SlideShare a Scribd company logo
1 of 7
Download to read offline
AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT
AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT
• Auton hankinta voi pelastaa sinut ainaiselta häslingiltä, joka liittyy julkisilla
kulkuneuvoilla matkustamiseen. Auto helpottaa työssäkäyntiä, perheen kanssa
tehtäviä lomamatkoja sekä matkustamista sinne minne mieli kulloinkin tekee.
Jotta autosi palvelee sinua parhaalla mahdollisella tavalla, sinun pitää
puolestasi varmistaa, että se on kunnolla huollettu. On välttämätöntä, että
käytät autosi huollossa, jossa se aika ajoin tarkistetaan vikojen varalta ja
korjataan tarvittaessa. Vaikka kaikki autosi suhteen näyttäisikin pintapuolin
olevan kunnossa, säännöllistä huoltoa ei pidä jättää tekemättä.
AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT
• Auton pikahuolto hyödyttää sinua monin eri tavoin. Vaikka laki ei sitä
edellytäkään, kannattaa se silti tehdä oman etusi vuoksi. Kun ajoneuvo
viedään huollettavaksi, mahdolliset pikkuviat voidaan tunnistaa ennen kuin ne
kehittyvät oikeiksi ongelmiksi. Huollossa tarkistetaan ajoneuvon tärkeimpien
osien toimintakunto, kuten jousituksen ja jarrujärjestelmän toiminta. Näin
varmistetaan, että ne eivät petä auton ollessa tien päällä. Saat mielenrauhaa,
kun autosi on ajokelpoisessa kunnossa säännöllisin väliajoin tehtyjen huoltojen
ansiosta.
AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT
• Ajoneuvon turvallisuuden takaamisen lisäksi auton pikahuolto voi myös säästää
rahaa. Jättämällä ajoneuvon huollattamatta ajatellen, että säästät muutaman
euron, on vääränlaista taloudenpitoa. Säännöllisen huollon ansiosta pystyt
tunnistamaan ajoneuvossasi pienet asiat ennen kuin niistä tulee vakavia ja
kalliita vikoja. Jos esimerkiksi et varmista, että autossasi on riittävästi
moottoriöljyä moottorin liikkuvien osien voitelemiseen ja suojaamiseen, jossain
vaiheessa moottori lakkaa toimimasta. Tällöin sinun tulee korjauttaa tai
vaihtaa moottori, mikä on aika kallista lystiä.
AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT
• Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä, auton pikahuolto auttaa
ylläpitämään autosi arvoa. Auton ostaminen ei ole halpa investointi. Siksi
kannattaa varmistaa, että autoa ylläpidetään asianmukaisesti, jolloin se
palvelee sinua usean vuoden ajan. Ilman säännöllistä ja asianmukaista huoltoa
uuden auton hankkiminen voi tulla ajankohtaiseksi liiankin pian. Oikein
huolletusta autosta on myös helppo päästä eroon, kun jossain vaiheessa haluat
myydä sen.
AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT
• Lukeaksesi lisää auton pikahuollosta käy verkkosivullamme osoitteessa
vianor.fi
AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT

More Related Content

What's hot

What's hot (9)

Miten parantaa autosi jalleenmyyntiarvoa
Miten parantaa autosi jalleenmyyntiarvoaMiten parantaa autosi jalleenmyyntiarvoa
Miten parantaa autosi jalleenmyyntiarvoa
 
Edut hyvasta renkaan huoltamosta
Edut hyvasta renkaan huoltamostaEdut hyvasta renkaan huoltamosta
Edut hyvasta renkaan huoltamosta
 
Saannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmat
Saannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmatSaannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmat
Saannolliset kaynnit huoltoliikkeessa estavat isot ongelmat
 
Missa huoltaa autosi
Missa huoltaa autosiMissa huoltaa autosi
Missa huoltaa autosi
 
Ajoneuvon pikahuollon merkitys
Ajoneuvon pikahuollon merkitysAjoneuvon pikahuollon merkitys
Ajoneuvon pikahuollon merkitys
 
