen Hönsholmen Askela Svartöfjärden Könhäänharju Loitumanjärvi Ruol a Kallunkijärvi Tulppo Haraholm Jyry Lankaskär Yltöinen Loue Tarvantovaara Vähä Rieputa Komsalö Stockhamns Harun Someenjär vi Flintbåda Yllänpäänaukko Utterböle Maltholm Ritakorkia Rovala Iso Rovijärvi Suuri Ristisaari Haukivaara Bodholmen Älgsj ö Sonkajanjärvi Paistjärvi Jynkkä Polvila Flatgrundet Slamrorna Porokylä Poikmetsä Kejvsalö Östra Fjärd Saarijävri Pasko P ilpala Kaartinkaupunki Koirajoki Rautaoja Räpälä Bw Hotel Seaport Hanasaari Power Plant Muhojoki Yllästunturi Vehanen Vier elä Hepolehto Lukana Staff residence Ytterholmsfjärden Keimiötunturi Naistenletto Tiuskrunni Skyttenskär Rantarova Vuohisaari Otr Kalkkisten Kanava Hernejärvi Stora Tärnesören Matkakoski Vahakarinkari Sallansuu Ruutanalampi Hotelli Kuninkaantie Harjun päänjoki Paukarlahti Laksonkylä Palomaa Luspa Pihlajankari Storklacken Kalanti Savaloja Söderstenarna Pappilanvaara Nippul a Viitastenjärvi Valkom Skvättan Knöppelgrund Savdsajävri Kaikkonen Luukkonen Sääskijärvi Lenaborg Ytterfjärden Hunninko K innunen Pikku-Poikela Kyhnönjärvi Korvenkanta Hytinniemi Nuojua Lohjan asema Perttausjärvi Jukka Maijoo Änkis Träsk Kassak umpu Lellaisluoto Hauranki Pettilä Stora Slädaskär Kinnari Ruohiala Vaara Kepsu Karsämäki Kinnaskeri Nederkirjala Vuottojo ki Österbleken Valkeismäki Maunonniemi Lempiälä Malila Utraslahti Toosila Vuontisjoki Vaarainsuo Rasvamäki Koskue Kvarnber get Stora Vivasten Törmälä Onkiniemi Aletvarre Lappi Pieksäntaipale Ylläsjoki Siskeli Laajasalo Flintudden Ruunaanjärvi Lö tjölä Rautasenjärvi Lukkoila Loimioja Kuorpasaaret Märsynaho Karasti Vikos Ylivieska Orvlax Hukkanen Säynäjäkoski Kaijakar i Maunula Ruotsula Kalliokari Ylläslompolo Haapovaara Mäntykoski Köykkäri Bultarna Pyhäjärvi Långörn Käsmänjoki Pyhäntaka Stora Gråbote Mulju Iso-Tukkari Enskärsbådan Ytterholm Lonka Selkee Hemören Torila Pyytti Pahtavaarat Koivukylä Vehoniemi Hevosvaara Mustlot Sahabakka Vuosalmi Laakamäki Kasaberget Korvua Gloppstenarna Pjelax Päisterpää Väderskär Smågrunden Ni kamäki Pölylä Naapala Rämet Kontiolaki Tervola Pihkaperä Pitkälompolo Nurkkila Stråket Maljala Prunnila Kiviselkä Svarthar un Dalkarby Pirttimaa Korvenalus Lohilampi Alapää Pusanen Mörskom Tynninharju Sierla Pärnä Böle Puukkonen Juoksumajärvet S tora Tallholmen Brandmyr Kontti Tyynismaa Sulkakoski Kaatluoma Vähäheikkilä Tapokoski Varessäikkä Loilax Taimenjärvi Norrk obben Vaarantakasenlampi Pohjoslahti Taattistenjärvi Kulkkilanlahti Skiehttšarasjavri Luotajärvi Maliskylä Hukanhauta Repo vesi Nationalpark Lillträsk Suuri-Lankouri Linnanklupu Ajos Raatikkala Koukkula Tasanne Nötholm Perä-Hyyppä Tammiluoto Orrour Tiensuu Niskakoski Ranta-Vakkinen Pykäri Erikvalla