SlideShare a Scribd company logo
1 of 10
Download to read offline
Suomen Pankki
Koronakriisin taloudelliset vaikutukset
ja keskuspankkien toimet
Suomen Pankki 20.3.2020
Pääjohtaja Olli Rehn
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Terveys ensin – talouden vauriot minimoitava
• Pandemiassa ensisijainen asia on kansalaisten terveys
• Viruksen leviämisen ehkäisytoimet ovat toisaalta johtaneet
maailmantalouden äkilliseen pysähtymiseen
• Taloudellisten vaurioiden minimoinnissa julkisella vallalla
väistämättä keskeinen rooli, myös keskuspankeilla
• Yritysten rahoitus ja rahoitusjärjestelmän likviditeetti kyettävä
turvaamaan
• Tuotanto ja luottamus kuitenkin palaavat kattavammin vasta, kun
ihmiset luottavat siihen, että pandemia on saatu hallintaan
220.3.2020
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Kiinan talous supistui jyrkästi tammi-helmikuussa
320.3.2020
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomenkin talous ajautuu taantumaan
• Pandemian vaikutukset eivät vielä näy tuotantoa kuvaavissa
tilastotiedoissa Suomessa, mutta on selvää, että näin tulee
käymään lähikuukausina
• Suomen Pankki julkaisi toissapäivänä laskelmia koronaviruksen
vaikutuksista Suomen talouteen
• Niissä bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 1,5–4 %
420.3.2020
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
EKP:n 12.3. rahapoliittisilla toimilla ylläpidetään
sujuvaa luotonantoa yrityksille ja kotitalouksille
1) Ylimääräiset pitempiaikaiset rahoitusoperaatiot (LTRO)
• Euroalueen rahoitusjärjestelmälle tarjotaan välitöntä rahoitustukea
2) Kohdennetut pitempiaikaiset rahoitusoperaatiot, osa III (TLTRO III)
• Kaikissa avoinna olevissa pitempiaikaisissa rahoitusoperaatioissa ehdot
muutetaan paljon suotuisammiksi kesäkuusta 2020 kesäkuuhun 2021
• Turvataan pankkijärjestelmän häiriötön luotonantokyky kotitalouksille ja
pienille ja keskisuurille yrityksille
3) Uudet omaisuuseräostot (APP)
• Uusia omaisuuseräostoja varten varataan 120 mrd euroa lisää v. 2020,
jotta yksityisen sektorin osto-ohjelmien vaikutus pysyy vahvana
• Turvataan valmius torjua markkinahäiriöt kaikissa osto-ohjelmaluokissa
• Tuetaan yritysten markkinarahoituksen saantia
520.3.2020
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Koronavirukseen liittyvät pankkivalvonnan toimet
• Euroopan keskuspankki kertoi 12.3. sen suorassa valvonnassa
olevien pankkien mahdollisuuksista joustaa tietyistä lisäpääoma-
ja likviditeettivaatimuksista, ml. Pilari 2 -lisäpääomavaatimuksen
täyttäminen
• Koskee myös suomalaisia EKP:n suorassa valvonnassa olevia pankkeja
• Suomessa Finanssivalvonnan johtokunta päätti 17.3. alentaa
kansallisen päätöksenteon piiriin kuuluvia pääomavaatimuksia
yhdellä prosenttiyksiköllä läpi koko pankkikentän
620.3.2020
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
EKP:n rahapoliittiset päätökset 18.3.
• Uusi pandemiaan liittyvä arvopaperien osto-ohjelma (Pandemic
Emergency Purchase Programme, PEPP)
• Ostoja joustavasti 750 mrd euron edestä, ohjelma kestää vuoden 2020 loppuun
• Kattaa samat arvopaperiluokat kuin nykyinen APP
• EKP on valmis muokkaamaan arvopaperiostoihinsa liittyviä omistusrajoituksia ja
tarvittaessa laajentamaan ohjelmaa
• Voidaan ostaa myös Kreikan valtionlainoja
• Yrityssektorin velkapapereiden osto-ohjelmassa (CSPP) laajennetaan
ostettavien arvopaperien joukkoa
• EKP laajentaa luotto-operaatioissa hyväksyttäviä vakuuksia
 EKP:n neuvosto tekee toimivaltansa puitteissa kaiken tarvittavan
tukeakseen kaikkia alueen kansalaisia tässä vaikeassa tilanteessa
720.3.2020
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomen Pankin uudet toimet koronapandemian
vaikutusten lievittämiseksi: yritystodistusten ostot
• Lisätään yritysrahoituksen tarjontaa ja turvataan työpaikkoja
osana kansallisia ja euroalueen kriisitoimia
• Suomen Pankki käynnisti 17.3. yritystodistusten ostot. Ohjelman
koko on ensi vaiheessa 500 milj. euroa
• SP:n johtokunta päätti eilen nostaa ohjelman koon 1000 milj.
eli 1 mrd euroon
• Ostot helpottavat välillisesti myös pienyritysten rahoitusoloja, kun
pankit voivat vapauttaa limiittejä muiden asiakkaiden käyttöön
820.3.2020
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Yhteenveto
• Koronapandemia johtaa myös Suomessa taantumaan
• Keskeistä turvata yritysten ja kotitalouksien rahoitus
• EKP:n rahoitusoperaatiot ja osto-ohjelma tähtäävät siihen
• Hallituksen toimenpiteet yritysten toimintaedellytysten tukemiseksi
• SP käynnistää uudelleen yritystodistusmarkkinan: max. 1 mrd euroa
• FIVA laski pääomavaatimuksia, jotta tilaa luototukseen
• Yhteistyö pankkien ja työeläkeyhtiöiden kanssa tärkeää
• Eurooppalainen finanssipoliittinen elvytysohjelma Suomen etu
20.3.2020 9
suomenpankki.fi
Kiitos!

