2. Renkaat Pohjoismaiden Sääolosuhteisiin
Pohjaismaille, ainakin Ruotsille, Norjalle ja Suomelle, on yhteistä sää. Kaikkien maiden
muoto on aika samanlainen, kaikki kolme maata ovat aika pitkulaisia ja jatkavat ylös
pohjoiseen. Kaikkialla vaaditaan kahta rengassettiä, kesärenkaat ja talvirenkaat, jotta voisi
ajaa turvallisesti läpi vuoden.
3. Renkaat Pohjoismaiden Sääolosuhteisiin
Muuten suurimmassa osassa Pohjoismaita on aika rankat talvet suurella lumimäärällä. Kun
lunta on paljon, tulee olemaan myös monia loskaisia kelejä ja jäisiä teitä. Täällä tarvitsee
taatusti nastarenkaat, jotta saisi ylimääräisen pidon, jonka nastarenkaiden urista sojottavat
metallinastat tarjoavat. Pääasiassa lumisilla alueilla, eli hyvin pohjoisissa osissa, voi selvitä
nastattomilla renkailla ja silti olla suhteellisen turvassa talvisilla teillä.
4. Renkaat Pohjoismaiden Sääolosuhteisiin
Pohjoismaiden eteläosissa nastarenkaat eivät välttämättä ole tarpeen. Lumi ei pysy
kauan, etenkään kaupungeissa, joissa teiden kunnossapito poistaa lumen nopeasti ja
levittää hiekkaa tai suolaa, joka takaa hyvän pidon – ei jäätä. Olemme valmistautuneet
talviin ja tiedämme, miten selvitä tilanteesta sen syntyessä. Talviajo on myös osa
ajokorttikurssia, joka lisää tietoisuuttamme vaikka talviharjoittelua suositellaan uusittavaksi
muutaman vuoden välein, jotta osaisi jarruttaa ja ohjata itsensä pois liukutilanteesta.
5. Renkaat Pohjoismaiden Sääolosuhteisiin
Kesät, vaikka ne eivät ole yhtä lämpimiä kuin etelä-Euroopassa, täälläkin voi tulla aika
kuuma ja hyvät kesärenkaat ovat pakolliset, jos haluaa maksimoida autonsa suorituskyvyn.
Kitkarenkailla ajaminen ei käy. Ne eivät ole suunniteltu siihen, ne kuluvat nopeammin ja ne
eivät tarjoa optimaalista pitoa kesäolosuhteissa. Varmista, että vaihdat kesärenkaisiin
kevään saapuessa ja takaisin talvirenkaisiin talvisään tehdessä tuloaan.