Unhola Rasvakari Virskär Heittokari Kyyttikarinnokka Ketunkallio Teik angas Karhunmäki Svino Illevaara Haaranmäki Pesiöjärvi Västra Vitharun Äijönkylä Luikkionlahti Tanskinsaari Oikari Pukala Koljala Perä-Hyrylä Gerby Suurpalo Sokos Hotel Seurahuone Huhtaa Kulppio Majajarvi Brändö Sokos Hotel Alexandra Särkikan gas Manniskylä Föfängholmen Vuorisalo Heiluajärvi Hyväneula Järvijärvi Risla Tölbacken Varpasmaa Norr-Ina Kukkura Otarant a Hiidenlahti Äimärautio Niulalahti Salamajärvi Miehikkälä Käärmejärvi Kaidanmaa Alassalmi Viikinoja Sikamäki Kiskonjoki Bodoholm Galtby Suitia Peurunka Baablinginlahti Sontourit Lappakylä Lammasmaa Haapavesi Lövböle Hamnskärs Sten Hottan Laa savaarri Sundvik Tyynelä Kivipuro Vongoiva Launijärvi Lääsö Hanhisjärvensuo Rajankangas Hästbådan Kälklot Koulu Pukkiharj u Höri Vuostojärvi Majorna Iso Hirviniemi Martimo Maijala Lauttaskero Hongasjärvi Vorna Simoskylä Kloppi Lehterkari Sorsa nsaari Stuor Ävdshigas Pakkila Nuuksion Kansallispuisto Tast Kruununmaanaukko Puukkokumpu Soidinsuo Koskenperä Dömmaskä Faggbacken Linnunlahti Pahalampi Söderkobbarna Panike Pääskysmäki Sakkolampi Kiiainen Suttisvarri Ala Loukunjärvi Jänkäjä rvi Haaronluoto Outomatala Purujärvi Porasa Ånskär Kalkskärs Lägnan Summalansaari Hankkio Kalholmen Kerttuanjärvi Kopisto Kärra Lieto Koljonsaari Hämeenselkä Södra Rödskär Humalamäki Rantamäntypää Piitola Ytterträsket Majavala Kaarina Varesni va Lamu Lilla Majholmen Hälsholmen Pulkonkoski Skötklobben Stora Herrö Vahtermetsä Kirkkosaari Puurijärven ja Isonsuon Ka nsallispuisto Kaartojärvi Nuolisträsk Ämmätsä Kaksoiskarit Pääskyniemi Sojonen Päivärinne Sormunen Hukari Porsas Karjusaa ri Kymönkoski Ranuanlampi Untava Ossauskoski Lehtolampi Sorri Askörs Kobben Innamo Otavanpää Eteläkupu Finnoviken Vähä Su orsajärvi Valkeeluomi Därnman Tvärminne Paippinen Porkkala Alarokonjärvi Moskujärvet Tikkalansaari Vuojoki Joutseno Paaso Ruo rajoensalmi Bastuholmen Numlahti Sjölaxvik Puotinharju Santonen Pieni Perkkausjärvi Huittula Tutulampi Kahaluoto Ratikylä Rahkaharju Höykälä Käyräjärvi Linnava Parkkinen Svartörarna Sannaistenlahti Timo Valkjärvi Kinnarniemi Keino Akanlahti H önäsaari Vanha-Motti Hauhia Parkkuu Dåvitsviken Karvio Ylännejärvi Vihkharju Kuoskunjärvi Onkivesi Hamnkobbarna Jutkokylä Grobbfjärden Noittaa Tykölä Teknillisen Korkeakoulun kirjasto Kattelus Gislom Torkulla Seurukarkea Puujoki Kolmanåsen Ha minaluodot Reetelä Lökon Tågs Pinola Korvaluoma Vähänen Laajo Ytterskär Pihtipudas TV Mast Onnenniemi Kaleva Taikkola Ens ten Bofjärden Nurmisojo Saikkola Neitojärvi Sierramavärri Joutsenoja Narkiojärvi Huopana Vaakkolammi Sibeliuksenpuisto Si molanmäki Kavalansalmi Vaihojanperä Liedonperä Pitkälänmäki Kuivakarit Abborrkobbarna Salvinkoski Pirskeri Ratasalo Boväg en Löija Nivitamoperä Pieni Säkkisalo Krialskär Grankulla Inkarila Halosenlahti Katkuru Länsiranta Kokkosenkylä Hannonsal