More Related Content

More from Suomen Pankki

Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat RaijasTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpajaTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti KuuselaTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti PantzarTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tuloksetTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: AloitusTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Suomen Pankki
 
More from Suomen Pankki (20)

Rahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdf
Rahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdfRahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdf

Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economy
Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economyDeputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economy
Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economy
 
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...
 
Marja Nykänen: Vahva Suomi tarvitsee vahvan talouden, Euro ja talous -tiedotu...
Marja Nykänen: Vahva Suomi tarvitsee vahvan talouden, Euro ja talous -tiedotu...Marja Nykänen: Vahva Suomi tarvitsee vahvan talouden, Euro ja talous -tiedotu...
Marja Nykänen: Vahva Suomi tarvitsee vahvan talouden, Euro ja talous -tiedotu...
 
Toimistopäällikkö Markku Lehmus: Euroalueen talouden näkymät, 3.10.2023
Toimistopäällikkö Markku Lehmus: Euroalueen talouden näkymät, 3.10.2023Toimistopäällikkö Markku Lehmus: Euroalueen talouden näkymät, 3.10.2023
Toimistopäällikkö Markku Lehmus: Euroalueen talouden näkymät, 3.10.2023
 
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Rahapolitiikan kiristämisellä EKP palautta...
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Rahapolitiikan kiristämisellä EKP palautta...Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Rahapolitiikan kiristämisellä EKP palautta...
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Rahapolitiikan kiristämisellä EKP palautta...
 
Board Member Tuomas Välimäki: Back to the old normal? Monetary policy impleme...
Board Member Tuomas Välimäki: Back to the old normal? Monetary policy impleme...Board Member Tuomas Välimäki: Back to the old normal? Monetary policy impleme...
Board Member Tuomas Välimäki: Back to the old normal? Monetary policy impleme...
 
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Onko vanhaan paluuta? Rahapolitiikan toteu...
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Onko vanhaan paluuta? Rahapolitiikan toteu...Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Onko vanhaan paluuta? Rahapolitiikan toteu...
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Onko vanhaan paluuta? Rahapolitiikan toteu...
 
Euro ja talous Rahamuseo 2023-06-20.pdf
Euro ja talous Rahamuseo 2023-06-20.pdfEuro ja talous Rahamuseo 2023-06-20.pdf
Euro ja talous Rahamuseo 2023-06-20.pdf
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Kotitalouksien ostovoima on korjautumassa – Suomen pitk...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kotitalouksien ostovoima on korjautumassa – Suomen pitk...Pääjohtaja Olli Rehn: Kotitalouksien ostovoima on korjautumassa – Suomen pitk...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kotitalouksien ostovoima on korjautumassa – Suomen pitk...
 
Governor Olli Rehn: Eternal Challenges in Monetary Policy
Governor Olli Rehn: Eternal Challenges in Monetary PolicyGovernor Olli Rehn: Eternal Challenges in Monetary Policy
Governor Olli Rehn: Eternal Challenges in Monetary Policy
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Koronakriisin taloudelliset vaikutukset ja keskuspankkien toimet, Suomen Pankki 20.3.2020