Asioita joita pitaa mielessa, kun ostat katumaasturin
Asioita joita pitaa mielessa, kun ostat katumaasturinAsioita joita pitaa mielessa, kun ostat katumaasturin
Asioita joita pitaa mielessa, kun ostat katumaasturin
 
Talveen Valmistautuminen
Talveen Valmistautuminen Talveen Valmistautuminen
Talveen Valmistautuminen
 
CX Day Finland - Asiakkaan ymmärtäminen on välttämätön osa asiakkuuskokemusjo...
CX Day Finland - Asiakkaan ymmärtäminen on välttämätön osa asiakkuuskokemusjo...CX Day Finland - Asiakkaan ymmärtäminen on välttämätön osa asiakkuuskokemusjo...
CX Day Finland - Asiakkaan ymmärtäminen on välttämätön osa asiakkuuskokemusjo...
 
Aina ei kannata odottaa huoltokirjan ilmoittamaan huoltoajankohtaan
Aina ei kannata odottaa huoltokirjan ilmoittamaan huoltoajankohtaanAina ei kannata odottaa huoltokirjan ilmoittamaan huoltoajankohtaan
Aina ei kannata odottaa huoltokirjan ilmoittamaan huoltoajankohtaan
 

Similar to Auton pikahuollon hyödyt

Similar to Auton pikahuollon hyödyt (20)

Ajoneuvosi säännöllisen huollon hyödyt
Ajoneuvosi säännöllisen huollon hyödytAjoneuvosi säännöllisen huollon hyödyt
Ajoneuvosi säännöllisen huollon hyödyt
 
Miksi viedä ajoneuvosi huollettavaksi ammattitaitoiseen pikahuoltoon
Miksi viedä ajoneuvosi huollettavaksi ammattitaitoiseen pikahuoltoonMiksi viedä ajoneuvosi huollettavaksi ammattitaitoiseen pikahuoltoon
Miksi viedä ajoneuvosi huollettavaksi ammattitaitoiseen pikahuoltoon
 
Saat mielenrauhaa kuntotestista
Saat mielenrauhaa kuntotestistaSaat mielenrauhaa kuntotestista
Saat mielenrauhaa kuntotestista
 
Tarkeita asioita autohuoltamon valitsemisessa
Tarkeita asioita autohuoltamon valitsemisessaTarkeita asioita autohuoltamon valitsemisessa
Tarkeita asioita autohuoltamon valitsemisessa
 
Vinkkejä autohuollon valintaan
Vinkkejä autohuollon valintaanVinkkejä autohuollon valintaan
Vinkkejä autohuollon valintaan
 
Miten valita oikeat iskunvaimentimet ajoneuvoosi
Miten valita oikeat iskunvaimentimet ajoneuvoosiMiten valita oikeat iskunvaimentimet ajoneuvoosi
Miten valita oikeat iskunvaimentimet ajoneuvoosi
 
Auton huollon perusteet
Auton huollon perusteetAuton huollon perusteet
Auton huollon perusteet
 
Miten kuntotesti tehdaan
Miten kuntotesti tehdaanMiten kuntotesti tehdaan
Miten kuntotesti tehdaan
 
Nopea kuntotesti voi saastaa paljon rahaa
Nopea kuntotesti voi saastaa paljon rahaaNopea kuntotesti voi saastaa paljon rahaa
Nopea kuntotesti voi saastaa paljon rahaa
 
Mitä tehdään ajoneuvon kuntotarkastuksessa
Mitä tehdään ajoneuvon kuntotarkastuksessaMitä tehdään ajoneuvon kuntotarkastuksessa
Mitä tehdään ajoneuvon kuntotarkastuksessa
 
Mita harkita valitessasi korjaamoa
Mita harkita valitessasi korjaamoaMita harkita valitessasi korjaamoa
Mita harkita valitessasi korjaamoa
 