  • 18. mi Utterholmsgrynnorna Horkkala Hemmi Stomskär Pölkkyjärvi Finninkari Suorlahti Koffsjöholmen Rautaharkko Sipari Haapaine n Storsved Raudusskäidi Skarpskär Nordanlands Nautiomaa Ylikiiminki Aroniemi Niitty-Saukkoluoto Vimpasaari Vieras Ornklob b Paaslovesi Jänisjoki Jokilanlahti Palopetäjävaara Iso Aska Ribäcken Kunttula Asmunti Selkävoutavaara Pönnii Peätstvuetk imjävri Ala-Penikka Asteljoki Skoböle Akkunamatala Penttinen Saudunsaari Pajuskylä Kuljunvaara Antinniemi Herkuleenmatala Kannonkoski Hevonpää Neitniemi Käkkälöjoki Mårtensby Kalliomäki Linnamaa Peurunmäki Unkila Nätihamnen Tannilahti Lahdenv ainio Lukkarila Norrsundvik Kolvankijärvi Ihalainen Rös Uddasgrund Hitå Pyhältö Räisälä Kodiksami Mustikkamäki Kiekinniem i Nihkilä Kuohenmaa Vadudden Leppäranta Niepposenlatva Haarainlampi Sääjärvi Katajakarit Reviskerinniemi Pickalaån Pentti länlahti Pyssysalo Kyrrö Iso Kihdinluoto Flatö Väätäiskylä Iso Venejärvi Krokby Garrörs Grunden Södra Klippingen Vanhalahti Haneli npohja Pieni Timojärvi Porkalafjärden Åbacken Aarlahti Vihiluoto Stornäsholmen Halsniemi Tähtitorninmäki Salvasjärvi Kalk ku Fjärdgrunden Kivijoki Bäcksbacka Lehtisaaret Kuusjoki Ängesön Terbmisjävri Varpavaara Säikkälänperä Båksören Rauansaar i Lappfors Simontaival Yttilä Kvarnholm Sipoo Vasaralahti Kontiovaara Liustit Tartinriutta Klemetsharu Säimenniemi Vanaja vesi Valkeasaari Kuopion Lääni Stora Nätiholmen Tshulluveäijokka Peuralinna Hauspanta Hankreeti Kivikari Väätti Pinkjärvi Skarvgadden Välitale Hornio Pitkänokka Ytterlandet Viitasuo Horsmaniemi Niskavaara Kämppiä Huuha Ailanganselkä Iso Peris keri Äystö Kuorsalo Sköldvik Saarenmäki Kivelänjärvi Malminiitty Rajasilta Dalbacken Haaponeva Hamnholms Sundet Petäkari Måderholm Sibboviken Skötgrundet Luostarinvaara Kukaskylä Murtoperä Voudinaho Kuusjärvi Palojupukka Tarsavaara Tusku Mulj akkala Syynimaa Pelkkala Sorvajärvi Hästskäret Brobacka Jakobsverkan Kovaniemi Isotalo Pitkäpohjanlahti Tara Ruma Alho Lu mijärvi Vedaholmen Lillfjärden Tuhria Benskär Huhtijärvi Ytterlanden Luhtapohja Tyrväntö Revonkylä Vatiajärvi Kolppanen L ånga Måsskär Panttila Vakkalanselkä Naakka Poikkeusjärvi Uudenkaupungin Maalaiskunta Varnagrunden Veneheitto Paksuniemi P utkonen Saaramaa Kapas Värttiövaara Padjasvärri Storkanskog Oravimäki Hanasaari Jaakko Päiväkarit Järvi-Suomi Mäntyniemi Kovanen Narvajärvi Väänälä Traskholm Hunkeri Katajala Monnoinen Inre Utstenarna Samslax Mauriala Stora Björnholmen Laukla mpi Klobbskäret Börsfladan Kunettioja Virvik Johanala Kalavastinki Polviaho Nivunkitunturi