  • 1. Suomen Pankki Koronakriisin taloudelliset vaikutukset ja keskuspankkien toimet Suomen Pankki 20.3.2020 Pääjohtaja Olli Rehn
  • 2. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Terveys ensin – talouden vauriot minimoitava • Pandemiassa ensisijainen asia on kansalaisten terveys • Viruksen leviämisen ehkäisytoimet ovat toisaalta johtaneet maailmantalouden äkilliseen pysähtymiseen • Taloudellisten vaurioiden minimoinnissa julkisella vallalla väistämättä keskeinen rooli, myös keskuspankeilla • Yritysten rahoitus ja rahoitusjärjestelmän likviditeetti kyettävä turvaamaan • Tuotanto ja luottamus kuitenkin palaavat kattavammin vasta, kun ihmiset luottavat siihen, että pandemia on saatu hallintaan 220.3.2020
  • 3. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Kiinan talous supistui jyrkästi tammi-helmikuussa 320.3.2020
  • 4. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomenkin talous ajautuu taantumaan • Pandemian vaikutukset eivät vielä näy tuotantoa kuvaavissa tilastotiedoissa Suomessa, mutta on selvää, että näin tulee käymään lähikuukausina • Suomen Pankki julkaisi toissapäivänä laskelmia koronaviruksen vaikutuksista Suomen talouteen • Niissä bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 1,5–4 % 420.3.2020
  • 5. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU EKP:n 12.3. rahapoliittisilla toimilla ylläpidetään sujuvaa luotonantoa yrityksille ja kotitalouksille 1) Ylimääräiset pitempiaikaiset rahoitusoperaatiot (LTRO) • Euroalueen rahoitusjärjestelmälle tarjotaan välitöntä rahoitustukea 2) Kohdennetut pitempiaikaiset rahoitusoperaatiot, osa III (TLTRO III) • Kaikissa avoinna olevissa pitempiaikaisissa rahoitusoperaatioissa ehdot muutetaan paljon suotuisammiksi kesäkuusta 2020 kesäkuuhun 2021 • Turvataan pankkijärjestelmän häiriötön luotonantokyky kotitalouksille ja pienille ja keskisuurille yrityksille 3) Uudet omaisuuseräostot (APP) • Uusia omaisuuseräostoja varten varataan 120 mrd euroa lisää v. 2020, jotta yksityisen sektorin osto-ohjelmien vaikutus pysyy vahvana • Turvataan valmius torjua markkinahäiriöt kaikissa osto-ohjelmaluokissa • Tuetaan yritysten markkinarahoituksen saantia 520.3.2020
  • 6. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Koronavirukseen liittyvät pankkivalvonnan toimet • Euroopan keskuspankki kertoi 12.3. sen suorassa valvonnassa olevien pankkien mahdollisuuksista joustaa tietyistä lisäpääoma- ja likviditeettivaatimuksista, ml. Pilari 2 -lisäpääomavaatimuksen täyttäminen • Koskee myös suomalaisia EKP:n suorassa valvonnassa olevia pankkeja • Suomessa Finanssivalvonnan johtokunta päätti 17.3. alentaa kansallisen päätöksenteon piiriin kuuluvia pääomavaatimuksia yhdellä prosenttiyksiköllä läpi koko pankkikentän 620.3.2020
  • 7. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU EKP:n rahapoliittiset päätökset 18.3. • Uusi pandemiaan liittyvä arvopaperien osto-ohjelma (Pandemic Emergency Purchase Programme, PEPP) • Ostoja joustavasti 750 mrd euron edestä, ohjelma kestää vuoden 2020 loppuun • Kattaa samat arvopaperiluokat kuin nykyinen APP • EKP on valmis muokkaamaan arvopaperiostoihinsa liittyviä omistusrajoituksia ja tarvittaessa laajentamaan ohjelmaa • Voidaan ostaa myös Kreikan valtionlainoja • Yrityssektorin velkapapereiden osto-ohjelmassa (CSPP) laajennetaan ostettavien arvopaperien joukkoa • EKP laajentaa luotto-operaatioissa hyväksyttäviä vakuuksia  EKP:n neuvosto tekee toimivaltansa puitteissa kaiken tarvittavan tukeakseen kaikkia alueen kansalaisia tässä vaikeassa tilanteessa 720.3.2020
  • 8. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomen Pankin uudet toimet koronapandemian vaikutusten lievittämiseksi: yritystodistusten ostot • Lisätään yritysrahoituksen tarjontaa ja turvataan työpaikkoja osana kansallisia ja euroalueen kriisitoimia • Suomen Pankki käynnisti 17.3. yritystodistusten ostot. Ohjelman koko on ensi vaiheessa 500 milj. euroa • SP:n johtokunta päätti eilen nostaa ohjelman koon 1000 milj. eli 1 mrd euroon • Ostot helpottavat välillisesti myös pienyritysten rahoitusoloja, kun pankit voivat vapauttaa limiittejä muiden asiakkaiden käyttöön 820.3.2020
  • 9. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Yhteenveto • Koronapandemia johtaa myös Suomessa taantumaan • Keskeistä turvata yritysten ja kotitalouksien rahoitus • EKP:n rahoitusoperaatiot ja osto-ohjelma tähtäävät siihen • Hallituksen toimenpiteet yritysten toimintaedellytysten tukemiseksi • SP käynnistää uudelleen yritystodistusmarkkinan: max. 1 mrd euroa • FIVA laski pääomavaatimuksia, jotta tilaa luototukseen • Yhteistyö pankkien ja työeläkeyhtiöiden kanssa tärkeää • Eurooppalainen finanssipoliittinen elvytysohjelma Suomen etu 20.3.2020 9