Vinkkejä oikean auton pikahuollon löytämiseen
Vinkkejä oikean auton pikahuollon löytämiseenVinkkejä oikean auton pikahuollon löytämiseen
Vinkkejä oikean auton pikahuollon löytämiseen
 
Kuinka valita paras autohuolto autollesi
Kuinka valita paras autohuolto autollesiKuinka valita paras autohuolto autollesi
Kuinka valita paras autohuolto autollesi
 
Talousarvio huoltoon
Talousarvio huoltoonTalousarvio huoltoon
Talousarvio huoltoon
 
Pikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paalla
Pikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paallaPikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paalla
Pikahuolto talvella voi taata turvallisuuden tien paalla
 
Merkkeja ongelmista auton kanssa
Merkkeja ongelmista auton kanssaMerkkeja ongelmista auton kanssa
Merkkeja ongelmista auton kanssa
 
Miten valita paras autohuolto
Miten valita paras autohuoltoMiten valita paras autohuolto
Miten valita paras autohuolto
 
Miksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaa
Miksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaaMiksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaa
Miksi auton ja sen renkaiden huoltaminen on tarkeaa
 
Syita vieda autosi huoltoon saannollisesti
Syita vieda autosi huoltoon saannollisestiSyita vieda autosi huoltoon saannollisesti
Syita vieda autosi huoltoon saannollisesti
 
Ajalla on aina merkitysta
Ajalla on aina merkitystaAjalla on aina merkitysta
Ajalla on aina merkitysta
 

More from hardeykyle

More from hardeykyle (20)

Talven haasteet
Talven haasteetTalven haasteet
Talven haasteet
 
Valmistaudu lahestyviin talvikeleihin
Valmistaudu lahestyviin talvikeleihinValmistaudu lahestyviin talvikeleihin
Valmistaudu lahestyviin talvikeleihin
 
Talvirenkaat ja talvihuolto
Talvirenkaat ja talvihuoltoTalvirenkaat ja talvihuolto
Talvirenkaat ja talvihuolto
 
Pida renkaistasi huolta
Pida renkaistasi huoltaPida renkaistasi huolta
Pida renkaistasi huolta
 
Nokian renkaiden ostaminen kesaksi
Nokian renkaiden ostaminen kesaksiNokian renkaiden ostaminen kesaksi
Nokian renkaiden ostaminen kesaksi
 
Miten parhaiten sailyttaa autosi jalleenmyyntiarvo
Miten parhaiten sailyttaa autosi jalleenmyyntiarvoMiten parhaiten sailyttaa autosi jalleenmyyntiarvo
Miten parhaiten sailyttaa autosi jalleenmyyntiarvo
 
Apu on lahella vaikeuksien tullessa
Apu on lahella vaikeuksien tullessaApu on lahella vaikeuksien tullessa
Apu on lahella vaikeuksien tullessa
 
Miten varmistaa turvallisuus talvisilla teilla
Miten varmistaa turvallisuus talvisilla teillaMiten varmistaa turvallisuus talvisilla teilla
Miten varmistaa turvallisuus talvisilla teilla
 
Milloin valita talveksi nastattomat talvirenkaat
Milloin valita talveksi nastattomat talvirenkaatMilloin valita talveksi nastattomat talvirenkaat
Milloin valita talveksi nastattomat talvirenkaat
 
Hanki hyvat kesarenkaat
Hanki hyvat kesarenkaatHanki hyvat kesarenkaat
Hanki hyvat kesarenkaat
 
Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä
Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä
Miten säilyttää hyvä näkyvyys talven pimeässä
 
Uudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvalta
Uudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvaltaUudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvalta
Uudet renkaat ja vanteet saavat autosi nayttamaan hyvalta
 
Miksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiin
Miksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiinMiksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiin
Miksi kannattaa vaihtaa kesarenkaisiin
 
Miksi iskunvaimentimilla on merkitysta
Miksi iskunvaimentimilla on merkitystaMiksi iskunvaimentimilla on merkitysta
Miksi iskunvaimentimilla on merkitysta
 
Epatavallisempaa palvelua
Epatavallisempaa palveluaEpatavallisempaa palvelua
Epatavallisempaa palvelua
 
Valmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaat
Valmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaatValmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaat
Valmistaudu renkaanvaihtoon, jos autossasi on talvirenkaat
 
Merkkeja siita etta autossasi on huonot renkaat
Merkkeja siita etta autossasi on huonot renkaatMerkkeja siita etta autossasi on huonot renkaat
Merkkeja siita etta autossasi on huonot renkaat
 
Ala vaihda renkaita liian aikaisin
Ala vaihda renkaita liian aikaisinAla vaihda renkaita liian aikaisin
Ala vaihda renkaita liian aikaisin
 
Sailyta renkaasi rengashotellissa
Sailyta renkaasi rengashotellissaSailyta renkaasi rengashotellissa
Sailyta renkaasi rengashotellissa
 
Uudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuutta
Uudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuuttaUudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuutta
Uudet iskunvaimentimet lisaavat ajomukavuutta
 

Auton pikahuollon hyödyt

  • 2. AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT • Auton hankinta voi pelastaa sinut ainaiselta häslingiltä, joka liittyy julkisilla kulkuneuvoilla matkustamiseen. Auto helpottaa työssäkäyntiä, perheen kanssa tehtäviä lomamatkoja sekä matkustamista sinne minne mieli kulloinkin tekee. Jotta autosi palvelee sinua parhaalla mahdollisella tavalla, sinun pitää puolestasi varmistaa, että se on kunnolla huollettu. On välttämätöntä, että käytät autosi huollossa, jossa se aika ajoin tarkistetaan vikojen varalta ja korjataan tarvittaessa. Vaikka kaikki autosi suhteen näyttäisikin pintapuolin olevan kunnossa, säännöllistä huoltoa ei pidä jättää tekemättä.
  • 3. AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT • Auton pikahuolto hyödyttää sinua monin eri tavoin. Vaikka laki ei sitä edellytäkään, kannattaa se silti tehdä oman etusi vuoksi. Kun ajoneuvo viedään huollettavaksi, mahdolliset pikkuviat voidaan tunnistaa ennen kuin ne kehittyvät oikeiksi ongelmiksi. Huollossa tarkistetaan ajoneuvon tärkeimpien osien toimintakunto, kuten jousituksen ja jarrujärjestelmän toiminta. Näin varmistetaan, että ne eivät petä auton ollessa tien päällä. Saat mielenrauhaa, kun autosi on ajokelpoisessa kunnossa säännöllisin väliajoin tehtyjen huoltojen ansiosta.
  • 4. AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT • Ajoneuvon turvallisuuden takaamisen lisäksi auton pikahuolto voi myös säästää rahaa. Jättämällä ajoneuvon huollattamatta ajatellen, että säästät muutaman euron, on vääränlaista taloudenpitoa. Säännöllisen huollon ansiosta pystyt tunnistamaan ajoneuvossasi pienet asiat ennen kuin niistä tulee vakavia ja kalliita vikoja. Jos esimerkiksi et varmista, että autossasi on riittävästi moottoriöljyä moottorin liikkuvien osien voitelemiseen ja suojaamiseen, jossain vaiheessa moottori lakkaa toimimasta. Tällöin sinun tulee korjauttaa tai vaihtaa moottori, mikä on aika kallista lystiä.
  • 5. AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT • Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä, auton pikahuolto auttaa ylläpitämään autosi arvoa. Auton ostaminen ei ole halpa investointi. Siksi kannattaa varmistaa, että autoa ylläpidetään asianmukaisesti, jolloin se palvelee sinua usean vuoden ajan. Ilman säännöllistä ja asianmukaista huoltoa uuden auton hankkiminen voi tulla ajankohtaiseksi liiankin pian. Oikein huolletusta autosta on myös helppo päästä eroon, kun jossain vaiheessa haluat myydä sen.
  • 6. AUTON PIKAHUOLLON HYÖDYT • Lukeaksesi lisää auton pikahuollosta käy verkkosivullamme osoitteessa vianor.fi