Jämsänjoki Isojoki Pakari Grön örarna Rahaselkä Niitty-Saukkoluoto Palsankylä Scandic Patria Lappeenranta Kalliovaara Tynnykari Typpyräjärvi Valtapuro R outunkari Pieni-Havouri Majavasuvanto Iitinmatalat Salmiranta Kiesimänkanava Kirvesluomat Rauhala Putkonaho Holmbådarna E mo Veckjärvi Lilla Södö Kutveleen Kanava Väänänen Karihtala Leipee Luoma-aho Longeren Degerträsk Viljakkalanselkä Orava Pieni kä Korttojärvi Parkua Saxby Loukko Suuri Vuorisenlampi Röören Inkilä Kirkkosuntti Kallioistenselkä Kuoreniemi Tshuukisvaar ri Lamminperä Kippari Köyliönjärvi Vinttala Eimisjärvi Mömmölänlahti Halsörgrundet Kurunpää Tšuomasvarri Luotijärvi Lainio joki Kyynämäki Kaarakka Paloharju Ojaniemi Verskeri Viralanjärvi Seljänsuunmatala Bergholmen Harila Rauduroggijävri Pieni Kuolajärvi Ainijärvi Näljängänjärvi Saitsikoski Peräposio Miehoila Vasikkaniemi Järvskär Kiiskilä Penngrundet Nimetön Toiv oniemi Rämeäselkä Iso Toulatjärvi Mettiäinen Yli Juumajärvi Rusalahti Vohla Accome Hotel Apartments Vehmasmäki Gräggböle T räsket Hongisoja Minkkilä Kolkanranta Kalkujoki Tahkoniemi Esthamnsfjärden Edonskärs Revet Manto-oja Linkuniemi Rutiluoto Kyhälä Kaava Turkhauta Saunalampi Lippajärvi Scandic Kajanus Kajaani Ienjärvi Santaheini Alavainio Pallastunturi Kaijanlam pi Sommarö Sund Hummankare Kokonsaari Ajolanlahti Petäys Skarvkyrkan Rågören Komisuo Torra Lövö Pienangajärvi Ängsholmar Merikarvianjoki Litmaniemi Oilola Ånäsholmen Luttala Mataramäki Osmajoki Mängisbacka Skuttipatshokka Kaskela Iokela Maril uoto Rajakari Karjalainen Timisjärvi Tuulenkylä Iso Vasikkasaari Jolosjoki Törmä Hirvi Mikkuurova Kivelä Porttoaapa Saares mäki Elvsö Kurranjärvi Vahdonkorpi Inkoinen Mustajoki Todalen Julö Oravasaari Liesvesi Iso-Lumoja Cumulus Seinajoki Poovaa ra Herkolankulma Ruona Korento Siipola Svartkläpparna Haurula Ruopsanjoki Valkiajärvi Brendholm Vertasenlahti Sommaröhäll Vesikari Vidjeskog Åminne Alikerava Bonnas Tuijola Dalen Limskär Anisor Lassesören Broböle Leppälä Ristonaho Muhonen Kontt inen Tenämäjärvi Flyorna Jäminginselkä Ylä-Myllyjärvi Loutejoki Länsiriisat Tuohisalo Norpanjärvi Vatjusjärvi Gillerskäret Peukanmatala Mörstuhagen Taipalusperä Tjärnbådan Kemilänniemi Olländan Sykäri Mäntynen Nikulasjävri Multasniemi Kaarresal o Rödharu Suikkala Launo Peltokangas Larsholmen Granskären Kimpinen Hoti Pilvilampi Hamarijoki Ahjo Aspskäret Kyynärjärvi Kaa fjärden Mantilo Suojoki Litojoki Simukka Ojainen Nuijala Pulkkavaara Keimola Sihkaja Pikkuhannus Viitasaaret Vadtjokka Kvig harun Stockhamns Harun Musholma Nilos Lamminmaa Linnajärvi Haavasten Pitkäkari Kuusi-Kattila Knapperskär Kalastajakylä Paka joki Peippi Tuohistonselkä Iso Ärttejärvi Lavijoki Lehijärvi Jokilahti Hönäsaari Kuopionlahti Vuomaselkä Sarvenselkä Poskij ärvet Latvala Masia Suasjoki Kallskäret Bredgrundet Alaliesijoki Pikku Paskaletto Voikka Viekinjoki Luomushjävrik Nuanjärvi Maaria Jarviaho Tjuvholmen Österrevet Stjärnliden Koinsiita Viitasalo Koutajoki Yllikkälä Substation Peuravirta Skaittivaa rri Grimsörar Gundvik Kinnusenniemi Jylänki- Hamppu Ylä-Malmi Majvik Lemmetyisenranta Pelkola Leppilampi Kurenlahti Hipanjä rvi Lilla Brokholmen Pakinmaa Raati Väliteonkarit Seitsemisen Kansallispuisto Iijoki Kaatro Pitkä Lompolo Pohjantähti Sorvi aho Villikkala Tutinpää Lauskylä Simonsharu Revet Onkamon Kannas Haapasaari Ormholmarna Lingonharufjärden Saviharju Nupir S almenoja Enäjärvi Kuputti Johansholm Haapakangas Pikku Torsavaara Storudden Latola Pöyhö Kunnoton Brånskär Metsänkylä Hirva saho Ylistenjärvi Östra Källskär Urria Patelanselkä Elkkynen Niesalompolo Mikitänjoki Syrjäkoski Kalimeenkylä Nouslala Bagg e Pahkamäki Neitilä Isoherranen Mjoö Settijärvi Hiirijärvi Långö Hatt Vidskärs Fjärden Korkianiemi Skepparviken Mokra Jeppk läpp Snedören Hotel Haikko Manor Spa Mellilä Marttajärvet Huhdasjärvi Riestojoki Herrefors Munninmaa Kivihaara Myöntäjä Jom ppanen Suuri-Uski Österharun Nenäinniemi Härtsilä Veittikoski Karhukoski Skutskären Ulvingsdjupet Parkonpuoli Pikku-Mansikk a Kursunkallio Stockön Koskenselkä Vesivehmaa Börsskäret Skytte Verkkoranta Skinnarila Stora Träskholm Luotilansuo Stuorrav ärri Konnalampi Hiekkaharju Frost Urroaivi Siltaharju Långa Hästskär Bredholmen Torkkola Svartbådaknallen Jäpänjoki Örvattn
  • 19. et Tuorila Korppisensalo Kaaresuvanto Asuntila Finnharu Grundet Rausjärvi Saarajoki Revasvaara Härpeviken Stuorrakeädgikielas Ku etos Vasemmainen Pärnämäki Jäsysjärvi Girsnäs Tuljamo Troihari Penkere Hietajärvi Heikfolk Mangård Tärngrunden Ohtavaara Lievosenjärvi Liesimäki Kråkjfärden Hautalahti Kivilommol Rapakkojoki Tikkalansalmi Helgskär Sytkorpi Kuolioluoto Nenänpe rä Kokonjärvi Rakokoski Ukaa Erkylä Porolampi Palopää Stångören Onsajanmatala Birsskären Kivimaa Naisjärvi Perätä Marjota ipale Leväinen Kiilanmäki Laitinen Heinlahti Syvämäki Björkö Ullanlinna Scandic Espoo Jänttilä Kumurainen Öjna Vilulahti Jatkola Ruohoperä Ruokijärvi Kierlä Koukkari Puskamarkki Taklax Nuija Kivitunturi Typpö Jauhosaari Latosuo Venetheitto Il janaho Scandic Plaza Turku Kaisanlahti Vuontisjärvet Vanhalanlampi Kärkäsoja Naarkoski Juusola Suopalampi Voikoski Hahmaj ärvi Salo Korteharju Konnunperä Djäkenskär Saarikylät Poikiinaho Pahtaselkä Ruutinkari Bolanskär Marken Petkula Hieta Lii ttoperä Tuomiojärvi Lepistökangas Lavasjärvi Inkijärvi Kuikari Hautakylä Tränuholmen Viuhonmäki Ruismäki Stubbnäs Hemming skär Kereskoski Stora Äskholmen Passitshokka Horslök Suotalo Bokils Strömmen Menikkala Venejoki Viljolahti Tuomarniemi Ma janoja Selkäkari Pöllänkurkku Lahtiranta Varkaantaipaleen Kanava Mieto Pieni Salmijärvi Laukasjärvi Västerudden Yli Mosku vaara Taivallahti Västerfjärden Käyränletto Siksandsholmen Härkinvaara Rundören Bjensböle Katavakari Vironvuori Askanmäki Pampurinniemi Norra Gåsklobben Tihinen Preiviikinlahti Oulujärvi Salkovaara Tallmo Kokkila Purnunnokka Kiemajärvet Kulva kkohaara Aitonniemi Lillholm Kulosuo Muohalahti Kopparholm Laijonjärvi Ajakainen Rinteenperä Tikinmaa Holkko Tammisilta H atulanmäki Tiurasenkalla Fageröfjärden Leppikylä Haraskär Nirva Perkiömäki Hevosmäki Lillhälpen Sannainen Lilla Skarpen V ästinmäki Sipru Läyliäinen Temmesjoki Emoniemi Jatkonjärvi Horsmanaho Levänomainen Hangasselkä Simpanmatala Leppäkari Ron kansuo Kuljala Mustolanmäki Sackholm Tuohivaara Ukonjoki Huljava Ummeljoki Koivistonalho Summanmäki Käkisaari Miekkoja Ne Tistronskärs Grunden Leinainen Laitala Kaanaanjoki Tulijoki Kilisevä Tolosenjoki Hurskursnäs Paskapuro Tullujärvi Fränsvi kfjärden Koisaari Ors Låglandet Neitikäinen Ryytynaho Kautunkanava Jaalanganlahti Lilla Båtskäret Harvungfjärden Junno Ta ntsala Haapamaa Kuivakangas Sarsavaara Västra Båken Varesniemi Kittila Suomussalmen kirkonkylä Siikaneva Mänty Kihniä Vaa limaanjoki Käkövesi Nuokila Kuopasjärvi Benholmen Storbådan Torbacka Riihiluoto Kustavi Rouvila Kuurola Jokinen Jälist Be rgratan Koljola Syrjäsaari Väärinmaja Tavastland Vastalahti Kiltuanmäki Ämmänniemi Karvasoja Sammalselkä Ukkola Aittokosk i Hotelli Rantasipi Rukahovi Tunkio Hernesaarenkari Romsarby Rudören Hiidenkylä Karviankivi Kinnunen Mikkelinpuro Ylimmäi nen Kivijoki Lintumaansuo Kärkölä Grannasören Hummankari Näsmäjärvi Sunholmit Hasunlampi Tavelä Källarbåda Hummonselkä P steriniemi Brunskär Talasniemi Vähänen Kauskiala Imjärvi Varpusuo Veikkaala Pisajoki Klovholmen Sjundeå Å Bergbådan Koske nniskamaa Soinilansalmi Juutistenaho Vääräniva Vasaramäki Taka-Keljo Kimpinen Iso-Roiro Vadören Seutula Mallan Luonnonpui sto Iso-Kuoskisoja Päijät-Häme Välttämönselkä Horsskär Stora Blåskär Salomäki Rävaskär Suur Sarkanen Lintumaa Sundö Kaupu nginselkä Kuortakjävrik Kaukurla Heponiitty Hanho Moinsalmi Merikaarto Onkimaa Hurtanmaa Långnäsudden Kråkfjärden Matomä i Vainospää Svanglarna Oriniemi Staff Jåp Utterudden Ontojärvi Kasarminlahti Pettäinen Vähäapaja Kuskoiva Vaivio Hirvisuo Kukoistensyrjä Harmaalanranta Långålen Taattola Jylhä Perälampi Kärsämäjoki Launiala Maurumaa Maunujoki Kaaraslahti Lumi korpi Lastulahti Höytee Rävelisaari Gammelgård Paloniitynjärvi Suttila Nautajoki Linbacken Herrökobben Västerlotan Viikki Siggby Vartioharju Päärikjävri Ylä-Vääri Heikkinen Rackelbåda Hålet Iso Maisaari Panubäcken Karhuluoto Hålörarna Paljaka nlahti Sikovaara Iskola Hamina Saunari Kapustaniemi Isonkivenletto Tala Loikkala Onkamaanjärvi Rastasmäki Tshiengalasjävri Möho äng Lybeckshällarna Pousukoski Pasalankorpi Peippu Lastukoski Långösund Mykrävaara Hevosaari Kutusträsk Uramojärvi Vasa Pe rukka Roavvivärri Lamabacka Kaukolahti Harmaaletto Sjundbyån Trutskärs Bådan Jääskö Alalantela Lehtamäki Koskiniemi Unhola Ane Lipponen Skogsskär Paaskijuuha Hallanlahti Kaakkurinneva Onnasjoki Varnagrunden Pitkäkangas Tallmo Pekonen Koskela Hi rmu Ukkolanperä Lomamäki Pursijärvi Kuussaari Mallinkainen Poatsuoaivi Harjuntakanenjärvi Suoltioiva Pahaletto Khell-ern R uolahti Morgongåvan Launola Pöllönsuo Kummelskäret Muntonkappeli Kapellby Skogsviken Pauha Kosula Könnölä Iso Räisälä Tall holmen Törmätänniemi Enviikki Mynttilä Vahvalahti Juurikkala Rautusjärvi Routusvaara Hangaslampi Sutela Rajapatsas Kuutsal o Saukkoaho Lerharuklobben Ränni Viksberginjärvi Prackskäret Ytterkobben Sysmäjärvi Jivikarna Vattkastviken Vaskivesi Verk koniemi Likojoki Korpunen Rintala Hindersby Savisuo Pokela Brännskiftet Kyrkomalm Heinimaa Puruvesi Nuukala Palosuo Sivakk ojärvi Flåskär Skarvörarna Kuhnusta Harvs Pulkkinen Kämppi Malmgård Riihijärvet Lellainen Märsylä Viipustunturit Aholanmäk i Puijärvi Mikonsaari Manninmaa Isoselkä Saittara Kerojärvi Peurunkajärvi Allandet Hevosvaara Saarijärvi Oivanki Hovi Kalk kimaa Mustinjärvi Heinoo Kristenäs Kuttila Meriläisjärvi Suutarinmäki Uusi Nätynko Tuupakka Louelampi Bosgård Tenniö Teeri Vainikkala Skatalandet Tredelsstenen Medskären Mattnäs Rahkee Naugusjokka Terramäki Eiro Rajaniemi Själstenen Pollari Bis aballsfjärden Palionen Lohjantaipale Mukkaskoski Tolva Sirniönjoki Saari´s Weather Station Kuusisaaret Koholmen Tuomikoski Pisavaara Gåsskärs Harun Oilinki Trutskär Iin asemakylä Högskärs Sjön Siilastupa Vintta Laajaselkä Ostrov Yarve Östra Bjö rnen Artunmatala Orijärvi Jokisivu Humholm Kuuseljänjoki Riipilä Keteri Santaskylä Aittolahti Pessijoki Raatikainen Kovala Blåbärsskogen Innamo Sund Leppijoki Paltaselkä Langerskogen Sokos Hotel Vaakuna Helsinki Hyrsinki Etupuolisuo Karhujupukka T mmassuo Slätkärr Laakkii Jormasjoki Suhankajärvi Ledören Katramorosto Hasselö Kotatalo Liminpuro Elimäki Kvainviken Stens kärsfjärden Särestönvaara Lammkläppen Itkonniemi Haakoninlahti Pitkäniva Paso Lentunen Upsalonlampi Pärsämänjoki Storsund sudden Ruovjärvi Murgrund Roukoniemi Rykölä Laukkavuori Pysäjärvi Kiikkinen Gammelstu Ramsinmaa Olkijavroaivi Varvas Vähä -Hylkimys Patasniemi Kurjensalo Pakholma Matalalampi Savijärvet Fallholmen Konninsalo Lepistönselkä Kätkäjä Iitsalo Perän ne Siuterla Pitkäkumpu Tiuholma Koskiniemi Polvikoski Bötö Sokos Hotel Koljonvirta Ruskonjoki Kermajärvi Lesti Kokonperä